Hei! Miten te muut pärjäätte koulussa tai työelämässä jatkuvien vaatimusten alla?

Itsellä sellainen tilanne, että aloitin kyllä ammattikoulussa ja vuoden jaksoin, minkä jälkeen tuli täysromahdus. Tokaa vuotta aloittelin, mutta epäonnistui täysin. Haettiin sitten kuntoutusta, jotta saisin ammattikoulun käytyä loppuun. Ihan aluksi toimi, vaan ei enää. Koska toka vuosi meni puoliksi pieleen, opiskelut viivästyvät ja venyvät ainakin puolella vuodella. Kuntoutus on kuitenkin myönnetty vain tämän alkuperäisen keston mukaan. Nyt olisi vielä tämä kevät jäljellä ja sitten menee yliajalle ensi syksynä, vaan kuntoutusta ei ole sinne syksylle myönnetty.

En jaksaisi tapella enää. Koko ajan joku vaatii jotain. Kela vaatii edistymistä samaan tahtiin kuin opintotuellakin. Koulua pitää käydä. Minä en oikeasti jaksa hakata enää päätä seinään. Saan ihan käsittämättömiä kiukkuraivoitkupotkuraivarikohtauksia että oksat pois. Seuraavaksi itken ja nauran hysteerisesti samaan aikaan. Keho on riekaleina stressistä. Hiihtoloma oli kiva ja teki tehtävänsä, hyvin jaksoin tehdä asioita jotka minua kiinnostivat, jaksoin pitää huolen siitä että syön kunnolla ja tein muutenkin kivoja asioita.

Nyt kun mietin kouluasioita ja varsinkin kirjallisia tehtäviä, jotka pitäisi palauttaakin kohta, pala nousee kurkkuun ja tuntuu kuin kuristettaisiin kuoliaaksi. Tätäkö koulunkäynti on? Kaikki vaan sanovat ”sellaista se koulu/elämä on”, mutta kun minä en sitten halua tätä elämää! Miksen voi riittää.

Tajuan sen nyt vasta, että koulunkäynti on aikaisemminkin ollut lähinnä paniikkisuorittamista. Suoritan ja yritän niin paljon, että varmasti pääsen läpi. Jos laskisin rimaa, kaikki kurssit olisivat hylättyjä ja sittenpä vasta olisinkin pulassa! En jaksa enää tätä. Tarvisin varmaan tällä normaalilla tahdilla oikeasti korkeintaan 2 viikkoa koulutöitä ja sitten 2 viikkoa sairaslomaa. Tälleen jaksotettuna.

Minulle tulee olo, että miten tällainen rääkki voi pärjätä missään? Ei varmaan ole sellaisia töitäkään joita jaksaisin uupumatta. Kaikkein eniten suorastaan huvittaa, että minä olen KUNTOUTUKSELLA. Kuitenkin ”kuntoutus” ajaa vaan pahempaan jamaan. Ei ole kuitenkaan mitään järkeä nyt lopettaa koulu. Mitä minä sitten tekisin?

Sitten vielä ”huvittaa” sellainenkin seikka kuin taloudellinen tilanne. Kelan kuntoutusraha on todella pieni. Saan koko ajan stressata, onko varaa syödä, voiko ostaa vaatteita kuluneiden tilalle jne. Ei tämä ainakaan mitenkään edistä jaksamista. Ja sen pienen rahan vastineeksi pitää pärjätä yhtä hyvin kuin ennen?

Ennen kaikkea: onko teillä ollut tällaista tilannetta ja mitä tekisitte tai teitte?