Opin uutta mielenterveysmessuilta. Siellä juontaja ja lääkäri keskustelivat sairauksista, jotka ovat jollakin tavalla epäselviä. Kun tavallisella ihmisellä on epäselvä sairaus, johon lääkäri ei löydä diagnoosia, vikaa tutkitaan edelleen ja sille annetaan joku nimi, joka kuvaa epäselvyyttä (ehkä on sekä psyykkistä että fyysistä oiretta). Poikkeuksen tekevät psykoosisairaat. He  käsittävät sairautensa väärin. Heillä on harhoja sairauksistaan.

Ylläolevaan tietoon perustuu minulla kolme leimaamista. Polven nivelkipu, varpaan nivelkipu ja kramppi koko oikeassa jalassa.

Röntgenkuvassa polveni näytti lääkärin mielestä niin terveeltä, että siinä ei voi olla kipuja, minulla oli siis harhoja. Menin "harhaisena" paikkakuntamme arvostetuimmalle ortopedille. Ortopedi näki heti, että polvi on turvonnut ja laittoi kortisonipiikin. Polvi parani.

Varpaani ei voinut olla lääkärin mielestä röntgenkuvan mukaan kipeä. Lääkäri selosti vakuuttavasti, että minulla on luupiikki kantapäässä ja se heijastuu varpaaseen. Tästä sain raivarin. Kävelin jopa kantapäilläni, koska en voinut astua varpaalla. Varvas oli ollut kipeä monta vuotta, mutta nyt se tuli niin pahaksi, että menin lääkäriin. Kokenut, tuttu lääkäri sanoi minulle, että röntgenkuvasta ei aina näe koko totuutta. Hän uskoi heti, että kipu johtui varpaasta.

Kramppi jalassa kuului samaan sarjaan. Epäselvä sairaus.

Kaikki leimaamiset johtuivat 112 diagnoosista. Olin itse jo aikaisemmin huomannut, että leimaamisia tulee kivuista, joita ei näe laboratoriokokeista tai veri ei valu poskella.

Vastaavissa tapauksissa moni oikeasti psykoosisairas jää ilman hoitoa, jätetään heitteille.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe

Ihailen mielenterveyshoitajien ja kuntoitushoitajien kirjallista lahjakkuutta. He osaavat kirjoittaa kuvailevia sanoja käyttäen sivunkin tekstiä, jossa ei sanota yhtään mitään.

Omakantaan lääkärit kirjoittavat sitten niin, että peittävät omat virheensä ja laittavat virheensä potilaan syyksi.

Minulla on kaksi selvää tapausta. Toinen on se varvasjuttu. Lääkäri on kirjoittanut, että olin ärtyinen 😊 . Itsensä lääkäri on kirjoittanut viattomaksi.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe

Minulla oli kymmeniä vuosia sitten raskauden jälkeinen psykoosi. Kaksi " korkea-arvoista" psykiatria on sanonut minulle, että reaktioni luokitellaan tilapäisiin ja ohimeneviin tilanteisiin. Käytetään myös sanontaa reaktiivinen psykoosi. Minulla on itse hankkimani lääkärintodistus viisi vuotta sitten, että minulla oli reaktiivinen. Alkuperäisessä sairauskertomuksessa lukee,  että oli reaktiivinen.

Kaikesta huolimatta tieto ei kulje. Tuntemattomat yleislääkärit pitävät minua edelleen hulluna. Jossain mättää.

On koulutuksen ja tiedon puute.

Toinen juttu on se, että minulla ei edes ollut reaktiivista.

Luin kansalaisaloitteen Terapiatakuu. Se on annettu eduskuntaan jo vuosi sitten. Kuuntelin netistä myös keskustelun aloitteesta eduskunnan täysistunnossa.

Paula Risikko, Anu Vehviläinen ja Krista Kiuru tietävät, minkälainen kansalaisaloite on. Sitten yksi edustaja, jonka nimi meni ohi, oli hyvin asiantunteva. Muut edustajat puhuivat lämpimikseen mukavia.

Minua keskustelu enimmäkseen huvitti. Kansalaisaloite ei toteudu. Nykyinen hallitus yhdistää sen  kehitteillä olevaan seitsemän päivän hoitotakuuseen. Terapiatakuuta ei tule.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: Täydennys
• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: teknistä

Terapiatakuu kansalaisaloite on tehty teoreettisten tietojen ja ilmassa leijuvien muodissa olevien mielipiteitten perusteella.  Vastuuhenkilöiden tiedot käytännöstä ja itse psykoterapian luonteesta vaikuttavat niukoilta.

Kansalaisaloitteen toteuttaminen toisi yhden hoitohimmelin lisää. Kustannukset olisivat suuret. Asiakkaiden työelämässä pysyminen ja sitä kautta taloudellinen hyöty on arvailua.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: Lisäys
• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: lisäys

Tuli mieleeni kiinnostava ajatus. Skitsofreniaa sairastavilla on usein voimakas lääkitys. Mihin toimintoihin lääkkeet vaikuttavat? Jättävätkö ne valehtelun päälle? Eivätkö ne ehkäise tai vähennä valehtelua?

Yksi syy siihen, että oikea tieto ei mene eteenpäin, on se, että hoitohenkilöstö ei lue toistensa tekstejä. He lukevat vain diagnoosit. Kiireen takia ei lueta muuta. Monesti pelkkä diagnoosi ei kuvaa mitään.

Minulta löytyy papereista diagnoosi lievä masennus. Teksteissä ei mainita mitään siitä, mistä lievä masennus johtuu. Ei kerrota aihetta, josta on keskusteltu hoitajan kanssa. Kun hoitaja vaihtuu, uusi hoitaja lukee diagnoosin lievä masennus. Hän ei oikeastaan tiedä potilaasta mitään paperien perusteella.

Kirjoitan nämä asiat kokemuksella, koska olen lukenut lähes kaikki sairauskertomukseni vuosikymmenien ajalta. Suosittelen muillekin potilasasiakirjojen lukemista, jos on voimavaroja ja kiinnostusta. Papereista voi löytyä elämää mullistavia asioita.

Toisaalta tuo on rasittavaa... joutuu tutkailemaan jokaista uutta työntekijää voiko luottaa, ymmärtääkö, käsittääkö oikein... Toisaalta se on tätä aikaa, tietosuoja tulee joka paikassa vastaan.

Rasittavaa on, ettei mikään vaikuta edistyvän hoitoyhteyksissä. Ei kaiketi ole pelkästään kyse siitä, etteikö hoitotaho lukis, vaan se ei edes kirjoita mitään kuin lääkkeeisiin liittyen tai vastaanottoajan varaamiseen liittyvää.

Jos merkintöihin perehtyy, voi tulla vastaan huvittavia kirjaamisia, jossa jotku detaljit kääntyneet nurinpäinkin.

Siis heillä työn sisällöllä ei ole merkitystä?

Onhan se kakspiippuista. Toisaalta ohjeet velvoittaa kirjaamaan, toisaalta muistettava suojata asianomaista asiakasta.

Tietynlaista rohkeutta sais pöllyttää mukaan hoitotyötä tekeville. Rohkeammin olemaan oma itsensä, ei liian tiukkaan roolin vanki.

keskustelua kirjoitti:
Toisaalta tuo on rasittavaa... joutuu tutkailemaan jokaista uutta työntekijää voiko luottaa, ymmärtääkö, käsittääkö oikein... Toisaalta se on tätä aikaa, tietosuoja tulee joka paikassa vastaan.

Rasittavaa on, ettei mikään vaikuta edistyvän hoitoyhteyksissä. Ei kaiketi ole pelkästään kyse siitä, etteikö hoitotaho lukis, vaan se ei edes kirjoita mitään kuin lääkkeeisiin liittyen tai vastaanottoajan varaamiseen liittyvää.

Jos merkintöihin perehtyy, voi tulla vastaan huvittavia kirjaamisia, jossa jotku detaljit kääntyneet nurinpäinkin.

Siis heillä työn sisällöllä ei ole merkitystä?

Onhan se kakspiippuista. Toisaalta ohjeet velvoittaa kirjaamaan, toisaalta muistettava suojata asianomaista asiakasta.

Tietynlaista rohkeutta sais pöllyttää mukaan hoitotyötä tekeville. Rohkeammin olemaan oma itsensä, ei liian tiukkaan roolin vanki.

Osaat kiteyttää hyvin. Kokemusteni jälkeen tuskin uskaltaisin mennä julkiselle hoitajalle, joka kirjaa ylös puheitani. Väärinkäsityksiä tulee. Asiat kääntyvät tosiaan joskus väärinpäin. Tietosuoja on kakspiippunen. Toisaalta suojaa, toisaalta ehkäisee oikean, tärkeän tiedon eteenpäin menoa.

Hoitotaho lukee subjektiivisesti kuten kirjoittaakin. Hakee itseään miellyttävät kirjaukset. Työ vaikuttaa liukuhihnatyöltä. Kaikkea ei tietenkään voi yleistää.

Sellaiset hoitajat/lääkärit ovat hyviä, jotka ovat omia itseään. Ei tarvitse esittää ja yrittää. On vaikea sanoa, pitäisikö kirjata vai ei? Minulla on ollut kaksi merkittävää hoitotahoa, jotka ovat auttaneet eteenpäin. kummaltakaan en ole nähnyt yhtäkään kirjausta. Eikä tarvitse olla kirjauksia. Hoito on ollut hyvää, kirjauksilla ei ole merkitystä.

Sitten on ollut kaksi mielenterveyshoitajaa, jotka ovat puukottaneet selkään. Molempien loppulausunto on tehty ex-mieheni manipuloimana. Molempien tekstit ovat  päinvastaiset kuin kuntoni oli. Toisen lausunto vaikutti siihen, että sain väärän diagnoosin. Toisen lausunto ei ole kovin merkittävä, koska hoitajasta huolimatta tein omat, oikeat ratkaisuni. Suututtaa se paperi kuitenkin.

Toinen puukottajahoitajista ei ole ollut minulle aito/rehellinen. Kirjaukset ovat erilaisia kuin puheet minulle. Esimerkiksi hoitaja sanoi minulle hymyillen, kauniisti, että haluaa hoitaa minua. Kirjauksissa lukee, että olen omituinen ja hän ehkä ei halua hoitaa minua. Kerroin hänelle yhden työasian, joka harmitti itseäni. Hoitaja väheksyi harmitustani, huitaisi, että aivan pikku juttu, unohda se, ei kannata miettiä. Paperiin on kirjoitettu, että kyseinen asia on todella vaikea, pitäisiköhän siihen puuttua jotenkin?

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: lisäyksiä

Onko järkevää, että kokemattomat mielenterveyshoitajat kirjoittavat diagnooseja?

Tässä identiteetin muutoksessa sairaasta terveeksi olen saanut kaikista vähiten sympatiaa mielenterveyden ammattilaisilta. Onko kyse siitä, että heidän reviirilleen ei saa tulla?

Yhden kerran halusin erikoissairaanhoidosta keskusteluapua. Sitä ei millään saanut. Manipuloin masennustestin. Laitoin rasteja ruutuun huonompiin kohtiin, kuin todellisuus oli.  Sanoin lääkärille, että tapan itseni. Sitten tyrkytettiin väkipakolla masennuslääkettä.  Sain reseptin, mutta en ostanut lääkettä. Onnistuin saamaan itselleni keskivaikean masennuksen. Ja lopulta keskusteluapua.

Puolen vuoden keskusteluapu oli hyvää. Loppulausunto on asiallinen. Paperissa on sanottu selvästi: Ei minkäänlaista psykoottisuutta koko aikana. Asiakkaan ongelmat johtuvat muista syistä kuin psykoottisuudesta.

Minulla on 2-3 lääkärinlausuntoa somaattisista sairauksista, joissa kaikissa on maininta: oli selkeä ja asiallinen koko tutkimuksen ajan, ei psykoottisuutta. Näidenkään perusteella ei kenellekään tullut mieleen päivittää diagnoosia.

Ainoa maininta psykoosista minulla on mielisairaalan vastaanotto-osastolla. Sielläkin kirjausten mukaan psykoosi meni nopeasti ohi. Oli reaktiivinen. Siis yksi nopeasti ohi mennyt psykoosi. Sen takia minut tehtiin mielisairaaksi 30 vuodeksi. En saanut mitään kuntoutusta. En mitään hoitoa. Vain keskustelua mielenterveyshoitajan kanssa pyytäessäni. Oli ajanjakso jolloin keskusteluapukin kiellettiin.

Reaktiiviselle psykoosillekin löytyy papereistani toinen selitys eli somaattinen sairaus.

Ämpyilin masennuslääkkeen pakkosyöttöä vastaan. En tarvinnut. Harrastin monenlaista liikuntaa. Papereissani lukee, että en ole motivoitunut syömään masennuslääkkeitä.

Takuuterapia-asialla elämöinti (mikä elämöinti?) ei saada muuttumaan koko hoitokulttuuria.

Tarvittaisi kokonaisvaltaista pöllyytystä; lääketehtaiden valta lääkäreihin pitäisi saada alas. Niin mielellään lääkäri jo etukäteen ennen potilaan tapaamista on valinnut lääkkeen, jota suosittelee. Miksi ei voi kuulla potilaan tilannetta, ja vasta sen jälkeen koettaa ujuttaa jotain tabl.? Mieluummin tarjota järkiperäisiä vaihtoehtoja tilanteen paremmaksi saamiseen, sillä niin paljon on potilaan omissa käsissä päästä parempaan oloon.

Joku lääkäri on leimautunut lääkevastaiseksi, mutta kuitenkin kehittänyt systeemin jossa pitää vuoden terapian hinta maksaa jo ennen ensimmäistäkään ongelmankäsittelyä, jonka vuoksi potilasihminen häneltä apua kysyy. Miksi niin harvassa on ne lääkärit, joille riittää kohtuupalkkio? miksi vaikutelma vain rahan takia alalle hakeutumisesta niin usean lääkärin kohdalla?

Samaa vois kysyä toisestakin ammattiryhmästä. Mitä korkeammalla taholla pappi päivä(vknloppu)työtään painaa, sitä hienommin elää ja asuu ja kalleimmalla mahdollisella autolla ajelee. Missä on se alkuperäinen usko ja lähimmäisistävälittäminen? Kirkosta on virrannut ihmisiä pois, enkä ihmettele yhtään. Sekularisoitunut maailma, maallistunut papisto, korkeat itsetuhotilastot.