Eilen oli huono päivä. Heti herätessä oli ahdistava tunne. Mieskin huomasi sen koska kysyi, että onko kaikki hyvin. Sanoin suoraan ettei ole, ahdistaa. Kerroin, että asiat vain tulevat mieleen, olen loukkaantunut. Siitähän mies riemastui, että eikö tämä milloinkaan lopu. Hän ei jaksa enää vatvoa samaa asiaa. Huom. aikaa on kulunut viisi kuukautta. Koko päivä meni mykkäkoulussa. Välillä kysyin, eikö me voitais puhua. Hänellä ei ole mitään puhuttavaa, hän sanoi...Päivä oli ahdistava. Aikansa mökötettyään hän pyysi anteeksi ja sovimme. Lupasimme olla väleissä tapahtui, mitä tapahtui. Katselin päivällä vuokra-asuntotarjontaa ja alkoi taas vahvistua, että muutan pois.

Ilta oli mukava. Päättyi ihanaan seksiin. Tunteet siis menee laidasta laitaan. Mies rukoilee, etten jättäisi häntä. Vaikeaahan se on koska rakkautta on ja hyvä olla yhdessä jos ei oteta lukuun omia "ahdistuskohtauksia". Vaikeaa on. Odotan ihmettä tapahtuvaksi🙂

Hei,

Lämminverinen, osaan vain etäisesti kuvitella miltä sinusta tuntuu. Jo omalla kohdallani tuntuu, että joutuu käymään mielessään läpi koko parisuhteen ja arviomaan sen uudelleen, vaikka meillä pettäminen kesti vain muutaman kuukauden ja vaimo katkaisi sen oma-aloitteisesti.

Mariella, kysyit miksi vaimo ei kokeillut naiseuttaan minuun. Vaimo tunsi ahdistusta perheen arjesta ja koki olevansa siinä äiti ja huolehtija ja minä edustin sitä arkea ja perhe-elämää. Ulkopuolinen suhde tarjosi pakoa tästä. Olin välillä ollut enemmän poissa kotoa, sitten paljonkin kotona. Tämä lisäsi arjen kuormitusta mutta olennaista on miten toisensa kohtaa. Ensinnäkin pidimme toisiamme itsestäänselvyyksinä ja toisekseen kohtasimme toisemme arkisten asioiden kautta, kuka huolehtii mistäkin. Vähän kuin olisimme olleet töissä perheessä. Kovin tavallinen tarina siis. Keskinäisessä suhteessamme oli ja on parantamisen varaa mutta suhde toimi kohtuullisen hyvin. Sen takia en koskaan epäillyt mitään pettämistä. Kyse ei ole vain parisuhteesta vaan myös henkilökohtaisesta kriisistä, miten näkee elämän taitekohdassa tilanteensa. Tässä emme osanneet oikealla tavalla puhua ja ymmärtää, tukeutua toiseen ja tukea toista.

Olen myös ajatellut, että voisin olla yhteydessä vaimon kanssa pettäneen miehen silloiseen vaimoon joka sittemmin erosi miehestä (mies on mennyt tämän jälkeen naimisiin työn kautta tutun naisen kanssa, onneksi ei minun vaimoni kanssa, ymmärrän, että vaara oli jossain määrin todellinen). Olen välillä mielessäni käynyt läpi asioita joita voisin tämän naisen kanssa peilata mutta en ensinnäkään tiedä onko nainen tietoinen pettämisestä ja toisekseen onko hän ollenkaan halukas muistelemaan entistä avioliittoaan ja entistä miestään. He olivat noin 25 vuotta naimisissa. Itse asiassa kirjoitin kirjeen luonnoksen mutta törmäsin sellaisiin muotoiluongelmiin, että kirje on jäänyt luonnokseksi. Kirje tulisi varmasti täysin puun takaa. Toisaalta meillä voisi olla paljonkin puhuttavaa. Sitä on tullut sen verran tietoiseksi siitä miten jotkut asiat voivat loukata, eikä sitä haluasi kovasti loukata.

Toivottavasti sitä tekee viisaita valintoja ja toivotan kaikille muillekin viisautta ihmissuhteisiin.

Hei 🌻🙂🌻
Ymmärrän tuskanne ja epävarmuutenne. Varsinkin sinulla Lämminverinen on vaikeaa, koska suhde kesti niin kauan.
ASM: oliko teillä kyseessä lyhyt vai pitkä ulkopuolinen suhde?
Luin ammatti- ihmisten kirjoituksia ja vuosikin on lyhyt aika uskottomuuden jälkiä läpikäydä. Mutta ongelmahan on usein siinä, ettei pettänyt ole varautunut niin pitkään prosessiin.
Luulen, että meillä tämä juttu kolahti pahasti molempiin. Mieshän ei puhu mutta kyllä sen aistii ja huomaa. En tiedä kokeeko hän itsensä nyt jotenkin " likaiseksi" toisen naisen jälkeen, kun on nuo ongelmat myös seksuaalisuudessa nousseet pintaan?
Hän vannoo minun olevan haluttava mutta ei kuitenkaan tee aloitetta ja muutenkin vaikeuksia potenssin suhteen.
Teillä, jotka saatte puhua asioista on paremmat mahdollisuudet selvitä.
Mies toki hellii ja halailee ja minä pyrin olemaan vastavuoroinenkin mutta joku lukko tässä suhteessa on päällä. Ovatko ne sanomattomat sanat sitten painolastina?

Beren kirjoitti 14.2.2014 14:32

Kerroit tavanneesi naisen jonka kanssa miehesi petti. Tiedän miehen jonka kanssa vaimoni petti ja ilman mahdottoman suurta vaivannäköä voisin hänet tavata. Asuu siis aika kaukana, onneksi. Välillä on käynyt mielessä, että pitäisikö tava mutta toistaiseksi olen päätynyt siihen, että en siinä mitään voita. Kait lähinnä pelkään, että näin tämä mies muuttuu vain konkreettisemmaksi ja pelkään, että samalla epämiellyttävät mielikuvat muuttuvat konkreettisemmiksi. Voitko kertoa mitä halusit sanoa tälle toiselle naiselle ja mitä halusit häneltä kysyä? Millä tavalla tapaaminen auttoi sinua ja oliko jotain negatiivista?

Jossakin vaiheessa, kun suhteen paljastumisesta oli kulunut pari kuukautta, minusta tuntui, että minun on pakko tavata tämä toinen nainen. En vaan päässyt erooon omista mielikuvistani tästä naisesta, joka siis vieraili kotonani useamman kerran, harrasti seksiä meidän sängyssä ja autossa mieheni kanssa. Olin jo ennen tätä viestitellyt hänen kanssaan ja kysellyt hänen näkemyksiään suhteesta ja tapahtumista (joita siis mieheni ei osannut minulle kertoa, kun on huono muistamaan yksityiskohtaisesti päivämääriä tms). Ja sainpa tietää monia asioita jotka mieheni salasi minulta tarkoituksella. Sitten kysyin häneltä suostuisiko hän tapaamiseen ja hän suostui. Monta kertaa mielessäni ajattelin, olenko ihan hullu, mutta onneksi menin hänen kotiinsa sovittuun tapaamiseen. Juttelimme ihan asiallisesti syistä, jotka hänellä oli ryhtyä suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa (hän itsekin oli silloin vielä naimisissa). Hänellä oli samat syyt kuin miehelläni eli läheisyyden kaipuu ja seksi. Mitään suurta rakkaustarinaa tästä ei syntynyt (lievää naisen ihastumista lukuunottamatta). Ja uskoin täysin (tyhmyyttäkö lie) hänen vilpittömän anteeksipyyntönsä. Mutta sen sanon, anteeksi vaan jos jotakuta loukkaa, että ihmettelen suuresti miten mieheni ryhtyi suhteeseen noin vähemmän viehättävän naisen kanssa. Sanoin sen miehellenikin siellä käynnin jälkeen, että hänen naismakunsa on kertakaikkiaan surkea. Mutta jos seksiä haluaa niin ei kai sillä ole väliä miltä kohde näyttää.
Mutta tapaaminen helpotti minua suuresti mielikuvieni (millaiseksi olin naisen kuvitellut) kanssa, tiedänhän nyt millainen nainen hän oikeasti on. Olin vaan nähnyt facebook profiilikuvan. En koe naista millään tavalla uhaksi enää, hän elää uudessa parisuhteessa ja on luvannut olla pitämättä yhteyttä.
Nyt vaan koitan seilata omien tunnemyrskyjeni aallokossa, välillä heittää kovastikin, kuten eilen kun miehelläni oli taas työvuoro viikonloppu (hän kun kävi tapaamassa toista juurikin näiden työviikonloppujen ja muiden työiltojen aikana), joten ahdistaa jo aina valmiiksi kun nää työt kutsuu.
Haluaisin niin kovasti päästä näistä ikävistä tunteista, mutta uskon joutuvani käymään niitä useinkin läpi tämän kuluvan vuoden aikana, kun tietyt päivämäärät ja tapahtumat tulevat eteen...valokuviakin kun katselee niin ensimmäisenä tulee mieleen päivämäärä ja mitä silloin on tapahttunut. Tuntuu niin valheelliselta kaikki mitä viime kevään/kesän/syksyn aikana tapahtui.

Haluan omistaa Suvi Teräsniskan kappaleen Täydellinen elämä, kaikille niille jotka tietävät miltä tuntuu kun "Itkun kaulukset kurkkua kuristaa" <3

mariella kirjoitti 17.2.2014 13:12

…En tiedä kokeeko hän itsensä nyt jotenkin " likaiseksi" toisen naisen jälkeen, kun on nuo ongelmat myös seksuaalisuudessa nousseet pintaan?
Hän vannoo minun olevan haluttava mutta ei kuitenkaan tee aloitetta ja muutenkin vaikeuksia potenssin suhteen.…
…Mies toki hellii ja halailee ja minä pyrin olemaan vastavuoroinenkin mutta joku lukko tässä suhteessa on päällä. Ovatko ne sanomattomat sanat sitten painolastina?

Moi Mariella
Tämä on siis nyt ihan vaan ajatushaituva jostain. En halua olla epäkohtelias, mieleeni tulee, että pelkääkö hän jotain tautia, tai onko käynyt testeissä, pelkääkö mennä niihin? Sä voit purkaa ton pommin sanomalla, että käydään testeissä molemmat ja katotaan sitten miten mennään. Tai otetaan kortsu käyttöön ennen testejä, jos on pelkoa jostain sellaisesta. Kyllä taudin tartuttamisen syyllisyys voi estää kanssakäymisen. (Tämä on siis nyt ihan vaan ajatushaituva jostain.)

mariella kirjoitti 17.2.2014 13:12

Hei 🌻🙂🌻
Ymmärrän tuskanne ja epävarmuutenne. Varsinkin sinulla Lämminverinen on vaikeaa, koska suhde kesti niin kauan.
ASM: oliko teillä kyseessä lyhyt vai pitkä ulkopuolinen suhde?
Luin ammatti- ihmisten kirjoituksia ja vuosikin on lyhyt aika uskottomuuden jälkiä läpikäydä. Mutta ongelmahan on usein siinä, ettei pettänyt ole varautunut niin pitkään prosessiin.
Luulen, että meillä tämä juttu kolahti pahasti molempiin. Mieshän ei puhu mutta kyllä sen aistii ja huomaa. En tiedä kokeeko hän itsensä nyt jotenkin " likaiseksi" toisen naisen jälkeen, kun on nuo ongelmat myös seksuaalisuudessa nousseet pintaan?
Hän vannoo minun olevan haluttava mutta ei kuitenkaan tee aloitetta ja muutenkin vaikeuksia potenssin suhteen.
Teillä, jotka saatte puhua asioista on paremmat mahdollisuudet selvitä.
Mies toki hellii ja halailee ja minä pyrin olemaan vastavuoroinenkin mutta joku lukko tässä suhteessa on päällä. Ovatko ne sanomattomat sanat sitten painolastina?

Ovat tunteneet pitkään, mutta "seksisessio" kuten mieheni tämän ilmaisee kesti muutaman kuukauden. Totuudenhan vain nämä kaksi tietävät, mutta mieheni käytöksestä päätellen se lienee totuus, mieheni oli aivan eri ihminen tuona aikana. Työmatkat venyivät, niille lähdettiin jo su aamulla jne. Selvät merkit, mutta en udellut. Ajattelin, että katsotaan milloin hän itse asian kertoo. Se tosiian tapahtui syksyllä erouutisen merkeissä. Samalla tuli katumus ja hän tajusi, mitä on tekemässä. Uskon, että hän ei ole ennen pettänyt ja aidosti yrittää pelastaa avioliittomme. Yhdessä on oltu 32 vuotta. En tiedä, miten kauan tätä jaksan. Edelleen mietin, olisiko helpompaa yksin. Voimia meille.

Hei,

Kyynel78, kiitokset kun valaisit tapaamisasiaa. Aluksi ajattelin, että hyvinkin varmasti jossain vaiheessa olen yhteydessä vaimon kanssa pettäneeseen mieheen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ehkä lähinnä terapiamielessä mietiskelen hänen tapaamistaan mutta ehkä en kuitenkaan tulen koskaan häntä tarkoituksella tapaamaan. Vaikea kuitenkaan sanoa tulevaisuudesta, voi ilmaantua jotain tai joku asia jää vaivaamaan ja se saa olemaan yhtydessä. Täytyy myöntää, että vaimolla oli varsin hyvä maku joten yritän saada lohtua siitä, että en silti jäänyt toiseksi.

Sen jälkeen kun joku aika sitten sain miehen silloisen vaimon osoitteen, on alkanut tuntua melkeinpä todennäköisemmältä, että lähetän hänelle kirjeen, jos saan sen hyvin muotoiltua. En vain haluaisi pahasti pelästyttää ja loukata häntä. Saa nähdä jääkö hänkin terapiaharjoitukseksi.

Toivotan kaikille petetyille voimia painia asian kanssa.

Beren kirjoitti 18.2.2014 11:41

…Saa nähdä jääkö hänkin terapiaharjoitukseksi. …

Kiitos ajatuksesta, tota olen itse asiassa tiedostamattomasti tehnyt kävellessäni kaupungilla ja kuvitellessani että eksä tulee uuden kanssa tai yksin vastaan, että mitenkä suhtaudun ja olen harjoitellut tuiki tuntemattomien vastaantulijoiden kanssa tai heidän avullaan sitä, etten kiinnitä mitään huomiota heihin, en edes katso. En tiedä kykenenkö sellaiseen oikeassa tilanteessa, mutta olen ainakin harjoitellut sitä, että en tarvitse ottaa kontaktia, en tarvitse reagoida mitenkään erityisesti heihin, ja tänäänhän se sitten tapahtui että tämä uusi tuli vastaan, enkä edes vilkaissut siihen suuntaan. Hän varmaan jäi mun perään kattelemaan, kun oli niin kummallisia kantamuksia. Ihan sama. Elämä jatkuu omalla paremmalla tavallani. Tämä on siis aivan toinen tilanne kuin teillä, jotka sinnittelette vielä suhteissanne.🙂👍

Kyynel78 kirjoitti 10.12.2013 13:28

Paljon on taas samanlaisista tunteista saanut lukea, mitä itse mielessäni käyn. En ihan joka päivä mutta usein.
Nyt on taas ahdistanut enemmän kun tietää että kohta suhteen paljastumisesta tulee 2kk ja siitä kun toinen nainen oli mun kodissani 3kk (sama kuukauden päivä). Vihaan sitä päivää yli kaiken. Yritän olla ajattelematta asiaa, mutta se väkisinkin on mielessä.
Olen jopa ollut muutamaan otteeseen yhteydessä tähän toiseen naiseen, ja mua se on kyllä auttanut. Olen hänen puoleltaan kuullut syyt miksi hän lähti suhteeseen ja mitä hän siltä haki. Kun vastaus oli sama kuin miehelläni, eli seksiä, uskon että tässä tilanteessa meillä on vielä mahdollisuus saada liitto toimimaan. Ja koska tämä nainen vieraili kaksi kertaa meidän kodissa, mun sängyssä, mun oli hyvin vaikea päästä yli niistä mielikuvista joissa mieheni oli toisen naisen kanssa meidän sängyssä tai sohvalla mutta kun olen "tutustunut" naiseen viestien välityksellä, hän ei ole enää sellainen mörkö kuin kuvitelmissani oli. Ei tarkoita todellakaan että millään tasolla hyväksyisin asian tai unohtaisin, mutta näin se vaan on.
Kävimme mieheni kanssa terapiassa viime viikolla ja tuntui hyvältä puhua ihmisen kanssa joka on ulkopuolelta. Itse en ole kertonut kenellekään petetyksi tulemisesta, kai se jotenkin hävettää, että mulle on voinut tapahtua jotain semmoista. Vaikka itse olenkin syytön tähän asiaan.
Mieheni on ollut kovasti tukena ja on todellakin ymmärtänyt tekojensa vääryyden ja mitä ne on mulle tehny. Koskaan en ole nähnyt hänen itkevän kuten nyt viimeaikoina.
Rankkaa on painiskella näiden omien tunteiden kanssa, on kuin vuoristoradassa. Onneksi parempia päiviä on jo enemmän.

Voimia kaikille saman kokeneille ☹️

Sairasta, että mies on tuonut naisen kotiin. Meillä naisen väittämän mukaan käynyt samoin. Minusta tuntuu, että kaiken muun voisin unohtaa ja antaa anteeksi, mutta en sitä. Sairasta toimintaa.

Hei 🌻🙂🌻
Kyynel78: miehesi katuu varmasti aidosti, koska on itkenytkin tekoaan.
Meillä vieras nainen ei käynyt kotonamme mutta voin kuvitella, miten pahalta se tuntuu.
Jostain luin vastaavanlaisen tilanteen ja parisänky oli mennyt uusiksi sen jälkeen ihan konkreettisesti.
Voisin kuvitella, että samoin olisi tehty myös meillä, jos näin olisi tilanne ollut.

Olet siis tavannut sen kolmannen osapuolen??? Se varmasti auttoi sinua. Minä yritin, pyysin että hän olisi tavannut minut tai vastaisi edes sähköpostiini. Lähetin hänelle erittäin maltillisen ja fiksun viestin johon hän ei vastannut, ei vaikka kehotin. Hän soitti miehelleni ja sanoi että "toivon että vaimosi ei enää lähettele viestejä".
Nyt on sellainen tunne että mun on pakko saada siihen naiseen yhteys, sillä muuten en pääse omassa elämässäni eteenpäin. Haluaisin tietää miksi hän roikkui 15 vuotta mieheni elämässä?? Haluaisin myös selvittää mikä minua "ehkä" on vielä vastassa??

Heips, olen silloin tällöin lukenut tuntemuksianne petetyksi joutumisesta. Omasta kokemuksestani on jo 20 vuotta, mutta haluan nyt jakaa muinaismuistojani teidän kanssanne. Ja kertoa tämän vähän niin kuin tyyliin Selviytymistarina..

Meillä oli 2 alle 3 v lasta ja odotin kolmatta, kun sain kuulla kaikenlaista kummallista. Mieheni oli nähty siellä sun täällä erään itseään reilusti vanhemman äiti-ihmisen kanssa. Mitään niistä tiedoista en päästänyt tajuntaani saakka, koska mies kuitenkin leikki täysillä kanssani kotia juuri ostamassamme asunnossamme ja itse olin omasta tahdostani ja yhteisen elämämme sattelemana yöt ja päivät sidottu kahteen naperoomme ison mahani kanssa. Luotin aviomieheeni niin täysin, sielunkumppanini kun oli,.. ja kotielämä pyöri kuin väkkärä ilman mitään dramatiikkaa siinä ympärillä. Kummallset huhut torjuin, kunnes tuli pari tyrmäävää puhelinsoittoa. Ekassa tuntematon naisääni kysyi, tiedänkö, mitä mieheni oikein puuhaa. Toinen puhelu yllätti samoin kesken sen arkisen tohinan, joku kysyi luurista, että tiedänkö, että miehelläni ja Eulaalialla on suhde? ( .. turha varmaan sanoa, että nimi muutettu..). Silloin tutisin aikani eteisen nurkassa, oli aika katsoa totuutta silmiin ja kysyä mieheltä, onko se totta.

No ei tietenkään, sanoi. Mutta. Siitä alkoi kuitenkin totuuden ja tuskan lumivyöry ja tulivuorenpurkaus. Kaikki valheiden verkot avautuivat, jouduin sellaisen tuskahelvetin silmään, jonne en toivo koskaan kenenkään putoavan, varsinkaan pienten lasten äitien. Keskellä pahimmillaan ammottavaa helvetin haavaa isäni kuoli ja muutama päivä siitä olin samassa sairaalassa synnyttämässä. Koko mennyt avioliitto rojahti polttavaan tuhon tuleen kaiken surun ja tuskan keskellä.Olisin tahtonut antaa periksi ja seota omaan helvettiini, mutta ei sitä voi tehdä, kun pienin on vastasyntynyt, seuraava vuoden ja esikoinen vajaa kolmevuotias.

Muutin lasten kanssa pois kodistamme, koska valheiden verkon rysähdettyä koin itseni en vain pettämisen vaan myös petoksen uhriksi. Mies oli elänyt vuoden tyylipuhdasta kaksoiselämää. Totuus sattui välillä niin kovasti, että kun sain lapset nukkumaan illalla, käperryin itse kylppärin lattialle nukkumaan. Lattialämmitys lohdutti, naapureista kuuluvat elämisen äänet kantoivat. Ajatelkaa, se riitti jaksamaan seuraavaan päivään.

Nyt lapset ovat aikuisia ja kaikesta yhdessä eletystä on aina puhuttu. Heistä kasvoi herkkiä tunneihmisiä, jokainen kävi siinä rippikouluikäisenä oman hylätyksi tulleen tunteensa tunnemyrskyn vahvana. Jokainen on saanut muodostaa suhteensa isäänsä näin aikuisena ja kaikilla se on jäänyt aika kehnoksi. Varsinkin eron aikana syntynyt ei koe mitään henkistä yhteyttä isäänsä. Turha varmaan pohtia, miksi.

Elämä vei meitä kuitenkin aikanaan eteenpäin, lapset kasvoivat ja ovat kertoneet, että oli ihan hyvä ja iloinen lapsuusaika, vaikkei ihan normiperhe oltukaan. Ilman lapsia en tosin olisi selviytynyt omasta helvetistäni.

Eulaalian mies, joka oli myös se jätetty osapuoli, otti minuun yhteyttä ja halusi tavata. Ensin se tuntui ihan ylivoimaiselta kuulla vielä hänenkin tuskansa tapahtuneesta, mutta näin aikojen päästä ajateltuna se keskusteluyhteys vei omaa selviytymistäni eteenpäin tehokkaammin kuin mitkään muut tahot, joilta itse hain sellaista perinteistä keskusteluapua,kuten kriisipuhelin ja paikallinen mobile ja perheasiain neuvottelukeskus... aloin saada jonkinlaista perspektiiviä tapahtuneisiin tosiasioihin. Olin tullut jätetyksi ihan tavallisen perheenäidin takia, ei Eulaalia ollutkaan mikään Seksin Papitar eikä Afrodite, jonka takia olin jo haudannut oman naiseuteni ja koko olemassaoloni six feet under.

Elämä kantaa. Lapset kasvavat nopeammin kuin uskottekaan, pian lähtevät omilleen. Pitäkää heistä kiinni, kun ovat pieniä ja tarvitsevat teitä. Se tuo elämään todellista tarkoitusta ja onnea. Suojelkaa heitä, samalla suojelette itseänne. Uuteen suhteeseen ei kannata rynnätä niin kuin se olisi se ainoa mittari olemassaolosta. Ottakaa vaikka koira, sekin tuo elämään enemmän hoitavaa ja palkitsevaa läsnäoloa ja sisältöä ja tunnejuttuja kuin ripustautuminen rikkinäisenä jonkun tyypin matkaan ihan vain siksi, että elämä ilman parisuhdetta olisi jotenkin epäelämää.

Erohelvetti ei lopu koskaan, jos ei siitä päästä irti. Siihen voi tuhlata tämän ainutkertaisen elämänsä, joka näin viisikymppisen näkökulmasta on yllättävän lyhyt.

Hei taas,

Mariella, kyllä olen nähnyt miehessäni aidon, vilpittömän katumuksen enkä ikinä ole nähnyt hänen itkevän kuten nyt viimeisten kuukausien aikana. Olemme paljon puhuneet, onneksi, eikä hän itsekään voi ymmärtää miten on voinut tehdä jotain näin kamaalaa minulle. Ja juurikin tämän katumuksen ja tuen ansiosta, jonka olen häneltä nyt saanut, uskon pystyväni jättämään tämän asian taakseni siinä määrin, että voimme jatkaa liittoamme. Mutta vain tulevaisuus näyttää miten tässä käy.
Ja kyllä meilläkin sänky meni välittömästi vaihtoon. Silloin kun lokakuun eräänä sunnuntaina minulle tämä karmea totuus tuli ilmi, kysyin mieheltäni melkeinpä ensimmäisenä kun paljastui heidän viettäneen kiihkeää yötä yhdessä, että olivatko he meidän sängyssä jolloin hän vannotti että eivät olleet. No sitten lähdin lasten kanssa sukuloimaan, ja vielä siellä edellisenä iltana ennen kotimatkaa kysyin häneltä että oliko asia edelleen näin ja hän edelleen kielsi heidän olleen meidän sängyssä. Sitä en tarkalleen muista enää, miten asia tuli taas puheeksi, mutta kolme viikkoa paljastumisen jälkeen selvisi, että he olivat olleet meidän sängyssä. Ja senpä jälkeen en enää nukkunut omassa sängyssäni. Seuraavana päivänä kannoin patjat ulos, purin raivopäissäni sängyn ja hävitin tyynyjä lukuunottamatta kaikki petivaatteet ja lakanat. Kaikki meni vaihtoon. Pari päivää nukuttiin patjoilla ja sit lähdettiin ikeasta hakemaan uutta sänkyä.

lämminverinen, joo tapasin kerran toisen osapuolen. Koin sen välttämättömänä oman toipumiseni kannalta. Hän onneksi suhtautui tapaamisajatukseeni positiivisesti, ja otti minut vastaan kun ehdotin tapaamispäivää. Mielessäni ajattelin ennen hänen tapaamistaan että jos hän olisi kieltäytynyt, olisin varmaan ajautunut stalkkaajaksi. Onneksi sitä ei tarvinnut tehdä. Niin pakottavaksi tarve tavata hänet tuli. Tunsin itseni ihan nollaksi, kun mieheni piti hakea tyydytystä joltain toiselta. Omatuntoni, itsekunnioitukseni ja naiseuteni kaikissa muodoissaan koki niin suuren kolauksen, että olen todella paljon joutunut tekemään töitä sen eteen että voin tuntea itseni millään asteella halutuksi tai rakastettavaksi.
En voi kuvitellakaan tuskaasi mitä koet kun 15 vuotta miehesi on pettänyt sinua. Puoli vuotta on minulle jo ihan liikaa. Rohkeutta toivon sinulle ottaa yhteyttä uudestaan ja toivon toisen naisen suostuvan tapaamiseen sinun tulevaisuutesi takia.

Kartastrofiina, Ei ole helppo elämä sinullakaan ollut. Mutta vaikuttaa siltä että olet hengissä selvinnyt. Miten olet pystynyt luottamaan miehiin kokemasi jällkeen? Jos voin kysyä?
Minä en ole hetkeäkään miettinyt lähtemistä, itsellänikin on neljä lasta (7kk-11v). Haluan todella saada liiton toimimaan ja uskon miehen uskottomuuden olleen kunnon herätys siihen, että vaikka koimme että suhteessa kaikki on kunnossa, siellä ei kuitenkaan ollut. Vikaa on meissä kummassakin, vaikka mies oli sen joka lähti pettämään.

Aurinkoa päiväänne <3

Hei 🌻🙂🌻
Kyynel78: kiinnitin huomiota kirjoituksesi mainintaan, että vikaa oli teissä molemmissa.
Lähtökohtaisesti kyllä ajattelen niin, että pettäjän ei ole pakko pettää. Hän voi puhua, mikäli kokee asiat ongelmallisiksi parisuhteessa.
Meillä ei nimittäin mies edes tiennyt sitä, miksi petti. Hän ei osannut kertoa yhtään syytä siihen. Ja sehän tässä hämmentääkin.
Meillä on eletty miehen ehdoilla pitkälti koko elämä. Hänen työnsä on sellainen.
Kotivastuu ollut minulla...
Eli on pettämistä, jolle ei vaan yksinkertaisesti löydy mitään syytä.

Hei,

Mariella, kait jonkinlainen syy on mutta ei mitään hyvää syytä, ei mitään sellaista jonka voisi kertoa puolustuksekseen. Miehesi saattaa nähdä, että hän loukkaa sinua vain enemmän kertomalla jonkin syyn joka näin jälkikäteen kuulostaa vain typerältä, varsinkin kun olisi pitänyt olla sairastavan vaimon tukena. Tämä voi olla yhtenä syynä miehesi haluttomuuteen osallistua terapiaan, koska siellä törmää kuitenkin kysymykseen pettämisen syistä. Voi myös olla, että miehesi ei kunnolla osaa itse hahmottaa syitä pettämisen takana. Tämäkin varmasti vähentää halua osallistua terapiaan. Häntä varmaan pelottaa, että mitä asioita sillä tulee esille. Onko miehesi kertonut miksi hän ei halua osallistua terapiaan? Olen ymmärtänyt, että joskus miehillä syy pettämiseen voi olla pelkästään sisäistetty miehinen normi, että miehen kuuluu olla valmis seksiin, jotta osoittaisi olevansa miehekäs. Ehkä joudut tyytymään siihen, että ei ollut mitään hyvää syytä. Toisaalta, onko hyviä syitä?

Katastrofiina, kerroit, että sinua auttoi keskustelu toisen petetyn osapuolen kanssa. Ehkä tosiaan vielä lähetän sen kirjeen toiselle petetylle osapuolelle. Toivottavasti ei tule järkytyksenä.

Toivotan kaikille voimia ja hyvää viikonloppua.