Kiitokset huomioista. Olette kultaakin arvokkaampia.

Tässähän on turmiollista se, että vaimoni käytännössä ammattinsa puolesta pyörittelee näitä samoja asioita ja osaa kyllä aidosti järjellä sanoa missä mennään vikaan ja mitä sanoisi omille asiakkailleen vastaavassa tilanteessa. Hän ei tiedä miksi pettää. Hän on vain inhimillinen. Terapeutista olisi varmasti apua, mutta suutarin lapsilla ei ole kenkiä.

Riippuvuus on riippuvuus ja sehän tässä huolettaa... Miten rakentaa luottamus ja tulevaisuus uudelleen. Haluaisin ymmärtää syitä miksi hän petti ja miksi hän teki sen uudelleen: työpaineet, jonkinlainen suorittamisen pakko vastuullisissa töissä, täyden kympin tyttö, joka tekee kaiken kuten aina pitää. En tukenut tarpeeksi? Enkö arvostanut riittävästi? Olinko kylmäkiskoinen? Minulle ei tarjota vastauksia ja jos pettäminen oli turhautumista ihmissuhteeseen minun kanssani, niin haluaisin kyllä rehellisesti kuulla sen. Muuten en voi kasvaa uudelle tasolle hänen kanssaan. Nyt en saa vastauksia ja hän on liian huonovointinen käsittelemään asiaa kanssani. Tai sitten se on riippuvuus. Mene ja tiedä.

Keaton, oli vaimosi "sivuystävyys" luonteeltaan vaikka vähemmän vakavaa, on hän selvästi pidemmän aikaa ollut halukas pitämään jotain piilopeliä. Hän on selvästi saanut siitä jotain mitä vakituinen suhde ei tarjoa. Näin en näe, että sinulla on välttämättä paljoakaan tekemistä sen kanssa, että vaimosi on pettänyt. Kyse on hänen sisäisistä asioistaan. Vakituinen suhde ei vain voinut tarjota samaa tunnetta kuin sivusuhde. Vakituinen suhde vaikkapa herra Z:n kanssa olisi johtanut sivusuhteeseen jonkun muun kanssa.

Sinulla ei ole mitään kiirettä tehdä ratkaisuja. Yrittäkää rauhassa selvittää tilanne ja yrittäkää päästä terapiaan sillä ulkopuolinen saa ehkä jäsenneltyä keskustelua paremmin. Vaimosi pitäisi olla nyt hyvin rehellinen sinulle ja myös itselleen jotta luottamuksen palautumiselle olisi mitään mahdollisuuksia. Hänen tulee kyetä muuttamaan toimintatapojaan monella tapaa. Ymmärrän, että et halua menettää perhettäsi. Toisaalta jossain vaiheessa tulee se raja vastaan kuinka paljon voi uhrata omaa elämäänsä ja hyvinvointiaan. Kuinka voit tarjota parasta itseäsi lapsillesi, jos katkeroidut ja masennut kun vuodesta toiseen kärsit luottamuksesi pettämisestä.

Joka tapauksessa tilanne tulee ensin rauhassa selvittää. Monet tekevät ratkaisun 2-3 vuoden päästä pettämisestä kun huomaavat, että asia jää liikaa varjostamaan parisuhdetta, eikä siitä päästä yli. Eihän asia unohdu mutta on myös mahdollista rakentaa vanhan kumppanin kanssa uusi suhde jossa on viisastuttu vanhoista virheistä. Silloin pettäminen ei välttämättä ole ylitsepääsemätön mörkö, vaikka säilyykin taustalla.

Hei 🙂🌻
Olen Berenin kanssa samaa mieltä siinä, että mitään ratkaisuja liiton jatkumisen/lopettamisen suhteen ei kannata tehdä hätiköidysti.
Minä olen miehen toisen pettämisen jälkeen nyt katsonut reilut kaksi vuotta, miten saamme asiat toimimaan.
Alussa, ehkä ensimmäisen vuoden lopussa, näytti siltä, että selviämme.
Nyt olemme palanneet tilanteeseen, jossa mies arvostelee minua pikkuasioista ja on etäinen. Seksi ei häneltä onnistu ollenkaan.
Tämä kaikki sattuu minuun niin kovasti. Haluaisin olla haluttu naisena ja, että minua arvostettaisiin.
Nyt olen pahan olon purkamiskohde ja sukupuoleton kanssaeläjä miehelleni.
Ketään toista hänellä ei kuulemma ole käytöksestään huolimatta.
En tiedä tai oikeastaan enää jaksa miettiä sitä, puhuuko hän totta. Eihän hän viimeksikään myöntänyt uskottomuuttaan, kuin vasta selkä seinää vasten laitettuna.
Olen ajatellut, että odotan nuorimmaisemme lähtemistä jatko-opiskeluihin ja tyhjän pesän myötä teen päätökseni.
Tässä avioliitossa voin huonosti, jos asiat eivät mitenkään muutu. Oli miehellä sitten toista naista tai ei 😭

Onpas mielenkiintoista yrittää käydä keskustelua aiheesta kun arki ja kolme lasta pyörii jaloissa. Saas nähdä milloin nämä keskustelut käydään. Arki vie mennessään. Toivottavasti ei vuosiksi. Töissä aamusta alkuiltaan (kuinkas muuten) ja sitten ilta lasten kanssa peuhaten ja meuhaten. Illalla lapset nukkumaan ja pienin on vielä niin pieni, ettei osaa vielä yksinään rauhoittua nukkumaan ja sinnehän se nukuttajakin jää itse samalla nukkumaan yöuniaan. Tiedän jo nyt ettei tänä kesänä ole luvassa yhtään yhteistä lomaa kiitos koululaisten ylipitkien kesälomien, joten... Oravanpyörä ja niin edelleen.

Nyt aamulla vaihdoimme muutaman lauseen aiheesta ennen kuin lapset heräsivät, mutta vaimoni on rikki ja palasina eikä kykene puhumaan asiasta ja avaamaan sitä. Haluaisi kirjoittaa viimeisen "jäähyväiskirjeen" ystävälleen missä selittäisi välien poikki menemisen. Ymmärrän sen. Harmittaa myös heidän molempien puolesta, sillä kyseessä on yhteinen lukioaikainen tuttavamme joka pyöri samoissa kaveriporukoissa ja jonka elämän minäkin tiedän suhteellisen hyvin ja näen mitä tragedioita sielläkin on taustalla. But still, you don't shag buddy's wife.

Olen helpottunut että se on ohi. Olen helpottunut etten ollut aivan pöpi päästäni. Toisaalta en voi olla miettimättä etteikö epäilyni olisikaan olleet itseään toteuttavia ennustuksia, mutta minua pidettiin aina huvittavana ja ihmeteltiin miten voin olla samasta akasta edelleen niin mustasukkainen kun sitä on vuosia jo katseltu.

En haluaisi ajatella, että se ihana ja elämäniloinen lukiolaistyttö, johon tutustuin ja rakastuin vuosia sitten olisi nyt kuollut. En halua ajatella niin. Mutta onhan se näin. Sitä tyttöä ei enää ole. Nyt tuntuu, että jäljellä on palasina oleva ihmisraunio jossa on ripaus sitä samaa, suloista ihmistä jäljellä. Haluaisin rakentaa hänet uudelleen. Haluaisin tutustua häneen uudelleen. Pelkään, että hän rakentaa itselleen suojamuurin ympärilleen ja työntää lopulta minut vain kauemmaksi. Tämä on kai yksi ja varsin mahdollinen mahdollisuus?

Yksinään ei voi parisuhdetta rakentaa. Jäljellä jää vain epävarmuus tulevasta.

Asiasta kukkaruukkuun: jos haluatte musiikin kautta käsitellä tunteita, niin kokeilkaa Hurts-nimistä bändiä. Avasi eilen illalla sellaiset padot sisältäni, etten uskonut minkään musiikin koskaan aiheuttavan niin suuria tunteita itsessäni.

Hei 🙂🌻
Keaton: minusta tuo jäähyväiskirje ei ole asiallinen juttu. Sinua on loukattu ja tämä kolmas osapuoli tietää sen taatusti.
Ja mitä tulee noiden epäilyjen vahvistumiseen, tunteet itselläni olivat samanlaiset. Minua solvattiin vainoharhaiseksi, jopa lasten kuullen. Tämä loukkasi suunnattomasti ja loukkaa edelleen.
Nyt, kun olen nähnyt, millaiseen valehteluun mieheni pystyy, jopa epäilyjen edessä, en voi varauksetta enää luottaa siihen, jos hän sanoo, ettei ole toista naista. Ei hän sitä myöntäisi, koska ei tehnyt niin aiemminkaan, ennenkuin oli pakko.
Tunteet ovat lähes kuolleet häntä kohtaan. Paljon pitäisi tapahtua, että välimme palaisivat ennalleen.
Jos tilanne olisi ollut toisin päin, olisin joutunut varmasti lähtemään, niin "tasa-arvoisia" me tässä avioliitossa olemme ☹️

Keaton, seuraan ihmeissäni vahvaa luonnettasi. Hienoa. (Roolinne vaimosi kanssa ovat kuin hän olisi masennukseen ajautunut petetty, sinä kylmäpäinen pettäjä...).
Näiden salaparein viimeisiä hyvästelykertoja ja jäähyväisiä järjestellään lukuisia. On-off suhdeita, joissa rakkaussokeuden tuo tilannejännitys. Kaksi rosvoa a la B&C -jännitysromantiikka. Netissä on naisia jotka kertovat monivuotisista salarakkauksista ja niiden päättymisistä. Sitten lopuksi rääkkäävät petetyn vielä niin, että tämä saa seurata sivusta, kun ex-salarakasta surraan sydän rikki -petetyn silmien alla. Vaimosi huonovointisuus ja jäähyväiskirje "romantiikka" ja puhehaluttomuus viestii samaan suuntaan.... Arja Mäkinen on kirjoittanut kirjan Toinen nainen, jossa kirjoitetaan myös varattujen naisten monivuotisista salarakkauksista. Ihan on pää pimeä, näillä naisilla, minusta. Kun en itse ole hömppäharlekiini-Salkkari-Kauniit ja Rohkea -ihminen.
Ihmettelen, jos vaimosi on terapia-ammattilainen....
Ja juu - en voi tietää mitään vaimostasi, arvailen vain ulkopuolisena....

Hei 🙂🌻
Eronnut nainen: minusta tuntuu siltä, etteivät nämä salarakkaat ajattele, kuin itseään. Jopa perheellisinä he ovat valmiita uhraamaan monen ihmisen elämän tunteidensa kiihkossaan. Kiinni jäätyään ovat muka katuvaisia mutta valmiita tunkemaan itsensä uudelleen jopa pariskunnan väliin, joka yrittää uskottomuudesta selvitä.
En tiedä, miksi nyt ollen ollut herkillä ja epäileväinen. Miehen muuttunut käytös on yksi syy ehkä.
Toinen on se (ehkä kaukaa haettu), että miehen viimeisin "hoito" on jälleen alkanut julkaisemaan fb-sivuillaan runoja ja ystävyysaiheisia lainauksia.
Sama juttu oli silloin, kun suhde mieheeni oli meneillään. Voihan olla, että kohde hänellä on nyt joku muu mutta välillä hän ei näitä asioita julkaissut.
Mieltäni painaa myös se, että mies sanoi, ettei hänellä ole morsianta. Samoin, kuin aiemmin ennen kiinni jäämistään. Tuolloin hän perusteli sanomaansa, ettei nainen tuntunut morsiamelta, paremminkin ystävältä. Ystävän kanssa ei kyllä yritetä seksiä tai pidetä yhteyttä niin, ettei puoliso ole asiasta tietoinen.
Mietin, voisiko tämä vanhempi nainen jotenkin saada mieheni sekaisin ja kiinnittymään itseensä??? Jotkut osaavat sen taidon ja aistivat toisen heikon tilanteen.
Talven mies on mielestäni ollut masentunut: työt eivät kiinnosta, eikä parisuhteemme hoitaminen. Myös kiinnostus lapsiimme on vähäistä. Ärtymys on nähtävissä selkeästi. Syytä sille hän ei ole osannut kertoa.
Viimeksi asioista puhuttaessa hän sanoi, että olemmehan sopineet sen, että jos jotain eroajatuksia tulisi, hän kertoisi, eikä pettäisi enää. Samalla huomasin hänen kasvoillaan häivähtävän syyllisyydentunteen. Oliko ilme sitten seurausta aiemmista tapahtumista, vai jostain tuoreesta asiasta? Toisaalta: puhelimen käyttö ei ole muuttunut, eikä hän sitä piilottele, kuten uskottomuutensa aikana.
Tietenkin on olemassa mahdollisuus toiseen puhelimeen/prepaidin olemassaoloon.
Mutta olisiko hän valmis tuhoamaan suhteemme ja suhteensa jo aikuisiin lapsiimme. Lapset nimittäin ovat jo aiemmin puolensa valinneet ja heille äiti on ensimmäinen uskottu, näin on ollut aina.
Vaivaan ehkä turhaa päätäni näillä asioilla mutta joku suhteessamme hiertää kuitenkin ☹️

Viime yönä tuli puolison kanssa keskusteltua avoimesti Ja loppujen lopuksi kolmelta sanoimme toisillemme hyvät yöt. Oli rankkaa. Mutta puhdistavaa. Seksiäkin harrastettiin. Tai ennemminkin rakasteltiin ensimmäistä kertaa... Vuosiin? Tuli tunne siitä, että vuosien, epämääräinen, sanoinkuvaamaton, ylimääräinen painolasti olisi saatu liikkeelle ja pois. Helpotus. Ja helpotus, että pystyin keskittymään vaimooni ilman mitään likaisia mielikuvia ja ajatuksia jostain mitä joku muu olisi tehnyt... Pelkäsin sitä...

Kolme vuotta sitten kun olin vainoharhaisimmillaan (ja milloin sivusuhde johti seksiin saakka) ja olin todella lähellä saada totuuden esiin, niin vaimoni pysähtyi miettimään arvojaan elämässään ja valitsemaan tulevaisuudekseen perheen ja minut. Säikähti myös sitä, että oli kaverinsa kanssa ylittänyt sen rajan jota ei kavereiden kanssa saa ylittää. Ei kyennyt silloin kertomaan totuutta minulle, kun pelkäsi sen satuttavan minua liikaa. Hän laittoi silloin sivusuhteensa kokonaan poikki ja keskittyi minuun. Puoli vuotta tästä teimme kolmatta lastamme.

Kotiäiti aikana tämä sivusuhde vanhaan ystävään alkoi aluksi taas ystävyytenä sähköpostin kautta. Minä paheksuin sitä silloin, mutta olin varmaan luovuttanut asian suhteen ja pidin itseäni vain vainoharhaisena. Olihan tämä ystäväkin naimisissa tahollaan. Sitten tietysti tämä ystävä tuli käymään kaupungissa vanhempiensa luona ja sitä piti päästä tapaamaan ja tämän vanhempia myös. Tuttujahan hekin olivat aiemmilta ajoilta No... Mitenkäs kotona vauvan kanssa erakoituneelle naiselle sanotaan ettet pääse ulos? Ihan oikeasti naiset? Miten te naiset tekisitte sen? Oli pakko luottaa eikä olla omistavainen sovinisti sika joka omistaa vaimonsa.

Luottamus johti siihen, että kun tapasivat, niin äkkiähän homma jatkuikin siitä mihin oli jäänyt. Luonto tikan puuhun ajaa. Seksiin saakka ei oltu ehditty vaikka sinäänsä siihenkin olisi edetty jos olisi aika ja paikka osuneet kohdalleen. Jotenkin omassa mielessä, kuin puolisonikin, kun henkinen raja on jo ylitetty, niin se riittää jo. Ja tarkempia yksityiskohtia mitä voidaan tehdä ei tarvinne tietääkään. Uskoton on uskoton.

Puolisoni ei osaa selittää miten siinä niin pääsi käymään. Hän on omasta mielestään lokeroinut sen aivoissaan niin, että ne (suhde minuun ja perheeseen ja ulkopuoliseen) ovat olleet kaksi eri asiaa ja ne eivät vaikuta toisiinsa. Ja tajuaa näin jälkikäteen sen ettei se nyt ihan niin ole. Mutta silloin hänellä oli vahvasti se tunne, että hän tarvitsi sen. Pakotien arjesta tai jotain. Ei osaa selittää.

Viestittelyjä oli sittemmin viikoittain ja intensiivisimmillään tunteja päivässä. Viestit/puhelut saattoivat olla ihan arkisia "mitäs töissä ruokana?" tai sitten tekstiviestiseksiä roisimmillaan. Ja tapailuja muutamia kertoja vuodessa jotka olivat sitten puhetta, seurusteua, halauksia ja pussailua piilossa katseilta. Yritystäkin hotellitapaamisiin oli, mutta hilkulla meni aikataulut pieleen, mutta yritystä oli ja ajatuksen tasolla se riittääkin.

Edelleen naiset: miten töissäkäyvä mies voisi sanoa kotona istuvalle, vauvassa kiinni olevalle äidille ettei saisi mennä suosikkibänissä konserttiin ja jäädä samalla yöksi hotelliin nukkumaan edes yhtä yötä kunnolla? Onhan se pakko luottaa, että elämä toimii.

Tätä peliä jatkui siis kaksi vuotta kolmannen lapsemme syntymän jälkeen. Itse havahduin puolitoista vuotta sitten kun meillä oli ensimmäinen yhteinen hotelliyö kuuteen vuoteen. En tuntenut ollenkaan vaimoani. Päällimmäinen tuntemus oli ärtymys minkä tunsin itseäni kohtaan. Ei kosketusta. Ei suukkoa. Meillä oli roolit vaihtuneet: hän töissä, minä kotona. Tuli jotain töiden stressaavuudesta. Hyväksyin sen. Jos tilanne olisi tuolloin kaikessa karseudessaan lähtenyt purkautumaan, niin ero olisi varmaan tullut silloin. Niin tyytymätön puolisoni oli meidän väliseen suhteeseen. Varmasti peilasi saamaansa huomiota ulkopuolelta saamaansa huomioon ja eihän minut eleet, teot ja sanat silloin vakuuta. Tätä ei osaa tunnustaa, mutta epäilen.

Meillä on aina ollut hyvin fyysinen ja sillä alalla hyvin toimiva suhde. Seksi väheni viimeisen vuoden aikana noin kerta ja kuukausi tasolle. Yritin avata keskustelua, mutta se päätyi aina purkaukseen joka ei antanut eväitä jatkokeskustelulle. Menimme arkea eteen päin.

Jokin meidän välillä kolahti viime kesänä. Puoliso kertoi, että jos hän aiemmin oli mennyt hällä väliä asenteella eteen päin minun tunteistani välittämättä, niin se puoli muuttui. Ja häntä alkoi hirvittää minkä keitoksen hän oli saanut aikaan vuosien aikana. Silti hän ei osannut lopettaa sitä. Sanoi ettei siinä enää ollut tunnetta mukana, kunhan oli ollut viestittelyssä mukana ilman sen suurempaa syytä/tavoitetta. Marraskuussa olivat tavanneet ja silloin se oli mennyt taas ykkös/kakkospesälle ilman tunnetta ja ilmeisesti omatunto ja uudelleen heränneet tunteet minua kohtaan saivat aikaan orastavan masennuksen jonka minäkin huomasin joulun alla ja joka nyt hyökyi päälle tuntemattomana pahana.

Tämän kaiken olisi voinut peitellä näkymättömiin, mutta puoliso ei vain saanut lopetetuksi. Jos olisi halunut peitellä jälkensä, se olisi ollut helppoa. Kännykän tunnuskoodi vaihtui yhdessä välissä vuosia melkein kerran viikkoon, nyt se oli ollut koko syksyn sama. Hän jopa myönsi jättäneensä puhelimen tarkoituksella tyrkylle, että tsekkaanko sen. Hän halusi jäädä kiinni. Jotta sai lopun tälle.

Mutta kyllähän se järkytti/järkyttää. Ja tulee tekemään tulevaisuudessakin. Nyt vaimoni suurin pelko on se, että minä kuulemma nyt jo vastaan puhelimeen eri tavalla kuin aiemmin. Katson häntä eri tavalla ja hän ei kestä sitä, että hän on pilannut 20 vuoden yhteisen taipaleen. Pitääkö minun vakuutella häntä, että me selviämme? Onko se petetyn tehtävä jos toinen katuu tekoaan? Miten tämä kuvio oikein toimii? Hyvänen aika!

Nyt tämä päivä on itselläni todella paljon parempi. Pystyin syömään. Minulla on mielestäni kokonaiskuva tapahtuneesta, mutta en tiedä miten siihen päädyttiin ja ennen kaikkea miksi. Tuskin tulen koskaan tietämään. Jos tämä olisi tullut vuosi sitten esille, niin vaimoni ei olisi halunnut jatkaa suhdettamme, mutta jotain on vuoden aikana tapahtunut niin, että nyt hän haluaa jatkaa suhdettamme. Minä olen ihan sama kaveri kuin vuosi sitten.

Ota nyt naisista selvää ☺️❤️☺️

Hei 🙂🌻
Keaton: et sinä olisi pystynyt estämään vaimosi tekemisiä missään vaiheessa. Eikä parisuhteessa muutenkaan toista kontrolloimalla saada uskottomuutta kitkettyä.
Meillä oli noiden menemisten suhteen lähes sama juttu: oudosti kiinnostus pukeutumista ja menoja kohtaan lisääntyi.
Muistan, kun mies oli lähdössä viimeisimpään illanviettoon, ennen kiinnijäämistään ja leikilläni sanoin hänelle, että taitaa olla keski-iän kriisi, kun menojalkaa vipattaa...siirtämisestä raivostui ja huusi, että pitäisikö hänen jäädä tänne kotiin homehtumaan? Koin sen erittäin loukkaavana, sillä itse en terveysrajoitteiden vuoksi tuolloin ollut pystynyt kulkemaan menopaikoissa ja mies ei tosiaankaan ollut kotona "homehtumassa", vaan työn vuoksi paljonkin menossa.
Mieheltä ei herunut empatiaa missään vaiheessa, kun yritin puhua, miten koen sairastumiseni aiheuttamat rajoitteet.
Nyt, kun olen toipunut ja olemme mm.matkustelleet, on elämä maistunut ja ollut mukavaa. Niin...ennen tätä talvea, jolloin muutos huonompaan suuntaan tuli. Mies ilmoitti, ettei aio enää matkustella ja selitykset siihen, miksi ei vaihtuvat jatkuvasti. Vaikka sovimme, että jatkamme reissaamista lyhyiden kaupunkilomien muodossa.
Suhteemme hoitamiseen kuului myös sopimus siitä, että iltaisin vaihdamme hyvän yön suukot ja mikäli on erimielisyyttä, emme anna auringon laskea vihan ylle. Näistäkin sopimuksista mies on lipsunut, eikä ole ollut aktiivinen osapuoli hellyyden osoittamisessa.
Olen yrittänyt näistä puhua mutta kiukun olen saanut reaktiona vastaani.
Teillä Keaton on kriisi aluillaan vasta ja toivon, että voisitte tehdä sopimuksia, pitäviä sellaisia siitä, miten pienin askelin hoitaisitte suhdettanne.
Oletteko miettineet pariterapiaa? Meillä mies ei lähtenyt sellaiseen, vaan minä käyn terapiassa yksin. Miespsykiatrini oli sitä mieltä, että miehelläni ei ole hyvä olo ja, että hänen olisi hyvä käydä lääkärillä tämän vuoksi. En vaan saa miestä lähtemään vastaanotolle.
Toivon teille parempaa menestystä suhteenne jatkuvuuden kannalta ajatellen.
Ihmettelen kykyäsi anteeksiantoon, vai olenko kuvitellut, että näin olet tehnyt? Moni olisi tuossa vaiheessa vielä shokissa ja myös vihantunne siitä, että on tullut syrjäytetyksi kuulostaisi luontevalta. Näistä sinä et tänne ainakaan ole kirjoittanut?

Olen omat vihantunteeni käsitellyt jo pari vuotta sitten ja vaikka nyt vasta sain lopullisen totuuden selville, koen olevani jo tavallaan kasvanut sen yli. Jäljelle jää vain anteeksianto.

Ottaahan se päähän, ei sitä voi kieltää, mutta mikä on vaihtoehto? En itse usko mihinkään sopimisiin hyvän yön suukoista, koska suukko ilman tunnetta että oikeasti tarkoittaa sitä, on ihan yhdentekevä minulle. Seksi ilman tunnetta on säälittävää suorittamista ja saman tien voisi käydä maksullisissa (anteeksi karkea suhtautumiseni). Ei näistä asioista voi sopia. Toinen on joko mukana tai sitten ei ole.

Beren kirjoitti erittäin osuvasti toisessa ketjussa:
********
Vääryyttä ei voi pyyhkiä pois mutta sitä voi hyvittää sitoutumalla parisuhteen parantamiseen ja toisen huomioimiseen. Tällöin molemmat voivat saada paremman parisuhteen, myös pettäjä. Aito anteeksianto sisältää sen, että punnukset eivät ole tasan, jos olisivat, anteeksiantoa ei tarvittaisi. Lopulta pettäjän voi hyväksyä vain antamalla tälle anteeksi, hyväksymällä inhimillisen heikkouden, tehdyn virheen. Voi nähdä niin, että kaikki ovat tehneet monenlaisia virheitä ja pettänyt puoliso on tehnyt muiden virheiden ohessa tämän virheen. Voimmeko hyväksyä puolison kokonaisuutena? Siihen vaikuttaa paljon tehtyjen virheiden lisäksi se, miten hän oppii virheistään ja miten hän sitoutuu hyvittämään tekemänsä virheet.

Turhan helposti pettäneet osapuolet ajattelevat, että tehty mikä tehty, pidä tai jätä. Elämä on kuitenkin jatkuva matka jota on mahdollisuus kulkea yhdessä puolison kanssa. Ei niin, että olemme koko ajan maalissa ja mietimme millä tyylipisteillä olemme tulleet maaliin. Kun mielessään näkee edessä odottavan polun, on helpompi olla takertumatta menneeseen ja keskittyä tulevaan matkaan.

********
Tämä toki vaatii katuvan puolison, joka on valmis yrittämään uudestaan erheensä jälkeen. Se, että itselläni on käsissä ns. "sarjapettäjä" ja monivuotinen valehtelija vaatii minulta paljon anteeksiantamisen eteen. Kyllä minulla on paljon vaatimuksia tulevaisuudessa luottamuksen säilyttämiseksi ja tiukin paikka tulee kahden viikon päästä kun vaimo lähtee joka vuotiselle työmatkalleen missä aikoinaan tapahtui mitä tapahtui. Ovimatoksi en enää rupea, enkä kyllä marttyyriksikään. Saas nähdä miten tämä matka jatkuu parin vuoden päästä.

Rakkautta ei voi pakottaa mutta toisen huomioimista ja kunnioittavaa kohtetua voi yrittää kannatella, vaikka juuri sillä hetkellä haluaisikin sanoa pahasti. Olemme vasta pettämisen myötä kunnolla kantapään kautta ymmärtäneet mitä parisuhteen hoitaminen voi tarkoittaa. Harmi vain, että se vaatii voimia ja katkeruudesta vapaata hyvää tahtoa. Olemme molemmat aika väsyneitä ja vaimo vähän katkera elämälle ja minä vaimolle, joten hyvää tahtoa ei aina tahdo olla. Itse pettäminen alkaa olla aika paljon taka-allalla mutta samalla koko prosessi on vienyt paljon voimia ja kestokyky on vähissä.

Jotkut sanovat, että mikä ei tapa, vahvistaa. Tällä hetkellä tuntuu, että petetyksi tuleminen on tehnyt hauraammaksi ja herkemmäksi, olo ei tunnu mitenkään vahvemmalta. Minusta on tullut enemmä tunneihminen mikä on monella tavalla parempi mutta tässä kriisissä myös raskaampaa. Otan turhan raskaasti, jos vaimo ei esim. huomioi minua ja vaimo turhautuu kun ei pääse eroon pettämisen jälkivaikutuksista. Meillä tähän pettämiseen sekaantuu selvästikin jonkinasteinen keski-iän kriisi, varmaan vähän molemmilla. Lisäausteena on lisäksi esikoisen murrosikä.

Pienenä sivujuonteena on, että en yritä pullistella murrosikäiselle, vaan osaan varmaan näiden kokemusten ansioista ottaa paremmin ja rauhallisemmin hänen tunteensa ja käsitellä niitä yhdessä hänen kanssaan.

Ketaton, kirjoitat että
-tekstiviestiseksiä roisimmillaan
-peliä jatkui siis kaksi vuotta
Seksiin saakka ei oltu ehditty. Väiittääkö vaimosi, että seksiin saakka ei ehditty? Vaikka oli 2v aikaa ja sitten vielä herra Z siinä sivussa? Aikuisten oikeesti, aika harva tekstailee seksiviestejä, mutta kun tavataan, pidellään pelkästään kädestä toista kiinni. Jos vaimosi väittää, että seksuaalista tekemistä ei muka ollut, minä väittäisin että vaimosi pitää sinua tyhmänä. Taitaa yrittää peloissaan samaa, mikä on tepsinyt ennenkin, viattoman esittäminen+lohtuseksi? Että hyvä perheenisä ei katoa elämästä. Pelkää eroa.

Hei
🙂🌻
En suinkaan tarkoittanut sitä, että se iltasuukko on pakosta annettava. Usein vain käy niin, että parisuhteessa, varsinkin pitkässä sellaisessa tai elämän ruuhkavuosina, jäävät pienetkin hellyydenosoitukset väliin. Aina niihin ei sisälly suurta intohimoa mutta ne kertovat arjessa välittämisestä ja sen huomioimisesta, että on läsnä toiselle. Pakottaa ei itseään voi mihinkään. Myös seksissä täytyy olla tunteet mukana, muutenhan olisi ihan sama, kenen kanssa sitä harrastaisi.
Minä havahduin eronneen naisen kommenttiin, jossa mainittiin, ettei vaimosi suhde olisi sisältänyt seksiä. Tähän en minäkään valitettavasti usko. Meillä oli kyse huomattavasti lyhyemmästä suhteesta ja kuitenkin siinä yritettiin seksiä. Ihan varauksetta en tosin usko sitäkään selitystä, mikä minulle annettiin asiasta: väite, ettei se kuulemma onnistunut.
Pettäjä yleensä kertoo siistityn version, mikä on ihan ymmärrettävää. Se, halutaanko sillä sitten minimoida petetyn tuskaa, vai pelastaa oma "nahka", riippuu paljolti ihmisen persoonallisuudesta.
Vaimosi on valehdellut sinulle pitkään ja hänelle olisi ainakin hyvä terapia: jostainhan juurtaa tuollainen käytös. Miksi satuttaa sitä ihmistä, jonka pitäisi olla tärkein maailmassa???

Kyllä vaimoni suhde sisälsi seksiä, mutten en usko, että toistuvasti (vaikka mitä sillä on väliä edes kun tahtotila siihen kuitenkin oli) kuitenkaan. Tämän salaparin kolmensadan kilometrin välinen fyysinen ero, kaksi avioliittoa ja kolme lasta tekevät siitä haasteellisen kuvion toteuttaa että pääsisi panolle.

Esimerkki: mies oli kotikaupungissamme vanhempiensa luona käymässä ja vaimo meni tapaamaan heitä kaikkia. Todellisuudessa: vanhemmat käymässä jossain ja tulossa takaisin, niin ykkös/kakkospesää pidemmälle eivät tohtineet/ehtineet mennä ennenkuin vanhemmat tulivatkin. Missä määrin minua enää tässä vaiheessa liikuttaa mentiikö loppuun saakka vai ei, sillä tahtotilaa on ollut siihen ja päin naamaa valehdeltu vuosien ajan.

Tuolla salaparilla on ollut jotain teini-iästä jäänyttä ihastusta jota ei koskaan saatu silloin viedyksi loppuun (ja hyvä niin sillä olin siihen aikaan armeijassa), koska 19-vuotiaana sitä ollaan vielä aika lapsia ja ei toimita kuten aikuiset. Sen jälkeen sitä on kuorruttanut lapsellinen ihastuminen, jota on suoranaisesti lähes vaalittu herkkänä muistona menneisyydestä. Kaunis muisto siitä olisi jäänyt, mutta siinä ylitettiin rajat joita ei olisi koskaan saanut ylittää.

Viikonloppu oli parempi kun toinen oli lähellä ja osoitti katumusta. Nyt tämä päivä töissä on taas ollut vaikeampaa asian suhteen. Vuoristorataa.