Hei E.V.
Aloitan itse uuden viestiketjun, ja jos haluat voimme jatkaa keskusteluamme täällä.
Mieheni soitti juuri olleensa pahassa autokolarissa sulottarensa ja hänen pienen poikansa kanssa, joten olen itsekin hiukan shokissa ja saatan kirjoitella läpiä päähäni. He ovat läheisessä sairaalassa, mutta mieheni ei kaiketi ole myöskään pahemmin loukkaantunut, naarmuilla selvinnyt. En kuitenkaan saa luonnoltani mentyä katsomaan, sillä en siedä nähdä silmissäni hänen sulotartaan. Laitoin juuri viime viikolla hänelle viestiä, etten halua enää koskaan kuulla hänestä yhtään mitään… mutta kaiketi minulla ei ole sitä huvia eikä oikeutta.
Nytkin mieheni lähti bussiasemalle päin ja hänen piti lähteä bussilla kaverinsa luo pariksi päiväksi… että oli taas kuin olisi puukosta saanut, sillä mistä helvetistä se mamma taas ehti väliin??? Surkeinta kaikessa on sekin, että en ole koskaan ollut niin kova kuin tänään hänen lähtiessä matkalle. Olemme aina sopineet riitamme ennen matkalle lähtöä, varsinkin kun tiedän, että hänellä on trauma oman äitinsä kuolemaa edeltäneistä riidoista jotka jäivät sopimatta. Joten meillä on ollut tapana aina antaa jonkinlainen ”synninpäästö” toinen toisillemme ennen matkustamista. Tänään olin kuitenkin niin tuskaa täynnä, että halusin hänen vain jättävän minut rauhaan itsekseni tuskaani itkemään. Hän vielä mainitsi lähtiessään jotain, ettenkö tule edes hyvästelemään, eihän koskaan tiedä mitä sattuu… Noh, en ole sitä tyyppiä, että kuolemaa sillä tavalla pelkäisin. Enkä osaa ajatella tässä tilanteessa, että kuolema satuttaisi minua enempää kuin tämänhetkinen elämä. Mutta ei voisi enempää satuttaa, että TAAS sen muijan piti olla leikissä mukana… ensin ajattelin mieheni olleen jo bussimatkalla kun hän soitti… se olisi ollut miljoona kertaa siedettävämpi ajatus!!!! Sinä ehkä tämän ymmärrät, koska koet samaa nöyryytystä päivästä ja vuodesta toiseen.
Olin juuri ajatellut kysymystäsi siitä, että jos sinulla on täydellinen vaimo, mutta hänellä on iso iso ongelma, pitääkö sitä kestää. Minä vastaisin, että sitä ei pidä kestää, ellei sinulla ole keinoja suojata itseäsi ja antaa hänelle tukea ja apua ongelmaansa. Tähän tulokseen on tullut nimimerkki itsekin kokeillut 🙂 Juuri tänään meillä oli niin repivä keskustelu aamulla. Olen ollut niin satutettu, että olin kiveäkin kovempi hänen lähentely-yrityksilleen. Sinulla ja minullahan on tämä ”ongelma”, mistä toiset joutuvat vain haaveilemaan, että olemme puolisoidemme kanssa läheisiä… mikä on ihan hirveän raskasta silloin, kun haluaisi omaa tilaa möllöttää tuskaansa pois. Mieheni kuitenkin puhui mielestäni hänen omien ongelmien avainkysymyksestä, hänellä on täysi paniikki päällä ja paniikkinappula pohjassa. Ja se on jäänyt päälle hänen äitinsä kuoleman yhteydessä, kun nuoren pojan elämä suistui sitämyöten raiteiltaan ja kaikki läheiset hylkäsivät. Olen aina ajatellut, että se oli hänen elämänsä taitekohta, sillä jollakin tavalla se on hänet niin pahoin traumatisoinut. Ja olen aina epäillyt, että hurmurina hän etsii yhä uudestaan ja uudestaan sitä äidin helmaa, turvaa ja rakkautta. Sitä turvaa mitä hän sanoo kokevansa minun kanssani, mutta kun välimme ovat menneet niin pahaan jamaan, minun lähtöpuheeni vievät hänet pois tolaltaan. Sillä olen murskaamassa hänen ”turvaansa”. Olen hänelle se ”äiti”. Ironista kaikessa on se, että hän eheytti minua monta vuotta suhteemme alkuvaiheessa. Olin niin rikkinäinen kuin vaan voi ihminen olla. Hänen rakkautensa sai minut ensimmäisen kerran elämässäni puhkeamaan kukkaan, kukoistamaan ihmisenä ja naisena. Siksi koen ihmisenä olevani hänelle velkaa, antamaan anteeksi hyvinkin paljon, koska koen hänen pelastaneen minut silkalta itsetuholta. Elämäntapani niihin aikoihin oli täysin itsetuhoista, mieleltään sairaan alkoholistin kanssa eläminen oli vienyt minut aivan pohjille kuten olen muissa ketjuissa jo kertonutkin. Joten ironista on se, että mieheni on rikkomassa sen mitä itse sai työllä ja tuskalla rakennettua vuosien saatossa, eli minun uskoni omaan arvooni naisena ja ihmisenä 😟
Joten vastaus kysymykseesi: jos luulet hahmottavasi, miten vaimosi tuskaa voisit purkaa ja hänen minuuttaan eheyttää, ei ole poissuljettu vaihtoehto että häntä tuet. Mutta sitten sinun pitää harkita sekin, missä menee raja toisen tukemisella ja omalla hyvinvoinnillasi. Ehkä voisitkin auttaa häntä paremmin olematta hänen puolisonsa… en tiedä. En kuitenkaan näe järkevänä, että jatkat moisessa ryöpytyksessä, ellei MIKÄÄN muutu. No niin, näitä kuitenkin olin miettimässä ennen kuin sain kuulla kolarista.
Voimia sinulle E.V.
Hei E.V.
Olen todella iloinen puolestasi. Hienoa, että annat itsellesi luvan alkaa elämään itsesi arvoista elämää. Sydämelliset onnittelut!!! En ole antanut turhan ruusuista kuvaa siitä, mitä se elämä sen jälkeen on. Mutta olenkin hiukan poikkeustapaus 😋 Sen verran kuitenkin tässä pikaisesti taas, että ei ainakaan unohtaminen ole se paras konsti. Yritin niin epätoivoisesti painaa kaiken unohduksiin, että jopa yli kymmenen vuoden jälkeen näen vielä painajaisia exä-1 liittyen. Tällä viikolla viimeksi 🙄 Minulla oli niin hirveä tarve jatkaa elämääni siitä mihin olin jäänyt, että yritin vain painaa muistin sopukoihin kaiken sen helvetin missä olin kituuttanut vuosikausia. Mutta eihän se niin onnistu. Asiat pitää käsitellä loppuun asti, mutta niin paljon kuin exä-2 auttoi minua menemään elämässäni eteenpäin, hän myös onnistui kieltämään minulta oikeuden käydä tuskaa sisälläni loppuun. Noh, mitä siitä nyt, olen ottanut viimeisen vuoden aikana takaisin vahinkoa 😀 rypemällä senkin edestä kaiken tuskaisen kanssa, mitä sisuksissani pesii.
Mutta älä menetä uskoasi elämään, nyt kun olet itse tervehtymisen tiellä, eli alat uskoa omiin siipiisi ilman vaimoasi, sinulla on paljon toivoa paremmasta elämästä. Olen tullut yliherkäksi kaikelle arvostelulle, kaikelle poikkipäiselle. Haluan vihdoinkin tehdä oman näköiseni elämän. Heti kun joku arvostelee tai epäilee päätöksiäni tuohdun. Olen niin paljon käynyt läpi juuri sitä, että en enää kuuntele muiden typeriä kommentteja!!! Lopuksi vielä se sammakkotarina eli vain sammakko joka oli kuuro pystyi kipuamaan tolpan huipulle. Muut jättivät leikin kesken, koska kuulivat epäuskoisen yleisön sanat 😀
Hei,
Jatkampa vielä hiukan juttuani. Kyllä minusta se pettämisen tuskan hoito alkaa omasta itsestä, oman itsen eheyttämisestä ja eheytymisestä. Että alkaa uskoa itseensä, arvostaa itseään. Mites me muuten olisimme sortuneet moista katselemaan vuosikymmenet 🙄 Ymmärrän kuinka tympeää tosiasiat näkienkin on se, että lämpimät ja rakastavat tunteet toista kohtaan eivät katoa. Minulle silloin se kolari oli herätys siihen, että sittenkin tunteeni olivat JÄÄTYNEET. TOIVOIN, että hän olisi kuollut onnettomuudessa, ettei pääsisi tuhoamaan enää muita elämiä. Kun tajusin siinä vaiheessa jo sen, että jollen uhri ole minä se on joku muu. Tajusin, että monta rautaa on tulessa, että typykkä josta tiesin ei ollut ainoa syrjähyppy. Lopulta tajusin vastuuttomuuden hänenkin puoleltaan, esim.suojaamatonta seksiä joka saattaisi koitua tuhokseni, vaikka olin vihdoinkin herännyt itsesuojeluun omalta puoleltani. Tajusin senkin vihdoin, miksi hän kävi usein terveyttään testauttamassa...
Outoa minusta oli se, että niin kylmästi ja tunteettomasti ja mustavalkoisesti kun hän saattoi suhtautua ihmisiin, hän kiintyi paikkoihin ja tavaroihin tunteenomaisesti. Esim. rotanloukku jossa olimme asuneet aiemmin oli hänen nostalgiansa kohde vuosia 😀 En vaikka kuin päin yritän mielessä pyöritellä VOI tajuta tuollaisen sairaan ihmisen logiikkaa. Mutta se mitä eräs ex-uhri valaisi minulle oli loogista. Exäni toisti minulle usein, että hän jättää typykän, jos minä lähden. Ja juuri niin siinä kävi. Se ei ollut minusta loogista kunnes tuo toinen kärvistellyt sanoi, että kun ei siellä kotona ole enää uhria, syrjähyppyjen jännitys katoaa 😋
Hei E.V.
Oletan, että olet nyt sitten alkanut nauttia tätä itseellisen ihmisen elämää 😀 suruineen murheineen päivineen. Ja iloineen!!!!
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja kiitos vielä kerran, että kuljit kanssani pätkän sitä kaikkein kivuliainta matkaa. Silloin kun valoa ei tuntunut näkyvän missään. Olen nyt vihdoin viimein terveydenhuollon puolelta osa tätä yhteiskuntaa, ja aloitin depression käsittelyä lääkkeidenkin voimin. Muu onkin sitä tuttua pääkoppansa setvimistä. Voimani ovat yhä hakoteillä, eikä elämänhaluni huipussaan, mutta itsetuhoiset ajatukset ovat jääneet taas taka-alalle. Että eiköhän tästä nousta vielä jaloilleen, vaikka paljon on vielä näitä käytännön asioitakin järjesteltävänä, että saisin lopullisen pesäeron menneisyyteni ja alkaa kaiken puhtaalta pöydältä.
Myötätuulta purjeisiisi
toivottaa virtuaaliystäväsi jokujossakin 🙂🌻
Hei Jokujossakin ja te satunnaiset matkailijat tällä palstalla. Olet ollut mielessäni ja olen odottanut, että jossain vaiheessa kaivan tämän kolmepyöräisen taas esiin, mutta sinä ehdit ensin.
Minun juttuni vei vuoden: vasta nyt toivon mukaan viikon sisällä ero saa lainvoiman. Vaimoni pyysi, että oltaisiin yhdessä vielä tämä joulu ja siinä meni sitten uusi vuosikin samaan syssyyn.😀 Olen tarvinnut aikaa oman mieleni asettumiseen. Mitä enemmän on mennyt aikaa, sitä varmempi on mieleni ollut, että yritän pysytellä mahdollisimman kauan ilman suhdetta tämän jälkeen. Olen opetellut sietämään itseni rasittavaa ja huonoa seuraa, pääsemään läheisriippuvuudesta pois. Olen pikkuhiljaa oppimassa elämään yksin, toivottavasti.
Odotin ihmettä vuoden, mutta vaimoni ei pystynyt muuttamaan itseään eikä käytöstään. En tiedä olisinko siitäkään huolimatta kaiken jälkeen pystynyt jatkamaan, tuskin. Silti odotin, että hän tosissaan edes yrittäisi. Olisin halunnut nähdä sen. Varmaan ymmärrät minua, kun sanon, että vaimostani näkee salailun ja valehtelun, peittelyn,kiertelyn ja ristiriitaisuudet puheissa. Hän on niin täydellisesti unohtanut millainen on rehellinen ihminen, että ei osaa edes enää näytellä sellaista.🙄 Väittää, että on rehellinen ja jää sitten taas valehtelusta kiinni, toivotonta.
Oli mukava kuulla, että olet päässyt terveydenhuollon piriin. Voin todella ymmärtää miten paljon olet kärsinyt näistä pettymyksistä. Luin jostain Jussi Parviaisen haastattelun, jossa hän sanoi, että pettäminen on vienyt häneltä pitkäksi aikaa voimat tehdä työtä. Mieti miten paljon energiaa tämä on meiltä vienyt! Ehkä kuitenkin on parasta nyt yrittää suunnata huomiseen. Silti yritän itse ottaa asiat niin, että voin katsoa taaksekin päin ilman välteltäviä mörköjä. Uskon että tässä vielä pärjäillään ja tervehdytään, mennään sentin askelilla eteenpäin...
Hei vaan,
Kiva, että sinunkin pääsi on jo seesteisempi 😋 Olen itse väliin mietiskellyt, voisiko niin sairas mieli kuin exälläni oli parantua. Toisinaan ajattelen, että jos hän itse haluaisi parantua, miksei hän pystyisi siihen aivan kuten päihderiippuvainen tai muu riippuvainen. Mutta luulen, että seksuaalisen addiktion myöntäminen on itsensäkin edessä vielä suurempi häpeän paikka kuin esim. päihde- tai työriippuvuuden. Saati sitten ihmiselle joka tulee kulttuurista, jossa irralliset seksisuhteet ovat tabu. Minultakin ihmiset ovat kyselleet, saako masennuksestani ja psykologikäynneistäni puhua 😟 Olen sanonut kaikille, että ei tässä ole mitään salailtavaa. Olen väsynyt taisteltuani elämässäni, olen väsynyt elämään elämää, jossa minä en ole pääosissa. Mitä hävettävää siinä on? No joo, on tietenkin niitä, jotka ovat ymmärtäneet ajoissa, että he kuuluvat pääosiin omassa elämässään. Mutta voin matkustaa vain niillä eväillä, mitä minulla on. Voin myös työstää ongelmiani vain niin paljon kuin minulla on siihen rahkeita. Kukaan ei voi tehdä sitä puolestani. Toki tuki siinä auttaa paljon. Ja aivan kuten me olemme täällä saaneet yhteisiä ahaa-elämyksiä 😎
Luulen ymmärtäväni melkoisen hyvin, mitä tarkoitat sillä valhevyyhdillä jonka keskellä olemme eläneet. Olenkin miettinyt, että se saattaisi olla asia, josta exäni ei hevin pääsisikään eroon. Ehkä addiktioon saisi hoitoa jos sitä haluaisi. Mutta nyt ymmärrän senkin, että riippuvainen yrittää vain lohduttaa itseään haalimalla sitä mihin on turvansa laittanut. Eli meidän tapauksessamme näihin suhteisiin. Lisää ja lisää.
Aikani on loppu
Vielä jatkoa...
Minäkin kärvistelin sen koko viime talven katsoen, millaisen miehen kanssa oikein olen ollut tekemisissä. Kyselin häneltä aika ajoin, onko hänellä aikomustakaan jättää sivusuhdetta taakseen. Vei kauan ennen kuin pystyin sisäistämään, että eihän niitä ollut vain yksi kerrallaan... Siinä hän kuitenkin oli jatkuvasti rehellinen, että ei luvannut jättävänsä ketään taakse minun takiani. Se oikeastaan riitti minulle vastaukseksi, mutta totuuden sulattelu vei aikaa kuukausikaupalla. Ja muistan, kun olin aivan hiljattain paljastanut koko vyyhden laajuuden vuosi sitten kesällä, istuimme eräänä iltana puistossa ja kuuntelin hänen jutusteluaan. Tajusin silloin kristallinkirkkaana, että jos hänen elämänsä selkäni takana on muuta kuin edessä, hän ei voi koskaan olla rehellinen kanssani. Sanoin sen hänellekin. En vain silloin tajunnut, miten siitä oli tullut puoliskoni toinen luonto. Peitelläkseen sairalloista käytöstään hän joutui kertomaan silkkaa puppua jatkuvasti menemisistään ja tulemisistaan ja tekemisistään ja tekemättä jättämisistään.
Ja uskon edelleenkin, että olen ainoa ihminen, joka on nähnyt hänen lävitseen. Sen on täytynyt olla hänelle todella järkyttävä kokemus. Mutta muistan, kun ensimmäisen viikon ajan raivosin lähes tauotta, kun olimme yhdessä. Hän pysytteli oikeastaan enimmän aikaa täysin tyynenä. Aivan kuin kokien tilanteen oikeutetuksi. Aivan kuin olisin antanut hänelle jonkinlaisen synninpäästön. Hän sai vihdoinkin olla edessäni juuri niin rikkinäisenä kuin olikin. Mutta raivollani ei tahtonut olla loppua. Koin niin epäoikeudenmukaiseksi sen, että kun hän tiesi, kuinka syvästi häntä rakastin, hän oli silti antanut leikin jatkua. Noh, inhimillisiähän olemme kaikki tyynni, ja ymmärrän tavallaan senkin, että vakisuhde toi turvaa hänen elämäänsä.
Mutta olen onnellinen, että nyt ei kodissani ole valehtelijoita - paitsi minä itse, kun en uskalla aina olla oikein rehellinen itselleni ja katsoa heikkouksiani silmästä silmään 😉
Hei E.V.
Olisi kiva kuulla, miten siellä pyörät pyörivät, kun ei kai enää tarvitse kolmipyöräistä umpihangessa retuuttaa??? Täällä edelleen epätoivon vimmalla metsästetään työpaikkaa ja/tai edes jotain tuloa. Olis kiva kun tilillä/luottokortilla olis myös tuloja eikä vain menoja 😀 Mutta olen osallistunut vuoden alusta lähtien keskusteluryhmään, jossa kaikki poraudumme elämäämme ja kipuihimme. Se on ollut hurjan tervehdyttävää. Olen edelleenkin lukenut paljon, pohtinut paljon, ja aina aika ajoin ilmenee ahaa-elämyksiä. Yksi niistä oli se, miksi ylireagoin aina, kun joku epäili rehellisyyttäni. Syy selvisi aivan hiljan, kun tajusin, etten ole ollut itselleni rehellinen. Pidin aina huolta, että olin muille rehellinen, mutta en itselleni... joten se kalikka... 😋
Joskus etsin lehti-ilmoituksista seuraa, mutta eihän niistä ole ollut mihinkään 😎 Ehkä parempi niin, en juuri kaipaa muuta kuin onnellisuutta, joten siihen ei mahdu mikään epäkelpo suhde enää. Huom huom tämä uusi ajatusmalli minun päässäni ☺️ Minulle kelpaa vain paras 😉 Sillä en olekaan kuka tahansa jokujossakin 😮
Kirjoittele, jos satut langoille. Olisi kivaa kuulla miten olet jaksellut. Minä menen välillä pohjilla vieläkin itkien raivosta, kun työpaikkahakemuksiini tulee vain ei-vastauksia. Tajuan, että suomalaiset ovat kouluttautuneet sillä välin kun minä makselin exäni tekemiä laskuja ja kävin töissä... mutta nyt kun alan henkisestikin toipumaan minulla on palava halu päästä eteenpäin myös työsaralla. Voimia löytyy yhä enemmän panostamaan myös erinäisiin työnhakumenetelmiin. Joskus jonkun pitää tärpätä että pääsen exä2 tekemiä laskuja makselemaan 😝 ja sitten vihdoin toteuttamaan oman näköistä elämääni. Suuri osa käytännön järjestelyistä muuten on jo onnistunut. Joten toivoa on ilmassa kun vain se työpaikka 😭
Ai muuten, sirkuspyörällä ajokin on ihan hauskaa sinkkuna 🙂🌻
terveisin entinen monipyöräinen 😎
Hei Jokujossakin ja te muut! Olen ollut todella raskaalla tiellä, joka ei kelpaa malliesimerkiksi, mutta ehkä minun piti se vaan käydä tässä prosessissa. Luulin marraskuussa, että voin postittaa sen lopullisen erohakemuksen, mutta enpäs voinutkaan.
Minua vaivasi se, että en ollut saanut selville miten ja kenen kanssa vaimoni on minua pettänyt. Jäin jatkamaan sittenkin eron harkinta-aikaa ja yrittämään saada siinä sivussa vaimoani puhumaan totta. Meni joulukuu, meni tammikuu, helmikuu ja nyt sitten viimein maaliskuun 30. päivä kotiin tultuamme reissusta sain aamuyöstä klo 5 - 6 välillä hänet säikäytettyä paljastamaan kaikki mitä oli tehnyt. Sanoin, että tämä on viimeinen päivä kertoa ja huomenna vien erohakemuksen, jos hän ei kerro totta. Thän astiset kertomukset ovat valetta ja hän tietää sen itsekin.
Sitten tenttasin suoraan, että kenen kanssa on harrastanut seksiä suhteemme aikana ja että minä tiedän että hän on harrastanut. Vaimoni kertoi sitten, että on harrastanut kerran. Tapasi taas laivassa miehen, joka 1,5 vuoden päästä otti yhteyttä vuosi sitten. He lähettelivät tekstiviestejä ja kuukauden päästä viettivät seksin täyttämän hotelliyön. He olivat monta kertaa suojaamattomassa yhdynnässä. Vaimoni paljasti myös näitä pienempiä pettämisiä, jotka eivät olleet menneet näin pitkälle.
En tiedä mitä te muut ajattelette, mutta minut tämä on lyönyt nyt sitten paljastuttuaan täysin maahan. Viisikymppinen terveydenhoidon ammattilainen lähtee vietämään suojaamatonta seksiä hotellin parisänkyyn tuntemattoman miehen kanssa! Mies oli vielä käytänyt sanontaa, jonka olen kuullut näiden naisia kaatavien sarjarakastajien käyttävän: "minut on steriloitu, joten kondomia ei tarvitse käyttää." Pelkään nyt saaneeni avioseksissä - jota vielä on ollut eron harkinta-aikana - mahdollisen hiv-tartunnan vaimoltani mikäli hän sen sai seikkailustaan.
Maksoiko minulle analyyttinen ja pitkäkestoinen avioeroprosessini mahdollisesti henkeni, se selviää testeissä. Olen todella heikossa hapessa nyt. Mietin pitääkö tässä lähteä hakemaan apua, vai pärjäänkö vielä omin voimin. Haluaisin pärjätä ja selvitä tästä lopullisesta niitistä suomalaisella sisulla. Yritän saada lopullisen eron nyt mahdollisimman nopeasti.
Uskonko nyt kokonaan vaimoni kertomuksen? Minun on pakko sanoa, että vieläkin hän on mahdollisesti jättänyt pois kertomuksestaan pahimpia paikkoja, tai paikoja joissa ei voi syyllistää minua. Seksin harrastamisen syy viime keväänä oli hänen mukaansa se, että kun olin sanonut ottavani eron. Oikeasti olin jäänyt tukemaan häntä juuri silloin ja jättänyt eron laittamatta, koska hänellä epäiltiin aivokasvainta. Hän palkitsi tämän eleeni sitten näin.
Vaimoni on ilmeisesti pääsääntöisesti tyytynyt tanssimaan hitaita lähinnä parikymppisten poikien kanssa ja suutelemaan näitä ja kulkemaan käsi kädessä. Tätä on jatkunut kohta kaksikymentä vuotta. E ole osannut lähteä ajoissa ja tämä mesentaa minua todella paljon. Nyt sitten vaimoni ylpeyttä äänessään kertoi harrastaneensa seksiä jopa 44 vuotiaan mehen kanssa ja sanoi, että minähän syytän häntä aina parikymppisten poikien kanssa olemisesta.
Teistä jotkut voivat kokea tämän kokemani elämäntien pikkumurheena ja että yksi seksikerta vieraan miehen kanssa ei ole paljon. Minulle tämä on elämän täydellinen haaksirikko ja olen nyt pohjalla. Toivon, että moderaattori julkaisee tämän hajanaisen ihmisen hajanaisen ja sisäänpäin kääntyneen tilityksen. Yritän kirjoittaa jatkossa paremmin ja enemmän muita huomioon ottaen. Kiitos Jokujossakin, että vielä muistit minua!
Hei E.V. ja muut
Hienoa, että jaksoit kirjoitella. Vaikka tilanteet menivät minun suhteeni loppuvaiheessa hiukan toisin, niin tunne on tuttu. Sain aivan viimeiseen viikonloppuun asti nähdä, kuinka vääristynyttä ja kieroutunutta yhteiselämämme oli ollutkaan. Eli en todellakaan jäänyt enää epäröimään, olenko tekemässä oikeata ratkaisua. Rakkautenikin oli haihtunut tosiasioiden lyötyä pläsiin toinen toisensa jälkeen. Mutta niinkuin muistat varmaan, tunteiden muuttuminen oli kuukausien prosessi. Piti nähdä tarpeeksi syvältä toisen ihmisen sairaalloinen käyttäytyminen ennen kuin alkoi uskoa mitä näki. Ja tiesin omassa tapauksessani, että jos puoliskoni koskaan haluaisi seksuaaliaddiktiostaan parantua, hän eheydyttyään alkaisi elää vastuullisen ihmisen elämää ja palaisi perheensä luo. Heillähän ei ollut mitään muuta syytä asua erossa kuin miehen sairaus, jota hän kaikin voimin tietysti yritti peitellä. Ja oli löytänyt mieleisensä ratkaisun elämällä ulkomailla, jossa sosiaalinen kontrolli ei rajoita tekemisiä.
Toivon hartaasti E.V. että sinulle käy kuten minullekin, ja HIV-tartunta on vain säikähdys eikä todellisuutta. Minulle tuli vasta kuukausien päästä mieleen, että miehekkeen tuntien hän ei vastuuta kantele, eikä varmasti ole suojannut itseään. Joten olin altis kaikelle minäkin... se oli kauhea isku. Ei siksi, että koin kuoleman minua pelottavan vaan raivoa siitä, että minut oli kaiken tuon lisäksi altistettu moiseen tietämättäni. Ja sain lopullisen helpotuksen vasta pääkoppaan, kun loppuvuodesta kävin verikokeessa. Jatkan kohta toiselta koneelta.
Jatkoa kuten lupasin...
On muuten jännä, että minä ja sinä E.V. olemme molemmat etsimällä etsineet puoliskoillemme armahdusta. Entäpä me itse??? Onko meitä todella oikeus kohdalla kuten lattialuuttua??? Uskoisin, että sinäkin vastaat, että ei. Mutta kuitenkin olemme molemmat vuosikymmenet siihen suostuneet. Tiesimme molemmat alusta asti, että jossain on jotain mätää, ja SIITÄ HUOLIMATTA jatkoimme. Emme uskoneet olevamme arvokkaita ihmisiä, joita tulisi sen mukaisesti kohdella. Emme uskoneet, että voisimme ansaita arvokkaan vastapuolen, koska ryvimme itsesäälissä ja negatiivisissa itsearvostuksissa. Näin muistelen sinunkin kokeneen. Miksi siis meillä on tuo vastustamaton tarve loppuun asti ymmärtää ja antaa anteeksi toisten tekemät vääryydet? Sinä tiedät, että vaimosi ei tule koskaan kertomaan totuutta, sitä täydellistä, koska hän on tottunut elämään valheiden verkossa. Minä tiesin aivan yhtä näppärästi, että kotona ei juuri totuudellista sanaa lausuttu, mutta siitä huolimatta olin kuin nuijalla lyöty aivan viimeisiin päiviin saakka miehen jäädessä yhä uudestaan kiinni valheistaan ja peittelyistään 😋 Mietinkin, oletko sinä E.V. yhtä epärehellinen itseäsi kohtaan kuin minä olen ollut. Eli rakkauden kaipuussasi, mikä on aivan luonnollista meille kaikille, mutta me siinä epätoivoisempia kuin keskivertokulkijat, suostut petkuttamaan itseäsi, jotta voisit rakkauden kohteesi säilyttää. Näin ainakin minä tein vuosikymmenet. Käänsin aina mielessäni asiat parhain päin, vaikka todellisuudessa vihasin heitä molempia sikamaisen käytöksensä vuoksi. En kokenut olevani arvostettu, mutta nielin surut mahaani kunnes terveyteni teki kuperkeikan ja teki valehteluistani lopun.
Kysymykseesi pitäisikö hakea apua, vastaan, että PITÄÄ!!! On kyse maailman arvokkaimmasta ihmisestä sinulle itsellesi eli sinusta!!! Hae tukea, hae apua, eikä vain yhdestä paikkaa vaan eri paikoista. Niin kauan, että koet, että ajatuksesi alkavat todella selkiytyä, ja alat kokea eheytymistä. Tämä vaihe on ollut minullekin hirveän raskas. Eilen juuri erään ystäväni kanssa kertailin, miten minulta meni jalat alta, kun sain tietää exä2 kestopetturuudesta. Kuinka olin viikon aivan toisella planeetalla. Olin shokissa kuukausia. Täysin kyvytön elämään. Nyt ymmärrän, että olin laskenut elämäni onnen toisen ihmisen varaan. En luottanut että voisin omana itsenäni olla onnellinen, joten uskoin prinssin tekevän minun onneni. Ja kuten olen sanonutkin, hän suoriutui siitä uskomattoman hyvin vuosia kaikista puutteistaan huolimatta, tai ehkä juuri siksi. Minun toiveitani toteutettiin, minua hellittiin ja hemmoteltiin kaikin puolin. Paitsi ne varjot, jotka aika ajoin putkahtivat kuvaan, mutta joihin en tietoisesti kiinnittänyt huomiota. Mutta nyt kriisini pahimman vaiheen ohitettuani olen toinen ihminen. Minulla on triljoona kertaa levollisempi olo. Uskon itseeni toisella tavalla. Tiedän pystyväni tekemään elämästäni onnellisen ja varsinkin onnellisemman 😉 Sillä sitä se on ollut jo pitkään, eli heti kun löin viimeisen kerran oven takanani kiinni. Kaikista käytännön vaikeuksista huolimatta, joita on sadellut tasaisen tappavaan tahtiin niskaani. Ja satelee edelleenkin.
Kuten joku sanoi minusta osuvasti, joskus meidät riisutaan niistä tutuista rakennelmista, joiden varaan olemme tottuneet nojaamaan. Näin kävi minullekin, olin tottunut nojaamaan parisuhteeseen, taloudelliseen turvaan, työn tuomaan arvonantoon, terveyteeni joka venyi ja paukkui...tuttuihin elinympyröihin...kotiin... ja yks kaks se kaikki minulta hävisi yhdellä iskulla, kun tein päätökseni jättää exä2. Mutta huomasin, ettei se vienyt onnea minulta. Asuntoni on pieni, huonekaluni risoja, vaatteeni kirpparilta haalittuja, astiani kirpparitavaraa...tuloja odottelen kuin kuuta nousevaksi...olen marginaali-ihminen työttömänä... ja siltikin olen ONNELLINEN 😎 Minulla on RAUHA sisimmässäni. Minulla on RAUHA kotona jossa olen TURVASSA. Vähät minä näistä maallisista enää. Olisihan se kiva, jos joku päivä sekin kaikki järjestyisi, mutta tärkeintä on se, että minun ympärilläni on vain ihmisiä, jotka tuottavat minulle mielihyvää. Jotka eivät ahdista minua. Koen valtavaa onnistumisen riemua siitä, että olen, en omin voimin, vaan monen tahon tukemana saanut voimaa ponnistella itsetutkistelussani. Olen päässyt käsittelemään vihaani, jota vuosikymmenet kannoin sisälläni. Olen oppinut paljon uutta itsestäni. Olen oppinut hyväksymään myös sen, että näennäisen rikkinäiset elämänratkaisuni ovat osa elämääni. Niitä en sittenkään ottaisi pois, sillä niiden ansiosta olen nyt vihdoin se mikä olen. Oma itseni yhä enenevässä ja palkitsevammassa määrin. Ja tästä kaikesta olen kiitollinen. Jos olisin jatkanut suojattua pumpulielämääni, minulla ei olisi ollut tarvetta itsetutkisteluun, jonka kautta olen saavuttanut suuremman rauhan itseni kanssa kuin koskaan aiemmin.
Olet ajatuksissani E.V. Rukoilen sinulle voimaa. Ja sitä samaa toivotan teille muillekin 🙂🌻
Hei Jokujossakin ja jotkut muut! Niin siinä kävi, että täytyi taas ruveta kirjoittamaan, kun kaikki taas kääntyi ylösalaisin yhdessä hetkessä. Kaikkein pahimmatkin epäilyni ovat olleet totta ja olen ollut naimisissa koko elämäni naispuolisen donjanin kanssa. Minulla on vahva epäilys, että vaimoni kertoi tuon yhden seksitapauksen ja muut jätti piiloon. Tämä on hänen tapansa ollut asioissa ennenkin.
Minulla on kauan ollut epäilys, että poikani isyys pitäisi varmistaa. Kun hedelmöittymisen hetki laskettiin tarkastuksessa, olin tuona määriteltynä aikana 600 km päässä matkoilla. En aikaan alkanut selvittämään mitään, kun en oikeasti osannut epäillä vaimoani ja ajattelin, että määrityksissä on epätarkkuutta. Kuka tietää miten isyys voidaan varmistaa? Onnistuuko muuten kuin verikokeesta, ettei pojalle - jo aikuiselle - tarvitse kertoa? Pojassani ei ole lainkaan minun näköäni ja epäilyksiäni on herättänyt hänen tumma tukkansa ja ulkonäkönsä, jossa ei ole mitään piirteitäni. Vaimoni elämäntavat tuntien ei olisi yhtään mahdotonta, että poika ei ole minun.
Jokujossakin, sanoit että armahdamme puolisoitamme. Olen itse hyvin herkkä ottamaan valheet todesta. "Tiesimme alusta asti, että on jotain mätää, mutta siitä huolimatta jatkoimme". Minun elämäni tiivistyy tähän sinun lauseeseen. Olen todella joka hetki tiennyt, että asiat ovat pahasti pielessä, mutta olen hiljalleen tottunut tähän vinksahtaneeseen suhteeseen. Vaimoni on myös oppinut käyttämään kymmenien vuosien saatossa minua hyväkseen hyvin taitavasti.
"...mutta me siinä eätoivoisempia kuin keskivertokulkijat suostut petkuttamaan itseäsi, jotta voisit rakkauden kohteesi säilyttää". Aia on valitettavasti näin. En ole suostunut luopumaan siitä rakkauden harhakuvasta, joka minulla on alusta asti ollut. Lisäksi hirvittävän kova läheisriippuvaisuuteni on pitänyt minua sadistisessa kiduttajassani kiinni.
MItä on jäänyt käteen? Tänään tunnen hyvin voimakkaana onnellisuutta siitä, että vaikka minua on törkeästi käytetty hyväksi ja sieluni on hakattu verimössöksi, minulla on puhdas sydän. Voin olla onnellinen puhtaan mieleni kanssa. Sitä minulta ei voi kukaan viedä pois. Minä olen kulkenut puhtaasti tämän eron harkinta-ajankin enkä ole järjestellyt salaisia hotelliöitä vastakkaisen sukupuolen kanssa kuten vaimoni, enkä ole valehdellut. Joku täällä foorumilla joskus hienosti sanoi, että vaikka puolisosi ei saa tietää sinun pettävän, omatuntosi tietää sen. Minun omatuntoni liitää kevään kanssa, vaikka ajatukseni ovat murheelliset ja vaimoni hirvittävä pahuus oksettaa minua. Jokujossakin, haluan tulla perässäsi käymääsi tietä jättäen kaiken vanhan ja pahan taakseni.
Hei E.V. ystäväiseni
Pitää jokunen sana tässä heittää sinulle. Ensiksikin tietääkseni DNA:n pystyy nykyään jo selvittämään monin eri keinoin kuin pelkästään verikokeella. Joten mene rohkeasti kyselemään ammatti-ihmisiltä, mitä keinoja on käytettävissäsi. Toisekseen olen kovasti miettinyt sitä, mitä seurauksia siitä olisi, että poikasi saisi tietää, ettet olisikaan hänen biologinen isänsä. Se voisi olla tervehdyttävää koko perheelle. En usko hetkeäkään, etteikö poikasi olisi aistinut jotakin selittämättömän mystistä. Lapsen asemassahan emme usein osaa tuntemuksiamme sanoiksi pukea.
Mutta vain sinä tiedät, onko itsellesi ajankohta sopiva. Sinun pitää ottaa huomioon ennen kaikkea oma jaksamisesi, sillä raakojen tosiasioiden esilletulo saattaisi muuttaa suloisen donjuan vaimosi katkeraksi ja vihaiseksi piruksi. Osittain minulle kävi näin, kun paljastin exä2 todellisen luonteen. Mutta toisaalta minä huomasin jälkeenpäin, että hänen käytöstään myös rajoitti se, että olin kertonut perheelleni ja ystävilleni, että minua on lyöty. Hän pelkäsi ennen kaikkea perheeni reaktioita. Se mistä hän valitti oli siis minulle siunaukseksi. Totta kai hän oli raivoissaan minulle, että olin paljastanut kuplan. Että moraalisaarnoja jakeleva miehekkeeni olikin täysin moraaliton sairaalta puoleltaan. Mutta hän pelkäsi joutuvansa perheeni nyrkkien väliin, jos satuttaisi minua fyysisesti lyömällä. Joten loppuvaiheen olin siltä suojassa. Tosin hän sitten raateli minua henkisesti senkin edestä 😀
Sitten sinun pitää miettiä, mitä sinun ja poikasi suhteeseen vaikuttaisi se, että saisitte tietää asioiden oikean laidan. Itse olen rakastanut syvästi ekan avopuolisoni lasta. Koin adoptioäitiyttä olematta virallisesti hänelle yhtään mitään. Edelleenkin pohdin, uskaltaisinko ottaa häneen uudelleen yhteyttä. Se on sydämeni suuri toive. Minun elämäni vaikein päätös kuten varmaan muistatkin oli katkaista välit häneen saadakseni rauhan hänen sairaalta narsisti-isältään. Saattaisihan sinunkin vaimosi saada samanlaisen mustasukkaisuusreaktion poikansa suhteen kuin exä1 minun suhteeni. Hän pelkäsi, tietäen meidän välimme läheisiksi, että hän menettäisi minun takiani poikansa. Totuus oli aivan toisin, sillä tuskin kukaan yritti niin kovin selvittää asioita parhain päin heidän valillään kuin minä. Yritin saada hänen poikansa ymmärtämään, että hänen isänsä on sairas, eikä tahallaan paha. Toivoin sen vievän kärjen syövän lailla syövältä katkeruudelta ja vihalta. Saarnasin hänelle myös siitä, miten tärkeä verisuhde ihmiselämässä on, vaikka kinkkinenkin.
Siitä tulee mieleeni sekin, että eikö pojallanne ole oikeus totuuteen omasta alkuperästään, ainakin jossain vaiheessa elämäänsä? Eikö hänellä ole oikeus tietää, kuka on todellinen isä? Minä nimittäin hyvinkin olen taipuvainen uskomaan E.V. testeittäkin, että kuvailemasi mukaisesti et ole ollut paikalla kun poikanne on laitettu alkuun. Se sopisi koko tarinaan kuin nyrkki silmään. Ja onhan sinulla itselläsi oikeus ensikädessä tietää totuus.
Toivon, että luotat nyt vaistoosi. Minä sanoin eräälle työtuttavuudelleni, kun hän sanoi löytäneensä onnen sydämeensä luotettuaan, että minä luotin sydämeeni, ja asiat menivät väärin päin. Mutta en luottanut vaistoihini, ja kun aloin luottaa niihin, elämäni alkoi korjaantua. Siis molempiin yhtaikaisesti. Aloin löytää itsestäni aivan uusia voimavaroja, kun tunsin tekeväni oikein. Tiesin merkillisellä tavalla, että tämä tie on oikea. Aloin kuunnella tarkemmin ja tarkemmin mitä vaistoni kertoivat. Uskalsin talsia omaa tietäni kuuntelematta niitä jotka kuvittelivat tietävänsä paremmin. Ja se on ollut hyvä tie. Neuvojiahan aina löytyy 😋 mutta vain me itse sisimmässämme tiedämme, mikä meille on parasta.
Odotan kovasti saavani käsiin kirjan Eva Rusz Vaarallinen rakkaus- naimisissa luonnehäiriöisen kanssa. Edellinen lainaaja on pahasti myöhässä, joten on vaan pakko odottaa. Haluan kovasti lukea, mitä ajatuksia muilla tällaisesta on. Oletan hänenkin kokeneen jotakin omakohtaisesti 😟
Voimaa E.V. ja muista, että kun alat olla rehellinen itsellesi, saat aivan uudet siivet lentoon 🙂🌻 näin sanoo entinen siipirikko jokujossakin, jonka siivet kasvavat kaiken aikaa 🙂👍
Hei, otan täällä niin iisisti nyt kuin pystyn. Huomaan viimeistään nyt olleeni naimisissa 35 vuotta ammattirikollisen kanssa. Hän kostaa hyvän pahalla ja syyttää kaikista minua. Nyt on onneksi peli viimeinkin poikki ja hän saa jatkaa omaa elämäänsä, minä suuntaan kokonaan uuteen. Paranemisen toivoa ei hänellä ole, koska ei ole koskaan löytänyt tuhoisalle käytökselleen syytä itsestään. Minua mietityttää miten paha ihmisen sydän voi olla. Seurassa oli juttu don juan-syndroomasta tai taudista ja siinä sanottiin, ettei tästä kärsivä juuri ajattele mitä kärsimyksiä hän ympäristölleen aiheuttaa. Meidän erosta kärsii meidän laaja ja vanhoillinen suku hirvittävästi, mutta se ei ole häntä estänyt elämästä varmaan eroon johtavaa elämää. Kauan hän pärjäsikin oveluudellaan ja taitavuudellaan, mutta jäi sitten viimein kiinni.
Pojan isyyden selvitän, kun tämä pahin ruljanssi hellitää. Dna-koe jostain muusta kuin verestä olisi toimiva ja sen voisi yrittää ottaa pojalta salaa jotenkin. Ottaisi sitten puheeksi, jos isäksi paljastuu jokin gigolo etelän maalta😀.
Onko teidän mielestä vaimoni elämä tuhoon tuomittu jo lapsuuden traumoilla ja varhaislapsuuden tapahtumilla? Teini-iästä lähtien tunne-elämä on joka tapauksessa mennyt näitä sairaita latuja. Voiko semmoinen ihminen koskaan parantua? Eikö 35 vuotta parantumatonta aikaa jo kerro jotain ja se, että käytös käy koko ajan pahemmaksi. On jännä nähdä pystyykö hän vielä 60 vuotiaana uskottavasti seurustelemaan 20 vuotiaiden poikien kanssa. Naispuolinen Ilkka Kanerva?
E.V kirjoitti 2.4.2008 16:14
Onko teidän mielestä vaimoni elämä tuhoon tuomittu jo lapsuuden traumoilla ja varhaislapsuuden tapahtumilla? Teini-iästä lähtien tunne-elämä on joka tapauksessa mennyt näitä sairaita latuja. Voiko semmoinen ihminen koskaan parantua?
Hei E.V.!
Olen joitakin kertoja heittänyt ajatuksiani tähän ketjuun ja uskallan tehdä sen vieläkin, toivottavasti et pahastu. Sinä ja Jokujossain olette kokeneet paljon surullisia asioita parisuhteissanne. Mielesi kuohahtelee ja yritän nyt ohittaa kaikki nuo provosoivat kommenttisi vaimosi käytöksestä. Sinä olet kokenut suuria pettymyksiä ja sinulla on oikeus mielipiteisiisi.
Ylläolevat kysymyksesi saivat vastaamaan.
Olen jo kertonutkin, että olen kokenut traumaattisen lapsuuden. Mieleni on suojellut minua ja minulla on ollut vahva terve puoli, jonka avulla olen pystynyt perustamaan parisuhteen, saamaan lapsia ja toimimaan normaalisti työssä ja arjessa. Minulla on ollut myöskin valitettavasti se lapsena traumatisoitunut sairas puoli, joka on aiheuttanut elämässäni paljon ikäviä asioita. Olen joutunut kulkemaan niitä mainitsemiasi sairaita latuja. Kysyt oikeutetusti ja ilmeisesti aika epätoivoisesti, että voiko semmoinen ihminen koskaan parantua?
Vastaan toiveikkaasti sinulle, että lapsuuden traumoistakin voi eheytyä ja parantua. Tekemättömiksi ei enää mitään saa - se on pakko hyväksyä sekä itse että lähipiirin.
Vasta silloin, kun asioita alkaa pikkuhiljaa käsittelemään, huomaa erilaisia kytköksiä lapsuuteen ja sieltä tuleviin käyttäytymismalleihin. Itse olen ainakin tiedostamattani toistanut joitakin käyttäytymisessäni vuosikymmenet. Sitten tulivat muistot, jotka ovat muuttamassa kaiken! Tuntuu siltä, että vielä joudun tarpomaan umpihangessa - ei ole selkeää suuntaa. Tiedän, että sitten kun sen oikean ladun teen, kuljen sitä itseäni arvostaen kohti uutta päämäärää. Samaa toivon ex-puolisollesikin. Vaatii aika paljon kanttia tunnustaa omat "heikkoutensa" ja olla rehellinen itselleen.
Voimia ja "oikeita" ratkaisuja sinulle ja muillekin! 🙂🌻
Kevät 2007. Et usko miten iloinen olen, että kirjoitit vielä tälle palstalle. Sinun kirjoituksesi ovat antaneet jo aiemmin minulle toivoa ja kirjoituksistasi huokuu syvästi sisäistetty näkemys ja halu ja myös taito nähdä missä tie eheyteen kulkee. Mieti kuitenkin sitä, että vaimoni puheista ja käytöksestä huokuu ihan erilainen ilmpiiri. Hän ei ole suostunut terapiaan koskaan, sanoi heti paljastuttuaan, että ei terapiaa tarvitse. Hän on löytänyt kaikelle tuhoisalle käytökselleen syyn aina minusta ja jos syytä ei ole löytynyt kaivamallakaan, hän sanoo, että ei ymmärrä miksi teki niin. Sinä olet ottantut kirjoituksissasi vastuuta menneisyydestäsi ja löytänyt sieltä tekijöitä, jotka ovat altistaneet sinua mielestäsi väärille ratkaisuille.
Mieti sitä, että vaimoni on psykologian lisensiaatti, pitkään johtavana psykologina ollut, parisuhdetyötä tekevä ja hänen suurin intohimo elämässä on päästä iskemään parikymppisiä mahdollisimman komeita poikia ravintoloista. Hänellä on hienot puheet, mutta hänen teot ovat ihan toista. Hänen 50 vuoden ikä ei ole tuonut tähän kymmeniä vuosia jatkuneeseen sairaaseen tapumukseen minkäänlaista muutosta, taipumus vain voimistuu koko ajan, kun hän tulee vanhemmaksi.
Noissa kohtaamisissa nuorten poikien kanssa on aina kyse seksistä tavalla tai toisella. Uskon tässä olevan kyseessä seksuaalisuuden vääristymä, loputon iskuvietti, jolle pitää hakea tyydytystä loputtomasti. Hän saa valtavaa mielihyvää poikien seksiehdotuksista ja kehuskelee niillä vuosien ajan minulle ja tyttökavereilleen. Lempilause on: "olisin taas saanut seksiä todella nuorelta pojalta, oisko ollu kaheksantoista". Hän ei ole kertonut, että jää ravintolan kiinnimenon jälkeen aamuyöstä suutelemaan kiihkeästi poikien kanssa kuin vasta nyt sain puristettua totuuden. Sama kieli, joka luennoi hienoja parisuhdeasioita päivällä, luikertelee humalaisten poikien suussa aamuyöstä. Vasta nyt sain myös puristettua lopullisen tiedon, että kymmeniä vuosia jatkunut seksiehdotuksilla kehuskelu ei ole jäänyt siihen, vaan on menty ainakin viime keväänä yhdyntään asti.
Eikö tässä ole aika pitkä matka sinun tämän hetken elämääsi? Sinä olet kirjoituksistasi päätellen käynyt kivuliaan prosessin ja ohjannut elämääsi selkeille vesille. Olet prosessoinut asioita ja etsinyt syyt tapahtumille. Olet kirjoituksistasi päätellen tunnustanut omat virheesi ja ymmärtänyt varhaislapsuudessa sattuneet ikävät tapahtumat ongelmiesi alkulähteeksi. Olet ohjannut käytöstäsi terveeseen suuntaan. Et ole lähtenyt peittelyn tielle vaan olet kaivanut totuuden esille. Tämä on tie eheyteen, mutta valitettavasti vaimoni kulkee elämässään toiseen suuntaan ja mikään huippukoulutus ja asema ei pysty hänen elämänsä tuohoisaa suuntaa kääntämään. Huippukoulutuksesta on hänelle ollut vain se hyöty, että on sen avulla osannut ohjailla minua ja pitää talutusnuorassaan.