Tunnen itseni tyhmäksi. Tänään taas istuin äiti tukena kun hän oli keskustelemassa mielenterveys ongelmistaan. Minulta kysyttiin mielipidettä ja annoin taas vakio vastauksen. Sen saman jonka jo opin antamaan lapsesta pitäen. Vuodet ovat kuluneet mutta asiat eivät ole muuttuneet. Vain minä olen tunnen sen. Minusta on tullut katkera, väsynyt ja vihainen.
Minulla on oma sisäinen tuska joka ei hellitä. Muistan kun lapsena jo toivoin että joku aikiunen huomaisi miten paha olo minulla on ja auttaisi. En uskaltanut puhua koska pelkäsin äitini arvaamattomuutta. Pelkäsin että jos kerron mitä kaikkea olen joutunut kokemaan ja kestämään ja miten peloissani olin joku ei auttaisikaan vaan veisi mnut äidin luota pois. Enkä sitäkään halunnut. Kovetin itseni. Oli pakko kestää.
Nyt olen aikuinen nainen. Minulla on aivan ihan lapsi jota rakastan ja palvon. Ilman häntä ei minua enään olisi tiedän sen.
Koko nuoruuteni vietin itse tuhoista elämää. Lujaa meni korkealla ja kovaa. Näin ei tuska tuntunut ja kovan ulkokuoren alle oli hyvä peittää se.
Nyt tämä kuori on jo niin paksu etten pysty sitä murtamaan. Tuska sisälläni on niiin iso että tuntuu kuin halkeaisin.
En pysty puhumaan, en avoutumaan. Jopa kirjoittaminen tänne saa minut voimaan pahoin. Osoitan heikkoutta joka ei ole sallittua.
Työskentelen paikallisessa terveystalossa jossa on ammattiauttajaa joka lähtöön ja kateellisena katselen ihmisiä jotka ovat menossa keskustelemaan ongelmistaan ja asioistaan. Olen kateellinen heidän rohkeudestaan ja kyvystään tehdä niin.
Minä en siihen pysty enkä tietenkään voi koska en voi näyttää tuskaani ja heikkouttani ihmisille joiden parissa työskentelen. Olenhan aina niin hymyilevä ja sosiaalinen.
Jospa tänne kirjoittaminen auttoi. En tiedä mutta olen ylpeä että tein sen.
heippa
Onkos sulla ystäviä / kavereita jolle voisit puhua iloja ja suruja sillä olisi todella tärkeätä että
voisi asioita jollekkin kertoa.
Mieltä painavat asiat kyllä pitäs pystyä purkamaan sillä ne monesti tulee vuosien saatossa
mieltä painamaan.'
Jokaisella meillä on heikkoutemme ja vahvuutemme se vaan pitää hyväksyä
ja jokainen elämässä on tehnyt virheitä mut virheistä vaan otetaan opiksi.
Onkos sulla muuta mieltä painavia asioita???
Kirjoita jatkoa ja kyllä se elämä siitä voittaa
Kaunista kesää sulle
Aika tuskainen olo. Yritin tänään avautua asioistani tukihenkilölle. Nyt on sanoin kuvaamattoman huono olo. Revin vanhoja haavoja auki ja nyt ne painaa päälle urakalla.
En päässyt alkua pidemmälle ja maailma kaatuu jo nyt. Voiko asioiden kertomisesta koitua enemmän tuskaa kun helpotusta?
Mitä jos meen pitemmälle? Paljonko itse kestän menneisyydestä kaivetuista asioista?
En tiedä enkä osaa sanoa uskallanko edes ottaa selvää. Paljonko se saa sattua kun vanhat haavat revitään auki? Onko takuuta siitä että lopullinen toipuminen tästä alkaa?
En tiedä mutta yhden unettoman yön itselleni taas hommasin☹️
Heippa
Joo se on yksilöllistä toinen haluaa käsitellä vanhoja asioita toisille ne haavat
repii auki.
Maalaisjärjellä ajatellen jos ne asioitten käsittely tuo tuskaa niin pyri hiljakseen
unohtamaan asia mielestäsi pois.
Pyri tuskainen olo saamaan pois mielestäsi sillä se vie voimat.
Kuin myös että saisit nukuttua sillä uni olisi tärkeätä elimistölle ja jaksamiselle.
Yritä ennen nukkumaan menoa purkaa mieltä painavat asiat mielestäsi pois
sillä jos niitä mietit niin varmasti menee yö unet kokeile vaikka että kirjoitat
mieltä painavat asiat paperille.
Tai kokeile että teet jotain raskasta työtä niin kauan että rupeaa väsyttämään.
Itse kun riehun moottorisahan kanssa metsässä päivän ja iltasella tulen kotia niin
syön todella paljo ruokaa ( on sit ähky olo ) niin nukkuu kuin tukki.
Vaikka yleensä sanotaan että ennen nukkumaanmenoa ei sais raskaasti syödä.
Joo kirjoita miten olet jaksanut.
Kaunista kesää sulle
Kyllä se elämä on taas niin sieltä ja syvältä😠. Äitini jolla tosiaan ongelmia piisaa päätti sitten jälleen kerran sekoittaa viinan ja lääkkeet. Samalla meni sekaisin todellisuus ja mielikuvitus. Olen koko illan yrittänyt saada hänet rauhoittumaan mutta jouduin lopulta soittamaan noutajan kun tuli veitsen kanssa päälle.
Onneksi sain tyttöni kummilleen hoitoon täksi viikonlopuksi näin kiireellä hälyytyksellä.
Ei hän ollut näkemässä mummun kuntoa.
Nyt olen kotona. Aivan riekaleina niin sisäisesti kuin hieman ulkoisestikin. Hiuksia puuttuu tukko päästä ja rysryset on verillä kun jouduin hakkaa turhautumiseni seinään.
Ei tämä ole ihmisen elämää.
Minä ymmärrän että äidilläni on ongelmia ja yritän tukea häntä mutta silti.
Jos jatka hänen kanssaan tällaista vielä pidempää niin kohta pimahan itsekkin.
Pakko löytää ratkaisu. Miksi minulla ei ole rohkeutta hakea itselleni tukea ja apua. Tämä järjetön lääkäri kammoni ei anna myöten mutta kohta ei enään tarvikkaan😭
Heippa
Joo ei todellakaan noin voi jatkua kyllä muutos pitää tapahtua.
Kauankos tuota äitisi käytöstä on jatkunut???
Asutteko samassa asunnossa??
Ymmärsi että asutte erillään.
Onkos sulla ystäviä / kavereita joille voisit kertoa iloja ja suruja sillä se olisi hyvä että
voit asioita toiselle kertoa.
Mutta jos ei ole niin hommaa itsellesi tukihenkilö??? niin se auttaa varmasti sillä yksin ei saisi murheita ruveta miettimään.
Vaikka pahalta tuntuu sanoa niin jos äitisi käy hengen ja terveyden päälle
niin älä mene sinne voitte vaikka puhelimessa puhua sillä sitä ei pidä sallia että toinen
käy päälle.
Joo kirjoita miten olet jaksanut kyllä se elämä siitä voittaa.
Kaunista kesää sinulle.
Heipsan taas ja kiitoksia volvomiehelle kun jaksat jutella.
Kysyit kauan tätä on jatkunut. Koko elämäni. Asumme erillämme.
Osasin jo päivällä ennakoida tulevan kun äitini alkoi soitella minulle töihin. Aloin olla hänelle kultarakas ja jutut pyöri ympyrää joka puhelulla. Lopulta hän ei muistanut edes edellistä soittaneensakkaan.
Pyysin lapseni kummia hakemaan tytön tarhasta jotta voisin töistä päästyäni mennä tarkistamaan äitini kunnon. Hänellä on diabetes joten olin huolissani taas syömisistä ja piikeistä.
Tämä oli toki ensimmäinen kerta kun hän tuli minun päälleni veitsen kanssa. Ennen kohteena oli isäni. Minä sain tyytyä lautasesta aina vessaharjaan. Tavaraa lensi.
Olen miettinyt miksi juuri nyt olen niin rikki näiden asioiden kanssa. Olen karvaa vaille neljäkymmentä ja nyt alkaa voimat olla vähissä.
Ehkä syynä on se että lapseni on nyt seitsemän. Se alkaa olla sitä samaa ikää kun minulla jolloin minulle todella valkeni että meillä kotona on jotain pielessä.
En osaa selittää millainen äitini on tai oikeastaan hänen ajatusmaailmansa. Mutta kerron esimerkin lapsuuteni tapahtumalla jota yhtään väheksymättä ei ole edes pahimmasta päästä. Koitan kertoa sen lyhyestä.
Olin silloin 12:ta vanha. Meillä oli kotona vieraita kosteissa merkeissä. Illalla vanhempani antoivat yhden tutun miehen jäädä meille yöksi. Ilmeiseti tarkoius oli jatkaa hauskaa juomista aamulla.
Heräsin yöllä kun joku seisoi sänkyni päädyssä. Se oli tämä mies. Hän tyydytti siinä itseään.
Olin kauhuissani enkä uskaltanut avata silmiäni. Kuuntelin vain vaiti paikallani ja olin ihmeissäni. Sitten tunsin jotain koskeaa varpaillani. Se ei ollut mukavaa. olisin halunnut itkeä. Pelkäsin mitä seuraavaksi mutta hän lähti huoneestani pois.
En saanut enään unta. Odotin vain että aamu tulisi ja isä sekä äiti heräisi.
Heidän herättyään kerroin heille mitä oli tapahtunut. Isäni raivostui ja heittä ukon pihalle. Äitini meni keittiöön tupakalle sanomatta sanaakaan.
He lupasivat minulle ettei tämä kyseinen henkilö enään ikinä astuisi kotiimme jalallaankaan.
Tapahtumasta ei enään puhuttu. Äitini oli ihankuin sitä ei olisi ollutkaan.
Meni pari viikkoa kun äiti istui paikallisessa. Menin sinne hakemaan häneltä rahaa että saisin karkkia. Hän istui tämän samaisen miehen kanssa samassa pöydässä. Heillä oli hyvin hauskaa. Ihankuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Ei mennyt vuottakaan kun kyseinen mies oli taas meille tervetullut. He taas istuivat ja joivat eikä menneitä enään murehdittu.
En kertonut tätä sen takia että olisin halunnut avautua kokemuksestani vaan sen takia että halusin kertoa kuinka paljon äitini välinpitämättömyys sattui. Koen hänet hyvin itsekeskeiseksi ihmiseksi joka ei kykene tuntemaan sympatiaa toisia kohtaan ja pyrkii lakaisemaan ikävät asiat maton allen koska ei kykene kohtaamaan niitä. Minä jouduin kohtaamaan kaiken yksin.
Äiti on edelleenkin samanlainen. Tänään hän muina miehinä soitti minulle ja ilmoitti kotiutuneensa. Suomi minua kun olin lähettänyt hänet sairaalaan ja näin aiheuttanut hänelle häpeää ja pahan mielen. Samaan hengenvetoon kysyi kuitenkin olemmeko Tytön kanssa menossa syömään hänen luokseen ensi torstaina kuten sovittiin.
Hänen mielestään olen kuollut sisältä ja sen olen perinyt isäni puolelta.. Mutta en ole. En koska tunnen näin valtavaa tuskaa.
Kysyit onko minulla ketään kelle puhua. Ei ei ole. Ja kerrottavaa oli niin paljon että kuka sitä jaksaisi edes kuunnella.
Mutta vaikka sisälläni kiehuu olen kuitenkin kohtalaisen hyvissä voimissa vielä. Jaksan hymyillä. 🙂👍
ymmärrän niin hyvin... Tuntuuko sinusta siltä, että olet täysin arvoton, kun äitisi ei ole pystynyt pitämään itsestään huolta sinun vuoksesi? Muistan itsekin ajatelleeni lapsena, että soittaisin johonkin tukinumeroon jotta joku vahvempi tulisi ja veisi sen suuren taakan pois. Mutta muistan myös ajatelleeni, että en ikinä voisi lisätä äitini tuskaa yhtään enempää.
On rankkaa olla äitinsä äiti.
Jos minulta kysytään.... minusta sinun kannattaisi antaa ehdot äidillesi, älä suostu enää holhoamaan häntä.
Sinä sen laitoit pähkinän kuoressa. Olla äitinsä äiti. Minulla ei lapsuutta sinällään ollut. Leikin kyllä kuten muut. Mutta kotona roolijako oli aivan eri. Äiti oli se jota piti ymmärtää ja tukea. Minun piti aina olla varpaillani ja valmis reagoimaan tilanteen vaatimalla tavalla. Itsenäistyin kovin varhain ja otin vastuun omasta elämästäni ja pärjäämisestä.
Sisälläni on varmaankin vielä se pieni lapsi joka kateellisena katseli kavereiden perhe elämää. Heidän vanhempansa olivat niin rauhallisia ja ystävällisiä. Heillä hymyiltiin ja tehtiin kaikkea kivaa yhdessä. Heillä puhuttiin. Heistä näki ettei heidän elämäänsä kuulunut pelkoa tulevasta. Siellä tunsi lämmön, tuen ja turvan.
Olen laittanut rajoja äidilleni tuloksetta. Hän kokee että yritän vain kiusata ja rankaista häntä. Vastapainoksi hän pyrkii reagoimaan mahdollisimman vahvasta ja näyttävästi.
Kuten lääkkeiden yli annostus. hän ottaa lääkkeensä ja sitten soittaa minulle kertoakseen tehneensä sen. Nykyään en enään jaksa mitenkään hätääntyä, Tiedän että kun en reagoi hän aina itse soittaa itselleen ambulanssin.
Sitten kaava on sama. Minuun otetaan yhteyttä. Matka sairaalaan. Tapaaminen lääkärin ja äidin kanssa kysymysestä mikä tähän johti. Syy, minun edes ottamukseni, ymmärryksen puutteeni ja hänelle aiheuttamani mieli paha. Kuuntelen hiljaa koska juttu on tuttu. Lääkäri kysyy minun mielipidettäni. Minulla ei ole sellaista koska jos on seuraukset joudun lähiomaisena kantaman yksin. Jatko....taas käydään terapiassa puimassa hänen pahaa oloa. Minä myös siellä. Mutta minkä takia????Kuulemassa että omaisten tuki on tällaisessa tilanteessa kyseiselle henkilölle elintärkeää jne. Tämäkin juttu on tuttu mutta tämä omainen on turta. Olenhan kuullut nämä asiat jo niin usein ennenkin.
Minulla ei koskaan ole ollut mahdollisuutta purkaa omaa tuskaani. Kaikki energiani on mennyt elämässä selviämiseen. Ehkä minunkin aikani tulee joskus. Ehkä sitten kun saatan äitini haudan lepoon. Kuulostaa varmaan kamalalta mutta niin se on. Joskus toivon että hän vahingossa onnistuu pelleilyssään. Sairas toive mutta en voi sille mitään. Kenenkään ei pitäisi toivoa läheisensä kuolemaa.
Heippa
Tuntuu joskus pahalta ja vaikea kirjoittaa mutta kirjoitan nyt näin.
Ja tämä on nyt minun mielipide. joka koostuu minun tiedoilla, taidoilla ja elämänkokemuksesta
ja viellä se elämä järjestyy usko minua.
Sillä minä ymmärrän sinua oikein hyvin ja tiedän sinun tuskan ja ikäväkyllä
tuo sinun asiasi on yllättävän yleistä.
Mut ensmäiseksi laitat siihen stopin että mitään väkivaltaa, viskomista, loukkaamista jne
et siedä ja siihen on tultava loppu ja jos näin ei tapahdu niin sitten ei olla missään
tekemisissä.
Tosin äitisi on tietyllä lailla sairas ja on silleen läheisriippuvainen ja purkaa pahaoloaan
ja itsetuhoajatukset / teot sen kertoo että on paha olla jne
Mut niinkuin sanoin että hommaa itsellesi tukihenkilö niin voit iloja ja suruja kertoa
toiselle niin se auttaa varmasti??
ja sanot myös äidillesi että hommaa tukihenkilön itsellesi???
Ja se on kyllä totta että olet äidillesi todella tärkeä tuki mutta tietyt pelisäännöt
pitää sopia ei toisen ehdoilla ja käytöksellä voida mennä.
Mut ennenkaikkea on tärkeätä että huolehdit omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista kuin myös lapsesi. ja teet kaikkesi että on lapsellasi parempi elämä ja tulevaisuus.
Joo kirjoita miten olet jaksanut???
Kaunista kesää sulle
Neuvoista toimiin. Olen hommannut itselleni tukihenkilön. Toivottavasti pääsen asioissani eteenpäin ja tulevaisuus hymyilisi taas:-)
Heippa
Joo kiva kun hommasit itsellesi tukihenkilön sillä tiedän sen että se todellakin
auttaa ja varmasti elämä järjestyy mut sen muistat aina että kun on vaikeata
niin ikinä et jää yksin sillon kun ihminen tarvitsee apua niin sillon sitä pitää hakea
niin sillon ne ongelmat yleensä ratkiaa tai ainakin helpottuu.
sulle toivon kauheesti menestystä elämässä ja hiljakseen menet eteenpäin elämässä ja
nautit elämästä sillä se on upeeta.
Kaunista kesää sulle
Kiitoksia paljon volvomies ja kaunista kesää sinullekkin🙂
On se jännä, se äitien ja tytärten suhde.... Varmastikin olet äidillesi tärkeä, koska muutoinhan hän ei vierittäisi kaikkea sinun päällesi. Mutta äidinvaistoa hänellä ei ole, eikä tule, vaikka kuinka marttyyriksi muuttuisit. Oletko kokeillut olemaan soittamatta, vastaamatta puhelimeen? Sanoitko ettet torstaina varmasti tule käymään? Onko sinun edes mahdollista pitää hänet kaukana? Unohtaa koko äiti. Varmasti pelkäät että hän alkaa lääkkeitä käyttämään ja päätyy sairaalaan, ja sinulle soitetaan. Mutta voit aina sanoa ettet suostu häntä näkemään. Hän ei ole holhottava, aikuinen ihminen kun on.
Keskity vain ihanaan tyttöösi, kerrot hänelle että ihmisen tulee pitää lähellään sellaisia, jotka saavat hänet voimaan hyvin; masentavat ihmissuhteet saa jättää omaan arvoonsa. Hänkin on varmasti jo tiedostanut äitisi ja sinun suhteen laadun. Älä näytä hänelle esimerkkiä, että toista ihmistä voi kohdella niin huonosti ilman seuraamuksia.
Alkoholisti sairastuttaa koko perheen ja lähipiirinsä.
Olet joutunut todella olemaan äiti äidillesi, lapsetkin kasvavat ja lentävät maailmalle, äitisikin on aika opetella elämään omaa elämäänsä. Niin kauhealta kuin se kuullostaakin, älä enää ota vastuuta äitisi teoista vaan jätä hänet enemmän oman onnensa nojaan. Tietysti voit taustalta seurata, mitä tapahtuu, mutta hän on oppinut aina tukeutumaan muihin ja teetpä kuinka päin tahansa, teet aina väärinpäin.
Alkoholisti löytää 11111 syytä juoda, joten se ei ole kenenkään toisen ihmisen syytä.
Sinun häpeäsi ei ole se mitä hän tekee, etkä sinä häntä voi häpäistä, sen hän tekee lahjakkaasti ihan itse.
Raskas päivä tänään. Olen yrittänyt hukuttaa murheeni mitä erillaisilla tavoilla ja nyt havaisen itseltäni jo pientä ylilyöntiä.
Tietoisesti olen alkanut rääkätä ruumistani. Syön vain sen verran että pystyssä pysyn ja paiskin töitä kun hullu. Pyöräilen työmatkat aivan täysillä ja töissä kun kukaan ei ole näkemässä juoksen rappusia aina viidenteen kerrokseen niin että hiki virtaa. Juon paljon vettä ettei nälän tunnetta tulisi.
Olen laihtunut 4 viikon aikana 4.5 kiloa.
Tiedän etten välttämättä toimi oikein mutta en osaa lopettaakaan.
On ihanaa rääkätä itsestään tuska pihalle. Heti kun ajatukset harhailevat masentaviin ajatuksiin rankaisen itseäni.
Eniten minua tässä kuitenkin huolestuttaa se että teen tämän ihan tietoisesti enkä halua silti lopettaa. Nautin tästä. Ja aikajoittain tunnen itseni hyvin voimakkaaksi energia pakkaukseksi.
Illalla olen sitten niin väsynyt etten jaksa kuin kaatua sänkyyn ja nukahdan heti.
Mutta sehän on tavoite. Ei aikaa eikä energiaa pahoille ajatuksille.
Olen kyllästynyt olemaan väsynyt ja myös itselleni hyvin vihainen koska en saa itestäni irti positiivisempaa fiilistä vaikka kuinka yritän. Nyt sitten varmaankin rankaisen itseäni moisesta heikkoudesta.
No näillä eväillä taas. Saa nähdä vain että kuinkahan pitkälle🤨