Aikuisen elämää
Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.
Sopii Aikuiset, Seniorit
Aikuisen elämää
Aikuisen elämää aiheet
Kaikki aihealueet
Täällä minä itken yksin työhuoneessani. Olen auttanut muita ja väsyttänyt itseni.
Odotan vaan että joku tauti tappais, ei tarvis kitua enää. Vaikea masennukseni alkoi reaktiivisena 30 v sitten ja siitä piti parantua. Olen ravannut erilaisissa psykoterapioissa, syönyt erilaisia lääkkeita, ollut sairaalahoidossakin masennuksen takia. Kaikki tämä vain tekohengitystä, eivät ole auttaneet masennukseen. Elämässäni ei ole iloa eikä toivoa ja toimeentulokin on jatkuvasti…
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: Viesti karkas liian aikasin, kesken kirjotuksen
Hei! En tiedä, onko muita lääkärikammoisia kuin minä. Mua on aina pelottanut lääkärissä käynti ja varsinkin, jos joutuu riisumaan edes paidan puhumattakaan enemmästä. Tammi- helmikuussa olin viimeksi lääkärissä kaatumisen vuoksi. Silloin oli ns. oma lääkäri. Heinäkuussa mulla on lääkäri mm. työarvion tiimoilta sekä masennuslääkkeen tarkastus. Osaksi koronan ja kesälomien takia…
Ajattelin tässä että mitä tältä elämältä voi oikein odottaa? Onko maailmakin vain suuri kone? Ja ihminen myös? Onko pakko kärsiä? Mikä on kaiken pointti? Jotenkin sellainen fiilis tullut, että tässäkö tämä nyt sitten on. Hengitettävä on. Tuntuu siltä ettei elämästä saisi nauttia… Olen opiskellut kaikenlaista, mutta usein tullut se fiilis…
Minulla on sellainen tilanne. Parisuhteessa ollut 5kk ja salama rakastuttiin heti ensi tapaamisella. Etäsuhde kyseessä. Viimeisen kuukauden aikana tilanne muuttunut radikaalisti. Puoliso ei enään ota kontaktia jos en itse tee aloitetta. Ei ilmaise haluaan nähdä ja vaikea saada kommunikoimaan vaikka olen yrittänyt. Harvoin kun nähdään niin luiltavasti istuisimme sohvalla kunnes…
Heippa, Olen nuori nainen ja saanut masennus diagnoosin vuosia sitten. Olen käynyt aika ajoin keskustelemassa mutta olen huono puhumaan asioistani. Nykyään olen huomannut sen vaikuttavan kaikkeen mitä teen. Tulee paljon ajatuksia että ei mulla ole mitään mt ongelmia mutta esim se että olen todella väsynyt pienestä ei ole normaalia. Lisäksi…
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 7 kuukautta sitten. Syy: Lisäys
Mulla on ihan mahdoton tilanne jo vuosien ajan. En vaan jaksa enää. Ei tästä pahasta olosta pääse ikinä eroon, traumat syö mut elävältä joka päivä uudelleen ja uudelleen. Mulla ei ole kavereita, ei puolisoa, ei mitään läheisiä. Yhteiskunnan tuki ei ole riittävää. En vaan pysty enää tähän.
Ympäristöstä tulevien ongelmien ja muiden ongelmien puristuksessa ymmärrän tuhlaavani aikaani ihan turhanpäiväiseen ongelmointiin, mutta mitä teen kaikelle tälle jolla ei ole väliä enää ollenkaan.
Mietin miten päästä, työelämään, työ tosi pelottava ja arka aihe minulle, tuttavat joskus kyselee, miksi et oo, mitä sulle on tapahtunut kun oot kotona vaan. Mä mietin kaikki liikaa patistaa että parantuisin syvästä masennuksesta joka vaan syvenee, koko ajan, miksi en saa itse päättää mitä teen, vai mitä tekisin elämälläni,…
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: Lisäys
Minun pitäisi ryhdistäytyä. Käytän liikaa alkoholia, liikun ja ulkoilen liian vähän, syön turhan epäterveellisesti. Kertokaa jotain kirjavinkkejä tai muuta, jolla saisin otettua itseäni niskasta kiinni. Haluan, mutta ei ole voimia eikä energiaa. Jos jotain päätän, niin kohta siitä jo luovun.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: Tarkennus