Kirjoitin nimellä Loukattu30 nyt uusi nikki. Meillä mennyt 8kk vaimoni pettämisen paljastumisesta. Ensin meni muutama kuukausi paremmin kuin aikoihin, ajattelin että tämä oli tässä ja sillä selvä, aikaa tämä vaan vaatii. Kuitenkin kesällä oli vaikeita aikoja ja kaikki pysyi kasassa ja usko huomiseen säilyi. Mutta nyt kun järki on tasaantunut ja itsetunto alkaa olemaan normaali niin sitä miettii että mitä ihmettä se(vaimo) ajatteli. Itse sanoo että ei siinä mitään hyvää ollut syyllisyys painoi ja seksielämä sen toisen kanssa ei toiminut kovinkaan hyvin mutta silti se jatkui vaan. Kun oli näitä internet tuttavuuksia niin mietityttää että oliko tämä yksi kaveri se ainoa vai löytyykö taustalta vielä paljon muutakin. Kyllä se on käynyt selväksi että kun luottamus menee niin vaikeaa sitä on korjata. Jos hän olisi ollut reilu ja tunnustanut viimeistään kiinnijäädessään asiat suoraan niin ei oli näin isoa ongelmaa mutta kaiken valehtelun, salailun ja peittelyn jälkeen on mahdotonta uskoa hänen sanomisiaan. Samat rakkauden ja uskollisuuden vannomiset olen kymmenen vuotta kuullut ja nykyään ne tuntuu vain sanoilta. Kun ei enää rakasta niin kuin kumppaniaan kuuluu niin ei hommassa tunnu olevan järkeä. Olen yrittänyt keskustella asioista ja kertoa tunteistani ja kysellä hänen tunteitaan. Itse pystyn avautumaan mutta hän ei. Tulee myöskin hetkiä jolloin muistan asioita jotka ihmetyttävät ja epäilyttävät. Miten voi laittaa omat etunsa lastensa etujen edelle ja tuhota sen ihmisen elämän joka on aina ollut mukana ja uhrannut itsensä ja yrittänyt parhaansa joka asiassa. Sanoo itse että olen paras kumppani ja paras mies mutta tyhjältä tuntuu. Jaksan lasten ja talouspakotteiden takia tätä jatkaa ja toivon että joskus helpottaa mutta olen varautunut henkisesti siihen että menneistä tai tulevista kuuluu jotain joka sen vähäisen luottamuksen särkee. Sanon siis itse että jos järjen rajoissa mahdollista lähteä, lähtekää. Vaikka moni sanoo että uskottomuutta vaille oma kumppani on paras mutta uskollinen kumppani sen voittaa 🙂

Raskasta, niin raskasta. Tuntemukset ja teidän toisten elämäntilanteet. Meillä on neljä lasta, "malli perhe" ja kaikki oli näennäisesti kunnossa. Kesän alussa sain kuitenkin pieniä merkkejä siitä, että jotain outoa on ollut tekeillä. Vaimoni oli aktivoitunut fb:n käytössä. Minulle oli jäänyt hänen vanhan sähköpostiosoitteen tunnukset, jonne jonkin ihmevaiston vuoksi ajauduin. Sieltä karmeus selvisi, vuoden ajan viestejä ennestään tiedetyn henkilön kanssa. Istuin keittiön pöydän äärellä, jalat vaille voimia, onnettomana. En ennättänyt lukea kuin alun, mutta aloin ymmärtämään mistä on ollut kysymys. Laiotin vaimolleni viestin töihin ja kysyin onko hänellä kerrottavaa. Vaimoni keskeytti työpäivän, tuli luokseni ja kertoi hyvin yksityiskohtaisesti kaiken. Kyseessä oli vuoden mittainen nettisuhde, jok oli muutaman kuukauden jälkeen päätynyt seksiin lähellä olevassa hotellissa.

Siitä päivästä on nyt neljä kuukautta. On kuin ajanlasku olisi alkanut uudelleen. Meidän yhteinen päämäärä oli heti, että haluamme jatkaa avioliittoa! Ensimmäiset viikot olivat kaoottisia, tunteita, rakkkautta, mustasukkaisuutta, pelkoa ja kaikkea mitä ihminen voi ajatella. Olen luullut selviäväni ainakin kymmenen kertaa ja olevani aivan varma, että yksityiskohtiin ei tarvitsisi palata, mutta sen kymmenen kertaa olen pettynyt.

Avioliitto jatkuu, mutta tuskaista se voi olla. Ne kenelle olen asiasta kertonut, sanovat aina, että elä enää mene yksityiskohtiin, se neuvo on tullut tutuksi -vaikeaa.

Meillä meni pahemmin kun löysin hänen sähköpostistaan fb viestin mikä oli sen sävytteinen ettei jää merkitykset ymmärtämättä. Kuitenkin antoi fb tunnukset ja lisää tutkimalla karu totuus? paljastui. Varmaan haluaisit tietää kaiken mutta ei välttämättä löydy sitä joka kertoo. Hän sanoo kertoneensa kaiken mutta mistä sen tiedät. Viime kädessä tulevalla on se suurin merkitys mutta miten sellaisen ihmisen kanssa luottamussuhteen rakentaa. Sinulla on vielä tunteet pinnassa suuntaan jos toiseen ja joka päivä on erilainen. Minulla ne on rauhoittuneet ja tajuan avioliittoni olevan pitkään se kolmijalkainen hevonen joka lasten takia pysyy pystyssä. Jaksamista ja tsemppiä tulevaan ja muista huomioida itsesi ja omat tarpeesi 🙂

Tarkoitin pahempaa sillä kun soitin vaimolle töihin ja kysyin asiasta niin alkoi ensimmäisenä vaan sanomaan että oonko tunkeutunut sen facebookkiin, ikäänkuin asia ei minulle kuuluisikaan. Suutuin ja sanoin että selitys asioihin löytyy tai avioeropaperit lähtee samantien niin antoi paljon myöten mutta facebookista löytyi monta tällaista ehdotusluontoista keskustelua joista ei kuitenkaan itse aktia löytynyt kunnes kaverilleen oli tunnustanut yhden kanssa hommailleensa jo jonkin aikaa. Mitään ei mulle meinannut tunnustaa ja ensin se oli yhden yön kapakkajuttu, ja lopulta viestittelystä alkanut vuoden salasuhde, johon monta viikkoa lisäsi asioita vähän kerrallaan. Jäi tunne että olikohan vielä jotain mutta väittää kaiken kertoneensa ja jollain tavalla siinä uskossa elän vaikka vetoa en asiasta lyökään. Tauteja ei onneksi ollut mutta yli 9 uskollisen vuoden jälkeen oli aikamoinen nöyryytys moista tarvita testata. Kyllä sitä ihmettelee että miksi näin käy. Miksi lapset ja kumppani merkkaa niin vähän että kaiken voi tuhota tyhjän takia. On ollut tämän jälkeen parempi ja kunnioittavampi minua kohtaan kuin oikeastaan ikinä. On jäänyt vaan se tunne että ei voi elää huoletta niin kuin ennen mutta kai totuus oli että se turvallisuuden tunne on valhetta aina. Ikinä ei voi varma olla ja joka kolmas kuitenkin pettää. Olen yrittänyt painottaa puhumisen tärkeyttä ja sitä että aikataulut ja menot pitää paikkansa. Ennen en ihmetellyt jos tuli 10-12 tunnin työpäiviä, koska itse olen niitä ihan oikeasti töissä ollut. Mutta lapset on laitettava aina etusijalle ja omia juttujaan mietittävä siinä sivussa. Minä koen että en pystynyt jollain tavalla rikkomaan sitä vaimon ja sen toisen välistä salaisuutta, koska tiettyjä asioita ei muista?. Mutta luonne karkenee, ajatteleminen helpottuu ja oppii olemaan oma itsensä eikä osa kahta. Mutta kai se parisuhteen idea on olla osa kahta. Ja ilmeisesti pettämisen jälkeinen elämä on tätä puntaroimista asioilla ja minulla asiat on mennyt lähinnä että pidän itseni ja lasten etuja sellaisina joilla on enemmän väliä ja vaimon omanaan. Se että palaako suhde tunnetasoltaan siihen mitä se oli mietin usein. Ehkä puhumalla ja sitoutumalla yhteisiin päämääriin asiat vielä joku päivä menee siihen. Tai loppurysäys tulee hallitummin kuin mitä se nyt olisi tullut 🙂

Kiitoksia avartavista näkemyksistä. Näen aika tärkeä tämän, että myös muut ajattelet samoin, eikä omat ajatukset ehkä niitä hulluja olekaa🙂. Olettteko saaneet selville tuon kolmanen osapuolen. Meillehän se lyötiin pöytää koko karmeudessaan heti. Miten tuon vihan tunteen hallinnointi ja yleensäkin koetko vihaa kolmatta osapuolta kohtaan. Meikäläisen tapauksessa tuon vihan määrä on rajaton, eikä se ainakaan vielä ole helpottanut. Tiedän tyypin, eikä valitettavasti ole mikään ruudin keksijä -tai valitettavasti, olisiko sitten suurempi pelko jos olisi?
Joku oli kommentoinut aika hyvin, että tervetuloa pitkälle ja kivuliaalle matkalle, sitä tämä on. Tänään taas aurinkoisempi päivä, mutta ei uskalla enää luvata sen jatkuvan, kuten alkuun aina tein.
Tsemppiä.

Nyt on ihan pakko ottaa osaa tähän ketjuun. Aiemmin luin koko ketjun läpi, mutta nyt tempores, sun kommenttis sai mut osallistumaan keskusteluun. Ja muistutan nyt ensin että ihan yhtälailla mieheni on syyllinen kaikkeen, jotenkin tuntuu vaan helpommalta vihata sitä kolmatta osapuolta.

Mieheni kertoi itse minulle tuon kolmannen osapuolen ja otin yhteyttä häneen facen kautta ja kävinpä myös tapaamassa häntä. Tapaaminen ei varmastikaan hänelle ollut millään tavalla mieluinen, purin kiukkuni ja vihani häneen. Mieheni oli mukana tapaamisessa ja seurasi sivusta minun ja tämän naisen keskustelua. Kyllä, voin sanoa että tunnen vihaa tuota naista kohtaan. Olen miettinyt miksi hän teki niin, ja olen tullut siihen tulokseen että hän on ihastunut/rakastunut mieheeni jo paljon aikaisemmin heidän ensimmäisiä tapaamisiaan ja on siten alkanut "kärttämään" huomiota jne. Olen saanut mieheltäni selville että tuo nainen vietti paljon aikaa myös miehen työkavereiden kanssa, ja että tuo nainen oli se aktiivisempi osapuoli heidän suhteessaan, eli piti yhteyttä vaati tapaamisia jne. Tavallaan tietäen mieheni luonteen, kovin kiltti kun on eikä juuri ikinä mistään kieltäydy olen miettinyt vaihtoehtoa että hän vain ajautui tilanteeseen tietäen tekevänsä väärin, ja lopulta tunteet vei. Mutta hän myös tajusi lopettaa kaiken, tosin vahinkoa oli jo tapahtunut riittävästi.

Ja minä olen myös ajatellut että eipä tuo nainen tunnu kovin fiksu olevan, eikä kauniskaan. En tiedä mitä merkitystä silläkin olisi onko kaunis vai ei mutta itseä se lohduttaa suunnattomasti 🙄

Ai kun mukava kuulla tuokin, etten ole vihan kanssa yksin. Tuo "auvervaara" oli sinkkumies, mutta en ota kaikkea vastuuta siltä pois. Arkeen välillä väsynyt useamman lapsen äiti on hemmetin hyvä kohde ja lisäksi kun mies on työmatkoilla niin siinäpä se. Oli meilläkin vaikeuksia ja olisin varmasti voinut olla parempi mies, mutta näin kävi. Tuo kyseinen "irtokoira" kävi vaimoni hakemassa meidän kotitalon laiturista veneellä, joka tuntuu aika raskaalta ajatukselta.
Viha, sitä on ja sitä tuntuu riittävän. Jos rakkautta voi olla rajattomasti, niin on vihaakin.
Avioero on ollut kaukana, ehkä sen katumuksen ja ainutkertasuuden vuoksikin.
Tulee mieleen vanhan rouvan tokaisu, kun häneltä kysyttiin 50-vuotis hääpäivänä, että oletteko koskaan harkinneet eroa? Rouva vastasi: "Eroa ei ole harkittu, mutta tappaa on meinannut monta kertaa". Siinäpä osoitus avioliiton kunnioituksesta...

Hyvää viikonloppua

Viha... voi kyllä, sitä riittää. Sitä riittää puolisolle ja kolmannelle osapuolelle ja omalle itselle ja maailmalle. Jos tapaisin tämän toisen naisen, sylkisin häntä todennäköisesti päin naamaa. Vaikka tiedänkin oman mieheni olevan pääsyyllinen, en usko että hän on ollut lainkaan uhrina tässä.

Onneksi viha on vapauttava ja voimistava tunne, vaikkakin ruma ja epätoivottava. Sen vauhdittamana on ollut helpompaa saada oma elämä järjestykseen.

Hei 🙂🌻
Jotenkin kummasti en osannut tuntea vihaa miestäni kohtaan, kun konkreettisesti näin sen, miten hän putosi masennuksen syövereihin ja oli päällekin päin huonovointisen ja ahdistuneen näköinen.
Mutta tuo toinen, perheellinen, iäkkäämpi nainen oli hävytön: vielä jouluviikolla häiritsi meitä tekstareillaan.
Vihaan häntä edelleen, sillä hän tiesi sairastumiseni ( fyysinen ) sekä mieheni heikon psyykkisen tilan. Ja kaiken lisäksi tunsi perheemme kokonaisuudessaan. Voi, kumpa elämä kerrankin olisi oikeudenmukainen ja antaisi hänelle taakkaa kannettavaksi. Ehkä se tekisi hänestä toisia ihan oikeasti ajattelevan ja ymmärtävän ihmisen.
Puhelinkeskustelussa heti uskottomuuden tultua julki, hän sanoi, ettei ole syyllinen silloiseen pahaan olooni ja näin vapautti itsensä vastuustaan 😳
Menolly: oletteko te vielä yhdessä miehesi kanssa ja miten muuten menee???

Kiitoskia, edelleenkin tuntuu normaalilta tuo olo. Olen joskus miettinyt, että olenko tosiaan hullu tämän vihan kanssa. Kuulunee asiaan, jos laimenee niin ok. Laittelin minäkin aika tunteikkaita tekstareita tuolle auvervaaralle, ja sehän helpotti. En vaan saanut selvää, ottiko se mulkku edes niitä itseensä. Oli mm. ottanut vaimoltani puolet hotellihuoneen hinnasta parin tunnin sessiosta. Pyysin ystävällisesti rahoja takaisin, kun oli niin vaatimaton suoritus ollut. Ehkä se on lapsellista, mutta tällaisen seurauksena kaikki tunteet ovat sallituja. Olen oikeasti sitä mieltä, toki väkivalta on vaikea hyväksyä.

mariella kirjoitti 25.10.2014 16:3
Menolly: oletteko te vielä yhdessä miehesi kanssa ja miten muuten menee???

Juu, yhdessä ollaan. Kaksi vuotta tästä uskottomuuskriisistä nyt on ja vaiheet on olleet kovin moninaiset. Tällä hetkellä menee oikein hyvin, koska oma elämäni alkaa olla mallillaan, koulu- ja työkuviot näyttävät lupaavilta ja innostavilta, olen päässyt pahimmasta masennuksestani eroon ja minulla on uutta ja ennenkokematonta virtaa elää! Tajuan vasta nyt, että olen oikeasti ollut masentunut enemmän tai vähemmän siitä asti kun olin 17, eli viimeiset 8 vuotta!

Paljon suhteen tulevaisuus kyllä mietityttää, mutta se selvinnee sitten kun omat uratavoitteetkin selkiytyvät.
Uskoa tulevaisuuteen siis on 🌻🙂🌻

Vuosi sitten elämäni muuttui. Puolisoni alkanut masennus, ihastuminen ja hetken huuma, joka ei sanojen mukaan edennyt pussailu pidemmälle muutti elämäni. En tiedä jäikö se lauantainen hetki vanhan poikaystävän kanssa vain pussailuun vai tapahtuiko jotain enemmän. En tiedä onko sillä edes merkitystä. Ystäväni sanoi, että ihastuminen toiseen satuttaa tunnetasolla enemmän. Onkohan se ihan noinkaan? En tiedä, mutta sattui se ja sattuu edelleen. Itsetunto on siitä lähtien ollut hyvinkin heiluva.

Keväällä meillä meni hyvin ja kesällä vielä paremmin. Hyvin meillä menee myös nyt. Mutta meneekö minulla? En edelleenkään luota. Olen epävarma suhteen jatkumisesta. Pelottaa. Pelottaa, että hän jättää minut. Pelottaa, että jätän hänet. Pelottaa, että en koskaan pääse yli. Olisiko tosirakkaus sittenkin mahdollinen? Luulin, että olin sen löytänyt. Rakastan niin paljon, etten satuttaisi näin. Eikö hän rakasta yhtä paljon? Miksi tyytyisin vähempään kuin itse annnan?

Meille on tulossa vauva. En ole asiasta kovinkaan hyvilläni. Sotkea vielä yksi ihminen lisää tähän soppaan. Tehty mikä tehty, nyt pitää kantaa vastuu. Toivon, että pysytään yhdessä ja rakastetaan toisiamme ja hyväksytään virheet ja kaikki muu. Pitäisi katsoa eteenpäin. Vuosi sitten alkoi henkinenmatka, jonka loppua en näe. Toisinaan tuntuu siltä, että lopussa kahden ihmisen tiet erkanevat, koska tapahtunut oli toiselle liikaa. Toisinaan siltä, että yhdessä ollaan nyt ja aina.

Olen viime viikot miettinyt, että olenko masentunut. Usein mieleni valtaa pessimistiset ajatukset, pelot, kaikki ikävä mitä elämässä on sattunut. Miksi ne hyvät asiat eivät nouse ensimmäisenä mieleen. Toisinaan tuntuu, että minä olen tehnyt 180 asteen käännöksen ja muuttunut pessimistiksi. Missä on se kaveri, joka innostui asioista ja oli optimistinen ja positiivinen tyyppi. Masentunut, voinko olla. Eikö alakulo kuulu tähän tarinaan.

Tänä iltana/yönä maistui viski. Pahoittelut sekavasta tekstistä. Haluaisin tuntea, että olen hänelle ainoa mies maailmassa. Onkohan se liikaa vaadittu?

Minä vihaan edelleen tuota toista naista ja hiukkasen myös miestäni. Kaikki nuo kertomanne tunteet käyn läpi minäkin. Haluaisin laittaa paljon tunteitani masennuksen piikkiin, mutta ei, ei se sitä ole. Oma lääkärikin sanoi ettei minussa ole masentuneen oireita niin vahvana että voisi esim. lääkityksen aloittaa. Käyn läpi normaalia tunne-elämää kokemani vuoksi. Arhgg. Olisko sitten helpompaa jos saisi diagnoosiksi masennuksen, uskon etteä ei.
Rakastan vieläkin, siksi olen meiheni rinnalla. Vaikka sisällä huutaa lujaa kuinka rakastamani ihminen voi tehdä tälläistä niin että sydäntäni repii. Minä puhun ja paljon. Ja joka kerta mieheni pyytää anteeksi, haluten korjata kaiken. Miten voi korjata tekemiään? Seksi on ihanaa, mutta läheisyys ja kuunteleminen vielä ihanempaa. Voisiko mieheni vihdoin herätä ja aloittaa niistä. Vuosi on ollut raskas ja alan jo hiljalleen ymmärtää että ottamani askel on pitkä ja matkani on alussa. Silti ajoittain herään öisin tuskaiseen oloon, menettämisen tyhjyyteen ja sitten valvon kun en saa nukuttua. Aika kuluu....
Olemme tehneet suuria muutoksia elämässämme pettämisen jälkeen. Nuorison muutettua opiskelemaan toiselle paikkakunnalle möimme talomme ja kesän asuimme vuokralla rivitalossa ja nyt pääsimme vihdoin toiselle paikkakunnalle omakotitaloon järven rannalle. Uusi koti on ihana. Laitoin paljon entisestä talostamme huonekaluja myyntiin ja siten uudessa kodissa on myös paljon uutta. Tuo ratkaisu tuntui hyvälle, ehkä täällä saamme suhdettamme rakennettua paremmin?
Tänään on ollut hyvin murheellinen päivä, ei vaan jaksa hymyillä ja kaikki tuntuu raskaalle.
Kiitos teille , kun jaksatte jakaa tuntemuksianne ja ajatuksianne, niissä jokaisessa on voimaa antava hippunen. ☺️❤️

Tuo teksti on kaunista, jos jokin tässä asiassa voi kaunista olla. Toinen lohdullinen asia on Se, että täällä ei ole montaa yli vuoden takaista tilannetta. Ehkä aika kuitenkin hoitaa suuntaa tai toiseen. Harmi, että on ollut murheellinen päivä! Saitko selvyyttä mistä johtui? Täällä vähän sama tilanne, ajatus ei valitettavasti pääse irti niistä yksityiskohdista, jotka onneton n menin kysymään. Kun suljen silmäni näen eri asennot, jossa vaimoni antautuu tälle ko lle. Jospa huominen olisi taas parempi.
hyvää alkavaa viikkoa...

Tämän kolmannen osapuolen poissaanti kuvioista varman päälle oli erittäin tärkeää koska pelkäsin hänen yrittävän jotain, koska totuutta ei tiennyt vaikka vaimo sanoi kaiken päättyneen. Mutta jos viime tapaamisesta oli reilu kuukausi omien sanojensa mukaan niin voiko katsoa siinäkään tapauksessa päättyneeksi?. Kuitenkin tämä 10 vuotta vanhempi huomattavasti pienempi mies vain virnuili ja uhkaili kavereiden kostealla josta en piitannut. Annoin ehdot että pysyy poissa niin mitään pahaa ei tapahdu. Ei meinannut suostua ennen kuin lähdin autolla perään ja meinasin pieksää niin on lopettanut virnuilun ja pysynyt poissa ja myöntyi ehtoihin. Mutta ei sen näin pitäisi mennä mutta sekopäisyys iski. Joka tapauksessa kun näen tätä miestä jossain en voi ymmärtää miksi vaimo tuon kanssa on pettänyt tai pannut ylipäätään. Olen lukenut kaikkea että kun on hormonaalinen ehkäisy niin miesmaku muuttuu ja eriasiat seksissä merkkaa ja rakastuneena toista ei näe samalla lailla. Mutta olisin itse saanut vaimoani paremman näköisiltäkin ja en silti pettänyt. Vientiä olisi mutta en vieläkään ole pettänyt. Pettävän luonteessa on vika ja se on vaikea korjata koska se on ollut aina mukana. Uskon sen olevan mahdollista mutta seksi välillämme ei tunnu niin hyvältä enää. Toivon sen ajan myötä palaavan koska on vaikeaa elää ilman rakkautta. Jokaisella asiat alkaa ja päättyy omalla tavallaan, täytyy vain uskoa että oma on se menestystarina 🙂