Olen hyppäämässä. Pelottaa, hirvittää, surettaa. Olen siis hankkimassa omaa asuntoa. Jos se tämä pettäminen, mutta huomaan, ettei yrittäminen onnistu yksin. Olen tullut vastaan, kasvanut. Mies? Ei ole ollut tarvetta. Ehkä pettäminen on ohi, mutta elämässämme olleet muut asiat (alkoholin käyttö nyt lähinnä) lopuksi erottavat. Luottamuspula, jota pitää yllä pienet teot ja tekemättä jättämiset, tahattomat. Minäminäminäminä.

Ja nyt MINÄ kirjoitan pisteen tähän kohtaan.

Joululoma oli liian pitkä. Sitä edelsi ja seurasi liian monet bileet. Minulle liian monta mielipahaa ja itkua ja raivoa jäädessäni jossain kohti jälleen kakkoseksi. En jaksa enää.

Ei ole helppoa, talous huolettaa. Mitä aikuiset lapsemme ajattelevat? Mitä kaikki ajattelevat? Miten ME nyt eroamme?!

Olisi kai pitänyt tehdä jo vuosia sitten? Mutta tahdoin rakastaa, tahdoin juuri tuon miehen, vaikka vastoinkäymisiä on ollut riittävästi. Nytkin poden syyllisyyttä. Teinkö tarpeeksi? Yritinkö riittävästi? Luovutanko vääristä syistä? Monilla on sairautta, läheisten kuolemia, mitä tämä minun paha oloni on niihin verrattuna?

Mutta en jaksa enää. Yksin on parisuhteessa huono korjata.

Uusi vuosi. Uusi elämä. Mies ei pysynyt perässä😀 kuten ennustaja syksyllä varoitti... Ja silti olen äärimmäisen surullinen. 😭

Voi Maisa, olen niin surullinen puolestasi, vaikka itsekin "ryven pohjamudissa". Kuvasit tuntemuksiasi, kuin itse olisin sen kirjoittanut.
Muistan, kun viime kesänä kirjoitit foorumilleni ja jäit mieleeni. Olin silloin onnellinen puolestasi, kun Teillä vaikutti elämä rullaavan parempaan suuntaan. Minä oli silloin lähtenyt pois kotoa ja elämäni oli yhtä "mustaa aukkoa". Asuin muualla 11 päivää, eikä mieheni kertaakaan ottanut yhteyttä, häntä ei kiinnostanut, missä hänen vaimonsa on 😐.

Ei avioliittoa voi yksin elää, eikä yrittää yksin pelastaa, jos toinen kulkee laput silmillä, se on jo nähty.
Hänen on elettävä se episodi, johon on ryhtynyt. Olen miettinyt syitä, mikä siihen johti.
Minäkään en usko, että se vain tapahtui. Sen vuoksi syyllistänkin itseäni aika usein. Minä olen nimittäin aina ollut se, joka on yrittänyt meidän riitamme selvittää, tuloksetta. En ole ilmeisesti osannut tehdä sitä oikein, koska mieheni kokee sen syyttelynä. Hän tulee vanhoillisesta kodista, eikä siellä ole puhuttu, tai selvitetty asioita, siellä on "koivuniemen herra" puhunut ja siellä on määräilty.

Meillä on vuosien varrella ollut paljonkin usean tasoisia riitoja, mutta ennen Marin tuloa mukaan kuvioihin, elimme elämämme onnellisinta aikaa ja sitä oli kestänyt jo ainakin kaksi vuotta. Rakastimme, iloitsimme, nautimme toisistamme ja yhteisistä tekemisistä. Uskalsin vihdoinkin mennä jopa naimisiin hänen kanssaan, siis miksi tämä kaikki?

Minulla on tallella kaikki tekstiviestimmekin niiltä ajoilta ja nekin kertovat suhteemme sen aikaisen, onnellisen ja läheisen tilanteen. Tässä kuvitelmassa minä ainakin silloin olin, vai nukuinko 😴?

Sitten tuli Mari ja mieheni "hurahti", tuo vanha mies. Ikäeroa lähes 20 vuotta, joka ei kai tänä päivänä ole mikään erikoisuus.

Olet Maisa hyppäämässä, toivotan Sinulle Onnea siihen voimakkaaseen tekoon. Se pelottaa, hirvittää ja surettaa. Moni on minulle sanonut, kuinka minä kestän. Siinäpä se, olen kaiketi heikko, pohjamutiin tallottu, keräten edelleenkin voimaa ja itseluottamusta irtaantumiseen. Mutta sen aika on tuleva, samoilla tuntemuksilla, kuin Sinä parhaillaan tunnet. Minäkin tulen hyppäämään.
En ole aikoihin miettinyt enää taloutta, onneksi Suomessa on hyvä sosiaaliturva. Sen suhteen Maisa Sinun ei kannata olla huolissasi. Mitä lapsemme ajattelevat tai mitä muut ystävämme ajattelevat, silläkään ei ole merkitystä.

Noista ajatuksista olen päässyt jo yli - ne eivät ole enää ajatuksissani päällimmäisenä. Pääse Sinäkin niistä yli, lapsesi tulevat rakastamaan Sinua, olet heidän äiti. He ymmärtävät kyllä, toki tulevat rakastamaan isäänsäkin, mutta nuorina aikuisina ymmärtävät.
Kerron Sinulle, että silloin kun jouduin luopumaan lasteni isästä, en koskaan, en edes tänä päivänä ole lapsilleni kertonut mitään negatiivista heidän isästään, vaikka syytä olisi ollutkin.
Olen siitä äärimmäisen kiitollinen, sillä välimme ovat hyvin läheiset. Mitä muihin läheisiin tulee, tässä punnitaan todelliset ystävät, tee, mitä sinun tulee tehdä.

Kakkosena en halua enää elää. Viimeiset kaksi vuotta mieheni on jatkuvasti asettunut puolustamaan Maria syytöksiltäni, kertoen, että itseänsä puolustaa😐. Ts. minusta on tehty se PAHIS.

Minäkin tahdoin vain rakastaa ja tahdoin vain tuon miehen. Kerroinkin sen hänelle edellisessä välienselvityksessä, mutta miten kävikään. Hän asettui edelleenkin puolustamaan Maria.
Hän ei vieläkään näe, kuinka häntä vedetään talutusnuorassa toisen naisen häntä ohjatessa😭. Hän ei edes yritä ymmärtää tilannetta, niin kuin minä sen näen. Kerroin suoraan, miten häpeän, koska Mari nauraa selkäni takana, tietäen mahtinsa sinuun. Vastaus, voi mitä itsesääliä😐, ehkä, en tiedä enää itsekään, olen sekaisin tästä kaikesta. Puolusteluja, puolustelujen ja syyttelyjen perään, miksi?

Olisin maailman onnellisin nainen, jos mieheni avautuisi, tunnustaisi edes ihastumisensa tai mahdollisen, muun tapahtuneen. Silloin voisimme aloittaa eheyttämään avioliittoamme. Tässä tilanteessa se on mahdotonta.
Vaistoni kertoo edelleenkin, ettei kaikki ole vain työkaveruutta, minkä minä sille voin, vaikka kuinka yritän ymmärtää?

Mieheni peittää kaiken yhteydenpidon ja erikoisvapaudet Firman ja työkaveruuden piikkiin. Hän vakuuttaa olevansa yhteydessä muihin työntekijöihin enemmän kuin Mariin, mikä ei pidä paikkaansa. Kaikki viestit ja puhelinsoitot poistetaan tasaisin väliajoin.
Minulle ei anneta muuta mahdollisuutta, kuin yrittää ymmärtää tuo kaikki, vaikka intuitio kertoo aivan jotain muuta. Firma ja työkaveruus ovat hyvä peiterooli kaiken muun peittämiseen.

Koko ajan paljastuu uusia juttuja:
- Marilla on avioliitossa ongelmia, mikä ei minulle ei ollut yllätys ollenkaan. Se oli odotettavissa.
- Miehelläni on aina ollut mottona, ei kerrota, jos ei kysytä. Asiasta keskusteltuamme paljastui, kuinka Mari on miehelleni kertonut oman aviomiehensä alapääongelmat, näin ollen paljastanut, että hänellä ei ole seksielämää.
Kuuluuko tuollaista paljastaa esimiehelleen? Mielestäni ei, ellei olla jo todella läheisiä. Mieheni suuttui, kun huomasin asian sanoen, no, enpä sitten kerro Sinulle enää mitään työntekijöittemme asioista😯🗯️. Enhän minä tuota tarkoittanut, vaan halusin hänen muistavan, miten on aikaisemmin toiminut ja ajatellut. Nyt tämä asia käännettiinkin minua vastaan, eli minulle ei enää kerrota mitään.

Lisäksi olen saanut mieheni kiinni meidän yksityisistä asioiden kertomisista Marille.
- Nyt on paljastunut työmatkat, joissa helpotetaan Maria. Mari saa nykyään käyttää työmatkoihin firman tai jopa mieheni henkilökohtaista ajoneuvoa, työmatkojen helpottamiseen. Näin ollen kyseiset ajoneuvot seisovat ja ovat käytettävissä Marin pihalla jopa vuorokauden.
TÄHÄN KYSYISIN, ONKO TUO HYVÄKSYTTÄVÄÄ? Minun oikeustajuuni tuo ei uppoa, että omaisuuttakin jo jaetaan. Mieheni mielestä ajoneuvo on vain "peltilehmä", eikä pitäisi haitata ketään, kenen ajoneuvolla ajetaan ja missä se ajoneuvo seisoo. Ei kuulemma pitäisi haitata sekään, että Marin ajoneuvo seisoisi meidän pihassa, mikä kuulemma tulee tapahtumaan ja se minun on ymmärrettävä 😮

Viimeisimmän välienselvittelyn jälkeen, mikä tapahtui 10.1. on ollutkin hiljaiseloa. Mieheni lähti silloin yövuoroon, joka loppuu seuraavana aamuna varhain. Hän tuli kotiin vasta klo 11:00, ilmoittamatta minulle viipymistään. Normaalisti ilmoittaa, tietäen, että huolestun, ettei vain mitään olisi tapahtunut (johtuen työstä).

En soittanut, joten katson, että hän on linjauksensa valinnut. Ei kerrota, niin kuin aikaisemmin kirjoitin.

Toivotan Meille kaikille Parempaa vuotta 2016

🙂🎂

Kiitos Lissukka myötätunnosta ☺️❤️

Fiilikset olivat kirjoittaessani aika matalalla, koska olin pari viikkoa voinut tosi huonosti, nukkunut vähän ja mies ei enää halunnut puhua parisuhteesta 😋 Olin tosi itkuinen myös, ihan alkoi jo itseäkin haitata, kun itkua vaan tuli ja tuli.😟

Sitten tein päätöksen. Yritin vielä mieheltä saada vastausta mitä hän suhteeltamme oikein odottaa, ja kun ei mitään mielestäni rakentavaa ollut esittää, päätin lähteä. Mies kyllä oli ehdottanut erillään asumista, mitä moni muukin on meille suositellut, mutta minä vain halusin korjata yhdessä eläen. No, eipä tuo onnistunut.

Ehkä tämä lähtöpäätös nyt vähän kuitenkin miehen yllätti. Ja minun mieleni se rauhoitti. JOKU ratkaisu nyt edes, koska homma ei vaan edennyt. Ja nyt tuumaamme. Katsotaan keväällä tai myöhemmin miltä tuntuu. Eletään erillään ja tehdään asioita yhdessä, jos siltä tuntuu. Ja ei tehdä, jos ei tunnu. Mutta ei kehitellä rinnakkaisvirityksiä tänä aikana. Näin ainakin sovimme... Toki nämä sopimukset ja avioliiton lupauksethan me olemme nähneet vähän häilyviksi?

Mutta en nyt mieti mitään enkä liian kauas. Tällä hetkellä oloni on siis yllättävän levollinen?!

Lissukka, luethan tuota omaa kertomustasi, kuten joku ulkopuolinen lukisi. Mitä hän sanoisi sinulle...? Mekin olemme pari vuotta takunneet enempi ja vähempi. Se toinen nainen ilmestyi kuvioihin aina uudelleen ja uudelleen muutaman kuukauden välein. Toki nyt varmaan syksy ollut hiljaista, mutta... Se ei ehkä ollutkaan se isoin ongelma meidän välillämme enää kuitenkaan? Kyllä se laari vaan jossain vaiheessa täyttyy vähän kaikesta...

Mutta oletko Lissukka onnellinen?

Voimia ja kivaa talvea nyt kuitenkin 🙂🌻 ja etenkin niitä VOIMIA OIKEIN TOIMIA 🙂👍

Minäkin mietin, että mitä sanoisit tekstistäsi, Lissukka, jos yrittäisit lukea sitä kuin ulkopuolinen...

Vilkaisin tuossa ketjun aloitusta ja olet näemmä nyt kirjoitellut täällä puolitoista vuotta ja tilanne lienee jatkunut kauemmin. Ilman muutosta. Miehesi ei tule vastaan, ei suostu ymmärtämään eikä etenkään luopumaan Marista. Hän on sinulle ihan suoraan sen sanonutkin, mutta sinä et suostu uskomaan. Kirjoitat ehkä niin, mutta veikkaan, että tunteittesi tasolla et vieläkään usko vaan toivot, että mies "järkiintyy".

Mutta ei hän järkiinny. Hän ei näe tekevänsä väärin. On tietysti mahdollista, että hänellä on maailmanmestarin pokka, mutta tässä vaiheessa itse veikkaan jo, että hän ei ihan rehellisesti koe tekevänsä väärin. Voi olla, että hänen suhteensa Mariin ei ole seksuaalinen, joten hän ei koe pettävänsä. Tai vaikka olisi, hän voi silti järkeillä sen itselleen jollain tavalla. Ihmiset ovat tavallisesti mestareita perustelemaan tekonsa itselleen ja arvelen, että näin on miehesi kohdalla.

Juttu on niin, että et voi pakottaa miestäsi ymmärtämään sinua, jos hän ei sitä halua tehdä. Painostamalla häntä ajat hänet vain puolustuskannalle ja hän pitää entistä tiukemmin kiinni Marista. Olen kyllä samaa mieltä kuin joku täällä aiemmin, että pyrit kontrolloimaan miestäsi. Sinänsä ymmärrän sen, mutta selvästi sen vaikutus mieheesi on hyvin negatiivinen ja sitä kautta teidän suhteeseenne. Et voi pakottaa miestäsi luopumaan Marista - kuten kyllä tiedätkin.

Minun nähdäkseni ainoat järkevät vaihtoehtosi tässä vaiheessa ovat joko aidosti hyväksyä Mari osaksi miehesi elämää tai, jos et siihen pysty ja/tai halua sitä tehdä niin sitten lähteä.

Hei

Aikaa on jonkin verran kulunut ja sanon heti, mikään ei ole muuttunut, päinvastoin. Meillä on ollut äärimmäisen kylmää vuoden vaihteesta lähtien - en tunne itseäni enää edes naiseksi.

Olen lukenut omia kirjoituksiani ja yritän todellakin tarkastella niitä ulkopuolisen silmin. En ole enää onnellinen ja ihme on tapahtunut - minä en ole enää edes kiinnostunut mieheni tekemisistä, milloin hän tulee kotiin tai ylipäätään, missä on.

Olen aloittanut irrottautumisen. Varasin kolmen viikon matkan toiselle puolelle maailmaa. Aluksi ajattelin räjäyttää pommin matkani aikana, mutta peruin sen.

Haluan puhkaista "paiseen" silmitysten, haluan nimittäin nähdä mieheni reaktion sen tehdessäni. Tänäänkin sain hänet kiinni valheesta, jonka pystyn todistamaan valheeksi, mutta kaikki aikanaan. Tulee aika, jolloin pelataan korttipeliä - totuus pöytään.

Moni Teistä on sanonut hyvin osuvasti, että minun on joko hyväksyttävä Mari osaksi mieheni elämää, ellen ole kykenevä siihen, lähdettävä, sillä mieheni ei tule koskaan tunnustamaan mitään.

Tiedän tuon ja tiedän myös, mitä minun tulee tehdä. Tänäänkin mieheni sanoi, Mari on minun ongelma, ei meidän. Outoa käytöstä mieheltä, joka on ottanut hänet elämäänsä, sallinut kaiken häiriköinnin meidän yksityiselämässä ja Mari onkin nyt vain minun ongelma.

Miehesi käyttää TODELLAKIN henkistä väkivaltaa ja rankimmalla mahdollisimmalla tavalla. Ja kuten täällä jo mainittiinkin, pitää sinut näin otteissaan. Kääntää asiat niin päin, että sinusta tulee syyllinen, vaikka totuus on täysin päinvastoin! Tälläisessa tilanteessamiehesi olisi pitänyt kunnioittaa sinua sen verran että puhelut olisi jäänyt pääosin pois ja jos tässä ei olisi mitään hämärää, olisi miehesi halunnut näyttää sen sinulle jäämällä luoksesi ja lähentymällä sinua entisestään, eikä missään nimessä päinvastoin. Kuulostaa pienen pojan käyttäytymiseltä, kun jää kiinni jostain, niin ei vaan voi myöntää vaan keksii vaikka mitä muuta. Se miksi näin, on minulta vain veikkaus, että ei halua/voi luopua sinusta vielä, kun ei ole varma mitä käy tämän Marin kanssa. Ainoa keino yrittää saada miehesi mahdolliset tunteet sinua kohtaan vielä näkymään, on että lähdet kylmästi pois. Teet jotain mitä miehesi ei voisi kuvitellakkaan. Nythän se sai juuri mitä halusi. Sinä odotat kotona kiltisti ja kärsit ja mies voi tehdä ja mennä miten huvittaa. VOIMIA! Tiedän miedommassa mielessä, miten tuollainen käytös satuttaa todella paljon, saati sitten että kyseessä on toinen nainen! Älä jää odottamaan, sinä itse kärsit tästä, mutta usko pois, että yksikin sinun oma askel kohti itsenäisyyttä pois päin miehestäsi on sinulle voitto ja miehesi tappio. Ja se antaa sinulle voimia enemmän kuin uskotkaan.

Olin itse pitkään sitä mieltä, että jos ei suhde tule kuntoon yhdessä elämällä (vaikka hampaat irvessä), niin se ei tule kuntoon ollenkaan. 29 yhteisen vuoden jälkeen luulin myös, että yksin eläminen olisi kauheaa.

Mutta eihän se olekaan kauheaa?! Nautin omasta rauhasta omassa pienessä kodissani. Mies onkin yhtäkkiä herännyt (taas...?) siihen mitä on ollut jo pitkään menettämäisillään, mutta nyt voimme nauttia toisistamme "parhaat palat" ja katsoa mitä elämä tuo tullessaan. Yhdessä tai erikseen. Aika näyttää.

Ikinä en ajatellut, että yksin eläisin, nyt en pidä sitä ollenkaan hullumpana ajatuksena 😉 Voimia Lissukka! Pärjäät kyllä! ☺️❤️

Hei taas!

Sydämelliset kiitokset kannustuksesta, ne vahvistavat🙂🌻

Matkani lähestyy, siihen on enää kaksi viikkoa, olen innoissani. Olen huomannut, että miehestäni on tullut hermostunut ja hän yrittää epätoivoisesti "paikata välejämme".

Kolmeen kuukauteen ei koskenut, nukkui housut jalassa jne. jne. selityksenä, on niin väsynyt tähän tappeluun. Mutta niinhän olen minäkin ja yrittänyt vain etsiä totuutta tähän muuttuneeseen tilanteeseen, mihin olen mielestäni syytön.

Nykyään laittelee hempeitä viestejä ja aloitti kyselyt, mihin hotelliin menen ja onko paikka turvallinen ja muuta vastaavaa. Läheisyytäkin olen saanut, kylläkin harvakseltaan.

Meillä oli tosi rauhallinen ja seesteinen aika, koska Mari oli lomalla. Nyt hän on aloittanut työt ja yhteydenpidot alkoivat. Työhön liittyvää, kuinka muutenkaan. Ihmettelen edelleenkin, miten hänellä voi olla koko ajan asiaa, ei muilla työntekijöillä ole. Hän on kuitenkin ollut firmassa jo yli vuoden vakinaisena, sitä ennen kesätyöläisenä ja harjoittelijana.

No, minähän olen etsinyt todisteita pettämisestä jo yli vuoden ajan. Mitään konkreettista ei ole paljastunut, lukuunottamatta seuraavia valheita, jotka pystyn todistamaan:

1. Mieheni on usein sanonut, että Mari ei KOSKAAN ota vapaapäivinään yhteyttä häneen. Kysyessäni, entä Sinä, oletko yhteydessä? Hänen vastauksensa oli, mitä minulla olisi hänelle asiaa vapaapäivänä.
Tämä ei pidä paikkaansa, minkä pystyn todistamaan ja näin on tapahtunut kymmeniä kertoja.

2. Ym. asiaan liittyen haluan kertoa yhden tapahtuman. Mari oli pitkillä vapailla, mieheni vapaalla ja minä teatterissa. Oli perjantai-ilta. Kuinka ollakaan, mieheni oli ollut yhteydessä Mariin pitkän puhelun verran.

3. Miehelläni oli aamutuuri ja Mari lopettamassa yötuuria. Soitin hänelle, kun oli matkalla töihin. Kysyin, missä on. Kertoi, että jossain siellä ja siellä. Seuranta kertoi hänen olevan aivan jossain muualla, mitä minulle sanoi. Ja sekin on todistettavissa.

4. Kerran, hänen tultuaan kotiin kertoi aivan oma-aloitteisesti, miten oli keskustellut pitkään, lähes koko kotimatkan ajan (45 min) yhden miestyöntekijän kanssa. Myöhemmin paljastui, että se miestyöntekijä oli Mari. Tämäkin on todistettavissa.

5. Työpaikka on ala, jossa työntekijät nauttivat tietyistä luontaiseduista. Olen huomannut, että Marille niistä on tullut päivittäinen tapa. Näin ollen hän hyötyy rahallisesti lähes päivittäin näistä luontaiseduista. Mieheni suostumuksella ja mahdollisesti avustuksellakin. Muut työntekijät vain satunnaisesti.
Mieheni kieltää kaiken, mutta olen omin silmin nähnyt näin tapahtuvan useaankin otteeseen ja siitä on minulle kerrottu ulkopuoliseltakin taholta.

6. Mieheni väittää, että hän on yhteydessä muihin työntekijöihin paljon useammin, kuin Mariin. Se on oikea EMÄVALHE. Jos puheluita muille työntekijöille on noin puoli tuntia kuukaudessa ja Marille kolme-viisi tuntia kuukaudessa, on valhe, joka on todistettavissa. Mitä ihmeen asiaa voi olla mm. yhden puhelinsoiton aikana 45 min? Tätä on jatkunut jo jo 1,5 v ajan.

Tässä muutamia, todistettavia asioita, mitkä olen saanut selville. Hän ei niistä vielä tiedä, että Tiedän. Loukkaavinta on hänen valehtelunsa. Siihen haluaisin selityksen, miksi?

Haluan tehdä unelmamatkani, mutta sen jälkeen ottaa puheeksi nuo valehtelut. Tiedän, että en voi enää jatkaa tällaista avioelämää ilman totuutta. En vain enää voi.

Kysynkin Teiltä, teenkö oikein näin suunnitellessa ja onko todisteita riittävästi sitä viimeistä keskustelua varten? Onko muita vaihtoehtoja?

Haluaisin kerrankin kuulla hänen selityksensä kaikkiin noihin valheisiin

😑❓

Hei, oon kirjoittanut sulle pari kertaa, kirjoitan vielä.

Oma mieheni ja kolmen alle kolmevuotiaan lapseni isä jäi 22 vuotta kiinni sitten kaksoiselämästä. Hänellä oli ollut suhde työkaveriinsa noin vuoden ajan. Nuorimmalla lapsellamme on siitä suhteesta syntynyt melkein samanikäinen ns. sisaruspuoli.

Aluksi toimin juuri niin kuin sinä. Rukoilin. älä jätä meitä... Et voi. Et saa. Ei sinulla ole oikeutta. Minä olen vaimosi. ----- Jätti. Ja hyvä niin.

Nyt tiedän sen, mitä sinä et vielä ole oppinut.

Me emme omista puolisoitamme.

Sinäkään et omista miestäsi.

Miettimisen paikka. Sinulla. Olen pahoillani puolestasi, mutta näin kuuttakymmentä käyvänä voin kertoa, että elämä on lyhyt. Hae apua ja näe itsesi tarpeeksi pätevänä tähän elämään ilman sairasta läheisriippuvuutta.

Elämä on tässä ja nyt. Uusintaa ei tule. Mari on pienin ongelmistasi.

Hei Lissukka!

Olen edellisen kirjoittajan kanssa samoilla linjoilla.......ei ketään voi omistaa/muuttaa ja toisen jatkuva kyttääminen ja "ohjastaminen" käy kaikille osapuolille sietämättömäksi!

On osattava myös luovuttaa!!

Lainaan Vain elämä ohjelmasta Wilma S.:n ajahtuksia
"Kun parisuhteessaan on liian kauan ruuhkaa"........"on ai-ka luo-vut-taa"!

Lissu: Elämäsi on tosiaankin tässä ja nyt.

Omasta erostani ja "uusimmasta Marista" on jo kolmatta vuotta. Olen onnellinen siitä, että rohkenin lähteä lopulta lähteä 31 yhteisen vuoden jälkeen lähteä omaa elämää luomaan.

Exäni on kihlautunut ja muuttanut asumaantämän "marinsa" (10 v. nuorempi kuin minä) kanssa. Itse en ole etsinyt uutta suhdetta, vaikka kaipaan läheisyyttä ja seksiä.

Exä yrittää pitää yhteyttä silloin, kuin nyxä ei ole hollilla (työmatkoillaan -esim. tänään). En vastaa. Ainoastaan, jos on todella tärkeää asiaa yhteiseen aikuiseen lapseemme liittyvää (=hyvin harvoin).

Taloudellisesti on huomattavasti tiukempaa. Toisaalta nukun paljon paremmin ja olen töissä paljon innostuneempi kuin ennen eroa.

Ensimmäisen joulun, juhannuksen ja hääpäivän vietin yksin itsesäälissä rypien. Hääpäivänä häävalssimme soi radiossa ja itkin vuolaasti. Virallinen ero astui voimaan neljä päivää myöhemmin. Toisena vuonna olin lapsuuden perheeni kanssa.

En tunne vielä olevani valmis uuteen suhteeseen. Ystävyyssuhteeni ovat heränneet uuteen eloon, mistä olen tosi iloinen.

Exäni oli nuoruuden rakkauteni ja rakastan häntä edelleen jollain tasolla. En vain halua häntä elämääni enää. Loukkaukset yhteisten 31 vuoden aikana eivät mahdollista enää yhteydenpitoa.

Ehkä jonain päivänä...ehkä rakastun uudelleen...itseäni kunnioittaen...Minä olen maailman paras minä -mantrani. Vihdoinkin tänä vuonna teen oman pitkän ulkomaanmatkani.

Lissu, hengessä mukana!

Hei

Aikaa on kulunut, loma on ohi ja paljon on tapahtunut.

Osuvia kommentteja olen Teiltä saanut, enkä ensimmäistä kertaa sano olevani kanssanne samaa mieltä, kuten "elämä on tässä ja nyt" - totta joka sana.

Tässä kuitenkin vielä roikun ja epäilen.
Loma oli upea, olin melkein neljä viikkoa pois kotoa. En ottanut mieheeni yhteyttä koko aikana, kunnes jossain vaiheessa alkoi häneltä tulla rakkauden täyteisiä viestejä?

Olen nyt ollut kotona jo kuukauden. Hän on kuin toinen mies, vaistoan hänen olevan nyt läsnä meissä, niinkuin lähes kaksi vuotta sitten. Hän rakastaa, saan hempeitä tekstiviestejä hänen ollessaan töissä ja jopa vapaa-aikaa on olla kotona.

Kuitenkin, jotain on muuttunut, minussa. Olen vahvistunut, itsenäistynyt, enkä pelkää, en edes enää epäile sanoa, jos minua jokin asia vaivaa.

Hehkuttelen jo uudesta lomasta, touhuilen yksinäni suunnitellen sitä ja tätä. Meillä on yhteinen, kesään liittyvä harrastus. Joka ainoa kevät ennen tätä kevättä olen innoissani ollut harrastuksemme kimpussa.

Nyt ehdotin, että unohdetaan harrastuksemme täksi kesäksi. Mieheni oli ihmeissään. Kehoitin häntä harrastamaan yksin, koska minä suunnittelen uutta kesälomamatkaa ulkomaille.
Hän sanoi, kyllä me harrastamme yhdessä. Kerroin, etten halua enää, minulla on huonoja muistoja viime kesästä ja jokin meni minussa rikki. Sinä ja vain sinä olet sen saanut aikaan omalla käytökselläsi. Meni hiljaiseksi.

Myöhemmin yritti olla taas rakas ja lirkutteli niitä, näitä. Minä en suostu enää pitämään mykkäkoulua ja sanoinkin, että minut on keitetty viimeisen kahden vuoden aikana sellaisessa liemessä, etten suostu enää minkäänlaiseksi ovimatoksi.

Myös puhelinkeskustelut Heidän välillään ovat huomattavasti vähentyneet, mutta mikään ei kuitenkaan ole ennallaan. Elän, kuin neulan kärjellä, seuraten ja epäillen. Huono homma minun kannaltani.
En ole kertonut hänelle tietäväni, kuinka paljon olen todistettavasti perillä hänen valheistaan. Elän, seuraan, epäilen ja nautin näennäisesti hyvästä avioliitosta, josta nyt kahden vuoden jälkeen saan nauttia. Saa nähdä, kauanko tätä kestää.

Lopuksi haluan sanoa, että avioeropaperit olivat jo valmiina - vedin ne kuitenkin pois viime hetkellä haluten vielä seurata tilannetta.

Mukavaa alkanutta kesää Meille kaikille
🙂🌻

Hienoa Lissukka, että sinulla oli mukava loma! Eikö yhtään tuntunut lannistavalta palata takaisin?

Miehesi käyttää valtaa, kuten minunkin omani. Meillä(kin) on riippuvuussuhde, olemme nuoruuden rakkaudet ja sitten lähes 30 vuotta tiiviistä perhe-elämää . Hyvää ja huonoa ja enimmäkseen sitä tavallista, mihin mies päätti kyllästyä pari vuotta sitten. Mutta nyt sitten jojo venyy ja paukkuu. Välillä haluan elää mieheni kanssa, välillä toivotan hänet sinne missä pippuri kasvaa. Eron harkinta on umpeutunut. Jotenkin pyörittelen ajatusta viedä se loppuun... Erillään me jo asummekin.

Mutta miksi Lissukka vahdit miestäsi? Oletan, että toimeentulosi on melko ok, kun pysyt tässä "onnellisessa" liitossasi? Olet saanut selville hänen valehtelevan, hän ei vaan tiedä, että tiedät. Mitä nyt hyödyt tästä?

Anteeksi kun kysyn näin suoraan, mutta ei varmaan tee itsellesikään hyvää. En suosittele 😋 mutta antaisiko etäisyys jotain ajatusta siitä, mitä haluat? Ja pystyisit irrottautumaan miehestä ja koko sotkusta.

Tai sitten vain suljet silmäsi ja elät... Jotenkin vaan kuulostaa erikoiselta, että vaikka sinulla on todisteet valehtelusta ym.vielä odotat? Mitä?

Mutta voimia ja kuulosti kuitenkin siltä, että olet vähän saanut etäisyyttä ja ITSENÄISYYTTÄ. Jospa miehesi huomaa, mitä menettää, kun lipsut käsistä ja elät omaa elämääsi?🙂🌻

Ja pata täällä sitten kattilaa soimaa... ☺️❤️ Teen lujasti töitä sen eteen, että todella elän myös omaa elämääni ja sitten nautin hyvistä hetkistä yhdessä. En vain voi luvata tätä enää loppuelämäksi. Aika näyttää.

Hei taas...

Kaksi vuotta on kulunut epäillen ja pohjamudissa eläen. Olen surullisena, sivusta voimattomasti seurannut, kuinka mieheni on elänyt pilvissä.

Minusta tehtiin vainoharhainen, mustasukkainen ja negatiivisesti ajatteleva ihminen. Koskaan hän ei ole tunnustanut pettämistään, vaikka kaikki merkit siihen ovat viitanneetkin. Ne, jotka ovat jaksaneet lukea koko viestiketjuni, tietävät ajatukseni ja elämäni vaiheet viimeisen kahden vuoden ajalta.

Nyt on tilanne muuttunut täysin päinvastaiseksi. Myös vaistoni kertoo sen. Mieheni on jatkuvasti kiinni minussa, lähettelee hempeitä viestejä, puhelut heidän välillään työmatkalla ovat loppuneet ja työvuorotkin ovat normalisoituneet.

Työpuheluja ei voi vältää, niitä on edelleenkin, mutta ovat lyhenyntyneet.
Olen pistänyt merkille, että Mari soittelee edelleenkin miehelleni "tekaistujen" työasioiden merkeissä, eikä mieheni valitettavasti sitä edelleenkään huomaa - tai ei halua sitä minulle tunnustaa.
Minä en kuitenkaan enää ole hiljaa, vaan kerron mielipiteeni tuosta "kanasta" ja hänen epävarmasta ja aivottomasta työskentelystään.
Viimeksi eilen sanoin miehelleni, että hän on ollut teillä töissä jo lähes kaksi vuotta ja opetellut uudet koneet samanaikaisesti, kuin muutkin työntekijät. Miten voi olla mahdollista, että muut ovat oppineet jo aikoja sitten uusien laitteiden käytön, tuo kananen vain jaksaa sinulle soitella.
Eikö Teidän firmaan palkatakaan työntekijöitä "päineen"? Mieheni yritti jotenkin puolustella, siinä onnistumatta. Pokka ei anna periksi myöntää, että on todellakin palkannut "kana-aivon" töihin. Kun hullaantui muihin avuihin😭

Elämä on näennäisesti tällä hetkellä hyvin ja nautin, kun minua rakastetaan. En ole kertonut miehelleni edelleenkään tietäväni, kuinka paljon hän on minulle valehdellut. Mietin, onko aika antaa anteeksi ja yrittää unohtaa?
Se vaan on niin vaikeaa, kun Mari on kuitenkin koko ajan kuvioissa.

Olen itsenäistynyt, kuljen harrastuksissa ja ystävieni kanssa. Rakennan edelleen kotiamme ja saan kehuja mieheltäni. Minusta on tullut sosiaalinen, nauran paljon ja seurustelen ihmisten kanssa. Mieheni on huomannut sen.

Suunnittelen jo seuraavaa lomaa. Soitin miehelleni pari viikkoa sitten ja kysyin, tilaanko lentolipun kahdelle vai yhdelle heinäkuussa? Siltä istumalta hän sanoi, kahdelle tietenkin😐

Ja nyt noihin Maisan ajatuksiin ja kysymyksiin. Olen miettinyt niitä kerta toisensa jälkeen, etsien oikeita vastauksia. Hyviä kysymyksiä ja kommentteja, jotka "pakottivat" miettimään syvällisesti omaa hyvinvointia ja tulevaisuutta:

Sain lomasta voimaa, itsevarmuutta ja muutaman hyvän ystävän, joiden kanssa viestitellään päivittäin. Ei tuntunut lannistavalta palata takaisin, koska olin vahvistunut ja tiesin olevani vahva avioeroon, jos sille linjalle lähdetään.

Et ole ensimmäinen, joka kertoo minun olevan riippuvainen miehestäni. Olen lukenut läheisiippuvuudesta ja tunnustettava on, että sitä on ilmassa. Vaikka olemmekin uusioperhe, on meilläkin takana yhteistä elämää jo 27 vuotta.
Siihen on mahtunut pari talon rakennusta, velkaiset ajat ja uusioperheen lapset.

Loukkaavinta on, että mieheni "hurahti", kun elimme elämämme kulta-aikaa. Kaikki oli hyvin ilman rahahuolia, lapset olivat aikuiset, nautimme lapsenlapsista ja suunnittelimme loppuelämämme unelmaa, joka oli meidän yhteinen. Seksielämämme kukoisti ja olimme tosi läheisiä.

Miksikö olen vahtinut miestäni? Sitä mietin todella pitkään ja muistelin aikaisempia vuosia. Minua ei koko yhteisen elämämme aikana ole kiinnostanut mieheni puhelin. Mieheni on aina ollut menevä ja hän on saanut mennä, koska itsekin olen ihminen, joka kaipaa vapautta.

Minusta tuli vahtiva ja vainoharhainen silloin, kun huomasin mieheni ihastuksen. Yritin etsiä totuutta, saamatta sitä ja selitykset ja syyttelyt olivat mitä hirveimmät. Sen vuoksi lähdin "vakoilemaan", jotta voisin todistaa hänen valehtelunsa.
Nyt se ei enää minua kiinnosta. En jaksa enää vaan vakoilla huomasin, että se nujertaa minut.
Aloitin elämään omaa elämää, eikä tämä ole huonoa lainkaan. Potkun tähän antoi lomani ja päätin, että näin minä elän jatkossakin. Ei ole kuitenkaan helppoa kouluttaa itseään ajattelemaan omaa hyvinvointia ensimmäisenä, mutta minä olen päättänyt tehdä niin.

Tulen toimeen ihan siedettävästi myös yksin, niin rahallisesti kuin muutenkin. Nyt olen onnellinen ja vaistoni sanoo todellakin, että mieheni silmät ovat avautuneet. Toivottavasti olen oikeassa😑❓

Mitäkö hyödyn tietäväni hänen todistettavasti valehdelleen kaksi vuotta - siihen minulla ei ole vastausta. Se on kynnyskysymys minullekin, milloin kerron ne kaikki todisteet. Odotan edelleenkin oikeaa tilannetta. Toivon ja uskon, että se oikea tilanne tulee joskus.

Tällä hetkellä suljen silmäni ja elän luottaen, että mieheni on palannut luokseni. Hän tietää, että tiedän, koska sopivien tilaisuuksien sattuessa eteen, rivieni välistä vihjailuja ei voi väärin ymmärtää. Pystynkö unohtamaan ja antamaan anteeksi - en todellakaan tiedä☹️

Oli miten oli, elän ja nautin tästä hetkestä. Olen ottanut etäisyyttä ja elän itselleni. Mieheni on sen huomannut. Nytkin hän soitti töistä pitkän puhelun puhuen niitä näitä - ilman mitään asiaa😉

Jatketaan päivä kerrallaan eteenpäin - itseämme kunnioittaen ja rakastaen ja todellakin, nauttien hyvistä hetkistä.
Aika näyttää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta sen olen päättänyt, että mieheni ei enää ohjaa elämääni. Toivottavasti minulla on riittävästi voimaa ja tahtoa pysyä päätöksessäni🙂🌻

Hyvää kesän alkua meille kaikille ja ennenkaikkea voimia vaikeisiin hetkiin🌻🙂🌻. Ollaan kuulolla... Tämä foorumi on ollut henkireikäni ja sydämelliset kiitokset kaikista kommenteista. Ne ovat kannustaneet ja olen tuntenut, etten ole yksin ongelmieni kanssa.

☺️❤️

Hei Lissukka!

Taas tässä mietteitäni sinun tarinaasi:

Kirjoitit, että pystytkö unohtamaan ja antamaan anteeksi....
Tuskin pystyt unohtamaan kahden vuoden "piinasi"..... ..ja miksi pitäisi!?
Kenelle sinun pitäisi antaa anteeksi!? Aiemmin kertomasi perusteella tuskin miehesi luonteen itsevarmuus/ylpeys antaisi periksi pyytää anteeksi ja näin tunnustaa "syrjähyppynsä"!!

Tuntuu, että miehesi saa (annat) pyörittää sinua kuin "Ståkmanin ovia"..... sinä haluat pitää miehesi hinnalla millä hyvänsä!

Voimia sinulle valitsemallesi tielle!