Suosittelen kaikille ihmissuhdeongelmissaan ja myös erotuskissa kärvisteleville David Richon kirjoja. Itse sain paljon lohtua teoksesta Kuinka olla aikuinen ihmissuhteissa. Ahmin tietysti ensin teoksen viimeisen luvun, jossa käsitellään tilannetta, jossa ihminen tulee hylätyksi. On hirvittävän vaativaa antaa anteeksi ja kiittää ajasta, jonka on saanut viettää yhdessä, mutta ehkä meidän kuitenkin pitäisi pystyä tekemään näin. Loppujen lopuksi elämänkin voi nähdä lahjana, joka on annettu meille, mutta jota emme saa pitää ikuisesti.

Lauloin tänään hautajaisissa, joihin osallistui myös elämäni Ex-prinssi. Miten vahva onkaan rakkaus, kuin rikkaruoho, mitä mitkään maailman niittokoneet eivät pysty nitistämään! Kuten aina, ahmin häntä silmilläni... kermakakkuni, joka ei halunnut sulaa suussani. Murheenkryynini, jolle kirjoitin kauneimmat runoni ja surulllisimmat säkeeni.

Prinssi poistui paikalta nopeasti, yhtään sanaa emme ehtineet vaihtaa, ei edes yhtä katsetta, mutta tiedän, että lauluni kosketti hänen sydäntään. Mikä parasta, pystyin antamaan muillekin tämän arvokkaan lahjan! Kaipaan, mutta nyt jo ilman synkkää katkeruutta. Sain elämältä paljon, vaikka en elämäntoveria saanutkaan. Sain uskon, rakkauden - ja toivon. Ehkä hänen tapauksessaan toivo on turha, mutta en kuitenkaan vaihtaisi hänen kanssaan viettämiään hetkiä mihinkään maailmassa.

Olemme olemassa antaaksemme toisillemme lahjoja. Olen onnellinen, että sain antaa hänelle ja kaikille ystävilleni tämän lahjan. Iloitsen myös siitä, että voitin itseni ja löysin uuden ystävän, joka voi auttaa minua eteenpäin kahdessa asiassa, jotka ovat tärkeitä: musiikki ja hengellisyys. Niin kauheaa kuin on ollutkin osallistua tilaisuuksiin, jossa tämä prinssi nauttii tyttöystävänsä kanssa, sekin kärsimys on siis kannattanut. Ei tullut uutta seurustelusuhdetta, mutta uudet ystävätkin ovat tervetulleita ja aivan erityisesti silloin, kun löytää jonkun helmen suuren tuskan läpi.

Kaikella on tarkoituksensa, siis myös kivulla. Kärsimys on suuri opettaja, vaikka juuri sellaista opetusta me emme haluaisi ottaa vastaan. Olen ylpeä itsestäni. Vaikka jäinkin vaille miehen rakkautta, voitin itseni halussani kostaa. En ole häviäjä. Olen Voittaja!

Tunnustan edistyneeni henkisellä polulla.

Tapasin X:n juhannuksena kursseilla ja selvittelimme hieman välejämme. Paljon ei ollut aikaa, hänellähän ei sitä koskaan ole, koska hän jakaa aikansa niin monen ihmisen kesken, mutta joka tapauksessa lähenimme toisiamme. Luulen, että ainakin jossain määrin olen antanut hänelle anteeksi ja hän minulle.

Ei hänen todellakaan ole ollut helppoa elää tappouhkauksieni kanssa, vaikka ilmeni, ettei hän niitä ollut kovin vakavasti ottanutkaan. Hän tuntee minut niin huonosti, että piti niitä lähinnä teatterina. Samalla hän huomautti, etten minäkään häntä niin hyvin tunne. Enpä tietenkään, mutta kerroin, että haluaisin tuntea paremmin. Onhan hän sentään tämän universumin älykkäin, hauskin, luovin, herkin, viisain ja charmantein mies. Siis minulle.

Ymmärrän nyt, että se, mitä kutsuin rakkaudeksi, oli enemmänkin läheisriippuvuutta ja olemukseltaan ahdistavaa, lähes psykoottista tarrautumista. Olennaista on kuitenkin se, että kykenen nyt hyväksymään tämän, myöntämään tämän ja antamaan itselleni anteeksi. Loukkasin toista ja kidutin itseäni, mutta nyt on pyydetty anteeksi. Hänelle ei lopultakaan tapahtunut mitään kovin pahaa ja läpikäymäni helvetti on syventänyt omaa tietoisuuttani. Tämä rakkaus ei todellakaan ollut puhdasta ja universaalia, mutta olihan se kuitenkin suuremman rakkauden siemen, aihio, joka pitää sisällään kaikki potentiaaliset mahdollisuudet.

Ymmärrän senkin, että elettyäni (liian?) pitkään, siis vuosikausia selibaatissa, seksistä ja etenkin yhdynnästä on tullut minulle pakkomielle. Hienointa seksiä on sentään sellainen, jossa sielut koskettavat toisiaan. Sitähän meillä oli ja on. On täysin sallittua haaveilla seksistä ja jopa harjoittaa sitä (!), mutta on suuri virhe luulla sen edustavan suurinta autuutta maan päällä. Seksikin on oikeastaan vertauskuva jostain vielä paljon suuremmasta ykseyden kokemuksesta. Niin kuin Hermann Hesse sanoi: Kaikki katoavainen on vain vertausta.

David Richo kehottaa meitä hyväksymään viisi asiaa, joita emme voi muuttaa ja ne ovat:
1. Kaikki muuttuu ja päättyy.
2. Asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan.
3. Elämä ei ole aina reilua.
4. Kipu on osa elämää.
5. Ihmiset eivät ole aina rakastavia ja lojaaleja.
Miten totta tuo onkaan! Me voimme ja meidän täytyy elää näiden totuuksien kanssa. Ajatellaanpa tuota viimeistä: kuinka ihmiset voisivat olla aina rakastavia ja lojaaleja meitä kohtaan, kun emme mekään siihen aina kykene? Rakastetun hylkäämä tuntee vihaa exäänsä kohtaan, mutta sekin on vain nurinkäännettyä rakkautta. Viha on vankila, josta vapautuminen on suuri autuuden kokemus. Olen onnellinen, että olen saanut kokea sen omassa elämässäni! Kävi miten kävi, en koskaan luopuisi rakkaista muistoistani ja kuolinvuoteellanikin uskon vielä kerran muistavani sen hetken, kun sain kokea rakastavan syleilyn. Siinä hetkessä oli Ikuisuus idullaan, mutta elämä jatkuu ja maailmankaikkeus laajenee. Niin tulee myös rakkaudelle tapahtua. 🌻🙂🌻

Kesä on mennyt hiljaa hipsutellessa: ei ihmeellisiä onnen hetkiä, mutta ei suuria pettymyksiäkään. Tasaisen tylsää ja pohjimmiltaan sietämätöntä. Työ on tylsää. En juuri tapaa ihmisiä ja nekin vähät tuntuvat tylsiltä. Itsekin olen tylsä. Tunnen hidastuneeni ja innostuksen kipinää on vaikeaa saada syttymään. Orastavaa masennusta? Lääkitystä on jo aika paljon, tuskinpa se nostamalla paranee.

Projektit Z:n kanssa käynnistyvät taas pian. Uskon, että Z:kin osaltaan kykenee piristämään minua. Terapeuttini kysyi, pystynkö pitämään Z:aa koskevat tunteet kurissa. Sanoin uskovani pystyvän siihen. Ihminen pystyy kaikenlaiseen, koska on pakko ja elämä koostuu pakoista. Ainakin tämä minun elämäni.

Positiivisia asioita: kauniita päivä on ollut eikä ole ollut tappavan kuumaa. Omat projektit ovat jäljessä ajatellusta aikataulusta, mutta kuitenkin edenneet. Liikuntaa on harrastettu aika ahkerasti, siispä kulisseja on pidetty yllä. Kulissit ovat tärkeitä. Niin kauan kuin kulissit ovat pystyssä, olen voiton puolella. En ole päästänyt ahdistusta niskan päälle ja hetkittäin olen jopa nauttinut elämästä.

Joku suuri ajattelija on kiteyttänyt, että onneen tarvitaan kolme asiaa: jotain, mitä tehdä, joku, jota rakastaa ja jotain, mitä toivoa. Mietin, että onko minulla puolitoista näistä: puuhailen hillittömästi koko ajan jotain ja salaa toivon, että X palaisi luokseni. Vaikka hyvin tiedän, ettei hän tule. Kirjoitin hänelle taas runomuotoisen tervehdyksen, jossa kerron tunteistani, koska tiedän, että hän arvostaa kykyäni riimitellä. Nautin itsekin suuresti kirjoittaessani, vaikka eiväthän ne minun kauniit säkeeni enää mihinkään johda. Silti tuottaa tyydytystä nähdä, että runojalat ovat yhä kohdallaan. Olen taiteilija, joka yrittää elää porvarillista elämää, koska on pakko. Aina on johonkin pakko. Pakko pakko pakko.

Tiedän hyvin, että viisainta olisi unohtaa hänet ja kääntää uusi lehti. Mutta minulla ei ole ketään, joka välittäisi minusta eikä ketään, josta itse välittäisin. X on sentään jotain, jota muistella. Keskustelut hänen kanssaan olivat unohtumattomia.

Kaikessa illusorisuudessaan X edustaa minulle toivoa. Hän on sieluni ikuinen kevät.

Y:n olen torjunut hienotunteisesti. Ei Y todella kaipaa minua, vaan vain jotain naista rinnalleen. Minut hän näännyttää henkiseen nälkään. En voi olla ihmisen kanssa, joka saa minut haukkomaan tuskaisena henkeään. Mieluummin olen sitten yksin. Elämä ei aina ole oikeudenmukaista eivätkä ihmiset reiluja. Uutta elämää ei kuitenkaan tule ja ihmisetkin on näköjään ansaittava. Ansaittava olemalla miellyttävä. Tai ainakin siedettävä. 😋

Hei Etsijä!

Tulin pitkästä aikaa kirjoittamaan muutaman sanan ja päivittämään omia kuulumisiani.

Minulla alkaa tämän palstan tarve ola jo aika vähäistä. Kesällä ennen juhannusta kävin viimeisen kerran terapiassa ja samassa yhteydessä saatoin lopettaa mielialalääkkeet. Tämä kaksivuotinen jakso kaikkine kipuineen ja ahdistuksineen, samalla jopa kohtuuttoman kovan henkisen työn tekeminen ja "vuorelle kiipeäminen" olivat tehneet tehtävänsä. Keväällä kokemani ihmeellinen itseni kutsuminen omaan elämään oli myös iso virstanpylväs omalla matkallani. Uskon, että se oli merkittävä käänne koko prosessissa. Tämän jälkeen elämä alkoi näyttää aivan erilaiselta. Samoin omat tarpeet: annoin niille rauhan olla olemassa ja hyväksyin ne.

Terapia loppui enkä ole tuntenut tarvitsevani sitä enää. Toki menen vielä ennen joulua seurantakäynnille, sinne voin mennä kertomaan hyviä uutisia. Olen kuivilla, sukeltanut pitkän tumman veden ja vähitellen päässyt kuivalle maalle.

Merkittävä taite tapahtui myös kesällä, kun loman aikana kyllästyin perinjuurin yksinäisyyteeni. Se on ollut koko ajan hirveän vaikeaa, nyt tuli aivan ylivoimaiseksi. Ajattelin, ettei ihannemieheni istu ravintoiloissa eikä lassoa minua kaduilla tai muuallakaan. Ei vislaile perään tai ehkä muutnekaan minua löydä. Itse minun pitää tulla löydettäväksi. Kaikista aiemmista päätöksistäni huolimatta laitoin oman profiilin deittipalstalle. Tätä kautta tutustuin mieheen, jonka kanssa nyt rakennamme pikkuhiljaa suhdettamme.

Kaikki se oma kaipaus ja tarve on kohdattu tässä miehessä. Hänellä on myös iso tarve läheisyyteen ja kosketukseen. Hän on myös hyvin ymmärtäväinen ja kestää myös heikot hetkeni ja kipeät kokemukseni. Olen todella kiitollinen. En saanut sitä mitä luulin haluavani vaan sitä mitä todella tarvitsin. Meillä on toki omat haasteemme lähinnä perhesuhteisiin liittyen, mutta aikaa on ja menemme haasteita kohti kaikessa rauhassa. Olen todella onnellinen, syvästi.

Mikä ihmeellisintä, vaikka olin niin suuresti kaivannut aiempaa rakastumiseni kohdetta, hänet olen voinut jättää nyt historiaan. Uusi ihmissuhde elämässäni on ollut se puuttuva pala, jota tarvitsin surutyöni loppuun saattamisessa. Ja mitä exään tulee, hän on vasta kihlautunut ja menossa vielä tämän vuoden puolella naimisiin. Sekään ei kirpaise lainkaan. Päinvastoin, lopullinen ja viimeinen piste sen suhteen on laitettu. Voin siis jättää elämänhistoriani taakseni, oppia kaiken arvokkaan sen varrelta ja astua eteenpäin. Tunnen itseni melkoisen rikkaaksi kaiken kokemani ja elämäni jälkeen.

Palaat Etsijä aina aika ajoin ajatuksiini ja varmaan käyn välillä kurkistamassa kuulumisiasi. Kerroin omani antaakseni toivoa. Syvästä pimeydestä ja toivottomuudesta voi syntyä jotakin kaunista ja valoisaa, aivan uutta elämää. Sellaista mikä ei ollenkaan vedä vertoja millekään aiemmin koetulle. Tämä on oma kokemukseni, toivon mukaan myös toimii kohdallasi.

Laitan vielä tähän linkin kappaleesta, jota olen kuunnellut viime aikoina. Pidän tällaisesta mietiskelevästä musiikista, jossa on vielä sanomaakin. Tämä Martin Luther King Jr:n sisäisestä kamppailusta omassa elämässään:

http://www.youtube.com/watch?v=cq3rd6eJ3Fo

Iso virtuaalihalaus sinulle, Etsijä! Olet arvokas osa omaa elämääni, olen saanut sinulta tosi paljon!

Kaakao

Hei Kaakao ja kaikki muutkin, jotka olette lukeneet kirjoituksiani,

olipa ihanaa kuulla, että olet toipunut omasta erokriisistäsi kaikkine komplikaatioineen ja löytänyt uuden, lupaavan ihmissuhteen. Olen todella onnellinen puolestasi!

Minullekin kuuluu vain hyvää. Olen ollut hienossa työvireessä jo pitkään ja saanutkin paljon aikaiseksi. Kylmä kesä ei ole haitannut luomisvirettä, päinvastoin. Nautin myös syksystä. Olen syysihminen ja kaikki syksyn myötä käynnistyvä toiminta piristää kovasti. Myös syyssadon herkut maistuvat. Ensimmäistä kertaa elämässäni tein kurpitsasäilykettä ja siitähän tuli herkullista! Edes kaamos ei pelota. Jos ahdistaa, voi kokeilla vaikka niitä mainostettuja korvavalokuulokkeita. Viime talvi sujui ihan hyvin ilman niitäkin. Meillä töissä on tosin hurjan kylmää, mutta onneksi kotona on ihanan lämmintä.

Yllättäen X:n ja minun välit ovat taas lämmenneet. Olemme kirjoitelleet ja voi olla, että pian jopa tapaamme jälleen. Hänen aikansa on kulunut sairaita vanhempia hoidellessa ja autellessa, mutta ihan mielellään hän kertoi tapaavansa minut pian. Olen tosi onnellinen. Toisaalta, jos tämä suhde jälleen kaatuu, niin en usko kuolevani siihen. Minulla on elämässä todella paljon muutakin ja totta: netistä voi aivan hyvin löytää uudenkin ihmissuhteen.

Eräälle ystävälleni kävi muuten aivan samoin kuin Sinulle, Kaakao. Hänkin kävi läpi erittäin raastavan ja tuskallisen eroprosessin ja sitten aivan yllättäen löysikin elämäänsä uuden rakkauden.

Joten haluan sanoa teille kaikille, jotka kärvistelette omissa ihmissuhteissanne ja niiden puutteessa ja tunnette halua vahingoittaa itseänne tuskissanne: älkää tehkö sitä! Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, synkimmänkin yön jälkeen koittaa aina uusi päivä. Tuska päättyy aina joskus, vaikka sen syöverissä rämpiessä tuntuukin toivottomalta. Kaikki menee ohi. Elämä on tosin kärsimystä, mutta ei pelkkää kärsimystä: pikemminkin voisi sanoa, että kärsimys kuuluu elämään, mutta elämä koostuu myös paljosta muusta: kaunis laulu, lämmin hymy, vuodenaikojen mukaan pukeutuva ja riisuutuva puu, makoisa teehetki, suloinen uni - kaikki nämä ovat elämän nautintoja ja niistä on lupa myös iloita. Hyvää syksyn alkua kaikille, niin onnellisille kuin onnettomillekin!
"Et voi estää murheen lintua lentämästä, mutta älä anna sen pesiä pääsi päälle."