Tunnen itseni tyhmäksi. Tänään taas istuin äiti tukena kun hän oli keskustelemassa mielenterveys ongelmistaan. Minulta kysyttiin mielipidettä ja annoin taas vakio vastauksen. Sen saman jonka jo opin antamaan lapsesta pitäen. Vuodet ovat kuluneet mutta asiat eivät ole muuttuneet. Vain minä olen tunnen sen. Minusta on tullut katkera, väsynyt ja vihainen.
Minulla on oma sisäinen tuska joka ei hellitä. Muistan kun lapsena jo toivoin että joku aikiunen huomaisi miten paha olo minulla on ja auttaisi. En uskaltanut puhua koska pelkäsin äitini arvaamattomuutta. Pelkäsin että jos kerron mitä kaikkea olen joutunut kokemaan ja kestämään ja miten peloissani olin joku ei auttaisikaan vaan veisi mnut äidin luota pois. Enkä sitäkään halunnut. Kovetin itseni. Oli pakko kestää.
Nyt olen aikuinen nainen. Minulla on aivan ihan lapsi jota rakastan ja palvon. Ilman häntä ei minua enään olisi tiedän sen.
Koko nuoruuteni vietin itse tuhoista elämää. Lujaa meni korkealla ja kovaa. Näin ei tuska tuntunut ja kovan ulkokuoren alle oli hyvä peittää se.
Nyt tämä kuori on jo niin paksu etten pysty sitä murtamaan. Tuska sisälläni on niiin iso että tuntuu kuin halkeaisin.
En pysty puhumaan, en avoutumaan. Jopa kirjoittaminen tänne saa minut voimaan pahoin. Osoitan heikkoutta joka ei ole sallittua.
Työskentelen paikallisessa terveystalossa jossa on ammattiauttajaa joka lähtöön ja kateellisena katselen ihmisiä jotka ovat menossa keskustelemaan ongelmistaan ja asioistaan. Olen kateellinen heidän rohkeudestaan ja kyvystään tehdä niin.
Minä en siihen pysty enkä tietenkään voi koska en voi näyttää tuskaani ja heikkouttani ihmisille joiden parissa työskentelen. Olenhan aina niin hymyilevä ja sosiaalinen.
Jospa tänne kirjoittaminen auttoi. En tiedä mutta olen ylpeä että tein sen.
Tänään taas tunsin sen. Sisäisen tyhjyyden.Tämä tunne saa minut vihamaan itseäni ( eli tunnen siis jotai..vau) ja tuntemaan vajaavaiseksi.
Tytölleni iski kauhea hätä kun kissamme oli saanut tuuletus ikkunan auki ja istui ikkunalaudalla vaarallisesti. Pudotus olisi ollut kohtalokas. Tyttö itki hysteeriseti ikkuna ja huusi minua apuun. Sain vedettyä kissan ikkunasta rauhallisella niskaotteella sisään ja suljettua sen. Prinsessa oli tosi järkyttynyt. Otin hänet syliini ja lohdutin. Annoin hänen puhua ja vastailin rauhallisesti. Pyyhin kyyneleet ja odotin että hän rauhottuu. Tarkistimme yhdessä kisun että se oli ok.
Lapseni koki ensimmäisen läheltä piti tilanteen menettää läheisen. Olkootkin että se oli kissa mutta rakas sellainen.
Mitä itse mietin. Järkeistin tilanteen. Kissa turvaan-lohduta lasta- ole valmis vaikeisiin kysymyksiin ja vastaa totuuden mukaisesti mutta harkiten-auta lasta rauhoittumaan- ole valmis keskustelemaan tapahtumasta jos lapsi vielä haluaa.
Mutta tunteet???.......EI mitään.........ei säikähdystä......ei helpotusta......ei myötätuntoa.
Toimin kuin robotti. Tiesin mitä tein ja tehtävä on nyt suoritettu. Jatkan kotiaskareita. Kohta on päivän pakollisen puhelun aika äidille.
Tämä sisäinen tyhjyys syö minua.
Rakastan lastani koko sydämmestäni ja näytän sen avoimesti. Mutta kun eteen tulee tilanne joka on joko ääretöntä iloa tai surua ja järkytystä. Vetäydyn kuoreeni heti. En lähde mukaan vaan muutun varovaiseksi sivusta seuraajaksi joka haluaa hallita kokonaisuutta. Tarkkailen.
Yksinkertaisesti haluaisin edes joskus vain revetä onnesta tai murtua surusta. Ihan sama kumpaa mutta tapahtuis ees jotain.
Heippa
Pyrin aina vastaamaan mut varmaan epähuomiossa en ole sulle vastannut.
Joo kissa on kiva lemmikki ja se opettaa kummasti ihmistä lapsia ja aikuisia
meillä on kanssa kissa ja se on jo ikä kissa tuli meille sillon kulkukissana kun
poika oli pieni niin se vaan aika menee.
Lapselta kannattaa välillä aina kysyä
Mitä sinulle kuuluu???
Kuinka olet voinnut???
vaikka heti ei vastaa niin kylläse yleensä siitä kummasti rupeaa juttelemaan.
Kokeile itsekin???
Kuin myös samat asiat kannattaa välillä itse kysyä itseltä.
Vaikka se tuntuu hassulta mut sit itse miettii omia asioita.
Mut kysyisimpä nyt sinulta kuinka olet jaksanut ja voinut???
Joo kirjoita miten olet mennyt eteenpäin elämässä???
Kaunista kesää sinulle
Kiitoksia kysymästä vaihtelevalla menestyksellä eteenpäin on menty. Tänään taas kirosin omaa saamattomuuttani. Jäin töissä taas suustani kiinni erään psykiatrian sairaanhoitajan kanssa. Hän on aivan ihana persoona ja tulemme hyvin jutuun. Pulisimme pitkään niitä näitä mutta taas kerran en saanut itsestäni sitä irti että oisin rohkaissut mieleni ja kysynyt mielipidettä ongelmiini. Kaikkea muuta kyllä pälisin. Minua suututtaa se ettei itelläni ole sen vertaa rohkeutta että avaisin suuni ja pyytäisin apua. Hän auttaisi varmaan mielellään ja ohjaisi saamaan apua mutta sen kynnys ja häpeä omista asioista ja heikkoudesta on liian suuri. Olen surullinen ja vihainen itselleni.
Muuten olen yrittänyt tsempata. Olen kiinnitänyt huomiota syömiseeni ja näin saanut hieman takaisin menettämiäni kiloja. Lastani olen eritoten yrittänyt huomioida ja samalla kun olen puuhaillut hänen kanssaan olen hetkittäin onnistunut saamaan ajatukset pois omista murheistani. Ne hetket ovat olleet kultaakin kalliimpia.
Meillä alkaa olla noi koulun aloitus kiireet ajankohtaisia ja koulu matkaa on treenattu ihan tosissaan.
Meidän kissa on vuoden vanha vetreän nuori ja komea kolli kissa. Ruumis täyttää jo aikuisen kissan mitat mutta herne päässä ei. Meno on sen mukaista. Sälli on meille hyvin rakas ja perheen ainoa mies.
Löytökissana meille tullut ja kaduttu ei olla päivääkään...............tai ainakaan kauhean monena ei olla🙂
Tukihenkilöni on ollut nyt kesälomalla ja näin ollen olen pyristellyt itekselläin niin hyvin kuin olen pystynyt. Olen hänelle laittanut hieman ajatuksia aina kun on ollut tarvetta purkautua. Hän sitten voi hyvin levänneenä lomalat palattuaan tavailla niitä. Onneksi minulla on ainakin hänet jos en muuta saa aikaisiksi.
On ihailtavaa miten jaksat tsempata täälä aina muita ja tukea.
Nyt kysynkin sinulta kuinka sinä voit? Kuinka kesäsi on sujunut volvomies?
Pistänpä pienen viestin minäkin.
Minä käyn parhaillaan (eka kerta tänään) terapeutilla juttusilla, missä todella avattiin 40v vanhat haavat auki. Kotiin tulessa olin aivan väsy, oli se aika urakka mutta kannatti.
Ensinäki tiedän varmasti että asiat ei kulje sieltä eteenpäin. Siksi en varmaan koskaan ole paljon omia asioita jutellut kun ne tahtoo levitä vaikka kuinka luvataan olla hiljaa.
Vanhemilla välillä käyn mutta tietty heille en puhu näistä asioista, nehän tämän tavallaan on aiheuttaneet. Mene ihmeessä juttusille ennenkun on liian myöhäistä, aina vaikeempaa mitä kauemman viivyttelet. Ei tämä ole niin kauheeta kun sitä kuvittelee.
halit kaikille tarvitseville😍
Hei Saniga!
Luin viestiketjusi. Vaikuttaa, että sinulla on oikeita ja vaikeita ongelmia äitisi kanssa. Usein sairaan henkilön läheiset eivät saa tarvitsemaansa tukea, tästä kai sinunkin kohdallasi on kyse. Kokemuksesta tiedän, miten vaikeaa lapsen on huolehtia vanhemmistaan, eikä tämä muutu vaikka itselle ikää tuleekin lisää.
On hienoa, että olet jaksanut ja pystynyt auttamaan äitiäsi. Jossain vaiheessa sinun täytyy kuitenkin ajatella itseäsi, omaa elämääsi ja lastasi! Juttujesi perusteella kuulostaa, että hyötyisit terapiasta ja ehkä masennuslääkkeistäkin. Voitko mennä terveysasemalle, jossa sinua ei tunneta? Älä jää yksin tuskasi kanssa, se voi johtaa vieläkin pahempaan oloon. Mitä tapahtuu tyttärellesi, jos sinä murrut täysin? Vanhojen haavojen aukaisu on tietenkin vaikeaa (ja pitkä prosessi), mutta suurin osa ihmisistä hyötyy traumojen käsittelystä vaikkei se ensin ehkä siltä tunnukkaan. Sinunkin muurisi murtuu, kun ajan kanssa opit luottamaan valitsemaasi ihmiseen!
Tsemppiä ja rauhallisempaa loppukesää!
Heippa
Mitäs ongelmia sinulla on??? sillä minäkin osaan aika hyvin auttaa ja neuvoa ja minun vastaukset perustuu aika paljon omiin elämän kokemuksiin et minulta voit kysyä
ihan mitä vaan.
Seuraavan kerran kun olet kyseisen henkilön kanssa juttelemassa niin ehdottomasti
kerro kaikki sinua mieltä painavat asiat niin sillon ne osaa auttaa ja sinulle tulee
hyvä olo ja siitä ne solmut alkaa aukenemaan ja ne ammatti ihmiset on niin upeita
ihmisiä auttamaan vaikeuksissa olevaa ihmistä.
Mitään asiaa ei kannata todellakaan hävetä ja et todellakaan ole heikko ihminen.
Mulla on sulle todella yksinkertainen ratkaisu jos et uskolla kertoa ammattiihmiselle
mikä asia painaa mieltä niin kirjoita asia kirjeelle ja anna se lappu kyseiselle henkilölle
ja sano että tästä et ole uskoltanut puhua ja pidät sen lapun kädessä ja heti onnat
sen kirjeen kun näet kyseisen henkilön niin solmut aukenee hiljakseen tee silleen
usko minua.
sillä yksin et saa jäädä ongelmia miettimään jos sinulla ei ole ystäviä / kavereita jolle voisit
iloja ja suruja kertoa ja tukihenkilö on lomalla niin mene nettiin ja googleen laita siihen sana
maaseuduntukihenkilo niin saat heti keskustelu apua ja ne henkilöt osaa kanssa todellakin
auttaa ihmistä sen tiedän.
Kaunis kiitos kannustuksesta mutta suurin kiitos kuuluu sulle olet jaksanut urheasti
mennä elämässä eteenpäin ja näin sitä vaan mennään ei me luovuteta.
Niin omassa elämässä mulla on ollut lapsuudessa / nuoruudessa niin paljon vaikeuksia et melkein kaikkea asiaa olen saanut kokea / nähdä et monesti olen miettinyt miten olen jaksanut / selvinnyt mut niin vaan olen selvinnyt niinkuin sanoin minun vastaukset paljolti
koostuu elämän kokemuksesta, tiedosta ja taidoista.
nyt minulla menee todella hyvin nyt olen 44 vuotias ja loppuelämän minä käytän ihmisten
auttamiseen olen tukihenkilö ja minä olen onnellinen kun ihmisiä pystyn auttamaan ja minä
autan ihmisiä kelloon katsomata yöllä tai päivällä.
Minä olen vahva ihminen mut minun vahvuus perustuu et minulla on perheen tuki ja se on
niin valtava voimavara että sitä ei voi sanoin kuvata.
kuin myös mulla on unelma ammatti olen päivisin kaupassa töissä käytän päivän tehokkaasti
vastailen tänne nettiin hiljaisella ajalla ja teen maa / metsätöitä kuin myös nautin traktori töistö / kaivinkone töistä olen myös postikortti alalla itse asiassa työ on ollut minun pelastus
ei ole kerinnyt murheita miettimään.
Joo kirjoita miten olet jaksanut niin kyllä elämä siitä järjestyy.
Kaunista kesää sinulle
Teidän kannustuksenne on ihanaa ja ihailtavaa. Myöskin se että teillä on ollut rohkeutta kohdata omat ongelmanne. Vastauksenne saivat minut eilen mietimään mikä oikeasti on saanut aikaan tämän valtavan häpeän ja vastenmielisyyden lähteä hoitamaan omaa ongelmaani jonka kuitenkin hyvin tiedosta. Tiedän myös mitä siitä voi seurata jos annan asioiden pitkittyä.
Ongelman ydin taitaa olla se että oma äitini on ollut aina tai ainakin olen pitänyt häntä valtavan huomioinhaluisena ihmisenä. Jos hän ei ravaa lääkärissä niin sitten hän surkutelee asioitaan ympäri sukua. Kaikkien kun kuulemma pitää tietää kuinka hänen asiansa ovat ja hän odottaa että joku kantaa valmiita vastauksia pöytään.
Minäkin pelkään kait että minuakin pidetään vain huomioin hakuisena ihmisenä joka valittamallla ongelmistaan vie vain aikaa niiltä joilla niitä todella on.
Tai unohdetaan toi kait tuolta välistä. Minä ajattelen juuri noin. Häpeän ja pelkään ongelmiani ja ajattelen ettei ne todellisuudessa ole niin isoja kun kuvittelen. Että olen alkanut vain suurennella asioita. Miten ennevanhaan ihmiset selvisivät ongelmistaan kun ei ollut mitään hoiti mahdolisuuksisa? Kuinka he jaksoivat?
Olenko vain antanut itselleni luvan olla liian heikko? Pitäisikö minun olla vielä vahvempi?
Heippa
Niin kyllä tuo äiti juttu on niin tuttua tarinaa ja pystyn kyllä sinuun
samaistumaan.
Et todellakaan suurentele asioita sillä monesti maalla varsinkin äiti piti pojasta
kynsin hampain kiinni niin ne ei ole kivoja juttuja ja siinä tietyllä lailla monen elämä
meni todella huonoon suuntaan ( onneksi niissä asioissa on menty parempaan suuntaan )
Onkos sinulla siskoja / veljiä???
Pääsääntöisesti auta ja tue äitiäsi tiettyyn rajaan asti mutta äitisi pitää ottaa
omasta elämästä ohjat itseleen minun mielestä.
Joo sitä elä ajattele mitä muut ajattelee tai puhuu sinusta teet vain niin kuin sinusta
tuntuu hyvältä tai oikealta jos ajattelee mitä muut ajattelee niin siitä ei tule mitään.
Itse en ole ikinä ajatellut mitä muut minusta ajattelee ja varsinkin 70 luvun lopulla 80 luvun alussa varsinkin maalla niinmeistä juoppojen pennuista ei pitänyt tulla mitään mut aina
kuljin pää pystyssä enkä ikinä hävennyt olojani ajattelin vaan että viellä ne korjaan.
Meillä jokaisella on vahvuutemme ja heikoutemma kuin myös hyvät ja huonot puolet mut
hyväksytään itsemme sellaisena kuin olemme.
joo et ole heikko nainen vaan olet upea ja vahva nainen.
Niin olen monesti itsekkin miettinyt että miten ne ennen ihmiset on jaksanut ja
niin ankeissa oloissa monesti mut pitää kyllä myöntää että ne vasta ovat
olleet vahvoja ihmisiä.
'Joo kirjoita miten olet jaksanut
Kaunista kesää sinulle
Illalla innostuin kokoamaan kirjoitusta ajauksistani ja murheistani. En oikein päässyt alkuun joten kokosin aluksi ajatuksiani täältä nippuun. Sitten kun sain runosuonen aukeamaan ei mikään voinut mua pysäyttää. Lopputuloksena oli kolme A4:sta raakaa tektiä jonka läpilukemisen tuomia tunteita en voi ees kuvat. Se oli julmaa tekstiä.
Niin rankkaa ettei se taida kestää päivän valoa. Ei sitä voi kellekkään näyttää.
Se pitää piilottaa. Mutta siellä ne kuitenkin on. Ensikertaa elämässäni olen saanut ne jollain tapaa ulos. Vaikkakin vain paperille mutta silti.
Hienoa! Kirjoittaminen on terapeuttista ja auttaa ymmärtämään mistä paha olo tulee. Jotenkin asiat paperille kirjoitettuna tuntuvat todellisimmilta kuin vain omassa päässä pohdittuna. Jos käyt terapiassa (missään vaiheessa), voit näyttää kirjoituksesi terapeutillesi. Mukavaa viikonloppua!
Heippa
Kiva kun sait kirjoittamalla asioita vähän kasattua ja se kirjoittaminen onkin todella
hyvä keino kertoa / ilmaista itseään tai asioita.
Sieltä ne vahvuudet hiljakseen herää kun niitä muistettas käyttää ja jokaisella
ihmisellä niitä on.
Vaikka vaan pienin askelin etenet asioissa niin siitä ne solmut aukenee ja saat
asiat kuntoon.
Jos sulla on esim Nuoruuden / kouluaikasia ystäviä niin otappa yhteyttä niistäkin monesti
löytyy vaikka mitä.
Onkos sinulla mitään kivaa harrastusta???
Joo kirjoita miten olet jaksanut??
Kaunista kesää sinulle
Tänään tein jotain järisyttävää itseni kannalta. Se teksi kaikesta tuskastani ja tunteistani. Lähetin sen tukihenkilölleni. Nyt minun lisäkseni on maailmassa siis toinenkin henkilö joka tietää minun kauan sisälläni kantaman tuskan ja kaiken kokemani. Aivan kaiken. Se pelottaa pirusti. Siinä tekstissä seisoo sisäinen minäni niin alastomana ja haavoittuvana kuin vain voi olla. Toivottavasti en tule katumaan tekoani.
Nyt on menossa yksi elämäni pahimmista viikoista.
Tärisen ja vatkaan, voimat on kateissa, pää on ihan sekaisin eikä ajautus meinaa kulkea. Tavarat ei pysy käsissä.
Pelottaa kyllä aika pirusti. Odotan vain aina seuraavaa aamua että heräisin niin että olo olisi parempi. Tsemppaan itseäni koko ajan jaksamaan.
Ei ole ennen ollut tälläista. Onneksi on työni mutta sielläkin pitää itsestään antaa 200% että pystyy sähläämättä suorittamaan päivän hommat. Nyt on takki tyhjä.
No ei muuta kun nokka kohti tulevaa. Katotaan mitä tapahtuu.
Eilen otin itteäni niskasta kiinni ja soitin työterveyteen mutta niillä olikin siellä koulutuspäivät ja ajan varaus oli suljettu jo puoliltapäivin. Tänään en taida jaksaa yrittää. En oikein jaksa puhua. Ei ole mitään sanottavaa.
Ehkä huomenna........tai ensiviikolla...tai.....!!!!!!!!!!
No nyt minulla on aika työterveyteen ensi tiistaiksi terkkarille. Olen ylpeä että uskalsin soittaa. Eriasia on uskallanko mennä. Uskallan tunnustaa että pelottaa. Tästä se matka kuitankin alkaa. Toivottavasti kannattaa. Toivon että pääsen toipumisen alkuun ja saan elämääni tasapainon ja ilon takaisin. Jos näin käy niin sitten tämä on kaiken jännityksen ja pelon arvoista. Pitäkää peukkuja pystyssä🙂👍
Hienoa, Saniga! Voit hyvästä syystä ollakin ylpeä, sillä yleensä se asioihin ryhtyminen / aloittaminen onkin kaikkein vaikeinta. Ajan varaaminen ja soittaminen on itsellenikin aina kovin hankalaa. Tiedä sitten, mikä siinäkin on. 😑❓
Toivottavasti pystyisit pelostasi huolimatta menemään sinne vastaanotolle. Vaikka ensimmäisellä käyntikerralla tuskin varsinaisia ihmeitä saadaan aikaan, niin kuten sanoit, tästä se matka alkaa. Toivon sinulle suunnattomasti tsemppiä, voimia ja positiivisia ajatuksia. Kirjoita kuulumisiasi jatkossakin aina kun vain ehdit ja jaksat!