Hyvä mies, mutta valehtelee
Hei kaikki!
Minulla on ongelma enkä tiedä mitä tekisin. Olen seurustellut yli vuoden hyvän, huolehtivan, hellän, komean ja kaikin puolin ihanan miehen kanssa. Ongelma on, että kyseinen ihana mies on valehdellut minulle koko vuoden lähes kaikesta. Lopuksi hän jäi kiinni. Itki ja katui. Selitti että halusi vaikuttaa paremmalta kuin on, että pelkäsi menettää minut. Hän on saksalainen yli 50 v. mies, minua 2 vuotta vanhempi, insinööri, joka on asunut Suomessa 16 vuotta.
Hän on ollut tosi luova niissä valheissaan. Hän kertoi alussa, että on eronnut, mutta omakotitalo on vielä myymättä ja siitä on tulossa vaikka mitä, vaikka siitä onkin vielä velkaa maksamatta. Hän halusi melkein heti muuttaa yhteen ja perustaa yhteisen kodin, lähes aina se puhui siitä, miten häntä ei tyydytä pelkkä viikonloppusuhde. Totuus oli, että avioeron harkintavaihe oli vielä menossa silloin kun tutustuimme, vaikka hän kyllä asui jo erillään. Ja avioerossa hän menetti kaiken ja koska ero oli riitainen, joutui hän vielä maksamaan exälle kaikenlaisia korvauksia oikeudenkäynneistä ja pesänjakajan laskuista. Mies on nyt ulosotossa, menettänyt luottotiedot ja asuu kurjassa vuokrakämpässä, johon ei ole kertakaan mua kutsunut. Nämä kaikki paljastuivat ns. vahingossa kun aloin kyselemään mitä hänen asioille kuuluu enkä lopettanut ennen kun sain vastaukset musta valkoisella. Jotenkin sen pystyn vielä ymmärtämään, hän varmaan häpesi tilannettaan eikä halunnut kertoa… Outo oli se, että hän mokoma ei tiennyt että talo oli jo myyty, ex-vaimo lunastanut hänet ulos ja maksanut pankille lainat. Miten on mahdollista että aikuinen mies ei tiedä, onko hänellä enää taloa vai ei, onko pankkilainaa vai ei. Eikä tiedä, että hänet on haastettu käräjäoikeuteen avioeroon liittyvissä velkomusasioissa. Kyllä silloin haastemies etsii vaikka maan alta.
MUTTA. Sen lisäksi hän keksi tosi outoja valheita. Hän on ollut naimisissa myös Saksassa ja siitä avioliitosta mulle kerrottiin aivan James Bond tyyliin tarinoita. Vaimo oli ollut suuren uskonnollisen kultin jäsen ja siirtänyt koko heidän omaisuutensa sille kultille. Ja että hän oli sitten ottanut eron ja kasvattanut tyttären yksin. Ja että olivat vielä vaihtaneet identiteettiään, uudet nimet, uudet kasvot ja kaikki. Ja että he olivat olleet vaarassa, heidän taloonsa oli ammuttu jne. Ja sitten vielä. että hän ei voi palata Saksaan koska ei ole palauttanut sotilaspassiaan. Hoh-hoijaa. En millään uskonut näitä tarinoita ja olin tosi ihmeissä. Ja lopuksi hän tunnusti että oli valehdellut jotta vaikuttaisi mielenkiintoisemmalta kun on !!! Totuus oli, että hän oli tullut Suomeen komennusmatkalle, josta tulikin pitempi prokkis, joka sitten aiheutti eron. Ja tytär, silloin lukiolainen jäi äidilleen. Tavallinen tarina siis.
Ja edellisten lisäksi paljastui vielä tosi paljon suuria ja pieniä valheita, mitä kaikkea hän oli mulle vuoden aikana kertonut. Muun muassa hän kertoi minulle ja minun sukulaisilleni, että hänellä on yliopistotutkinto, vaikka onkin AMK. Ehkä siksi, että itse olen VTM ja kaikilla sukulaisillani vähintään yliopistotutkinto. Mutta on sellainen valhetelu hirveän lapsellista ja typerää!!!
Meinasin aluksi panna suhteen poikki saman tien. Olin vihainen, suuttunut, raivostunut, pettynyt. En enää tiennyt kuka on se mies, jonka kanssa olen seurustellut kokon vuoden. Onko hän patloginen valehtelija, hullu, psykopaatti, rikollinen, tyhmä, petollinen gigolo vai pelkästään eksyksissä oleva onneton ihminen. Jotenkin meni näin, että annoin anteeksi. Muuten hän on siis tosiaan hellä, hyvä, huolehtiva ja lämmin ihminen. Komeakin kun mikä! Hän auttaa mua ihan kaikessa, pesee ikkunat, korjaa kaikenlaiset härvelit. imoroi jne. Laittaa ruokaa. Ja vaikka hänellä rahaa ei paljon ole, ei hän ole kertakaan kysynyt minulta rahaa eikä antanut tarjota. Päinvastoin. Hän on vienyt mut teatteriin, ravintolaan syömään ja tuonut kukkia ja tuonut mukaan viikonlopuksi ruokaa, viinejä jne. Hän siis ei käytä mua hyväksi. Kesäreissu Englannissa oli ihana, hän oli siellä ihan eri ihminen, rento ja itsevarma. Täällä Suomessa hän on kuin nujerrettu ja takertuu minuun koko kiihkolla.
Mitä mä teen? Hän on minulle tosi rakas ja tunnen myötätuntoa häntä kohtaa, että hän menetti kaiken avioerossa. Mutta ne valheet. Minun ystäväni ja sukulaiseni ajattelevat, että minulla on maailman ihanin mies. En ole raaskinut kertoa, että ihana kyllä, mutta valehtelee. Ettei mies ei olekaan käynyt Zyrichin yliopistoa, hän kerskasi vaan.. Että hänen tyttärensä ei olekaan rikoskomissaari Saksassa. Että itse asiassa hän ei ole nähnyt tytärtään yli 5 vuotta. Jostain syystä ovat välit menneet poikki. Tytär on kuulemma mennyt naimisiin, saanyt 2 lasta, mutta isä ei tiedä tyttärensä uutta sukunimeä, kun tytär ”ei ole kertonut”. Eränä päivänä tytär oli kuulemma soittanut tuntemattomasta numerosta ja kertonut, että on muuttanut ja että hänellä uusi puhelinnumero, jota ei kerro. Hmmm. Noloa ja surullista, raivostuttava.
Mutta tämä ihana mies pyytää anteeksi, lupaa ettei valehtele enää koskaan. Että etsii tyttärensä ja tekee sovinnon sen kanssa. Että menee suomen kielen kurssille. Että alkaa seurata myös Suomen uutisia. Että lopettaa zombi-elämän. Ja sitten halaa minua ja sanoo miten paljon hän minua rakastaa ….
Consuleo
Ensimmäinen asia suhteen perustalle minun mielestä on, että molemmat ovat rehellisiä. Vain rehellisyydelle voi rakentaa.
Onko se niin, että olet ihastunut ja rakastanut ja silloin järjen äänen kuuleminen on vaikeampaa?
Itse annan yleensä ihmiselle mahdollisuuden, jos olen näkevinäni, että yksilö on kehityskelpoinen. Jossain menee kuitenkin raja itsen satuttamisen sallimisella ja sen rajan on hyvä mennä aika matalalla.
Kysymys kuuluu tietysti, kuinka voi luottaa lupauksiin ja sanomisiin, jos kaikki ennen sanottu on valhetta. Tulevaisuus tietysti näyttää, jatkuuko valehtelu. Vaikuttaa kuitenkin sille, että valehtelu saattaa olla hänelle toimintamalla vaikeissa tilanteissa ja niitähän jatkossakin riittää, jos valehtelu jatkuu.
Mielelläni toivottaisin hyviä keskinäisiä oloja ja nauttimista parisuhteesta.
Hei ja kiitos vastauksesta!
olen ihan sama mieltä - vain rehellisyydelle voi rakentaa tulevaisuutta. Minusta tuntuu, että olen rakentanut mielessäni korttitalon, joka romahtaa koska tahansa. Ja varmaan näin juuri on, että valehtelu on hänelle toimintamalli vaikeissa tilanteissa. Muistan että silloin kun hän eka kerran kiinni valheistaa, hän yritti paikata niitä valheita uusilla valheilla. Keksi syitä, MIKSI oli valehdellut. Pelkään pahoin, että hänellä on myös mielenterveydellisiä ongelmia, hän jotenkin ei hallitse elämäänsä ja ehkä siksi turvautuu valheisiin ja kuvitelmiin. Tai sitten hän on laskelmoiva patologinen valehtelija.
Sekin on outoa, etten ole tavannut ketään hänen ystävistään ja läheisistään. Äiti oli kuulemma pistänyt välit poikki kun poika-kulta oli mennyt naimisiin suomalaisen naisen kanssa, eikä saksalaisen naisen kanssa. Ja että sen takia hän oli mulle valehdellut siitä sotilaspassistakin ja maahantulokiellosta Saksaan, koska oli pelännyt, että minä haluan mennä tapamaan hänen äitiään Saksaan. Aika omituista. Jos mies kerran sanoo, ettei halua tavata äitiään enhän minä silloin väkisin sinne tuppaudu. Ja tosi idioottimainen valhe. Eihän nyt EU:ssa mikään maa anna omalle kansalaiselle maahantulokieltoa 15 vuodeksi, auta armias sentään!! Ehkä hän on myös naiivi ja lapsellinen ja uskoo, että sellaiset valheet menee täydestä. En tiedä.
Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että mies tutustui Suomessa ollessaan uuteen naiseen ja sen takia jätti saksalaisen vaimon ja 15 vuotian tyttärensä. Että siksi hänen ätiinsä pani välit poikki. Ja että myös sen takia välit ovat katkeneet tyttäreensä. Miehen versionsa oli, että saksalainen vaimo oli itse halunnut erota ja vasta sen jälkeen hän oli tutustunut ja rakastunut suomalaiseen naiseen.
Niin - kyllä mä olen varmaan rakastunut, mutta ajattelen tätä suhdetta myös järjelläni. Esimerkiksi heti sen jälkeen kun hänen valheensa paljastuivat otin häneltä omat kotiavaimeni pois enkä ole antanut takaisin. Ja suostun häntä tapamaan pelkästään viikonloppuisin. Itse asun Helsingissä, hän pienessä kaupungissa 60 km Helsingistä. Hän viettäisi mielellään kaikki viikonloput, pyhät ja muutenkin niin paljon kuin mahdollista minun luonani, mutta säännöstelen sitä aika lailla. Tarvitsen omaa aikaa ja tilaa OMASSA kotonani. Olen itsekin eronnut, noin 5 vuotta sitten. En edes ajattele, että muuttaisin hänen kanssa yhteen. Eihän se olisi edes mahdollista - hänen luottotiedot ovat jäähyllä ainakin 3 vuotta vielä ja tuskin sen jälkeen hän enää saisi uutta asuntolainaa. Itselläni on kiva kämppä meren rannalla, puolet asuntolainastakin maksettu, mutta kahdelle ihmiselle kotini on aivan liian pieni. Ainoa mahdollisuus tulevaisuutta ajatellen olisi, että laittaisin oman kämppäni vuokralle ja vuokraisimme yhdessä suuremman asunnon. Silloin olisi mun oma elämäni turvattu. Mutta en usko että suhteemme siihen saakka kestää...
Kysymys siis kuuluu - miksi olen hänen kanssa vaikka tiedän, että suhteellamme ei ole tulevaisuutta? Tavallaan en ole reilu myös häntä kohtaan - pidän hänet ikäänkuin varalla mutta samalla pidän etäisyyttä ja koitan olla liikaa kiintymättä Eihän tällainen ole oikein! Hän on itsekin sanonut, että jätän hänet heti kun löydän paremman.. Hmm. Toisaalta vaistoni sanoo, ettei hän ole paha mies, mutta hänen elämänsä on vaan pahasti lähtenyt solmuun ja minusta hän on nyt löytänyt pelastusrenkaansa, jonka avulla hän pysyy jotenkin pinnalla... Mutta vaisto saatta hyvinkin olla väärässä.
Leikinkö tulella? Olenko vaarassa?
Viestisi luettuani tuli sellainen olo, että huh, huh!! 😯🗯️ 😯🗯️
Mies on aikuinen 50 v. ja on valehdellut törkeästi sinulle koko vuoden kestävän seurustelunne ajan ja lisäksi on tarve valehdella myös sukulaisillesi ja ystävillesi!!
Lainaus viestistäsi: " halaa minua ja sanoo miten paljon hän minua rakastaa ...." oletko ajatellut onko tuokaan totta!?
"Hyvä mies, mutta valehtelee" minä en näe mitään hyvää kroonisesti valehtelevassa miehessä.......vaikuttaa patoloogiselta valehtelijalta!
Kyllä se niin on, että parisuhde perustuu rehellisyyteen ja toisen kunnioittamiseen!
Minä olisin lähtenyt jo! Hippulat vinkuen! Ja varmaan vielä varmuuden varalta vaihdattanut lukot.
Ei terveeltä kuulosta, ei!
Consuelo, tarkoitatko, että hyvä mies, kun tekee kaikenlaisia kotihommia ja sanoo rakastavansa?
Toki meissä kaikissa on hyvää ja huonoa, mutta jos kuvittelisin itseni kertomaasi tilanteeseen, tulisin niin sekopäiseksi ja jalat olis lyöty alta niin tuskaisesti noine valheineen, että tuskin pystyisin mitenkään suhdetta jatkamaan.
Pelkäätkö yksinäisyyttä vielä enemmän, kuin valheelle perustuvan parisuhteen tuottamaa tuskaa?
Koitan hahmottaa mitä tarkoitan sanaparilla "hyvä mies".
Hän soittelee / tekstailee / meilailee minulle joka päivä. Kysyy miten voin, saako hän auttaa missään. Kertoo kauniita sanoja. Hän on kiltti, ystävällinen. Silloin kun hän tulee vkl kylään, hän kysyy aina mitä pitää tuoda, mitä tarvitsen. Sen lisäksi hän tuo mukaan kukkia, viinejä, hyvää ruokaa jne. Hän siivoaa, auttaa kaikenlaisessa remppahommissa. Pesee selkää saunassa, hieroo varpaitani ja hartioitani. Kun olen kipeä hän tulee heti, käy kaupassa, apteekissa, siivoaa jne. Hän vie minut konsertteihin, leffaan, ravintolaan. Edellinen kesäloma etelä-Englannissa oli kun unelma - oltiin 2 viikkoa reissussa, vuokrattiin auto ja käytiin sellaisissa paikoissa, johon tavallisesti ei eksyisi. Itselläni ei muuten ole ajokorttia. Hän on ollut siellä töissä ja tuntee paikat. Ensi kesälle hän suunnittelee Etelä-Ranskan matkaa, Provenceen, johon olen aina halunnut mennä.
Hän haluaa kävellä käsi-kädessä joka paikassa. Hän on läsnä. Hän halaa, suutelee, kertoo miten hän minua rakastaa ja pelkää menttää, ottaa kainaloon. Hän on hellä ja intohimoinen. Ja täytyy myöntää - taivaallinen rakastaja. Hän on myös tosi hyvännäköinen.
Itse asiassa hän on jopa liian paljon takertunut minuun. Hän haluaa tavata JOKA viikonloppu, miten välttämättä aina en halua enkä voi. Silloin hän on tosi surullinen. Tuntuu että hänellä ei ole ketään muuta. Että hän on muuten ihan yksin. Hän on kiikuttanut tänne jotain omia vaatteita ja jotain tavaroita. Siitä en oikein pidä. Välillä kun epäilen häntä "kaikesta" minusta tuntuu että hän haluaa jotenkin "puskea" mun elämääni ja "omistaa minut".
Sanotaan että jos joku asia vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, sitten se ei ole totta. Sitten paljastuikin hänen valehtelunsa ja sain aikamoisen shokin. Tässä on nyt se ristiriita, että järki sanoo minulle että jätä se mies, mutta tunteeni eivät salli heittää häntä pihalle. Usein valehtelun syy on huonossa itsetunnossa ja huonossa itsevarmuudessa. Hän sai tosiaan pahasti takkiin avioerossaan (olen nähnyt ne paperit) ja varmaan häpeää sitä. Häntä nöyrytettiin ja käytettiin hyväksi, hän menetti rakentamansa omakotitalonsa. Ehkä hänellä on joku post-traumaattinen reaktio. Itse se sanoi, että valehteli koska halusi näyttää paremmalta ja koska pelkäsi ettei muuten kelpaa minulle....
Ymmärrän toki, millaisen vaikutelman tästä saa. Mies joka on valehdellut vuoden. Ja vielä ystäville ja sukulaisilleni, jotka pitää hänestä tosi paljon. Jopa veljeni, joka yleensä ei pidä kenestäkään, pitää hänestä kovasti. Hän on laittanut minut tosi pahaan tilanteeseen. Hän tekee minustakin valehtelijan, jos en kerro totuutta hänestä. Ja se ei käy!!
Metin, että olenko jotenkin vaarassa. Jos hän olisikin joku vaarallinen psykopaatti, mitä hän voisi tehdä minulle? Tiedän hänen työpaikan, hänen esimiehensä nimen, sosiaaliturvatunnuksen ja osositteen. Hän tietää että minulla on hyviä ystäviä myös lakimiesten, terapeuttien ja poliisien joukossa. Jos hän olisikin roisto, tuskin hän uskaltaisi tehdä mitään. Mutta mistä sitäkään voi tietää...
Eihän tästä mun kämpästäkään oikein mitään varastettava olisi. Ja hän tietää, että puolet asunnostani on vielä maksamatta pankille ja tietää ja etten ikinä ottaisi hänet tänne asumaan, ensinnäkin asuntoni on siihen liian pieni ja toiseksi, en vaan halua. Minulle sopii hyvin tällainen viikonloppusuhde. Eikä minulla oikein mitään rahojakaan ole, puolet palkastani menee lainanlyhennykseen.
Lähinnä luulen että hän on täällä Suomessa aika eksyksissä kun ei oikein osaa suomeakaan. Hänen ex-vaimonsa varmaan hoiti kaikki järjestelyt kun hän rakensi taloaan kaiken vapaan ajan. Jotenkin tuntuu, että hän on myös hieman naiivi, ne valheetkin ovat jotenkin lapsellisia (uusi identieetti, maahantulokielto jne).
Nyt hän on vihdoin ilmoittautunut Kesäyliopistoon suomen kielen kurssille. Ja katsoo ylen uutisia ja lukee suomenkielisiä lehtiä. Sanoi että on vihdoin ymmärtänyt, että muuten hän ei tule koskaan viihtymään täällä. Jaahas, siihen taisipa vierähtää 16 vuotta ymmärtääkseen sen... Ettei se vaan olisi näin, että hän tekee sen minua miellyttääkseen...
Mutta minulla on paha olo. Ristiriitainen. Tässä sitä selittelen. Itse asiassa selittelen itselleni, miksi olen tällaisessa suhteessa, josta sisimmässäni tiedän, ettei se ole oikea. Ei se yksinäisyyden pelkoakaan ole, minulla on paljon ystäviä ja työpaikka on sellainen, että reissaan paljon, on paljon konferensseja, seminaareja, illallisia jne kissanristijäisiä. Eron jälkeen olen seurustellut kahden miehen kanssa, mutta en halunnut kumpaakaan sitoutua, ajattelin että ensin täytyy päästä yli erosta. Yksi heistä olisi halunnut naimisin ja että olisin muuttanut hänen luokseen Tampereelle. Mutta minun elämäni on Helsingissä. Itse asiassa jopa kaipaan enemmän omaa aikaa. Jotta voisin vaan olla itsekseni. Rentoutua. Minulla on vaan jotenkin sääli luopua sellaisesta suhteesta, joka olisi voinut olla täydellinen. Minun on vaikea luopua unelmasta, joka taisi olla illuusio, toiveajattelua. Tästä voi tulla kallis lasku... Eihän ilmaisia lounaita ole. Tai sitten mies saa itsetuntonsa kuntoon, ja tosinaan tulee olemaan luottamukseni arvoinen ja pitää lupauksensa eikä valehtele enää koskaan mistään.. Tai en minä tiedä.
Ehkä olen sinisilmäinen humanisti-idiootti, joka elää vaaleanpunaiset silmälasit päässä ja haluaa uskoa ihmiseen.
Onko teillä kokemuksia valehtelevasta miehestä? Miehestä joka tuntui aluksi liian hyvältä ollakseen totta?
Kertomuksesi oli valaiseva.
Ihminen etsii aina syitä asioille, jotta voisi ymmärtää niitä ja ehkäpä tehdä ratkaisuja. Ihminen haluaa elämästään onnellista, iloista ja tasapainoista, eikös se useimmiten näin ole. Ihminen haluaa sellaista itselle sopivaa elämää.
On se vain niin, että mielessään aina sen jonkinlaisen haaveen ja kuvan kasvattaa siitä suhteesta, millaisen haluaa, tai millaiseksi se nykyään oleva suhde ehkä muodostuu. Ja sitten, kun ilmenee muuta, on se suuri pettymys.
Aina, kun on odotuksia, on myös tilaa pettymyksille.
Ihminen, joka rehellisesti seisoo itsessään, on upeaa katsottavaa. Se on voima, kun on hyväksynyt elämänsä sellaisenaan ja pärjää siinä tai jopa on onnellinen siinä, vaikka se olisi muiden silmissä millaista tahansa.
Tosiaan hylkäämisen pelkääminen voi johtaa ihmisen valehtelemaan. Ja kuinka paradoksaalista se onkaan, juuri tuollainen toiminta sitten saa toisen hylkäämään hänet, koska sellaisen ihmisen kanssa ei oikein voi olla. Hieman sama, kuin jos suhteessa ollessaan toinen ei päästä ollenkaan lähelleen(siis henkisestikään), niin todella vaikeaa on sellaisesta rakentaa mitään kestävää ja vahvapohjaista suhdetta. Ja kun tuossakin juuri on usein kyse hylkäämispelosta.
Suhde on aina kahden kauppa. Molempien tekemiset vaikuttaa molempiin. Ja kuinka totta sekin on, että ollakseen tyytyväinen suhteessa, on ensin oltava tyytyväinen itsekseen. Sen verran kuitenkin tuohon kohtaan lohkaisen, että koska kumppanin tarve on yksi ihmisen perustarpeista, ei se toisen ihmisen vierelleen kaipaaminen ja yksinäisyyden tunteminen ilman toista ihmistä ole mitenkään keskenkasvuista, luonnehäiriöistä tai omituista. Tietynlainen riippuvaisuuskin on luonnollista, mutta kaikkea hallitseva moinen tietysti huono.
Kiitos, Eveny! Luulen että oivalsit tämän jutun tosi hyvin! Näinhän se taitaa juuri olla. Miesystäväni pelkää hylätyksi tulemista ja samalla pelkää avautumista. Ja siksi valehtelee. Hän on monta kerta sanonut kun ollaan otetty yhteen, että hänen pitää puolustaa itseään!! Vasta hiljattain hän on sanonut, että minulle voikin puhua vapaasti, ilman pelkoa, että käyttäysin sitä häntä vastaan.
Voi toki olla, että todellisuus on ihan toinen. Voi olla että myös hänen edelliset parisuhteet ovat kariutuneet juuri valehtelemisen takia. Voi olla, että hän ei enää osakaan elää ilman valheita, sen verran paljon on tullut eletty valheessa.
Jotenkin minusta tuntuu, että jotain pahaa on hänelle tapahtunut myös siellä Saksassa. Miksi muuten hän ei halua sinne mennä. Ja miksi hänellä ei ole mitään kontaktia ei äitiinsä, veljenesä, tyttäreensä eikä vanhoihin ystäviinsä. No veli on kuulemma suorittanut pankiryöstön ja istunut vankilassa, Kuulemma tosi tyhmä juttu oli ollu, nuoruuden sekoiluja, ja summakin oli ollut mitätön. Mutta jotenkin kaikki ne hänen juttunsa ovat niin outoja. Ehkä on vielä paljon valheita, joita hän ei ole vieläkään minulle tunnustanut, koska ei ole jäänyt niistä varsinaisesti "kiinni" . Tuo tyttären juttu hämmästyttää minua erittäin paljon. Miksi tytär "katosi" hänen elämästään? Tuntuu absurdilta, että nykyaikana voi ihan niin vaan kadota. Miten sitä voi elää kun ei tiedä edes kenen kanssa tytär on naimisissa, mikä hänen uusi nimensä on, missä hän asuu jne. Eihän häntä kuulemma kutsuttu häihinkään. Ja vuodet menee... Uskomatonta. Jotain hämärää siellä on...
Consuelo kirjoitti 30.3.2012 15:3
Itse asiassa hän on jopa liian paljon takertunut minuun. Hän haluaa tavata JOKA viikonloppu, miten välttämättä aina en halua enkä voi. Silloin hän on tosi surullinen. Tuntuu että hänellä ei ole ketään muuta. Että hän on muuten ihan yksin. Hän on kiikuttanut tänne jotain omia vaatteita ja jotain tavaroita. Siitä en oikein pidä. Välillä kun epäilen häntä "kaikesta" minusta tuntuu että hän haluaa jotenkin "puskea" mun elämääni ja "omistaa minut".
...
Usein valehtelun syy on huonossa itsetunnossa ja huonossa itsevarmuudessa. Hän sai tosiaan pahasti takkiin avioerossaan (olen nähnyt ne paperit) ja varmaan häpeää sitä. Häntä nöyrytettiin ja käytettiin hyväksi, hän menetti rakentamansa omakotitalonsa. Ehkä hänellä on joku post-traumaattinen reaktio. Itse se sanoi, että valehteli koska halusi näyttää paremmalta ja koska pelkäsi ettei muuten kelpaa minulle....
...
Nyt hän on vihdoin ilmoittautunut Kesäyliopistoon suomen kielen kurssille. Ja katsoo ylen uutisia ja lukee suomenkielisiä lehtiä. Sanoi että on vihdoin ymmärtänyt, että muuten hän ei tule koskaan viihtymään täällä. Jaahas, siihen taisipa vierähtää 16 vuotta ymmärtääkseen sen... Ettei se vaan olisi näin, että hän tekee sen minua miellyttääkseen...Onko teillä kokemuksia valehtelevasta miehestä? Miehestä joka tuntui aluksi liian hyvältä ollakseen totta?
On kokemuksia valehtelijasta. Onneksi tapaus oli luultavasti vaaraton. Jälkeenpäin huomasin, että vaistoni oli oikeassa ja siihen olisi kannattanut luottaa, monet omituisuudet ja ristiriitaisuudet selittyivät, kun selvisi, millainen hän todellisuudessa oli.
Ylläolevat lainaukset kuulostavat minusta hälyttäviltä. Mies on tunkeutumassa alueellesi ja on onnistunut herättämään myötätuntoa ja riippuvuutta. Kesäyliopistoon ilmoittautuminen tuntuu naurettavalta vaikuttamis- ja sitomisyritykseltä. 16 vuodessa kielen olisi oppinut luonnomenetelmälläkin.
Puhutaan narsistisesta persoonalisuushäiriöstä, siihen taitaa kuulua juuri se, että henkilö vaikuttaa erittäin miellyttävältä, mutta ääni kellossa muuttuu, kun hän saa toisen pauloihinsa. Narsistilla ei oikeasti ole omaatuntoa. Kertomuksesi pelottaa hiukan. Millainen historia miehellä toldellisuudessa lienee? Ehkei mitään fyysisesti vaarallista, mutta ehkä jotain henkisesti hyvin tuhoavaa? Sinuna olisin varuillani.
P.S. Otsikko kuvaa hyvin narsistia, jos vaihtaa yhden sanan: Hyvä mies ja valehtelee.
Kiitos viestistäsi, Desper! Täytyy myöntää että huolestuin! Jotain täytyy ihmisessä olla pielessä kun hän valehtelee systemaatisesti. Ehkä hänellä tosiaan ei ole omatuntoa! Miten hän muuten olisi antanut suhteiden oman tyttärensä kanssa mennä poikki! Mikä selitys se on, että tytär vaihtoi puhelinnumeronsa eikä hän saanut tytärtä enää kiinni! Ja että tytär soitti "tuntemattomasta numerosta" ja ilmoitti että nyt hänellä on uusi numero, mutta eipä sanonutkaan sitä isukille. Eikä tytär "kertonut" uutta sukunimeäkään. Kas kun isä ei kysynyt!! Herra jestas! Ihmisellä on tytär ja kaksi lapsenlasta eikä hänellä ole aavistustkaan missä porukka asustelee. Ja nyt sitten kun MINÄ ihmettelin laittoi hän tiedustelut Saksan väestörekisteriin... Onko se siis minun takia?? Mä en käsitä.
Ja sitten tosiaankin se mun reiviirilleni tunkeeminen! Hän on mun sukulaisten ja kavereiden facebook kaverikin!! Jotenkin kummallista, että mies ei tajua, että tarvitsen omaa aikaa! Vaikka sanoo että ymmärtää! Ja sitten ne itkemiset! Suuri komea mies ITKEE. Viimeksi kun halusin flunssaisena yksin ja rauhassa parantella tautia - yskiä ja aivastella - hän valitti että hän on kolmantena pyöränä mun elämässä ja mä en tavitse hänen apuaan. Ja itki taas.
Desper, kerroit että sinulla on kokemuksia valehtelevasta miehestä! Voisitko kertoa vähän enemmän? Mitä mieltä olet, mistä minun erityisesti pitää olla huolissa? Minua enimmäkseen huolestuttaa - siis sen kummallisen valehtelemisen lisäksi - että hän haluaa että mä olisin "hänen". Että kaikki viikonloput ja pyhät oltaisiin 7/24 yhdessä. Että hän tuo mun pieneen kämppään kaikenlaista omaa, ikäänkuin merkkaa reviirin.
Minunkin vaisto varoittaa minua. Mutta toisaalta voi olla että kysessä on mies, joka tosiaan rakastaa niin paljon,että haluaa jakaa koko elämänsä mun kaa. Mielenkiintoista, miten mun läheiset pitää hänestä tosi paljon ja jopa kannustaa mua pitämään niin hyvästä miehestä kiinni 🙂 Veljeni vaimo sanoi esim että "sinun miehesi jumaloi sinua, sellaista rakkautta ei esinny usein...". En raaski heille kertoa mitä todellisuudessa ajattelen.
Yhden huolestuttavan asian olen huomannut. Hän hermostuu joskus pienistä asioista ja saa jonkunlaisen hepulin. Olen aistinut piilevää agressiivisuutta. Toisaalta, kuka meistä olisi aina viilinpytty ja täydellinen. Mutta mua alkoi vähän pelottaa. Koen että hän haluaa mut omistaa... ja silmukka kiristyy...
Kyllä minäkin olisin varuillani. Aina kannattaa kuunnella omaa sisintään. Parisuhteessa pitää olla iloa ja tuntea olonsa hyväksi ja turvalliseksi toisen lähellä ja seurassa.
Hei Consuelo!
Se, mitä kerroit viestisi lopussa, huolestuttaa ehkä eniten: hepulikohtaukset pienistä asioista. Se, mihin narsisti pyrkii, pilkistää jo. Kun narsisti on saanut kohteen koukkuun esittämällä hyvää ja rakastavaa, alkaa terrorisointi. Narsisti haluaa hallita kohdettaan ja pitää tämän täysin vallassaan. - En tietenkään voi tietää, vaivaako ystävääsi mikään. Pahalta kyllä näyttää.
Tässä pari googlailemalla löytynyttä linkkiä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Googlaile lisää! Narsismista puhuttaessa tarkoitetaan kyllä usein muutakin kuin luonnehäiriötä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Narsistinen_persoonallisuushäiriö
http://www.narsistienuhrit.info/index.html
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Aapinen.html
Oma "tapaukseni" oli aika harmiton pieni seikkailu. En voi sitä tarkkaan selostaa. Itseäni vain melkein nauratti jälkeenpäin, miten klassisesti tyyppi sai minut huomaamattani höplään: ensin kehumista, sitten, kun kohde oli saatu kiinnitetyksi, alkoi sadistinen kohtelu, joka oli lähinnä välinpitämättömyyttä toisen tunteista ja hyväksikäyttöä - henkisesti ja jopa rahallisesti. Kyse oli pienistä summista, tärkeintä henkilölle näytti olevan, että sai silläkin saralla käyttää toista hyväksi. Valehtelu kuului tietysti kuvaan ja oli monenlaista, koko patologiahan perustuu toisen pettämiseen ja huijaamiseen.
Nykyään myös internet on vaaratekijä, sillä voi halutessaan aiheuttaa paljon harmia.
Näinhän se on - parisuhteen pitäisi tuoda iloa ja valoa elämään! Eikä viedä sitä..
Tavallaan ymmärrän häntä. että kun viikolla emme näe, sitten oltaisiin edes viikonloppuna yhdessä. Mutta tässä se juju on! Me ollaan minun kotona! Mulla on aika vaativa työ ja tarvitsen viikonlppuna MYÖS omaa aikaa. Ja sitä se ei tajua. Esim sunnuntaina haluan tehä usein töitä, lukea maanantain kokouspapereita, mutta en pysty keskittymään kun hän hengittää niskaani ja pitää kädestäni. Jopa hesari jää lukematta.
Miten aikuinen mies ei ymmärrä tällaista? Miksi se ei lähde itse pois? Miksi mun pitää sanoa. että sori, mutta nyt sun pitää lähteä, mun pitää olla nyt itsekseni.
Mistä sellainen roikkuminen ja takertuminen
Tuli mieleen vielä seuraava:
olen miettinyt että ottaisin yhteyttä hänen ex-vaimoonsa. En vaan keksi tapaa miten sen tekisi. Jos hän lyökin minulle vaan luurin korvaan. Osaisitteko neuvoa miten tälläisessä tilanteessa kannattaa ex-vaimoa lähestyä?
Kuulin, että ex-vaimonsa on tehnyt aika monta rikosilmoitusta pahoinpitelystä. Hän on siis saanut tuomion ja sakot siitä ja nekin meni ulosottoon (toissa kesänä). Ja nyt hänellä on laajenettu lähestymiskielto. Sehän on aika kova juttu!! Mieheni versio on että ex-vaimo hakkasi, kynsi ja puri häntä, aina kuin oli juovuksissa.
Sain muuten selville sattumalta, että heti erohakemuksen jättämisen jälkeen hän oli seurustellut puoli vuotta yhden suomalaisen naisen kanssa (lastentarhan johtaja. Minulle Hans valehtelii, ettei ollut avioeronsa jälkeen pystynyt koskemaan ketään naista kahteen vuoteen. Itse asiassa hänellä oli vielä harkinta-aika menossa kun tutuistuimme viikko ennen joulua 2010! No sille naiselle mä sitten lähetin e-mailia ja pyysin kertomaan, että voisiko hän mua auttaa ja kertoa olenko jotenkin vaarassa - että olen juuri saanut tietää uskomattomista valheista jne. Nainen lähetti minulle tosi nuivan viestin, että mistä olen saanut hänen sähköpostiosoitteensa, että Hans poistui hänen elämästään ennen joulua 2010, varmaan juuri sillloin kun me ryhdyimme seurustelemaan, ja että hän on käsitellyt asian loppuun eikä halua enää palata asiaan. Mulle jäi vaikutelma, että Hans jätti sen naisen minun takia. Ehkä se sitten onkin näin, että saksalaisen vaimona ja tyttärensä hän jätti suomalaisen vaimon takia jonka taas jätti uuden tyttöystävänsä takia. Ja nyt olen mina kuviossa. Tai sitten he kaikki ovat jättäneet hänet. Minulle Hans kertoi, että tyttöystävänsä oli halunnut muuttaa yhteen ja hankkia yhdessä omakotitalon. No Hans oli kuulemma vastanut, että hän ei ole valmis muuttamaan yhteen eikä ottamaan uutta lainaa kun eroasiat ja ositukset vielä kesken. Ehkä hän valehteli sillekin naiselle että osituksen mukaan ovat rahat tulossa ja sitten voi aloitttaa uuden yhteisen onnellisen elämän.
Mä en ymmärrä sitä miestä. Mullekin se kertoo että kun ulosotto on ohi (noin vuoden päästä) sitten hän haluaa muuttaa mun kanssa yhteen. Minä sitten kysyin, että miten hän kuvittelee asiaa, että millä rahallalla (minunko) me hankimme sen uuden yhteisen asunnon. Minä pstyisin kyllä hoitamaan oman osuuteni, mutta hänen luottotiedot ovat varmaan vielä 4 vuotta jäissä. Eihän hän voisi edes vuokrata asuntoa - heti kysytään luottotietoja. Ja neljän vuoden päästä hän on sen verran vanha jo, että ei saisi enää asuntolainaa. Sehän on realismia. Siihe hän vastasi kyyneleet silmissä, että mitä järkeä on silloin ylipäänsä elää kun mitään tulevaisuutta ei ole. Tehdä vaan töitä niskä limassa ja maksaa ex-vaimolle, joka ryösti ja huijasi häntä.
Minä en uskalla kyllä sitoutua häneen täysillä. Viikonloppu-suhde on ainakin tällä hetkellä ainoa optio. Ja sekin ahdistaa. En ymmärrä itseäänkään. Miksi teen tätä. Onko se todella vain sexiä? Lauantai-iltana kun hän tulee on tosi ihana - syödään hyvin, juodaan viiniä, kynttilät palaa ja musiikki soi. Ja hän on hellä ja intohimoinen. Mä menen siihen mukaan, sytyn, kerron itsekin miten häntä rakastan.. Mutta sunnuntaina haluan että hän lähtisi... lähtisi jo... Ehkä se toimisikin näin, että hän olisi mulle pelkästään RAKASTAJA, mutta musta tuntuu että hän ei tyydy siihen...
Olen hänelle joskus sanonut leikitellen - You are my sweet German lover... Hän on suuttunut - hän ei ole mikää "rakastaja". Hän haluaa olla mun mieheni ja minusta hän haluaa itselleen vaimon kunnes kuolema meidät erottaa...