Mää en jaksa, en sitten enää yhtään 😭
Tässä vähän tarinaa: Elikkäs olen 84 syntynyt aikunen nainen, seurustellut elämässäni 2 kertaa tosissaan, eka ero tapahtu 2006 4vuojen seurustelun jälkeen, koska ukko oli pettävä, pieksävä, juopotteleva ja mitä kaikkia ny voi ollakkaa. 4v olin sen jälkeen yksin koska en luottanu keneenkään ukkoon, en halunnu päästää ketään lähelle tai halunnu muutenkaan mitään, yhenillan juttuja oli kännisä mutta eipä ne parantanu olua. Sillonkuin erosin exästä, sairastuin masennukseen ja paniikkihäiriöön ja senkään takia en ketää huolinu. Viimekesänä netin kautta mun elämään tupsahti se ”ritari” joka tuli, vei sydämen ja veti jalat alta.
Hän oli mun unelmaukko, niin sisäisesti ku ulkosestikki ja kuulemma määki sille. Seurusteltiin 4kk ja ostettiin yhteinen rivari, koska kummastaki se tuntu oikialta ja oltii varmoja et tullaa loppuelämä oleen yhesä. Ukko muutti mun vuoksi toiselle paikkakunnalle, vaikka en pakottanu mutta sen takia koska mun tukiverkosto oli täälä. Oltii tosi onnellisia ku asuttii yhesä jne. Lopetin masis ja paniikki lääkityksen koska tuntu etten tarvinu niitä ku ukkeli toi mun elämään niin paljon ihanaa ja kaikkia. Noh kaikki alkoki sitte menee perseelleen. Alettii riitelee enempi ja kaikki vitutti mua ja otti päähän ja koko suhteen ajan epäilin ukkua et sillä toinen, miks haluais muhun tyytyä?
Huhtikuusa tulin raskaaksi, kaikki riiat unohtu ja mää olin onnellinen ku saan vihdoin sen vauvan mitä oon aina halunnu ja vielä mun unelmieni miehen kans, sitä ei kestäny kauon. Toukokuusa todettiin tuulimunaksi se ja riiat jatku. Sitten myös kaveri käski käyä lääkärissä minun oman oloni takia, sielä todettiin paniikkihäiriöstä, sosiaalisten tilanteiden pelosta vakavaan masennukseen. Olin kuulemma lääkärin mukaan jo todella pohjalla, ja joo olipa ittesä tappuaki tullu jo mietittyä :/ Kesäkuusa yks riita ylty siihen että ukko ei enää tienny mitä haluaa. Suhteessa kuulemma huono olla ku paikkakunta ahisti ja raha-asiat ahisti koska minä en töissä ole paniikkihäiriön takia vaan ”eläkkeellä”. Kävi tuulettuun muutamia päiviä ”omalla” paikkakunnalla, tuli kotia selvitettiin asiat ja että myydään asunto ja muutetaan ukkelin paikkakunnalle ja jatkettiin suhetta. Mä menin osa-aikatöihin rauhottavien voimin ettei ukkua ahistas raha-asiat enempää. Me oltii tosi onnellisia, ainaki mää luulin niin. Heinäkuussa käytiin ekalla lomareissulla vaunun kans. Tiesin et jotain on koska ukkeli ei ollu koskenu muhun mitenkääpä pariin viikkoon mutta kuitenki sano ettei mikään oo, en ahista sitä eikä mikään kuulemma ahista. Mut tiesin että ahisti.
Sitten ukkeli lähtikin yks viikonpäivä kun kesälomalla oli niin kotipaikalleen ryyppään kaverinsa kans, sielä viihty 2päivää ja sillä ajalla sain tietää et oli suunnitellu muuttavansa kotipaikalleen ja sinkkuutuvansa, mulle ei vaa ollu kertonu mitään. Siitä tulikin kauhee riita ja ”feissisä” jopa laitoin itteni sinkunki kans, että siitäpä saa… tuli kauhiaa riitaa ja miettimistä miten jatketaan… viikko melkeempä mietittiin ja muuta ja ukko tuli siihen päätökseen ettei halua jatkaa mun kans tulevaisuutta, kuulemma tunteet haalenneet/loppuneet… syytä siihen ei kuulemma ollu. Oli koittanu olla mun kans että jos ne tuliski takasin, mutta ei kuulemma tulleet. Mä en voi ymmärtää tota, kokoajan kuitenki puhunu että loppuelämä ollaa yhesä ja rakastaa mua jne. Sain myös tietää että olisi vikitellyt jtn eukkua pomonsa maksamalla ”ryyppy” reissulla mutta sen kiistää kovaa. Muutenkin sai sillon tällön muilta eukoilta viestejä, ei näyttäny sisältyä mulle, sano vaan että ei mitään mistä pitäis olla huolissaan. Ja kun hänen exältään kyselin niin samaa oli myös hänenki aikana, muut eukot jokapäivästä ja eron jälkeen hänkin saanut tietää että tämä ukkeli pettänyt häntä.
Meiä erosta on 2viikku vähä yli ja mää oon niiku maani myyny, mää en pysty syömään, mulla ei ketään kelle jutella muutako sisko mutta ei sekään aina voi kuunnella kun omakin perhe. Mää makaan koiran kans vaan tässä ”meidän” kodissa ja itken ikävääni… Ukkeli muuttaa omalle paikkakunnalleen, haluaa ”kaveri” olla muka vielä, pah. Ei halua kuulemma koskaan kokonaan mua pois elämästään. Mää en koskaan enää tuu näkeen sitä, koskettaan sitä, puhuun sille, en mitään. Mulla on nii ikävä ja rakastan sitä enempi ku omaa elämää koska se oli se kuka exän jälkeen tuli ja ”korjas” mut…. Nyt se sitte kuitenki rikkoki mut. MITEN voi tunteet kavota nuin yhtäkkiä vaikka yhesä asutaan ja eletään, toista ei kuulemma ole olemassa. Mää en koskaan tuu pääseen tästä yli, tuntuu et parhain vaihtoehto ois kuolla pois, ei sattus enää 😭
Feissistä kyttään kokoajan ku ”akat” alkanu sen statuksia kommentoiman vaikka meiän aikana kukaa akka ei sitä tehny, katon onko uusia akkoja ottanu kaveriksi tms… Haluaisin vaan että se tulis takas, en halua elää ilman sitä. Eilen kävin itelle kämpän kattoon ja iski sen jälkeen vasten kasvoja että JOS otan tän kämpän niin se ihminen lähtee mun elämästä lopullisesti, en haluais. En jaksa koiraa lenkittää enkä mitään, nukun ja itken vaan… en pysty syömään ku alkaa oksettaan vaikka nälkä olisi. Se ite ukkeli on kuulemma tosi pahoillaan kaikesta, ei kuulemma tunteet vaa riittäny ees puoliväliin loppuelämää, mutta ei koskaan halunnu satuttaa. Tuntuu niiku se ei välittäs mistään mitn, siltä ei tuntuus miltään, no miksi tuntus jos tunteet loppunu aikoja sitten jo?
Sen ukon paras ystävä on sanonut että joka suhteessa tämä ukkeli on kuulemma säätänyt jotain omia, meinas ettei osaa sitoutua. Ja alko se ukkeliki että vaikka olin kuulemma parasta sille ja silti tunteet loppu nii varmaa tulee oleen loppuelämän yksin. Mää en oikeesti jaksa tätä enkä pysty pääseen yli tästä… Mää oon niin yksin että joka ilta mietin miten tän olon lopettasin, aina samaan päätökseen pääsen, en vaa oo vielä uskaltanu sitä tehä. Tämä meiän asunto on rivari, helppo päästää koira takapihalle tarpeillee, ei ite tartte lähtä mihinkään, uus asunto olis kerrostalo, PAKKO ois lähtä ulos asti koiraa käyttää vaikka ei kiinnostas sitte niin yhtään! Mua pelottaa huominen kun menen vuokrasopimuksen kirjottaan, miten romahan… pelottaa muuttopäivä, romahan ihan satavarmasti… Mää oon vaa niin rikki ja väsyny… ainut ukkeli kenelle uskalsin ”paskan” suhteen jälkee antaa sydämeni ja se teki näin… Mää en ikinä luota keneenkää ukkoo, vaikka en oo luottanu ennenkään. Yksin makaan kämpillä ja pyöritän asioita mieles, mitä JOS…. olin kuulemma kauhee kyseleen ja ukkeli ei tykänny siitä… jos olisin muuttunu siitä nii oisko tää jatkunu, oisko tää jatkunu jos raskaus ois jatkunu… ei osannu sanua. Mikä vika minusa on ku en saa ukkua ees piettyä et vaikka parasta oon sille niin silti sillä tunteet kuolee mua kohtaan, mitä teen väärin? Oonko tosiaan nii kauhee ja epäluottavainen kyselijä ettei mua jakseta???
MÄÄ EN JAKSA ENÄÄ, millon tää olo lähtee pois…. aivan mieletön ikävä toista, en voi ees sanoin kuvata kuin kauhia… ja se että en koskaan tuu sitä enää näkee ku tästä muutan… Se myy tämän ja muuttaa kotipaikalleen. Miten voi toisen laittaa nuin vaan pois elämästään vaikka koettu niin paljon? MITEN?????? Eikö se välitä, vai onko koskaan ees välittänykkää…. eikö sillä oo tunteita että nuin voi tehä???? Mää en vaa tajua. Jokapäivä lähetän sille jostain asiasta viestiä tms että saisin olla sen kans vähän kontaktisa ees, kyselen että ”JOS”…. sillä menee hermo jo mun kyselyihin, sanoo vaa et on pahoillaan ja vika ei minusa. Kysyin että onko mahollista että tulis joskus saamaa tunteet takas, ja onko varma… oli kuulemma 99% varma ettei tuu saamaan, kuulemma aika epätodennäköstä. Se rakasti mua kuulemma enemmän ku exäänsä ja silti sillä ja exällä ei tullu tätä…vaikka siinäkin suhteesa se ”pomppi” 5v, eros, yhtee, eros, yhteen, ei kuulemma tienny mitä haluaa ja se exä nainen oli sit laittanu poikki loppujen lopuksi homman, ukkeli sano että hän on pistäny eukon pihalle kun halunnu elämän muutoksen…kumpiha tuostaki totta puhuu.
Mää toivon että joku ihana ihminen auttas mua ees jotenki tästä selviään… en tiiä millon teen ja mitä muuten… kännisä se aina mielesä että pitää kaverille antaa ”pilsut” piiloon etten tee itelle mitään. Vaikka en kyl oo juonu ku 1 eron jälkee ja sillo ikävä vaa kasvo ☹️ Mää haluan vaan että tää tuska loppuu… ei tätä normaali ihminen VOI kestää kauaa….Joo aika kuulemma parantaa muttako EN jaksa oottaa sitä ajan päättymistä, kuolen kuitenki ennen sitä.
Anteeksi näin pitkä ahistukseni, on vaa nii paha olla etten tiiä mitä teen 😭
Oli ihan pakko tulla kirjottamaan tänne nyt, että saan edes jotain tekemistä ja muuta ajateltavaa. Mä oon niin hajoomispisteessä, en saa itkua loppumaan. Pelkään että teen itselleni jotain mitä tulisin katumaan, elämä tuntuu vaan niin raskaalta. Mä haluan kuolla, en jaksa kantaa tätä raskasta taakkaa enää. En vaan jaksa. Mutta toisaalta haluan elää, etten tuota toisille surua. Ja olen aina jollain tapaa pelännyt kuolemaa, nyt se kuitenkin tuntuu hyvälle ratkasulle. Mitä järkee on jatkaa, kun on sisältä jo kuollut. Miksi joudun kitumaan täällä. 😯🗯️
Voi ei ku voisin jotenki auttaa... 😭 Mulla itellä taas tuli tänää itku ku kirjotin exälle viestin et meiän pitäs jutella, aion laittaa sen kans välit poikki kokonaan... mä en pääse siitä yli ja mullakaa tää rakkaus ja ikävä ei vaan lähe vaikka kuinka koitan... määkää en jaksa enää tätä, HITTO ku ei ois koskaan tavannu ees sitä ihmistä... Kaveriki sano että jos se oikeesti rakastas nii oltas jo menty takas yhteen sillä ei pystys oleen kuulemma erosa... muttako EIHÄ se ees rakasta nii turhaa toivuakkaan... V*TTU mää oon kans nii loppu ku ootan ja ootan vaan et millo se tulis ja pyytäs mua takas muttako ei se tuu 😭 Viimeyönä näin unta misä se tuli itkien mun luo ja sano että se haluaa mun luo takas, ihana uni mut karu todellisuus potkas taas vasten kasvoja ku heräs yksin tyhjästä vuoteesta... tää on nii paskaa taas ettei ikkään!!!! MITÄ MÄÄ OON TEHNY ANSAITAKSENI TÄMÄN???????
Moi,
Tässä jo hieman pitemmän aikaa taustalta seuranneena tätä viestiketjua, niin ajattelin jotain omaa kommenttia tähän heittää.
Itsellä ero tuli viime keväänä ja voin kertoa, että vieläkin sattuu ja ahdistaa aivan jumalattomasti. Jotenki on kuitenkin päästy eteenpäin(tosin välillä niitä takapakkejakin tulee). Ehkä se on vaan niin, että meihin miehiin on aina jankutettu sitä, että kaikki pitää niellä ja ottaa vastaan sellasena ku ne tulee ja itkee ei saa. No, itkenyt olen paljonkin, mutta en kertaakaan kenellekään muulle. Aina yksin.
Ehkä pointtina tässä viestissä on se, että ette ole todellakaan yksin(mitä se nyt sitten ikinä lohduttaa), ja se, että ette nyt tekisi mitään kovin peruuttamatonta itsellenne. Itekin oon niitä ajatuksia päässäni toki pyöritellyt.
Olisi kiva edelleenkin lukea teidän tarinoitanne. Tai no ei siinä mielessä "kiva", että eihän tuollaista kenellekään toki toivo.
Kovasti jaksamisia teille molemmille!
🙂👍
Vihdoin löysin tukinetin ja tämän ketjun.
Toivottavasti ootte jaksanu viikonloppuun ja la-iltaan????????
Miulla ero tuli vähä yli 4 kk sitte.
2 kertaa seurusteltiin yht. lähes 14 v.! Todella pitkä aika elämässäni! Eli saman miehen kans eka seurustelurupeaman aikana muutettiin yhteenki. Toka kerran aikan ei missään vaiheessa muutettu enää yhteen. Se tuntuki miusta oudolta. Tuntu et elo junnaa paikallaan. Ei etene mihkään.
Oon eron jälkeen pohtinu vaikka miltä kantilta miksi meillä ei (toivon mukaan) voi enää kolmatta kertaa olla yhteiseloa.
Omalta kohaltani voin sanoo, että en ajallaan puhunu ääneen hyvistä sekä huonoista oloista. Se sai sisuksiini kasaantumaan jättiläissuuren pahan olon.
luulin miehen ymmärtävän vajaa 4 v. sitte vähitellen alkaneet heikot oloni, koska aikanaan seurustelun alussa hän jopa mielialalääkkeitä söi jonkin aikaa. Mutta ei. Hän ei millään tajunnu että "ota kainaloon"! Jopa ääneen kainalo-kaipuustani kerroin.
Hän kuulemma ahistui lapsi- ja kotikulmille toiselle puolelle Suomea muuttopuheistani. Ääneen semmosia sain sanottuakin.
Eipä osattu keskustelun jaloa taitoa.
Minähän se "viimeiset sanat" sanoin kesällä. En enää jaksanu pahaa oloa rakastamani miehen rinnalla. Ja mies oli tuntunu koko kevään ajan tosi kaukaselta.
Luulin kaiken toisella kertaa menevän helpommin ja eron "onnistuvan".
Jonkun ihmeen takia minulle selvisi miehen tekstiviestittelyt,ym. toiselle naiselle. Voi olla, että miehestä oli mukavaa olla tekemisissä naisen kanssa, joka ei lähes koko ajan ollut negatiivisella tuulella...
Kysyin suoraan oletko pettänyt minua. Mies sanoi ettei ole. Mutta minusta pettämistä on monellaista. Aina ei sänkyyn asti tartte mennä ennen kuin kyseessä on pettäminen.
Täysin nollaannuin, "tyhjenin", tunsin itseni mitättömäksi.
Ruokahalua ei ollu. Oli pakko päästä hiettämään itseään että hetkeksi olin liian väsyny ajattelemaan liikaa syntyjä syviä.
Pakko oli myös repiä itseäni että sain tehtyä loppukesän aikana superpakollisen työn valmiiksi.
Työn jälki oli huippuhieno, olen siitä iloinnut!!!
Mutta olotpa eivät ole muuttuneet vaan paremminkin pahentuneet.
"Villiä sinkkuelämää" koitin ja sain kännissä nenäkin telottua. Eli stoppi sille riekkumiselle. En siitä saa sitä läheisyyttä, kainaloa, jonka puutteessa olen viimesen vuoden ollu. Seksiähän ukot baareista hakevat....
Olen ex-miehen kanssa lähes päivittäin viestitelly eron jälkeenkin niinkuin sitä ennenkin. Hyvä ja huono asia!!!!Heti eron jälkeen ootin tekstiviestin piippausääntä kuin koira, joka tiettynä kellon lyömänä odotti omistajansa kotiin tuloa.
Heikoimmilla hetkillä haaveilen ex-miehen kainaloon tunkemisesta....Mutta hänhän on satuttanut minua!
Keväällähän mies tuntui olevan muissa "sfääreissä" kuin minun lähellä viettäessämme yhteisiä vkonloppuja. Luulin ettei hän tunne minua kohtaan enää mitään. Mutta "iloitsin" eron jälkeen siitä, että hänkin itki ja viesti, että ei rakkaus mihinkään katoa.
Olen siis saanut, löytänyt ex-miehestäni ristiriitaisia puolia.
Itse olen niiden takia palasina. Tänään viimeksi olen itkenyt silmäni lähes umpeen. Taisi ero olla oloihini viimeinen niitti.
Nyt koitan päivästä toiseen selviytyä. Sairaslomaa sain pe:na kuukauden.
Olen väsynyt henkisesti. Pakko, positiivisessa mielessä, saada itsensä kuntosalille rehkimään ja päälle sauna. Silloin olen hetken hyvän olon taivaissa!!!!!
Päivittäin tunteet heittelehtivät, vaikeaa on saada tehtyä mitään. minulla ei ole kaveripiiriä johon tukeutua. Ainoastaan siskoni on semmonen, jolle kerron oloni. Vaikka hänenkin pitkä avioliittonsa on lopuillaan ja hän lähes samoissa oloissa kuin minä.
Todellakin PÄIVÄ kerrallaan ja toivon, että huomenna olisi iloinen mieli, ei surullinen!!
Jes pystyin oleen 3pv "erossa" exästä... sit sanoin et haluan jutella jne... se tuli taas sunnuntaina "yökylään" ja lähti keskiviikkona... me oltii niiku vastarakastuneet sen ajan mutta vaikka asia ei nii ookkaan... Mä kyl rakastan mut exä ei... vaikka myönsi että tunteita sillä TAAS onki muka, en tiiä uskosko vai mitä... mietittii ja yhesä huomattii et meillä on parisuhteeton parisuhde... Se ilmeisesti haluaa omat markkinat pitää avoinna sitä "parempaa" ootellessa ku ei halua sitoutua... no mut minkäs teet... ☹️ Oli ihana olla ja nukkua sen vieres 3 yötä, ja nii sano seki et ennemmin mua rutistas mitä tyynyä :O Sitte puhuttii siitä että ku jos aidosti rakastaa ei tunteet voi nui vaa loppua, sanoin sille et jos se onki ns."tunnevammanen" mikä luuleee kiintymystä ja syvää ihastusta rakkaudeksi ja ei vaa sit sen takia erota niitä ja loppuu tunteet heti ja ei osaa sitoutua... ku se kuitenki exänsä kanski pomppi 5v niitten suhteesa, välil yhes ja välil ei.... ei osaa nii ei osaa, tuskin tuun sit oleen ainut kenen kans sillä käy näin... noh mut sitä saa mitä tilaa.... mä en vaa voi ikinä tulla ymmärtään sitä... itellä ei rakkaus oo hävinny mihinkään mutta ikävä on helpottanu vähän... vaikka ajattelenki exää KOKOAJAN, en enää kuitenkaa märise sen perään... Jospa se tästä vielä elämä voittas... toivottavasti...
Itsehän tapasin yks päivä tämän exän äidin. Ajattelin että minun on pakko tehdä asialle jotain, ja yrittää saada exä tulemaan piilostaan, selvittämään asioita. Noh, harmikseni sain kuulla ettei näin tule käymään, en tule saamaan koskaan selvitystä näille tapahtumille. Laitoin paljon toivoa tälle tapaamiselle, mutta otinkin vaan takapakkia. Vastauksien sijaan sainkin vaan lisää kysymyksiä ja aihetta jossitteluun. Hienoa, taas yksi väärä päätös elämässäni! Oikein epäonnistumisen mestari.
Ihana kuulla että sulla on ikävä helpottanut. Voi kun itsekin osais edes jollain tavalla päästää irti, valitettavasti vaan olen sellainen ihminen joka menee helposti pohjalle, mut ei sieltä niin vaan nousekaan. Yritin launtaina tappaa itseni, mutta niin noloa kun se onkin, en onnistunut siinä. Olin liian kännissä etten osannut toimia millään tapaa, ja lopulta sammuin. Minusta tuntuu etten kovin kauaa täällä enää jaksa olla. Olen jaksanut räpiköidä täällä sen toivon varassa että ehkä joskus exäni tulee järkiin ja haluaa keskustella asiat läpi. Nyt kun sain kuulla ettei näin tule tapahtumaan, miksi enää jatkaisin.
Meinaatteko te nyt jatkaa suhdettanne tuolla tasolla, vai oletko ajatellut laittavasi välit kokonaan poikki? Onkohan siitä sitten kuitenkin ollut apua kun olette väleissä, jos olosi ja ikäväsi on parempaan päin? Hyvä että pystyitte asioista puhumaan, ehkä siitäkin on hyötyä.
Saankos kysyä mistä sitte puhuitte sen exän äidin kans vai mitä se kertoili jos enempi tuli kysymyksiä? Missäs se exäs nykyään sitten on?
Eipä mullakaa sillai ollukkaa helpottanu, luulin vaan ku se exä oli yötä täälä, sitteku lähti ja alko käyttäytyyn niiku "kaveri" nii se ikävä palas... mutta en anna sen vaivata mua, vittu mä tommosta paskaa ihmistä tartte elämään joka kohtelee mua aina sillon hyvin ku saa jtn tiettyä juttua.... muuten on niiku kaikki muutki "kaverit", etäinen ja ylimielinenki ehkä... paska mikä paska :/
Ite oon samalainen, pohjalle ku meen nii sieltä en nii vaa nousekkaan... oon 6v ollu pohjalla ja nyt alkaa näkyyn valoa siltäki osin josta oon tosi ilonen... parhaaksi maholliseksi paskaksi tämä ero tuli vielä tähän mikä jarrutti pohjalta nousua ja jarruttaa vieläki mutta hitaasti ja varmasti täältä nousen... toivottavasti.
Voi ei, älä mee tekeen sitä, pyydän.... vaikka mun vuoksi!!!!!! Ei se oo ratkasu mihinkään, tiiät sen itekki. Oon pelänny täälä että jtn onki tapahtunu kun ei ole sun kirjoituksia näkyny täälä pitkään aikaan.... ja mähän en sais koskaan sitte tietää jos semmonen tapahtuski mitä EN todellakaan toivo!!!!!!!! Jaksa vielä, mä LUPAAN että se helpottaa.... hae vaikka jtn lääkettä avuksi, neki mulla auttaa tätä hommaa. Ja jotenki uskon et exäs joskus huomaa sen miten menetteli ja mitä menetti ja saatte asiat sovittua ja puhuttua, nyt se on vaa tommonen kusipää ihan omaksi hyväksi, tai sitte ei kestä nähä mitä sulle tekee.... miehet ku on nii itsekeskeisiä!!!
En tiiä, välit poikki ois parempi ku aina kuvittelen että se oikeestikki musta välittäs mut näyttelee vaa et pillua sais... eipä se muuten mielistelekkää... ja ikävä helpottaa aina nii kauon ku se käy vieres, sit ku se lähtee nii tulee uuestaan... paskaa tämä tämmönen "parisuhteeton parisuhde" ku haluan sen kans oikeen parisuhteen mut hän ei... haluaa olla vapailla markkinoilla tekemään kenen kans mitä haluaa.... Mut oon tullu siihen tulokseen ettei se jätkä es tiiä mitä rakkaus oo.... ku ei aito rakkaus nuin vaa kuolis niikö sillä teki... mut asialleha ei voi enää mitn, koitan eteenpäin mennä vaikka mää en pysty tunteita kuolettaan..... kaippa sit jatkan tätä itteni rääkkäämistä exän kans nii kauon et sattuu ja oikeen pahasti taas.... ☹️
Olin jotenkin niin sekasin ja paniikissa sillon kun tapasin sen äidin kanssa, etten kunnolla edes muista mistä puhuttiin. Mut jotenkin jäi vielä enemmän sekava fiilis, enemmän mietin et miks se exä lähti niin, miks ei antanut mahdollisuutta ja välittikö se eron jälkeen ollenkaan. Se exä asuu siellä mihin muutti eron jälkeen ja on töissä jossain, en tiedä missä. Muuta en siitä saanut irti. ☹️ Ihme että se edes suostu mua tapaamaan, kun siitäkin jäi aikoinaan sellainen fiilis ettei sitä kiinnosta. Mut sainpahan näytettyä sille lääkärintodistuksen siitä että olin raskaana, kun se sillon joskus luuli että vaan valehtelin. Puhdistin ainakin maineeni sen osalta.
Nyt sulla on asenne kohdillaan, mitä sitä ihmisellä joka kohtelee huonosti. Itekin aina yritän tota asennetta, mut eihän se kestä hetkeäkään.
Itelläniki yläasteelta asti asioita mitkä vieläkin painaa mieltä, eikä ne oikeestaan ole edes isoja asioita. Oikein pelottaa että tuleeko tästä oikeesti pääsemään yli, kun asiat on tällä kertaa kuitenkin erittäin isoja. Tuntuu että ihmiset aattelee et olis jo pitänyt päästä irti, mut ei se vaan ole niin helppoo. Varsinkin kun on niin hirvee itseinho koko ajan päällä enkä voi antaa asioita itselleni anteeksi. Siksi se lähteminen tuntuukin niin oikealta vaihtoehdolta. Kun en jaksa uskoa yhtään siihenkään että exä koskaan haluais jutella. ☹️
Uskon että on vaikeeta päättää miten kannattas tehdä. Kyllä varmasti itekin "roikkuisin" exässä jos annettas siihen mahdollisuus, ja haluaisin viettää sen kanssa aikaa. Eihän tästä yli pääse kuitenkaan, ni olis ihan sama miten paljon itseään kiusais. Mut valitettavasti sitä en pääse edes kokeilemaan. ☹️
jooh samalla linjalla täälä mennään... ikävä vaa exää kohtaan kasvanu, eilen itkin ikävää pitkästä aikaa ja kirjotinki exälle et voi ku kaikki ois niiku ennen ja saisin olla sen kainalossa, ei vastannu mitään. Hän ei menneitä halua muistella ku kuulemma tähtää tulevaan... ja helpompi ois hänenki mielestä mut unohtaa ja nopiampaa mutta ei kuulemma halua laittaa välejä poikki. Mää en iiä, eikai tästä VOI koskaa päästä yli?
Mulla oli perjantaina baarisa "treffit" yhen miehen kans, vietettii kiva ilta, pussailtii ja sillee mut sänkyy en menny vaikka ois mahollisuus ollukki, tuli olo et teen exälle siinä väärin ja kyl se pussailu tuntu kivalta, tuli tunne et joku haluaa ja sai olla lähekkäin mutta seuraavana päivänä se ei enää tuntunukkaa nii kivalta, ku ei se ollu exä kenen kans pussailin... se mies on tosi kiva jne... itekki hän eronnu vähä yli vuos sitte 10v suhteesta ja se ymmärtää nii perkelee hyvin tätä, sano eilen että hän ei lähe mihinkää ja meillä ei oo kiire mihinkää, et saan rauhassa selvittää pääni ja tunteeni ja jos joskus sit tuleeki enempi, se katotaa myöhemmin.... mennään niiku "mun" ehdoilla ja ihan rauhasa jne... haluaa se kyläillä ja leffasa ehkä käyä... määki haluan siihen tutustua mutta en "niillä" tunteilla.... ainakaa vielä ku en exää oo unohtanu.
Emmä tiiä, jotenki nuo lääkkeet kai tekee et millo tulee takapakkia, ku lauantaina unohin ottaa nii sunnuntaina piti märistä... ja aina ku unohtanu nii ollu paskoja päiviä, en sit tiiä vaikuttaako ne vai onko vaa sattumaa.
Ei täst taia yli päästä... millo mä aattelen tulevaisuutta misä exä EI ole, ku nyt aattelen kokoajan menneisyyttä misä exä oli ja misä mä olin onnellinen ja mulla oli kaikki hyvin... jokapäivä mäki kuulemma exän mielesä oon mutten kuitenkaa sillä tavalla millä se mun mielesä, eli tunteilla, vitutttaa yli kaiken.... miksei se vaa voi rakastaa mua???
Ei tätä jaksa ku ei nuo tunteet näytä muuttuvan vaikka kui aikaa menee... joulun ja uuen vuojenki saan olla yksin... viimevuonna oltii yhesä, nyt kaikki taas AINA yksin... 😭
Niih, ja nyt meni meiän entinen kotiki myyntii... sit loppuu KAIKKI... sillä ei enää syytä ajaa tänne paikkakunnalle nii kai meiänki väliltä loppuu ihan kaikki 😭
Sain kuulla viikonloppuna että mun exä seurustelee, ja on päivittänyt tiedon facebookiin jo lokakuussa. Eli jakso olla meidän eron jälkeen ehkä kuukauden pari yksin, kun jo etsi seuraavan. En vaan voi käsittää, miten joku ihminen kykenee jättämään kaiken taakse ja aloittamaan täysin alusta. Vielä kun se oli meistä se joka halusi muuttaa yhteen, halusi mennä kihloihin, ja pyysi minua jättämään pillerit. Sitten ei kiinnosta yhtään että jouduin tekemään abortin, ei taida surettaa asia ollenkaan. Mutta mites minä, kaikki nämä asiat ja meidän menneisyys on minun elämässä joka päivä. En minä voi unohtaa sitä että meillä olisi kohta pieni perhe yms. Mut exä siellä on jo toisen kainalossa. Ja aina väitti rakastavansa minua enemmän kun ketään muuta koskaan, ja joskus sano että jos ero tulee niin sillä menee todella kauan että pääsee yli, koska tunteet on niin älyttömän voimakkaat. En tiedä miten ihmeessä jaksan tämän kaiken. Mistä ihmeestä saan voimia itselleni että jaksan edes huomiseen. En vaan ymmärrä! Tekisi mieli huutaa, ihan hirveät patoutumat sisällä tämän asian takia.
Joo, moni varmaan ajattelee että sehän oli vaan ero, sitä sattuu. Tai että olihan se odotettavissa että exä jatkaa elämäänsä jne. Joo, olihan se. Mutta että se kaiken kokemamme jälkeen teki sen niin nopeasti. Sitä ei siis todellakaan kiinnosta se miten paljon minä kärsin sen ihmisen takia, abortin takia, kaikkien menetyksien takia! Kuka ihme on keksinyt sen ettei kenellekään anneta enempää kuin jaksaa kantaa? Kyllä minusta alkaa tuntumaan siltä, että oma taakka on liian raskas enkä jaksa kantaa sitä enää. Ja jos tuo pitäisi paikkaansa, niin miksi ihmeessä ihmiset sitten tekee niitä itsemurhia yms. Kyllä alkaa oikeesti olla luovuttaminen täälläkin niin lähellä jo.
Moikka
Mites menee siellä suunnalla? Täälä ei oo tapahtunu mitenkää muutosta... Exä käy n. kerran viikosa oleen yötä ja asialla yhellä... Ei kuitenkaa tunne sen enempiä.. oonki taas voivotellu et hittoko se ois saanu tunteet takas, eivät kuulemma väkisin tuu mut jtn kuitenki kuulemma on ku ei kärsi nähä mua muitten kans tms... näki musta otetun kuvan missä istun kahen miehen keskellä joskus bileissä nii sano et siittä tuli kuulemma tosi paska fiilis, miks jos tunteita oo??? Mulla taas kausia et olo helpottanu mut sit joskus tulee taas et tekis mieli hypätä järveen, tajuton ikävä iskee exää kohtaan... exäkää ei kuulemma muita kahtele tai oo muista kiinnostunu ku musta mutta ei rakasta eikä kuitenkaa tunne mua kohtaa sillai mitn muutaku panokaveruutta ilmeisesti... tuntuu et käyttää hyväks vaa mun tunteita... En tiiä mitä pitäs tehä... TAASKO laittaa välit poikki kokonaa ja olla viikko erosa ja sit taas jatkaa samaa rataa vai mitä hemmettiä... Rakastan exää vieläki ja haluisin sen toisaalta takas, toisaalta taas en... en pystys luottaa siihen ja sen tunteisiin enää ku tapahtu mitä tapahtu...
Mä alan olla jo huolissaan että onko sirppi vielä olemassa??? Täälä samaa p*skaa kuletaa exän kans... huoh, en tajua miten pystyn päästään irti ja jatkaan elämää, en halua et exä mua unohtas tai muutakaa ja että meillä tulis samalaiset välit ku sillä ja sen exällä, ei missää tekemisis ku facesa vaa kavereita... en halua semmosta, haluan pitää sen elämäsä mutta "normaaliin" kaveruuteen ei pystytä ku totuttu tähän sen puolelta tunteettomaan läheisyyteen mitä se n.kerran viikosa mulle tarjuaa ja saa mitä haluaa... en tajua, en jaksa ja en tiiä mistää mitään enää.... välit poikki jos laitan nii "pärjään" ehkä viikon ja sitte ruikutan sen huomiota taas takasin ja pyytelen yöksi "meidän pitää jutella" tekosyyllä... HUOH!!!