Tunnen itseni tyhmäksi. Tänään taas istuin äiti tukena kun hän oli keskustelemassa mielenterveys ongelmistaan. Minulta kysyttiin mielipidettä ja annoin taas vakio vastauksen. Sen saman jonka jo opin antamaan lapsesta pitäen. Vuodet ovat kuluneet mutta asiat eivät ole muuttuneet. Vain minä olen tunnen sen. Minusta on tullut katkera, väsynyt ja vihainen.
Minulla on oma sisäinen tuska joka ei hellitä. Muistan kun lapsena jo toivoin että joku aikiunen huomaisi miten paha olo minulla on ja auttaisi. En uskaltanut puhua koska pelkäsin äitini arvaamattomuutta. Pelkäsin että jos kerron mitä kaikkea olen joutunut kokemaan ja kestämään ja miten peloissani olin joku ei auttaisikaan vaan veisi mnut äidin luota pois. Enkä sitäkään halunnut. Kovetin itseni. Oli pakko kestää.
Nyt olen aikuinen nainen. Minulla on aivan ihan lapsi jota rakastan ja palvon. Ilman häntä ei minua enään olisi tiedän sen.
Koko nuoruuteni vietin itse tuhoista elämää. Lujaa meni korkealla ja kovaa. Näin ei tuska tuntunut ja kovan ulkokuoren alle oli hyvä peittää se.
Nyt tämä kuori on jo niin paksu etten pysty sitä murtamaan. Tuska sisälläni on niiin iso että tuntuu kuin halkeaisin.
En pysty puhumaan, en avoutumaan. Jopa kirjoittaminen tänne saa minut voimaan pahoin. Osoitan heikkoutta joka ei ole sallittua.
Työskentelen paikallisessa terveystalossa jossa on ammattiauttajaa joka lähtöön ja kateellisena katselen ihmisiä jotka ovat menossa keskustelemaan ongelmistaan ja asioistaan. Olen kateellinen heidän rohkeudestaan ja kyvystään tehdä niin.
Minä en siihen pysty enkä tietenkään voi koska en voi näyttää tuskaani ja heikkouttani ihmisille joiden parissa työskentelen. Olenhan aina niin hymyilevä ja sosiaalinen.
Jospa tänne kirjoittaminen auttoi. En tiedä mutta olen ylpeä että tein sen.
Tämä tuntuu todella kylmältä tekstiltä.
Mutta sinä et ole vastuussa äidistäsi, voit vain ohjata hänet hakemaan apua.Se haluaako hän ottaa avun vastaan riippuu vain ja ainoastaan äidistäsi.
Hän on aikuinen ihminen ja vastaa omista teoistaan.
Jos hän ei ota apua vastaan niin sinun ja lapsesi hyvinvoinnin kannalta on tärkeää katkaista välit äitiisi. Sinun on aika olla myös aikuinen,turvallinen sellainen omalle lapsellesi ja se sinun olisikin asetettava etusijalle,vaikka se tarkoittaisi välien katkeamista äitiisi.
Kuoresi ei ole kuitenkaan vielä niin kova ettet itse näkisi sen sisälle..sinun on kuitenkin uskallettava tuntea kaikki se epävarmuus,pelko jota seuraa siitä kun olet laskenut puollustusmekanismejasi. Paras motivaatio tähän on oma lapsesi..ajattele vaikka näin,että sinä käyt kaiken läpi jotta lapsesi ei joudu käymään tätä.
Lapsesi luultavasti imee itseensä sun käyttäytymismalllin kovasta kuoresta ja tuskin sitä haluat.
Älä syytä itseäsi myöskään,jottet ahdistu syyttä.
Tie ei ole helppo kulkea mutta parempaa on luvassa.
Heippa
Kannattaisko käydä lääkärissä juttelemassa ongelmista saisit sieltä avun eläämääsi
niin helpoitas eläämääsi.
Kun viiltely ja itsetuhoajatukset kertoo pahasta olosta ja saisit elämäsi rauhoittumaan.
Onko sinulla ketään ystävää / kaveria???
Et tarvitsisi olla ongelmien kanssa yksin???
Kerro ammattiauttajille kaikki asiat mitkä painaa mieltä niin sekin helpottas elämää
ja osaavat auttaa sinua.
Kaunista talvea sinulle
Heippa! Kävin nyt siellä psykologilla. Hän suositteli psykiatrian polia ja laitto lausunnon lääkärille että saisin lähetteen. Tapaamisesta on nyt liki neljä tunti ja alun tyytyväisyys alkaa muuttua valtavaksi vihaksi ja itseinhoksi."mitä helvettiä menin tekemään nyt joku tietää millainen idiootti olen". Tiedän toimineeni oikein itseni ja lapseni takia mutta jostain vain nuo itseinho ajatukset pulppuaa. En halua niin😳
Hei,
Mulla kans eka aik psyk.polille perjantaina. Jotenkin ajattelen että josko nyt sais asiat paremmalle tolalle, ainakin jos sais nää mielialat tasaantumaan. Ei kannata itseään inhota, tiedä vaikka nyt saisit asiat purettua paremmin. Voimia!
Hei, Saniga
Et sä mikään idiootti ole ! Teit aivan oikein!🙂 Olen luultavasti ajatellut samoin joskus alkuaikoina (hoitoon hakeutumisen), että eiköhän ne ajatukset pikkuhiljaa lopeta sen pulppuamisen.;)
Hyvä hyvä ja onnea, myös Mepalle!
Kiitos Pompula🙂
Kiitoksia kovasti kaikille kannustuksesta. Minulla meni tovi tajuta että joku oli todella kuunnellut minua ja uskonut mitä minulla oli sydämmellä. Kun minut nuorempana tuomittiin valehtelijaksi ja ainaiseksi ongelmaksi päätin etten koskaan enään puhu asioistani. Kynnys oli siis iso puhua koska pelkäsin taas leimautuvani. Tunne on nyt uskomaton kun pää on pikkuhiljaa tajunnut ettei kukaan tällä kertaa tuominnutkaan minua.
Olen aika hyvillä mielin ja nyt olen pystynyt jo muutaman päivän olemaan satuttamatta itseäni. Tuleva kuitenkin pelottaa hieman. En tiedä mitä siltä odottaa ja en sitäkään mitä itsestäni joudun antamaan.
MINUSSA ON ONGELMA......JOKIN VIRHE OHJELMOINNISSA!!!!
Tai ainakin tuntuu siltä. Sain menneellä viikolla lähetteen mtt:n. Olen kovin jo kyllästynyt kysymyksiin että " kuinka sinä voit?". Onko sillä väliä. Ei ainakaan itselleni tällä hetkellä. Viikko sitten pahaoloni kasvoi sellaisiin mittoihin että viiltelin itseni niin pahasti että vietin yöni sairaalassa ja tikit on nyt todellisuutta. Karkasin sieltä aamulla kun kuulin että psykiatri oli tulossa tapaamaan minua. Olen kyllästynyt puhumaan. En jaksa puhua. Kuinkakohan moni kysyi minulta silloin" mikä sai minut viiltelemään itseäni niin pahasti?". En osannut/ halunnut vastata koska en jaksa. Ajatus ei kulje. Tunnen itseni sisältä hirveän agressiiviseksi periaatteella vittuako se teille tai kellekkään kuuluu. Toisaalta tiedostan että apu itselleni on paikallaan nyt todella paljon koska en voi luottaa enään omaan arvostelu kykyyni ja kykyyni suojella itseäni.
Ensiviikolla olisi tikkien poisto työterveydessä. Katsoin ajanvarauskortti ja huomasin että taas yksi outo nimi siinä. Tämä tarkoittaa sitä että taas uusi kysymys tulossa" mitä on tapahtunut?". Jos niin käy niin varmaan räjähdän. Ei enään yhtään kysymystä. Olen todella liipasin herkkä.
Luotan kuitenkin siihen vielä että elämä jossain vaiheessa voittaa. Sen on pakko😳
On se jännää miten mieli heittelee päivän mittaan. Aamulla kooma koska just herännyt. Valmistautuminen töihin ja kahvin juontia surullisen rauhallisuuden vallitessa. Sitten töihin. Hauskaa läppää työtovereiden kanssa heti aamusta ja into päällä. Parituntia itsenäistä työskentelyä enne aamukahvia jona aikana saan taas vedettyä itseni oikein syvälle maan rakoon. Parituntia sen jälkeen joko hiljaista mökötystä tai sitten kun seinästä repäistynä railakasta huumorin heittoa. Molempia vuorotellen ja tiuhaan tahtiin. Loppupäivä vain väsyneenä oloa ja hervotonta hekotusta kun heitetään läppää mutta sisältä olo on jo kaikkensa antanut tälle päivälle. Kotimatkalla vain surullista mietiskelyä ja ajatuksissaan oloa. Kotona kellon kyttäämistä että milloin pääsisi nukkumaan taas. Samalla yritän olla kunnon äiti ja ruokkia rakkaan lapseni sekä viettää hänen kanssaan laatu aikaa. Kun jään yksin käyn pakkomielteisesti punnitsemassa itseni. Etsin virheitä kasvoistani ja tutkin aikaansaamiani arpia. En ole tyytyväinen vaan taas kerran entistä tyytymättömämpi itseeni ja vihainen siitä mitä teen itselleni. Tuntuu kuin elämässäni ei olisi mitään sisältöä vaan se on tyhjää päivästä toiseen. Kuitenkin minulla on kaikki ok. Työ, koti, ihana lapsi. Mitä pirua vielä kaipaan että olisin onnellinen tai edes tyytyväinen. Olen kovan lapsuuden ja nuoruuden elänyt myönnetään mutta olen kuitenkin tässä. Olen hengissä ja selviytynyt. Miksi en osaa siis arvostaa itseäni sen sijaan että tuhoan kokoajan itseäni niin sisäisesti kuin ulkoisesti. On ongelmia tälläkin hetkellä mutta niitähän on varmaan kaikilla. Miksi en osaa hoitaa niitä kuin tervejärkisen aikuisen kuuluu? Miksi puran kaiken itseeni?. En ole ylpeä arvistani. En ole ylpeä syömisongelmistani. En ole ylpeä ainaisesta murehtimisestani. Ja joka kerta kun teen itselleni jotain tuhoisaa päästelläkseni tuskaa ulos vajoan aina vaan syvemmälle murheisiini ja haitalliseen käytökseeni.
Hei Saniga,
luin juuri koko viestiketjun läpi.
Minusta sinulla on kaikki syyt olla ylpeä itsestäsi! Pelkäsit avautumista valtavasti ja teit sen silti! On ihan normaalia, että terapian aloittaminen saa aikaan valtavan myrskyn. Toivon kovasti sekä sinun itsesi ja lapsesi kannalta, että jaksat käydä sen myrskyn läpi. Se vaatii varmasti paljon voimia, mutta olet jo hyvässä alussa parempaan suuntaan, koita jaksaa uskoa siihen, kun on kaikkein vaikeinta, kaikki kääntyy pikku hiljaa paremmaksi ja saat ansaitsemasi paremman elämän!
Huomaatko, miten hieno äiti olet pystynyt olemaan lapsellesi kaikesta huolimatta? Ole ylpeä siitä, että olet pystynyt parempaan kuin mihin oma äitisi pystyi. Lapsesi rakastaa sinua ja tarvitsee sinua, koita jaksaa hänen takiaan!
Kuulostaa siltä, että vertaistuki voisi tehdä sinulle hyvää. Et ole yksin asioidesi kanssa (tarinasi kuulostaa vähän esimerkiksi oman äitini tarinalta), vaikka se varmasti usein siltä tuntuukin. Täälläkin on yksi, joka ajattelee sinua!
Rakkautta!
Hei lumi2!
Valtavan kaunis kiitos kannustuksesta. Olen nyt paljon paremmilla fiiliksillä ollut pari päivää. Lauantaina kävimme pikku pimun kanssa pokkaamassa hänen elämänsä ensimmäisen todistuksen. Oli sellainen rasti ruutuun papru ja ylpeänä voin kertoa että se sisälsi 8 kiitettävää ja 3 hyvää. Minulla on myös menossa jokin ääri myönteis kausi. Mikään ei hätkähdytä. En kiinnitä huomiota kuin hauskoihin asioihin ja murheellliset asiat...........no niitä ei vain ole. Söymishäiriönikin on saavuttanut nyt toisen ääripään. Syön kaiken mitä eteen tugetaan ja jos ei tungeta haen itse. Hyvä etten varasta kavereidenkin eväitä.
En nyt oikein hätkähdä mistään. Tänään työpaikan luona kadun risteyksessä henkilöautoa ajanut mies sai sairaskohtauksen ratissa ja seinänkautta pamautti lyhtypylvääseen keilaten matkalla yhden naisjalankulkijan. Olin aitio paikalla tapahtuma hetkellä työpaikan sisällä mutta selin ikkunaan. Pylvääseen kun rysähti niin sitten tajusin että ulkona tapahtui jotain.
Ihmisiä ilmaantui heti paikalle koska tapahtuma paikka oli terveyskeskuksen luona. Jälki oli rumaa mutta en reagoinut siihen mitenkään. Toiset kauhisteli vieressä ja minulla ajatuksissa pelmahti vain että " no mutta hupsista".
Tämä on nyt se tunteitteni ääripää ja oikeastaan yhtä ahdistava kuin se toinen. Mutta parempi siinä mielessä että ainakin voin hymyillä välillä ja maailmakin näyttää taas aivan ihanalta.
Hei Saniga,
hyvä kuulla että fiilikset on ainakin periaatteessa ollu paremmat. Ja wow, mikä fiksu tytär sulla 🙂
Aivosi ovat joutuneet käsittelemään ihan liikaa, ei ihme, ettet jaksa reagoida kaikkeen. Mutta kyllä nekin siitä pikku hiljaa elpyvät. Anna itsellesi aikaa ja lepää siinä ajatuksessa, että olet matkalla parempaan! Olet selvinnyt jo niin paljosta, että ihan varmasti pääset eteenpäin hienosti, olen varma!
Kaunista joulunaikaa, anna kuulua itsestäsi taas!
🙂🌻
Aatto lähenee. Itselläni ei ole siitä hyviä muistoja ja tilannetta ei helpota se että joudun kohtaamaan hyväksikäyttäjä setäni taas niin perinteisillä suku päivällisillä. Omat tunteet on nyt kuitenkin työnnettävä syrjään koska vaikka joulu onkin monelle aikuiselle tärkeä juhla niin ennen kaikkea se on LASTEN JUHLA. Haluan tarjota omalle lapselleni sen mistä itse pystyi lapsena vain haaveilemaan. Ongelmani ovat pyörittäneet minua jo vuosikymmeniä nyt niiden on kuitenkin aika väistyä taas muutamaksi päiväksi. Murehditaan sitten taas myöhemmin. Nyt on minun aika olla se aikuinen ja vahva ja olen tai ainakin yritän sitä koko sydämmestäni ihan vain jo lapseni takia.
HYVÄÄ JOULUA lumi2 sinulle ja myös muille ihmisille täällä joiden kanssa olen saanut murheitani purkaa ja jotka ovat minua tukeneet🙂
HYVÄÄ JOULUA MYÖS KOKO TUKINETIN VÄELLE JOTKA OLETTE JAKSANEET TÄTÄ TOIMINTAA PYÖRITTÄ JA TUKEANNE JAKAA MEILLE JOTKA SITÄ OLEMME TARVINNEET JA TARVITSEMME!!!!!!!!!!!!☺️
Aatto on ohi. Oli henkisesti raskasta aikaa ja olenkin aika puhki mutta selviytynyt silti ja tästä voin olla tyytyväinen. Tiedän taas joutuvani kasaamaan itseäni tovin koska kohtaamiset setäni kanssa syövät minut sisältä aina puhki mutta näinhän se kaava toimii ja tulee aina toimimaan niin kauan kuin hän on elossa. Lapseni ilo ja riemu onnistuneesta joulusta antaa kuitenkin minulle voimaa ja muistutuksen siitä minkä takia on murheensa vain kestettävä. Hänen onnellisuutensa on sen arvoista.