Mää en jaksa, en sitten enää yhtään 😭
Tässä vähän tarinaa: Elikkäs olen 84 syntynyt aikunen nainen, seurustellut elämässäni 2 kertaa tosissaan, eka ero tapahtu 2006 4vuojen seurustelun jälkeen, koska ukko oli pettävä, pieksävä, juopotteleva ja mitä kaikkia ny voi ollakkaa. 4v olin sen jälkeen yksin koska en luottanu keneenkään ukkoon, en halunnu päästää ketään lähelle tai halunnu muutenkaan mitään, yhenillan juttuja oli kännisä mutta eipä ne parantanu olua. Sillonkuin erosin exästä, sairastuin masennukseen ja paniikkihäiriöön ja senkään takia en ketää huolinu. Viimekesänä netin kautta mun elämään tupsahti se ”ritari” joka tuli, vei sydämen ja veti jalat alta.
Hän oli mun unelmaukko, niin sisäisesti ku ulkosestikki ja kuulemma määki sille. Seurusteltiin 4kk ja ostettiin yhteinen rivari, koska kummastaki se tuntu oikialta ja oltii varmoja et tullaa loppuelämä oleen yhesä. Ukko muutti mun vuoksi toiselle paikkakunnalle, vaikka en pakottanu mutta sen takia koska mun tukiverkosto oli täälä. Oltii tosi onnellisia ku asuttii yhesä jne. Lopetin masis ja paniikki lääkityksen koska tuntu etten tarvinu niitä ku ukkeli toi mun elämään niin paljon ihanaa ja kaikkia. Noh kaikki alkoki sitte menee perseelleen. Alettii riitelee enempi ja kaikki vitutti mua ja otti päähän ja koko suhteen ajan epäilin ukkua et sillä toinen, miks haluais muhun tyytyä?
Huhtikuusa tulin raskaaksi, kaikki riiat unohtu ja mää olin onnellinen ku saan vihdoin sen vauvan mitä oon aina halunnu ja vielä mun unelmieni miehen kans, sitä ei kestäny kauon. Toukokuusa todettiin tuulimunaksi se ja riiat jatku. Sitten myös kaveri käski käyä lääkärissä minun oman oloni takia, sielä todettiin paniikkihäiriöstä, sosiaalisten tilanteiden pelosta vakavaan masennukseen. Olin kuulemma lääkärin mukaan jo todella pohjalla, ja joo olipa ittesä tappuaki tullu jo mietittyä :/ Kesäkuusa yks riita ylty siihen että ukko ei enää tienny mitä haluaa. Suhteessa kuulemma huono olla ku paikkakunta ahisti ja raha-asiat ahisti koska minä en töissä ole paniikkihäiriön takia vaan ”eläkkeellä”. Kävi tuulettuun muutamia päiviä ”omalla” paikkakunnalla, tuli kotia selvitettiin asiat ja että myydään asunto ja muutetaan ukkelin paikkakunnalle ja jatkettiin suhetta. Mä menin osa-aikatöihin rauhottavien voimin ettei ukkua ahistas raha-asiat enempää. Me oltii tosi onnellisia, ainaki mää luulin niin. Heinäkuussa käytiin ekalla lomareissulla vaunun kans. Tiesin et jotain on koska ukkeli ei ollu koskenu muhun mitenkääpä pariin viikkoon mutta kuitenki sano ettei mikään oo, en ahista sitä eikä mikään kuulemma ahista. Mut tiesin että ahisti.
Sitten ukkeli lähtikin yks viikonpäivä kun kesälomalla oli niin kotipaikalleen ryyppään kaverinsa kans, sielä viihty 2päivää ja sillä ajalla sain tietää et oli suunnitellu muuttavansa kotipaikalleen ja sinkkuutuvansa, mulle ei vaa ollu kertonu mitään. Siitä tulikin kauhee riita ja ”feissisä” jopa laitoin itteni sinkunki kans, että siitäpä saa… tuli kauhiaa riitaa ja miettimistä miten jatketaan… viikko melkeempä mietittiin ja muuta ja ukko tuli siihen päätökseen ettei halua jatkaa mun kans tulevaisuutta, kuulemma tunteet haalenneet/loppuneet… syytä siihen ei kuulemma ollu. Oli koittanu olla mun kans että jos ne tuliski takasin, mutta ei kuulemma tulleet. Mä en voi ymmärtää tota, kokoajan kuitenki puhunu että loppuelämä ollaa yhesä ja rakastaa mua jne. Sain myös tietää että olisi vikitellyt jtn eukkua pomonsa maksamalla ”ryyppy” reissulla mutta sen kiistää kovaa. Muutenkin sai sillon tällön muilta eukoilta viestejä, ei näyttäny sisältyä mulle, sano vaan että ei mitään mistä pitäis olla huolissaan. Ja kun hänen exältään kyselin niin samaa oli myös hänenki aikana, muut eukot jokapäivästä ja eron jälkeen hänkin saanut tietää että tämä ukkeli pettänyt häntä.
Meiä erosta on 2viikku vähä yli ja mää oon niiku maani myyny, mää en pysty syömään, mulla ei ketään kelle jutella muutako sisko mutta ei sekään aina voi kuunnella kun omakin perhe. Mää makaan koiran kans vaan tässä ”meidän” kodissa ja itken ikävääni… Ukkeli muuttaa omalle paikkakunnalleen, haluaa ”kaveri” olla muka vielä, pah. Ei halua kuulemma koskaan kokonaan mua pois elämästään. Mää en koskaan enää tuu näkeen sitä, koskettaan sitä, puhuun sille, en mitään. Mulla on nii ikävä ja rakastan sitä enempi ku omaa elämää koska se oli se kuka exän jälkeen tuli ja ”korjas” mut…. Nyt se sitte kuitenki rikkoki mut. MITEN voi tunteet kavota nuin yhtäkkiä vaikka yhesä asutaan ja eletään, toista ei kuulemma ole olemassa. Mää en koskaan tuu pääseen tästä yli, tuntuu et parhain vaihtoehto ois kuolla pois, ei sattus enää 😭
Feissistä kyttään kokoajan ku ”akat” alkanu sen statuksia kommentoiman vaikka meiän aikana kukaa akka ei sitä tehny, katon onko uusia akkoja ottanu kaveriksi tms… Haluaisin vaan että se tulis takas, en halua elää ilman sitä. Eilen kävin itelle kämpän kattoon ja iski sen jälkeen vasten kasvoja että JOS otan tän kämpän niin se ihminen lähtee mun elämästä lopullisesti, en haluais. En jaksa koiraa lenkittää enkä mitään, nukun ja itken vaan… en pysty syömään ku alkaa oksettaan vaikka nälkä olisi. Se ite ukkeli on kuulemma tosi pahoillaan kaikesta, ei kuulemma tunteet vaa riittäny ees puoliväliin loppuelämää, mutta ei koskaan halunnu satuttaa. Tuntuu niiku se ei välittäs mistään mitn, siltä ei tuntuus miltään, no miksi tuntus jos tunteet loppunu aikoja sitten jo?
Sen ukon paras ystävä on sanonut että joka suhteessa tämä ukkeli on kuulemma säätänyt jotain omia, meinas ettei osaa sitoutua. Ja alko se ukkeliki että vaikka olin kuulemma parasta sille ja silti tunteet loppu nii varmaa tulee oleen loppuelämän yksin. Mää en oikeesti jaksa tätä enkä pysty pääseen yli tästä… Mää oon niin yksin että joka ilta mietin miten tän olon lopettasin, aina samaan päätökseen pääsen, en vaa oo vielä uskaltanu sitä tehä. Tämä meiän asunto on rivari, helppo päästää koira takapihalle tarpeillee, ei ite tartte lähtä mihinkään, uus asunto olis kerrostalo, PAKKO ois lähtä ulos asti koiraa käyttää vaikka ei kiinnostas sitte niin yhtään! Mua pelottaa huominen kun menen vuokrasopimuksen kirjottaan, miten romahan… pelottaa muuttopäivä, romahan ihan satavarmasti… Mää oon vaa niin rikki ja väsyny… ainut ukkeli kenelle uskalsin ”paskan” suhteen jälkee antaa sydämeni ja se teki näin… Mää en ikinä luota keneenkää ukkoo, vaikka en oo luottanu ennenkään. Yksin makaan kämpillä ja pyöritän asioita mieles, mitä JOS…. olin kuulemma kauhee kyseleen ja ukkeli ei tykänny siitä… jos olisin muuttunu siitä nii oisko tää jatkunu, oisko tää jatkunu jos raskaus ois jatkunu… ei osannu sanua. Mikä vika minusa on ku en saa ukkua ees piettyä et vaikka parasta oon sille niin silti sillä tunteet kuolee mua kohtaan, mitä teen väärin? Oonko tosiaan nii kauhee ja epäluottavainen kyselijä ettei mua jakseta???
MÄÄ EN JAKSA ENÄÄ, millon tää olo lähtee pois…. aivan mieletön ikävä toista, en voi ees sanoin kuvata kuin kauhia… ja se että en koskaan tuu sitä enää näkee ku tästä muutan… Se myy tämän ja muuttaa kotipaikalleen. Miten voi toisen laittaa nuin vaan pois elämästään vaikka koettu niin paljon? MITEN?????? Eikö se välitä, vai onko koskaan ees välittänykkää…. eikö sillä oo tunteita että nuin voi tehä???? Mää en vaa tajua. Jokapäivä lähetän sille jostain asiasta viestiä tms että saisin olla sen kans vähän kontaktisa ees, kyselen että ”JOS”…. sillä menee hermo jo mun kyselyihin, sanoo vaa et on pahoillaan ja vika ei minusa. Kysyin että onko mahollista että tulis joskus saamaa tunteet takas, ja onko varma… oli kuulemma 99% varma ettei tuu saamaan, kuulemma aika epätodennäköstä. Se rakasti mua kuulemma enemmän ku exäänsä ja silti sillä ja exällä ei tullu tätä…vaikka siinäkin suhteesa se ”pomppi” 5v, eros, yhtee, eros, yhteen, ei kuulemma tienny mitä haluaa ja se exä nainen oli sit laittanu poikki loppujen lopuksi homman, ukkeli sano että hän on pistäny eukon pihalle kun halunnu elämän muutoksen…kumpiha tuostaki totta puhuu.
Mää toivon että joku ihana ihminen auttas mua ees jotenki tästä selviään… en tiiä millon teen ja mitä muuten… kännisä se aina mielesä että pitää kaverille antaa ”pilsut” piiloon etten tee itelle mitään. Vaikka en kyl oo juonu ku 1 eron jälkee ja sillo ikävä vaa kasvo ☹️ Mää haluan vaan että tää tuska loppuu… ei tätä normaali ihminen VOI kestää kauaa….Joo aika kuulemma parantaa muttako EN jaksa oottaa sitä ajan päättymistä, kuolen kuitenki ennen sitä.
Anteeksi näin pitkä ahistukseni, on vaa nii paha olla etten tiiä mitä teen 😭
Voi sua pientä,
sydämes on murtunut. Sen paraneminen kestää pitkään ja sattuu ihan oikeasti 😞
Miten kauan? Sitä en voi kertoa sinulle, koska se riippuu niin monesta asiasta. Jos palaat aina hetkeksi takaisin, se vie pidempään. Itselläni kesti pahinta aikaa 2 vuotta, itkin joka ikinen päivä. Eilen puhuin tämän henkilön kanssa ja etsin autosta nenäliinaa. En löytänyt. Tajusin, etten itke enää joka päivä, en joka viikkokaan, silti ikävöin. Mutta sekin oli voitto ja siitä tulee viisi vuotta kohta.
Tämä ei varmaan ilahduta sinua, mutta kuitenkin elämä jatkuu. Ehkä sinun kohdallasi on helpompaa kun olet nuorempi kuin minä.
Voimia sinulle,
Lempeät Tuulet
Kiitos.
En vaa usko että esim minä jaksasin itkiä 2 vuotta, en enää päivääkää enkä viikkuakaa... mää en löyä tästä mitään ulospääsyä, tai yhen mutta se on sitte kaikista huonoin ulospääsy ja menettää kaiken sitten 😭 Mää en todellakaan vaan jaksa.... exä ei välitä minkään vertaa... pyyän sitä tuleen kotia ja ottaa musta kii että saan vaan itkiä nii ei kuulemma kye, on muita menoja.,.. Jooh, ei se välitä....😭
Hei taasen,
Itkeminen on hyvä juttu. Sillä tavalla hoidat itseäsi ja vapautat kortisoli-nimistä hormoonia kehostasi. Joten tavallaan teet jo jotain hyödyllistä. Toiseksi olet tullut tänne tukinettiin hakemaan vertaistukea ja purkamaan sydäntäsi. Eli olet selviytyjä-tyyppiä. 🙂👍
Mitä muuta voisit tehdä itsesi hyväksi, kuin se mitä jo olet tehnyt?
Hakeutua ystävien seuraan, oman perheesi seuraan sen sijaan että jäisit neljän seinän sisälle. Mene luontoon, anna tuulen hoitaa ja hyväillä surevaa kehoasi. Tuuli on lempeä ja lohduttaa kaikkia tasapuolisesti.
Ellet ole hakenut mitään lääkitystä, suosittelen sinulle jotakin lyhytaikaisesti. Mene puhumaan Mobileen tai mielenterveyshoitajalle. Päätä auttaa itseäsi, sillä olet rakas itsellesi. ☺️❤️
Ketään ei voi pakottaa tulemaan luokse ja jos ei tule vapaaehtoisesti, haluaisitko edes hänen tulevan syyllisyydestä tai pakosta? En usko. Olet rakastavan ihmissuhteen arvoinen. ☺️
Tiedän mitä olet käymässä läpi, raastavaa menetystä. Lähetän sulle myötätuntoisia ajatuksia ja toivon sulle voimia huomiseen.
Terveisin Lempeät Tuulet 🙂🌻
Heippa
Jotenki tuntuu etten oo tässä asiassa selviytyjä tyyppiä, en tiiä haluanko ees selvitä ku en halua elää ilman sitä rakasta 😭 En mää viitti ystäviä vaivata ku heillä omaki elämä ja eipä niitä tunnu kiinnostavan ees tää mun juttu, sanovat vaan että "älä ennää sen perrää haikaile"... Noh miten voisin olla haikailematta ku vuosi asuttu melkee yhesä ja oltu niiku paita ja persus ja mää olin TOSI onnellinen sen kans. Pihalle ei lenkille oikee kiinnosta lähtä ja paniikkikohtausten takia ei oikein helppuakaan ☹️
On mulla tuo lääkitys mikä alotettiin kesäkuusa sen vakava masennus diagnoosin jälkeen mutta emmä tiiä auttaako se hirveesti tässä tilanteessa. Ja ku musta ei oo oikee puhuun tuntemattomille tai meneen ees lääkäriin tän takia, en vaa jotenki osaa. Laihtunu jo kohta 3 kilua ku EI pysty syömään tai mikään ei pysy sisällä, elimistöki jo kuivunut.
Mää haluaisin että ukkeli tulis takasin koska haluais ja rakastas mua, ei kuitenkaan tuu ja se raastaa mun sydäntä 😭 Siis ku en vieläkää voi käsittää MITEN toisen voi laittaa kaiken jälkeen elämästään pois kokonaan 😐
Kiitos ajatuksista ja voimista, niitä todellakin nyt tartten ku tuntuu etten jaksa tätä 😭 Sattuu nii että kuolee 😭 Ja ikävä on älytön toisen kainaloon 😭
rikottu84 kirjoitti 8.9.2011 23:17
Heippa
Jotenki tuntuu etten oo tässä asiassa selviytyjä tyyppiä, en tiiä haluanko ees selvitä ku en halua elää ilman sitä rakasta 😭 En mää viitti ystäviä vaivata ku heillä omaki elämä ja eipä niitä tunnu kiinnostavan ees tää mun juttu, sanovat vaan että "älä ennää sen perrää haikaile"... Noh miten voisin olla haikailematta ku vuosi asuttu melkee yhesä ja oltu niiku paita ja persus ja mää olin TOSI onnellinen sen kans. Pihalle ei lenkille oikee kiinnosta lähtä ja paniikkikohtausten takia ei oikein helppuakaan ☹️
On mulla tuo lääkitys mikä alotettiin kesäkuusa sen vakava masennus diagnoosin jälkeen mutta emmä tiiä auttaako se hirveesti tässä tilanteessa. Ja ku musta ei oo oikee puhuun tuntemattomille tai meneen ees lääkäriin tän takia, en vaa jotenki osaa. Laihtunu jo kohta 3 kilua ku EI pysty syömään tai mikään ei pysy sisällä, elimistöki jo kuivunut.
Mää haluaisin että ukkeli tulis takasin koska haluais ja rakastas mua, ei kuitenkaan tuu ja se raastaa mun sydäntä 😭 Siis ku en vieläkää voi käsittää MITEN toisen voi laittaa kaiken jälkeen elämästään pois kokonaan 😐
Kiitos ajatuksista ja voimista, niitä todellakin nyt tartten ku tuntuu etten jaksa tätä 😭 Sattuu nii että kuolee 😭 Ja ikävä on älytön toisen kainaloon 😭
Hei,
Sun ex-ukkelis on vaan tehnyt nyt valintansa. Mikä sun valinta on? Valitsetko elää ankeaa elämää ja surra koko loppuelämän? Vai valitsetko suunnistamisen takaisin elämään?
Olen aika monien vuosien aikana havainnut, että jos ihmisen on tarkoitus sulostuttaa sun elämääsi, se palaa takaisin kuin väärä raha, vaikka yrittäisit olla erossa. Ellei palaa, ei ole ehkä tarkoituskaan että olisitte yhdessä. Ehkä teille molemmille on luvassa vielä jotain parempaa elämää.
Jos lääkitys ei auta, se on väärä. Käy uudelleen lääkärissä. Tarkoitus on, että lääkitys auttaa sen verran, että pystyt ajattelemaan ja työstämään menetystäsi. Ei ole tarkoitus sumentaa suruasi kokonaan.
Vaikka tuntuisikin, ettet jaksa mitään, liiku sen verran kuin kykenet. Mene luontoon, katsele taivasta, anna luonnon lohduttaa. Minä tein niin ja se auttoi aina vähän. 🙂👍
Itse ymmärsin aikanaan, että se ylireagointi kumppanin hylkäämiseen johtui siitä, että olin jo aiemmin tullut hylätyksi lapsuudessa. Kävin läpi pitkään lapsuutta ja sitä miksi reagoin niin, että olin lähes kuolla. 😮😮
Olen edelleen läheisriippuvainen, mutta nyt tiedostan sen ja pyrin siitä eroon, haluan itsenäistyä ja pärjätä itsekseni, koska loppuviimeksi jokainen meistä on täällä yksin. Tänne tullaan yksin ja lähdetään yksin.
Ymmärrän, ettet halua vaivata sun ystäviä sun murheilla ja se voi olla ihan hyväkin. Jos vaan menisit olemaan ja puhuisit ihan small talkia niille, vaikka sydän on vereslihalla. Joskus voi auttaa, kun ottaa pienen roolin päälle. Ystävät kun ei välttämättä kestä kuulla, että menee huonosti ja alkaa karttaa. Puhut sitten tänne tai hoitsulle ne paskamaiset jutut, jotka pyörii päässä. Neuvo voi olla vähän outo, mutta omasta kokemuksesta tiedän, että ystävät voi jättää, jos niille aina vuodattaa kaiken ikävän eikä ole koskaan hauskaa seuraa. Raadollista...
Entäpä onnistuisiko miettiä, mitä hyvää tässä kokemuksessa oli? Mitä olet oppinut? Itsestäsi, parisuhteesta, elämästä?
Voimahali minulta sinulle
Heippa taas
Mä haluaisin jatkaa elämää mut tuntuu nii p*rkeleen hankalalta ku ikävä ja rakkaus sortaa vieläkin 😭 Eilen tuli 3vko erosta eikä tää tunnu helpottavan...
Mä kuulemma olin sille parasta niin miten sille voi sitten parempaa löytyäkkää, eikö sen pitäs sitte vaa tajuta että mä olin se oikee.... mietin kokoajan että jos se on se oikia nii se tulee takas, epäilen et tulee mut piän tommosta pietnä "toivua" yllä kokoajan... en tiiä miks, ehkä siks jos se oli mulle oikeestikki se oikee, mä en vaa sille ☹️ Kyllä mä kuulemma sen mielessä oon jokapäivä, tyhmää hänen mielestä jos en oiskaan ku nii pitkä matka takana, mut en ilmeisesti sitte sillai mite ite haluisin olla mielessä, sillain että tajuaa että rakastaa vaan ja ainuastaa mua eikä halua elää ilman mua ☹️
Lääkitys on oikee, tää ero ei vaa sovi tähän väliin ku masennuksen hoito alussa muutenkin.... enkä viitti nostaa sitä lääkitystä ku melkeempä jo maximissaa on, pakko nyt tällä mennä eteenpäin.
Asun kaupungissa, jos luontoo haluaa lähtä täytys autolla mennä ja mulla ei autua... lenkille kaupunkii en pysty paniikkikohtausten takia lähteen... koiranki joudun viemään hoitoon 2vko että saan muuttaa rauhassa ja kokeilla asettua alollee ja yksin uuteen asuntoon, toivon että kiinnostus koiraa kohtaan tulis takasin, säälittää koiran puolesta ku ei kiinnosta eikä jaksa sitä nyt.
Nyt hoksasin ku kirjotit ton jätetyksi tulemisen, mun äiti lähti ku oltiin lapsia ja jätti meiät... Se loukkas mua sillon tosi paljon ja loukkaa vieläkin mutta en oo ikinä selvittäny sitä missää tai kenenkää kans enkä puhunu siitä, ja en tosiaa aatellu et se tähän kans jotenki vaikuttas 😐
Mulla on yks ystävä kelle voin jutella paskamaiset ja hän kuuntelee ja itkee mun kans, muut onki semmosia kelle ei kokoaikaa voi vuodattaa ku eivät sitte ota yhteyttä tai ei jaksa kuunnella... Eilen olin isän synttäreillä ja samalla kirjottelin exän kans nii voi hyvä ihme sitä itkun pidätystä ja koittaa olla kaikkien eessä romahtamatta kunnolla... se oli TOSI vaikiaa... vaikka just menin sinne et saan sen ees vähäks aikaa mielestä pois, vaa empä saanu. Nyt se ois tulosa joku päivä tänne kuulemma käymään/yöksi.... kuulemma haluaa kotonaki tulla käymää tai jtn... en tiiä miten kestän kattua sitä ja olla sen kans täälä ja sitte kattua ku se TAAS lähtee ja sen jälkee en nää sitä enää ikinä koska sitte vkloppuna muutan :/ Muualle en voi mennä koska on koira ja sitä ei vois ottaa mukaan. Voimia tartten siihen päivään ja yöhän hitosti ja romahtamisen vaaran seuraavaks päiväks...😭
Tästä suhteesta opin sen ettei KENNEENKÄÄ kannata luottaa vaikka ne kuin lupais ja vannois ja pitäis kukkaa kämmenellä... ei todellakaan ikkään!!!! Vaikka toinen kui sanos että rakastaa, ei kannata uskua, paskaa puhuu kuitenki niikö teki tämäki herra viimeset pari kuukautta ja väitti että on onnellinen mun kans ja meillä kaikki hyvin vaikka tosiaan ei sitten niin ollutkaan.... Itestä opin että sydäntä ei kannata antaa kellekkään... se säretään aina... Tästö en muuta oo oppinu... valitettavasti heikommaksi meni vaa luotot ja muut ☹️
Tällasta tällä kertaa ☹️
Hei,
Kerroit että erosta on 3 viikkoa. Ole itsellesi armollinen, tarvitset enemmän aikaa päästäksesi jaloillesi.
Jotain muuta yritin minäkin ajatella monta vuotta, mutta totesin, että mitä enemmän kielsin itseäni ajattelemasta ja yritin pitää tuon henkilön mielestä, sitä enemmän hän vaivasi minua. Kuitenkin tiesin, ettei välimme koskaan korjaannu ja tunsin että elämäni valuu hukkaan ajatellessani häntä ja vain häntä.😭
Jos ihmiselle sanotaan, että älä ajattele tuon henkilön isoa nenää, niin heti saa itsensä kiinni ajattelemasta ko. asiaa. 😉 Hakeuduin sellaiseen terapiaan, jossa annettiin lupa ajatella, todettiin vaan, että taas minä ajattelin tuota henkilöä, se on ok ja sitten tietoisesti siirrettiin ajatus vaikkapa ohikulkeviin ihmisiin: tyyliin, tuossa menee ihminen, joka on pukeutunut punaiseen paitaan jne. Monta kuukauttahan siinäkin meni, mutta nyt on loppuelämä käytössä ihan itselleni, kun sain siten hänet oikeaan mittasuhteeseen omassa historiassani. Hän ei enää hallitse mielikuviani ja elämääni. 🙂👍
Tuon terapian nimi oli itsensä hyväksymis- ja omistautumisterapia.
Tosiaan on liikaa vaadittu, että juuri nyt heti olisit parantunut menetyksestä. Hylkäämiskokemukset ja muut traumat jäävät aina sinne pohjalle ja aktivoituvat samankaltaisten kokemusten kanssa. Tavallaan käyt läpi sitä lapsuuden hylkäämistäkin. Onhan se rankka juttu lapselle, kun tärkein ihminen hylkää. ☹️
Toivon sulle helpotusta elämään, vaikka ihan vaan mielikuvamatkojen avulla.
Terveisin Lempeät tuulet
Mä ymmärrän sun fiilikset ihan täysin. Itselläni just tässä eroprosessi alla, erosta noin kaksi kuukautta. Olo ei ole helpottunut yhtään, päinvastoin se pahenee vaan. Joka päivä menee itkiessä ja ikävä on suuri. Kaikkein pahinta tässä tilanteessa on se, että menetin ihmisen elämästäni ihan kerralla. Asuttiin yhdessä ja oltiin jo kihloissa.
Olin reissussa ja sillä välin tää jätkä pakkas kamansa ja muutti pois. Minulla ei ollut mitään aavistusta että voisi tehdä jotain sellasta. Minulle laitteli reissun aikana viestiä että rakastaa hirveesti, koti tuntuu tyhjältä ilman minua yms. No kun olin menossa kotia niin tuli viestiä että se on muuttanut pois. Olin ihan ihmeissäni ja itkin loppumatkan ihan hysteerisenä. No kun kotiin pääsin, huomasin miten tosissaan se ihminen oli. Se oli vienyt kaiken, minulla ei ollut edes paikkaa missä nukkua. Se vei tavarat mitkä oltiin yhdessä hankittu yms.
No sain siihen yhteyden pitkän yrityksen jälkeen ja se sanoi ettei halua erota, haluaa jatkaa suhdetta eri talouksissa. Meillä oli niin paljon riitoja että oltiin mietitty tätä vaihtoehtoa joskus yhdessäkin, mutta kyllä se nyt hoidettiin ihan väärällä tavalla. No sanoin sille että voin ehkä ajan kanssa antaa anteeksi, mutta siihen menee varmasti jonkin aikaa.
Viikon se siinä sitten pyöri, oli yötä minun luona yms. Sitten meille tuli taas riita siitä että se teki niin inhottavasti, ja se lähti. Sen jälkeen en ole kuullut hänestä, se esti naamakirjassa, vaihto puhelinnumeron yms. En saanut tilaisuutta hyvästellä, en selittää, en pyytää mahdollisuutta. Se tässä on kaikkein pahinta. Minulle ei edes kerrottu että suhde on ohi, ei sitä miksi se on ohi. Pääni on täynnä kysymyksiä. En tajua miten se pystyi lähtemään noin vaan, ku tunteita kuulemma oli.
Itkin ihan hirveesti kun luin sinun tekstiä, tiedän hyvin mitä käyt läpi. :/ Pidä siitä ihmisestä kiinni, ettet sitä ihan täysin menetä. Se on pahinta!
Sirppi kirjoitti 15.9.2011 17:2
Mä ymmärrän sun fiilikset ihan täysin. Itselläni just tässä eroprosessi alla, erosta noin kaksi kuukautta. Olo ei ole helpottunut yhtään, päinvastoin se pahenee vaan. Joka päivä menee itkiessä ja ikävä on suuri. Kaikkein pahinta tässä tilanteessa on se, että menetin ihmisen elämästäni ihan kerralla. Asuttiin yhdessä ja oltiin jo kihloissa.
Olin reissussa ja sillä välin tää jätkä pakkas kamansa ja muutti pois. Minulla ei ollut mitään aavistusta että voisi tehdä jotain sellasta. Minulle laitteli reissun aikana viestiä että rakastaa hirveesti, koti tuntuu tyhjältä ilman minua yms. No kun olin menossa kotia niin tuli viestiä että se on muuttanut pois. Olin ihan ihmeissäni ja itkin loppumatkan ihan hysteerisenä. No kun kotiin pääsin, huomasin miten tosissaan se ihminen oli. Se oli vienyt kaiken, minulla ei ollut edes paikkaa missä nukkua. Se vei tavarat mitkä oltiin yhdessä hankittu yms.
No sain siihen yhteyden pitkän yrityksen jälkeen ja se sanoi ettei halua erota, haluaa jatkaa suhdetta eri talouksissa. Meillä oli niin paljon riitoja että oltiin mietitty tätä vaihtoehtoa joskus yhdessäkin, mutta kyllä se nyt hoidettiin ihan väärällä tavalla. No sanoin sille että voin ehkä ajan kanssa antaa anteeksi, mutta siihen menee varmasti jonkin aikaa.
Viikon se siinä sitten pyöri, oli yötä minun luona yms. Sitten meille tuli taas riita siitä että se teki niin inhottavasti, ja se lähti. Sen jälkeen en ole kuullut hänestä, se esti naamakirjassa, vaihto puhelinnumeron yms. En saanut tilaisuutta hyvästellä, en selittää, en pyytää mahdollisuutta. Se tässä on kaikkein pahinta. Minulle ei edes kerrottu että suhde on ohi, ei sitä miksi se on ohi. Pääni on täynnä kysymyksiä. En tajua miten se pystyi lähtemään noin vaan, ku tunteita kuulemma oli.
Itkin ihan hirveesti kun luin sinun tekstiä, tiedän hyvin mitä käyt läpi. :/ Pidä siitä ihmisestä kiinni, ettet sitä ihan täysin menetä. Se on pahinta!
Voi ei, tuo kuulostaa niin pahalta, kokemuksesta tiiän sen ja sen ikävänki tiiä, se on jotain aivan kauheeta 😭 Me kans asuttiin ja se näytteli mulle että meillä meni kaikki hyvin, samoja viestejä minäki sain, "rakastan sua, en voi elää ilma sua" ja lässyn lässyn ja kaikki pelkkää valetta! MITEN ihmisen voi laittaa nuin vaan pois elämästään kaiken kokeman jälkeen, sitä minäkään en tuu koskaan käsittään!
Jos ei halua erota nii miks pakkaa kamppeet ja häipyy nuin vaan, eihän se muusta kerro kun siitä että haluaa erota, ei ole vain pokkaa päin naamaa sitä tehä! Silloin siinä jätkässä on todellakin vikaa! Niikuin on "omassakin" ukkelissa kuka esitti onnellista ku ei "uskaltanu" puhua asioista sillonku niistä ois pitäny puhua. Viimeyön oli exä täällä "meiän" kotona, nukuttiin samassa sängyssä, kehu kauniiksi, sano että oon laihtunu jne... mentiin sänkyynki VAIKKA tiesin ettei se vaikuta mihinkään.... MIKS sen pitää lässyttää jtn asiaa sitte jos se ei vaikuta sen päätökseen, senkö takia että saa sitä mitä haluaaki, eli sitä ittiä justiinsa??? Sitte päivällä lähetteli viestejä et melkonen tunnemyrsky menossa, oisko sitteki hänen pitäny jäähä ja taistella eropäätöstä vastaan... mutta oli kuulemma päätöksen tehny ja hyvä niin hänen mielestä. Mut laitoinki sille takasin että mitä järkiä mitään eropäätöstä vastaan on taistella ku ei ole enää samoja tunteita, ei ne sillä enää takas tule ne tunteet.
Se kaivo täältä meidän asunnosta mun uuden kämpän osotteenki esille jos joskus "kaffille" tulee... haluaa kuulemma säilyttää mut ystävänä.... mä en vaa tiiä haluanko mää, en kestä nähä ku se alkaa jonku akan kans tms... se särkee mut sillä vaikka sanoo ettei pitkii aikoihi aio akkaa hankkia... Sitte sanoin sille että mää otan viereen ihan millon vaa haluaa tulla... en halua sitä menettää kokonaan nii satutan vaikka ittiä sillä että se käy vaan "paneen" ja lähtee.... haluaa multa ees sitä jotain... muutahan se ei enää halua...ja tänäänki sano että ei hänen tunteet kokonaan ikkään kuole mua kohtaan... eli onko siinäki "peli"varaa et tietää ainaki kuka on se VARMAnakki ja sitte siitäki sanoin että määhän oon nyt vaa sitte niiku ihan kuka muuki yheillan hoito, vastas et "et todellakaa ole kuka vaan" HUOH, mitä se ajaa takaa tai HALUAA!!!!... emmä tiiä saako tästä mitään selvää tai tajutaanko tästä ees mitään mutta yritys hyvä.
Mää oon tosi pahoillanu sun puolesta Sirppi, mä niiiiiin tiiän tunteen, paitsi mä tiiän meiän eron syyn, vaikka ei se helpota yhtään tätä ikävää tai muutakaan...
Mä en vaa tajua miks ukot on noin tunteettomia, eikö niille oikeestikkaan anneta tunteita???? Exäku se eilen näki mut 3vko tauon jälkee nii sen ajatus oli ollut et "panisin".....HUOH.... mä toivoin et se ajatus olis ollu et "hitto mähä rakastan just tota akkaa".... mut sanoki sitte et ei valitettavasti tullu mun haluamaa reaktiota.... eli oon menettäny sen ikuisiksi ajoiksi... en kelpaa muuhun ku tyydyttään vain sen tarpeet sillon tällön jos ei uutta akkaa löyä, mitä en tietenkää toivo.
Mä en tiiä mitä osaisin lohutukseksi sanua, meillä tulee sunnuntaina 4vko erosta ja samallai märisen ja ikävöin, ei tästä taho yli päästä... Huomena alan muuttaan tavaroita uuteen asuntoon nii siinähän se taas kans iskee päin naamaa, TAAS yksin...
En kestä, en tajua.... olo niiku roskalla kenet nakattu pois 😭
Ihan ekaks, voimia muuttoon! Tulee olemaan varmasti henkisesti erittäin raskasta. Itsekin muutin pari viikkoa sitten, enkä olisi selvinnyt ilman apua. En saanut ite melkein mitään aikaseksi, koska aika meni itkiessä ja ahdistellessa. Kaikki sanoi että kyllä se helpottaa sit kun pääsee uusiin maisemiin ja pois siitä muistojen pesästä, mut kappas, ei helpottanut yhtään. Muistot ja ikävä seuraa perässä, minne sitten ikinä meneekään. Valitettavasti. ☹️
Ite toivon vaan että vielä ihmisestä kuulisin ja saisin sen takaisin elämääni edes kaverina. Vaikka en tiedä miten sitä oikeesti kestäis katsella kun toinen menee elämässä eteenpäin ja itse ei pysty päästämään menneestä irti. Se on vaan oikeesti jotenkin niin omituista, miten toinen voi vaan heittää kaiken hyvän menemään noin vaan, miten helppoa se voikaan olla. Ja kyllä itsekin monesti eroa mietin koska oli meillä riitoja, mutta en siihen koskaan kyennyt. Hyviäkin hetkiä kuitenkin riitti ja ne voitti ne huonot hetket. Ja jos olisin joskus erota halunnut, niin olisin kyllä hoitanut asian hieman eri tavalla, en olisi koskaan voinut kuvitella loukkaavani minulle rakasta ihmistä niin että jätän sen vaan yhtäkkiä ilman selityksiä. Kyllä nyt aikuisten ihmisten pitäis osata erota inhimillisesti. Ensin vihasin tätä miestä näiden tekojensa takia, mutta nyt valitettavasti se viha on siirtynyt kokonaan pois ja jäljellä on enää suru, ikävä ja kaikki hyvät tunteet sitä ihmistä kohtaan. Olisi niin paljon helpompi kestää tämä kaikki jos voisi vaan vihata! Vihaan vain itseäni enkä haluis enää elää itseni kanssa.
On niin inhottavaa kun tietää että ihmiset kärsii näin, eikä voi auttaa mitenkään. En sinullekaan halua edes sanoa näitä kulutettuja kliseitä "aika parantaa, löydät parempaa" yms., koska itseäni ne ainakin vaan ärsyttää! Nyt tuntuu ettei niin voi käydä. Ja okei, tietäähän sen että aika EHKÄ parantaa joskus, mutta miten pitkään siihen menee? Miten kauan tätä ikävää joutuu kestämään? Ja kestääkö sitä edes, vai olisko vaan parempi luovuttaa? En tiedä. Välillä tuntuu ettei ikävästä edes halua eroon, koska ei vaan pysty/halua elää ilman toista. Mieluummin sitä vaan elättelee turhia toiveita että ehkä joskus. Ja sekin ajan kanssa vaan satuttaa lisää, kun joutuu pettymään aina vaan uudestaan. Tää on niin vaikeeta!
Kiitos, voimia tosiaa tarviikin ☹️ Mä haluan vaa äkkiä pois tästä meiän kodista, täällä on nii paljo hyviä ja ihania muistoja etten kestä enää, kaikki vaa muistuttaa exästä 😭
Ja tiiän et seuraa ne muistot mukanaki, menipä mihin tahansa.
Samaa minäki olin miettiny, erua siis.... tai oikeestaan kaveri sai ne eroajatukset mun päähän, MINÄ en koskaan ois halunnu erota, mulla oli niin hyvä olla hänen kans.... mun elämäni viimenen rakkaus, niikö meillä oli toisista tapana sanua 😭 En vaa tiiä miten tää kaveri osuus menee, pystynkö tähän kauan vai alanko haikaileen vaa sitte liikaa hänen kans yhteen JOS esim käy mun luona yötä olemassa joskus tms.... ei:tähän en osais sanua jos kysyis et voiko tulla yöksi... tiiän sen käyttävän sitte vaa kylmästi hyväksi muttako sitä ite nii kaipaa sitä toista...😞
Mää haluaisin kans vihata, mutta en ossaa... rakastan ja ikävöin liikaa että voisin sitä ihmistä vihata, vaikka yrittäny oon.... helpommin tästä kyl yli pääsis jos vihais.... mäki vaa mietin et mitä kaikkia ihanaa ja hauskaa meillä on ollu... ne ihanimmat hetket ja kaikki, mennyttä 😭 ja en minäkää pystyis rakastamaani ihmistä laittaan nuin vaan pois elämästään... en sitte mitenkään jos ees tunteita ois vähääkää...
"Ja okei, tietäähän sen että aika EHKÄ parantaa joskus, mutta miten pitkään siihen menee? Miten kauan tätä ikävää joutuu kestämään? Ja kestääkö sitä edes, vai olisko vaan parempi luovuttaa? En tiedä. Välillä tuntuu ettei ikävästä edes halua eroon, koska ei vaan pysty/halua elää ilman toista. Mieluummin sitä vaan elättelee turhia toiveita että ehkä joskus. Ja sekin ajan kanssa vaan satuttaa lisää, kun joutuu pettymään aina vaan uudestaan. Tää on niin vaikeeta!"
Tää sun viimenen juttu, tuo on niiku mun suusta.... just eikä melkeen... ihan samallain aattelen....mää en halua kestää tätä ikävää ku haluan sen rakkaani takasin enkä menettää sitä...enkä määkää halua elää ilman sitä, se oli mun elämä. Miks sitä satuttaa ittiä ja elättelee niitä turhia toiveita jos toinen on sanonu jo että ei.... miksei sitä usko... ehkä se ei ite tajua mikä sille on parasta, ja minä oon 🙂 Toivon että se tajuais sen joskus ja se palais kotia takas mun luo... mä kyllä ootan... "koti on siellä missä sydän on".... mun koti on mun exän luona, nyt ja aina....
Tää on niiiiiiin vaikiaa.... ei jaksa ei...
ja se et "koti on siellä missä sydän on"...... mää en tuu ikinä oleen kotona sitte 😭
Päivä kerrallaan
Koeta kattoa asioita vähän toisesta näkökulmasta, se voi auttaa uuden tulevaisuuden alkuun.
Mitä sä menetit - ja mitä sä eron myötä sait?
Sait mahdollisuuden etsiä elämääsi ihan uutta suuntaa, uusia ihmisiä. Mennyt suhteesi ei kuulostanut mitenkään ihanteelliselta. Tunnut olevan kovin riippuvainen.
Tarvitset jonkun mutta kykenetkö itse olemaan aikuinen tässä suhteessa?
Hae apua ja hoida masennustasi, että voimaannut ja pärjäät tulevissa ihmissuhteissasi.
Usko pois, sinä löydät vielä uuden rakkauden.
Miten siinä sujuu, riippuu myös sinusta.
Pidä itsestäsi huolta, kanna vastuu itsestäsi. Nuku, syö, ulkoile, hae hoitoa. Olet velvollinen tekemään sen itseäsi kohtaan.
kukaan muu ei sitä tee, eikä edes pysty.
Mä päätin satuttaa itseäni lisää ja kirjoitan sille entiselle kirjeen. Jos saan rohkaistua itseäni sen verran. Tiedän että se on varmasti turhaa, se ei varmaan edes lue sitä, tai ei ainakaan reagoi. Mutta mun on kerrottava sille omista tunteista ja siitä miten pahoillani olen meidän tyhmistä riidoista yms. Samalla myös pyydän siltä että se vielä joskus antaisi kuulua itsestään, että saadaan asiasta puhuttua, muuten en voi jatkaa elämääni. En tiedä olenko idiootti vai idiootti kun sen kirjeen sille lähetän, mutta en voi vaan olla tekemättä mitään.
Kai mun olis vaan itselleni taottava päähän että olen nähtävästi elänyt yli vuoden verran valheessa. Kaikki kuulemani hyvät asiat on ollut valhetta. Jos se olisi minua rakastanut niin kuin väitti, ei tilanne olisi nyt tämä. Ymmärrän kyllä sen että ihmisiä eroaa, mutta kai sen voi hoitaa niin että ajattelee jollain tavalla molempia osapuolia, eikä lähde kaikkein julmimmalla tavalla. Se entinenkin kuitenkin aina sanoi että jos meille joskus ero tulee, niin kavereina pysytään. Ja muuttaessa jätti kirjeen että haluaa joskus saada meidän asiat sovittua että voi nukkua yönsä rauhassa. Onko tämäkin vaan pelkkää valetta, muuttuko mieli jostain syystä, vai mitä ihmettä? En jaksa enää pyöritellä näitä kysymyksiä päässäni, mutta pelkään etten koskaan saa niihin vastaustakaan. ☹️ Mä olen niin katkera itselleni, mä vihaan itseäni. Miksi en huomannut ajoissa että tilanne on tämä, miksi en yrittänyt tarpeeksi? Syytän kaikesta itseäni, vaikka toinen on kohdellut erittäin huonosti.
En jaksa uskoa tulevaisuuteen, en usko että tulevaisuudella on minulle enää mitään annettavaa. Sain sen minkä halusin, ja menetin sen kaiken. Mieheni toi tullessaan elämääni paljon, mutta vei mennessään vielä enemmän. Eikä kukaan kenelle näistä tunteista puhun, ymmärrä miltä minusta oikeesti tuntuu. Olen alkanut oirehtimaan jo todella pahasti fyysisesti, saan pahoja kohtauksia päivittäin yms. Tässä vaan odotellaan että miten kauan vielä jaksan tätä kaikkea.
Kauriskuu kirjoitti 17.9.2011 19:30
Päivä kerrallaan
Koeta kattoa asioita vähän toisesta näkökulmasta, se voi auttaa uuden tulevaisuuden alkuun.
Mitä sä menetit - ja mitä sä eron myötä sait?Sait mahdollisuuden etsiä elämääsi ihan uutta suuntaa, uusia ihmisiä. Mennyt suhteesi ei kuulostanut mitenkään ihanteelliselta. Tunnut olevan kovin riippuvainen.
Tarvitset jonkun mutta kykenetkö itse olemaan aikuinen tässä suhteessa?Hae apua ja hoida masennustasi, että voimaannut ja pärjäät tulevissa ihmissuhteissasi.
Usko pois, sinä löydät vielä uuden rakkauden.Miten siinä sujuu, riippuu myös sinusta.
Pidä itsestäsi huolta, kanna vastuu itsestäsi. Nuku, syö, ulkoile, hae hoitoa. Olet velvollinen tekemään sen itseäsi kohtaan.
kukaan muu ei sitä tee, eikä edes pysty.
Heippa
En mä oikeesti tästä erosta saanu mitään ja kaikki unelmani menetin ☹️ Ehkä suhe ei ollu täydellinen mutta onko kenenkään? Se oli kuitenki se ihminen ketä oon aina ehtiny ja kaivannu <3 Enkä mä mun mielestä koe olevani riippuvainen, ainapa melkeen oon yksin eläny... nyt vaa rakkaus kolahti nii pahasti etten mää halua sitä ihmistä menettää, se on se mun herra oikia, mä tiiän sen.... mä en vaa mahtanu olla sille se oikia 😭
Emmä usko et ketään kohtaan tuun tunteen enää näin, on tää nii voimakas tää tunne, ei sitä voi sanoin kuvata... elämä hajalla. Just tässä muutto hässäkkä kesken, välillä pitää istahtaa itkeen ku tulee muistoja mieleen ja se että ei asu enää rakastamansa ihmisen kans 😭
Hoidan ittiä niiku jaksan, tällä hetkellä en mitenkään hyvin... ei vaa oo voimia...