Toisen naisen mietteitä
En oikeastaan tiedä miksi rupesin kirjoittamaan tätä, ehkä omantunnontuskissani tai sitten vain antaakseni näkökulmaa täältä ”toiselta puolelta”. Olen siis se kuuluisa toinen nainen enkä mitenkään ylpeä siitä. Olin aina itsekin sitä mieltä, että maailma on täynnä miehiä eli miksi pitäisi alkaa haluamaan jotain toisen omaa. Inhoan sanontaa ”näin vain kävi” mutta niin vain joskus käy. Itsekin olen joutunut kokemaan petetyksi tulemisen pariinkin kertaan mutta mitenkään katkera tai vihainen en niistä enää ole. En tietenkään enää koskaan niin haluaisi tapahtuvan. Mutta elämässä todellakin joskus vain käy niin.
Varsinkin pitkissä suhteissa tulee aina tilanteita ja kiusauksia ja sillä hetkellä on aina tehtävä valinta lähteekö tunteeseen mukaan vai pysyykö uskollisena. En usko, että kukaan pettää huvikseen eli suhteessa on aina jotain vialla jos niin käy.
Mies jota nyt tapailen on ollut pitkään naimisissa ja on monta lastakin. Hän on kertonut tunteistaan miten on jo pitemmän aikaa ollut ahdistunut suhteessaan mutta emme ole mitenkään ruotineet heidän tilannettaan. Tiedän kuitenkin tarpeeksi jotta jaksan uskoa, että meillä voi olla tulevaisuutta ja siksi annan hänelle nyt aikaa selvittää tilanne kotona. Varsinkin tapailumme alussa kannustin kovasti miestä yrittämään vielä suhteessaan ja varmasti hän on sen tehnytkin. Haluan myös olla varma, että minä en ole varsinaisesti eron syy koska joskus sitä ihasuksissaan saatta tehdä liian äkkinäisiä päätöksiä. Hän on kuitenkin vakuutellut, että päätös on tavallaan tehty jo paljon ennen kuin minut tapasi. Ehkä siinä on perää, että miehet eivät vaan uskalla jäädä yksin ja ns. tyhjän päälle ja on sen takia jatkanut ahdistavaa arkeaan niinkin pitkään.
Voitte vapaasti vihata ja halveksia minua mutta minulla on sympatiat teidän ykkösnaisten puolella. En olisi halunnut joutua tähän rooliin mutta olen heikko ihminen ja tunne vaan on niin voimakas meillä molemmilla. En ole viemässä keneltäkään isää tai miestä vaan hän on ihan itse halunnut tätä ja mielestäni kenenkään ei kannata uhrata koko elämäänsä onnetomassa suhteessa. Liian helposti ei saa luovuttaa ja elämään ja suhteisiin kuuluu kriisejä, pitkiäkin, mutta jos tuntuu, että tunteet todellakin ovat loppuneet, onko mitään järkeä väkisin yrittää pitää jotain kulissia yllä, kun elämää voisi elää onnellisenakin? Onko ylipäätään ainoa tavoite elämässä olla vaikka väkisin samassa suhteessa elämän loppuun asti, eiko voisi ajetella, että elämään kuuluu monia suhteita ja yhden loppu ei ole elämän loppu vaan pölyn laskeuduttua uusi ja energisempi vaihe odottaa taas molempia osapuolia.
Hei 🙂
kiitos kysymästä. Tulin pitkästä aikaa tänne ja luin näitä vuoden takaisia viestejä. Edelleen sama mies ja edelleen yhtä rakastuneita kuin vuosi sitten. Miehen ero tulee voimaan näinä päivinä ja oman asunnon on jo ostanut. Yhteenmuutto tässä vaiheessa ei vielä tunnu oikealta, vaan annetaan ensin lasten lähinnä tottua ajatukseen, että ydinperhettä ei enää ole. Kesäsuunnitelmat ovat hyvällä mallilla tosin eri ihmisten aikataulujen huomioon ottamisessa on ollut pientä vääntöä (meidän, hänen exän, minun exän ja lasten) mutta siihen on kai totuttava.
Ihanaa ja lämmintä kesää kaikille..päästäkää pois katkeruudet ja antakaa rakkauksien tulla elämiinne
☺️❤️☺️
Nyt kuulostaa aikuisten toiminnalta eli mies on tehnyt ratkaisun ja eronnut. Kuten varmaan aikaisemminkin kirjoitin, pahinta on vaimon selän takana puuhailu. Nyt kun kaikki on selvää, hänkin voi alkaa rakentamaan omaa elämäänsä.
Toivotan onnea ja toivon ettet itse joudu koskaan kokemaan petetyksi tulemista koska toista ei pahemmin voi loukata. 🙂🌻
siksi kyselin aiemmin tilanteestasi AP, koska mulla vastaava tilanne, mut en ole se toinen...
mulla takana lähes kymmenen vuoden parisuhde; kivikkoa ja karikkoa todella paljon, mutta myös toivoa ja uskoa parempaan. - sitä parempaa emme kuitenkaan saavuttaneet edes 2,5 vuoden parisuhdeterapialla. olimme molemmat sitoutuneita suhteeseen ja halusimme perheen; emme vaan osanneet riitatilanteissa kohdella toisiamme kunnioittavasti eikä arkikaan sujunut.
seli seli ja seli.
melkein koko viime vuoden nukuimme eri vuoteissa, kunnes sitten loppuvuodesta taas päätimme alkaa nukkua samassa vuoteessa. - aluksi ajauduin eri vuoteeseen käytännön syistä; jotta sain nukuttua paremmin, kun jouduin heräämään klo 4.30 töihin. - tiesin kyllä sisimmässäni, että osa syynä oli se, ettei mua todellakaan kiinnostanut nukkua mieheni vieressä(riitojen takia). seksiä oli mutta ehkä edellisvuonna 10 krt ja viime vuonna vähemmän.
elämäm oli selviytymistä ja riidasta riitaan hyppimistä. - en tiedä miksei saatu edes ulkopuoliselta taholta apua, että olisimme saaneet selvitettyä ihan arkipäiväiset ongelmat.
eropapereita vilauteltiin 3krt(mun toimesta yleensä, mutta ihan yhtä tosissaan mieskin oli eroamassa; emme vain tehneet asialle mitään)
... niinhän siinä sitten kävi että puoli vuotta sitten ihastuin toiseen mieheen. - olikohan tuo toinen jo ihastunut minuun aiemmin... olimme tavanneet yhteisten tuttujen kautta kyllä aiemmin, joten tiesimme toisemme.
ja juu. olen raukka ja surkea ja kamala.
emme todellakaan ole halunneet paljastaa tätä salasuhdettamme. minulle ei ole luvattu kuuta taivaalta enkä ole minäkään tuolle toiselle miehellekään luvannut mitään. - tiedämme tosiasiat ja katsomme mitä aika tuo.
olen keväällä muuttanut pois aviokodistani.
olen lukenut kirjallisuutta parisuhteista, eroista, oman itsensä tuntemisesta. olen jutellut sille vanhalle terapeutille avoimesti; muille ulkopuolisille ammattiauttajille olen puhunut vain menneestä suhteesta, sen ongelmista ja tulevasta erosta.
kyllä mua on harmittanut matkan varrella, ettei mulla ole ollut voimia/sisua/järkeä lähteä aiemmin - jo ennen kuin tämä uusi suhde alkoi.
olen rakastunut tähän salamieheen, mutta silti pelkään että saan vielä siipeeni. oikeinhan se olisi, mutta elämä on. - sittenpähän nuolen haavojani.
soitellen en ole sotaan lähdössä; sen olen jo kerran tehnyt.. tiedän että arki tulee aina vastaan. parisuhteet on aina vähän sattuman kauppaa; mistä sitä tietää varmaksi onko "se niin ihana ihminen" sittenkään niin ihana.
mutta tämän salaisuuden kanssa mun on elettävä.
en tiedä miten jaksan, mutta kai se ajan kanssa helpottuu.
en todellakaan halunnut tuon ihastumisen jälkeen jäädä vanhaan suhteesen. - toki mentiin ennen eroa pidemmälle kuin ihastumiseen. (virallinen ero ei vielä voimassa; saa nähdä kestääkö ihastumisemme sinne asti)
toiveena kuitenkin on, että saisin vielä joskus tuon salaisen ihastukseni kanssa elää tavallista elämää. - ja tiedän, mitä on sun, mun ja yhteiset lapset -- niitä tässsä on jo monta vuotta ollut. ei oo helppoo ei, mutta asenne ratkaisee. - ja pitää löytyä se toisen kunnioitus.
lapsia tosiaan ei tähän suhteeseen heti tuoda mukaan.
en tiedä, miten edes koskaan ansaitsen onnen/uuden rakkauden. ... kerran pettäjä - aina pettäjä. sen kanssa on sitten vaan elettävä; kummankin.