Parisuhde, koti ja perhe

3 päivää sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3781
Käyttäjä Nainen48v aloittanut aikaan 27.08.2016 klo 10:39 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Mieheni on nyt 3kk syönnyt masennukseen lääkettä, Cymbalta nimeltään. Seksiä meillä oli ennen runsaasti ja se oli aina taivaallista. Muutaman viikon päästä lääkkeen aloittamisesta katosi seksihalut liki täysin. Otin sen melko heti puheeksi ja yhdessä totesimme, että se johtuu lääkkeestä. Hän ei tunne seksuaalista tarvetta. Näiden 3kk aikana seksiä on…

Käyttäjä Äitikolmelle aloittanut aikaan 14.12.2015 klo 09:11 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei! Haluaisin apua ja tukea murrosikäisen vanhempana olemiseen. Olen tällä hetkellä uupunut ja loppu ja kirjoitan suoraan miltä minusta tuntuu. Kasvatan tyttöä 15v yksin. Minulla on kolme muuta lasta. Tyttö on vanhin. Hän on aina ollut erittäin hankala ja vaativa. Luonne on räjähdysherkkä ja impulsiivinen. Nyt ysiluokalla kaikki tuntuun kaatuvan.…

Käyttäjä Nainen, kaksisuuntaisen puoliso aloittanut aikaan 26.08.2016 klo 09:33 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Löysin ihanan miehen monen vuoden yksinelämisen jälkeen, asuin kahdestaan lapseni kanssa. Rakkaus välillämme roihahti,vihdoinkin minä 50kynnyksellä löysin sielunkumppanin! Sitten kihloihin ja nyt asumme yhdessä. Olemme tunteneet toisemme vasta 3vuotta. Tiesin alusta asti mieheni masennuksesta ja jo alkumetreillä tuli selväksi, että hän on yliherkkäpersoona. Ss kaikki tuntui minusta vain niin syvälliseltä…

Käyttäjä orpona2 aloittanut aikaan 22.08.2016 klo 20:11 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei! Olen kahden kouluikäisen lapsen äiti ja peliriippuvaisen miehen puoliso. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta joista viimeiset 5 ovat olleet enemmän ja vähemmän huonoa aikaa. Mieheni on vakityössä käyvä täydellinen perheenisä. Hän kokkaa ja kuskaa lapsia harrastuksiin. Mutta hän myös elää kaksoiselämää jossain netin syövereissä, elämää jonne minulla ei ole…

Käyttäjä UsvA aloittanut aikaan 23.08.2016 klo 15:39 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Siitä on nyt vähän yli vuosi kun mieheni sai diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Takana yhteensä kaksi vuotta helvettiä joka alkoi dramaattisesti psykoosilla joka tuli kuin yhdessä yössä. Näin jälkeenpäin toki osaan lukea ensioireita joita oli vähän, mutta silti tuntuu, että mies ketä rakastan, vietiin minulta ja lapsiltamme yhdessä yössä. Psykooseja on…

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (MIELI Kriisikeskus Helsinki) aloittanut aikaan 21.05.2013 klo 14:53 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei ja tiedoksi kaikille: Ensi viikolla Tukinetissä on jälleen ADHD-liiton kuukausittaisen liveryhmän eli chatin aika. Liveryhmä on poikkeuksellisesti jo maanantaina 27.5. klo 17-19. Keskustelu on suunnattu ADHD-oireisten puolisoille ja se on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Ilmoittautumisia ei tarvita, ”astu” vain sisään ryhmään. 12 nopeinta mahtuu mukaan keskusteluun. Keskustelun ohjaajina toimivat…

Käyttäjä Kaye aloittanut aikaan 16.08.2016 klo 14:45 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Kirjoittelin kevään puoella tänne, mutta en enää löydä sitä viestiketjua.. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 9 vuotta ja niistä naimisissa 7. Meillä on kaksi pientä lasta joista toinen ihanuus syntyi nyt kesällä 😍 Tammikuussa miea rupesi puhumaan erosta. Toista lasta oli toivottu pitkään ja nyt kun se oli tulossa mies…

Käyttäjä tinttunen aloittanut aikaan 30.05.2016 klo 18:58 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Yritin kahlata läpi miljoonat keskustelut mutta ajattelin aloittaa alusta. Kaipaisin vertaistukea ….en tuomitsemista. Tarina on tässä🙂 Vuosia sitten mieheni jäi kiinni pettämisestä työreissulla, ei voinut sanoa mitään puolustaakseen itseään sen verran näkyi jälkiä kaulalla. No työkaverihan oli kyseessä ja asia muka loppui. Viestittely ainakin jatkui, en voinut sietää sitä ihmistä…

Käyttäjä kopi aloittanut aikaan 13.07.2016 klo 18:41 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

En hae sääliä enkä synninpäästöä tekemisistäni vaan koetan kertoa omia tuntemuksiani uskottoman näkövinkkelistä. Uskottomuutta olen miettinyt jo reilun puolitoista vuotta. Sinä aikana ei ole pettämisiä sattunut, ja nitä ei tule enää sattumaankaan. Pettämisiä on sattunut pitkän parisuhteen aikana useita. Ja joka kerta pahempia. Ensin oli yhden kerran juttu. Sitten sivuraide…

Käyttäjä Manju aloittanut aikaan 21.06.2016 klo 22:40 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Mistähän aloittaisin.. Olen niin kovasti yrittänyt löytää vertaistukea tilanteeseeni, mutta tuntuu olevan kovin vaikeaa kun yleisesti puhutaan uskottomuudesta. Tilanteeni on se, että sain kuukausi sitten kuulla puolisoni suusta että hän on minua pettänyt 2 vuotta sitten, jonka seurauksena on syntynyt lapsi. Olimme olleet kaukosuhteessa 4v kunnes muutin opiskelujeni ja pääosin…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: