Nimetön kirjoitti:
Hei soroppi. Onko luonto siellä samanlaista kuin suomessa?

Vähän vaikea sanoa, kun Suomenkin sisältä löytyy niin paljon vaihtelua ja seutuja joiden luonto on mulle vierasta. Nyt asun suurkaupungissa (laita-alueella, mutta kuitenkin) ja lähellä meren rantaa, mitä en Suomessa missään välissä tehnyt. Metsiä ja järviä on vähemmän, ja on vähän lämpimämpää, mutta samoja piirteitäkin löytyy paljon jos niitä alkaa etsimään.

Asun itsekin lähellä meren rantaa. Ja onhan se kivaa kesällä.

Lueskellessani ketjuja päällimmäisin tunne oli ärsytys. Ehkä olen vähän turhan väsynyt osallistumaan, joten parempi vetäytyä "omaan nurkkaansa" murjottamaan. Päivittäiset stressinaiheet ovat helpottaneet vähän, mutta viime yötä riivasivat toistuvat painajaiset. Toistuva kaava: kun alan väsyä, en hiljennä tahtia vaan puren hammasta ja yritän pakottaa itseäni tekemään. Eilen yhdessä harrastusjutussa päädyin ilmaisemaan väsymystäni/ärtymystäni siinä määrin että se ilmeisesti tarttui muihinkin, mistä tuli lievästi syyllinen olo - toivottavasti ei mennyt kaikilta ilta sen takia pilalle.

Surun ilmaiseminen tuntuu siinä mielessä turvalliselta, että siitä harvoin on haittaa. Korkeintaan saan lohdutusta tai yrityksiä piristää minua, jos lähellä olevilla ihmisillä on voimavaroja siihen. Ärtymyksen turvallinen ilmaiseminen on vaikeampaa - kai se saa ihmiset herkästi puolustuskannalle (ärsyyntymään siitä että minä olen ärsyyntynyt), vaikken tarkoittaisikaan syyllistää ketään tunnetilastani. En tiedä mitä tehdä tunteelle - tuntuu että sen ilmaiseminen on huonoa käytöstä, mutta samalla kuvittelen ettei tunteiden patoaminen sisäänsä ole terveellistä.

Vihlova on-off-päänsärky. Iho on ulkoilun jäljiltä hikinen, pitäisi jaksaa mennä suihkuun. Olen tehnyt oma-aloitteisesti pitkänpuoleista päivää mutta ilman sitä edistyminen olisi niin hidasta, että projektien kanssa tulisi toivoton olo. Parempi näin, mutta pitää olla hereillä uupumus- tai ylivireys-oireiden suhteen - jo nyt herään aamulla usein puolisen tuntia ennen herätyskelloa. Kelloja käännetään varmaan pian, joten juuri nyt ei kannata korjata rytmiä.

Kumppani tuli kaupasta, tänään syödään hyvin 😋 Viime aikoina on tehnyt kovasti mieli lihaa, ehkä arkisin syömästämme simppelistä (joku sanoisi varmaan aika köyhästä) kasvisruoasta puuttuu jotain hivenaineita. Ihanaa ettei tartte pyörittää arkea yksin.

Vuorovaikutustilanne, jonka kanssa minulla on vaikeuksia: miten kommunikoida ihmisen kanssa joka on vihainen/turhautunut tilanteeseen, jota hän (ehkä, mielestäni) tulkitsee väärin. Mielestäni on aika mahdollista että hän tulkitsee toisen osapuolen viestintää epäystävällisemmäksi kuin se onkaan, mutta aina kun yritän nostaa rauhoittelevaa, tyynnyttelevää näkökulmaa esiin hänen tuohtumuksensa tuntuu kääntyvän tilanteesta minuun. Kaipa olisi parasta olla puuttumatta koko asiaan, mutta keskustelunaihe on sen verran ajankohtainen että se nousee toistuvasti esiin.

Olin lähdössä lenkille mutta juuri nyt vatsassa tuntuu nipistys joka saattaa muuttua paniikkikohtaukseksi/ pallean krampiksi jos yritän juosta. Pihkura kun pitää olla yliherkkä, näinä hetkinä en haluaisi olla minä. Ehkä menen joka tapauksessa ulos ja katson sitten myöhemmin mikä on tämänhetkiseen oloon sopiva liikkumisen tahti.

Käytiin boulderoimassa sisähallissa. Oli hauskaa vaikka nyt varvasta särkeekin - kynnessä on vaurio joka ei tykännyt hyvää tiukoista kiipeilykengistä. Puoli numeroa isompi olisi varmaan vasempaan jalkaan sopivampi.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 1 kuukausi sitten. Syy: korjaus

Viime yönä valvotti. Yritin takaisin vuoteeseen tunnin lueskelun ja yrttiteen jälkeen, mutta olo jäi kuitenkin sen verran levottomaksi etten enää tainnut ehtiä nukahtamaan ennen herätyskellon soittoa. Kummaa että se aina meinaa valvottaa, vaikka mitään erityisen stressaavaa ei olisikaan meneillään.

Nyt eilisen viestin "ei mitään erityisen stressaavaa" tuntuu liioittelulta, stressin aiheita alkoi kyllä pulpahtelemaan mieleen heti kun meni vastakkaisen väitteen julkisesti esittämään... Tai ehkä sitä vaan jotenkin pystyi tunnustamaan itselleen että nämä asiat ovat stressaavia ja jossain määrin hyväksymään sen. En tiedä johtuiko hyväksynnästä mutta viime yö meni kuitenkin paremmin, nousin kyllä lukemaan, mutta vuoteeseen palatessani välttelin katsomasta kelloa ja ehdin nukkumaan vielä kunnolla ennen herätyskelloa. Tänään voisi käydä taas nauttimassa tuota raitista ilmaa, jos siitä olisi vaikka unilääkkeeksi - melatoniinikin oli kyllä mielessä tänä aamuna mutta katsotaan mihin vaaka illalla kallistuu.

Viimeksi lenkillä käydessäni näin jonkinlaisia peuroja!* Vähänkö lisää motivaatiota lenkkeilyyn kun on mahdollisuus olemassa. Kumppani oli nähnyt tupakalla käydessään lähistöllä ketun, se on vielä minulta tällä paikkakunnalla näkemättä vaikka rusakoita, erilaisia lintuja ja rottia (voi tätä eksotiikkaa) voi bongailla suht-usein.

(*tai ehkä niitä pitäisi sanoa kauriiksi? Hankala pysyä kärryillä kun nimiä muokataan eikä voi olla varma ovatko täällä esiintyvät samoja kuin Suomessa...)

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 1 kuukausi sitten. Syy: lisäyd

Hei soroppi. Mitä sinulle kuuluu? Oletko voinut paremmin?

Hei Pikemiten! Minulla on ollut huonouninen ja stressaantunut jakso, kuten aina silloin tällöin. (Piti ihan hieraista silmiä että oliko minulta jäänyt jokin viesti huomaamatta vai oliko teksti jotenkin muuttunut.)

Hyvää pääsiäistä ja mukavaa jatkoa.

Samoin, Pikemiten.

Lapsiperhevieraita, vielä muutaman päivän ajan. Alan olla ihan poikki, vaikka en erityisesti pyrikään emännöimään tai huoltamaan - tuntuu siltä että myös hiljaa ja itsekseen ollessa pään sisällä jatkuu sama kalkatus ja huutelu kuin lasten ollessa paikalla. Pelkkä työ tai pelkät vieraat menisi varmaan helpommin, mutta molempien kanssa tekee tiukkaa. Varsinkin kun tulee huonosti nukuttuja öitä. Tuntuu pahalta valittaa koska samalla (tai ainakin välillä) lapset ovat aika ihania ja välittömiä - mutta innostuksessa leikit menevät helposti aikamoiseksi riekkumiseksi, jota jaksan huonosti. Tänään olen itkeskellyt pitkin päivää, aina yksin jäädessäni.

Tuo on niin inhimillistä. Kaikkea ei aina jaksa. Ei tarvikaan. Olet vahva kun pystyt 'säännöstelemään', hallitsemaan milloin itket. Minulta se ei aina onnistu.

Pari mielialan puolesta parempaa (vähemmän masentunutta, joskin hyvin väsynyttä) päivää. Nyt on onneksi loma. Tunsin itseni päivä pari sitten vähän puolikuumeiseksi ja päänsärky on vaivannut, viime yönä kumppani heräsi kurkkukipuun. Jospa saisi levättyä kuitenkin.

Sain viriteltyä pienemmän lapsen kanssa mukavan leikin. Hän komentaa minut huoneeseeni nukkumaan (voi kyllä!) joten voin lukea kirjaa kaikessa rauhassa ja teeskennellä nukkuvaa aina kun kuulen että hän tulee ovelle. Isompi on vaativampi ja kielimuuri rajoittaa enemmän - hän on suunnilleen siinä iässä jossa minua alettiin toden teolla kiusata koulussa. Tuntuu ristiriitaiselta, että vaikka valtaosan ajasta pystyn olemaan mukana leikkivän aikuisen (tai välillä jopa coolin roolimallin) roolissa, jokin pieni osa aivoistani reagoi häneen uhkana.

keskustelua kirjoitti:
Tuo on niin inhimillistä. Kaikkea ei aina jaksa. Ei tarvikaan. Olet vahva kun pystyt 'säännöstelemään', hallitsemaan milloin itket. Minulta se ei aina onnistu.

Kiitos ymmärtäväisistä sanoista, keskustelua. En tiedä onko tunteiden näyttämättä oleminen tai hillitseminen vahvuutta vai vaan tietynlaista jäätymisreaktiota - minulle stressaantuneena on tyypillistä lamaantuminen tai jonkinlainen jähmettyminen (kuin jäniksenpoika auton valokeilassa). Ne ovat kuitenkin normaali osa elämän kirjoa - se että kykenee tuntemaan ja ilmaisemaan tunteita omalla tavallaan on mielestäni myös vahvuutta, erilaista (mukautuvampaa, joustavampaa) kuin tunteiden hallitsemiseen tai kontrollointiin perustuva. Tai näin ainakin itkuherkän äidin itkuherkkänä tyttärenä olen itselleni yrittänyt perustella 🙂