Enää en jaksa koronaa

Enää en jaksa koronaa

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 19.12.2021 klo 11:25 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 19.12.2021 klo 11:25

Poikani ja lapsenlapseni asuu Ruotsissa. Olen vain kerran nähnyt lapsenlapseni, hän on nyt 1.5v.  Tyttöni on töissä armeijassa töissä. Meidän piti viettää sukujoulu ja nyt kukaan ei koronan vuoksi pääse luokseni.

Ehdin jo ostella ruokia ja tehdä valmisteluja ja taas tulee yksinäinen joulu. Olen saanut kolme rokotusta, silti tuntuu, että olen karanteenissa koko ajan. Kuntosalille pitää varata aika, ei voi vaan mennä silloin kun tuntuu että nyt jaksaisi jotain tehdä. Kahville ei kukaan lähde. En nyt vaan enää jaksa.

Käyttäjä kirjoittanut 10.01.2022 klo 09:00

Hyvä kuulla, että valoa alkaneessa vuodessa siellä, Ask. Täällä pakkaslukemia liikaa, vaikka mieluummin sitä kuin liukkaita liikenteessä. Radiota kun kuuntelee, aika usein vuorokauden aikana tulee liikennetiedote onnettomuudesta jossainpäin Suomea. Toivottavasti harvenevat vuoden aikana!

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 10.01.2022 klo 10:50

keskustelua kirjoitti:
Totta on, että ottaa pattiin tämä koronamaailma, jossa meidän kaikkien on suostuttava milloin mihinkin. Täällä oli vain Modernaa kolmannella kierroksella; ei isoa haittaa kuitenkaan onneksi. Onkohan sillä mitään merkitystä jos ihmisessä vastustusta siinä muodossa, että hankalaa hyväksyä mistä milloinkin kyse? Sitä suuremmat haitat jos ei halua hyväksyä tai suostua? no tämänkin saa jättää omaan arvoonsa, kaikenlaisia ajatuksia vaan liikkuu välillä mielessä...

En usko että suuremmat haitat jos ei tahdo hyväksyä asiaa. Ihmisillä on vain erilaisia elimistöjä. Jotkut eivät saa mitään oireita ja toiset jonkin verran. Minulla tietenkin hankaloittaa välillä tätä oloa, kun rintaranka on niin jumissa. Olen yrittänyt lisätä liikuntaa. Esim. kotona tehnyt lihasliikkeitä. Vähän helpottaa. Sen takia oikeastaan tämä korona-aika ottaa niin paljon päähän, kun ei voi tavata ihmisiä. Ja kun kuitenkin ihmisten näkeminen on niin tärkeää hyvinvoinnille. Mikään ei korvaa ihmisten näkemistä ja heidän kansaan juttelua, ei edes mikään chat tai vastaava. Siis ei korvaa sitä että näkee fyysisesti. Ei edes se korvaa vaikka puhuisi videopuhelua. Jos ihminen eristäytyy täysin, niin hän ahdistuu tai tulee jotain muita oireita. Voi tulla ihan fyysisiäkin. Tämä netti nyt vähän auttaa, mutta kyllä niin on tarkoitettu että ihminen tapaa ns. lajikumppaneitaan...