Hei, miten sulla näinä aikoina menee?  Itelläni taas tarvetta olla enemmän kuin mitä sydeemi sitoo. (Tarkoitan, tarvetta vähentää tukea, mitä lääkärin vallassa vaan antaa.) Lääkkeistä tullut tavallaan kahle, ns. Hoito ollut enemmänkin riippuvuutta lisäävä kuin itsenäistä elämää tukeva.

Hei, kiitos kysymästä. Voin oikein hyvin. Lopetin kaikki psyyken lääkkeet pari kuukautta sitten. Hyvin on mennyt, nukun paremmin kuin aikoihin, tuntuu että alan olla se entinen hyvä minä.

Tiedän kyllä muutamia muitakin, jotka ovat lopettaneet lääkityksen ja ovat tyytyväisiä. Lääkeasioissa ei voi toista neuvoa. Ehkä sen uskallan sanoa, että mieti omalta kohdaltasi, muutoksia hoidossasi ja luota itseesi.

Niiden kaltoin kohtelu asioitteni osalta olen tehnyt kaiken mahdollisen. Sain vielä uusia ohjeita THL:ltä. Nyt vain odottelen viranomaisten päätöksiä. Ne voi kestää kauankin, joten yritän vain elää rauhallista, mukavaa elämää.

On ollut kivoja talvipäiviä. Ulkoilu ja liikkuminen luonnossa virkistää uskomattoman paljon 😊.

Varmaankin hieno saavutus 👍 etkös tuohon tähdännytkin?

Niin jos muistan oikein, sinuun oli lyöty leima psykoottisuudesta ilman varsinaista dg? Eli valheiden vuoksi alun perin, eikös se nii mennyt? Mies panetteli sinua hoitotaholle?

Tämä oma tilanne on omista vaikeista kokemuksista johtuen. Käsiin sain tällaisen Laurean amkn puitteissa tehdyn opinnäytetyön:

Mari Laiho SEKSUAALISEN HYVÄKSIKÄYTÖN KOKEMUKSET  LAPSUUDESSA JA AVUN TARVE AIKUISENA (2006)

Esim. otteessa 3.2.7 on ajatuksia uudelleenrakentumisesta.

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/114670/Laurea%20julkaisut%20B14.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Tuo tuntuma pilatusta elämästä, täytyy löytää siihen uusi asenne. Jos haluan mennä elämässä eteenpäin. Nämä dg-kyseenalaistamiset joutaisin lopettaa. Hyväksyminen ollut vuosikymmeniä vaiheessa. Lääke on mun kohdalla minimaalinen kainalosauva ollutaika pitkään. Keho/aivokemia muuttunut lääkkeen myötä. Kun löytyisi sellainen lääkäri, joka tukisi irtautumista, tietyn rohkeuden ja luottamuksen omiin voimiin puutteen tunnen. Lääkäri joka tukisi lääkkeetöntä hoitoa.

Uupumukseen ajautuminen se vaara, jota nykyinen lääke pyrkii estämään.

Ikäkin tässä siinä määrin tulee vastaan, ettei vuosikymmeniä enää ole testattavissa.

Hei,

Mietin tuota, että lääke pyrkii estämään uupumuksen. Miten lääke estää sen? Kun elää tavallista elämää, nukkuu hyvin, syö terveellisesti ja liikkuu riittävästi, mihin lääkettä tarvitsee? Jos elämä on täysin sekaisin, silloin voi tarvita jotain rauhoittavaa.

On vaikea hakemalla hakien löytää lääkäriä, joka tukee lääkkeiden lopettamista. Minulla meni sattumien kautta. Oli pitkäaikainen tk-lääkäri, joka yhtäkkiä sanoi, että lopeta neuroleptit. Hän määräsi tilalle jotain unta auttavaa. Tämä noin vuonna 2015. Lopetinkin, mutta sitten tuli uusia stressitekijöitä ja aloitin ottaa pieniä annoksia uudestaan, varmuuden vuoksi.

Muutin uuteen paikkaan ja tk vaihtui. Uudessa tk:ssa minut leimattiin kahjoksi. En edes nähnyt lääkäriä, mutta hän oli varma, että olen valehtelija. Muutin "kahjon" lääkärin alueelta pois. Sitten taas minua uskottiin seuraavassa terveyskeskuksessa.

Vähensin kaikki psyyken lääkkeet vähitellen aivan minimiin. Puolitin jo lievimmät pillerit. Sitten ajattelin: Minkä ihmeen takia tämä olematon kemiallinen aine puolikkaan pillerin muodossa on minulle tarpeellinen? Jätin poi minimi-lääkityksen ja vointi vaan parani.

Pieniin ahdistuksiin auttaa syvään hengittäminen, jumppa, ulkoilu, mukavat ystävät. Tunteet menee aina ohi, kun malttaa odottaa ja tekee jotain, jolla pääsee tunteesta eroon. Pelkkä ajatteleminen, että tämä on ohimenevää, helpottaa oloa. Niin pärjäsin ennen sitä, kun tuli se uupumus. Nyt olen palannut lähtöruutuun siltä osin.

Yhdessä uudessa väitöskirjassa sanotaan, että olemme kaikki mielenterveyden janalla. Joskus tarvitsee apua mielenterveysongelmiin, ei koko loppuelämäänsä. Mielenterveysongelmaisissa ei ole toivottomia tapauksia. Jostain syystä on tultu tähän, että joitakin pidetään parantumattomina.

Pidin itseäni poikkeuksena pitkän aikaa tämän selviytymiseni kannalta. Ei ole niin. Minulla on vain ollut onnea selviytyä. On ollut hyvät ulkoiset olosuhteet kuitenkin  monessa asiassa. Moni muukin voi selviytyä, jos löytää itselleen sopivan polun. Polun löytämiseen tarvitaan omaa ajattelua ja yritystä. Tarjottimella ei anneta parantumisreseptiä, vaikka tukijat ovatkin tärkeitä.

Joo, sain psykoosi diagnoosin siksi, että ex mieheni valehteli kaikki tietoni hoitotaholle. Koko jengi uskoi ukkoani. Oli arvostettu henkilö pienellä paikkakunnalla.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: korjaus ja täydennys

Mari Laihon selvitys seksuaalisesta hyväksi käytöstä on tärkeä. Ilmeisesti sinulla on kokemuksia. Tuntuu todella pahalta. Hyvin olet tainnut kuitenkin selviytyä. Katson mielelläni dekkareita tv:stä. Pedofiilirikoksia en kuitenkaan katso, suljen telkkarin. Ne on minusta niin sanomattoman törkeitä, että en voi katsoa, vaikka olisi fiktiota.

Tuo juuri - tulkinta - jolla suhtaudutaan dg (bipolaarisuuden ) - se mikä sitoo lääkkeeseen.

Ei ole väliä eikä mitään merkitystä pitkilläkään psykoterapioilla, niitä ei huomioida, systeemi ruokkii tavallaan systeemiä. Tästä dg ei vapauduta. Yleinen asenne tämä.

Lääkitystä useammanlaista tuohon, itsellä toiminut litium mutta siitä aiheutunut kilpirauhaseen vajaatoimintaa. Johon on koko loppuelämä otettava tyroksiinia aamuisin.

Taustatapahtumia olisi voinut tulkita toisinkin. Jos olisi ollut kiinnostusta toiveikkaampaan hoitamiseen. Tuon litiumin purkaminen pitäisi tapahtua hallitusti hitaasti; jos kertalaakista kuten eräällä potilaalla, hän ajautui katatooniseen tilaan, jossa oli kuolemaansa asti (oli ikäihminen).

Olen pari kertaa kysynyt hoitavalta lääkäriltä lääkityksen purkamisesta. Hän heti ennen vastaamista tuohon varoittanut, jos psykoosi tulee, voi olla että jää päälle, ettei siitä ole ehkä paranemista (tarkoittaen toisten avun varaan/hoitoon ajautumisesta). Tuolla jarrulla olen tullut vaiennetuksi, jättänyt siihen kysymykset. - Täällä näyttää hoitotahossa vaihtuvan hoitajat. Joku onnen kantamoinen kai siinä, että tämä lääkäri pysynyt pitkään. Vai - toistaiseksi?

"---Lääke pyrkii estämään uupumuksen.. "

Unohdin vastata tuohon. Tarkoitin pitämällä tasapainoa yllä. Lääkkeellä on mielialaa tasaava vaikutus. Mutta, miettiessä vastaavasti vaikka kainalosauvoja jalan loukkaantuessa, eihän niillä kävellä koko loppuikää.

Koen, että on oman elämän takaisin haltuunotosta kysymys. Nuo terveen elämän ainekset, joita listasit, ovat käytössä, ainoa mikä olemista hiertää jollain tavalla on tuo tukeutuminen lääkärin kantaan, eli tavallaan kuin varmuuden vuoksi balanssin pitämiseksi tuo lääke.

Luin vähän litiumista, onpa tuhti lääke. Sen lopettamiseen tarvitaan varmaan apuja. Tiedän yhden henkilön, jolle on diagnosoitu bipo. Se on luultavasti väärä dg. Hän on lopettanut kaikki lääkkeet ja voi hyvin. En tiedä, onko hän käyttänyt litiumia.

Minua on varoitettu 30 vuotta psykoosin uusimisella. Vieläkään ei ole uusinut. En usko enää lääkärien hokemista uusimisesta. Jos tietäisit jonkun, joka on lopettanut litiumin, saisit ehkä vinkkejä.

Facebookissa on ryhmä, jossa yritetään päästä eroon masennuslääkkeistä. Sinne hyväksytään myös psykoosilääkkeitä käyttävät.

Litiumin aiheuttama kilpirauhasen vajaatoiminta on paha juttu. Tee hoidoistasi kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Se kuuluu hänen toimivaltaan. Tai pyydä jotain toista kirjoittamaan puolestasi valtakirjalla. Aluehallintovirastoon ei kannata kannella. Siellä ei noteerata. Nyt on liikkeellä, sitä että potilaat  valittavat.

En ole FBssa. Olin 10 vuotta mutta poistuin sieltä muutama vuosi sitten.

Lääkärin kanssa tuosta puhuin joskus, sanoo kilpirauhasarvoissa olleen jo ennen tuo lääkkeen alkamista jotain muutosta. En muista semmoista. Thyroxin aloitettiin kuitenkin samaan aikaan kuin litium. On myöntänyt sen aiheuttavan vajaatoiminnan lisääntymistä kilpirauhaseen.

Miksi määräsi litiumia, jos kilpirauhasessa oli ongelmia?

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: lisäys
• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: Liian pitkä teksti

Niinpä.

Tosin en ollut huomannut mitään niistä oireista, mitä kilpirauahsen vajaatoimintaan yleisesti liitetään.

Siinä vaiheessa tapahtui lyhyessä ajassa niin paljon, etten ehtinyt tiedostaa edes mistä lääkkeestä oli kyse tuossa tyroksiinissa. Sitäkään lääkäri ei ala aukomaan, kun määräsi psykologin tekemään laajan psykologisen tutkimuksen, useammalla viikolla kävin toista tuntia täyttämässä kaikenlaisia testejä. Psykologin loppukaneetti oli paikkansapitämätön (sen mukaan olisin ollut täysin työkyvytön). Lääkäri ei ottanut siihen mitään kantaa, sitä psykologia ei kuitenkaan enää tällä alueella ole. Olisi pitänyt olla vahvempi siinä vaiheessa. Pitää puoliani. Mutta olin uupuneena keskeyttänyt opiskelun. Hakeutunut avun piiriin. Ehkä luottanut liikaa lääkäriin vaikka en tuntenut häntä. Vaikutti inhimilliseltä, vaikka ei ottanut selvää tiesinkö mitään lääkkeistä jotka määräsi. Saati, että olisi valistanut mahdollisista vaaroista. Aivan liian paljon pidetään joitain asioita itsestään selvyyksinä lääkärin vinkkelistä katsoen. Kumpa minulla olis pisarakin tuosta sinun taistelutahdosta!

Litium on kohta 10 vuotta vaikuttanut aivojen kemiaan. Nuoruudessa oli ensimmäisen tosi läheisen menehdyttyä 2 vkon täysin nukkumaton jakso, joka korjautui 3 kk sairaalahoidolla. Sen ensimmäisen kkn ajan taisi mennä peräti largaa, mutta vaihdettiin litiumiin hoidon loppuvaiheessa. Sen verran siitä oli kokemusta; mtt käynnillä viimeistä kertaa niistä muutamasta käynnistä kysyin hoitajalta sen käytöstä. Kerroin, etten jaksa niitä kontrolleja. Sanoi vaan ettei voi ottaa kantaa ja on oma asiani, jatkanko sitä vai en. Siihen jätin sen. Seuraavina vuosina ei ollut mitään lääkettä eikä hoitosuhdettakaan mihinkään. Kunnes avioiduttuani ja lapsen saatuani ajoin autolla ympäri. Pyysin päästä sairaalaan, miehen kanssa ei toiminut henkinen yhteys, ei suostunut lähtemään hakemaan apua. Oli näin hiihtoloman aikaan, lääkärin näin koko aikana kerran ja vasta poistumispävänä. Määräsi lääkkeen, jota toinen lääkäri kommentoi muutama vuosi myöhemmin kuin olsi kyse nastoista talvirenkaissa. Tämä nyt hoitava lääkäri päätteli noista kokemuksista, että litium kävisi kun ei ollut tullut aiemmin mitään haittoja sen käytöstä. Olisihan tuo voinut mainita, "paitsi kilpirauhasen se tuhoaa ajan oloon".

Olisinko suostunut?

Huomenta,

Kertomuksessasi on paljon samankaltaisuutta, mitä minulle on sattunut. Ensinnäkin akuuttivaiheessa tapahtuu paljon ja nopeasti. Ei ehdi seurata kaikkea, mitä tapahtuu ja hoitotaho tekee. Energia menee siihen, kun yrittää pitää itsensä kasassa. Ei ole tietoa lääkkeistä, hoidoista, ei mistään. Miten sitä voisi ajaa etujaan? Oikeastaan dg annetaan väärässä kohdassa. Pitäisi antaa sitten, kun pahin on mennyt ohi ja on saanut levätä. Pitäisi keskustella potilaan kanssa sitten, kun hänellä on voimavaroja siihen.

Psykologin testi tehtiin minulle sairaalassa. Psykologi ei löytänyt minusta yhtään myönteistä asiaa. Olin hauras, avuton, voimakkaasti ahdistunut, voimakkaita pelkotiloja...Psykologin testi oli mielestäni lapsellinen. Hän näytti kuvia ja piti kertoa niistä tarinoita. Olin niin väsynyt, että en todellakaan osannut sepittää tarinoita. Testillä on kaiken lisäksi joku hieno nimi. Tämä testi vaikutti minun väärään diagnoosiin ja lääkäri myöhemmin puolusteli sitä. Käyttääkö ne vielä tällaisia idioottimaisia testejä? Psykologeja en myöskään enää arvosta sinisilmäisesti.

Sanoit, että luotit lääkäreihin ehkä liikaa. Niin minäkin, koska ne olivat ainoa oljenkorsi. Minua selkään puukottaneet mielenterveyshoitajatkin vaikuttivat inhimillisiltä.

Taistelutahto -sanaa kohdallani en koe aivan oikeaksi. Kyllä sitä voi käyttää. Koen, että  minua on kohdeltu törkeästi ja väärin. Minulla on oikeus puolustautua. Olen lukenut ja tutkinut mt -aihetta paljon. Keskustellut ystävieni kanssa. Aihe kiinnostaa minua, ei ole pakkopullaa. Vaikenemalla vääryyksistä oloni olisi huonompi. Kaikilla on oikeus puolustautua. Suomi ei ole diktatuurivaltio.

Lääkärit eivät tiedä läheskään kaikkea mielen sairauksista. Peittävätkö he tietämättömyytensä itsevarmalla käyttäytymisellä?

Larga on ensimmäinen neurolepti, joka huomattiin. Litium saattaa olla pahempi kuin larga. Olen syönyt Truxalia ja Orsanilia, molemmat ovat neurolepteja. En koe syömiäni lääkkeitä kovin kehnoiksi. Onkohan nykyisin käytettävät lääkkeet huonompia?

Lääkärin olisi pitänyt kertoa sinulle litiumin haittavaikutuksista. Ehkä lääkärit aliarvioivat potilaiden älykkyysosamäärän. He ajattelevat, että turha kertoa mitään, eivät potilaat kuitenkaan ymmärrä?

Miehesi haluttomuus avun hakemiseen oli henkistä väkivaltaa.

Tuo parikymmentä vuotta käytössä ollut 1tbl ilta-annoksella oli tuo Orsanil. Se olisi riittänyt. Mutta uusi lääkäri uusi potilas, uusia lääkkeitä tullut. Siinä vaiheessa vaihtui litiumiin.

Nyt kun tunnen tuota lääkäriä tältä ajalta jota olen tuntenut, vaikuttaa uskomattomalta että on toiminut silloin kun toimi.

Vaikeuksia saada aikaa hänelle.

Yritä saada aika litiumia määränneelle lääkärille. Perustele, että haluat keskustella hoidostasi. Asiallinen, mutta omat mielipiteet esiin.