Hyvä mies, mutta valehtelee
Hei kaikki!
Minulla on ongelma enkä tiedä mitä tekisin. Olen seurustellut yli vuoden hyvän, huolehtivan, hellän, komean ja kaikin puolin ihanan miehen kanssa. Ongelma on, että kyseinen ihana mies on valehdellut minulle koko vuoden lähes kaikesta. Lopuksi hän jäi kiinni. Itki ja katui. Selitti että halusi vaikuttaa paremmalta kuin on, että pelkäsi menettää minut. Hän on saksalainen yli 50 v. mies, minua 2 vuotta vanhempi, insinööri, joka on asunut Suomessa 16 vuotta.
Hän on ollut tosi luova niissä valheissaan. Hän kertoi alussa, että on eronnut, mutta omakotitalo on vielä myymättä ja siitä on tulossa vaikka mitä, vaikka siitä onkin vielä velkaa maksamatta. Hän halusi melkein heti muuttaa yhteen ja perustaa yhteisen kodin, lähes aina se puhui siitä, miten häntä ei tyydytä pelkkä viikonloppusuhde. Totuus oli, että avioeron harkintavaihe oli vielä menossa silloin kun tutustuimme, vaikka hän kyllä asui jo erillään. Ja avioerossa hän menetti kaiken ja koska ero oli riitainen, joutui hän vielä maksamaan exälle kaikenlaisia korvauksia oikeudenkäynneistä ja pesänjakajan laskuista. Mies on nyt ulosotossa, menettänyt luottotiedot ja asuu kurjassa vuokrakämpässä, johon ei ole kertakaan mua kutsunut. Nämä kaikki paljastuivat ns. vahingossa kun aloin kyselemään mitä hänen asioille kuuluu enkä lopettanut ennen kun sain vastaukset musta valkoisella. Jotenkin sen pystyn vielä ymmärtämään, hän varmaan häpesi tilannettaan eikä halunnut kertoa… Outo oli se, että hän mokoma ei tiennyt että talo oli jo myyty, ex-vaimo lunastanut hänet ulos ja maksanut pankille lainat. Miten on mahdollista että aikuinen mies ei tiedä, onko hänellä enää taloa vai ei, onko pankkilainaa vai ei. Eikä tiedä, että hänet on haastettu käräjäoikeuteen avioeroon liittyvissä velkomusasioissa. Kyllä silloin haastemies etsii vaikka maan alta.
MUTTA. Sen lisäksi hän keksi tosi outoja valheita. Hän on ollut naimisissa myös Saksassa ja siitä avioliitosta mulle kerrottiin aivan James Bond tyyliin tarinoita. Vaimo oli ollut suuren uskonnollisen kultin jäsen ja siirtänyt koko heidän omaisuutensa sille kultille. Ja että hän oli sitten ottanut eron ja kasvattanut tyttären yksin. Ja että olivat vielä vaihtaneet identiteettiään, uudet nimet, uudet kasvot ja kaikki. Ja että he olivat olleet vaarassa, heidän taloonsa oli ammuttu jne. Ja sitten vielä. että hän ei voi palata Saksaan koska ei ole palauttanut sotilaspassiaan. Hoh-hoijaa. En millään uskonut näitä tarinoita ja olin tosi ihmeissä. Ja lopuksi hän tunnusti että oli valehdellut jotta vaikuttaisi mielenkiintoisemmalta kun on !!! Totuus oli, että hän oli tullut Suomeen komennusmatkalle, josta tulikin pitempi prokkis, joka sitten aiheutti eron. Ja tytär, silloin lukiolainen jäi äidilleen. Tavallinen tarina siis.
Ja edellisten lisäksi paljastui vielä tosi paljon suuria ja pieniä valheita, mitä kaikkea hän oli mulle vuoden aikana kertonut. Muun muassa hän kertoi minulle ja minun sukulaisilleni, että hänellä on yliopistotutkinto, vaikka onkin AMK. Ehkä siksi, että itse olen VTM ja kaikilla sukulaisillani vähintään yliopistotutkinto. Mutta on sellainen valhetelu hirveän lapsellista ja typerää!!!
Meinasin aluksi panna suhteen poikki saman tien. Olin vihainen, suuttunut, raivostunut, pettynyt. En enää tiennyt kuka on se mies, jonka kanssa olen seurustellut kokon vuoden. Onko hän patloginen valehtelija, hullu, psykopaatti, rikollinen, tyhmä, petollinen gigolo vai pelkästään eksyksissä oleva onneton ihminen. Jotenkin meni näin, että annoin anteeksi. Muuten hän on siis tosiaan hellä, hyvä, huolehtiva ja lämmin ihminen. Komeakin kun mikä! Hän auttaa mua ihan kaikessa, pesee ikkunat, korjaa kaikenlaiset härvelit. imoroi jne. Laittaa ruokaa. Ja vaikka hänellä rahaa ei paljon ole, ei hän ole kertakaan kysynyt minulta rahaa eikä antanut tarjota. Päinvastoin. Hän on vienyt mut teatteriin, ravintolaan syömään ja tuonut kukkia ja tuonut mukaan viikonlopuksi ruokaa, viinejä jne. Hän siis ei käytä mua hyväksi. Kesäreissu Englannissa oli ihana, hän oli siellä ihan eri ihminen, rento ja itsevarma. Täällä Suomessa hän on kuin nujerrettu ja takertuu minuun koko kiihkolla.
Mitä mä teen? Hän on minulle tosi rakas ja tunnen myötätuntoa häntä kohtaa, että hän menetti kaiken avioerossa. Mutta ne valheet. Minun ystäväni ja sukulaiseni ajattelevat, että minulla on maailman ihanin mies. En ole raaskinut kertoa, että ihana kyllä, mutta valehtelee. Ettei mies ei olekaan käynyt Zyrichin yliopistoa, hän kerskasi vaan.. Että hänen tyttärensä ei olekaan rikoskomissaari Saksassa. Että itse asiassa hän ei ole nähnyt tytärtään yli 5 vuotta. Jostain syystä ovat välit menneet poikki. Tytär on kuulemma mennyt naimisiin, saanyt 2 lasta, mutta isä ei tiedä tyttärensä uutta sukunimeä, kun tytär ”ei ole kertonut”. Eränä päivänä tytär oli kuulemma soittanut tuntemattomasta numerosta ja kertonut, että on muuttanut ja että hänellä uusi puhelinnumero, jota ei kerro. Hmmm. Noloa ja surullista, raivostuttava.
Mutta tämä ihana mies pyytää anteeksi, lupaa ettei valehtele enää koskaan. Että etsii tyttärensä ja tekee sovinnon sen kanssa. Että menee suomen kielen kurssille. Että alkaa seurata myös Suomen uutisia. Että lopettaa zombi-elämän. Ja sitten halaa minua ja sanoo miten paljon hän minua rakastaa ….
Consuleo
Eveny, oikein mukava lukea, että pidit kirjoittamastani. Itselläni on tosiaan aika rankkoja kokemuksia siitä miten omaa kumppanilta vaaditaan sellaista mitä ei ole antaa. Toisaalta, olen oppinut, ettei suotta kannata jäädä roikkumaan ja odottamaan, että toinen alkaisi sen enempää kaivata niitä samoja asioita kuin minä.
Vaadittaessa olen myös auttanut montaa ihmistä, mutta yllätyksekseni olen huomannut, että ihan vaan rauhallisesti ilmoittamalla olen saanut rajoitettua heidän vaatimuksiaan ja ovat jopa alkaneet pistää elämäänsä järjestykseen. On ollut yllättävän huojentavaa hoksata, ettei läheisteni maailma kaadu vaikken sitä kannattelekaan. Ja toisaalta, että selviän itsekseni, etten tarvitse lähelleni ihmistä, joka ei kuitenkaan ole läsnä eikä kuuntele.
Mitä sitten tulee tämän viestiketjun suhteeseen, niin mielestäni vaikuttaa myös siltä, ettei Consueloa kuunnella ihan loppuun saakka. Kuunteleminen ja toisten tunteiden ja tarpeiden huomioonottaminen ei kaikkien toimintatapoihin mahdu. Jos puoliso jatkuvasti ohittaa kumppaninsa tarpeet eikä ole valmis muuttumaan, niin muutosta ei sitten tule. Muutoksessa kun tärkeää on se, ettei sitä vain vaadita ulkoapäin, vaan että sitä haluaa sisältäpäin.
Lähestymiskiellosta vielä: käräjäoikeus ei varmaankaan määrää sitä turhaan. Se määrätään, jos on perusteltu aihe olettaa, että henkilö tekisi toiselle henkeen, terveyteen, vapauteen tai rauhaan kohdistuvan rikoksen tai muulla tavoin vakavasti häiritsisi tätä.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980898
Tässä tapauksessa siis edes perusmuotoinen lähestymiskielto ei ole riittänyt, vaan kertomasi mukaan on pitänyt määrätä laajennettu lähestymiskielto.
Kai syytä varuillaanoloon siis perustellusti on.
Desper - tuo "hauki on kala" ... oli hauska reflektio! Juuri samanlaisia ajatuksia pohdin itsekin.
Miten paljon tähän maailmaan mahtuukin tekopyhyyttä, hurskastelua ja turhaa viisastelua. "Latteuksin oppikirja" antaa aina sopivia vastauksia asiaan kun asiaan, vaikka asian varsinaisesta olemuksesta sinänsä ei ymmärtäisi mitään 🙂)
Sinä taidat ymmärtää mistä kyse oikeesti on! Rock 🙂
Hei taas,
Nizzan matkan jälkeen iski pieni ahdistus. Mitä nyt, miten tässä nyt edetään. Olin varuillani, mietteliäs ja huolestunut. En halua pelata mitään pelejä, en halua korttitaloja. En halua, että elämäni menisi raiteiltaan. Toisaalta en halua olla myös kohtuuton ja epäoikeudenmukainen.
Pääsiäinen meni ihan mukavasti. "Hans" tuli lauantaina - lampaanpaistin ja punaviinien kera. Kauniita ruusuja. Kysyi mitä tarvitaan kaupasta ja kävi hakemassa. Itse olin tuonut Nizzasta mukaaan viinejä, suklaata ja muita tuliaisia. Hansille myös kivan villapaidan. Laiton pashat valumaan ja menimme Musiikkitaloon Bachin Johannes Passiota kuuntelemaan.
Sunnuntaikin meni mukavasti. Laitoimme yhdessä lammasta, kävimme meren rannalla lenkillä ja muuta mukavaa. Mutta maanantaina tuli ongelmia. Olin sanonut hänelle jo aikaisemmin, että tiistai-aamuna mulla on aika vaativa kokous, että täytyy maanantaina tehdä kalvot ja lukea raportteja jne. Hän sanoi että ok. että hän lähtee sitten maanantaina iltapäivällä omaan kotiinsa. Mutta kun lähdön aika tuli, hän alkoi itkeä. Lohduttomasti, kun pieni lapsi. Rauhoitin häntä, lohdutin, että ei hätää. Selitin että mun on tosiaan pakko tehdä töitä ja että tilanne on mikä on, että ollaan siitä puhuttu ja sovittukin pelisäännöistä. Että emme voi asua kahdestaan mun pienessä asunnossa 24/7. Minä ainakaan en voi. Sitten hän rauhoitui ja lähti kotiinsa.
Sitten mieleen tuli kaikki mitä olen lukenut narsismista. Että narsisti haluaa sut omistaa. Teeskentelee jopa itkua. Ja valehtelee systemaattisesti ilman omantunnon tuskia.
En ole siis mitenkään unohtanut että hän on valehdellut mulle kokonaisen vuoden - menneisyydestään, avioeroistaan, tyttärestään, ex-vaimostaan, tutkinnostaan ja no melkein kaikesta. Vaikka hän sanoi, ettei valehtele enää minulle koskaan, mistä minä sen TIEDÄN. Hän asuu siis pikkukaupungissa ca 60 kilometriä Helsingistä. Vuokrakaksiossa. En ole siellä koskaan käynyt. Hän ikäänkuin häpeää sitä - sanoo että hänellä on kapea sänky, muutenkin asunto lähes tyhjä, ja että emme pysty siellä edes nukkumaan. Ja että edellinen asukas on poltanut ja asunto haisee, vaikka hän pesee niitä seiniä jatkuvasti. TIEDÄN ainoastaan sen, että se on hänen virallinen osoite. Että hän on eronnut ja että hänellä on niitä lähestymiskieltoja edelliseen vaimoonsa. Ja tiedän, että hänellä on maksuhäiriöitä ja visa kortti on häneltä otettu pois. Hänen kertomansa mukaan menetti hän avioeron myötä kaiken ja maksaa ex-vaimolleen vielä 15 000 euroa ositusta (se kuulemma ulosotossa). Kummallista. No, onhan oikeudenkäyntikulut suuria.
Mitä jos sekin on valhe, että hän asuu siellä vuokrakaksiossa? Jos hänellä onkin "toinen elämä" ? Hän ei viihdy yksin ja jos se asunot on todella niin kurja, ehkä sitten hänellä onkin joku muu tukikohta. Mielenkiintoista että en edes ole huolissa siitä että hän pettäisi mua enkä ole mustasukkainen. Silloin kun hän on täällä, mun vieressä, olen rakastunut. Mutat heti kun hän lähtee, olen tavallaan helpottunut. Ja kun seuraava viikonloppu lähestyy, mietin että mitä siitäkin taas tulee. Olen koko ajan tavallaan huolissa, että jos hän onkin kuitenkin vaarallinen psykopaatti ja pahimman sortin narsisti. Että jos jotain tapahtuu ja pilaan elämäni.
Ja seuraavaan hengenvetoon mietin, että jos hän kuitenkin hyvä ja hieman yksinkertainen mies, joka totisesti rakastaa minua, omistautuu täysillä ja kärsii kun on yksin.
Mistä tietää että mies teeskentelee itkemistä?
Kirjoituksesi herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Eniten huolestuin lähestymiskiellosta.. siihen tarvitaan näyttöä, että väkivaltaa on ollut. Ainakin niin olen aina uskonut. Itselläni on kokemusta narsistimiehestä. Hän ei kylläkään ollut patologinen valehtelija. Väkivaltaa oli.
Miehesi aiheuttaa minussa hieman säälin tunteita. Onko hän oikeasti kärsinyt paljon? Vai näytteleekö hän sitä?
Sinuna vaatisin päästä katsomaan hänen asuntoaan - siinä ainakin sinulle jotakin selviäisi.
Hei
olen ollut yhteydessä hänen ex-vaimoonsa. Kirjoitin hänelle s-postia. Pyysin valoittamaan miehen taustoja.
Aluksi ex-vaimo ei halunnut kertoa mitään. Kirjoitti, että hän ei halua olla missään nimessä tekemisissä miehen kanssa. Että jos minusta tuntuu, että jokin ei ole oikein, sitten kannattaa tehdä siitä johtopäätökset. Ja että pahoinpitelytuomioiden perusteella kannattaa tehdä myös johtopäätökset.
Kirjoitin takaisin, kerroin miehen oudoista valehteluista. Kysyin, pitääkö minun olla varuillani, olenko vaarassa.
Vastaus tuli seuraavana päivänä. Sympaattinen, tasapainoinen vastaus. Ex-vaimo kertoi, että mies on valehdellut hänelle ihan samoista asioista. Että mikään ei pidä paikkaansa mitä mies puhuu. Mies oli ollut myös heidän seurusteluaikoina hurmaava Prinssi Rohkea, mutta heti naimisiin mentyä alkoi alistaminen, määräily, vallankäyttö ja lopuksi myös pahoinpitely. Sitten ex-vaimo haki eroa. Sitten tuli uusia pahoinpitelyjä, tappouhkauksia yms. Mies on käyttänyt hyväksi myös taloudellisesti. Miehellä ei ole ystäviä. Hän on laittanut välit poikki äitinsä kanssa. Ja jänen tyttärensä (mukava tyttö kuulemma) ei halua olla miehen kanssa missään tekemisissä. Mies oli kohdellut tytärtä tosi inhottavasti kun se kävi Saksasta heillä vierailulla.
Mies kuulemma lyö heti kun tuntee olevansa vahvoilla, niskan päällä. Kun ei pidä jostain. Kun sille sanotaan jotain, mistä se ei tykkää. Kun se ei saa tahtonsa läpi.
Nyt on tosi kysessä. Desper oli täysin oikeassa. Mies on vaarallinen - pahimman sortin narsisti, väkivaltainen hyväksikäyttäjä, naisten hakkaaja.
Nyt on kyse siitä, miten laitan välit poikki niin, ettei mun oma henki ole vaarassa. Hän on kiikuttanut tänne paljon omia tavaroitaan. Hän on antanut mulle yhden omista (työ)läppäreistään - pelkään nyt jo sitäkin että se hakkeroi sen avulla mun tiedostoja yms. Hän on tunkeutunut mun lähipiiriin jne. Facebookissa se on koko ajan "läsnä". Kommentoin kaikkia mun tekemisiä (kyllä kulta -tyylillä) ja chattaa mun kavereiden ja sukulaisteni kanssa. Mulla on itselläni 200 kaveria, josta suuri osa työelämästä. Hän voi mut häpäistää ja vaikka mitä. Kiva kiva kiva. No voinhans sille laittaa eston että se ei pääse mun sivuille eikä muutenkaan ottamaan yhteyttä netissä, ei edes googlen haulla.
Narsisti pelkää kasvojen menettämistä. Jos sanon sille, että suhde on ohi, jos se saa primitiivireaktion ja käy kimppuun. Jos se ... tekee kaikenlaista....
Jos se vaikka tappaa mut....
Hei Consuelo!
19.04.2012 klo 01.20 kirjoittamasi viimeinen viestisi oli "pelottava" ja olet
päivittäin ollut ajatuksissani.
Toivottavasti olet saanut kaikkeen kertomaasi kongreettista tukea ja tulevaisuuttasi selvitettyä?
Olethan kunnossa?
Hei
miten päässe irti suhteesta, jonka kokee itselleen vaaralliseksi? Kokeilen tyyliä "vika ei ole sinussa vaan minussa" mutta mies ei mene halpaan. Sain sovituksi toistaiseksi tauon suhteelle, jotta voisin pohtia strategiaa. Narsisti ei taida hyväksyä että se jätetään vaan KOSTAA. Palautin hänen vaatteensa ja tavaransa turvallisesti julkisella paikalla. Mies itki ja rukoili, selitti ja vaati. Manipuloi.
Minulla on hänen läppäri käytössä. Se pitää palauttaa, mutta ensin tarkistaa ettei se ole asenatanut sinne mitään haittaohjelmaa. Ja miettiä, miten se läppäri ja viimeiset pikkutavarat palauttaa. Ja miten toimia, ettei se kostaisi kohtalokkaasti.
Onko teillä kokemuksia miten erota narsista, josta on kuullut, että on pahoinpidellut ex-vaimoaan?
Luin koko ketjun läpi. Consuelo - oplen pahoillani. Voimia.
Itse olen ollut samankaltaisessa tilanteessa. Naimisissa narsistin kanssa. Itselläni kesti hyvin paljon kauemmin tajuta, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Pidin kaikkea "normaalina", koska olin mennyt niin nuorena naimisiin. Jäljelle jäi pelko, epävarmuus, ahdistus, unihäiriöt ja toivo siitä, että vain lakkaisin olemasta. Tuo oli aikanaan - ja se on sitä, mitä jatkuvalla mitätöimisellä ja pienellä kiusalla saa aikaan. Minun mieheni ei ole (tietääkseni) ollut fyysisti väkivaltainen. Minulle riitti jo se, että iso mies näytti siltä, kuin räjähtäisi. Itkukohtaukset, kauniit sanat, valheet, katteettomat lupaukset, herrasmiesmäisyys, kulissien kiillottelu...kaikki niin tuttua.
Miten pääset eroon? Tee asia selväksi, mutta puhu vain julkisella paikalla. Tee asia selväksi kävelyllä vilkkaassa puistossa tms. jossa saat apua, mikäli tarvitset. Vaihda lukot, mikäli hänellä on avain. Puhu vain ja ainoastaan lausein, joissa kerrot miltä SINUSTA tuntuu. Sitä ei narsistikaan voi kyseenalaistaa. Esim. Minusta tuntuu, että tarvitsen enemmän aikaa yksin/en ole valmis sitoutumaan näin vakavaan...., koen, että nykyisellään seurustelumme ei ole sellaista kuin sen pitäisi - en saa siitä positiivista energiaa jne. Älä puhu hänestä pahaa, mutta älä hyvääkään yhteisten ystävienne kanssa. Tarvittaessa katkaise välit. Aikuisena voi todeta, että "se ei vain toiminut". Useimmat ihmiset ymmärtävät sen. Facebookissa ja muualla, poista mies omilta listoiltasi ja älä reagoi hänen huuteluihinsa. Vähitellen ihmiset tajuavat kyllä kuka on se "outo" vaikka se aluksi hankalalta tuntuisikin. Älä puhu hänen kanssaan puhelimessa. Sinulla tuskin on tarvetta soittaa ja puhelimeen ei tarvitse vastata. Ei oikeasti tarvitse. Asialliset asiat voi sopia myös s-postitse. (läppäri, muut tavaran palautukset jne.) Tosin, jos saat vähäiset tavarat palautettua, ei ole kai juuri tarvetta "asiallisille asioille". Tunteita älä pura hänelle, älä paljasta haavoittuvuuttasi, kommunkoi mahdollismman vähän ja erittäin selkeästi. Itse vaihdoin lopuksi s-postin muodolliseen kirjakieleen kyetäkseni kommunikoimaan tarvittavat asiat. Mikäli kyseessä on pesunkestävä narsisti, niikuin pahoin pelkään, tärkeää on se, ettet tunteistasi puhu mitään. Et mitään. Narsisti iskee sinne minne sinua sattuu eniten ja jokainen keskustelu on pohjimmiltaan materiaalin keräämistä sitä tilannetta varten, jolloin sinua voidaan sillä emotionaalisesti kiristää. Tärkein kaikista on se, että hanki itsellesi tukiverkko, jota informoit tilanteesta. Kerro heille aina, jos menet tapaamaan häntä tai kuulet hänestä. Soita ja pidä heidät ajantasalla. Heidän täytyy aina tietää, että olet turvassa ja heidän luokseen sinun täytyy pystyä menemään vaikka keskellä yötä, mikäli tarve vaatii.
Tärkeintä on se, että kun teet asian selväksi ja olet päätöksen tehnyt PYSY SIINÄ! Sinun ei tarvitse pelastaa manipulaattoria enää mistään, itkevän on löydettävä toinen olkapää eikä sinun tarvitse perustella päätöstäsi millään. Olet siihen oikeutettu. Ei enää "viimeistä sitä ja tätä". Ei mitään turhia muisteloita miehen kanssa. Ne eivät auta. Sinä voit tukeuta omiin ystäviisi ja samalla myös olettaa, että miehellä on oma tukiverkostonsa.
Voimia!
Hei
kiitos viestistäsi, Fenix30! Tosi hyviä ohjeita annoit! Ja kiitos Talvi2012 että olet minusta huolissa! Muistan että vielä kuukausi sitten tuomitsit minua siitä, että suostun tällaiseen epäterveen ja väärään suhteeseen. Varmaan tajusit rivien välistä, että kaikki ei ole kunnossa. Itse en silloin vielä pystynyt itselleni kunnolla tunnustamaan, että olen liemessä. Olin koukussa vaikka tiesin että peli on vaarallista.
Ehkä en olisi pystynyt tätä päätöstä niin nopeasti tekemään mikäli en olisi saanut palautetta Hansin ex-vaimolta. Hänen kirjeensä olivat niin vilpittömiä, järkeviä, surullisia ja samalla päättäväisiä. Jotenkin Hans osasi niin hyvin kaiken mustan valkoiseksi puhua, suostutella, hurmata, surkutella, vetoa tunteisiin ja myötätuntoon. Ja hyvä että tilasin sieltä käräjänoikeudesta Hansia koskevat tuomiot, jossa pahoinpitelyt ja lähestymiskiellot musta valkoisella. Hansin ex-vaimo kirjoitti, että Hans oli aloittanut terrorisoinnin sen jälkeen kun he olivat hankkineet yhteistä omaisuutta ja varsinkin sen jälkeen kun sitten menivat naimisiin. Pian sen jälkeen tulivat ensimmäiset pahoinpitelyt. Ja sitten henkinen terrori! Ex-vaimo kertoi IHAN SAMOJA asioita mitä itse olen havainnut. Yhtäkkiä ei vaan ollut omaa tilaa ja aikaa. Sua vahditaan. Halutaan omistaa. Vaaditaan että kyläänkin mennään ainoastaan yhdessä ja vaan silloin kun mies hyväksyy kutsun. Hans kyllä jaksasi 3 vuotta seurusteluaikaa olla hurmaava ja huomioiva.
Pahin on mielestäni se hirveä ja absurdi valehtelu. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja kaikki olemme vain ihmisiä. mutta jos ihminen valehtelee lähes kaikesta silmiä räpäyttämättä!! Eihan tollaiseen voi ikinä luottaa. Ja tosiaan kaikki menee by the book - jäädessään valheesta kiiinni on aina joku selitys ja vanha valhe paikataan uudella valheella.
Vein siis viikko sitten maanantaina hänelle hänen vaateensa ja fondue-pannun ym pientä. Istuttiin 2 tuntia kahvilassa. Hän itki, oikein vollotto. Tartui mun käsiini. Yritti suudella. Ihan kuin jossain elokuvassa. En tuntenut mitää kun hän suuteli mua. En mitään. Katsoin häntä - tässä istuu naisenhakkaaja. Patologinen valehtelija. Ja tätä miestä olen rakastanut 1,5 vuotta. Sain itselleni ns armoaikaa. Mulla on vielä se hänen läppärinsä. Haluan näyttää sitä duunipaikan atk-hepulle. Kun palautan tän koneen, sen pitää olla CLEAN. Ylipäänsä ihmettelin miksi hän toi mulle oman (työpaikkansa) läppärin. Mulla on töissä hyvä tehokannettava ja kotona miniläppäri. Jotain tässä taitaa olla - hän ihan varmaan stalkkeroi minua. Hän haluaa kontrolloida minua. Hallita. Omistaa.
Sovittiin että ollaan vähän aikaa erossa ja katsotaan sitten. No on se facebook chatissa ottanut yhteyttä ja laittanut gmailia. Toissapäivänä koitin sille selittää chatissa rauhallisesti että me emme vaan sovi yhteen, että elämätilanteet ja odotukset parisuhteelle ovat niin erilaisia. Hän koitti selitellä, että hän ei valehtele enää, että koittaa laittaa hermonsakin kuriin ja vannoi juhlavasti että MINUA hän ei ikinä tulisi lyömään.
Eilen sitten ääni hänen kellossaan muuttui. Hän alkoi vihjailla, että hänen pitää oikein miettiä miten suhtautuisi minun tiettyihin puheisiin, että olen kertonut omasta työstäni sitä sun tätä ... eli alkoi olla kiristyksen makua ilmassa. Sitten hän vielä kirjoitti, että minä olisin hänelle sanonot, että minä tappaisin hänet mikäli näkisin hänet toisen naisen kanssa., ja että hän ei tiedä valehtelinko minä vai pitääkö hänen tosiaan mua pelata. Silla lailla.
Vastasin sille, että en pelkää häntä, että jos haluaa nyt kiristää, siitä vaan. Ja kirjoitin että minulla ei ole mitään salattava, mun työkaverit kyllä tietää mikä ja kuka mä olen. Ja että en ole ikinä sanonut mitään tappamisesta, vaan päinavastoin - olen aina kehottanut häntä tapailemaan myös muita ihmisiä eikä vaan roikkumaan ainostaan minussa. Vihjailin myös työpaikkani hyviin juristeihin. Eli siis tämäkin oli suoraan kuin oppikirjasta Narsisti... Taitaa kaveri olla hieman psykopaattikin. Mikä lie epäsosiaalinen narsistinen persoonallisuushäiriö. No, menin sitten Wappujuhliin ja unohdin hänet, mutta tuli se aina välillä mieleen ja taisinpa otta pari ylimääräistä skumppalasilllista. Tänään kun avasin koneen odotti mua siirappinen s-postiviesti, jossa kerrotiin, miten hän mua rakastaa eikä ikinä tekisi mitään pahaa. No vastasin sitten, että minua ei tosiaan kannattaa kiristää eikä uhkailla jne. Kirjoitin myös, että jos minulle tai mun asunnolle jotain tapahtuu, sitten ystäväni kyllä tietää kuka on syyllinen. Ja että töissäkin tiedetään meidän seurustelusta ja jos hän laittaa vaikka jotain häpäisevää nettiin, sitten hän jää kyllä kiinni, mutta minua se ei pysty vahongoittamaan kuitenkaan. Muistutin vielä kerran työpaikkani hyvistä juristeista... Laitoin aika tuiman ja konkreettisen viestin, jonka sanoma oli siis että varopas jätkä!! Sitten tuli vastaus, jossa vielä enemmän tunteen paloa ja siirappia. No laitoin sittene että katsotaan nyt, että hoidetaan tämä sivistyneesti, suostuin ensi viikolla joskus tapaamaankin. Voisin silloin palauttaa sen läppärin ja ne hänen fondue-pannun haarukat, jotka maanantaina unohdin... Hän siis huomasi että ne pirun haarukat puuttuu vaikka itki ja vollotti elämänsä naisen menettämistä 🙂 Ohhoija.
Tyyppi siis kokeilee erilaisia strategioita. Pelottelua, uhkailua, manipulointia, surkuttelua. Eniten pelkään sitä surkuttelua, koska onhan mulla tavallaan häntä sääli. Se ei varmaan voi mitään sille että se on mikä on.
Nyt menen ystäväni luo Wappubruchille. Jotenkin ihana VAPAA olo on. Ettei ole häntä hengittämässä niskaan. Että saan olla täällä omassa kotona ihan rauhassa ja itsekseni.... Tajusin, että olen 1,5 vuotta kaikki viikonloput ja pyhät ollut sen kanssa. Paitsi yksi,vkl kun kirjoitin raporttia ja silloinkin hän kitisi että miksi hän ei voisi olla kuitenkin täällä. No sitten oli yksi "vapaa" vkl kun tuo ensimmäinen valehteluvyyhti palastui. Mutta muuten siis KAIKKI vkl. tohon edelliseen vkl asti. Ja se koki sen ihan itsestäänselvääksi. Nyt hän selittää, että hän voi kyllä HYVÄKSYÄ että emme näe joka ikinnen vkl.
Mutta outo olo minulla on. En tiedä mihin se pysty. Jos vaikka hänen päässään napsahtaa tai hän kokee että millään ei ole enää mitään väliä - tapaa ensin minut ja sitten itensä. Siksi koitan sen kanssa kuitenkin jotenkin ystävällisesti - jos se ITSE ymmärtäisi että minukaltaisesta naisesta ei ole hänelle mitään hyötä...
Sitä vaan ihmettelen että mistä niitä narsisteja oikien tulee .... Alkaa ja näytää että niitä on joka puolella...
Mukavaa Vappua!
Hei Consuelo!
Mukava lukea, että olosi on jo helpottunut ja osa asioista on ratkennut. Hienosti olet selvinnyt tavaroiden paluttamisesta ja tuo vaikuttaa hyvältä ajatukselta varmistaa, että tietokone on viimeisen päälle puhdas.
Muutama asia, jotka minulle pistivät silmään edellisestä kirjoituksestasi...
Chattailu fbssa - poista mies kavereistasi tai "viralliseen" eroon saakka niinkuin häntä ei olisikaan ts. älä vastaa chattailuihin. Niistä voi todeta, että "mulla oli monta sivua yhtä aikaa auki - en huomannut/ laitoin ruokaa samalla..." ihan mitä vaan. Nuo mailit ja niiden vaihtelevuus näyttäisivät kulkevan samaa rataa kuin omalla exälläni aikanaan siirappi, hurmaus, uhmakkuus/uhkailu, kiristys, haukkuminen. Aikani vastasin, kunnes tajusin, että mihinkään noista ei kannata vastata. Ei edes todetakseen, että minua ei kannata uhkailla. Se on jo sinällään reaktio, johon hän voi jollakin tavalla reagoida. Vastaa neutraalisti: Seurustelumme on nyt tauolla, en vastaa viesteihisi nyt. Toista esim. tuota viestiä riippumatta siitä, mikä viesti sieltä tulee. Näin poistat narsistilta "peilin ja lähteen". Sinä et ole haavoittuvainen tai riippuvainen - sinä et reagoi. Se on hänelle pahinta mitä voi tapahtua. Lähettämällä viestin kuittaat, että olet lukenut viestin, mikä on ehkä vähemmän paha kuin täysi mediahiljaisuus. Toisaalta toistamalla vain ja ainoastaan tiettyä samaa asiaa, saatat saada asian perille. Jos mies vaikka tajuiasi, että kiristäminen/uhkailu/hurmaus/siirappi ei mikään muuta päätöstäsi. Tuo on hankalaa aikaa. Sitten kun saat lopullisen eron sanottua miehelle, ei ole enää mitään syytä pitää häntä fb ystävänä, tai vastata maileihin mitenkään. Nytkin voit jo varmasti fb:n asetuksista rajoittaa omien päivitystesi näkyvyyttä miehelle.
Voimia ja 🙂🌻
Hei
olen ymmälläni. Ehkä Hans ei olekaan niin paha. Hän sanoi vappupäivänä. että jos mä kerran haluan tauon, sitten se on ok ja hän antaa mun olla rauhassa. Ja että hän ei haluaa muuttua, ja että se ei ole hänelle mikään ongelma jos emme ole joka viikonloppu yhdessä. Ja että hän yrittää saada hermonsa kuriin.
Nyt hän antanut mun olla rauhassa viikon. Ei viestejä, ei Facebookissa yhteydenottoja, ei textareita. Ei mitään uhkailua, kiristystä, surkuttelua. Hiljaisuus.
Minun pitäisi olla iloinen, mutta en olekaan. Epäilen että ehkä olen ollutkin liian julma hänelle. Että ehkä olen lukenut liian paljon narsimista ja psykopatiasta kertovaa kirjallisuutta. Ehkä olenkin leimanut hänet.
Samalla muistan ne hänen valheensa. Voiko hän siitä oikeasti parantua. Mutta kuitenkin. Mulla on jotenkin tyhjä olo. Tulee mieleen hyvät ajat yhdessä. Laitoin sille eilen päivällä viestiä, että meidän pitäisi varmaan jutella (kun sovittiinkin että varmaan nähdään tällä viikolla) - onhan mulla se hänen läppärinsä ja jotain pientä. Sitten pitää päättää mitä tehdään näiden Nizzan lentolippujen kanssa. Ja onhan ne Facebookin profiilitkin vielä sillee että ollaan siellä onnellisesti parisuhteessa. MUTTA hän ei ole vastanut!!
Ettei se vaan olisi tehnyt itselleen jotain. Se ei ole hänen lainkaan hänen tapaista, että ei vasta. Vai onko se jotain strategiaa? Tai sitten se on vaan iskenyt uuden uhrin ja unohtanut minut, koska ei saanut mut valtaansa.
Olen jotenkin sekaisin. Tällainen epämääräisyys ahdistaa. Ja yhtäkkiä on NIIN TYHJÄ OLO.......
Consuelo kirjoitti 8.5.2012 0:58
Hei
olen ymmälläni. Ehkä Hans ei olekaan niin paha. Hän sanoi vappupäivänä. että jos mä kerran haluan tauon, sitten se on ok ja hän antaa mun olla rauhassa. Ja että hän ei haluaa muuttua, ja että se ei ole hänelle mikään ongelma jos emme ole joka viikonloppu yhdessä. Ja että hän yrittää saada hermonsa kuriin.
Nyt hän antanut mun olla rauhassa viikon. Ei viestejä, ei Facebookissa yhteydenottoja, ei textareita. Ei mitään uhkailua, kiristystä, surkuttelua. Hiljaisuus.
Minun pitäisi olla iloinen, mutta en olekaan. Epäilen että ehkä olen ollutkin liian julma hänelle. Että ehkä olen lukenut liian paljon narsimista ja psykopatiasta kertovaa kirjallisuutta. Ehkä olenkin leimanut hänet.
Samalla muistan ne hänen valheensa. Voiko hän siitä oikeasti parantua. Mutta kuitenkin. Mulla on jotenkin tyhjä olo. Tulee mieleen hyvät ajat yhdessä. Laitoin sille eilen päivällä viestiä, että meidän pitäisi varmaan jutella (kun sovittiinkin että varmaan nähdään tällä viikolla) - onhan mulla se hänen läppärinsä ja jotain pientä. Sitten pitää päättää mitä tehdään näiden Nizzan lentolippujen kanssa. Ja onhan ne Facebookin profiilitkin vielä sillee että ollaan siellä onnellisesti parisuhteessa. MUTTA hän ei ole vastanut!!
Ettei se vaan olisi tehnyt itselleen jotain. Se ei ole hänen lainkaan hänen tapaista, että ei vasta. Vai onko se jotain strategiaa? Tai sitten se on vaan iskenyt uuden uhrin ja unohtanut minut, koska ei saanut mut valtaansa.
Olen jotenkin sekaisin. Tällainen epämääräisyys ahdistaa. Ja yhtäkkiä on NIIN TYHJÄ OLO.......
Tuo kuuluu käsikirjoitukseen. Hän luopui painostamisesta, kun olit lujana, ja siirtyi seuraavaan strategiaan: herättää poissaolollaan syyllisyydentunteita ja halua palata entiseen - ja jos palataan, entinen menoi jatkuu. Tai ehkä näin ei ole, muttaa siinä tapauksessa yhtäkkinen välinpitämättömyys sinusta kertoo totuuden.
Tämmöisiä ajatuksia tuli, enhän tiedä, miten todellisuudessa on.
Hei Consuelo,
Vaikea sanoa muusta kuin omasta kokemuksesta. Minun tapauksessani "hiljaisuus" oli osa peliä jossain vaiheessa. Se oli koukku, jolla voi saada pintaan paljonkin: ikävän, hyvät asiat, epäilyksen, sinut aktiivisesti soittamaan jne. Minulla oli kaksi hiljaista vaihetta: ensimmäisen rikoin itse, koska tuli ikävä, toivon plkahdus, jos sittenkin...Toiseen päästiin lähes puoli vuotta myöhemmin vaikka asuimme varsin kaukana toisistamme. Toisaalta siinä vaiheessa oli jo kaikki käytännön asiat eroon liittyen käsitelty. Sain s-posteja hänen deittailustaan, siitä kuinka ihana olen, kuinka hänellä on ikävä, kuinka hän voi muuttaa lähemmäs ihan minne minä haluan jne. Sitten vähitellen turruin ja vastasin vain jos niissä oli jotakin, joka vaati tekemistä (eron 2.vaihe, pankkitili, veroasiat jne.). Ne hoidettiin periaatteessa sovussa, kommunikoimatta muuten kuin yliasiallisina viesteinä paperilla. Näin hänet kahvilassa yllättäen kaksi vuotta eron jälkeen. Pelkoraktio oli niin voimakas, että tiputin kahvikupin, ja vain tärisin. En osannut edes lähteä pois. Mainittakoon vielä, että mies meni uudelleen naimisiin n. 1/2 vuotta eromme (ja siis niiden haluan sinut takaisin) viestien jälkeen. Uusi lähde oli löytynyt. Puolittain kauhuissani ajattelen sitä naisparkaa (ja nykyään lapsiaan) ja toisaalta, en voi muuta kuin olla onnellinen, että mies ei ole minun kimpussani.
Tartu hiljaisuuteen. Pidä siitä kiinni. Et ole vastuussa toisesta ihmisestä, et tuolla tavalla. Itse peittelin, salailin, kaunistelin, muokkasin totuutta hyvin pitkään ja nyt hoidatan itseäni kuntoon terapeutin pakeilla.Mielenkiintoinen ilmiö onkin se, että narsisteja hyvin harvoin diagnosoidaan - he kun eivät tarvitse apua eivätkä terapeutitkaan tunnista narsistia - mutta narsistin uhreja istuu terapiassa melkoisen paljon enemmän. Siinä valheiden ja kaunistelun viidakossa tulee hulluksi. Ja jos ei tule, luulee olevansa hullu ja muuttuu kummallisesti näkymättömäksi. Sen narsisti osaa. Mikäli on kyse on narsistista hän myös löytää itselleen uuden lähteen ja lakkaa silloin häiritsemästä sinua - sinusta ei ole enää mitään hyötyä. Tartu siihen, etenkin, kun miehelläsi on myös taipumusta väkivaltaisuuteen menneisyydessä.
Mikäli kuitenkin pidät kiinni narsismiin taipuvasta miehestä, tulee sinun olla valmis hyväksymään se, että hän ei muutu: lupaukset eivät pidä, valheita tulee olemaan, hän ei tajua itse valehtelevansa, koska elää omaa harhaista todellisuuttaan, mahdollisuus väkivaltaisuuteen on olemassa ja mahdollisuus myös siihen, että jonkin päivänä hän löytää lisää lähteitä, joista ammentaa loputtomaan kaivoonsa. Jotkut pystyvät sen kanssa elämään, mutta sen täytyy olla varsin tietoinen päätös.
Voimia
Fenix
Hei Consuelo! Luin tämän viestiketjun yhdeltä istumalta alusta loppuun, kaiken aikaa toivoen, että et taipuisi narsistin tahtoon. Niin kuin et tehnytkään, hienoa - olet vahva nainen! Itselläni ei ole henk.koht. kokemusta narsistin kanssa elämisestä (joskin omassa miehessäni on valehtelijan vikaa ja juuri siksi kiinnitin huomioni tämän ketjun otsikkoon), mutta olen kuullut näitä kertomuksia ihan liikaa, niin tosielämässä kuin kirjallisuudessa. Suosittelen sinullekin luettavaksi tositarinan "The other Mrs Jordan - a true story of bigamy and betrayal", kirj. Mary Turner Thompson. En ole varma, löytyykö tuosta suomennosta, googlettamalla löytyy englanninkielinen ainakin Amazonilta. Joka tapauksessa, onnea sinulle matkaan, pysy vahvana, älä mene halpaan!