Toisen naisen mietteitä
En oikeastaan tiedä miksi rupesin kirjoittamaan tätä, ehkä omantunnontuskissani tai sitten vain antaakseni näkökulmaa täältä ”toiselta puolelta”. Olen siis se kuuluisa toinen nainen enkä mitenkään ylpeä siitä. Olin aina itsekin sitä mieltä, että maailma on täynnä miehiä eli miksi pitäisi alkaa haluamaan jotain toisen omaa. Inhoan sanontaa ”näin vain kävi” mutta niin vain joskus käy. Itsekin olen joutunut kokemaan petetyksi tulemisen pariinkin kertaan mutta mitenkään katkera tai vihainen en niistä enää ole. En tietenkään enää koskaan niin haluaisi tapahtuvan. Mutta elämässä todellakin joskus vain käy niin.
Varsinkin pitkissä suhteissa tulee aina tilanteita ja kiusauksia ja sillä hetkellä on aina tehtävä valinta lähteekö tunteeseen mukaan vai pysyykö uskollisena. En usko, että kukaan pettää huvikseen eli suhteessa on aina jotain vialla jos niin käy.
Mies jota nyt tapailen on ollut pitkään naimisissa ja on monta lastakin. Hän on kertonut tunteistaan miten on jo pitemmän aikaa ollut ahdistunut suhteessaan mutta emme ole mitenkään ruotineet heidän tilannettaan. Tiedän kuitenkin tarpeeksi jotta jaksan uskoa, että meillä voi olla tulevaisuutta ja siksi annan hänelle nyt aikaa selvittää tilanne kotona. Varsinkin tapailumme alussa kannustin kovasti miestä yrittämään vielä suhteessaan ja varmasti hän on sen tehnytkin. Haluan myös olla varma, että minä en ole varsinaisesti eron syy koska joskus sitä ihasuksissaan saatta tehdä liian äkkinäisiä päätöksiä. Hän on kuitenkin vakuutellut, että päätös on tavallaan tehty jo paljon ennen kuin minut tapasi. Ehkä siinä on perää, että miehet eivät vaan uskalla jäädä yksin ja ns. tyhjän päälle ja on sen takia jatkanut ahdistavaa arkeaan niinkin pitkään.
Voitte vapaasti vihata ja halveksia minua mutta minulla on sympatiat teidän ykkösnaisten puolella. En olisi halunnut joutua tähän rooliin mutta olen heikko ihminen ja tunne vaan on niin voimakas meillä molemmilla. En ole viemässä keneltäkään isää tai miestä vaan hän on ihan itse halunnut tätä ja mielestäni kenenkään ei kannata uhrata koko elämäänsä onnetomassa suhteessa. Liian helposti ei saa luovuttaa ja elämään ja suhteisiin kuuluu kriisejä, pitkiäkin, mutta jos tuntuu, että tunteet todellakin ovat loppuneet, onko mitään järkeä väkisin yrittää pitää jotain kulissia yllä, kun elämää voisi elää onnellisenakin? Onko ylipäätään ainoa tavoite elämässä olla vaikka väkisin samassa suhteessa elämän loppuun asti, eiko voisi ajetella, että elämään kuuluu monia suhteita ja yhden loppu ei ole elämän loppu vaan pölyn laskeuduttua uusi ja energisempi vaihe odottaa taas molempia osapuolia.
Niin. olet vamasti kuullut nämä mietteet tältä salarakkaaltasi.
Entäpä, jos kuulisit myös vaimolta?
Ei vaan nämä mietteet tulevat ihan omasta eletystä elämä elämästä. Ymmärrän kyllä vaimon tuskan ja siksi tunnenkin omantunnon tuskia. En kuitenkaan itsekään ole niin vahva, että pystyisin kokonaan katkaisemaan suhteen mieheen. Yritän vain pysyä mahdollisimman taustalla ja antaa heille aikaa selvittää ero. Sitten on meidän aika.
En ole ikinä ymmärtänyt ns. kolmansien pyörien vihaamista. Vaikka on tietysti väärin mahdollistaa toisen ihmisen pettämistä ja satuttamista, niin päävastuu on kuitenkin itse pettäjällä.
Muutamia ajatuksia minulla heräsi kuitenkin, toivottavasti en pahastuta (onko se sana?) mieltäsi.
Mutta mikä minua mietityttäisi tilanteessasi, olisi sinun oma tilanteesi. En huomannut kerroitko kauanko tilanteenne on jatkunut, minun ymmärtääkseni huonon suhteen lopettaminen kestää sen aikaa, kun toinen sanoo ettei halua enää jatkaa. Eron jälkeiset asiat ovat tietysti aikaa vievämpiä, mutta jos mies tietää ettei halua perheensä kanssa jatkaa, miksi hän pitää kulisseja pystyssä? Oletko varma että ero on tapahtumassa?
Toinen asia, mikä minulle olisi tärkeää jos sinun kengissäsi talsisin, on se, että haluaisinko oikeasti sitoutua ihmiseen, jolla on erokriisi meneillään?
Minulla kesti useampi vuosi päästä omasta avioerostani yli, vaikka me erosimme ystävinä ja yhteisestä päätöksestä. Itse en tahtoisi sekaantua siihen tunnevyöryyn mikä erosta seuraa muuten kuin auttajana ja ystävänä.
Minä en usko että kukaan pystyy yhtäaikaa tuhoamaan ja toisaalla rakentamaan parisuhdetta ilman suuria tunneongelmia ja pitkälle jatkuvaa kriisiä.
Jos te olette rakastuneita ja haluatte suhteen, eikö olisi mahdollista antaa erolle tilaa ja jatkaa sitten, kun asiat olisivat yksinkertaisempia?
Kuulostaa niin kovin raskaalta ja väsyttävältä tuo tilanne, ei sellaiseen tarvitse välttämättä lähteä.
Voimia ja viisautta toivotan.
TheOther kirjoitti 14.8.2014 17:4
Hän on kertonut tunteistaan miten on jo pitemmän aikaa ollut ahdistunut suhteessaan mutta emme ole mitenkään ruotineet heidän tilannettaan. Tiedän kuitenkin tarpeeksi jotta jaksan uskoa, että meillä voi olla tulevaisuutta ja siksi annan hänelle nyt aikaa selvittää tilanne kotona.
Uskotko todella kaikkeen, mitä mies sanoo😉. Minulla on useita sinkkuystäviä, jotka ovat epätoivoissaan joutuneet kakkosnaisen rooliin. Tämä sama "virsi" on kaikilla miehillä. "Kotona menee huonosti" ja lohtua haetaan muualta. Yhdellä naisella tämä tilanne on kestänyt kymmenen vuotta eikä mies ole vieläkään jättänyt perhettään. Ei ole tarkoitustakaan. Mikäs sen mukavampaa, kun elää "onnellista" perhe-elämää ja käydä välillä hakemassa hetken hupia muualta. Näitä epätoivoisia ja hyväuskoisia naisiahan riittää. Jos olet onnellinen tilanteessa, jossa vain odotat, milloin miehellä liikenee aikaa sinulle, niin siitä vaan. Se on sinun valintasi. Nostan hattua naisille, joilla on niin korkea moraali etteivät ryhdy naimisissa olevan miehen kanssa suhteeseen. Niitäkin sentään löytyy 🙂
Kiitos terracotta. Tiedostan hyvin juurikin tuon, että prosessi tarvii aikaa ja välillä sen antaminen on vaikeaa. Onneksi asumme kohtuullisen kaukana toisistamme. Tällä hetkellä roolini onkin enemmän ollut ehkä tuo auttaja. Tilanne on niin erikoinen, että en uskallakaan luottaa täysillä mihinkään ennenkun näen konkreettisesti, vaikka eroon uskonkin. Onneksi meillä ei ole kiire mihinkään. Tiedän senkin, että mieskin tarvii oman suruaikansa eron käsittelyyn mutta uskoisin, että kestän senkin ja pystyn olemaan tukena.
🙂 Yksivaan, en nyt niin tyhmä sentään ole, että alkaisin vuosikausia odottelemaan. Annan aikaa sen takia, että itsekin eronneena tiedän, ettei asiat tapahdu sormia napsauttamalla. Ja jos hän ei olisi jo eroasian eteen tehnyt mitään, olisinki jo varmasti luovuttanut.
Hienoa. Jokaisen itseään kunnoittavan naisen pitäisi ajatella ja TEHDÄ juuri noin. Antakaa miehen rauhassa miettiä tilanne. Hetken hullaantuminen on aivan muuta kuin pysyvä parisuhde. Joskun vain ihminen (nainenkin) hullaantuu vaikka perhe-elämä ja elämänkumppani on kaikkein rakas. Monen ihmisen elämä särkyy silti näiden hultaatumisten vuoksi. Ennen kaikkea tunnen suurta surua lasten vuoksi😭
TheOther
Kuulostaa siltä, että mies ei oikeasti olekaan onneton parisuhteessaan.....eikä ole aikomustakaan hajoittaa perhettään!?
Mieshän todennäköisesti leikkii tunteillasi ja ottaa vain "rusinat" pullasta, kun tässä tapauksessa sinä mahdollistat sen!!!
Miksi alennut tuollaiseen...oletko ajatellut, että vaimoaan pettävä mies mahdollisesti pettää rakastajatartaankin?
Onhan näitä nähty....
😯🗯️
Joo, luin tätä alusta asti hyvin ristiriitaisin tuntein. Minulle selvisi 8 kk sitten että miehelläni on ollut toinen nainen 15, ns. "viihdyttäjä". Tuo sana on varmaan aika ruma toisen naisen kannalta, mutta valitettavasti totta. Olemme käyneet mahdottoman vaikean 7 kk läpi, viimeinen 8. kuukausi on ollut selvästi helpompi.
Meillä on puhuttu hirvittävän paljon, oikeista asioista ja niiden oikeilla nimillä. Olemme itkeneet, valvoneet ja onneksi myös rakastaneet. Olen kysellyt paljon, kuullut paljon ja napannut lauseen sieltä toisen täältä. Miehelläni on ollut "viihdyttäjä". Olemme olleet 43 vuotta naimisissa ja tämä toinen nainen on roikkunut mukana 15 vuotta, aluksi ehkä oikeasti luullut että maailma muuttuu, mutta viimeisten 5 vuoden aikana hänen on täytynyt tajuta että mies ei tule valitsemaan häntä.
Tämä toinen nainen jäi heti kun asia tuli ilmi, mutta tuskani on ollut niin valtavaa että en ole tiennyt niin suurta tuskaa olemassa olevankaan. Nyt elämämme on todella jo rauhoittunut, mutta luottamus on mennyt. En usko että tämä toinen nainen tulee enää koskaan mieheni elämään, mutta joku toinen saattaa toki tulla, en siis luota mieheeni.
Olen tavallaan surullinen tämän jätetyn toisen naisen puolesta, ihan oikeasti!!!! Olen saanut pikkuhiljaa mieheltäni lisää ja lisää tietoa, ja voin vakuuttaa että en olisi ikinä halunnut olla tämä toinen. Niin kuin mieheni sanoi, "ilotalossa käynti on varmaan sama juttu kuin käynti tämän toisen luona". Mieheni siis kaipasi vaihtelua, intohimoa, huomioimista, hellimistä. Näitä kaikkia on kuulemma saanut myös kotoa (niin hän väittää ja olisin ihmeissäni jos ei näin väittäisi) mutta vieras on kuulemma aina se vieras!!
Huh huh, tuo kirjoittamani teksti tuntuu kyllä aika pahalta, mutta meillä se on kyllä nyt totta. Kävimme terapiassa mieheni aloitteesta ja sieltä selvisi valtavasti asioita.
Nyt olemme tilanteessa, että elämä menee eteenpäin, en tiedä vieläkään missä olen ensi kesänä, olen avoimin mielin, katson tulevaisuuteen niin positiivisesti kuin vain pystyn, tuska ei ole poissa, yö valvomiset ovat melkein loppuneet, itkukohtaukset myös vähentyneet. Rakastan miestäni, ja olen onnellinen että en lähtenyt heti tilanteen tullessa ilmi, sillä jos olisin lähtenyt, en olisi koskaan saanut elää näitä 8 kuukautta aivan uuden ihanan miehen kanssa, joka huomioi minua ja pitää minua ykkösenä. Nautin tästä niin kauan kuin sitä kestää.
Tuo toinen nainen on tuskissaan, olen sen saanut kuulla! No, voi voi!!!
Lämminverinen, huh kuulostaa kyllä todella rankalta tuo kokemasi mutta lupaan kyllä itselleni, että noin kauaa en tätä jatka, oli sitten roolini viihdyttäjä, rakastaja, auttaja tai mikä vaan. Minä välitän miehestä niin paljon, että ennenkaikkea haluan, että hän on onnellinen. Jos hänellä olisi toivoa vielä omassa liitossaan soisin sen ensisijaisesti hänelle. Nyt kuitenkin ero on todennäköisempi vaihtoehto, ja haluan olla taustalla hänellä tukena ja odottaa jos voimme sen jälkeen aloittaa pikkuhiljaa täysipainoista suhdetta yhdessä. Tottakai ajattelen myös itseäni ja toivon, että asiat etenisivät suht. nopeaan tahtiin. Välillä on myös mustasukkaisuuden tunteita lähinnä vietetystä ajasta minkä hän on vaimonsa kanssa mutta näin se nyt menee.
Lasten kannalta perheen hajoaminen on katastrofi. Oletko ajatellut lapsia? Mitä tunteita asia sinussa herättää? Entä sitten, jos mies valitsee sinut? Mitä ajattelet lapsiperhe-elämästä, jota väistämättä tulette muodossa tai toisessa elämään? Mitä roolia lapsilla on suhteessanne?
The Other
jostain kumman syystä tunnut hyvin inhimilliseltä ja onneksi annat miehelle tilaa. Ehkä olet oikeassa. Onhan niitäkin tapauksia kun toinen avioliitto onnistuu. Ole kuitenkin varuillasi, niin minkin olen.
Naiset ja miehet ovat pettäjänä suurin piirtein yhtä monessa parisuhteessa, miehet vähän useammin. Mutta ilmeisesti miesten naisten tyypillisissä pettämiskuvioissa on eroa. Kuinka moni mies suostuisi roikkumaan "toisena miehenä" vuosia? Toisaalta tämä naisten sitoutuminen ja uhrautuminen on monen parisuhteen edellytys.
Olen miettinyt lukemaani pitkään ja miettinyt etten kommentoi mutta...
kun toinen pettäjää niin elävätkö he tavallista arkea ruuanlaittoa, siivousta, pyykinpesua. Arki muodostuu monista pienistä asioista. Kuinka usein ongelmat lähtevät sieltä? Miten ne suoritetaan ja saako niistä huomiota.
Entä kuka huolehtii lapsista? Onko se toinen henkilö kotona, jolloin toinen voi rakentaa suhdetta? Onko lapset mukana? Ottaako toinen silloin kasvattajan roolin vai onko hän hauskuttaja? On helppoa olla kiva, jos ei tarvitse huomauttaa läksyistä tai kotitöistä.
Vieraile käyttäydytään eri tavalla kuin lähiaikuisille.
Toisen rooli- auttajana. Onko se pudasta auttamista jos haluaa olla toisen kanssa. Asioista puhutaan eri tavalla rakastetulle kuin ulkopuoliselle. Kuka haluaa näyttää huonot puolensa? Olisiko parempi oikeasti olla erillään ja antaa entiselle suhteelle aikaa parantua tai sitten hautautua eroon? Kolmas ihminen kenen kanssa on petetty niin kun hän pyörii taustalla niin onko se oikeasti sitoutumista nykyiseen suhteeseen vai samanaikaisesti uuden suhteen rakentamista. Uusi ihminen on kiehtova. Voiko ihminen oikeasti rakentaa kahta suhdetta samaan aikaan?
Vielä jaksaako ihminen keskustella ja rakentaa kahta suhdetta samanaikaisesti eteenpäin. Pystyykö ihminen kommunikoimaan ja puhumaan kahteen suuntaan.
Olen joutunut toisen naisen rooliin tietämättäni. Miehen valehtelua tukivat omaiset peitelläkseen ja parahtaakseen poikansa elämää kun olivat asiat niin solmussa. Viime kädessä kun asia paljastui kaikki ..kaikki hajosi elämässäni mutta sain todellisen vapauden erotessani. Tämä siis nuoruudessani. Myöhemmin nyt koin saman 😐, mies piti rinnakkaissuhdetta mutta asian tultua julki ja saatuaan vapauden lähteä hän jäikin. En tiedä jatkaako tuo toinen nainen oleiluaan, jatkakoon vaan. Itse olen ahdistunut miehen läheisyydessä en nauti hänen seurassaan edes kahvikuppia. Toinen nainen luulen nauraa sitä ... Nauruaan kun oli kuulemma pyrkyri suhteessamme ja rikkoi kadehtiessaan välimme. Oi aikoja oi tapoja.