Mää en jaksa, en sitten enää yhtään 😭
Tässä vähän tarinaa: Elikkäs olen 84 syntynyt aikunen nainen, seurustellut elämässäni 2 kertaa tosissaan, eka ero tapahtu 2006 4vuojen seurustelun jälkeen, koska ukko oli pettävä, pieksävä, juopotteleva ja mitä kaikkia ny voi ollakkaa. 4v olin sen jälkeen yksin koska en luottanu keneenkään ukkoon, en halunnu päästää ketään lähelle tai halunnu muutenkaan mitään, yhenillan juttuja oli kännisä mutta eipä ne parantanu olua. Sillonkuin erosin exästä, sairastuin masennukseen ja paniikkihäiriöön ja senkään takia en ketää huolinu. Viimekesänä netin kautta mun elämään tupsahti se ”ritari” joka tuli, vei sydämen ja veti jalat alta.
Hän oli mun unelmaukko, niin sisäisesti ku ulkosestikki ja kuulemma määki sille. Seurusteltiin 4kk ja ostettiin yhteinen rivari, koska kummastaki se tuntu oikialta ja oltii varmoja et tullaa loppuelämä oleen yhesä. Ukko muutti mun vuoksi toiselle paikkakunnalle, vaikka en pakottanu mutta sen takia koska mun tukiverkosto oli täälä. Oltii tosi onnellisia ku asuttii yhesä jne. Lopetin masis ja paniikki lääkityksen koska tuntu etten tarvinu niitä ku ukkeli toi mun elämään niin paljon ihanaa ja kaikkia. Noh kaikki alkoki sitte menee perseelleen. Alettii riitelee enempi ja kaikki vitutti mua ja otti päähän ja koko suhteen ajan epäilin ukkua et sillä toinen, miks haluais muhun tyytyä?
Huhtikuusa tulin raskaaksi, kaikki riiat unohtu ja mää olin onnellinen ku saan vihdoin sen vauvan mitä oon aina halunnu ja vielä mun unelmieni miehen kans, sitä ei kestäny kauon. Toukokuusa todettiin tuulimunaksi se ja riiat jatku. Sitten myös kaveri käski käyä lääkärissä minun oman oloni takia, sielä todettiin paniikkihäiriöstä, sosiaalisten tilanteiden pelosta vakavaan masennukseen. Olin kuulemma lääkärin mukaan jo todella pohjalla, ja joo olipa ittesä tappuaki tullu jo mietittyä :/ Kesäkuusa yks riita ylty siihen että ukko ei enää tienny mitä haluaa. Suhteessa kuulemma huono olla ku paikkakunta ahisti ja raha-asiat ahisti koska minä en töissä ole paniikkihäiriön takia vaan ”eläkkeellä”. Kävi tuulettuun muutamia päiviä ”omalla” paikkakunnalla, tuli kotia selvitettiin asiat ja että myydään asunto ja muutetaan ukkelin paikkakunnalle ja jatkettiin suhetta. Mä menin osa-aikatöihin rauhottavien voimin ettei ukkua ahistas raha-asiat enempää. Me oltii tosi onnellisia, ainaki mää luulin niin. Heinäkuussa käytiin ekalla lomareissulla vaunun kans. Tiesin et jotain on koska ukkeli ei ollu koskenu muhun mitenkääpä pariin viikkoon mutta kuitenki sano ettei mikään oo, en ahista sitä eikä mikään kuulemma ahista. Mut tiesin että ahisti.
Sitten ukkeli lähtikin yks viikonpäivä kun kesälomalla oli niin kotipaikalleen ryyppään kaverinsa kans, sielä viihty 2päivää ja sillä ajalla sain tietää et oli suunnitellu muuttavansa kotipaikalleen ja sinkkuutuvansa, mulle ei vaa ollu kertonu mitään. Siitä tulikin kauhee riita ja ”feissisä” jopa laitoin itteni sinkunki kans, että siitäpä saa… tuli kauhiaa riitaa ja miettimistä miten jatketaan… viikko melkeempä mietittiin ja muuta ja ukko tuli siihen päätökseen ettei halua jatkaa mun kans tulevaisuutta, kuulemma tunteet haalenneet/loppuneet… syytä siihen ei kuulemma ollu. Oli koittanu olla mun kans että jos ne tuliski takasin, mutta ei kuulemma tulleet. Mä en voi ymmärtää tota, kokoajan kuitenki puhunu että loppuelämä ollaa yhesä ja rakastaa mua jne. Sain myös tietää että olisi vikitellyt jtn eukkua pomonsa maksamalla ”ryyppy” reissulla mutta sen kiistää kovaa. Muutenkin sai sillon tällön muilta eukoilta viestejä, ei näyttäny sisältyä mulle, sano vaan että ei mitään mistä pitäis olla huolissaan. Ja kun hänen exältään kyselin niin samaa oli myös hänenki aikana, muut eukot jokapäivästä ja eron jälkeen hänkin saanut tietää että tämä ukkeli pettänyt häntä.
Meiä erosta on 2viikku vähä yli ja mää oon niiku maani myyny, mää en pysty syömään, mulla ei ketään kelle jutella muutako sisko mutta ei sekään aina voi kuunnella kun omakin perhe. Mää makaan koiran kans vaan tässä ”meidän” kodissa ja itken ikävääni… Ukkeli muuttaa omalle paikkakunnalleen, haluaa ”kaveri” olla muka vielä, pah. Ei halua kuulemma koskaan kokonaan mua pois elämästään. Mää en koskaan enää tuu näkeen sitä, koskettaan sitä, puhuun sille, en mitään. Mulla on nii ikävä ja rakastan sitä enempi ku omaa elämää koska se oli se kuka exän jälkeen tuli ja ”korjas” mut…. Nyt se sitte kuitenki rikkoki mut. MITEN voi tunteet kavota nuin yhtäkkiä vaikka yhesä asutaan ja eletään, toista ei kuulemma ole olemassa. Mää en koskaan tuu pääseen tästä yli, tuntuu et parhain vaihtoehto ois kuolla pois, ei sattus enää 😭
Feissistä kyttään kokoajan ku ”akat” alkanu sen statuksia kommentoiman vaikka meiän aikana kukaa akka ei sitä tehny, katon onko uusia akkoja ottanu kaveriksi tms… Haluaisin vaan että se tulis takas, en halua elää ilman sitä. Eilen kävin itelle kämpän kattoon ja iski sen jälkeen vasten kasvoja että JOS otan tän kämpän niin se ihminen lähtee mun elämästä lopullisesti, en haluais. En jaksa koiraa lenkittää enkä mitään, nukun ja itken vaan… en pysty syömään ku alkaa oksettaan vaikka nälkä olisi. Se ite ukkeli on kuulemma tosi pahoillaan kaikesta, ei kuulemma tunteet vaa riittäny ees puoliväliin loppuelämää, mutta ei koskaan halunnu satuttaa. Tuntuu niiku se ei välittäs mistään mitn, siltä ei tuntuus miltään, no miksi tuntus jos tunteet loppunu aikoja sitten jo?
Sen ukon paras ystävä on sanonut että joka suhteessa tämä ukkeli on kuulemma säätänyt jotain omia, meinas ettei osaa sitoutua. Ja alko se ukkeliki että vaikka olin kuulemma parasta sille ja silti tunteet loppu nii varmaa tulee oleen loppuelämän yksin. Mää en oikeesti jaksa tätä enkä pysty pääseen yli tästä… Mää oon niin yksin että joka ilta mietin miten tän olon lopettasin, aina samaan päätökseen pääsen, en vaa oo vielä uskaltanu sitä tehä. Tämä meiän asunto on rivari, helppo päästää koira takapihalle tarpeillee, ei ite tartte lähtä mihinkään, uus asunto olis kerrostalo, PAKKO ois lähtä ulos asti koiraa käyttää vaikka ei kiinnostas sitte niin yhtään! Mua pelottaa huominen kun menen vuokrasopimuksen kirjottaan, miten romahan… pelottaa muuttopäivä, romahan ihan satavarmasti… Mää oon vaa niin rikki ja väsyny… ainut ukkeli kenelle uskalsin ”paskan” suhteen jälkee antaa sydämeni ja se teki näin… Mää en ikinä luota keneenkää ukkoo, vaikka en oo luottanu ennenkään. Yksin makaan kämpillä ja pyöritän asioita mieles, mitä JOS…. olin kuulemma kauhee kyseleen ja ukkeli ei tykänny siitä… jos olisin muuttunu siitä nii oisko tää jatkunu, oisko tää jatkunu jos raskaus ois jatkunu… ei osannu sanua. Mikä vika minusa on ku en saa ukkua ees piettyä et vaikka parasta oon sille niin silti sillä tunteet kuolee mua kohtaan, mitä teen väärin? Oonko tosiaan nii kauhee ja epäluottavainen kyselijä ettei mua jakseta???
MÄÄ EN JAKSA ENÄÄ, millon tää olo lähtee pois…. aivan mieletön ikävä toista, en voi ees sanoin kuvata kuin kauhia… ja se että en koskaan tuu sitä enää näkee ku tästä muutan… Se myy tämän ja muuttaa kotipaikalleen. Miten voi toisen laittaa nuin vaan pois elämästään vaikka koettu niin paljon? MITEN?????? Eikö se välitä, vai onko koskaan ees välittänykkää…. eikö sillä oo tunteita että nuin voi tehä???? Mää en vaa tajua. Jokapäivä lähetän sille jostain asiasta viestiä tms että saisin olla sen kans vähän kontaktisa ees, kyselen että ”JOS”…. sillä menee hermo jo mun kyselyihin, sanoo vaa et on pahoillaan ja vika ei minusa. Kysyin että onko mahollista että tulis joskus saamaa tunteet takas, ja onko varma… oli kuulemma 99% varma ettei tuu saamaan, kuulemma aika epätodennäköstä. Se rakasti mua kuulemma enemmän ku exäänsä ja silti sillä ja exällä ei tullu tätä…vaikka siinäkin suhteesa se ”pomppi” 5v, eros, yhtee, eros, yhteen, ei kuulemma tienny mitä haluaa ja se exä nainen oli sit laittanu poikki loppujen lopuksi homman, ukkeli sano että hän on pistäny eukon pihalle kun halunnu elämän muutoksen…kumpiha tuostaki totta puhuu.
Mää toivon että joku ihana ihminen auttas mua ees jotenki tästä selviään… en tiiä millon teen ja mitä muuten… kännisä se aina mielesä että pitää kaverille antaa ”pilsut” piiloon etten tee itelle mitään. Vaikka en kyl oo juonu ku 1 eron jälkee ja sillo ikävä vaa kasvo ☹️ Mää haluan vaan että tää tuska loppuu… ei tätä normaali ihminen VOI kestää kauaa….Joo aika kuulemma parantaa muttako EN jaksa oottaa sitä ajan päättymistä, kuolen kuitenki ennen sitä.
Anteeksi näin pitkä ahistukseni, on vaa nii paha olla etten tiiä mitä teen 😭
Kyllä mä kans uskon että se välittää mutta ei vaa pysty olee sun kans väleissä ku näkee miten kärsit ja se on hänen syytään.
Meillä taas eri tilanne, oli puhe että ois keskusteltu maanantaina asiat selväksi jne kaiveltu vanhoja jne... Exä puhu sillain niinkö meillä saattas olla vielä mahollisuuttaki mut ku perjantaina asiasta kysyin että onko meillä mahollisuus palata yhteen nii vastas että aika epätodennäköstä... Noh, mä sitte sanoin että unohetaan keskustelut ja kaikki, et jatketaa niikö ennenki.... ex kysy sit et ollaanko yhteyksissä, vastasin et parempi ku ei.... Mää aina vaa alan toivoon että mentäs takas yhteen ku se kertoilee nuista sen ikävistä jne... eli haluaa pitää mua otteessaa ja sen etten mää jatkas elämää ilman sitä.... Mun on ehkä helpompi olla ku en oo sen kans tekemisissä, en ala ainakaa mitään kuvitteleen tai toivomaan vaikka se toivo ei lähekkää mihinkää et saisin sen takas.... en vaa tajua miks se nuista sen ikävistä ja näistä kertoilee JOS se ei kuitenkaa halua mua takas... sehä sitte sillä mua loukkaa...😭 TOIVON että pääsisin tästä nyt yli ja unohtasin sen, vaikka tuskin sitä koskaan tulee tapahtuun mut toivossa on hyvä elää.... menetin elämäni rakkauden ja en tuu koskaan sitä takasin saamaan, sattuu niin perkeleesti....
Hitto ku voisin itekin uskoo siihen että se välittää. Olis paljon helpompaa kun tietäis että sillä oli tunteita, ja parasta jos sillä olis niitä edelleen. Mut vaikka kuinka yritän parantaa oloani niillä ajatuksilla et se välittää, suurin osa minusta sanoo ettei se välitä. Mut toivon että se vielä joskus haluaisi jutella kanssani. Mutta tulen varmasti pettymään. 😭
On niin turhauttavaa kun laskee päiviä erosta. Siitä on kohta jo viisi kuukautta eikä ole tullut minkäänlaista helpotusta. En vaan pysty jatkamaan eteenpäin. Olen niin kiinni menneessä ettei tulevaisuus kiinnosta. Tuntuu ettei mulla ole elämälle enää mitään annettavaa, eikä elämällä ole mulle mitään annettavaa. Sain sen mitä olin etsinyt ja halunnut, mutta menetin sen. Mitä siis voisin enää saada. 😑❓ Niin paljon exän kanssa suunniteltiin perheen perustamista ja yhteistä tulevaisuutta, nyt olen ihan tyhjän päällä. Monta kuukautta yritettiin lastakin, sitten kun erottiin niin huomasin olevani raskaana. Siinä vaiheessa päädyin keskeytykseen, koska olin ihan rikki, niin hajalla kun voi olla. En olisi kestänyt raskausaikaa, ja pelkäsin että katkeroidun sitä lasta kohtaan, koska suhde päättyi niin ikävästi. Noh, nykyään kadun ihan älyttömän paljon sitä ratkaisua. Eikä sekään helpota tätä masennusta yhtään. ☹️ Kaikki kyllä sanoo että ratkaisu oli oikea, koska tilanne oli tosi hankala. Mutta nyt toivon että olisin jaksanut jatkaa. Miksi ihmisen pitää tehdä niin paljon virheitä elämässään. Voi tätä itseinhon määrää mitä tunnen!
Teidän tilanneko on nyt se ettette ole missään väleissä, ymmärsinkö oikein? Toivottavasti se auttaa sinua pääsemään eteenpäin elämässä. Vaikka ikävä on varmasti raastava. ☹️
Mää kans sain kaiken mitä olin kaivannu, oottanu ja halunnu, kaiken menetin samallai ja en tosiaan tiiä miten selviän tulevasta... mietin iltasin aina että MITEn pystyn joskus jonku toisen ukon kans oleen, hyi, en mitenkää..... MITE voin löytää enää sitä oikiaa ku se oikia kävi mun elämässä oleen jo ja lähti siitä ja en tuu koskaan enää saamaan takasin sitä. Samallai myös mä olin raskaana ku erottiin mutta meni kesken stressin takia ja oisin pitäny kyllä vauvan, oisin jollain tavalla saanu piettyä exän mun elämässä mutta eipä sitte käynykkää niikö elokuvissa 😭
Juu me ei olla enää missää väleissä/tekemisissä... mää en pysty ku tuntuu nii pahalta aatella ja miettiä et misä se menee kokoajan ja sitte alkaa vittuileen sille niist muista akoista viesteillä ku pää ei kestä... näin ku ei olla tekemisis nii ehkä helpompi olla vaikka ikävä kyllä on... ja kokoajan vaa ootan että se laittas taas viestiä että sillä ikävä jne nii sitte voisin jutella sen kans mut nyt uskon että tää oli viimenen kerta ku laitettiin välit poikki, siis lopullista 😭
Mä en todellakaan tuu löytään enää ikkään ketään, ja ku haluaisin vaan sen yhen, miksei se halua olla mun kans??? Mikä minusa vikana???
Mää toivosin että se sun exäs ottas jtn yhetyttä tai tekis jtn että saisit mielenrauhan ja vastauksen kysymyksiin, tiiän kui paskamaista on olla epätietoisuudessa ja kui se sydäntä raastaa 😭 Mut uskon mä sen että sulla on annettavaa elämälle vielä niin paljon, vaikka ei nyt siltä tunnukkaan.... Mut luulen että meillä kaikilla on joku tarkotus vaikka omaa tarkotusta oonki alkanu epäileen ku en oo saanu elämäni aikana muutako paskaa vaa niskaan... Mut kai mun tarkotus on sitte olla muitten "paska säkki"... onhan siinäki jotain... Huoh...
Ikävä raastaa mieltä ja sydäntä ja tästä ei selviä....
Mäkin joskus hetken aikaa leikittelen ajatuksella et elämä jatkuu ja ehkä mä joskus löydän jonkun toisen jota rakastan samalla tavalla. Mut se ajatus kestää vaan hetken, sit alkaa oksettamaan. Niin ei vaan voi käydä. Ja sit se että exällä tulee olemaan joskus (ehkä jo nyt) joku toinen jolle se sanoo ihania asioita, jota se koskettaa samalla tavalla kun minua. En vaan kestä. Ajatus oksettaa, ahdistaa, itkettää.... Sen ihmisen kanssa kaikki vaan tuntu jotenkin niin oikeelta. Vaikka meidän suhde olikin vuoristorataa, oli välillä riitoja vähän enemmänkin. Mut loppuun asti me puhuttiin et rakkaus voittaa jne. Miksi sitten toinen yhtäkkiä yksin päättää ettei se voitakaan, eikä edes voi kertoa minulle miksi mielensä muutti. Tuntuu että toistan täälläkin vaan itseäni, mut nää samat asiat pyörii päässä koko ajan, niin niitä tulee väkisin toistettua. Sori.
Alan vihaamaan itseäni koko ajan vaan enemmän ja enemmän. Kadotan itseni, en ole enää yhtään samanlainen mitä olin ennen. En jaksa olla ihmisten seurassa, hermot on tosi kireellä. Enkä jotenkin osaa arvostaa enää ihmisiä niin kun ennen, olla kiitollinen kaikesta. Vaikka olen kyllä jollain tapaa kiitollinen ihmisistä jotka on tukena, mutta en tarpeeksi, enkä osaa näyttää sitä. Enkä edes jaksa. Tuntuu että exäni vei mennessään kaiken, minustakin jäi jäljelle vain kylmä ja kova kuori. Toisaalta en halua olla tämmönen, osa taas ei välitä. Suurin osa minusta taitaa tällä hetkellä olla asenteella "ihan sama", koska en jaksa, pysty enkä kykene tekemään asialle mitään, eikä ees kiinnosta. En vaan halua tuntea enää tätä ikävän tunnetta, se on liian raskas taakka kantaa, kaikki voimat menee siihen.
Mua kans oksettaa nuo ajatukset että exällä joskus jos ei oo jo nii toinen jota se koskettaa samalla lailla ku mua ja puhuu samalla lailla ku mulle... mä koitan olla miettimättä niitä mutta silti ne mieleen aina jostain ilmaantuu. yhtä persettä. Voispa vaa katkasta jonku jutun päästä et unohtas koko ihmisen ja kaiken siihen liittyvän, tunteet ja kaikki muttako ei nii ei... 😭 Mua ei haittaa vaikka toistatkin, niin teen itekki ku ne asiat aina mielesä just onki ja ku niistä ei pääse eroon millään vaikka haluiski. Tänää mun tätiki sano että meleko paskamainen juttu kun ite olin suhteen alussa niin varovainen just ku en osaa luottaa enkä uskaltanu ketään päästää lähelle ja sittekun antoki mennä täysillä sydämellä nii toinen tekee näin, MITEN muka tän jälkeen voi luottaa enään keenneenkään, ei todellakaan mitenkään. Käytiin toissapäivänä exän kans siivuaan meiän entistä kotia ja tulin taas siihen tulokseen että koitetaan olla sitten väleissä, vaikka ahistaaki muttako en haluais menettää sitä kokonaan vaikka senki oon jo tehny, en tuu saamaan siltä ikinä sitä mitä mä haluisin ku se ei ajattele mua enää ku kaverina, ne viimesetki tunteet sillä kuulemma meni siinä ku sanoin viime perjantaina ettei olla tekemisissä.... paskaa mitä paskaa.... noh, kokeillaan näin sitte.... emmä aio kuitenkaa sille txt tai soitella kokoaikaa... olokoot omasa täydellisesä akka painotteisesa elämäsä.... Vitun paska ukko.... tulispa kunnolla viha päälle nii voisin vihata sitä ja sen myötä unohtaa mutta prkl rakkaus ku menee aina ja voittaa... Joulut yksin, kaikki juhlat yksin... ei enää sitä oikiaa vierellä 😭 Kai mä sit kaien tän oon ansainnu, en muuta selitystä keksi tämmöselle.... Mää toivon todella että mä oisin joskus vielä ehjä... yksin kai aina mutta haluisin olla ehjä ja onnellinen... Nyttenki tekee vaa mieli juua ettei sillon tulis kokoaika mieleen kui paskaa elämä voi olla!!!!!
Toivottavasti sulla helpottas ees vähän, todella surullista tämä tämmönen ja kun en voi mitenkään sua auttaa ☹️
Mulla oli kans suhteen alku aikana sama, etten voinut uskoo et toinen oikeesti rakastaa. Mä aina äidille sitä itkin kun en osannut nauttia, pelkäsin ettei toinen ole tosissaan, koska ajattelin ettei kukaan nyt minua voi rakastaa. No sit jossain vaiheessa uskalsin rueta luottamaan toisen tunteisiin ja aloin sit itekin täysillä rakastaa. Ja tämän siitä sitten sain. Ite syytän itteeni kyllä ihan kaikesta, olen vaan niin paska ihminen ettei se enää kestäny mua. ☹️ Ja tuli nyt sekin selväks ettei se rakastanut, ihan niin ku alussa pelkäsin.
Onneks se sun exä kuitenki jäi auttamaan sua sen teidän yhteisen asunnon kanssa yms. Mulla kun tilanne oli se että jouduin hoitamaan itse KAIKEN koska toinen vaan läks. Jouduin maksamaan ite kaikki vuokrat ym. kulut. Oltiin tehty vuoden sopimus siihen asuntoon, ja piti sit maksaa ylimäärästä ku kämpästä lähin, koska oltiin vasta muutama kuukaus siinä elelty. Exä ei tietty näistäkään joutunut kärsimään, vaan eli jo omaa elämäänsä.
Iskä tänään sano etten ole enää oma itseni ollenkaan, koko ajan suupielet alaspäin, en jaksa enää jutella yms. Mut kun ei vaan enää kiinnosta mikään.
On se vaan muuten jännä että kaikki ajatukset vie tähän exään. Vaikka olis mielessä joku juttu mikä ei siihen ihmiseen millään tavalla liity, niin ajatukset kulkeutuu aina jotain rataa siihen ihmiseen. Kun olis vaan niin paljon helpompaa ku vois vaan unohtaa, tai just vihata. Mut kun en kykene tunteitani muuttamaan. Tää vaan on niiiiin vaikeeta, vie voimia ihan sairaasti tää tilanne. Ja oon huomannut että alan koko ajan vaan enemmän ja enemmän miettimään elämäni päättämistä. Jotenkin vaan tunnen sen ettei tää tästä parempaan suuntaan enää mene. Ei voi mennä. En halua elää tätä elämää enää, ei tässä ole mitään elämisen arvosta kun päivät lipuu ohi, kaikki samanlaisina. Olen niin yksinäinen, yksin.
Kiitos että jaksat kirjotella mun kanssa täällä. On aina yhtä mukavaa kun huomaan että olet vastannut. Saa hetken edes jotain "muuta" mietittävää.
Mä kans mietin et kiva ku jaksat vastailla, tai sua ees kiinnostaa vastailla toisen huonoihin juttuihin mutta kai se on siinä että ku ollaan nii samasa tilanteesa. Ja kyllä mä aina ootanki että vastaat, ku jos et vastaiskaa nii sitte ois sattunukki jottain 😞
Mut tost meiä asunto hommasta nii se kämppä jäi exälle ku sen nimisä oli kaikki lainat ja semmoset, mun oli helppo siitä vaa muuttaa ku ommaa nimiä en ollu laittanu mihinkään... ja sen takia oltii sitä vähä siivomasa tai mä olin exän kaverina että se sais sen välittäjän kutsuttua sinne ja sais myytyä sen ja sielä mun pitää pyykit viel käyä pesee ku ei oo konetta täälä uuesa kojisa. Mut ihan kiva ku exä antaa käyä siel peseen ja on siel viel jtn mun laatikoitaki mikkä pitäs saaha haettua muttako ei vaa innosta tai jaksa.
Ooksää ajatellu mitään mieliala lääkitystä??? Mullaha se on ollu mutta lääkäri oli sitä mieltä et sitä nostettas nytkö tämä eroki tuli... musta se on helpottanu sen nostamisen jälkeen, mä en märise enää exän perään siis märisemällä, tottakai ajatukset ja kaikki on mut päivät ei mee itkemiseen... Ja ehkä se on "pikkusen" siihen ikäväänki helpottanu.... oikeesti, kokeilisit sinäki nii voisin vaikka vannua että se alkas helpottaan siitä. Sä näyttäsit ennemmin sille exälles ettäku voit josaki vaiheesa näyttää että ootki elosa kaiken sen paskan jälkeen että ei saanukkaa sua nujerrettua... Jotenki mää alan sillain aatteleen että koitan osottaa hirveesti onnellisuuen ja elämisen merkkejä exälle vaikka asiat ei niin oiskaan mut kuhan se luulis nii tajuais se perkele mitä menettää... tai menetti siis.
Sitte mä menetän exän jopa kaverinaki ku se on saanu sen asunnon myytyä eikä sillä syytä enää tulla tänne paikkakunnalle, tuskin ihan mua varten tänne tulis, mut saa nähä kauo siihe myymiseen menee sitte, en tiiä.
Mut mulla huoli susta, suosittelen kokeileen niitä mielialalääkkeitä....oikeesti, ne helppais tosi paljon, ainaki mua alkanu vähä helppaan. Ja mulle saat kyllä täälä purkaa ja toistella asioita nii paljo ku haluat, minä kyllä luen ja "kuuntelen"... saa eri näkökulmaa vähä sitte omiinki juttuihin 🙂
Asiasta kolmanteen, käytin äsken mun koiran pihalla joka siis on kohta 1 vuotias tanskandoggi, eli vasikan kokonen koira nii voi että ku se näki puluja, mikä saalistusvietti sille tuli... se pomppi niitten peräsä ja voit kuvitella ton kokonen koira miten mä ite pompin sitten sen koiran peräsä, niiku aropupu... no kanssaihmisillä oli ainaki hauskaa ku kahtovat meiän lenkkeilyä ja pomppimista 🙂
Voi että. Eläimet on kyllä ihania. Itelläniki kolme kissaa. Ne ainakin aina jaksaa kuunnella kun niille marisee. Ja tietää ettei ne petä, pysyy ystävinä ylä- ja alamäessä. Tässäkin tasasessa alamäessä ollut mukana hyvinä lohduttajina. Välillä kävi kyllä sääliks niitä kun en oikein jaksanut tehdä mitään niidenkään eteen, vaikka ne on mulle todella rakkaita. ☹️ Nyt oon sitten ollut aika kauan kissoineni vanhempieni luona. Porukat nimittäin kerran tuli mun asuntoon ja kun ne näki missä kunnossa se oli, ne ei enää tykänny ajatuksesta et oon siellä yksin. Siellä oli kuulemma tooosi sotkusta ja törkystä, ku en oo jaksanu siivota tai mitään. Mut en mä sillein ite ees ollu huomannu et siellä niiiiin sotkusta olis. Ja ennen tykkäsin sisustamisesta, muuttamisesta yms. Mut tää muutto ei ollut sellanen, enkä saa mitään iloa kodin laittamisesta. Kerran ostin uuden maton, ja odotin sitä mukavaa tunnetta mikä tulee kun saa uuden maton lattialle. Noh, laitoin sen paikalleen, totesin et siinä on matto. Siinäpä se. Ei sitä samaa tunnetta mikä siitä ennen olisi syntynyt. Sen takia se asunto varmaan sit on huonossa kunnossa, ku mulle on ihan sama missä paskassa asun. Fiilis on sama kuitenkin.
Mulla on mielialalääkkeet ja lääkkeet ahdistukseen yms. En vaan ole huomannut että ne tehois tähän omaan olotilaan millään tavalla. En osaa rueta miettimään asioita järkevästi, enkä saa otetta elämään. Liikaa kysymyksiä jne. Mua harmittaa kun mulle annettiin mielialalääkkeisiin resepti alle vuosi sitten. Sillon en hakenut lääkettä, ja kadun sitä ihan sairaasti. Taas yksi asia lisää mistä syyttää itseään. Koen että eromme oli täysin minun ja pahan oloni syytä. Jos olisin alkanut syömään lääkkeitä ajoissa, ja käymään psykologilla, ehkä se olisi pelastanut suhteemme ja minä olisin saanut elämäni kuntoon. Nyt se on jo liian myöhäistä. En voi voittaa tätä masennusta kun menetin elämäni rakkaimman ihmisen. ☹️ Aiemmin se olisi voinut onnistua, toisen tuella. Mutta olin niin itepäinen etten lääkkeitä syönyt enkä käynyt ammattiauttajalla. Voi miten paljon sitä ihminen osaakin itseään vihata. Olen pilannut elämäni ihan kokonaan.
"Mikä voisi tappaa kuoleman sisältäni
Ja minkä avulla voisin siitä päästä irti
Siitä joka siellä hitaasti etenee
Siitä joka ruumiissani laajenee
Kuka vois mut pelastaa
En ole enää aikoihin ollut oma itseni
Ja joka päivä vieläkin kysyn itseltäni
Miksi juuri minä kuihdun ja karisen
Mut ehkä minä tämän ansaitsen
Jos en tästä elämästä
niin sit varmaan jostain aiemmasta
Ottakaa se pois tai lopettakaa kokonaan
Mieli huutaa mutta huulet ei liikahdakkaan
Ottakaa se pois tai päästäkää mut lähtemään
Mieli huutaa mutta ruumis ei hievahdakkaan
Täällä aika laahustaa kuin nuo haamut käytävillä
Myrkyt joita minuun tungetaan ne ei auta ollenkaan
Siks toivon että se unieni kasvoton poika ottais minut mukaansa
Vihdoinkin hän saisi minut johtaa paikkaan parempaan
Tähtitarhojen taa, kohti viimeistä satamaa"
Tää 51koodia - Viimeinen satama kipale kuvaa jotenkin täydellisesti mun olotilaa ja ajatuksia.
Hmm. Tulin juuri baarista kotiin (porukoille). Oli vissiin ihan hauska ilta, mut harmittaa ihan hirveesti että jää sit kuitenkin vaan sellanen paha fiilis kaikesta. Siitä on yli 7 vuotta kun olen ollut sinkku, baarissa en koskaan ole ollut sinkkuna. Tuntuu niin oudolta kun tietää ettei kukaan odota kotona. Tää elämä ei vaan ole minua varten. Ikävä on kova!! En halua olla sinkkuna, haluan olla sen ihmisen kanssa joka oli minulle se oikea, jonka kanssa oltiin jo kihloissa. Mut ei mulla muuta, en saanut unta joten tulin kirjottamaan tänne turhan ja lyhyen tekstin. 😝
On jotenkin niin outoa kun on kadottanut itsensä ihan täysin. Sitä vaan "elää" elämää, tekee asioita, mutta tuntuu että sivullisena katsoo vierestä. En ole enää ollenkaan se ihminen mikä olin vielä muutama kuukausi sitten. En pidä tästä uudesta minusta senkään vertaa mitä ennen. Olen aina kärsinyt suuresta itseinhosta. Tai en aina, se alkoi vasta yläasteen jälkeen. Mutta nyt se on erittäin voimakasta. En voi enää hallita tekojani. Hukutan suruni alkoholiin, juon kalsarikännejä ja on mukamas niin kivaa. Ei tää ole, ei ole yhtään kivaa. Miten joku ihminen voi viedä mennessään kaiken, minuuden, elämäni, sen mikä olin.
Sirppi ja Rikottu,
Kiitos teille tästä ketjusta. Kun itse on vähän samanlaisessa tilanteessa on helpottavaa lukea että muillakin on samanlaisia ajatuksia, vielä jonkun ajan kuluttua erostakin. Munkin erosta on jo kuukausia, mutten vaan pääse asiasta "yli", niinkun läheiset tietysti käskee tekemään ja jatkamaan elämää. Miksipä minä sitä niin erityisemmin jatkamaan kun näyttäisi se jatkuvan itsekseenkin, tein minä sitten asialle jotain tai en. Siksipä vaan kellun mukana, en tee mitään, mikään ei tunnu miltään. Paitsi pahalta.
Oikeastaan halusin kirjoittaa tähän ketjuunne ihan siksi koska molemmat on useaan kertaan kirjoitelleet siitä miten millään ei ole enää väliä eikä teillä tarkoitusta. Mutta miettikääpä kuinka paljon ootte saaneet toisistanne tukea, siitä että kirjottelette tänne. Ootte kumpikin vähäsen helpottaneet ventovieraan oloa justiin pimeimmällä hetkellä. Eikö se oo kuitenkin aika arvokasta? Ootte tehny jollekin toiselle tästä helvetistä vähän helpomman sietää? Ja ennen kaikkea ette vaan toisillenne. Tätä ketjua lukee muutkin samassa tilanteessa olevat ja saa siitä lohtua. Vaikka heillä ittellään oiskin niin tyhjä olo ettei oo mitään mitä vastata tai kirjottaa.
Mä ajattelen eksää edelleen päivittäin. Oikeestaan vois sanoa tunneittain. Joskus saattaa vahingossa hurahtaa tuntikin etten ajattele, ja itse oikein hämmästyy. Herään aamuyöllä painajaisiin eksästä ja tämän uudesta (jonka vuoksi minut jätti) enkä viitsisi nukahtaa uudestaan koska tiedän että aamuun asti on luvassa vain sitä samaa lajia. Ei oikein oo ruokahalua, ei työmotivaatiota, ei viitti mennä mihinkään eikä mikään kiinnosta. Väsyttää. Varmasti johtuen siitäkin ettei syöminen kiinnosta, tottahan siinä väsyy kun ei syö eikä ulkoile. Mun eksä ei oo pitäny muhun sanallakaan yhteyttä, ei yhtäkään soittoa, viestiä, mitään. Viime viikolla käveli kadulla ohi ilmeenkään värähtämättä. Mä meinasin kuolla siihen paikkaan, olin ilmaa.
Vaikea on munkin nähdä miten tämä tästä mitenkään paremmaksi muuttuis. Mutta ehkä joskus tulee joku ja todistaa että oon väärässä siinä asiassa. Mutta sitä odotellessa, mun ratkasu on ainoostaan ollu koittaa hyväksyä se että elämä ei oo nyt just mallillaan eikä mukavasti, mutta sen ei tarvi tarkottaa että en vois tehdä siitä kurjuudesta ja helvetistä edes vähän mukavamman ikioman helvetin ittelleni. Jos on pakko surra ja ikävöidä, niin voi sentään surra ja ikävöidä hyvän kahvikupin ääressä tai kivasti peiton alla. Jos työmatkoilla itkettää, niin kyyneleet voi samalla vaivalla pyyhkiä kivan uuden takin hihaan, siinäpä hyvä syy ostaa sellanen. Koitan iltasin keksiä edes yhden hyvän hetken jokasesta päivästä, vaikka parin sekunninkin mittasen, olipahan paska päivä taas mutta edes sen hetken verran oli ihan siedettävää. Joskus niitä hetkiä on vaikee keksiä, joinakin päivinä voi olla jopa pari kolmekin jos ei nyt hyvää niin siedettävää asiaa tapahtunu. Ei niitten tarvi niin ihmeellisiä olla, silti auttais eteenpäin. Tämän päivän yksi hyvistä hetkistä vois olla vaikka tämän ketjun löytäminen, se kun huomaa että tän kurjan pallon päällä on ees pari ihmistä jotka tietää miltä musta tuntuu nyt, kun itse läpikäy samaa.
Naiset, onhan tää ihan hirveää kuraa, mutta josko sieltä kuralammikon keskeltä pilkistäis ees joskus vaikka kolikko. Ja sen kirkkaampi puoli ylöspäin.
Aurinkoisia syyspäiviä molemmille!
Heippa
Menny taas huonompaan, exä ollu viimeviikolla 2 yönä mulla ja se mieletön ikävä kasvanu takas minkä oon saanu suht piettyä aisoissa ja poissa.... en tiiä miks ees päästän sitä yöks muttako se on se tuttu ja turvallinen ihminen eikä mulla kiinnostustakaa muita kohtaan ☹️ Sain kuulla et exällä ollu jo sänkypuuhiaki toisen kans ja se tuntu niikö puukolla ois riipastu viimesetki mitä sydämestä jos siitä on jälellä nii pois 😭 Tää on taas yhtä persettä koko homma... exä on kohta saanu sen kämpänki myytyä nii empä mä sit nää sitä enää, mitäpä se eripaikkakunnalle mun takia vaa ajelis, ei mittään ☹️ Treffi kutsuki tuli mulle muttako ei vois vähempää kiinnostaa, ei siis niiiiiin yhtään....
Sen voin sanoo et kai sitä pahimman yli on päässy ku ei vielä oo itteesä tappanu mut en tiiä miten ja millon tästä rakkauesta ja ikävästä pääsee eroon, tää on niin paha tunne ku ikävöi toista ja sitä ei voi kuitenkaa saaha enää koskaan.... Miks mää rakastan vielä sitä ihmistä, miks vaikka se käyttää vaa mun tunteita hyväksi ja mää sallin sen... MIKS????
Taas tuntuu ettei vaa jaksa enää, vkloppuki meni vaan nukkuesa... 😭
Rikottu, koita jaksaa.
Toista ei pitäisi kai neuvoa kun ei tilannetta oikeasti voi tuntea, mutta luuletko että sinulle olisi sittenkin parempi pistää vähän aikaa eksän kanssa asiat jäähylle? Tuo yöksi ottaminen vaan avaa kaikki hiukankin arpeutuneet haavat uudelleen. Jos se menee niinkuin laastarin kanssa - hiljaa nitkuttaen irrottamalla ei kirpaise kerralla niin paljoa, mutta koko ajan sattuu ja hommassa menee ikuisuus. Kertarepäisy sattuu lujaa mutta sitten se on ohi.
Kirjoitapa vaikka tänne plussat ja miinukset sen yöksi ottamisen puolesta ja vastaan. Kumpia tulee enemmän?
Niihän se olis että kerralla poikki muttako mä en sillai haluais menettää sitä ihmistä kokonaan ikkään... ☹️ APUA, plussat ja miinukset...ööööö PLUSSAT: Hyvä seksi (tuttu ja turvallinen, osaa jo jutut), Saa nukkua sen kainalossa ikävää pois ku se ottaa kii, ei tartte olla yksin.... en kyl yhtäkkiä muita saa päähän :O MIINUKSET: Ikävä kasvaa ku se lähtee, saa mut tunteen et se rakastaa vaikka niin ei ole, se ei halua muutako seksiä, ikävä ja ero vaan pitkittyy ja pitkittyy, se käyttää mun tunteita hyväksi tossa seksi asiassa, onkai niitä huonoja puolia tai hyviä enemmänki, en vaa keksi niitä enempää.... tai sitte ei pääkoppa kestä ajatella niitä, en tiiä :O
Voin kyllä itse ihan kokemuksesta kertoo ettei todellakaan ole yhtään sen helpompaa kun laittaa kerralla poikki. Ainakaan tässä minun tapauksessa. Ehkä asia olisi ollut toinen jos oltais erottu "oikealla" tavalla, eikä sillein että toinen vaan selittämättä häviää. Mut kohta siitä on kuitenkin jo puoli vuotta, enkä ole päässyt siitä yli, eikä ikävä helpota ollenkaan. Ehkä olen vaan liian herkkä, luulen ettei exäni enää edes muista minua koska aikaa on kulunut niin paljon, eikä sillä selvästi tunteita ollut. Mutta mä tekisin kuitenkin ihan mitä vaan jos saisin sen ihmisen takaisin elämääni.
Edellinen (ei siis tämä puoli vuotta sitten päättynyt) suhde päättyi niin että oltiin eronkin jälkeen ystäviä, tavattiin, oltiin yhteyksissä, ollaan edelleen. Jotenkin siitä suhteesta pääsi paljon helpommin yli. Olen hyväksynyt sen ettei sen kanssa enää olla, sillä on uusi tyttöystävä yms. Mutta nyt, en pysty hyväksymään tätä ollenkaan. Jos minä saisin tietooni että exällä on ollut jo muita suhteita, seksisuhteita vaikka, niin varmaan kuolisin siihen ahdistukseen minkä se aiheuttais. Koska pelkkä ajatuskin ahdistaa niin paljon että meinaan kuolla, tukehtua.
Suru, ikävä, viha, itseinho, katumus, katkeruus, yksinäisyys, tyhjyys... tässä tunteita mitä nykyään käyn läpi. Kaikki hyvät tunteet on kadoksissa, en tunne iloa mistään. Paljon tunteita, mutta miten näiden avulla voi jaksaa eteenpäin? Olen niin lopussa, lähellä luovuttamista. Tuntuu että viimeisiä viedään, voimavarat ei riitä.