Toiminko taas väärin
Olen aikaisemmin kirjoittanut otsikon alla ”Voinko Luottaa”, mutta enää en kyseistä otsikkoa löytänyt.
Niinpä uusi otsikko, joka on jatkoa edelliseen. Mieheni on yrittäjä, jonka työpäivät ovat hyvinkin epäsäännölliset. Hän otti työharjoitteluun maaliskuussa naisen, nimesin hänet ensimmäisessä otsikossa Mariksi. Siitä alkoivat ongelmamme, tai sanottakoon, minun ongelmat.
En jaksanut ymmärtää niitä jatkuvia, työhön liittyviä yhteydenottoja, joko tekstiviestillä tai puhelimella. Nimittäin, kertaakaan, näiden 20 vuoden aikana, miehelläni ei ole ollut henkilöä töissä, joka noin aktiivisesti ottaa yhteyttä.
Työharjoitteluaikana he kulkivat työmatkatkin yhdessä, ts. olivat yhdessä noin 13 h päivässä. Mieheni haki hänet jopa kotipihalta kyytiin, vaikka pyysin, että voisitteko tavata läheisellä huoltoasemalla.
Työsuhde jatkui harjoittelujakson jälkeen ja muuttui kesätyöksi. Mielestäni Mari on joko tyhmä, liian pikkutarkka tai laskelmoiva ihminen. En saa siitä edelleenkään selvää, vaikka olen hänet tavannut kahdesti. Molemmilla kerroilla hän oli ystävällinen, mutta selkeästi pistin merkille, että hän ei halunnut kanssani keskustella, vaan kohdisti keskustelun vain miehelleni.
Näiden, lähes kolmen kuukauden aikana on ollut vain muutama Marin työpäivä, jolloin hän ei ole ottanut yhteyttä mieheeni, aina on kyseessä työasiat. Ovatko ne teeskenneltyjä, vai ei, vai olenko minä liian mustasukkainen. Mieheni mielestä hän on äärimmäisen tarkka ja haluaa oppia kaiken tuosta työstä. Ihmettelen kuitenkin, kun heidän puhelut kestää aina niin pitkään. Siinä nauretaan ja muutenkin sivutaan asioita, jotka eivät ole työasioita.
Olen yrittänyt ymmärtää ja hyväksyä tuon kaiken, mutta taas perjantaina repesin. Töissä oli ongelmia ja mieheni oli useasti yhteydessä Mariin. Se oli ymmärrettävää, mutta kun puhelut menivät jossain vaiheessa leikin laskuksi ja ne kestivät ja kestivät. Ihan selkeästi kuulin, että nyt ei enää olla työasioissa. Mari on nimittäin kova puhumaan ja tuntuu, että hänellä olisi asiaa, vaikka kuinka paljon. Mieheni ottaa osaa niihin keskusteluihin, eikä pidä niitä yhtään pahana, vaikka meillä olisi ruokailu kesken.
Valitettavasti repesin, enkä käyttäytynyt aikuismaisesti. Viimeisen puhelinsoiton jälkeen matkin miestäni, miten hän käyttäytyi puhelimessa Marin kanssa ja sanoin, että en taida enää jaksaa tuollaista.
Meille syntyi kylmä keskustelu, jossa mieheni syytti minua siitä, että en koskaan aikaisemmin ole yritysongelmien kohdatessa käyttäytynyt noin vihaisesti ja että olen muuttunut. Kysyi, johtuiko se Marista. Kerroin, että johtuu, koska en jaksa ymmärtää niiden puhelinsoittojen pituutta ja kaikkea sitä, mitä he keskenään juttelevat. Hän suuttui, sätti minua kertoen, että itsekin jaarittelet asioita ja että ihmiset ovat erilaisia. Toiset ovat pikkutarkkoja ja toiset kertovat asiat lyhyesti. Mari on kuulemma äärimmäisen tarkka ja haluaa tietää kaikki asiat ”prikulleen” ja mieheni tehtävänsä on auttaa siinä häntä.
Jatkoi, että Mari ei koskaan kerro yksityisasioitaan, niin kuin muut työntekijät. Siinä hän valehteli, koska mieheni tietää hänen lapsistaan ja niiden menoista, Marin harrastuksista, hänen miehensä tekemisistä, heidän menoistaan jne.
Illan mietittyäni, lähetin hänelle tekstiviestin, jossa kerroin luottavani häneen tähän saakka. Kerroin myös, että valitettavasti hän on minulle nyt valehdellut jo kahdesti, puolustaakseen Maria ja kerroin myöskin ne syyt.
Ei mitään viestiä takaisin. Ei myöskään tullut yöksi kotiin, vaan jäi työpaikalle yöksi. Eilen illalla tuli hän kotiin klo 21:00, meni heti nukkumaan ja tänä aamuna ilmoitti jäävänsä myös ensi yöksi työpaikalleen. Sen jälkeen on yötuuri, joten ilmeisesti tulee kotiin vasta tiistai-aamuna, tänään on sunnuntai.
Myönnän olevani jossain määrin mustasukkainen, mutta oikeudentajuni ei oikein ymmärrä mieheni käyttäytymistä Marin suhteen. Mielestäni hän on asettanut Marin korkeammalle jalustalle, kuin muut työntekijät.
Kysynkin, toiminko kovinkin väärin, kun uskalsin sanoa mielipiteeni Marin jatkuvista yhteydenotoista ja siitä tekstiviestistä, jonka lähetin miehelleni? Olen herkkä pyytämään anteeksi, vain sen vuoksi, että en haluaisi riitaa välillemme.
Nytkin haluaisin sovitella ja viestittää hänelle omat virheeni ja pyytää anteeksi, mutta jokin estää minua niin tekemästä. En ole enää nuori ihminen, välillämme on 25 vuotta yhteistä elämää. En halua olla enää ovimatto, vaan tasapuolinen ihminen hänen rinnallaan. Valitettavasti näin ei tule koskaan tapahtumaan. Hän asettaa aina muut ihmiset minun edelle, niin on ollut aina, eikä se miksikään muutu.
En kaipaa vastauksia, joissa kehoitetaan keskustelemaan, se ei meillä toimi. Olen yrittänyt sitä jo liian usein.
Häpeän omaa mustasukkaisuuttani, koska sellaisena mieheni minut näkee. Vaikea elää elämää, jossa pitää teeskennellä jotain, jota ei ole. Sitä pystyy jonkin aikaa niin tekemään, mutta jossain vaiheessa sitä repeää aina. Nytkin mieheni on suuttunut minulle sydänjuuriaan myöten, koska hän osaa kääntää asiat niin, että olen häntä moittinut, vaikka olen kommentoinut ainoastaan Marin toimintaa.
Ihmettelen myös, kuinka hän jaksaa kuunnella Maria, hän on nimittäin ihminen, joka pitää liian puheliaita ihmisiä rasittavina. Onko tähän muuta vastausta kuin, että hän on ihastunut ja sokea Marista?
Miten tästä eteenpäin?
Ymmärrän Lissukkaa hänen tilanteessaan. Olin itse vastaavassa muutama vuosi sitten. Pääsin irti vahtaamisesta ja epäilyistä. Todisteita oli yllin kyllin. Valitettavasti ihminen on vain sellainen, että haluaa uskoa ja toivoa niin kauan kun pienikin toivonripe on jäljellä. Uskoa siihen, että toinen muuttuu ja muuttaa käyttäytymistää. Alkaa rakastaa minua niin kuin minä haluan hänen minua rakastavan. Mutta kun toiveet ja halut eivät aina käy yhteen ja ne muuttuvat vuosien varrella.
Lissukka on jo hyvässä vedossa kohti itsenäisempää elämää. Irtautumiseen (jos siihen päätyy) tarvitaan voimia, voimia ja voimia. Kun rakkaansa pettänyt (henkisesti tai fyysisesti) huomaa petetyn voimaantumisen, hän usein alkaa muuttamaan käyttäytymistä toivottuun suuntaan ja on hetkisen aikaa taas niiiiiinnnn iiihanaa. Pudotus todellisuuteen on tämän jälkeen vielä raastavampi. Kaikki olikin petosta!! Näin minulle kävi, mutta onneksi pääsin eroon petturipukista ja olen tyytyväinen ratkaisuuni.
Voimia sinulle Lissukka! Ja ihanaa kesää kaikille😎
Hei taas
Elämä on palautunut taas omiin, normaaliin uomiinsa. Rakkaus ja läheisyys ovat hiipumassa ja se tuttu intuitio on tullut kuvioihin mukaan. Tarkoitan siis, Marin ja mieheni läheistä suhdetta, mutta senhän jo tiesitte tulevaksi😭, vain minä "hullu" uskoin unelmiin.
Karon, olet oikeassa, ei minun tarvitse todellakaan antaa anteeksi miehelleni. Ja siinäkin olet oikeassa, hän pyörittää minua, koska vieläkin haaveilen siitä, mitä meillä ennen oli.
Nyt olen kuitenkin tilanteessa, että ei mene päivääkään, ettenkö miettisi eroa - sitä kohti olen menossa.
En halua häntä enää "hinnalla, millä hyvänsä", avioero - se alkaa tuntumaan pikkuhiljaa pelastukselta - se viimeinen askel on vain niin vaikea ottaa.
Kiss, noinhan se minullakin meni. Lomalta palattuani mieheni huomasi minun itsenäistyneen ja "rakastui minuun uudelleen". Minä menin lankaan ja elin pilvissä, elämä oli niiiin ihanaa.
Nyt rakkaus minua kohtaan alkaa hiipumaan ja elämä "normalisoituu", eli Mari on taas kuvioissa mukana, vaistoan sen ja sen tietää viesteistä ja puheluista.
Luin tänään muistelmani, mitä tänne foorumille olen kirjottanut. Huomaan voimistuneeni ja paljon.
Olen myös täysin vakuuttunut ilman epäilyksen häivää, että mieheni ja Marin välillä on paljon, paljon muutakin, kuin vain työsuhde, niinkuin sanoittekin. Minä vain olen ollut "laput silmillä", mutta silmäni ovat nyt avautuneet.
Katson nykyään miestäni aivan eri tavoin, kuin aikaisemmin. Hän on minua nuorempi, mutta vanhemman näköinen, kuin minä.
Kärsin, niin kauan, kunnes lopullinen ratkaisu välillämme on tehty. nyt en kuitenkaan enää pyytele anteeksi sanomisiani ja epäilyjäni.
Elän omaa elämää ja opettelen rakastamaan itseäni. Minulla on paljon ystäviä ja harrastuksia, joissa kuljen. Suunnittelen taas uutta lomaseikkailua ja mieheni on ihmeissään. Toki, lähdemme yhdessä pian pikaiselle lomalle lapsemme perheen kanssa, mutta minulla on paljon muuta mielessä sen jälkeen, syksyllä.
Kun tulin tälle foorumille ensimmäistä kertaa vuoden 2014 alussa ja luin kertomuksianne, ihmettelin kärsimyksiänne ja voimianne. En uskonut silloin, että petetyn kärsimykset voivat jatkua vuosia.
Nyt uskon sen, omasta kokemuksesta. Aloitin foorumin nimimerkillä 1.4.2014 VOINKO LUOTTAA. Kadotin sen ja jatkoin tällä nimimerkillä hieman myöhemmin.
Ts. mieheni IHANA elämä on alkanut vuoden 2014 alusta ja jatkuu edelleen.
Pyydän, auttakaa minua potkimaan tuo "VALEHTELIJA" pois minun elämästäni.
Voi Lissukka, olen niiiiiin pahoillani puolestasi. Mutta niinhän se on, että ihminen haluaa uskoa parempaan vaikka vastapuoli ei sitä lopulta kuitenkaan halua tarjota.
Meillä on tapahtunut taas jotain mitä en ole paljastanut miehelleni. Löysin nimittäin netistä eräältä toiseltakin treffipalstalta hänen treffi-ilmoituksensa. Siellä hän ei suoraan ilmoita hekevansa seksiseuraa, vaan hakee seuraa 'treffeille'. Loin valeprofiilin tuollekin treffipalstalle, mutta mies ei ole ottanut valeprofiiliini yhteyttä. Toivon nyt vain että hän ottaisi valeprofiiliini yhteyttä niin saisin tietää totuuden siitä, että mitä hän tekee näillä treffipalstoilla (käy katselemassa kuvia vai ihan oikeita treffejä).
Pyydät apua irtautumiseen ja eropäätöksen tekoon. Minä olen siinä jo pitkällä. Vain askel käräjäoikeuden ovesta sisään ja avioerohakemus tiskille. Mitenkö olen päässyt tähän tilanteeseen? Kaksi asiaa 1.) Pystyn sanomaan itselleni oman pääni sisällä, että en rakasta eikä minun ei tarvitse rakastaa miestä, joka ei kunnioita ja rakasta minua ja lapsiamme 2.) olen hoitanut jo lähes kaikki käytännön asiat valmiiksi eroa varten salassa eli tarvitsisi vain lähteä. Vain sopimus lasten tapaamisista ja elatusmaksusta on tekemättä ja sen teen vain lastenvalvojan luona kirjallisena enkä sovi miehen kanssa suullisesti mitään.
Oletko jo hoitanut käytännön eroasiat? Tässä asiat, jotka olen itse tehnyt ja helpottavat hyppyä kohti tuntematonta. Olen tehnyt nämä valmistelut mieheltäni salassa, jotta mahdollinen ero voi tapahtua niin, että ilmoitan vain, että 'hyvää loppuelämää' ja lähden siltä istumalta. En perustele, en neuvottele, en kuuntele mitään sen jälkeen.
- Olen siivonnut kaikki talomme varastot ja kaapit ja vienyt kaiken sellaisen tavaran mitä en ottaisi mukaani kierrätyskeskukseen, pienissä erissä jotta mies ei epäile mitään.
- Olen täysin uusinut vaate-, koru-, kenkä- ja laukkuvarastoni niin että niistä riittää vuosiksi.
- Pidän jatkuvasti lapsille vähintään kahden tulevan vuoden vaatevarastoa kaapeissa.
- Olen uusinut ja täydentänyt astiakaappiemme sisällön. Hankkinut varastoon uusia liinavatteita ja pyyhkeitä, mattoja, valaisimia ja piensisustustarvikkeita. Eli saisin sisustettua meille lasten kanssa kotia eikä ihan kaikkea tarvitse ostaa.
- Olen laittanut kaikki minun ja lasten tärkeät paperit ja asiakirjat hyvään järjestykseen ja tiettyyn paikkaan mistä saan ne helposti mukaani.
- Olen tallettanut paperit, jotka osoittavat omistajuuteni henkilökohtaiseen omaisuuteeni (osakkeet, perinnöt jne) turvaan, jotta mies ei esimerkiksi tuhoa niitä vihapäissään.
- Olen tallettanut turvaan kulta- ja timattikoruni.
- Testamenttini olen antanut muutamalle luottoihmiselle sekä juristilleni. Minulla on siis jo avioerojuristi valmiina, sillä tiedän että mies tulee tekemään mahdollisesta erosta riitaisan.
Itselleni käytännön asioiden järjestäminen on tuonut turvaa. Ja tiedän, että mahdollisessa erokaaoksessa selviää helpommin kun ei tarvitse ihan kaikkia käytännön asioita alkaa järjestämään.
Lisäksi olen päättänyt, että kertoisin lapsille avioeron syyn ikätason mukaisesti. Eli että en voi elää enää isän kanssa, koska isä ei ymmärrä että naimisissä ollessa mies ei voi pitää vaimon lisäksi tyttöystäviä. En halua että lapset pitävät minua mahdollisen eron syyllisenä.
Hei taas
Pari kuukautta on kulunut vaihtelevissa tunnelmissa.
Kiitos Kallan Tuoksu todella hyvistä neuvoistasi. Myös minä olen tutustunut oikeuksiini asiantuntijan kautta ja siinä suhteessa voin olla luottavaisin mielin.
Olen taas askeleen lähempänä pelastamaan itseni, mutta miksi ihmeessä se on niin vaikeaa 😑❓.
Minulla on todellakin lehmän kärsivällisyys, kuten joku tällä foorumilla on aikoinaan kirjoittanut. Uskon, että nyt mennään äärirajoilla, nimittäin viimeisin riitamme koski, kuten kaikki muutkin riidat, Maria.
Mieheni menettää nykyään kaiken kontrollin ja ärsyyntyy pienistäkin Maria koskevista kommenteista. Kertoi minun olevan huonosti käyttäytyvä (koska mainitsin Marin käytöksen), haluaa puolustaa Maria minulta ja uhkasi taas erolla (joka ei enää haittaa, olisi helpotus).
Hän perustelee käytöksensä sillä, että on lopen kyllästynyt ainaisiin syytöksiin aiheesta, jotka eivät ole totta. On äärimmäisen loukkaantunut, koska en voi luottaa häneen😐, miten voisin, kun tiedän hänen tekosensa.
Tähän saakka olen vain kerännyt todisteita hänen väitteisiinsä puhumatta mitään ja paljon niitä olen saanutkin, todistettavasti. Olen kärsivällisesti odottanut olevani väärässä, kun ei vain voi uskoa oman aviomiehen kierouksiin.
Nyt olen siinä pisteessä, että työstän todisteitani lyhyempään muotoon, jotka tulen ottamaan rauhallisesti puheeksi. Tunnen hänet ja hän tulee kaiken tyrmäämään, mutta minulle riittää, kun saan vihdoinkin purkaa kaiken tietoni hänen silmiensä eteen. Tapahtukoon sen jälkeen, mitä tapahtuu.
Nyt kerron vielä jotain alkukesästä, eli:
Seksiä meillä ei kyseisenä aikana ollut yli kuukauteen. Jossain vaiheessa mainitsin miehelleni asiasta, sillä ennen Marin tuloa hän oli hyvinkin aktiivinen. Selitykseksi työstessi🙄.
ja sen perään selitys, ettei varmaankaan sitä toimintaa välillemme tule ennen kuin kesälomalla.
Tähän mainittakoon, että olimme lähdössä pienelle lomareissulle viikon kuluttua tuosta keskustelusta.
Pysähdyin jo silloin miettimään "ajan määritelmää", sillä se kuulosti todella, todella oudolta. Selvisihän sen syy myöhemmin.
Loma tuli ja lomatunnelmat. Ensimmäisenä iltana miehenikin vapautui nauttien kauniista maisemista. Nautimme viiniä ja asia johti toiseen.
Jälkeenpäin WC:ssä ollessamme huomasin mieheni peniksessä, peniksen pituussuunnassa olevan pitkän mustelman. Selitys, oli huomannut sen vasta kyseisenä aamuna ja epäili verisuonen katkenneen.
Seuraavana aamuna, lepotilassa, mustelmaa ei näkynyt ollenkaan🤕.
Asia jäi vaivaamaan, mutta en halunnut pilata lomaamme, joten asiasta ei keskusteltu.
Kotiin tultuamme aloin selvittämään, mistä moinen mustelma voisi syntyä ja urologilta sekä seksiterapeutilta sain seuraavat vastaukset:
- verisuoni ei katkea, kuin kiihottuneessa tilassa
- harrastettu kiihkeää seksiä, jolloin penis ehkä käynyt naisen häpyluuhun
- harrastettu kiihkeää seksiä, jolloin penis taipunut jostain syystä, aiheuttaen mustelman
Tässäpä nämä minun viimeisimmät kuulumiset tältä erää. Jos jolla kulla on omia kokemuksia tai aidosti tietää, miten mustelma voi penikseen syntyä, olisin äärimmäisen kiitollinen tiedosta.
Toki kaikista muistakin kommenteista olen kiitollinen. Mukavaa loppukesän jatkoa
😍
Hei Lissukka!
Yritän vastata ystävällisesti. Nautitko Mari-jahkailusta? Onko se sinun elämääsi? Vai haluatko vielä elää omaa itsenäistä, onnellista elämää? Jos tavoitteesi on itsenäinen elämä, ajattele vihdoin järkevästi.
Hei,
samoja ajatuksia kuin tähtitalvikilla.
Lissukka ja Kallan tuoksu - teillä molemmilla on ollut todella raskasta,
ja tuntuu, että tuhlaatte voimianne, jotka tarvitsette eteenpäin menemiseen,
todisteiden etsimiseen.
Ajatelkaa niin, että ette te tarvitse mitään todisteita. Jos teistä tuntuu, ettette luota, niin
se on tärkeää. Jos mies ei ole luotettava, niin hän ei ole - sillä mitä hän tekee tai on tekemättä ei ole merkitystä. Jos selviää, että mies puhuikin tällä kertaa totta, se ei tee hänestä luotettavaa.
Jos ette halua epävarmuutta, niin ainoa keino on poistaa elämästä epävarmuustekijä.
Kun menin reilu kaksi vuotta sitten työterveyslääkärille itkemään, että anna lääkettä tähän pahaan oloon. Ulkomaalainen vähäpuheinen mieslääkäri kirjoitti unilääkettä ja rauhoittavia ja totesi lakonisesti, että parasta lääkettä on poistaa pahan olon aiheuttaja.
No, en ole sitä/häntä vielä poistanut, joten paha olokin on ajoittain jäljellä, mutta siitä saan siis syyttää itseäni.
Hei Lissukka!
Olen surullisena itsekseni välillä kantaakin ottaen myötäelänyt tarinaasi, joka jakuu jatkuu..!
Tuli mieleeni miehesi (asia vähän kääntäen) lupauksesta, että saat seksiä sitten lomalla!....
miksi vasta lomalla...siksikö, kun on "lomaa" Marista!?
Miksi suostuit läheisyyteen....on kuin joku armopala....saat sit lomalla!!!!
Olet tottunut niin tuohon kaikkeen ja siitä on tullut sinulle elämäntapa etsien ja etsien merkkejä/jälkiä "rysän päältä" kiinnijäämisestä!
Mielestäni sinun tarvitse todistaa miehesi tekosija...en edes alentuisi sellaiseen....eikö se riitä, että sinulla on paha olla ja sinua ei arvosteta...eikä ome arvostettu vuosiin!
Älä odota, että miehesi viheltää pelin poikki....näytä, että arvostat itseäsi ja lopetat tuon "pelleilyn"!!
Voimia 👍
Hei, luin viestiketjun etenkin Lissukan osuuden ajatuksella myötäeläen. Mari, ensimmäisenä tuli mieleeni häirikkö, nuori, kokematon, ajattelematon, röyhkeä, pyrkyri ym. Voisiko löytyä yksi sana😮. Joidenkin tällaisten henkilöiden kohdalle ei vaan ole uponneet käytöstavat. Mielestäni ajattelematonta käyttäytymistä aviomiestäsikin kohtaan. Tuo nainen, hänen ymmärryksensä ei ilmeisestikään riitä huomioimaan toisten tunteita. Olen omassa elämässäni kokenut vastaavanlaisen "hyökkäyksen" jonka vuoksi luulen ymmärtäväni tilannettasi. Minulle tilanne oli sietämätön, epämukava (erittelemättä yksityiskohtia), että erosi ja annoin tehdä hänen asioitaan niinkuin oikeaksi koki!? Tilanne oli tosi epäoikeudenmukainen ja on edelleenkin mutta ei enää satu niikuin sattui suhteemme aikana. Toisaaltaan ajattelin ensin Lissukka, että olisit mustasukkainen joka on ihan normaali tunne mielestäni, mutta ei paha ominaisuus kuitenkaan - terveesti. Helposti näissä tilanteissa puoliso leimautuu aivan syyttä. On täysin oikeutettua vaatia ja pitää oma paikka avioliitossa, puolisona. On täysin oikeutettua vaatia omistaa liitossa ne asiat joiden vuoksi on yhdessä alkanut elämään, suunnittelemaan ja rakentamaan elämää. Mielipaha on tapauksessasi (uskoisin) sitä luokkaa ettei korjaamaan riitä muu kuin luopuminen Marista. Ihmetyttääkin se, etteikö miehesi todellakaan aseta avioliittoanne asemaan jossa kokisit saavasi olla hänen vaimonsa ja rakastettu. Ymmärrän toki miten työ on tärkeä ja menestyminen, mutta läheiset ihmissuhteet kuitenkin🙂👍. Myöskin kertoessasi jossain viestissä miehesi puhelinkäyttäytymisestä - ajattelin, että miehesi kokee sinun olevan mustasukkainen ja käytti tilannetta hieman hyväkseen kiusotellakseen. Mukavaa että olet vahvistunut, ottanut omaa tilaa avioliitossanne matkustelemalla ja harrastamalla, ystäviäkin on ym. joista oma elämä rakentuu🙂🌻
Hei taas
Aikaa on jonkin verran taas kulunut ja voimia kerään edelleenkin, lähtöön.
Nykyinen tilanteemme on se, että olemme kuin "naapurit" olleet jo kolme kuukautta, ilman keskusteluja tai minkäänlaista kosketusta, muusta lämmöstä tai läheisyydestä puhumattakaan.
Tähän karmeaan tilanteeseen jouduttiin tällä kertaa, kun kolme kuukautta sitten erehdyin epäilemään mieheni petturuutta. Hän suuttui siitä silmittömästi sanoen taas kerran, että tämä saa nyt riitttää, erotaan. Sitä eroa tässä odottelen, eipä vaan kuulu.
Olen työstänyt muistelmia jo useamman viikon ajan, tarkoituksena näyttää ne miehelleni. Lähes jokainen Teistä on ollut oikeassa, se oli todellakin turhaa ja rasittavaa työtä, ilman minkäänlaista hyötyä.
Kaksi viikkoa sitten kerroin miehelleni kaiken, mitä todisteellisesti tiedän hänen valehtelustansa, puhelinerittelyt 15 kk ajalta, mistä ilmenee ne laskelmoivasti tehdyt puhelut Marille, ym. ym.
Hän ei tuntenut minkäänlaista pahaa omaa tuntoa ja kaikkeen hänellä oli selitykset. Ts. olemme lähtötilanteessa. Ei suostunut edes lukemaan yhteenvetoani, selittäen, nehän ovat vain Sinun näkemykset, jotka eivät pidä paikkaansa.
Ts. Olen aivan alkutekijöissäni ja vieläkin roikun tässä, vaikka ne vähäisetkin järjen rippeet kehoittavat jättämään kaiken taakseen ja unohtamaan tuollaisen "ukon ketaleen".
Oli pakko taas kirjoittaa, vaikka olette jo niin turtuneet elämääni ja varsinkin siihen, että olen niin saamaton lallukka, jolta puuttuu tahto korjata elämäni raiteilleen.
Voi Lissukka, eiköhän tämä foorumi ole juuri sitä varten, että saa tänne puhaltaa sitä pahaa mieltään ja vaikka sitten sitä, ettei saa mitään tehtyä, vaikka elämä pyörii ihan "väärin" ☺️❤️
Mutta tämähän on prosessi... Itsehän kärvistelin lähes kaksi vuotta, ennenkuin myönsin itselleni, ettei avioliitto tule minun tahtomisellani kuntoon. Jos toinen elää jotain haave-elämää, luulee saavansa tilalle (tai jopa saa samanaikaisesti) jotain parempaa, niin eipä siinä jalan polkeminen, äänenpainon vaihtelu, kyyneleet, erohakemukset jne jne paljon auttaneet. Vasta kun voimaannuin oikeasti hyppäämään pois tämän rakkaan, mutta joksikin tuntemattomaksi muuttuneen ihmisen läheltä, näin asioita eri tavalla.
En suostu olemaan kynnysmatto. En suostu asioihin, jotka eivät ole arvojeni mukaisia. En enää mene rikki, jos avioliitto päättyy lopullisesti. En lupaa enää edes itse loppuelämäksi, kun tästä elämästä ei näköjään tiedä 😳 Annan nyt vielä mahdollisuuden, mutta en todellakaan sellaiseen elämään, mitä elimme pari vuotta.
Ja mitä Lissukka sinulle nyt toivoisin... Etäisyyttä kaikkeen? Mieheen, Mariin... Keskity itseesi. Lue voimaannuttavaa kirjallisuutta ja näe itsesi naisena, jota ei kohdella noin?
Tai sitten päätät tyytyä? Miehen läheisyys vaikka vain samassa taloudessa ei vaan anna sinulle mahdollisuutta päästää irti...
Voimia! Anteeksi jos tuli ilmaistua jotain turhan tylysti. Rakkaudella tarkoitin 😍
Hei Lissukka!
(Mies)....."tämä saa nyt riittää EROTAAN"
(Sinä)...."eroa tässä odottelen,eipä vaan kuulu"
Toihan on selvää pässinlihaa....jos sinä et pysty viemään asioita eteenpäin, niin pyydä miestäsi hoitamaan asiat!
Hei
Nyt minä sen vihdoinkin tein. Eropaperit on vireillä.
Meillä oli eilen illalla aivan kauhea riita, jonka seurauksena mieheni heitti vihkisormuksensa pöydälle.
Aamulla kysyin, aikooko laittaa sen sormeensa - ei ollut kuulemma sellaista miettinyt ja lähti asioilleen.
Viimeisillä voiman rippeillä soitin asianajajalleni ja nyt on ero laitettu vireille. Enempää en tällä hetkellä osaa sanoa, miten etenemme.
Itken, mutta toisaalta olen helpottunut...
Hei Lissukka!
Anna kaikkien tunteitten pettymys/raivo/viha/itku tulla itsestä tulla ulos ...
Älä panttaa mitään oli miehesi näkemässä tai ei!
Olet ollut todellakin uskomattoman pitkäpinnainen....sinun ei jälkeenpäin tarvitse "syyllistää" itseäsi suhteene mahdolisesta päättymisestä!!
Voilia sinulle....🌻🙂🌻
Hei Lissukka!
Miten voit?
Hei 🙂🌻
Lissukka: haluaisin todella tietää, mitä sinulle nykyään kuuluu? Oletko vielä yhdessä miehesi kanssa ja onko "Mari" vieläkin mukana elämässänne 😐