Berenin viestistä heräsi tuttuja tuntemuksia, mutts yksi kommentti jotenkin nousi siitä itselle esiin. Viittaus huonoon itsetuntoon. Mun vaimolla ollut todella huono itsetunto ja olen aivan varma, että juuri tämä oli suhteen alkamisen yksi pääsyistä. Tietenkin minun olisi ollut mahdollista täyttää tähän liittyviä tarpeita, mutta en siihen kyennyt enkä osannut. Tämä kuitenkin ne edelleen ongelma ja vaimon monista reaktioista muiden ihmisten kanssa ja oman vartalon kanssa on tosi selvästi havaittavissa tämä. Ja mietin että onko uusi tarve viettää aikaa baareissa jonkinlaisen huomion haun tyydyttämistä, kun välillä provosoivastikin tähän liittyen puhuu. Ei voida puhua näistä vielä ollenkaan, mutta kirjoittaen olen kertonut mitä avioliitolta tahdon ja miksi en kaikesta uudesta vaimon minuudesta pidä. Uusi elämäntyyli kun toi mukanaan salailun, lupausten pettämisen ja valehtelun.

Heii🌻🙂🌻
Kirjoitukseni herätti ajatuksia: uskottomuuden aikana mies usein puhui siitä, kuinka hän on vanhentunut ja ulkoisesti sellainen, ettei kelpaa kenellekään.
Meillä ongelma-alueena on ollut puhumattomuuden lisäksi seksi ja läheisyys. Aloitteet ovat tulleet aina minulta???
Mietin, eikö mies halua seksiä vai onko hän työnteostaan ja muusta tekemisistään niin väsynyt, ettei jaksa...sängyssä pieni halaus, suukko ja hyvän yön toivotus.
Sillä rintamalla on ollut vaisua jo ennen sairastumistani ja tätä uskottomuutta.
Kaveripiiristäni (siihen kuluu myös miehiä) olen saanut viestiä, että olen haluttava nainen🙂🌻
Mielestäni mies suuntaa energiansa vääriin asioihin liikaa tai sitten häntä ei todella kiinnosta nuo asiat, vaikka eroa ei ole ollut haluamassa.
Mikähän tässä on mennyt pieleen? Mieheltä en saa oikein kunnollisia vastauksia asiasta kysellessäni.
Tottakai siinä jälleen herää epäilys siitä, että joku toinen on tärkeämpi, kuin minä😐
Uskottomuuden jälkeen oli itse myös haluton..se lienee ihan normaalia???
Olisiko teillä mitään ajatuksia, mistä tämä asia voi juontua?

Hei taas,

Ensinnäkin Mariellalle: haluttomuus voi johtua niin monesta asiasta, että en pysty arvailemaan mistä asia johtuu. Teillä olisi uskottomuuden takia suuri tarve hyvälle kommunikoinnille. Se auttaisi selvittämään monia mieltäsi vaivaavia asioita. Vaikuttaa siltä, että miehesi välttelee seuraasi keskittymällä rakentamisprojekteihinsa. Toisaalta näin hän saa ajatukset muualle ja toisaalta näin hän välttää vaivaannuttavan tilanteen jolloin hän tuntee, että pitäisi puhua mutta hän ei osaa tai uskalla pukea tuntemuksiaan sanoiksi. Todennäköisesti suurimpana syynä on se, että hän ei ole koskaan oppinut asiaa. Syyksi ei tarvita mitään konkreettista estettä kuten, että toinen nainen olisi hänen mielessään. Minkälainen asenne miehelläsi on aikoinaan ollut psykologiaa, terapiaa tai tunteista puhumista kohtaan noin yleisesti? Miten hän on kommentoinut, jos esim. joku käy terapiassa tai miten hän on suhtautunut psykologiaan liittyviin asioihin? En tiedä miten saisit hänet avautumaan tuntemuksistaan, jos hän ei itse oivalla tai suostu pariterapiaan jossa ulkopuolinen auttaisi asioiden käsittelyssä.

Meillä vaimo oli lasten kanssa pienellä matkalla jonka aikana ehdin liiankin kanssa pyöritellä tilannettamme ja tuntemuksiani mielessäni. Olo oli sangen kurja yksin illalla ja nukkuminen oli vaikeaa. Perhe tuli eilen kotiin ja illalla, vaikka olimme vaimon kanssa molemmat kovin väsyneitä, kävimme pitkään läpi tilannettamme ja myös pettämiseen liittyviä yksityiskohtaisempia puolia. Olin ehtinyt kirjoittaa ylös mieltäni vaivaavia asioita ja ajattelin, että ne säilyvät paperilla tallessa joten kaikkea ei tarvitse yrittää selvittää kerralla, varsinkin kun molemmat olivat väsyneitä.

Aloitimmekin helpommasta puolesta käymällä läpi lähinnä meidän keskinäiseen suhteeseen liittyviä asioita. Oli rauhoittavaa ja huojentavaa kuulla kuinka samanlainen kuva meillä on tilanteestamme ja sen korjaamisesta. Molemmat voivat nähdä, että tästä kun selvitään, ovat molemmat oppineet paremmin ottamaan vastaan toisen tunteita, oppineet paremmin kuuntelemaan ja ymmärtämään toista sekä oppineet rohkeammiksi kertomaan omista tunteistaan. Minulla on suorastaan kirkas kuva siitä kuinka voimme ajan mittaan saada paremman henkisen yhteyden toisiimme.

Keskustelu ajautui myöhemmin pettämisen raadollisempiin yksityiskohtiin jotka olin ajatellut säästää myöhemmälle. Tämä oli molemmille raskasta, päässä humisi ja mieltä myllersi. Molemmat pysyivät kuitenkin kunnioittavina ja toisen rinnalla ja nyt on sellainen olo, että kun nämä asiat on kuitenkin käsiteltävä jollain tavoin, niin ehkä tämä hetki kelpasi siinä kuin jokin toinenkin. Tunnen selvästi, että asioiden sulattelu mielessä tulee viemään aikaa ja joihinkin asioihin vielä palataan. Nyt kuitenkin tiedän paremmin mitä sulatella ja kalvavaa epävarmuutta on vähemmän.

Vaimo on ilahduttavasti jaksanut käydä asioita läpi ja on selvästi ottanut velvollisuudekseen yrittää olla avuksi ja tukena jotta keskinäinen luottamus palautuisi. Vaimolle on raskasta käydä läpi omaa petollisuuttaan mutta toisaalta kun hän kerran on paljastunut, on hän myös huojentunut kun voi kertoa mitä on tapahtunut ja keventää salailun aiheuttamaa omaa taakkaansa. Omasta puolestani yritän jäsennellä asiat niin, ettei tule jankattua samoja asioita ja, että käsitellään olennaisia asioita joiden selviäminen todella auttaa itseäni. Jonkin verran mietityttää mihin raja kannattaa vetää. Esim. seksiin liittyviä yksityiskohtia en halua tietää, koska ainakin nyt tuntuu siltä, että niiden tietäminen ei auta mitään. Yksityiskohdat voisivat vain kummitella mielessäni kun rakastelen vaimoni kanssa.

Minkälaisia kokemuksia muilla on siitä mitä on hyvä tietää ja minkä tietämisestä on herkästi vain haittaa?

Hei 🌻🙂🌻
Meillä puolestaan eilen keskusteltiin siitä, miksi tämä kriisi vaan jatkuu siis minun mielessäni. Ja myös siitä, miksi mies ei enää halua aihetta käsiteltävän.
Selvisi, että aina, kun otan asian puheeksi tai joku ilme kasvoillani on ns. väärä ( surullinen, alakuloinen, väsynyt) niin mies kokee valtavaa syyllisyyttää ja hänen on sitä vaikea enää kestää tunteena.
Sitten paljastui myös sekin, että kyllä hän itsekseenkin näitä ajattelee, ei vaan sano sitä ääneen. Tulee kuulemma paska fiilikset päälle...
Vaikuttaahan tämä siis meihin molempiin vielä ja mies kokee ehkä henkireiäksi nuo puuhailunsa. Ei tarvitse ajatella ikäviä asioita niihin täysin keskittyessään.
Minä mietin tuota täydellistä tietämistä tapahtumien kulusta. Se riittää, mitä kerrottu on. En halua kiduttaa itseäni enempää yksityiskohdilla asioiden suhteen. On jo riittävästi siinä, että tiedän suhteen kestäneen vajaa kaksi kuukautta, seksiä yritetty 2 kertaa ja sitten yrittäjien vuosijuhlassa suudeltu. Yhteensä tapaamisia viisi, joista kaksi naisen pitämässä kahvilassa.
Kipukohtani on tässä nyt selkeästi se, että itse en todellakaan voisi pettää sairastunutta puolisoa ja esittää kotona muuta...
Toisaalta lohduttaa se, että miehen lääkäri totesi tässä nyt olleen jostain psyyketilasta kyse. Kahden kuukauden masennushan tapahtumien jälkeen myös puoltaa sitä.
Parempi olisi, kun tulisi enemmän päiviä, ettei ajattelisi asiaa. Tai oikeastaan yleensä ajattelen niitä yöllä tai sitten herään painajaiseen ja alan miettimään😞 Enkä saa unta uudelleen.
Mies ei halua mitään psykiatreja yms. enempää sekoittaa tähän tilanteeseen. Siihen liittyy pelkoa, että tulisi jotain ikäviä asioita vielä mieleen, jopa lapsuudesta asti. Näin hän on tämän asian selkeästi ilmaissut.
Miehellä on ollut aiemmin depersonalisaatiohäiriön oireita, jotka ovat alkaneet nuorena. Niidenkään vuoksi hän ei ole käynyt lääkärissä. Toki on aina maininnut, kun oireet tulevat päälle.
Eli näillä mennään ja katsotaan, sekä toivotaan parempaa huomista kaikille 🌻🙂🌻

Hei Mariella,

Yrittäisin vakuuttaa miehesi siitä, että asioiden hautominen on raskaampaa kuin niiden puhuminen, vaikka ensiksi tuntuisi aivan ylivoimaiselta sanoa ääneen miltä sisimmässä tuntuu. Se on vähän niinkuin ne tekemättömät työt jotka ovat niitä raskaimpia töitä. Huomattavalta askeleelta kuulostaa jo hänen avautumisensa siitä, että hänestä tuntuu pahalta.

Joskus miehiä pidättelee puhumasta se, että he jo etukäteen miettivät mitä sille ääneen lausutulle kaameudelle sitten voi tehdä, jotta asia korjaantuisi. Ei välttämättä tajuta, että aluksi riittää, että kertoo miltä tuntuu ja mitä ajattelee, jotta puolisoiden välille syntyy yhteys. Sitten myöhemmin asioita voi alkaa pala palalta käsitellä. Eihän sitä ratkaisua tiedä ennen kuin asioita on käsitelty.

Eilen illalla tunsimme vaimon kanssa suurta lämpöä ja läheisyyttä, kuin olisimme uudestaan rakastuneet. Tänään lähetimme vielä lempeitä viestejä toisillemme siitä kuinka tärkeäksi ja rakkaaksi toisen tuntee. Tilanne alkaa kääntyä päälaelleen. Kohta varmaan saan onnitella vaimoani pettämisestä😋 Vakavasti puhuen, molemmat tajuavat, että tämä on traumaattista mutta molemmat ovat hyvin huojentuneita, että asiaa on pystytty käsittelemään rakentavalla tavalla ja samalla tunnemme saaneemme läheisen henkisen yhteyden toiseen. Molemmat tiedostavat, että asiaa saatetaan jollakin tavalla käsitellä pitkänkin ajan päästä. Samaan aikaan molemmat ovat tietoisempia kuin koskaan siitä kuinka tärkeitä olemme toisillemme. Se antaa miellyttävän varmuuden sille, että tästä selvitään.

Eli meillä on mennyt ihan ällölällyn puolelle mutta tässä tilanteessa osaa antaa arvaamattoman arvon sille kun toinen sanoo rakastavansa ja olevansa suunnattoman pahoillaan ja silmistä näkee, että toinen ei voisi olla enempää tosissaan. Ja selvyyden vuoksi sanottakoon, että meillä ei ole koskaan harrastettu ällölällyä kuin hyvin rajallisesti, jälkeen päin katsottuna sitä on aivan turhaan säästelty tai ainakin minä olen jotenkin säästellyt. Eli kyseessä ei ole mikään kaava, jossa pahoitetaan toisen mieli ja sitten hyvitellään. Näin syvää toisen ymmärtämisen tunnetta meillä ei ole ennen ollut. Tämä ei missään tapauksessa tarkoita, että pettämistä millään tavalla hyväksyttäisiin. Virhe on joka tapauksessa tapahtunut. Molemmilla on vahva halu yrittää ottaa mahdollisimman paljon opiksi ja kääntää kriisi voitoksi. Molemmat ymmärtävät kuinka paljon pitkä suhde voi antaa ja kuinka paljon voi menettää.

Hei🌻🙂🌻
Luulen, että asiat ääneen sanottuna tekevät niistä konkreettisempia ja siksi sitä vältellään.
Alussa me kyllä keskustelimme, jopa riitelimme muutaman viikon. Mies kai ajatteli, että asia oli sitten siinä.
Kuitenkin joku outo paha olo jäi kalvamaan minua. Yritin siitä puhua, mutta tuolloin jo mieheni sanoi, että nyt hän on kertonut kaiken ja enempää ei voi minua auttaa. Ohjasi puhumaan psykiatrille, ei lähtenyt pariterapiaan.
Meillä oli muuten tuota ällönlällyä ennen paljastumista. Sitä suuresti kummastelin, kun mies isoon ääneen julisti lapsillemmekin, että olemme rakastuneet uudelleen. Minä en päässyt mukaan siihen tunteeseen silloin, vaan se herätti enemmän epäilyjä siitä, että jotain kummallista on nyt menossa. Käsi vihkiraamatulla mies vannoi, ettei mitään ole😭
Jälkeenpäin hän kertoi, että se ei ollut häneltä normaalia käytöstä. Ja tunne-elämä oli jotenkin ylikierroksilla tuolloin.
Samoin oli valtava syyllisyys vallannut mielen: hän oli alkanut tajuamaan sen, mitä oli tullut tehtyä. Siksihän, kaikin tavoin minua piti loukata asian tullessa puheeksi.
Sitä en ymmärrä, että jos joku sekava rakkaudentunne tuolloin kohdistui yht'äkkiä minuun, niin miksi hän ei pystynyt lopettamaan soittelua/ viestittelyä tuolle toiselle naiselle? Vaikka se olisi mennyt niin, että hän oli enemmän vastaavana osapuolena. Toki hän kertoi jälkikäteen, että häntä pelotti se, että asia tulee tietooni ( naisen kertomana? )
Ja yrittihän tämä nainen tosiaan vielä jouluviikolla yhteydenottoa tekstarilla. Mies näytti viestin Tapaninpäivänä: sanoi, ettei halunnut enempää pilata joulutunnelmaani, kuin, mitä oli jo aiemmin tehnyt. Lyhyellä viestillä mies ilmoitti tuolle naiselle, että perhe on hänelle tärkein ja eikö hän vieläkään itse tajua sitä, kuinka paljon he ovat perheitään loukanneet. Mainitsi myös, että seuraavasta yhteydenotosta tuleekin sitten jo lähestymiskieltohakemus.
Ja yhteisten tuttujen kautta kuulin, että nainen lähti 2 viikoksi juuri ennen joulua ulkomaille. Hänen miehensä haluaa hinnalla millä hyvänsä pitää perheen kasassa ja kai nainen on jotenkin onnistunut vierittämään syyn tapahtumista miehensä niskaan. Vaikka, kyllä se pettäjä on AINA itse vastuussa tekemistään valinnoista. Aina on toinenkin tapa ratkaista asioita, jos ongelmia on.
Meillä tämä kallistuu enemmälti miehen henkilökohtaiseen kriisiin...Puhuttiin tänään lapsuusmuistoja ja on siellä tekijöitä vaikuttamassa.
Toivoin kuitenkin, että suhteenne kiihko jatkuu. Toiset ehkä vaan saavuttavat sen vaiheen myöhemmin. Olen lukenut, että uskottomuus voi jopa todella parantaa pariskunnan elämää. Minä elän tässä vielä päivän kerrallaan...🌻🙂🌻

Hei kaikki,

Viikonloppuna puuhailimme vaimon kanssa yhdessä ja juttelimme niitä näitä. Välillä sen hetken arkipäiväisyyksiä, välillä muistelimme vanhoja asioita ja välillä puhuimme tunteista ja toiveista. Molemmilla on yhtä aikaa sekä hyvä että vähän paha olo. Molemmat haluavat samoja asioita ja molemmat haluavat kovasti panostaa niihin hyviin asioihin. Molemmat ovat vähän ymmällä sen suhteen miten sen pohjalla olevan epämiellyttävän möykyn saisi liukenemaan ja haihtumaan.

Molemmat tajuavat, että möykky ei lähde vain sillä, että molemmat sitä haluavat. Ikävistä tuntemuksista täytyy puhua ja sitä kautta saada ne vähitellen laimenemaan. Toisaalta haluamme olla varovaisia, ettemme turhaa kaivele sellaisia yksityiskohtia jotka vain jäävät mieleen kummittelemaan. Molemmat ovat vähän epätietoisia sen suhteen minkä asian käsittely helpottaa ja minkä asian käsittely ehkä ei niinkään. Toistaiseksi tuntuu siltä, että kaikki asiat joista on puhuttu, ovat helpottaneet. Tämä tukee sitä, että ei pitäisi turhaan pelätä ottaa asioita esille. Onko muilla ajatuksia siitä mihin raja kannattaa vetää?

Hei🌻🙂🌻
Beren: kyselit tuosta rjanvedosta ja ehkä se kannattaa miettiä ihan omalta kannalta siten, että mitä olettaa itse kestävänsä.
Minä kyselin ehkä liian tarkkaan ja nyt tietyt ristiriitaisuudet vaivaavat mieltäni.
Mieheni nimittäin korosti sitä, ettei hän hakenut seksiä.
Kuitenkin oli kaksi kertaa tavannut naista, molemmilla seksin yrittämistä????
Tämä vaivaa mieltäni nyt 🌻🙂🌻
Toinen asia on se, että perhepiiriin häiden jälkeen mies julisti ääneen sitä, kuinka me olemme rakastuneet uudelleen, lapsille...Kuitenkin tämä suhde jatkui taustalla puhelinsuhteena siihen päivään saakka, kun sain varmuuden siitä; eli n.kuukauden verran.
Tuntui siltä, että minusta oli tehty täysi pelle 😭
Tosin, jo tuolloin pidin miehen käytöstä outona ja olin kysellyt useaan kertaan, onko hänellä suhde. Tämän hän kiisti koko ajan. Ja en päässyt tunteiden tasolla mukaan tuohon hänen äkkirakastumiseensa...
Eli; kysyt sen, mitä kestät kuulla, olisi minun ohjeena.
Joku asia voi jäädä kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa.
Tietenkin kumppanin nimi, minkälaatuinen suhde ja miten kauan, ovat niitä perusjuttuja, jotka yleensä on hyvä tietää. Ja onko teidän omassa kodissanne tavattu, sen kysyisin ainakin.
Tämän enempää en voi ohjeistaa sinua asian suhteen.
Voimia 🌻🙂🌻

Hei 🌻🙂🌻
Ps. Beren: pyrin kyllä käsittelemään tätä kirjoittamaani peilaten kokonaistilannetta: lääkärikään mielestä mies ei tuolloin ollut ns.oma itsensä ja sen todisti myös 2 kuukauden masennus jälkikäteen, kun tajusi, mitä oli tullut tehtyä.
Nainen oli aktiivinen ja ehkä halusi testata viehätysvoimaansa. Koki sitten pettymyksen, kun se ei toiminutkaan toivotulla tavalla.
Mutta: kuuntele todella itseäsi tässä asiassa. Turhaa mielipahaa ei kannatta itselle haalia, kun tapahtuneelle ei voi jälkikäteen mitään, valitettavasti näin 😭
Toivon, että saatte ongelmat ratkaistua ja tilanteesi ja kaikkien muidenkin keskustelussa mukana olleiden helpottaa 🌻🙂🌻

Luin tämän viestiketjun läpi ja samaistun moneen kirjoittajaan. Minä olen eronnut 20 vuoden parisuhteesta muutama kuukausi sitten. Meillä loppui aktiivinen seksielämä jo kaksi-kolme vuotta sitten. Minun aloitteestani. Mies jaksoi yrittää, mutta minä en halunnut enää häntä. Yritin kyllä, mutta en saanut mitään henkistä vastakaikua. Miten tämän nyt selittäisin? Elämä ei antanut minulle mitään, miehellä oli omat menot ja mielenkiinnon kohteet, minulla omat. Mietin eroa jo muutaman vuoden, mutta arvostin pitkää suhdettamme ja ajattelin, että menettäisin liikaa.

Mieheni aloitti nyt viime kesänä suhteen. Suhdetta kesti kuukauden ennen kuin he jäivät kiinni. Mieheni ei halunnut eikä tänäkään päivänä halua keskustella asiasta. Hän puhui muutaman päivän seksin vähyydestä ja olosta, että hän ei saa olla enää oma itsensä. Vastuuta pettämisestä tai valehtelusta hän ei ole ottanut.

Te monet olette jatkaneet suhdetta. Minä en jatkanut. Tai hän ei jatkanut. Mies teki lopullisen päätöksen minun painostuksestani. Minä tiedän nyt, että en olisi enää pystynyt jatkamaan suhdetta. Meillä oli samanlainen tilanne yli 10 vuotta sitten, joten tiedän mistä puhun.

Eroaminen on kuitenkin järkyttävän rankkaa. 20 vuoden jälkeen pitäisi käyttäytyä kuin tuota miestä ei olisi koskaan ollutkaan. Hän ei ole pitänyt minuun mitään yhteyttä. Kahdesti on nähty vahingossa, kun ollaan oltu myynnissä olevassa yhteisessä asunnossamme hakemassa tavaroita. En tiedä jatkaako hän suhdetta vai ei, en tiedä hänen elämästään mitään, eikä hän halua kertoa.

Mutta vaikka eroaminen on raskasta, olen onnellinen siitä, että lähdin. Luotin häneen jostain syystä, vaikka nyt tiedän että se oli edellisen eromme jälkeen sinisilmäistä.

Sitä vaan mietin, että miten hän pääsee erosta yli? Jos hän (kuten oletan) jatkaa pettämällä aloitettua suhdettaan, käykö hän koskaan eroon liittyviä tuskallisia tunteita läpi?
Minä käyn läpi kivun, raivon, välinpitämättömyyden ja surun aaltoja. Eikä helpotusta näy. En voisi kuvitellakaan ihastuvani vielä toiseen, mutta toivon että se päivä tulee. Kunhan en masentuisi ja hautautuisi kotiin.

Kävimme reilut viikko sitten pettämiseen liittyvät asiat läpi varsin kattavasti, siltä ainakin silloin tuntui. Ajattelin jopa, etten välttämättä tarvitse enempää yksitysikohtia. Sen jälkeen kävi kuitenkin yhä selvemmäksi, ettei minulla ole sellaista eheää kattavaa kokonaiskuvaa tilanteesta jonka voisin mielessäni yrittää paketoida ja ajan kanssa siirtää laimenneena varastoon.

Jos saisin tapahtuneen kunnolla paketoitua, voisin tulevaisuudessa ehkä silloin tällöin vilkaista mitä paketissa olikaan, todennäköisesti harvemmin ja harvemmin. Sisältöä katsoessani tuntisin jopa hellyyttä elettyä elämää kohtaan, että tuollainenkin kriisi meidän piti kohdata mutta selvisimme siitä yhdessä ja nyt tunnemme toisemme paljon paremmin kuin koskaan arvasimmekaan, että voisimme toisemme tuntea. Voisimme vapaasti katsoa elämää eteen- ja taaksepäin ja tuntea keskinäistä lämpöä tietoisena siitä kuinka olemme toistemme tukena. Tämä siis on se mielikuvani siitä kuinka voimme selvitä pettämisestä ja yhteisen kamppailun kautta saada entistä parempi suhde toisiimme.

Varsinkin eilisen päivän kuluessa huomasin yhä selvemmin, ettei minulla ole riittävän kattavaa kuvaa pettämisen kaikista puolista, jotta saisin sen paketoitua mielessäni.

Keskustelimme tiiviisti illan ja alkuyön mittaan ja kävimme läpi hyvinkin tarkasti suhteen kehittyminen, tapahtumat, tuntemukset, olosuhteet ja suhteen loppuminen. Molempien kykyä rauhalliseen keskusteluun koeteltiin. Pelkäsin ensiksi, että menemme liian yksityiskohtaisiin asioihin mutta keskustelun kuluessa minulle kirkastui, että kaikki mahdollinen mieltä vaivaava on vain pakko käydä läpi. Muuten se jatkaa vaivaamassa mieltä eikä sitä saa pakettiin.

Molemmat olivat jo jossain vaiheessa vähän epätietoisia siitä, että onko tällainen välillä raadollinenkin yksityiskohtien kaivelu hyvästä. Olo oli välillä aika turta ja loukattu sen lisäksi, että olimme molemmat hyvin uupuneita. Kuunneltuamme jonkin aikaa hiljaista musiikkia yhdessä peiton alla ja keräiltyämme ajatuksiamme, huomasin kuinka levottomuus ja paha olo sulivat ja aloin tuntea huojentuneisuutta siitä, että uskalsimme ja jaksoimme käsitellä kaiken sen mitä käsittelimme. Pystyimme jälleen tuntemaan sen kiintymyksen ja lämmön, siis rakkauden joka välillämme on.

Olin jo aikaisemmin saanut varmuuden siitä, että selviämme mutta minulla ei ollut kunnollista kuvaa siitä miten käsittelen mielen sopukoissa vaanivat synkät ajatukset. Nyt minulla on konkreettinen kokemus siitä kuinka pimeimmätkin kolot saavat valoa kun siellä piilevat asiat kaivetaan esiin ja samalla nämä synkät asiat arkipäiväistyvät kun ne on nostettu esille ja yhdessä käsitelty.

Saa nähdä kuinka hyvin saan pettämisen paketoitua ja pääsemme kohti mielikuvaani tulevaisuudesta jossa tapahtunutta pettämistä voi katsoa tuntematta katkeruutta. Nyt tuntuu vahvasti siltä, että minulle on asian sulattelun kannalta eduksi, että se tongittiin pohjia myöten. Mieli on huojentunut ja positiivinen.

Toivotan kaikille voimia ja rohkeutta käydä vaikeatkin asiat läpi. 🙂👍

Hei🌻🙂🌻
Pettämiseen liittyvät yksityiskohdat...Minäkin halusin alussa tietää enemmän mutta jo silloin mieheni vetosi siihen, ettei hän muista???
Nythän, kun aikaa on kulunut jo vuosi, ei halua puhua asiasta, vaan tuskailee sitä, ettemmekö koskaan pääse tästä eroon.
Nyt joudun itse luomaan mielikuvat puuttuvien palasten tilalle.
Toisaalta: kestäisinkö edes kuulla yksityiskohtia? Riittänee tieto, että suhde kesti parisen kuukautta ja meni seksin yrittämiseen.
Ihmettelen vaan sitä, että pettäjä pystyy itse paketoimaan asian, joka horjutti/ horjuttaa perheen tulevaisuutta? Onko se mieheni kohdalla todellista pelkoa siitä, että jälleen masentuu ja joutuu sairaslomalle, kuten kävi alussa?
Tähän päätelmään olen itse kyllä jo tullut.
Ja toisaalta; tehtyjä asoita ei saa tekemättömäksi niistä kertomalla.
Ja en usko miehenikään toipuneen vielä, kuten en ole minäkään. Sen vuoksi hän hokenee, että keskitytään tähän päivään ja edessä olevaan yhteiseen elämäämme.
Ja viel kommentti erosta: se on aina todella raskas prosessi, vaikka itsekkin olisi sitä jo miettinyt. Tunteiden läpikäymisellä valmistautuu uuteen elämään, parempaan sellaiseen. Mikäli pettäjä vain jatkaa uudessa suhteessa, häneltä jää eroprosessi läpikäymättä.
Voimia Teille kaikille🌻🙂🌻

Kipeiden ja intiimien asioiden läpikäynti on vaikeaa ja pelottavaa. Oma lyhyt kokemukseni kuitenkin on, että vaikka se sattuu, se mahdollistaa asian käsittelyn ja yli pääsemisen. Käsittelemätön asia jää sisuksiin kalvamaan.

Vaimoni pettäminen oli pakoa arjesta, hän saattoi hetken vain nauttia toisen miehen imastelusta ja huomiosta. Tämän seikkailun hän oli haudannut mahdollisimman syvälle ja ajatteli, että näin hän kärsisi petoksestaan yksin. Vaikka hänestä oli tuskallista kaivaa asiat muistin sopukoista, on hän nyt huojentunut, vaikka oli myös ahdistunut, surullinen ja hämmentynyt.

Tunnen selkeästi ymmärtäväni, että salailua ei korjata peittelemällä salaisuuksia vaan olemalla avoin ja rehellinen. Vaikka se sattuu.

Edelleen näen tilanteen niin, että terapeuttia tarvitaan mahdollisesti avuksi puolisoiden väliseen kommunikointiin. En tiedä voiko terapeutti auttaa kovin paljoa puolisoita, jos he eivät käy keskenään asioita avoimesti läpi. Kokemus puolison avoimesta ja rehellisestä kohtaamisesta on hyvää terapiaa.

Toivotan rohkeutta käydä käsiksi pelottaviin keskusteluihin 🙂👍
nim. Keskustelu-uskovainen

Hei🌻🙂🌻
Keskustelu avoimesti varmasti auttaisi muta tänään mieheni ilmaisi selkeästi sen, ettei jaksa enää vatvoa tätä asiaa. Eli tämä selkeästi tarkoittaa sitä, ettei siitä hänen kanssaan voi enää puhua😳
Ammattiauttaja ehdotti minulle mutta pariterapiaan ei ole suostuvainen 😐
Tämä on siis yksin minun ongelmani. Tuntuu siltä, että pilaan mieheni elämän, jos otan asian puheeksi.
Koin hänen sanomisensa siten, että ero tulee, jos en saa tätä ongelmaa itsekseni käsiteltyä. Surullista mutta totta.
Hän sanoi myös, ettei itsekkään ymmärrä, miksi petti, joten vastausten antaminen kysymyksiini on vaikeaa. Samalla hän totesi, ettei kestä sitä syyllisyydentunnetta, mikä hänessä herää, kun asiasta puhutaan😳
Eli olen nyt sitten täysin yksin, mikäli haluan jatkaa avioliittoamme.
Ehkä se ammattiapu on nyt ainoa vaihtoehto masennuslääkkeen lisäksi. Lääkkeestä ei ainakaan vielä ole ollut apua. Tosin se menee pienellä annostuksella tarkoituksena varovasti sitä sitten lisätä, ettei tulisisi sivuvaikutuksia.
En ymmärrä sitä, miten joku voi tehdä toiselle näin; ensin pettää ja sitten ei kestäkään tekonsa seurauksia.
Paha olo lisääntyi nyt selkeästi kesän alettua ja syksyn myötä. Suhdehan oli juuri tuolloin viime vuonna. Mies ei ollenkaan ymmärrä sitä, että näin on käynyt. Ei pidä sitä ns.uskottavana selityksenä minun olotilalleni. Minä itse puolestaan uskon siihen,ettäjuuri tämä vuoden kierto vaikuttaa minuun. En tiedä , mitä te toiset ajattelette asiasta ?
Nukkumaan mies meni ärtyisänä:hyvän yön suudelma niukka, suu on kuulemma
kipeä...😳
Alussa mies vakuutti olevansa tukenani tuli vastaan mitä tahansa. Mutta ilmeisesti hänen voimavaransa eivät riitä tai hän oletti, että tämä asia tulee käsitellyksi nopeammassa aikataulussa.
Avioerostahan hän puhui jo ennen suhteen paljastumista. Sanoi tuolloin, että tällainen elämä (fyysisen sairauteni aiheuttamat rajoitteet ilmeisesti) on yhtä helvettiä.
Kuitenkin hän aiemmin on antanut ymmärtää, ettei tässä ole mitään ongelmia, kun minä itkin tämän elämän muuttumista viime keväänä parikin kertaa.
Enää en tiedä mihin uskoa😑❓
Nyt olen fyysisesti todella paremmassa kunnossa . Olen tehnyt koko ajan kaiken mahdollisen toipuakseni ja onnistunut siinä hyvin. Olen myös pitänyt huolta itsestäni ulkoisesti,, joten valittamista sen suhteen ei pitäisi ainakaan enää olla.
En muista, olenko kirjoittanut intiimielämästämme, mutta siitä nyt senverran, että liittomme ajan minä olen tehnyt aloitteet. Potenssiongelmaa miehellä ei ole ollut. Nyt sitten olen huomannut ajoittaista sellaista. Aiemmin seksimme oli pikasuoritus. En ollut tyytyväinen siihen. Nyt, kun olen pystynyt intiimiin kanssakäymiseen ja halunnut siihen enemmän aikaa,miehellä selkeitä ongelmia potenssin suhteen. Ihan kuin kiinnostus loppuisi jossain vaiheessa? Olen yrittänyt puhua tästä mutta aina löytyy joku (mielestäni teennäinen) syy tälle asialle. Kuitenkin hän sanoo minun olevan haluttava ??? Voiko ikä (50v.) vaikuttaa asiaan? Itse puolestani yritän opetella nauttimaan seksistä kaikista ikävistä asioista huolimatta.
Tässäpä kuulumiset jälleen tällä kertaa.
Mukavaa, jos jollain keskusteluun osallistuneilla sujuisivat asiat jo hieman paremmin 2🌻🙂🌻

Moro.
Kerroin tuossa joitain aikoja sitten että vetäydyn kirjoittelusta mutta tulin nyt vielä käymään ja luin kaikkien teidän kurjuutta kohdanneiden kirjoituksia.

Meillä on ainakin niin että kotona ei juurikaan pysty puhua asioista niin ettei vaimo ahdistuisi ja menisi lukkoon. Meillä on aikaa kulunut 10kk ja välillä olen niin lyötynä kun olla ja saattaa. Vaimo sanoi että oon masentunut ja häntä "vituttaa" sekin kun
oon nyt viime aikoina ollut niin heikko saamaton ja minua ei mikään kiinnosta. Kehotti meneen lääkärille. En ole menossa ja työni hoidan kumminkin joka päivä.
Sanoi vielä että kauanko tätä jatkuu? Kauanko kyselen noita samoja asioita ja jankutan niistä. Että eikö tämä nyt oo sata kertaa puhuttu ja hänen mielestään alkaa riittämään jos yhdessä aioitaan jatkaa. Vaan kun omaehtoisesti/avoimesti ei alunperinkään myöntänyt mitään vaan kaikki kaunisteltiin.
Oon ajatellut että mitä jos en pääsekkään tästä yli ollenkaan. Itse kun on ollut uskollinen ja kuvitellut että toisella on samat arvot ja sitten paljastuu tälläisiä juttuja niin tuntuu että en tunne tuota ihmistä jonka kanssa olen elänyt, jonka kanssa on lapset perhe ja kaikki. Eroa tässä miettinyt aika vakavasti. Ihan senkin takia että vaimokin heräisi ja tajuaisi edes silloin että on tainnut töpätä. Itse olisin tähän paskaan olooni kaivannut häneltä tukea enkä vaan naljailua kun oon niin saamaton ja meinaatko maata sohvan pohjalla koko päivän yms. Sitten olen fiksusti vastaillut että mikähän mut on tälläiseen oloon ajanut vai oonko aina ollut tälläinen. Vaimo sanoi että on valmis aloittaan puhtaalta pöydältä kaiken ja voisinko mäkin ? Niimpä, tuntuu että pöytää ei puhtaaksi saa. Terapiassa täti sanoi että mun pitäisi saada ajatukset tästä kaikesta siirrettyä parempaan ja olla ajattelematta asioita niin olisi mahdollista jättää kaikki kurja pikkuhiljaa taakse. Näinhän se on mutta toteutus ei mulle niin helppo.
Tämä taitaa olla tälläistä itsensä toistoa nämä kirjoitukseni ylipäätään. Oon jotenkin jäänyt kurjuuteen junnaamaan ja silti haluaisin tästä selvitä. Vaimon mielestä katse tulevaisuuten ja menneet on menneitä. Että kun ne ei muuksi muutu vaikka kuinka niitä pähkäilen ja murehdin. Onhan se näinkin. Niin ja 🙂🌻 kanssakärsijöille😉