Öh olen vasta tajunnut tai luulen tajunneet, kun välillä unohdan. Voiko seksuaalisuus muuttua niin ahdiatavaksi ettei sitä saa ollaan missään muodossa? Minulla on pakko-oireita samasto syystä. Kaikki lauseet merkitsevät muuta, kun aikansa vää telee. En kestä käydä suihkussa. Luultavasti on avautumassa jotakin, mitä en vielä kestä? Kommentteja? En jaksa nyt…

Kaipaisin henkilöä jolla on isot velat tai on niistä selvinnyt.Itselläni ollut vuosia isot velat ja ne stressaavat,ahdistavat sekä kiristää silloin tällöin parisuhdetta☹️ Haluaisin kohtalotoverin kenen kanssa vaihtaa ajatuksia..

Minkä helvetin takia tän elämän pitää olla näin saatanan rankkaa? Eno oli kaatunut kännissä rappusissa ja tuli neli-raaja halvaus. Tai saattaa kohta kuolla vasta 64-vuotiaana. Itse suunnittelen jatkuvasti itsemurhaa, kun on niin paha olo. Eikä tää nyt yhtään helpottanu… Ei Jumalaa ole. Se on tullut nyt nähtyä… Ei ole ikinä…

Kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa. Vaikea laittaa kaikkea sanoiksi. Elämäni on sekaisin. Olen 34v vuotias mies ja uskoni elämään on kaikonnut. En näy ulospääsyä. Syön voxraa ja vastikään lääkäri määräsi sen kaveriksi fluanxolia. Käyn viikon parin välein mielenterveysyksikössä purkamassa tuntojani ja se onkin ainoa kontaktini muuhun maailmaan. Muuten pysyn päivät kotona…

Tämä sama tarina on täällä jo varmaan 100 kertoja, mutta pakko päästä avautumaan. Minulla on ikää kohta 21 vuotta, kärsin pahasta masennuksesta, ahdistuneisuudesta, fibromyalgiasta, bulimiasta ja kaiken lisäksi minulla ei ole hajuakaan mitä olen tai haluan olla. Masennuksesta olen kärsinyt ”virallisesti” noin 6-7 vuotta, mutta uskon että paljon pidempään olen…

Kuulin uutisen joka alkoi ahdistamaan ja nyt tuntien kuluessa on alkanut pahempi olo. Sattuu ihan ne tunteet jotka puristaa sisällä Turvallinen oloni on järkkynyt ja tulevaisuudessa voi tulla pahempikin olo. En tiedä miten selviän. Kunpa olisi joku läheinen ihminen lähellä. Mutta ei ole. Minun luona ei kukaan koskaan käy.

Lueskelin noita kirjoituksia ja tuntuu monilla olevan samanlaista vaivaa. Että elämällä ei tunnu olevan mitään mieltä, ei mitään mielekkyyttä. Mulla on nyt vuoden työpesti ja sen hoitaminen tuntuu todella raskaalta ja luulin että työ olis tuonut mielekkyyttä mutta ei. Mulla suuri ongelma on yksinäisyys ja kumppanin kaipuu. Ja koen että…

En tiedä jaksanko enää kauaa. Olen joka päivä kuin nukkuneen rukous. Haluaisin vaan maata kaikki päivät. Noi lääkkeet varmaan väsyttää mut. En pysty niitä ilmankaan elään. Sitten niinä hetkinä, kun olen vähän virkeämpi niin itsetuhoiset ajatukset pyörii päässä. ☹️ Ei viittis aina valittaa, mutta totesin vaan faktat. Kai täältä sitten…

Olen vain yksi elämään eksynyt aikuinen. Olen pitkään miettinyt tänne kirjoittamista. En kuitenkaan ole saanut kirjoitettua. Omat ”ongelmat” ovat niin pieniä. Muiden asiat menevät aina edelle. Omien asoiden vuoro on sitten joskus. Nyt olen vaan niin loppu, että kokeilen selvitellä ajatuksiani kirjoittamalla. Mulla todettiin menierentauti kesällä 20110. Sitten tuli ongelmia…

Löytyykö muita joilla oma lapsi on tehny rikoksen ja istuu vankilassa? Miten olette pärjänneet? Itse olen vangin omainen ja elämä on todella rankkaa tällä hetkellä. Tuntuu kuin kukaan ei ymmärrä minun tuskaa, häpeää, surua, pelkoa, ahdistusta ja masennusta. Eteenpäin mennään päivä kerrallaan