Ryhmä itsemurhan tehneiden omaisille

Veljeni itsemurhan jälkeen sain 2 vuotta psykoterapiaa, joka sai minua takaisin arkeen kiinni.

Nyt kun monissa kunnissa on Sairaanhoitouudistus on kuntia joissa julkinen Terveydenhoito ei tarjoa enään Psykiatrista hoitoa. Mielenterveysyhdistykset valitettavasti hyväksyy tilanteen huomioimatta lainkaan sitä ettei kaikilla ole vara yksityisen puolen palveluihin. Itsemurhat tulee varmasti lisääntymään jo pelkästään siitä syystä ettei kaikilla kunnilla ole vara tarjota apua MT potilaille. 🤕

Tulipa taas katkerasti todettua, että omaisen itsemurhasta puhumiseen pitää tarkasti valita sanansa millä siitä puhuu.
Turhaan viljellään hienoja sanoja kuinka kaikista tunteista voi puhua, aina on joku joka ottaa herneet nokkaansa.
Jokohan minä viimein ymmärrän lopettaa puhumisen äidistäni vaikka pelkään unohtavani hänet kokonaan silloin.

Velipuoleni tappoi itsensä noin 7 vuott sitten.
Emme olleet koskaan kovin läheisiä, mutta isäni suru vaikutti koko perheeseen. Minä olen alkanut surra vasta nyt, kun isäkin on kuollut. Olen ainoa lapsi, joten perheessäni ei enää ole muita kuin minä ja äiti. Jos velipuoleni olisi elossa, en ehkä tuntisi olevani niin yksin.

Mä en tiedä mitä tehdä. Menetin entisen poikaystäväni noin 7kk sitten, aseelle. Vaikka hän olikin entinen niin rakastan häntä enemmän kuin mitään ja emme ikinä mielestäni eronneet lopullisesti. Maailman kiltein, hauskin ja muuten vaan ihanin ihminen on nyt poissa. Joka päivä sattuu vain enemmän ja olen huomannut itseni alitajuisesti lukevan joka päivä palstoja siitä miten tehdä itsemurha. Ei vaan jaksa enään 😭 en ymmärrä miten tästä surusta pääsee yli... Voiko joku auttaa? sitä miettii itsemurhaa ja halua lähteä pois täältä mutta sit taas ei halua tätä samaa tuskaa muille...

Hei Suru92...
pura johonkin sydäntäsi, jos et tähän niin vaikka omaan paperivihkoon tai päiväkirjaan.
Anna tulla ulos kaikenlaiset mietteet ja pohtimiset. Tiedän kokemuksesta ett se selventää oloa, helpottaakin. Täällä saa vastakaikua jotain samansuuntaista kokenelta.
Itsemurha-ajatuksen unohtaminen on kuukausien työ; siinä tarvitaan peilausta toisilta tai joltain toiselta ihmiseltä jolle voit kertoa murheestasi.
Sinun elämäsi on alussa, saat uusia voimia ja koet uusia tunteita kun olet tehnyt sieluusi tilaa niille jakamalla niitä pois painamasta.
Minultakin on lähtenyt läheinen oman käden kautta, tiedän mitä käyt läpi.
Valoa elämääsi!

erakoksiko kirjoitti 31.5.2013 16:1

Hei Suru92...
pura johonkin sydäntäsi, jos et tähän niin vaikka omaan paperivihkoon tai päiväkirjaan.
Anna tulla ulos kaikenlaiset mietteet ja pohtimiset. Tiedän kokemuksesta ett se selventää oloa, helpottaakin. Täällä saa vastakaikua jotain samansuuntaista kokenelta.
Itsemurha-ajatuksen unohtaminen on kuukausien työ; siinä tarvitaan peilausta toisilta tai joltain toiselta ihmiseltä jolle voit kertoa murheestasi.
Sinun elämäsi on alussa, saat uusia voimia ja koet uusia tunteita kun olet tehnyt sieluusi tilaa niille jakamalla niitä pois painamasta.
Minultakin on lähtenyt läheinen oman käden kautta, tiedän mitä käyt läpi.
Valoa elämääsi!

Kiitos paljon vastauksestasi 🙂 päivä päivältä mennään eteenpäin ja kai tää olo joskus edes vähän helpottuu! Tällä hetkellä ei siltä tunnu mutta kyllä kesä tätä edes vähän helpottaa 🌻🙂🌻 toivottavasti itse voit paremmin, edes vähän 🙂🌻

Isäni teki itsemurhan pääsiäisen alla. Edelleenkään en ymmärrä asiaa täysin, vaikka olen sitä käsitellyt yksin ja yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Isäni hirtti itsensä ja veljeni hänet löysi. Omalla kohdallani voin sanoa, että puhuminen on auttanut todella paljon. Olen puhunut isäni kuolemasta todella avoimesti heti tapahtumasta lähtien. Neuvoni sinulle entisen poikaystävän menettäneelle on, että puhu, puhu ja puhu. Mitä useammin käyt asiat läpi, vaikka saattaa tuntua että jauhat samoja asioita, niin se auttaa. Itse olen myös kirjoittanut täällä tukinet palvelussa oman tukihenkilön kanssa. Se on auttanut myös todella paljon.

Olo on jo todella paljon parempi kuin kuukausi sitten. En siltikään koe, että olisin täysin työstänyt surutyöni loppuun, enkä hoputa itseäni asian suhteen. Itken kun siltä tuntuu, nauran kun siltä tuntuu, mietin ja pohdin kun siltä tuntuu ja puhun kun siltä tuntuu. Ei pidä peitellä mitään tunteita, sillä niiden pitää antaa tulla. Vaikeissa tilanteissa, kuten omalla kohdallani, myös eräänlainen helpotuksen tunne on myös sallittua. Aikamoista tunteinen vuoristorataa tässä on käyty ja tullaan vielä käymään monta kuukautta.

Lukekaapa tämä tarina nuoresta tytöstö joka teki itsarin ja äidin tunteista.

http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1288595286795.html

Äiti sanoo, että muut ajattelevat että tuossa perheessä pitää olla jotain vikana, kun yksi tekee itsemurhan.
Vieläkin minä ajattelen niin vaikka olenkin se perhe. En uskalla muille kertoa hauskoista ja hyvistä hetkistä lapsuudestani, kun joku kuitenkin kysyy miksi äitisi kuoli. Onnellisen perheen äiti ei tee itsemurhaa.
Mielummin kerron kuinka paskamainen nyt satuin olemaan murrosiässä eikä äitini sitä jaksanut katsella.

Hei!
Poliisi toi eilen tiedon, että ulkomailla asunut ainoa veljeni on tehnyt itsemurhan. Aivan täytenä yllätyksenä tilanne ei meille omaisille tullut, mutta shokki se on joka tapauksessa. Onko kenelläkään kokemuksia käytännön asioiden järjestämisestä silloin, kun itsemurha on tapahtunut ulkomailla? Olo on vielä jotenkin turta; toinen puoli aivoista työstää juuri noita käytännön asioita ja tunnepuoli käsittelee suurta ja äkillistä surua parhaansa mukaan. Onneksi on oma perhe ja vanhemmat tukena! Mielessä pyörivät myös monet kysymykset: miksi, miten, milloin? Ehkä niihin joskus saa vastaukset, edes osaan niistä.

😭😑❓

Otan osaa suruusi.

Ei ole kyllä kokemusta tuohon ulkomaan juttuun. Varmaan ihan suomalainen hautajaistoimisto osaa auttaa ja neuvoa.

En tiedä käykö tässä keskustelussa enään kukaan, mutta kirjoitampa tänne nyt silti.
Oma isäni teki itsemurhan ollessani 11-vuotias, ja olen nyt 14-vuotta vanha tyttö.
Muistan kun hän makasi ainakin 2 viikkoa vain sängyssä eikä puhunut kenellekkään mitään. En silloin ymmärtänyt mikä on vialla, enkä sen enempää osannut sitten huolestuakkaan.
Pian kuitenkin isäni katosi. Minulle ei tullut missään vaiheessa mieleen että hän olisi tehnyt itselleen jotain, ennen kuin hän oli ollut noin viikon jo kateissa.
Yhteensä hän oli 2 viikkoa kateissa kun hänet löydettiin.
Muistan maanneeni sphvalla, ja silpunneeni sanomalehden pieniksi paloiksi ja itkien monta tuntia. Muistan, että meillä kävi paljon ihmisiä ja kriisityöntekijät olivat meillä jonkin aikaa.
Mutta muistini katkeaa siihen, kun kriisityöntekijät kertovat lähtevänsä pois.
Onkohan se normaalia? En muista ollenkaan, meninkö silloin nukkumaan, tai nukuinko edes koko yönä, ja missä nukuin.
Ehkä shokissa ei tapahtumat tallennu niin hyvin muistiin, en tiedä.

Silloin minulla oli kova ikävä isää, ja itkin lähes koko ajan.
Tällä hetkellä olen vihainen ja en toisaalta edes kaipaa häntä. Joitakin muistoja on kiva muistella, ja niitä miettiessä toivoisi asioiden olevan toisin, mutta minkäs teet.
Itsemurha on niin itsekäs teko, kun tuhoaa kaikkien läheisten elämän hetkessä.

Käyn minä tässä ketjussa aina, kun tulee uusi viesti.
On tuo ihan normaalia, että muisti katkeaa, kun kriisityöntekijät lähtevät pois. Mie olen siskoni ja veljeni kanssa puhunut tilanteesta ja kaikilla meillä on eri muistikuva siitä mitä sitten tapahtui. Nyt tällä hetkellä en muista siitä enää mitään. Joulu, kun lähestyy, tulee kohta kaikki asiat pintaan ja suru ennen kaikkea.

Isä teki itsarin hieman ennen joulua. Kun kannoin arkkua hautaan, siinä puolessa välissä, meinasin pudottaa sen maahan ja lähteä kotiin. Äitini vuoksi kannoin isän hautaan. Mutta vihaksi pisti koko hautajaisten ajan.
Nyt mulle tulee se puoliväli koko ajan uniini painajaisena. Isä nousee ylös arkusta ja pyytää anteeksi enkä voi antaa vaan herään hiestä märkänä.

Otan osaa suruusi. Tuo on varmaan hyvin raskasta teille sukulaisille. Hänellä oli kai huono olla ja hän teki ainoan ratkaisun minkä keksi. Surullista. Mutta. Nyt hänellä on hyvä olla ja hän varmaan rakasti teitä omalla tavallaan. Hän varmaan haluaa kertoa että elämä ei lopu kuolemaan vaan jatkuu siellä eri olomuodossaan. Hänen elämä on yhtä todellista kuin sinun eelämäsi nyt. Ainoa miten hän saa yhteyden niin on unessa. Mitäs jos koetatkin unessa vastata hänelle jotain. Mene rauhassa eteenpäin.. Jumala siunatkoon sinua ja enkeleitä matkaasi.

prokki kirjoitti 4.2.2014 20:33

Isä teki itsarin hieman ennen joulua. Kun kannoin arkkua hautaan, siinä puolessa välissä, meinasin pudottaa sen maahan ja lähteä kotiin. Äitini vuoksi kannoin isän hautaan. Mutta vihaksi pisti koko hautajaisten ajan.
Nyt mulle tulee se puoliväli koko ajan uniini painajaisena. Isä nousee ylös arkusta ja pyytää anteeksi enkä voi antaa vaan herään hiestä märkänä.

🙂