Aikuisen elämää

4 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4597
Käyttäjä -- aloittanut aikaan 19.02.2013 klo 22:34 kohteessa Aikuisen elämää

Moikka, Onko täällä muita, joilla on jokin persoonallisuushäiriö? Itselläni hyvin todennäköisesti epäväkaa persoonallisuushäiriö. Ainakin kaikki sen oireet täsmäävät. Siis esimerkiksi voimakas tunteiden heittely, ahdistuneisuus, yksinäisyys, tyhjyyden tunne, holtittomat teot, hylätyksi tulemisen pelko, huonot sosiaaliset taidot ja huono itsetunto….. En tietenkään haluaisi olla tälläinen kuin olen, mutta tuntuu oudolta ajatukselta että…

Käyttäjä sekasin123 aloittanut aikaan 26.01.2013 klo 11:27 kohteessa Aikuisen elämää

En tiedä, että mistä alkaisi. Sain lapsen nuorena, 20-vuotiaana. Lapsi ei ollut suunniteltu, mutta päätimme pitää sen vaikka suhteemme oli kestänyt noin vuoden ja tämä oli ensimmäinen vakava suhteeni. Perusasiat suhteessa ei olleet todellakaan kunnossa ja elämä oli muutenkin sekaisin, masennusta, juomista yms. Mutta olin nuori ja hölmö, luulin paljon…

Käyttäjä opettaja2 aloittanut aikaan 21.02.2013 klo 19:13 kohteessa Aikuisen elämää

…työtäni, tai en työtä, mutta sitä paikkaa!! Nyt on ihan pakko kokeilla, löytyiskö vertaistukea? Yritin plarata näitä keskusteluja, mutta en löytänyt itseeni sopivaa ketjua. Takanani on 10 vuotta vuodenmittaisia, määräaikaisia työsuhteita, eri toimipaikoissa, eli ei kiinnityksiä mihinkään. Aina pitää opetella uusi työpaikka, -kaverit, -yhteisö jne jne… Nyt tuli mahdollisuus kiinnittyä…

Käyttäjä White princess2 aloittanut aikaan 23.02.2013 klo 11:52 kohteessa Aikuisen elämää

Uskoni terveydenhuollon etiikkaa, käsitykseni hoitavan tahon moraaliin ja käsitykseen siitä, miten potilasta kohdellaan on murtunut. En enää nää terveydenhuoltoa samanlaisin silmin kuin lapsena, jolloin luottamukseni oli sataprosenttinen. Kun terveydenhuollossa tapahtuu selkeä hoitovirhe, en voi käsittää sitä, että yhteiskunta omalla tavallaan hyväksyy sen. Oma moraalintajuni on ainakin se, että tietyt asiat…

Käyttäjä siskom aloittanut aikaan 22.02.2013 klo 13:47 kohteessa Aikuisen elämää

Minun vajoamiseni psykoosiin lähti liikkeelle kuuloharhoista. Rupesin kuulemaan lyhyitä lauseita tai sanoja. Useimmin toistuivat lauseet ”turpa tukkoon” ja ”suus kiinni”. Sitten oli yksi paha syyllistävä lause, joka kylläkin syyllisti ihan oikeasta asiasta. Katson siis, että kuuloharhat syntyivät omista ajatuksistani, peloistani ja muistoistani. Psykoosi astui kuvaan, kun en tajunnut, että kuuloharhat…

Käyttäjä missfortune aloittanut aikaan 07.01.2013 klo 12:33 kohteessa Aikuisen elämää

Ajattelin aloittaa uuden ketjun ja kirjoittaa omia mietteitäni omasta elämästäni. Olen ollut sairaana koko loman. En aloittanut kevätlukukautta tänään, niinkuin moni muu ahkera opiskelija. Koko ajatus kouluun menemisestä ahdistaa ja salaa toivon, että tänään hoitaja kirjoittaisi minulle sairaslomaa. Toisaalta poden/potisin huonoa omaatuntoa poissaolostani. Torstaina on ensimmäinen terapia puoleenvuoteen, sillä hoitosuhdettani…

Käyttäjä bessi aloittanut aikaan 22.02.2013 klo 02:47 kohteessa Aikuisen elämää

Hei! Tunnen itseäni ns. systeemin uhrina. Ongelmat alkoivat v. 2010 kun tein it-alan hommia korporaatiolle. heidän lakimiehen mukaan… (Olet Sinä joudunnut syyttömänä juttun mukaan) pitä tarina mutta nyt ongelmana: n. 5kk sitten kävin Turun päivistyksessä ottaksen lasisirpalen pois. Minulla on juuri se samaa lasinsirpale joka räntenkuvauksessa näkyi ja poistettiin että…

Käyttäjä Tatjuska80 aloittanut aikaan 24.01.2013 klo 11:32 kohteessa Aikuisen elämää

En oikein tiedä että mistä aloittaa. Miten muodostaa mitään järkevää lausetta tästä ajatuksien sekamelskasta, kaikki on niin sekaisin. Omalle kohdalle on vain sattunut kertymään melkein kaikki mahdolliset ongelmat, viat, kai niin voisi sanoa. Masennus, ahdistus, pakko-oire häiriö (kompulsio), ADHD ja paniikkihäiriöt. Lapsesta asti olen ollut vilkas, mielikuvitus leijailee omissa atmosfääreissä,…

Käyttäjä Dolorous aloittanut aikaan 10.02.2013 klo 00:13 kohteessa Aikuisen elämää

alkaa olla niin sietämätön olo, että sillä sekunnilla kun ei tarvitse esittää mitään (olla toisten seurassa) maailma kaatuu. Lähes tulkoon sekunnilleen siitä, kun astuin tänään työpaikan ovesta ulos, rintaa alkoi puristamaan, kyyneleet nousi silmiin ja pääni pyörittämään itsemurha-ajatuksia. Olo on niin tuskainen ja toivoton, että kuolema on ainoa asia, johon…

Käyttäjä aloittanut aikaan 20.02.2013 klo 14:33 kohteessa Aikuisen elämää

Onko teillä niitä ja mitä aiotte niille tehdä? Minulla on ainakin isän kuolema. Siitä on jo aikaa 17v. En saanut isää koskaan surra, kun äiti oli leski ja piti olla hiljaa ettei se väsy. En kai taida ihan oikeaa kuolinsyytäkään tietää, eikä sitä voi edes selvittää, kun äitiä ei enää…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: