En tiedä kuinka päin jaksan enää. Tämä on muuttumassa painajaisesta kauhufilmiksi. Tajusin jälkikäteen ensishokista selvittyäni, että joka ikinen sana mitä mieheni oli ennen lähtöään minulle sanonut oli silkkaa valhetta. Ja vieläpä nekin puhelut, joita onnistuin käymään illan mittaan. Ei siksi että se olisi ollut uutta, mutta en kerta kaikkiaan jaksa enää loputonta valehtelua. Tällaisen onnettomuuden sattuessa sitten se loukkaa ja pelottaa vieläkin enemmän. Miksi sen onnettomuuden piti vielä tapahtua päivänä, jona olin juuri päättänyt lähteä vaikka velaksi omaan elämääni. Tosin - tänään sain tietää pankissa, että luottokorttini on tyhjä - viime kerta automaatilla ei antanut mulle rahoja mutta on laskettu mulle velkana... joten sinne meni nekin toiveet päästä omaan kämppään.

Pääkoppani ja sydämeni on haljeta, että sellaisena päivänä sattuu auto-onnettomuus ja juuri sen sulottaren kanssa. Toisin sanoen miehestä ei ole näkynyt ei kuulunut kuin väkisin, joten olen kaikesta helvetistä välillämme huolimatta koko ajan huolissani. Emme nyt sentään toistaiseksi vihamiehiäkään ole, joten ei minulle ole täysin yhdentekevää, mitä hänelle kuuluu. Vaikkakin tuskassani olen jo niin puutunut, etten oikeastaan tuntenut yhtään mitään siitä tosiasiasta, että hän oli ollut kolarissa ja olisi voinut myös kuolla. Ainoa mikä pisti rintaani oli se, että taas kaikki oli silkkaa pötyä ja jälleen kerran sulotar oli kaiken takana. Että vielä tässäkin tilanteessa, kun en halua enää tietää hänen olemassaolostaan edes. En jaksa enää en totisesti, enkä enää jaksa edes ajatella kuinka päästä tästä helvetistä pois. 😯🗯️

tää on nyt tosi negatiivista mutta en voi muutakaan, olen kaiken tuskani kanssa aivan yksin, en voi edes puhua tutuillenikaan, vain yksi heistä tietää mieheni naisystävästä... hänellä vain on omiakin murheita vaikka muille jakaa... ja kuinka voin kenellekään kertoa, että mieheni on ollut onnettomuudessa muttei näy ei kuulu... tai etten ole ollut sairaalassa katsomassa... saati sitten että pitäisi vielä itkeä rahahuolistani päästäkseni poist tästä loppumattomasta helvetistä... joten itken nallelleni paremman puutteessa ☹️

Jokujossakin. En tiedä mitä sanoisin, mutta tilanteesi kuulostaa sydäntä särkevältä. Toivon ja rukoilen sinulle jaksamista. Yritä nyt jaksaa minuutti, tunti ja päivä kerrallaan. Muista, että et ole yksin tuskasi kanssa. Tällä palstalla on monia, joita kirjoituksesi koskettaa vereslihalle. Tällaisia päiviä meille vain tulee joskus elämässä, sille emme voi mitään. Kun jotenkin selviämme päivän kerrallaan, on vielä mahdollista, että kerran päivä paistaa risukasaankin. Muista mitä sanoin sinulle siitä, että monesti hyvät ihmiset joutuvat kärsimään. Maailma on epäoikeudenmukainen. Sinä teet siinä oikein, että et ole antanut kyynisyyden myrkyyttää mieltäsi.

Ymmärsin, että siinä kolarissa ei kukaan ole loukkaantunut pahasti, onko niin, että pellit ovat vain ruttaantuneet , mutta ihmiset ovat säästyneet? Kun pari päivää on mennyt, saat vamaan paremman kuvan tapahtuneesta ja siitä mikä on miehesi suhde sinuun tapahtuman jälkeen. Ehkä hän tajuaa jotain, ehkä ei, mutta voisi toivoa, että tällainen tapahtuma ravistelee hänen omaatuntoaan. Toivotan jaksamista ja anna kuulua itsestäsi.

Hei vielä Jokujossakin. Kerroit, että sinulla ei ole kuin yksi ihminen, joka tietää miehesi naisystävästä. Minulla ei ole ketään muuta kun kaksi terapeuttia, joiden luona käyn kriisihoidossa. Tukiverkostoa ei ole ollenkaan, ei sitten ketään, jolle edes voisin harkita kertoa asioistani. Tämä on sitä suomalaisen mehen yksinäisyyttä.

Täällä Tukinetissä on mahdollisuus myös puhua tukihenkilön kanssa, mutta vastaukset tulevat niin harvakseltaan, että akuuttikriisin iskiessä se ei välttämättä auta. Minulla on hyviä kokemuksia perheasiain neuvottelukeskuksen perheneuvojasta - siitä yhdestä, joka edes vähän tajuaa. Kuten sanoin jossain viestissä, kannattaa mennä ja etsiä sellainen henkilö, joka tajuaa ongelmiesi päälle ja jaksaa kuunnella. Kaikki ei pysty siihen. Vaihdoin ensimmäisen käynnin jälkeen välittömästi toiseen ja olen ollut tyytyväinen. Tämän lisäksi löysin Helsigistä kuin sattumalta terapeutin, joka ymmärtää asiat puolesta sanasta. Ihan käsittämätön täti hahmottamaan, missä mennään perhesotkuissani. Ainut ongelma on tuo raha ja matka 300 km.😝

Perheasiainkeskuksen apu on ilmaista, mutta yksityisterapeutti on kallis, niinpä olen joutunut rahapulassa perumaan sinne menon jo pari kertaa. Onko sinulla ketään tämmöistä ammati-ihmistä tukenasi. Minun on myönnettävä, että ilman ammattiapua en ehkä olisi jaksanut ja en ehkä olisi tajunnut tilanteeni päälle sitäkään minkä nyt tajuan. Silti olen edelleen täällä täysin pulassa tämän sisäisen vapinan ja hädän kanssa. Se ei näy päällepäin, mutta pala kurkussa täällä istutaan ja rinnassa on tuo ainainen ahdistus. Kuitenkin me kestetään vaikka kiusalla ja noustaan tästä!🙂👍 Toivon sydämestäni, että saaat asiasi järjestettyä myös asumisen osalta. Oletko muistanut selvittää asumistukea, jota sinun on mahdollista saada? Tuki voi kattaa suurenkin osan vuokrastasi. Tsemppiä edelleen ja parempaa huomista!

Hei jokujossain ja ev,

Olen seurannut viestiketjuanne ja tuntuu niin pakahduttavalta kun olen itse elänyt samanlaisessa liitossa kuin tekin. Valheella on usein lyhyet jäljet ja useimmiten valehtelija itse ei edes tajua kuinka läpinäkyviä hänen valheensa ovat. Aikanaan minua syyllistettiin lähes kaikesta myös siitä että minä olin ihmisenä sellainen että minulle oli pakko valehdella,valehtelijalla ei ole moraalia.

Kun valheen tielle lähdetään ei siitä ole paluuta,valheiden verkko on useimmiten paisunut niin suureksi että valehtelija itse on sotkeutunut verkkoonsa lopullisesti.
Minulle aikanaan oli todella suuri helpotus kun sain riuhtaistua itseni irti kaikesta,vaikeaa oli ja vaikeaa on vieläkin yksinhuoltajana ,mutta ainakin tiedän että kaikki mikä kodissani tapahtuu perustuu rehellisyyteen.

Olen todella pahoillani puolestasi jokujossain,kuitenkin nyt toivon että pidät enemmän nyt huolta itsestäsi
kuin suhteestasi.Voimia iltaasi ja uskon että sinäkin selviät tästä kuten aikanaan minäkin..

Kiitti E.V. kannustuksesta ja rukouksistasi. En tiedä milloin tämä tulee läpi, ja aivan kuten sanoit akuuttikriiseissä tukinet ei ole hyvä vaihtoehto. Minulla on tukena onneksi yksi henkilö, joka tekee vapaaehtoisena kriisiapua. Hän sattui juuri sellaiseen saumaan, etten olisi jaksanut muutoin. Kirjoittelen hänen kanssaan. Olen kirjoitellut myös nettukeen. Mutta tuo vapaaehtoishenkilö on osannut lähestyä minua sillä tavoin, että olen kokenut tulleeni todella ymmärretyksi. Olen sotkenut elämäni niin pahoin, että en enää luota tavallisten talliaisten apuun, siis tällä tarkoitan ihmisiä jotka tuntevat minut. Jossain siitä jo mainitsin, että perheeni ja eräs ystäväni kohtelivat minua kuin idioottia, kun tuskassani avauduin täysin. Ystäväni jopa pilkkasi minua (tietenkin vasta "rakkaan" perheeni oltua häneen ensin yhteydessä), heidän mielestäänhän olen aina ollut täysin avuton. Joten sen jälkeen kun en enää tuskassani jaksanut, ja aloin mietteissäni mennä yhä enemmän itsetuhon puolelle, etsin mahdollisimman anonyymejä väyliä - ja ilmaisia -saadakseni apua. Minulla on viimeisin psykiatrin lasku vieläkin maksamatta, kun ei ole ollut rahaa siihen. Ja se oli juuri niitä leipäpsykiatreja, joita ei tuskasi kiinnosta vähäänkään, vaan hänellä on vain kiire nimeämään "tautisi" nimi ja kirjoittamaan kuitti. Joten emme kohdanneet pientä vähää, mutta onnistuin sitä kautta saamaan edes hetkeksi aikaa sairaslomaa, mikä toi minulle kuitenkin silloin vielä tuloja muuten epätoivoisessa tilanteessa.

E.V. minun pitää sinua muistuttaa, etten asu Suomessa, siksikin avun saaminen on minulle vaikeampaa. Ja muistan viimeksi erotilanteessa vielä Suomessa asuessani, etten rahallista tukea saanut mistään, sillä olin väliinputoaja. Joten sosiaalitoimistossa minut käännytettiin ovelta. Eräänä päivänä minulla oli limpparipullojen kanssa noin 30senttiä rahaa eikä mitään ruokaa kaapissa. Se nauratti, enkä sitä päivää unohda koskaan.

Tokihan olen täälläkin saanut tukea aivan odottamattomilta ihmisiltä, mutta Suomessa minulla olisi pitkäaikaisia ystäviä, joiden nurkkiinkin voisi ehkä mennä hätäapua saamaan. Täällä kyse on myös mieheni maineesta, siksi en mielelläni avaudu kenellekään. Hän liikkuu niin paljon, että helposti juorut kiertävät ja törmäävät häneen. Enhän ole hänen elämäänsä tuhoamassa, se ei ole tarkoitukseni kuitenkaan. En myöskään tiedä oikein mistä täällä voisin saada ensiapua rahavaikeuksiin, kun en ole työtön enkä sairaslomalla (lääkärit eivät enää uskoneet minun sitä tarvitsevan 🙄) vaan itse "valinnut" sapattivapaani ja siten alhaiset tulot. Joka tapauksessa en haluaisi lähteä muuttamaan suurin veloin, sillä minun terveyteni tuskin antaa myöten palata töihin vielä kuukausiin maksaakseni mitään velkoja. Sapattivapaasta saamani korvaus on niin minimaalinen, että sillä voi hädin tuskin maksaa halvan alivuokralaishuoneen ja ruuan.

Odottamattomista ihmisistäkin saa joskus voimaa, eilen kävelin sairaalasta tullessa kotikadulla itkien miltei täyttä kurkkua, kun kaikki tuntui romahtavan käsiin. Takanani kävelevä nainen kaiketi pelästyi näkemäänsä, ja pysähtyi kysymään, josko kykenen mennä kotia asti. Hänen säteilevät kasvonsa tekivät NIIN hyvää kaiken tuskanikin keskellä. Enkä halunnut sen enempää vento vierasta pidätellä, eihän hän voi ongelmiani ratkoa kuitenkaan. Mumisin vain jotain selitykseksi. Se kosketti kuitenkin positiivisesti.

Olen lähetellyt miehelleni todella ilkeitäkin viestejä tänään, ainakin hänen mielestään varmasti, joissa sanon, etten halua hänen tulevan lähipiiriinkään. Sillä tiedän, että hän alkaa heti maukumaan läheisyyteeni ja lähentelemään. En voi sietää sitä enää, mutta kun en voi täältä mihinkään lähteäkään. Pelkään myös samanaikaisesti hänen reagoivan väkivaltaisesti, kun oireita siitäkin on jo ollut. En väitäkään, ettenkö olisi aggressiivinen hänen kanssaan monesti, varsinkin kun hän tekee lähentely-yrityksiä, enkä tahdo millään jaksaa sitä enää. Mutta olen itse niin traumatisoitunut väkivallan suhteen menneisyyteni takia. Se on myllynkivi kaulassani varmaan loppuelämäni.

Sanoit E.V. että ehkä tämä shokki saisi hänet muuttamaan asenteitaan. Hän on kaiketi hyvin järkyttynyt tapahtuneesta, sillä he kaikki kolme olisivat voineet menehtyä onnettomuudessa, auto kuulemma meni aivan tuusannuuskaksi. Onnettomuuden aiheutti noin 1,5 metriä suuri laatikko, joka oli keskellä moottoritietä. Edellä ajava auto kuitenkin peitti hieman sen näkyvyyttä ja onnistui sen väistämään. Varmaankin tippunut jostakin kuormasta. Väistely-yritykset veivät sitten auton hallinnan, kunnes auto kimposi keskellä olleesta liikenteenjakajasta ympäri. Onni onnettomuudessa oli sekin, ettei yksikään muu tielläliikkuja törmännyt heihin.

Ymmärrän, että normaalitilanteessa tuollainen on iso shokki. Olen kuitenkin itse ollut nyt niin pitkään itsetuhoisten ajatusten kanssa, että kuoleman näen vain helpotuksena. Siksi en osaa reagoida yhtään mitenkään. Ajattelen vain, että miksi ihmiset, jotka haluavat elää joutuvat sellaiseen. Itse en näe enää mitään mieltä elämälleni, eikä minulle satu mitään pikkukolhuja suurempaa. Olen tunnetasolla täysin puudutettu jo jonkun päivän nyt. En enää tunne mitään muuta kuin sanomattoman suurta tuskaa. Olin niin jo valmis lähtemään ja toiveikas sen suhteen. Enkä joka tapauksessa tässä tilanteessa varmaan olisi voinut muuttaa vaikka olisin rahat saanutkin kasalle. Vaikka toisaalta, onhan miehelläni lohduttaja omasta takaa 😀. Minulla vain on hirveä huoli kuitenkin, vaikka näennäisesti näyttäisi, ettei isoja vammoja kenellekään tullut. Huoli ehkä siksikin, etten näe millaisessa kunnossa hän on.

Sanoit E.V. etten ole kyynistynyt. Se ei ole aivan totta jollei ihan väärinkään. Olen katkeroitunut. Kuten sanoin, edellisen pakkolaskusuhteen jälkeen ymmärsin, ettei lopultakaan ollut miehekkeen vika, jos satutin itseäni. Itse olin valintani tehnyt aivan vääristä lähtökohdista. Ja niinhän se on nytkin. Joka tapauksessa en usko, että kukaan meistä on läpeensä paha. Olen nähnyt läheltä kylläkin sen, kuinka mieleltään sairas ihminen vaurioittaa ei vain omaa elämäänsä vaan myös ympäristönsä mitä suurimmassa määrin. Ja uskon vahvasti siihen, että mieleltään sairaan ihmisen kanssa lähtee elämään vain ihminen, jolla on jonkinlainen alitajuinen tarve hakeutua sellaiseen seuraan. Joten ala tässä sitten kyynistymään... ei koko maailma ole paha, vaikka syvää tuskaa joudunkin kokemaan.

Exäni eroa hautoessani seurasin prinsessa Dianan erokamppailua. Yleensä en ole kovin kiinnostunut juorulehdistä, mutta se oli minulle silloin jonkinlainen voimanlähde. Ahmin joka päivä artikkeleita hänen ongelmistaan, ja ajattelin, että jos hän asemassaan pystyy eron tekemään, niin pystyn minäkin. Ja pystyinhän lopulta, kun olin henkisesti siihen kypsynyt!!!

Surusuu toisessa ketjussa moitti meitä puoliskojemme jumaloinnista. Luin hiljan jossain että myös ONNISTUNEEN parisuhteen yhtenä kulmakivenä on toisen idolisointi 😉 Minä ymmärrän E.V. varmaankin mitä tarkoitat tyttösi jumaloinnilla sillä olen kokenut ihan saman. Ei niin ettenkö olisi nähnyt hänen inhimillisiä piirteitään ja ärsyyntynyt niistä monet kerrat ja päinvastoin. Minulla vain ei ole koskaan ollut niin hyvä olla kenenkään kanssa. Tunsin aivan kuin tulleeni kotiin kun tapasimme. Minulla oli aina suunnaton rauha itseni kanssa hänen ollessaan lähettyvilläni. Jopa nukkuessani halusin olla samassa huoneessa hänen ollessa valveilla, jotta unen läpi pystyin kokemaan hänen läsnäolonsa. Se antoi minulle niin paljon sisäistä voimaa. Hän sai minut myös tuntemaan itseni todelliseksi prinsessaksi. Passasi ja helli kaikin puolin. Jokaisen pikkuyksityiskohdan hän muisti, ja kantoi minulle loputtomiin juuri itselleni mieleisiä juttuja budjettimme puitteissa. Hän usein sanoikin ymmärtävänsä minua paremmin kuin minä itse, ja osittain se on ollutkin totta. Hän ymmärsi, että jos saisin tukea heikkouksiini, voisin löytää oman sisäisen vahvuuteni. Siihen mennessä kaikki tapaamani ihmiset olivat käyttäneet heikkouksiani hyväkseen. Tämä oli elämäni ensimmäinen kerta, että joku käänsi ne omaksi edukseni. Siitä johtuu sekin, että tällä kertaa koen ansaitsevani paremman elämän kuin tällaisen. Edellisessä parisuhteessa en kokenut olevani minkään arvoinen koskaan. Tilanne meni jopa niin pitkälle exäni haukkuessa ja moukaroidessa minua 24h vuorokaudessa, että eräänä päivänä jopa minä huonon itsetuntoni kanssa aloin ajatella, että tyhmä ja arvoton olen, mutta ei KUKAAN voi olla noin onneton kuin mitä exäni yritti minulle takoa päähän. Ja onnistuikin takomaan. Hänen jälkeensä lähdin huimaa vauhtia alamäkeä...

Huvittavaa oikeastaan on se, että olen mieheni kanssa samaa mieltä hänen juoponpuheissaan, ettei hän ole läpeensä mätä ihminen. Hän on antanut minulle niin paljon, rakkautta jota olin koko elämäni janonnut. Se että hänellä on iso iso ongelma itsellään ei sitä mitätöi. Sanoi kuka mitä tahansa. On sitten asia erikseen, ettenkö itse voisi elää myös elämää, jossa kokisin itseni uudelleen jonkinarvoiseksi. Nykyisellään yhteiselämällämme ei ole enää pohjaa miltä ponnistaa. Enkä enää jaksa uskoa mieheni pystyvän muuttumaan taaksepäin, sillä epäilen että hänen pitäisi kelata vuosikymmeniä taaksepäin käytöksessään.

Jaksellaan

Hei, Patinatar. Kiitos viestistäsi; sanoit siinä muutaman keskeisen totuuden aiheesta. Valehtelu on minusta tässä pettämisesssä se kaikkein pahin juttu. Se vie mahdollisuuden eheyttää suhdetta. Miten voit rakentaa suhdettanne, kun et oikeasti tiedä missä mennään? Yrität vain keksiä koko ajan, mitä kulissien takana on tapahtunut ja mitä tapahtuu paraikaa ja tämä vie valtavasti aikaa ja satuttaa enemmän kuin mikään muu.

Silmiäni pettämisaiheessa avasi lyhyt vastaus tuossa vuoden alussa jossain aikakauslehdessä tai iltalehdessä. Siinä vastattiin pettäjälle, että "et oikeasti rakasta kumppaniasi, koska sinulla on mielessä kumppanisi lisäksi muut. Rakastava ihminen ei toimi noin. Rakastuneella on yötä päivää mielessä rakkauden kohde ja hän ei voi samaan aikaan haaveilla kenestäkään muusta". Tämä lyhyt artikkeli avasi silmäni ja ajattelin kuinka tyhmä olen ollut, kun en tätä yksinkertaista asiaa ole tajunnut. Lähdin kelaamaan suhdettani alkuun ja tajusin, että olen ollut aina ihmisen kanssa suhteessa, joka luultavasti koskaan ei ole oikeasti rakastanut minua. Jos hän olisi tuntenut samanlaista rakkautta kuin minä, hän ei olisi kolmen viikon päästä seurustelun alkamisesta minua pettänyt.

Olen käytännössä varma, että on ihmistyyppi, joka ei koskaan osaa suunnata tunteitaan yhteen kohteeseen, vaan piristelee niitä pieniä määriä ympäriinsä. Hän ei pysty tuntemaan kovin paljon ketään kohtaan, mutta on erittäin harjaantunut tässä pelissä. Hän saa meidät uskomaan, että olemme hänelle korvaamattomia, kunnes totuus joskus valkenee karmealla tavalla. En ole voinut ymmärtää sitä, että vaimoni etsii näitä yhden yön suhteita, joiden ei ole tarkoituskaan kestää sen pidempään. Hän ei hae kylmälle suhteelle korviketta ja ala rakentaa sivusuhdetta jonkun kanssa, vaan syöksyy suinpäin yhtäkkiä jonkun tuntemattoman parikymppisen pojan kanssa muutaman tunnin kestävään suhteeseen, joka päättyy aamun tullessa ja tämän jälkeen hän ei ole pojasta enää kiinnostunut yhtä tapausta lukuunottamatta. Vaimoni ei jaa minulle suuria tunteita ja luulen että ei jaa näille vieraillekaan. Hän on oman luonteensa vanki ja etsii luultavasti vain valloittamisen tuomaa mielihyvää.

Patinatar kirjoitit, että pettäjä syyllistää valtavasti toista osapuolta. Olen vuosia ihmetellyt, kun vaimoni syyttää minua avioliittoni alkuaikoina tapahtuneesta "pettämisestä" yhden tuttuni kanssa. Asiassa ei ole minkäänlaista perää ja olen sen hänelle vaikka kuinka monta kertaa kertonut. Nyt vasta tajuan tämänkin, että pettäjä tarvitsee toisessa syitä, jotka auttaa häntä löytämään oikeutuksen teolleen ja kestämään mahdollisen omantunnon kolkutuksen.

Olen ihmetellyt miten vaimoni ei osaa hävetä jäätyään kiinni pettämisestä ja valehtelusta. Hän puhuu hirveitä ristiriitaisuuksia ja ei huomaa sitä lainkaan itse. Sanoit Patinatar, että valehtelija ei tajua, että valhe näkyy. En vuosikausiin luottamiseltani huomannut vaimoni peliä minun selkäni takana. Nyt osaan takkailla hänen puheitaan ja elämäänsä ihan uudelta kannalta ja huomaan koko ajan epäloogisuuksia noissa selityksissä. Yritän hitaasti tässä opetella elämään uudessa tietoisuudessa ja toivottavasti pääsen mahdollisimman pian sellaiseen tilanteeseen, josta Patinatar kirjoitit niin kauniisti: "mutta ainakin tiedän, että kaikki mitä kodissani tapahtuu perustuu rehellisyyteen".

heippa

Haluan vain sanoa jokujossain etten tarkoittanut sitä moitiskeluksi kun kyselin siitä jalustalle nostamisesta.Halusin vain heittää ajatuksia ja kommentteja siltä pohjalta kun mulla on se yksi tuttu pariskunta jossa mies on tehnyt niin.
Ihailen sinua jokujossain, puhut niin kauniisti miehestäsi ja rakkaudestasi häneen vaikka hän tekee sinulle niin paljon väärin että mulla ainakin sydän ihan pakahtuu surusta.

E.V: n kohtalo koskettaa myös, olen pahoillani puolestasi ja vaimosi myös kun hän ei ymmärrä kuinka paljon sinä häntä rakastat.

Haluaisin sanoa niin paljon mutta en osaa......toivon teille kuitenkin voimaa ja rakkautta selvitä tästä.

Sinulle Jokujossakin: Toivon, että saat siellä ulkomailla asiat järjestymään, muutat sitten takaisin Suomeen tai muutat siellä maassa johonkin. Kuten sanoit, voisi olla tällaisessa tilanteessa helpoin asua Suomessa. Nyt voisi olla parasta vain yrittää jotenkin selvitä päivä kerrallaan ja selvitellä ajatuksia. On niin vaikea lähteä sinua neuvomaan, kun omakin elämä on umpikujassa. Kuitenkin voin sydämestäni toivoa sinulle jaksamaista ja voimaa odottaa, että onni kääntyy.🙂👍

Kirjoitit yhden keskeisen ajatuksen, mitä olen kovasti työstänyt: " mieleltään sairaan ihmisen kanssa lähtee elämään vain ihminen, jolla on jonkinlainen tarve hakeutua sellaisen seuraan". Olen hirveästi miettinyt mikä minua aikanaan veti nykyisen vaimoni seuraan. Olen tullut siihen tulokseen, että syynä oli tämä "säpinä", mikä hänestä huokui. Olin kokematon, suojattua elämää elänyt parikymppinen poika ja minua varmasti veti puoleensa tämä hänestä huokunut jännitys. Hänellä oli ollut yli 20 pokakaveria parin vuoden aikana - sain tämän myöhemmin selville - ja hänestä huokui tämä seksikäs säpinä. Minun on täytynyt hakea vastakohtaa omalle ujoudelleni ja yrittää todistella jotain itselleni ja ympäristölleni. Nyt tiedän, että vaimollani on aina ollut tämä sisäinen vamma, sairaalloinen mielenkiinto iskeä miehiä, hänen tapauksessaan parikymppisiä poikia. Kuten Jokujossakin sanoit, minulla oli tarve hakeutua tällaisen ihmisen seuraan, en muuten varmasti olisi sitä tehnyt. Näen nyt, että myös tuo tarve oli epätervettä.

Minä jumaloin silloin tyttöystävääni kaikin puolin ja häntä ihaili niin monet muutkin. Hän oli "kovatasoinen" tyttö, jonka olin onnistunut saamaan. Niin luulin alussa. En tiennyt olevani sisäisesti sairaan ihmisen kanssa, jonka ongelmat tulivat nopeasti päivänvaloon. Lähdin sitten yrittämään mahdotonta, antamaan anteeksi pettämisiä, kun hän MUUTEN oli niin hyvä ja kun olin jo niin kiintynyt häneen. Miten mieletöntä käytöstä minulta! En tajunnut silloin, että hänellä oli kaikkein tärkeimmässä asiassa eli rehellislyydessä ammottava puute ja että sellaisen ihmisen kanssa ei pitäisi koskaan mennä yhteen.

Olen saanut sellaisen kuvan sinun Jokujossakin kirjoituksista, että suhteenne nykyisen miehesi kanssa oli aluksi onnellinen ja uskollinen. Minä ymmärrän, että voi käydä niin, että suhde väljähtyy ja alkaa tulla uskottomuutta mukaan. Sitä minä en ymmärrä ja sitä tarkoitan tapapettäjällä, että hän alkaa suurimman rakastumisen huuman aikaan heti alussa etsiä muita ja pettää, kuten taphtui minun kohdallani. Sinun miehesi oli ilmeisesti kauankin hyvä sinulle ja aidosti rakasti sinua, ongelmat tuli myöhemmin? Itse tunnen menneeni täydellisesti retkuun hyväuskoisuuttani, kokemattomuuttani ja tietämättömyyttäni. Hän oli minun ensimmäinen varsinainen tyttöystäväni, en osannut suojautua enkä tiennyt millaista rakkauden pitäsi olla. Olen saanut nyt täydellisen oppitunnin siitä, millaista "rakkauden" ei koskaan tulisi olla. Tästä taytyy nyt vain yrittää jotenkin uida selville vesille...

Hei teille,

Ei kukaan normaalisti empaattinen ja tunteva ihminen pysty elämään valheiden keskellä,eikä hänen tulekkaan alistua sellaiseen. Et ev. pystykkään rakentamaan suhdettasi ennenkuin vaimosi pystyy tunnustamaan tehneensä väärin sinua kohtaan. Varmasti olet nähnyt valheet,mutta ymmärrät vasta myöhemmin nähneesi ne hyvinkin selvästi.Olet oikeassa ,ei rakastava ihminen toimi noin vaan ihminen joka rakastaa itseään enemmän,lyhyesti narsisti.Lue kirja "naamiona terve mieli" saat varmasti siitä tukea ajatuksillesi.

ev. sinun ei tarvitse ymmärtää vaimoasi sillä hän toimii VÄÄRIN.Lopeta hänen ymmärtämisensä ja ala ymmärtämään itseäsi.Olet ymmärtänyt jo tarpeeksi ja hänellä on ollut riittävästi aikaa korjata tilanne.

Vaikeinta suhteessa on tunnustaa omat heikkoutensa ja tekemänsä virheet.Se on kuitenkin todella tärkeää hyvän ihmissuhteen ja oikeanlaisen läheisyyden löytämiselle. Vaikeaa on elää omien virheiden kanssa mutta vielä vaikeampaa olla koskaan käymättä niitä läpi.Oman epätäydellisyyden tunnustaminen voi joskus avata toisellekkin oven...

Jokujossain,olisipa ojentaa sinulle suuri syli jossa voisit itkeä turvallisesti surusi pois.Toivon sinulle suunnattomasti voimia että jaksat kamppailla tämän kaiken yli,ja olen varma että jonain päivänä olet selvinnyt tästä.Pidä elämänlangoista kiinni,olet varmasti tärkeä ihminen jollekkin,joku varmasti ajattelee sinua tälläkin hetkellä et vain surullisten silmiesi takaa sitä näe..

😐, niin tuttua tekstiä, kuin ei tarvis sanoa mitään, kaikki on jo sanottu.
Olen jo nuorena (alle 20v.)joutunut kokemaan vastaavanlaista. Aikuisena katson tapahtuneita asioita kuin ulkopuolisin silmin ja mietin miten kummassa noihin kuvioihin olin joutunut. Tapahtuneet asiat ja seuraukset on kannettava yksin lopunelämäni.
Itselläni on käynyt myös niin etten sukulaisistani (sisaristani tai veljistäni) ole löytänyt ymmärtäjää. He kyllä tietävät mitä elämässäni on tapahtunut, mutta heidän mieleen ei ole tullut kysyä miltä minusta tuntuu ja onko kaikki tapahtuneet asiat edes minusta itsestäni johtuvia.
Olen jopa joutunut herjan ja kiusanteon kohteeksi ja se jatkuva takana puhuminen, kuin ammatti heille. Mutta en jaksa välittää siitä enää, joskus se sattui todella.
Kuulin myös äitini (kuollut) osallistuvan parjaamiseen, jolloin olin kuin en olisi ymmärtänyt tai kuukkutkaan mitään. He pitivät minua siten "tyhmänä" tai olettivat että tästä se tyttö opikseen ottaa. Oli nöyrryttävää.
Tein työtä että saatoin korjata välini äitiin, pääsinkin,- ymmärtäjän osaan. Uskokaa pois se ei ollut helppo tie. Huusin tuskaani yläkertaan ja siellä minua kuultiin.
Myös olen luottanut vääriin ihmisiin, myös ammattiauttajiin, lääkäreihin. Tällähetkellä on tämä ja tukinet kanavat käytössäni.
Koen asioita niin että on ihmisiä joita Jumala on asettanut auttamistehtävään (teenhän minäkin jollain tasolla auttamistyötä kun rukoilen). Luotan siihen ettei mikään eikä kukaan maailmassa täysin voi ymmärtää minua ja voiko todella luottaakaan täysin keneekään vaikka tulisi niin tehdä. Olen hyvillä mielin, että löysin tämän kanavan ja vain todetakseni että maailmassa on meitä samoin kokeneita.
On vaikea siitäkin huolimatta että itse on kokenut, tulla antamaan ohjeita. Toivottavasti tämä mitä itsestäni ja kokemuksistani (vain hiekanjyvä meressä kaikesta kokemastani), kerroin edes hieman lohduttaa.
Täytyy sanoa että "vähän" ahdisti kun luin ja se mitä itse tein vastaavanlaisessa tilanteessa oli se, että repäisin itseni irti suhteesta. En katunut päivääkään, ajattelin kuitenkin aina että voi jospa asiat olisivat olleet toisin niin elämä olisi sitä ja sitä.
Mutta minun elämäni on nyt tätä ja olen oppineempi va viisastuneempi kokemuksistani ja toista kertaa ei minua langeteta näistä syistä.
Katselen säälien nuoria jotka näen menevän väärillä raiteilla. Pohdin miten noille nuorille voisi kertoa sen tärkeimmän. Vastausta en ole löytänyt ja mahdotonta se olisikin, jokaisen on koettava itse ja liika suojeleminenkin vahingoittaisi. Paras tie on puhua Luojalleen ja rukoilla. 🙂🌻

Hei,

Kiva kun ketjuun on tullut uusia nimiä mukaan. Mitä useampi kokki sen useampi kauha, mikä täällä on vain hyvästä 😋

Yhteen termiin haluaisin puuttua, on eri asia YMMÄRTÄÄ puolisoaan ja HYVÄKSYÄ hänen tekonsa. Minä nimenomaan haluan ymmärtää häntä, voidakseni tehdä omat johtopäätökset esimerkiksi siitä miksi olen sellaiseen lähtenyt mukaan ja kuinka selvitä tästä eteenpäin. Tai että voinko tehdä mitään auttaakseni häntä. Mutta meidän jokaisen on vaikea myöntää omia heikkouksiamme, tai niitä edes nähdä. Ehkä siksi juuri ihminen joka vaistoaa elämänsä menevän hyvää vauhtia pusikkoon puolustelee vaistomaisesti ja pakonomaisesti elävänsä aivan normaalia ja tervettä elämää. Minua itse asiassa hätkähdytti tosi pahasti eilen, kun mieheni käytti täsmälleen samanlaista lausetta mitä itse käytin puolustellessani tekojani niihin aikoihin kun tapasimme... kuulin hänen sanoissaan menneisyyden oman itseni. Se kolahti, sillä tuntui sekä ironiselta että hirvittävän surulliselta, että hän on nyt samassa jamassa kuin minä silloin... eli että millään ei oikeastaan ole mitään väliä... kaikki on niin päin seiniä jo...

Tajusin eilen vasta, että olin itsekin onnettomuudesta shokissa päiväkaupalla, sillä vasta eilen aloin "heräilemään" ja paluu arkeen alkoi. Kuten E.V. sanoit meidän suhteemme on siinä mielessä erilainen, että meidän välillämme on ollut ja on edelleenkin todellista rakkautta ja vastavuoroista sellaista. Siksi olen miehelleni äärettömän kiitollinen kaikesta siitä hyvästä mitä häneltä olen saanut. Kukaan ei ole minua koskettanut ihmisenä kuten hän, eikä kukaan ole minua eheyttänyt kuten hän. Mutta juuri siksi myös ensimmäisen kerran elämässäni näinä vuosina olen alkanut ajatella, että minulla on OIKEUKSIA. Että minulla on OIKEUS saada kunnoitusta kanssaihmisiltäni. Ja että muilla ihmisillä on VELVOLLISUUS minua kunnioittaa (eli minulla on OIKEUS sitä heiltä vaatia!!!) Hänet mukaanluettuna... sitähän hän on yrittänyt takoa päähäni vuosi kausia sekä sanoin että teoin, etten ole yhtään sen huonompi kuin kukaan muukaan... ja ilokseni huomaan, että juuri hänen "opetuksensa" kantaa minua myös tässä tilanteessa, kun kaikki muutoin tuntui romahtavan. Olen vihdoinkin löytänyt oman arvoni. Olen toki hirveän raivoissani itselleni siitä, etten ole onnistunut löytämään ratkaisua vaikeuksiimme monista yrityksistäni huolimatta. Mutta siltikin, juuri tänä painajaismaisena viikonloppuna kuitenkin samalla tunsin, että minulla on ihmisarvo, ja se antaa minulle sellaista voimaa, mitä minulla ei koskaan aiemmin elämässäni ollut.

Sanoit E.V. että sinun tarpeesi lyödä hynttyyt yhteen vaimosi kanssa oli epäterve. Ehkä niinkin siinä mielessä, ettet ollut sinut itsesi kanssa ja ehkä ajattelit hänen tasapainottavan omia heikkouksiasi. Toisaalta kuitenkin uskon yhä enemmän siihen, mistä puhuin jo aiemmin toisessa ketjussa, että etsimme alitajuisesti puolisoa, jonka uskomme meitä auttavan OMASSA KASVUSSAMME ihmisenä. Eikä se taas ole epätervettä, että haluamme kasvaa. Mutta olemmeko valmiit kohtaamaan kivun, mitä kasvu edellyttää onkin toinen juttu. Minä olen sitä mieltä, että jäämme epäterveisiin suhteisiin niin kauaksi aikaa kuin emme ole päässeet tarpeeksi pitkälle omassa kasvussamme. Siksi minulta vei edellisessä suhteessa vuosia ennen kuin pysyin päätöksessäni tehdä pesäero. Siitä huolimatta, etten tunnetasolla oikeasti rakastanut häntä. Olin vain sitoutunut rakastamaan, tein siis velvollisuuteni. Tokihan vaassa painoi muitakin asioita joilla tässä ei ole merkitystä, mutta jotka olivat silloin minulle erittäin tarkeitä painoarvoltaan. Joka tapauksessa vasta sitten en epäröinyt enää päätökseni kanssa kun olin tehnyt itselleni selväksi kaiken. Eli olin kypsynyt siihen ajatukseen, että minun elämäni on jossakin muualla. Siksi minusta on suurta vääryyttä päättää kenenkään puolesta milloin pitää tehdä päätös erosta. Sen päätöksen voimme tehdä vain me itse. Tietoisuus siitä, että on tunteineen tallottu ei auta, pitää kokea itse, että on valmis lähtemään omille siivilleen ja eteenpäin. Että kaikki on tullut käsitellyksi loppuun asti.

Hyvää päivänjatkoa

Hei,

Kiitos teille kaikille myötäelämisestä. Olen pääsemässä siis jaloilleni. Fyysinen terveyteni on jo niin paljon parempi viimeisen kuukauden ajan, että mielialani alkaa olla normaalilukemissaan yhä useammin ja yhä vakaammin. Eli siellä plussan puolella. Siksi alkujärkytyksen jälkeen kolarikin sai itse asiassa minut itseni hereille ja ymmärtämään, ettei kaikki elämässäni ole todellakaan menetetty. Voin mennä vain kohti parempaa, kunhan terveyteni antaa siihen myötä hiljalleen. Jaksan katsella asioita yhä useammasta vinkkelistä, ja sen myötä ratkaisujakin alkaa löytymään varmasti.

Sinulle E.V. haluaisin myös ehdottaa perehtymistä transaktioanalyysiin. Nimensä mukaisesti se rakentaa käsitteistön jonka avulla voi helpommin miettiä, mitä ihan oikeasti meidän ihmisten mielissä ja välillä tapahtuu kun toinen toisemme kohtaamme. Ajattelin vaan, että se saattaisi sinuakin auttaa avaamaan silmäsi sille tosiasialle, mitä avioliitossasi on tapahtunut ja miten. Miksi olet sulkenut silmäsi jne. Minulle itselleni se on ollut oiva työkalu arvioidessani monia kanssakäymisen kuvioita. Netistäkin löytyy perustietoa siitä alkajaisiksi. Olen lukenut ainakin pari kirjaa suomennettuina, joten varmasti jos se sinua yhtään kiinnostaa, löydät ne jostakin. Minusta me vain usein olemme niin sokeita käsittelemään sitä mitä meille tapahtuu, että tuollaiset apuvälineet ovat tervetulleita. Sitäpaitsi siinä käsitteet ovat niin järkeenkäypiä ilman tieteellisyyden löpinää, että niistä saa helposti irti jotain itselleen.

Jaksamista, tiedän enemmän kuin hyvin, että tämä vie aikaa. On merkillistä, kuinka tuo viikonlopun suunnaton hätä ja tuska yks kaks laittoi arvojani uuteen järjestykseen. Kuten sanoin, minulle kuolema on hyvin läheinen ajatus jo pitkään siksi, että tunsin kaiken toivon olevan menetetty. En tuntenut enää eläväni, enkä edes halunnut elää. Nyt kuitenkin huomaan, että elämän ei tarvitse olla mustaa, vaikka ympärilläni olevat ihmiset sättäävät. Oppisinko vihdoin viimein elämään riippumatta toisten mielialoista??? 😮 Olen aina ollut sellainen ilmapuntari, ja kärsinyt myötäeläessäni toistenkin surut. Joten ehkä vihdoinkin voin elää itsenäisenä ihmisenä. Minun ei tarvitse masentua, vaikka mieheni onkin masentunut. Minun ei tarvitse menettää toivoani vaikka hän onkin sen menettänyt. Mutta tämän voin sanoa vasta nyt kun fyysinen terveyteni antaa minulle uutta voimaa taas 🙂

Hei E.V.

Kerrohan mitä sinulle kuuluu? Kuinka jakselet näinä päivinä? Olet niin urhoollisesti taakkaasi kantanut jo pitkään, mutta miten pitkään jaksat? Ovatko asiasi tai ajatuksesi loksahtaneet kohdalleen? Entä tuskasi kaikesta kokemastasi? Mulla tuska palaa ajoittain ja pahastikin. Tuska siitä, etten ole voinut ratkaisuja jouduttaa. Haluaisin myös tehdä ratkaisut yhteisymmärryksessä puoliskoni kanssa. Että molemmat kokisivat tehneen oikeat päätökset ja ratkaisut. Mutta hän ei uskalla päättää suuntaan eikä toiseen, vaikka kuinka yritän "herätellä" huomaamaan, että hän on tuhoamassa meidät kaikki itsensä mukaan lukien. Mutta kun millään ei ole enää mitään väliä... toivoin hiukan, että se kolari olisi kovistellut, mutta ei. Hetken hurmasta kohti terveempää elämää hän on palannut jo takaisin eipäs-juupas leikkiin. Se syö kaikkia osapuolia ihan hirveästi. Niinhän aina sanotaan, että toisten ongelmien ratkaisu näyttää niin yksinkertaiselta, eihän heillä edes tarkemmin ajatellen ole ongelmia... ehkä meidänkin tapauksessamme on näin. Hänen mielestäänhän minulla ei ole ongelmia, ja minulla olisi hyvinkin valmiit ratkaisut hänen vaikeuksiensa voittamiseen 😎

Jaksamisia meille itse kullekin 🙂🌻

Hei Jokujossakin. Olen yrittänyt täällä rauhoittua ja olla kirjoittelematta viestiketjuihin, kun oma tilanne on niin kovasti päällä ja olen huono auttamaan ketään muuta. Kävin eilen perheneuvonnassa taas ja se neuvojakin totesi, että minulla on hyvin selkeä kokonaiskäsitys tapahtuneesta. Olen samaa mieltä, mutta ei se kipua poista. Kivun kanssa tässä mennään. Enää ei ole tosin se alkupaniikki päällä, mutta nukun edelleen huonosti ja tämä asia tulee heti ensimmäiseksi herätessä mieleen.

Laitoin jo välillä eropaperit vetämään, mutta otin ne takaisin, koska vaimoni koki etten ollut tarpeeksi selkeästi kertonut tästä ratkaisusta. Otin siis aikalisän, jota on nyt mennyt kaksi kuukautta. Nyt ongelmana on vaimon epäselvä työtilanne ja sitten hänen sairautensa, joka pitää ensin saada kuntoon. Olen päättänyt selkeästi, että eron otan, kun muut asiat sen sallii ja olen sen kertonut vaimollenikin.

Olen lukenut näitä viestejä ja muita nettisivustoja ja minun tilanteeni ei ole se ihan tavallisin. Minulla lähti heti alusta asti menemään vinoon tämä suhde, kun normaalisti homma on ensin hyvin ja sitten vinksahtaa jossain vaiheessa elämää. Taustastani johtuen en halunnut helposti luovuttaa ja nyt tässä on taisteltu jo 33 vuotta tilanteessa, jossa moni muu olisi jo luovuttanut. Tässä ei ole mitään kehumista. Olisi pitänyt osata luovuttaa. Hyväuskoisia jymäytetään tässä elämässä ja minulle kävi niin. Olen ollut todella sinisilmäinen ja hyväuskoinen ja minua on käytetty raakasti hyväksi. Vaimoni ei edelleenkään kerro mitään vapaaehtoisesti. Olen varma, että hän teatraalisesti tässä yksi päivä valehteli käsi raamatun päällä, kun halusin häntä säikäytää puhumaan totta. Se ei tehonnut. Hänellä on verhojen takana oma elämä ja oma rakkauselämä, josta ei tiedä minä eikä hänen kaverinsa. Koskaan en saa selville mitä oikeasti on tapahtunut. Minulla on vastassa liian taitava ja kovahermoinen vastustaja. Hän on selkeästi kehittänyt toleranssia kuten alkoholiin tottunut. Valehtelu ei tuota ongelmia ja hän uskoo itsekin puheitaan. Joten ei mitään uutta länsirintamalta...

Toivon sinulle jaksamista. Olen lukenut kirjoittamasi viestit ja sinunkaan tilanne ei ole helppo. Yritetään kaikesta huolimatta pitää lippua korkealla elämässämme ja itsekunnioituksestamme kiinni.🙂👍

Hei E.V.

Kiva että laitoit kuulumisia. Joteskin aina ilahduttaa, kun kuulee missä mennään missäkin huushollissa, jonka tapahtumia on seuraillut. Ja mikä parasta sitten kun kuulee jonkun päässeen ratkaisuun elämässään 🙂 Ymmärrän toki, että haluat etäisyyttä myös näihin ketjuihin. Mulle tulee välillä sellanen olo, että jätän ne taakseni, mutta en sitten kuitenkaan tuskaltani voi, vaikka levyni pyöriikin paljolti paikoillaan. Kirjoittaessani saan enintä tuskaa purettua. Minua helpottaa sekin, että saan pähkäillä väliin muitten ongelmia. Ne on mielenkiintoisempia kuin omat 😋 kun ei niihin liity sitä tunnetason tuskaa 😭

Mä pidän edelleen tavoitteenani tätä kesää ratkaisujen suhteen. Toivon hartaasti, ettei taas tule jotain mutkaa matkaan kuten onnettomuus, taloudellinen takaisku tai sairaus...

Minä luulen, että sinun vaimosi pelaa aikaa pussiinsa kuten miehenikin sanomalla, ettei ollut tarpeeksi selvästi informoitu eroaikeistasi. Miehenikin sanoo, että minä teen YKSIPUOLISIA päätöksiä. Mites teet yhdessä päätöksiä, kun toinen ei halua edes aloittaa aiheesta ero keskustelua vaan tyrmää jo alkuerissä. Joskus tuntuu, että on varmaan tosi kiva kattoa meitä räpistelemässä kalaverkossaan... vaikka vakavasti puhuen minä luulen, että heilläkin on jonkinlainen riippuvuussuhde meihin. He tarvitsevat meidänlaisiamme tukipilareita ja kulisseja porskuttaakseen eteenpäin. Siis ei välttämättä juuri MEITÄ mutta meidän KALTAISIAMME 😳

Näin ohjelman aivojen toiminnasta, ja jos se yhtään sinua E.V. lohduttaa, kaikki rakastuneet käyvät läpi saman kemiallisen reaktion aivoissa - et vain sinä ja minä. Eli rakastuneen aivoissa sumenee hetkellisesti kyky arvostella ja arvioida toista... joten ei syytellä liikoja omaa arvostelukykymme puutetta. Mieti sitäkin puolta, mitä vaimosi käytös on kasvattanut sinussa. Olen varma, että olet etsinyt hänessä jotain auttamaan sinun omaa kasvuasi ihmisenä.

Siitä huolimatta, että elin mieheni kanssa monta onnellista vuotta ensi alkuun, minun pitää oikaista yksi väärinkäsitys, kyllä hänellä oli tämä valehteluputki jo silloin päällä. Minä vaan en sitä tajunnut, koska hän osasi peilata elämänsä niin, etten päässyt tarkistamaan hänen juttujaan keneltäkään. Eli ainoa versio, jonka kuulin, tuli häneltä. Siihen hän turvautuu edelleenkin, mikä meidän molempien ollessa ulkomailla on enemmän kuin helppoa.

Myötätuulta purjeisiin 🙂👍