Heippa jokujossain 🙂
Vastauksesi piristää aina. En nyt tiedä miten tämän kertoisin, mutta olen raskaana.
Eli meille tulee pieni ihminen, joka tulee tarvitsemaan minua loppuun asti ://
Hienoahan se on...kai. Itse olen tunnetasolla ihan tyhjä. Mies haluaa lapsen, minä haluan/en halua/haluan/en halua. Itken aamut ja illat. Iltapäivisin jotenkin rauhoitun. Tämä on kuitenkin ihan kamalaa :/ Lääkettå jatketaan ja varmaan sitä sairaslomaakin.
outoa, outoa, outoa. Minusta on tullut ihan lapsen tasoinen hoivattava..soittelen isälle ja itken puhelimessa kelle vaan, joka jaksaa kuunnella. Tuntuu, että pääsee eteenpäin vain puhumalla.puhumalla.puhumalla.puhumalla...

Voi jee...tämäpä jymyuutinen...hienoa...juuri eilen katselin netistä erään vanhan työkaverin vauvakuvaa...empä osannut arvata, että sinulla on sama edessä...

No eipä ihme, että tunteesi lainehtivat...ja tiedän lukemani ja kuulemani perusteella, kuinka hurjasti pään sisällä joillakin jyllää omat lapsuuden ja muutkin elämän kokemukset raskausaikana. Olen itse käynyt läpi aborttirumban maassa, jossa enemmistö ei hyväksy aborttia. En suosittele kenellekään. Päätös ei ole helppo missään tapauksessa, mutta kielteisessä tekopyhässä ilmapiirissä vielä vähemmän nautinnollista. Tosin jostakin syystä siitä asiasta ei muuten ole tullut itselleni minkäänlainen traumaattinen asia. Eikä huolimatta siitä valtavasta palosta tulla äidiksikään ole tullut katumusta koskaan päälle. Olen ollut siitä ratkaisusta pelkästään onnellinen. Kun isä ei ollut ihminen, joka pystyisi olemaan isä, puoliso tai ylipäätänsä viettämään ns. normielämää. Lapsi olisi ollut vain helvetillinen side isäänsä ja side isään tehnyt loppuelämästänikin helvetin. Mutta vaikka abortti tunnetasolla ei aiheuttanut kuohuja jälkikäteen, vei ensin aikaa hyväksyä exän päätös abortista. Mitä minä tässä nyt mistään abortista edes puhun, kumma tämä ihmisen pääkoppa 😟 Etsii aina omasta elämästä yhtymäkohtaa toisen tarinaan ja joutuu sivuraiteille.

Olen onnellinen puolestasi! Sulattelehan vähän ajatusta ja ota lunkisti...sairaslomasikin sattuu juuri parahiksi!!! Äiteys on kuitenkin omassa mielessäni elämän parhaita lahjoja. Yksi kasvukipujen ruljanssi sekin 😋 Puhun tämän ex-keinoemon syvällä rintaäänellä...Kyllä toista huoltaessa tippuu jalustalta hyvin äkkiä...kuvitelmat omasta kaikkivoipaisuudesta karisevat nopeasti...ai muuten sun pitäis lukea kirjaa, jonka lainasin kirjastosta...odotas...

101 asiaa, jotka joka muksun pitäisi tehdä ennen esikoulua 🙂

Osoitus siitä, ettei monesti niin kurjalta tuntuvat tilanteet ole sittenkään maailmanloppu, vaikka sillä hetkellä ei itku olisikaan kaukana. Niillekin voi nauraa, elämälle voi nauraa.

Juttelin just vanhan työkaverini kanssa netin kautta. Pitäny tehdä se jo viime vuonna, mutta aina jäänyt koulukiireiden alle. Muistelimme yhteisiä aikojamme töissä, hän toimistossa toisella puolella maapalloa ja minä vähän toisissa ympyröissä kuin nykyisin. Paitsi että kansainvälistä touhua sekin oli ja kuinka paljon! Mutta - kumpikin myönsi, että meillä oli aivan mahtavan hauskaa yhdessä. Itse olin ko. työantajalla useamman vuoden ja aloitin jo ennen häntä. Vuosien mittaan meidän kansainvälinen tiimimme vaihtuvuudesta huolimatta hioitui työporukaksi, joka osasi pitää hauskaa. Työmme oli äärimmäisen puuduttavaa hallinnollista paperien ja sääntöjen pyörittelyä. Ei kukaan meistä varmaan olisi jaksanut, ellei meillä olisi osattu pitää oikeasti hauskaa. Se saattoi olla harmittomia jutteluja työn lomassa - tai päivittäistä naurun remakkaa ja vitsailua. Mutta vaikka olen ollut kivoissakin paikoissa sen jälkeen tekemässä töitä ihmisten kanssa, samanlaista harmitonta hauskanpitoa en ole tavannut. Eikä se edes tarkoita sitä, etteikö siellä olisi väliin tulilieskat ja kipunat lennelleet välillämme. Mutta olennainen osa puuduttavia työpäiviä oli toinen toistemme kannustaminen huumorin avulla. Sitä paitsi se oli erinomainen keino aukoa päin naamaa myös ne asiat, mitkä pänni, ilman että niistä jäi kenellekään mitään hampaankoloon.

Ei nimittäin ole kauaa, kun mietin, että silloin pystyin naureskeleen töissä jopa maha kippurassa - vaikka kotona ei niin herkkua aina ollutkaan. Mutta eipä taida olla ihan helppoa sellasen ilmapiirin luominen. Sen eteen sielläkin tehtiin monta vuotta töitä katastrofaalisen pelon ilmapiiri -alun jälkeen.

Hymyä huuleen tuleva äiti...ja rohkeutta äidiksi tulemiseen...onneksi yhdenkään äidin ei tarvitse olla täydellinen, kun eivät heidän lapsensakaan sitä ole 😟 Eli vaakakupit tasoissa...Hali...leijuilehan ihan vapaasti ilmassa tämän uuden elämäntilanteen kanssa...ota siitä kaikki irti, äitiys on ainutlaatuinen asia elämässä 🙂🌻

Ei nuo abortti puheet ainakaan minua haittaa. EIkä minusta ole outoa tuo ajatuskaan, että se ei vaivannut sinua. En tiedä vaivaisiko minuakaan. Outoa tässä raskaudessa on se, että mitään tunnepitoista ei ole vielä herännyt. Lapsi ei tunnu ollenkaan omalta. MIehelle puhun, että sitten kun hän saa lapsen..jne..toisaalta on ihana olla hoivattavana, ja olen ollutkin yllin kyllin. nyt olen jo turta itkemiseen, se on kai hyvä merkki. Ajatus ei silti kanna kuin huomiseen asti. päivä kerrallaan, siis. Minusta abortti on jokaisen henkilökohtainen ratkaisu ja varsinkin jos ei tunnu hyvältä, miksi sitä ei tekisi.Mieheni on kyllä vastuullinen ja lastaan varmasti rakastava, joten luulen, että jos en jaksaisi, hän kyllä hoitaisi lapsen.
Kohta abortti taitaa olla myöhäinenkin..se olisi niin helppo ratkaisu! Pois vaan ja elämä jatkuu. Vaikka en pitänyt itsestäni ja sen hetkisestä elämästäni, nyt se tuntuu kaihoisalta, helpolta ja kuitenkin niin ihanalta. En toisaalta koe sitäkään parhaaksi vaihtoehdoksi. Joten olen vaan. Mies on hoitanut kyllä kuin lasta. En ole jaksanut syödä, en mitään. hän tekee ruuat ja tuo juotavaa. En minä yksin ole, mutta en silti tiedä haluanko ja se on raskainta kait. Olisikin mahtava tunne, jee, äiti! Mutta ei. Voinhan aina ajatella, että annan lapsen isälle ja lähden itse pois. Kyllä siitä huolta pidetään. Isovanhemmat ja kaikki ovat innoissaan.
Sen tämä olotilan muutos on tehnyt, että olen tosi väsynyt teeskentelemään. En jaksa yhtään pitää yllä iloista naamaa. tai näytellä jaksavani. Olen suora ja oma itseni. Se on kait hyvä 😋 On kyllä kiva lukea vastauksiasi!🙂🌻

Tiedätkös, on aika vinkeää, että ketjusi nimi on elämän aloittaminen...olet nyt aloittamassa toisen ihmisen elämää...luot uutta elämää itsessäsi (sisälläsi)...jotakuta toista varten samalla kuin olet luomassa uutta elämää itsellesi...

Sen verran vielä aborttiin, että kun tiedän, kuinka monelle naiselle abortti on aika traumaattinen asia, olin yllättynyt, ettei itselläni ollut mitään moista. Ei ennen eikä jälkeen. Joku ystävistäni vielä vuosikymmenien jälkeenkin itki minulle aborttiaan. Siitä huolimatta, että hänellä oli lapsia. Monille iskee masennus operaation perään.

Ja toisekseen, en ole mikään aborttien puolestapuhuja. Tiedän, omasta kokemuksestani, että ihmisillä on joskus elämäntilanteita, joissa vain ei voi eikä pysty lasta pitämään. Jolloin huonoista vaihtoehdoista paras on abortti. Mutta kenellekään en mene ehdottamaan aborttia. Se on vihoviimeinen ratkaisu, että joutuu kasvavan elämän pysäyttämään. Vähän kuin alkoholi. En halua kenellekään tuputtaa, koska jokainen voi elää ilmankin, ja joillekin se on uhka elämälle ja hyvinvoinnille. Toteutus jokaisen omissa käsissä, joten kai tämä on sitäkin, että tämä kuuluu mielessäni sarjaan henk.koht. päätökset.

Se on hyvä, että äitiyden tuomat mullistukset saavat sinut kukistamaan kulissien pidon. Hyvä niin. Terve kokemus meille, jotka luulemme olevamme niin huonoja, ettei meitä hyväksytä, jos olemme mitä olemme. Vaikka asiahan on ihan päinvastoin. Jokainen on sitä rakastettavampi, mitä aidompi omana itsenään hän on. Kulissi-ihmiset ovat väsyttäviä. Heissä ei ole syvyyttä, josta ammentaa mitään ihmissuhteeseen. Tämä on taas tätä samaa, teoriassa tiedän, kuinka asia on, mutta kun voisi tuonkin asian sisäistää 😝

Hei Tiitiäinen,

toivon että kaikki on hyvin sinun puolellasi. Olen enemmän loistanut poissaolollani täällä. Ensin siksi, että koin hurjaa turhautumista ja mihinkään kuulumattomuutta. Kyllästytti niin, etten viitsinyt oikein edes tänne kirjotella. Rustasin pitkästä aikaa jopa taas runojakin, kirjoittelin muutenkin paljon esim. päiväkirjaa. Teki hyvää.

Sitten onneksi alkoi hulinaa (mukavaa sellaista) ja sitä on nyt sitten luvassa joksikin aikaa. Pidän siitä, että on menoa ja vilskettä. Sitä paitsi yksin asuessa on aina se vaara, että alkaa kokea turhautumista ja tarpeettomuutta, kuten itselleni taas kävi. Tiedän, että minulla on paljon ihmisiä joita haluaisin nähdä, mutta jos joskus haluan pysähtyä yksikseni, lopputulos ei aina ole oikein hieno. Usein on kiva olla möllöttää ihan omin nokinkin, mutta jotenkin tällä kertaa kävi kalpaten. Menin tosi syvissä vesissä ja jopa kuolema-ajatuksissa. Koin itseni niin irralliseksi mihinkään kuulumattomaksi lastuksi laineilla valitettavasti. Nuo ajatukset helpottuivat, kun tapasin iäkkäitä sukulaisiani, ja tajusin, että oman navan sijasta voisi tuijottaa ympärilleen. On ihmisiä, joille olen tärkeä ja voisin olla myös avuksi iloksi ja huviksi. Kun heidän elämässään ei tapahdu mitään, eikä ole läheisiäkään, jotka huolehtisivat. Kun sitten jatkoksi sain olla vapaaehtoistyössä särkyneiden sydämien parissa...suhteutti mukavasti omat olemattomat ongelmat. Tajusi että tässä oikeasti oma elämä menee hienosti, vaikkei sitä itse aina uskoisi 😟 Ihmiset painii paljon raskaampien taakkojen alla. Joo ei oo kivaa, jollei oma elämä tunnu aina merkitykselliseltä, mutta elämässäni on niin paljon hyvää tällä hetkellä, että saan olla todella onnellinen siitä (jos raasu osaan 😋 )

Toivon, että teillä kaikki on ok. Toivon, että tämä olisi hienoa aikaa teille, ja että epäilykset omista valmiuksista kaikkoaisivat. Joka tapauksessa toivon teille voimia, päädyittepä mihin ratkaisuun tahansa. Ja mukavaa juhannusaikaa...kesä kauneimmillaan...

t. ystävyydellä jokujossakin

Hei Tiitiäinen,

Kuinkas jakselet??? Mitkä ovat tunnelmat ja ajatukset tällä haavaa??? Vai oletko ollut kesähulinoissa??? Olen itse voinut henkisesti taas keveämmin, kun olen touhuillut kaikenlaista ja tapaillut aivan ihania ihmisiä. Itselleni rakkaita mutta myös aivan uusia ihmisiä, joihin olen työjutuissa törmännyt. Käynyt mielettömiä keskusteluja ihmisten kanssa, jotka ovat avanneet sydämensä hetkeksi edessäni. Omaa tuskaansa. Osa on avannut sydämensä lämmön hetkeksi minulle. Lämmön jonka taustalla tiedän/arvaan olevan paljon paljon tuskaa ja tuskaisia kokemuksia. Idealisti minussa on taas herännyt uuteen kukoistukseensa 😀 Kumpa me ihmiset jakaisimme enemmän sitä sydämen lämpöä toisillemme ja toistemme hyväksyntää keskenämme (ja varsinkin me suomalaiset itsemme hyväksyntää myös!!!!). Olen tavannut monia aivan mahtavia persoonia, joilla olisi niin paljon annettavaa, mutta syystä tai toisesta he ovat eristettyjä tässä typerässä itsekeskeisessä ja kylmässä maailmassa grrrrrrr...

Idealisti lähtee kohta uimaan ja nauttimaan kesäpäivästä kahden lapsukaisen kanssa 🌻🙂🌻 Katselemaan sorsaemoa poikasineen ja liukumaan vedessä heidän kanssaan...

Kirjoittelehan kun jaksat...olet tiiviisti silti ajatuksissani 🙂🌻

Kiitos ajatuksistasi, jokujossain. minulla menee paremmin.
Kirjoitan lisää kun jaksan. 🙂🌻

Joopa joo idealistin kukoistuksella on myös laskuhumala, kun tuntee vaan olleensa viikkokaupalla taas se antava osapuoli joka suuntaan; sukulaiset, työt, ystävät, kummilapset, perhe...huhhuh😟 Nyt haluan huokasta ja olla ihan itsekäs joitakin päiviä. Oikein perivanhapiikatyyliin 😋 Pyöriä vain oman napani ympäri ajattelematta ketään muuta. Noh, eihän se ihan onnaa, kun on jo keväällä mennyt pistämään päänsä pölkylle ja luvanneeksi kesäksi itselleen hupia mutta silti. Nyt ei ainakaan muutamaan päivään vieraita kotona...saapi tulla ja mennä omaan tahtiinsa. Enkä aio tehdä sukulaisvisiittejä hetkeen paitsi heti kolkahti omatunto jo yhteen suuntaan kun yritän tuommosta kirjottaakkaan.

Olen olen nauttinut tästä sosiaalisesta rumbasta mutta nyt on tullut tänään se piste ii:nkin päälle enkä olis jaksanu yhtään enempää tähän saumaan. Nyt pitää levätä ja lepuuttaa hermojaan ja itseään. Nyt kaipaisin olevani se saava osapuoli, ja tää on aina se tiukka paikka mulle. Osaan vastaanottaa enemmän kuin ennen ja olla väliin myös se saava osapuoli, mutta sittenkin koen, että yksineläjänä sitä useimmin joutuu vaan venymään toisten tahtiin. Tekemään toisten elämästä miellyttävämpää. Jep, sanon tuon vähän katkeranakin. Koen väliin, että perheellisten kanssa joutuu jatkuvasti venymään. He eivät tunnu näkevän muita ihmisiä omalta perhenavaltaan, eivätkä varsinkaan meitä yksin eläviä. Noh, eipä tuo mitään uutta ole. Elämän kultaisia sääntöjä. Hanki itsellesi elämä eli perhe, niin olet jotain tässä maailmassa. Vaan kun en ole siinä onnistunut, niin en ole. Joka tapauksessa olen iloinen, että olen saanut kokea niinkin paljon elämässäni ja yritän paikata välejä exäni lapseen minkä osaan ja taidan. Hän myös osaa arvostaa sitä, että välitän niin vilpittömästi kuin osaan. Ja on ihana huomata, että sieltä saan myös jotain ns. vastavuoroisuutta. Se lämmittää mieltä. On kai sitä, että on ihana huomata olevansa jollekin oikeasti tunnetasolla jotain.

Toivon Tiitiäinen, että jakselet siellä kutakuinkin. Olet ajatuksissani...lämmin halaus täältä sinulle 🌻🙂🌻

Itse olen niin isossa saumakohdassa elämässäni näköjään kaikin tavoin, että olen väliin yhtenä kysymysmerkkinä, miten edetä. Joten aloin taas laiskanläksyä tavata ja ajattelin jakaa sen täälläkin. Ehkäpä olen sen kirjottanu aiemminkin, mutta tämän kertaus ei kai pahasta 😋 Olen joskus kopsannut sen kirjasta Sisäinen menestys (Sanna Ehdin). Olenhan itsekin ollut juuri niitä ulkoisen menestyksen perässä juoksijoita, eli yrittänyt elää kuten muut 😉 On ollut vaikea oppia uskomaan, että vain minä itse voin tietää, mikä on minulle parasta, jos luotan itseeni ja vaistoihini. On vaikea oppia, ettei tarvitse tehdä ihmisiin vaikutusta olemalla muuta kuin on. Että voin tulla hyvätyksytyksi omana itsenäni, ja vieläpä se, ettei kaikkien tarvitse edes hyväksyä minua ja sekin on ihan ok... Tuo kokonaisuudessaan lienee kaikkein vaikein läksy minulle. Joskus onneksi unohdan sen, kun kommunikoin ihmisten kanssa ja tilanteet vain vievät mukanaan. Lapsellinen uteliaisuuteni ja halu ajatustenvaihtoon hukkaa sen alleen. Mutta ah ja voih sitten taas väliin jään kiinni siitä, että menimpä tuonkin taas sanomaan mitäs muuta kuin kerätäkseni pisteet kotia päin. Kerätäkseni sulkia hattuuni eli tullakseni hyväksytyksi.

Toisaalta on huvittava nähdä sitä toisinkin päin. Hiljan tapasin uuden perheen, jossa erityisesti tämä vanhempi ikäpolvi yritti tehdä minuun vaikutuksen heidän taidekokoelmillaan ja vauraudellaan. Kuinka he ovat elämässään tehneet sitä ja sitä. Kerroin hiukan taustoistani, ja minua nauratti, että kaikessa yksinkertaisuudessaan se oli ollu heidän ulottumattomissaan, eli tukki pisteenkerääjän suun. Nimittäin siinä pisteenkeruussa haisi omakehu. Luuli kai minun olevan eilisen teeren tyttö, mitä en suinkaan ole, vaikken sitä mainostakaan yleensä paitsi kun pitää laskea joitakin ihmisiä maan tasalle huomaamaan, että hekin ovat ihan tavallisia kuolevaisia, eivätkä voi tehdä minuun oikeastaan millään erityisen suurta vaikutusta. Noh, eivät tasan tarkkaan ainakaan omaisuudellaan. Se ei ole koskaan tehnyt minuun vaikutusta. Voin ihailla tavaroiden kauneutta, ja olenhan oikea esteettisyyden nautiskelija, mutta en totisesti kadehdi yhtäkään niiden kautta elämäänsä elävää. Ja olen niin onnellinen, ettei itselläni ole ollut kovin suurta omaisuutta mistä tapella exien kanssa erojen tultua...olen tyytyväinen nykyään siihenkin, että ihan oikeasti kukaan, joka minua viitsii katsella ei varmasti hyöri ympärilläni omaisuuteni takia. Se vähäkin mitä minulla ennen oli viehätti exiäni tarpeeksi kiinnostuakseen minusta...nyt kun olen taskut tyhjänä ja velkaa povessani saan olla joltisenkin rauhassa hännystelijöiltä 😎

Mutta sitten siihen laiskanläksyyni mistä kaikki alkoi...

10 askelta sisäiseen menestykseen

1. Ymmärrän, että minulla on aina vaihtoehtoja.
2. Käytän ymmärrystäni valitakseni omat reaktioni ja asenteeni siihen, mitä tapahtuu.
3. Hyväksyn itseni täydellisesti ja kokonaan.
4. Arvostan ja kunnioitan itseäni.
5. Hoidan itseäni ja huolehdin itsestäni.
6. Asetan itselleni terveet rajat, samoin muihin nähden.
7. Huolehdin siitä, että teen hyviä ja hauskoja asioita.
8. Välitän muista ja huolehdin aktiivisesti siitä, että lähimmäisilläni on kaikki hyvin.
9. Voin ottaa vastaan ystävällisyyttä ja lahjoja ja nauttia siitä.
10. Jaan ilon ja elämän lahjat muiden kanssa.

Itsestä huolehtiminen on se missä olen laiminlyönyt läpi elämäni ihan hirveästi. Olen kyllä huolehtinut tietyistä asioista, onnekseni, mutta monessa olen laiminlyönyt erityisesti fyysisellä tasolla. Ja omaan jaksamiseeni en ole kiinnittänyt tarpeeksi huomiota. Olen ajatellut, että kun nyt opiskeluissa joutuu paljon pohtimaan omaa taustaansa ja omia motiivejaan kaikkeen tekemiseensä, ja harrastuksenikin ovat paljolti vain täydentämässä opintojani, niin opintojen jälkeen tulisi sitten se minun aikani. Kun työni tulee olemaan muiden elämän parissa huseeraamista, haluan vapaa-aikanani sitten omistautua itselleni ja omalle hyvinvoinnilleni tasapainotukseksi. Ja päästää valloilleen vihdoin viimein asioita, joista olen vuosia vuosia vain haaveillut. Ja osasta vuosikymmeniä...sitten minulla toivon mukaan on jo myös varaa toteuttaa niitä yksi kerrallaan.

Tällä hetkellä satsaan itsessäni lähinnä vain fyysiseen puoleen, että talven kestäisi taas istua koulussa. Viime päivät olen saanut olla omissa oloissani pitkän tauon jälkeen, ja olen keskittynyt myös henkiseen voimaantumiseen. Toki sosiaaliset kuviot ovat onnellisesti antaneet juuri sen potkun mitä kaipasin viime talven sosiaalisten epäonnistumisten jälkeen. Olin niin valtavan pettynyt siihen, etten ollut osannut pitää varaani vaarallisen hyökkäävien ihmisten kanssa. Olin antanut heidän satuttaa itseäni. Nyt olen saanut paljon paljon balsamia haavoihini niin vanhoilta ystäviltäni kuin ventovierailta ja täysin uusilta tuttavuuksilta. Ja mikä parasta olen kuin vahingossa joutunut toteamaan, että osaanhan myös asioita, joita olen pelännyt kuin kuolemaa ikäni...sekin on tehnyt hyvää itsetunnolle. Elämä heittelee tielleni väliin pakkotilanteita, joista pitää selviytyä, ja huomaankin yllätyksekseni nauttivani niistä.

Kesän jatkoa...vaikka syksy väkisinkin alkaa olla takaraivossa kun loma lähestyy loppuaan...

No hei vaan taas 🙂

Oli niin raju kesä, että vei voimat ihan kokonaan. Eli tämä raskaus, joka nyt sitten jatkuu.
Eli minusta tulee äiti. Raskaus on ollut tosi voimia vievää ja voimia antavaakin. Oudointa on ollut unet, joita näen paljon ja joissain toistuu aina sama teema; olen tosi vihainen, mutta en saa vihaani ulos, koitan huutaa, mutta ei lähde ääntä ja minut vaiennetaan. Varsinkin siskolleni olen usein vihainen, mutta vihani jää tyhjäksi.
Liittyy varmaan siihen, että omaa ääntä ei saanut kuuluville...kuinka vaikeaa se onkaan, mistä puhuit viestissäsi. Itsensä laittaminen ensimmäiseksi ja itsestään huolehtiminen. Kun joku sanoo, että itseään pitää puolustaa viimeiseen asti, minusta se tuntuu oudolta, joskus yritän kaivaa kiukkua ja puolustautumista itsestäni ja se jää tyhjäksi. Miten ihminen on voinut saada rakennettua näin huonon itsetunnon😐

No, raskaus on pakottanut kuuntelemaan itseäni, mikä on positiivista. Olen nukkunut koko kesän! Pelkkää lepäilyä, olen myös yrittänyt kuunnella itseäni, mitä todella haluan! Ja voi että se on vaikeaa!! En keksi mitä haluan, ja sitten kun keksin, muut jyräävät ylitseni enkä sitten uskalla mennä minnekään. Olen myös tajunnut, että olen ollut TOSI masentunut, terapia on siis alkanut ja sain kelan päätöksen vuoden psykoterapiaan kerran viikossa. On ollut uskomatonta kuunnella siellä asioita ja todeta, että hei, olen oikeasti ollut SAIRAS, VAKAVASTI. Vaikka oma mieli koittaa sanoa kokoajan, että älä nyt liioittele. Eli en ole kuunnellut itseäni. Nyt olen joutunut sitä tekemään, minun on pakkokin suojella itseäni, että jaksan kantaa uutta elämää. Se pakottaa minut nukkumaan, olemaan itsekäs ja huolehtimaan vaan meistä kahdesta. Voimat eivät riitä muuhun ja se on tehnyt hyvää. Toisaalta en jaksa kovin pohtia menneitä, nuo unet vaan "riivaavat". Pitäisi ehkä pitää jotain päiväkirjaa.Olen luopunut kaikista tavoitteista ja saavuttamisista. Tärkeintä on nyt levätä ja saada aikaan terve uusi ihminen. Ja kun sellainen syntyy, teen kaikkeni, että hän saa TERVEEN itsetunnon.

Tässä kuitenkin uusimmat kuulumiseni 🙂 Minusta sinun ei tarvitse potea mitään eikä syyllistyä mistään, jos käytät aikaa akkujen lataamiseen. Mikäli nyt oikein ymmärsin.
Jos on antanut paljon, tarvitsee aikaa myös siihen, että on yksin ja latautuu. Sitä on juuri itsestään huolehtiminen! Sitä läksyä opetellessa...

Olen ylpeä sinusta!!!! Hienoa pikkuäiti...huolehdit siitä, että te kaksi voitte hyvin...musiikkia korvilleni. Niin sitä pitää. Kaikki muu on sivuseikkaa, jes!!!! Yritän tehdä sitä samaa täällä - siis huolehtia, että minulla yhdellä on hyvä olla. Ja yritän tarttua asioihin, jotka aiheuttavat pahaa oloa heti. En aina ole kovin hyvä näissä ihmissuhdeasioissa, ja väliin tuntuu, etten ymmärrä ihmisten ajatuksenjuoksua ollenkaan. Myönnettäköön, etten aina haluakaan ymmärtää, mutta joskus yritän niin epätoivon vimmalla tajuta, vaan kun ei ummarra niin ei 😠

Minulla on ollut huippuloma ja nyt on viimeinen kesävieras hätistetty tänään matkoihinsa...hiljainen laskeutuminen kohti opintoja alkaa...Tiedän, ettei elämäni kokonaisuutena ole ollenkaan hullulla tolalla. Opiskelen alaa, joka kiehtoo minua. En tiedä, mitä annettavaa minulla työlleni on, toivoa vaan sopii, että tarpeeksi, kun kerran olen sen valinnut. Nämä epäilythän alkoivat tulla ekan harjotteluni myötä. Koin itseni riittämättömäksi. Toisaalta tiedän, että tuskin tulen tekemään ihan niitä perinteisimpiä juttuja, mitä moni kurssikaverini haaveilee. Minähän rakastan haasteita, ja todennäköisesti työssänikin haluan niitä. Hedelmällisempiä haasteita kuin aiemmalla työsarallani, jossa päivän juttu saattoi olla, mitä tehdä idiootille, joka oli myöhästynyt koneestaan, ja soitti lentokentältä hädissään. Tyyppi jonka piti seuraavana päivänä olla pitämässä seminaaria toisella puolen maapalloa 😋 Nekin olivat väliin todella haastavia pähkinöitä, mutta ne eivät kiinnosta minua. Itseäni kiinnostaa ihmisten raiteiltaan menneen elämän palikoiden kasaaminen, jos mahdollista. Olen jotakuinkin siihen itse pystynyt, ja nähnyt monien ystävieni pystyvän siihen. Olen valitettavasti joutunut myös luopumaan itselle rakkaista ihmisistä, koska heidän palikkansa eivät koskaan löytäneet paikkaansa. Joka tapauksessa ihmiselämä on niin arvokas asia, että olen valmis tekemään aikamoisia sen eteen. Sekä työssä että vapaa-ajalla. Ja olen kuitenkin ajatellut, että kun nyt opetellaan koulussa kaikkea hirmu viisasta, ja harrastukseni ovat varsin yleviä, niin sitten opintoputken päätteeksi alan terapoida itseäni. Alan kuten jo sanoinkin tehdä sydäntäni ilahduttavia asioita, itsekkäästi ilahduttavia, ilman että tavoitteena on tuottaa kenellekään muulle mielihyvää. Tokihan nykyiset harrastukseni tuovat itsellenikin valtavasti iloa, mutta koska niiden ensisijainen tarkoitus on luoda toisille siipiä, niiden itsekkyyskin jää rajalliseksi. On vaan tuo sisäinen palo voida tehdä oikeasti vielä ihan minulle sopivia itsekkäästi mukavia juttuja. Ja uskon, että osa niistäkin voi silti tuoda iloa sivutuotteena muillekin. Osa ihmissuhdeverkkoahan me ollaan. Harvoimpa teemme mitään ilman, että se ei liikauttaisi muidenkin elämää.

Hali sinulle...olen vietävän iloinen puolestanne 🌻🙂🌻

Lisää tekstiä 😉

Ihana kuulla että olet saanut kunnon terapiamyönnytyksen. KELA on ollut jostain syystä varsin myötämielinen myös minulle tämän talven aikana. Ehkä osin siksi, etten ole heitä syytellyt asioista, jotka voisi tulkita heidänkin virheekseen, jos ilkeä olisi. Ja olen joutunut heidän takiaan rahallisesti tosi ahtaalle, kun valtaosa tulojani myöstyivät yli puoli vuotta. Ja juuri siihen saumaan sitten tuli ihan liikaa pakollisia ylimääräisiä kuluja syksyn keväin...terveyteenkin meni kevään aikana yllättäen ihan hirveästi. Osin sairauksien ja osin terveyden hoitoon. Kaikkea sitä, mihin pienituloisen budjetissa ei ole varaa. Yllätyksiin...

Mutta totuus elämästäni kuitenkin on se, että sitä ei kai oikein osaa olla onnellinen kaikkien niiden katastrofivuosien jälkeen. Nyt on valtavasti aihetta olla onnellinen, joten sitä sitten kitisee jo ihan pienistä ja väliin täytyy myöntää typeristäkin asioista. Ehkä olen tulossa siihen vaiheeseen, jossa sitten silitysrypytkin alkavat jo tökkiä silmään...tosin silittämisen olen lähes tulkoon jättänyt taakse vedoten rankkaan opiskelijaelämään 😉 se kun ei ole koskaan ollut lempitouhujani...eikä opiskelijoiden kanssa oikeasti ole kauheasti väliä kunhan JOTAIN on päällä hyvä on 😀

Laitoit itsetunnosta. Tosiasia taitaa olla, että aika harvalla suomalaisella vanhemmalla ainakaan on terve itsetunto. Sen seurauksena monilla meistä lapsistakaan ei sitä ole. Meidän lapsillamme se voisi olla, jos me vanhempiemme lapsukaiset hoitaisimme oman itsetuntomme kuntoon. Mikä ei ole ihan helppo duuni. Kannattaa kuitenkin omankin hyvinvoinnin takia. Sen parissahan sitä itsekin tässä kesäkuumilla äheltää taas 😎

Muuten kun sanoit, että poden syyllisyyttä lorviskelusta. Ensin protestoin, että enhän pode. Mutta tottahan se on, että entinen maalaistalon tyttö kokee, ettei ihan oikeasti saisi olla ihan lomalla...vaikka vanhempani osasivat paljon minua paremmin hoitaa itseään. Kun en saanut oikeita kesätöitä, päätin, että kesäni tavoitteena on vain itseni hemmottelu. Eli hoitaa fysiikkaa parempaan jamaan ja pääkoppaa kuin myös. Tiesin, että kotinurkilla molemmat luontuu paremmin kuin opiskelupaikassa. Ja ratkaisu on ollut äärimmäisen hyvä. Olen todella saanut nauttia yhden parhaista kesistäni pitkiin pitkiin aikoihin. Olen saanut paiskoa töitä sopivasti nautiskellen ja lorvailla tarpeekseni ja tehdä asioita, joista ihan oikeasti pidän 🌻🙂🌻 Opettelehan tiitiäinen tietämään, mistä pidät ja pidä siitä kiinni...pah mitä muut ovat toiveitasi jyräämään...opeta ne pois siitä!!! Toki kompromisseja joutuu tekemään, mutta ei loputtomiin. Exäni harrasti joskus sitä, että kysyi ensin mielipidettäni ja teki sitten kuitenkin oman päänsä mukaan. Sillä seurauksella, että en tietenkään edes vaivautunut kertomaan, mitä oikeasti haluaisin. Nämäkin (huokaus) keskustelut olivat usein riidan aihe. Mutta mistäs me emme olisi riitaa saaneet aikaiseksi 😟 Mutta onhan sekin ihanaa, ettei tarvitse nykyisin koko ajan olla kotona tukkanuottasilla. Tosin mä osaan sen kyllä yksiksenikin 😝 Oon itse asias aika haka siinä lajissa 😳

Kivaa kesää...ole ylpeä äiti ja ylpeä uudestä elämästä, jota kannat sisimmässäsi ja henkisesti sydämessäsi 🙂👍

Kiitos halauksista ja onnentoivotuksista. Niitä tarvitaan 🙂
Huomenna on eka ultra ja siellä sitten näkyy mitä näkyy.
Piti vain tulla sanomaan, että ethän sinä lorvaile, jos lepäät ja lomailet 😉

Minua vaivaa ehkä tällä hetkellä totaalinen saamattomuus, en ole tehnyt mitään. vähän lukenut ja se siitä. Netti vie liikaa aikaa, vaikka ei näillä helteillä oikeen mitään pystyisi tekemäänkään. paitsi syömään jäätä 😀

Nautitaan viimeisistä helteistä 🙂🌻 (ken voi)

Heh, totuus on etten ole oikeastaan juurikaan nauttinut näistä helteistä - paitsi ne hetket päivästä kun lillun järvessä 🙂 Muutoin tekee tiukkaa. En ole niitä ihmisiä, jotka kestävät kuumuutta. Kotona kärsin melkoisesti. Viime yönä päätin pistää vuorokausirytmini ylösalaisin, että voisin nukahtaa aamun viileinä tunteina...vaan kuinkas kävi...mun piti alkaa lukee opiskelujuttuja ja eipä aikaakaan löysin itseni lukemasta tukinetin arkistosta vanhoja tarinoita...jäin koukkuun ja paahdoin niitä aamuun asti...ja nukuin aamupäivän...

Nyt olen lähdössä pyykkitupaan, sekin homma jota olen siirtänyt viikosta toiseen. Siitä huolimatta, että kellarissa on kosolti helpompi hengittää kun täällä kotosalla. Mutta päälleni teki hyvää lukea niitä ahdistukseni polkuja, joita koin ennen kuin pääsin muuttamaan omilleni. Oli ihana nähdä se päättäväisyys ja toiveikkuus epätoivonkin keskellä. Ja tietenkin se valtava tuki, jota sain täällä(kin) niin niin monilta. Kuinka sitä on pökitty toinen toistaan epätoivosta yli ja ohi. Ja oikeastaan, kun luki silloista epätoivoa alkoi jo ihmetellä, että mitäs sitä onnellinen ihminen enää täällä roikkuu 😳 Kai se on aina uudestaan ja uudestaan ne ihmisten tarinat jotka koukuttaa. On niin kiva aina kuulla, mitä heille/teille kuuluu. Mutta aika aikaa kutakin. Ehkä kun olen lukenut valtaosan tukinetistä löytyvää historiaani huomaan, että elämäni lehti on kääntynyt ihan toiseksi ja lakkaan viettämästä aikaani täällä. Ehkä 😎

Hei taas, pitkästä aikaa!

Tämä on oikeastaan päivitystä sinulle, jokujossain, kun niin jaksat tsempata!
En edes lukaise noita vanhoja juttuja, mutta tällä hetkellä kuuluu ihan toista, kuin tuolloin.
Olen päässyt terapiaan, hoitoni rullaavat, masennus on helpottamassa..olen vieläkin sairaslomalla, mutta eipä kait elämä yhteen puoleen vuoteen kaadu. Olen vain levännyt, levännyt ja levännyt.Nyt aktivoitunutkin, vaikka se tekee niin kovin vaikeaa. Olen porukassa aina se tyhmin, hölmöin, oudoin mielestäni edelleen. Tämä johtuu varmasti huonosta itsetunnosta, arvottomuuden tunteista jne..Tärkeintä on että masennus on nyt diagnosoitu ja saan siihen hoitoa.

Vauva kasvaa hurjaa vauhtia edelleen mahassa, potkut tuntuvat ja olo on uskomaton, kirjaimellisesti. En voi uskoa todeksi, että siellä joku kasvaa. Arki onkin oikeastaan lääkäreillä juoksemista ja jonkinlaisten rutiinien hakemista. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.
Uskomattoman vaikeaa arjen eläminen on. En edes uskalla ajatella, mitä vauva tuo siihen lisää 😀

Hassua on, että tämän kirjoittelun jälkeen elämä on todellinen alkanut uudestaan