Kuulumisia

Kuulumisia

Käyttäjä soroppi aloittanut aikaan 28.09.2019 klo 16:39 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä soroppi kirjoittanut 28.09.2019 klo 16:39

Ystävällä oli eilen isot juhlat. Olo on yllättävän hyvä, joskin aika väsynyt. Kävimme rääppiäisissä syömässä eilisiä tähteitä (juhlapaikka oli siivottu jo aamulla, eli auttamaan emme ehtineet), lähtiessä työnnettiin vielä oluet käteen. Juna kotiinpäin lähtee keskellä yöllä, joten olemme hotellissa vielä tämän päivän. Kallista, mutta ehkä se ettei tarvitse kuluttaa päivää raahaten rinkkaa ympäri kaupunkia on sen arvoista.

Käyttäjä kirjoittanut 21.06.2022 klo 13:17

Viileitten kelien puolesta juhannuksesta toivottavasti tulee lämmin, jota ennusteetkin kertoneet. Kuin kesä ei ois vielä alkanutkaan. Siksi juhannus tuntuu alulta. Kohokohdasta en tiedä sanoa kun vaikuttaa siltä että itekseni juhannusta vietän. En oikein jaksa vonkailla edes omiani tähän. Tein aika matkan ikäihmisiä tervehtimään viime viikonloppuna, sukulaisuussuhteetkin siis hoidettu jo. Äiti soittaa usein kolmestikin vrkn aikana, vaatii aikaa tottua elämään yksin kumppaninsa menehdyttyä. Näin alkuviikosta on väsymys ajatella koko jussia, tuleehan se ajattelemattakin. Tunnelma noussee kai kun saa terassilaattoihin uuden pinnan, tai ehkä sitä teenkin vasta aattona kun torstain sateet menneet. Tavallaan juhannus on kohokohta. Sitä se vasta todella olisi jos saisi lähdetyksi vaikka kylän kokkoa katsomaan.

Tässä kun tätä pyörittelen, juhannus on alkavaa kesää minulle.

Käyttäjä kirjoittanut 21.06.2022 klo 18:44

Hyvää juhannusta.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 22.06.2022 klo 08:26

Pikemiten kirjoitti:
Hyvää juhannusta.

Samoin sulle!

Käyttäjä kirjoittanut 29.06.2022 klo 17:25

Pitää kertoa sinulle että syöpäni on uusiutunut, nyt selkärangassa etäispesäkkeenä, heinäkuussa saan siihen sädehoitoa.

Käyttäjä kirjoittanut 01.07.2022 klo 17:32

Toivon sinulle tyyntä mieltä ja luottamusta elämään, Pikemiten. Meitä kantaa iankaikkiset käsivarret halki vaikeiden aikojen. Miltä sinusta tuntuu nyt? 🤔

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 02.07.2022 klo 09:46

Ohoh Pikemiten. Toivon että sädehoito auttaa, jaksamista!

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 04.07.2022 klo 20:39

Selkää kutittaa. Atopian hoitoon käytettävät allergialääkkeet (ympärivuoden tarvittaessa käytettävät antihistamiinit) eivät tulleet mukaan joten pitää yrittää vain rasvailla ja elää sen kanssa pari viikkoa kunnes pääsee taas pilleripaketin ääreen. Nukahtamisen odotteleminen eilen oli yhtä tuskaa. Olin valmiiksi stressaantunut siitä että uni on jäämässä lyhyeksi, mikä varmaan pahensi kutinan aiheuttamaa levottomuutta.

Kohta on aika lähteä laittamaan ruokaa. Tänään olin ulkotöissä kaveria auttamassa mutta emme saaneet mitenkään hirveästi aikaan, kun rankka sadekuuro söi valtaosalta tekijöistä motivaatiota niin pahasti että päädyimme jättämään päivän kesken. Huomenna jään päiväksi omiin tietokonehommiin.

Majoituksessa jossa olemme, on paljon koronatapauksia ja joudumme käyttämään yhteiskeittiötä. Ärsyttävää, mutta jollakin tavalla olen niin turta etten jaksa välittää. Tulee jos on tullakseen eikä keväällä otetun kolmosrokotteen suoja enää riitä.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 05.07.2022 klo 19:30

Toinen huono yö - en katsonut kelloa, mutta luulen että saattoi olla kahden kolmen välillä ennen kuin viimein sain unen hännästä kiinni. Ylimääräistä jännitystä aiheutti ehkä kokous jota olin organisoinut aamulle, ja jonka järjestelyissä oli (tai tuntui olevan) kupruja. On ikävää valvoa kun unettomuus on yksi stressiä aiheuttavista asioista, ja alkaa hypertarkkailla kaikkia unen merkkejä. Viime yönä aloin suuttua itselleni siitä etten ollut unessa (vaikka eihän siinä ole mitään loogista) ja lopulta olin siinä pisteessä että teki mieli paiskoa itseä kirjalla päähän siinä toivossa että taju menisi. Lopulta se laantui kuitenkin jonkinlaiseksi paniikkikohtauksen tapaiseksi ja lopulta vieressä koisivan kumppanin hengitys alkoi tuntua rauhoittavalta. Toivottavasti tänä yönä on parempi onni.

Käyttäjä kirjoittanut 07.07.2022 klo 08:06

Kuulumisiasi on mukava lukea, kirjoitat hyvin.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 09.07.2022 klo 12:56

Pikemiten kirjoitti:
Kuulumisiasi on mukava lukea, kirjoitat hyvin.

Kiitos, se oli ystävällisesti sanottu.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 12.07.2022 klo 20:36

Laitoin ulkotöihin lähtiessä niskaan ja kasvojen sivuille aurinkovoidetta mutta nenänpään ja kaulan etuosan jätin ilman, kun arvelin että olen kuitenkin koko päivän lippis päässä. Nyt iho voiteettomissa kohdissa tuntuu vähän palaneelta. Torkahdin sisälle päästyäni ja suihkun jälkeen mutta pidemmäksi aikaa en uskaltanut jäädä pitkäkseni, nukahtamis-/nukkumisvaikeudet palasivat muutaman päivän tauon jälkeen maanantain vastaisena yönä. Viime yönä kuitenkin kuutisen syvää ja hyvälaatuisen tuntuista unta, ennen kuin aloin heräilemään. Tänä iltana syödään pakastepitsaa, pääsee ruoanlaitosta helpolla. Koronaa ei ole yhteiskeittiöstä huolimatta ole ilmeisesti tullut, tein kotitestin sunnuntaina kun kurkku tuntui kipeältä.

Käyttäjä kirjoittanut 13.07.2022 klo 09:49

Tämä aika, liikkeellä sitä virusta, saa miettimään josko ottais tavaksi uudestaan maskin käytön. Heti sitä miettii onko osunut kun/jos nenä vuotaa tai nielaistessa leipää jotain tuntemuksia nielussa vaikka on selvä yhteys leipään sillä tuntemuksella. Eli herkästi mieli kuohahtaa 'ai samperi'... 'ettei vaan ois tarttunut'...

Kotitestiä tehdessä minusta vaikein kohta testiä tehdessä on siinä uutepipettiä puristaessa kun pitäis 3 pientä pisaraa vaan saada siihen testi-kohtaan tiputettua. Tänään tein äidille testin, mutta uusiksi meni testi kun kerralla tipahti liikaa tuota testinestettä. Arghh

Käyttäjä kirjoittanut 14.07.2022 klo 04:02

Tuosta testipakkauksesta puuttui se pieni, tavallaan korkki, mikä siihen uuteputken päähän kuuluu olla. Huomasin kun tänään tein itselle testin toisella pakkauksella. Negat oli onneksi.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 15.07.2022 klo 16:46

Keskustelua, hyvä että selvisi mikä testiä vaikeutti. Ja että edelleen negatiivinen.

Mun kurkkukipuilu ja paleltelu jatkuu. Olen väsynyt, vähän apea, järvenselkä on sateenpieksämä ja harmaa. Kumppanilla saattaisi olla mahdollisuudet pidempiaikaiseen työpaikkaan taas toisesta maasta, joten jos onnistaa meillä on taas muutto tiedossa. Nousevat elinkustannukset (jos minä jatkan vanhaan malliin Suomen hintaluokkiin suhteutetuilla palkoilla etätöinä) hirvittävät, mutta ainakaan se ei olisi pääkaupungissa.

Pitäisi varmaan mennä päiväunille. Tai kaikenkaikkiaan yrittää nukkua enemmän. Reilun viikon päästä alkaa kesäloman toinen puolikas.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 17.07.2022 klo 02:58

Kävin lukasemassa, kun etsin jotain, mitä en löydä. Nukkumattia.