En tiedä oonko nyt välttis paras neuvomaan ku samat ajatukset kiusaa aina ihteäkin.

Se vähän vaihtelee mikä milloinki auttaa jatkamaan seuraavaan päivään. Pohjalla on omat lapset ja perhe. Välistä tuntuu kyllä että ois se äitille ja sisaruksille helpotus kun ei minusta tarvis enään huolehtia mut toisaalta sit tulee ajatus siitä miten isoveli kerran itki etten saa tehä sitä hänelle, hän ei enään yhtään siskoa halua hautaan kantaan.

Useinmiten haen lohtua elämän pienistä iloista, herkuttelen hyvällä ruualla. Käperryn mukavasti sänkyyn hyvän kirjan kanssa. Tavallaan karkaan tästä elämästä sinne kirjan maailmaan. Joskus kyllä tarkotuksella lukenut ahistavia kirjoja kuten Virginia Andrewsin tuotantoa ihan vaan että voin todeta ettei se mun elämä niin paskaa olekkaan.

Joskus minusta vaan tuntuu että on paras karata sitä elämää mahdollisimman hyvin, sulkea puhelin ja linnouttautua kotia yksin omaan rauhaan nauttimaan niistä pienistä asioista mitkä viellä tuottaa mielihyvää. Unohtaa se kaikki paska mitä on oven ulkopuolella. Nojuu joskushan se on taas kohdattava mut mieluumin siirän sen siihen hetkeen ku koen olevani vahvempi kohtaan sen.

Eilen puoliso käytti mua kirppiskieroksella mistä nautin paljon aina, mukava päästä kaiveleen ja tekeen löytöjä. Kivasti löytyiki useampi hyvä kirja mihin saa uppotua viikonloppuna kun taas piilottelen maailmalta.

En tiedä oliko tästä nyt mitään iloa sinulle mut toivottavasti edes pieni toivonkipinä, et ole ainut jota ahistaa *hali* 🙂🌻

Kiitos, RBH!

Mulla niitä ilonpaikkoja on vähän. Ja jotenkin on tarve vähätellä sitäkin, mitä on.

Fantasiamaailmaan pakenen aika usein. Usein niissä mielikuvissani olen joko tekemässä itsemurhaa tai saamassa jonkunlaista apua tilanteeseeni.

Voi, luoja, kun mä en jaksa enää! Mua pelottaa...!

-Jardin Prive

mua auttaa tällä hetkellä se, että jaksan uskoa vielä siihen että huomenna on ehkä parempi päivä, mitä tänään. Tosin aina se ei luonnaa. Yritän sit jotain keksiä. Tosin sekin on hammasta purren tehtävä.

mullakin on noita ajatuksia, kumpa auto ajais päälle tai sit mitä tapahtuis jos hyppäisin ton linja-auton tai rekan alle. Tosin lääkäri siihen sano että ehkä siinä ei menetä aina henkeä, vaan voi vammautua niin että kärsii sit loppu elämän.

Tällä hetkellä taistelen aika syvää masennusta vastaan. sellai ei ahdista, kun saan tehdä asiat omalla painollaan, eli saan olla yksin kotona rauhassa. mut tieto siitä että joudun tänään lähtee isää saattamaan kaupunkiin alko heti ahdistaa. mut onneksi tänään on hiukan parempi olotila mitä eilen oli, mut en siltikään ole selvillä vesillä.

Toivottavasti saat apua jostain ja saisit jostain elämän ilon, vaikka ihan pienenkin. Työtä se tarvii ja näin sairaana siihen tarvii varmaan 200 kertaa enemmän työtä kun terveenä. Tee jotain mielekästä. En osaa oikee kunnolla neuvoa, anteeksi. mut voimia ja jaksuja sulle haluan sanoa.

Hei, taas.

Koen niin selvästi sen, että masennus lamaa. On asioita, joita haluaisin tehdä, mutten saa aikaiseksi. On joitain käsitöitä, mitkä kiinnostaisivat, mutta kun ei. Haluaisin jopa siivota! Mutta kun ei pysty tekemään juuri mitään. Se vetää mielen vielä alemmas.😞

Joku kyseli tuosta nimestäni. Olen poiminut sen käsityö-maailmasta. Ymmärtääkseni se on ranskaa ja taisi sanatarkasti käännettynä tarkoittaa yksityistä puutarhaa. Nyt puutarhassani ei kasva juuri mikään. Orjantappuraa kylläkin...

Jardin Prive

Jardin Prive kirjoitti 26.1.2013 11:52
On asioita, joita haluaisin tehdä, mutten saa aikaiseksi. On joitain käsitöitä, mitkä kiinnostaisivat, mutta kun ei. Haluaisin jopa siivota! Mutta kun ei pysty tekemään juuri mitään. Se vetää mielen vielä alemmas.😞

Jardin Prive

Mulla on ihan sama vika.. Aika useesti tuntuu ettei saa yhtään mitään aikaseksi. Ei edes sillon kun oikeesti haluais tehdä jotain tai kun pitäis vaikka siivota tmv kotona et olis vähän niinkun pakkokin tehdä asioita niin ei vaan siltikään saa millään itteensä liikkeelle. Sitä istuu vaan paikallaan kuin zombi ja tuijottaa tyhjyyteen kun päässä lyö totaalisesti tyhjää. Monesti mieskin on multa sitten tullu kysyyn jotain, enkä oo välttämättä ees heti tajunnu että joku puhuu mulle, kun oon vaan uppoutunu jonnekkin kauas synkkään maailmaani.

Välillä toi on tosi ahdistavaa, kun ei saa mitään tehtyä vaikka kuinka yrittää ja aattelee "nyt mä teen sen" niin siltikään mitään ei vaan tapahdu. Se masentaa vaan entisestään ja saa mut ainakin tunteen itteni välillä jotenkin tosi huonoks ihmiseks, vaikka tiedän sen johtuvan tästä sairaudesta.

Joskus tosiaan toivoisi että kuolisi pois. Ei jaksa tätä ahdistusta.
Töissä olen käynyt rauhoittavien voimalla.Siinäpä se sitten onkin. Työ
vie kaikki voimat. Kotiin tultua on niin väsynyt ettei jaksa mitään.
Paljon on on suunnitelmia. Ei voimia niitä toteuttaa. Elämä lipuu ohi
huomaamatta. Sukkien kutomisen aloitin kauan sitten. Ei vain saa
aikaiseksi tehdä niitä valmiiksi. Koti pitäisi siivota ja paljon muuta.
Sitä vain ajattelee minä sitten kun seuraava vapaapäivä . tai sitä seuraava.
Elämä on niin tyhjää ja ahdistavaa.😭

Loma lähenee loppuaan ja työstressi iskee. Miten taas selviän.
Eilen sain verkokeiden tulokset. Verensokeri hieman koholla.
Minulla on heikentynyt sokerisietokyky. Hain työterveyshuollosta
esitteitä diabeteksesta. Kyllähän minää jo tiedän että pitäisi lenkkeillä
ja syödä terveellisesti. Se vain välillä niin kovin vaikeaa. Ei kerta
kaikkiaan jaksa lähteä käveleen. Eilen ja tänään tein lenkin. On vain
niin masentunut ja ahdistunut olo. Vähän mieltä piristi kun se mun
ainut naisystävä kävi kylässä. Oli tässä pari yötä