Parisuhde, koti ja perhe
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Parisuhde, koti ja perhe
Parisuhde, koti ja perhe aiheet
Kaikki aihealueet
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 33 vuotta yhteistä taivalta mieheni kanssa. Yhteiselo on sujunut pääsääntöisesti hyvin, riitoja on ollut, mutta ne kyllä parisuhteeseen jossain määrin kuuluvat. Mieheni on varsin temperamenttinen, minä enempi rauhallinen, tasapainottava puoliso. Suuttuessaan mies on ihan mahdoton, niin kai sitä voisi kuvailla. Fyysisesti ei käy käsiksi, mutta sanansäilä…
Pää sekaisin enkä vieläkään tiedä mikä oli syy miehen käytökselle, oikeasti. Netistä hänet löysin ja tuntikausia puhuimme puhelimessa ennen tapaamista. Treffit meni loistavasti, kestivät tunteja. Paljon puhetta, naurua ja lähekkäin oloa, kävimme kuutamokävelyllä ja se tunne kun kädestä pidetään kiinni, vuosia sellaisesta aikaa. Mies kertoi ennen minua käyneen kahdet treffit…
Miehelläni todettiin juuri bipo ja nyt kaipaisin muiden kommentteja, vertaistukea ja kokemuksia bipon puolisona. Tällä hetkellä mieheni haluisi olla mahdollisimman paljon yksin, koska häntä ahdistaa se miten hänen käytös vaikuttaa minuun. Minä haluaisin häntä tukea, mutta hän torjuu tukeni. Hänellä on todettu se lievänä joten ainakaan vielä ei lääkitys ole…
Olen nuori, parikymppinen mies. Olemme olleet puolisoni kanssa yhdessä lähes 6 vuotta. Puolisoni opiskelee vielä ja minä käyn töissä. Ostin asunnon vuosi sitten, jonka päätimme remontoida yhdessä ja puolisonikin hehkutti sitä kaikille. Olen aina kertonut puolisolleni, että jos kaikki ei ole hyvin niin haluan hänen puhuvan siitä. Asunto rupesi valmistumaan…
Tulossa Tukinetissä! Suomen Syöpäpotilaat ry aloittaa Minä, syöpä ja työ -ryhmächatit tammikuussa 2018. 🙂👍 Chatit on suunnattu työikäisille syöpään sairastuneille henkilöille ja ne järjestetään kevätkaudella ke 17.1. alkaen, aina joka toinen keskiviikko klo 20-21.30. Chatissa voi keskustella ja kysellä kaikesta työelämään liittyvästä syöpään sairastumisen myötä. Esim. saatat pohtia seuraavanlaisia kysymyksiä:…
Kaipaisin vertaistukea muilta mielenterveysongelmia sairastavilta joilla on perhe/lapsia. Minulla on pieni tytär ja aviomies, sairastan paniikkihäiriötä, ahdistusta ja masennusta. Näitä tulee kausittain ja suurimman osan ajasta voin hyvin. Nyt paha kausi menossa. Puoliso tukee loistavasti, lisäksi on äitini joka auttaa minkä pystyy 400 km päästä… muuta sosiaalista verkostoa ei ole.…
Olen monet kerrat miettinyt, että onkohan meillä ensimmäinen avioliitto joka on kaatumassa siihen ettei vaimo osaa puhua omista tunteistaan. Keskustelua yleisellä tasolla kyllä on, mutta se ei riitä kun tiedän, että vaimo miettii ja miettii omassa päässään kaikkia ajatuksia. Ei taida tähän olla muuta lääkettä kuin se, että hän itse…
Olen yksinäinen. Minulla on kyllä perhe, mutta koin vanhemmat tosi hylkäävinäjo lapsena ja suhde sisaruksiin on tosi etäinen. Nuorena olin selvästi masentunut ja ahdistunut koulukiusatuksi tulemisen takia, mutta vanhempani eivät valitettavasti tehneet asialle mitään. Korkeintaan selittivät asiaa fyysisillä ongelmilla, vaikka niitä ei ollut. Koin, että he suorastaan jättivät heitteille. Päädyin…
Moikka, Erosin noin 3 viikkoa sitten alkoholisti miehestäni. Hän meni suhteemme aikana hoitoon ja oli puoli vuotta selvinpäin, mutta ratkesi. Kaikki palasi ennalleen, se kaikki sama paska. Päätin, että en jaksa enää kärsiä, en halunnut menettää elämääni. Nyt kuitenkin eron jälkeen tuntuu siltä kuin olisin sen menettänyt kuitenkin. Vaikka en…
Olen seurustellut nykyisen ukkoni kanssa kaksi vuotta. Olemme uusioperhe ja miehellä teini ikäinen poika. Onnea suhteessamme kesti ensimmäiset puoli vuotta. Viime vuosi meni pojan asioiden hoitamiseen ja koimme valtavia järkytyksiä. Pojalla oli itsetuho ajatuksia ja jouduin viemään hänet nuorten kriisiosastolle. Tästä alamäki alkoi ja mieheni jatkuva lääkkeen tarve ahdistykseen, unettomuuteen…