Parisuhde, koti ja perhe
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Parisuhde, koti ja perhe
Parisuhde, koti ja perhe aiheet
Kaikki aihealueet
En tiiä kuuluuko tämä tähän ryhmään, mutta menköön Avioerostani on kulunut kohta 15 vuotta ja koko tänä aikana minulla ei ole ollut varsinaisesti suhdetta. Jotain ohimenevää säätöä ja ihastuksia kyllä. Kymmenen vuotta sitten minulla oli 2 vuotta kestänyt ”suhde” erääseen mieheen. Tapasimme joitakin kertoja koko tänä aikana. Silloin tällöin laiiteli…
Kiinnostaako seksi ja päihteet? Haluatko tietää lisää esim. hivistä tai muuntohuumeista? Kaikenikäisille tarkoitettu SPR:n terveyden edistämisen chat on Tukinetissä aina parillisten viikkojen maanantaisin klo 19-20.30. Keskusteluun osallistutaan nimettömänä. Mukaan mahtuu 12 ensimmäistä, joten kannattaa olla paikalla heti klo 19.00. Keskustelua ohjaavat Suomen Punaisen Ristin päihdetyön ja hiv-/seksuaaliterveystyön vapaaehtoiset. Samat vapaaehtoiset…
Puolisoni sairastui erittäin vakavasti n. vuosi sitten. Laajassa aivoinfarktissa tuhoutui vasemmanpuolen aivokudosta etenkin otsalohkosta. Tämä vuosi on ollut kaikkine vaiheineen käsittämättömän rankkaa, ensin henkiinjäämistaistelu, halavutuneen puolen kuntoutus, erittäin vaikea afasia ja nyt viimeisimpänä huomattavat muutokset käytöksessä ja tunne-elämässä. Etsin kohtalotovereita. Millä lailla läheisenne käytös on muuttunut aivotapahtuman jälkeen? Meillä esim.…
Pahoittelut jo alkuun, tekstistä tulee todennköisesti sekava ja pitkä, mutta koitan kertoa asiani lyhyesti ja ytimekkäästi. Pakko päästä jonnekkin purkamaan tätä pahaa oloa ja toivottavasti saamaan myös vertaistukea. Tilanne on siis se, että parin vuoden parisuhde päättyi jo lokakuussa erittäin narsistisen/psykopaattisen miehen kanssa. Kaikki narsistiset piirteet täyttyi, ja mies kehtasi…
Mulla on periaatteessa kaikki hyvin,lapset ja vaimo!Arki on hektistä lapsi arkea.Omaa aikaa ei juuri ole ja kaksin keskeiset hetket on aika vähissä myös,(vuorotyö yms.)Sitten kun on vapaata,niin vaimo on jo päättynyt mitä tehdään ja miten yms..En oikein saa ääntäni kuuluun meijän arjessa/perheessä.Joskus olis Kiva käydä ulkona,kun on lapset hoidossa.Se ei…
Olen sairastunut vuosi sitten masennukseen/työuupumukseen/ahdistuneisuushäiriöön. On lääkäri ja lääkitystä. Nukun vain unilääkkeillä ja käyn säännöllisesti terapiassa. On ollut hyviä ja huonoja hetkiä tämän vuoden aikana. Nyt taas vähän huonompi hetki. Olen paljon miettinyt sairastumiseni syytä. On varmasti kohdallani monen asian summa, niinkuin varmaan yleensä onkin. Sairauden kanssa pärjään. Eniten ahdistaa…
Aloitin harrastuksen uudestaan n kk sitten. Harrastuksen vetäjä/ohjaaja on mies. Minulle entuudestaan vain tutttu näöltä. Heti ensimmäisen kerran jälkeen huomasin illalla häneltä tulleen Facebookiin kaveripyynnön. Hyväksyin sen. Minut liitettiin myös facessa yhteiseen ryhmään ja toiminnasta vetäjä infoa myös whatsupryhmässä. Kävi ilmi, että miehelläni ja hänellä on jotain ollut joskus, eikä…
ennen mies istui netissä kun oli pöytäkone.nyt älypuhelimen ostettuaan heistä on tulleet erottamattomat.riippuvuus puhelimeen/nettiin näkyy siinä että yhteinen tekeminen on jäänyt kokonaan.ruoka kauppa reissulla ei voi olla ilman puhelimen vahtaamista.koti oloista puhumattakaan.yöllä hän istuu puhelimen kanssa pimeässä.(minun uniongelman takia nukumme eri huoneissa.mies nukkuu alakerrassa)miksi tämä häiritsee minua?siksi etten saa siltä…
Aloitin harrastuksen uudestaan n kk sitten. Harrastuksen vetäjä/ohjaaja on mies. Minulle entuudestaan vain tutttu näöltä. Heti ensimmäisen kerran jälkeen huomasin illalla häneltä tulleen Facebookiin kaveripyynnön. Hyväksyin sen. Minut liitettiin myös facessa yhteiseen ryhmään ja toiminnasta vetäjä infoa myös whatsupryhmässä. Kävi ilmi, että miehelläni ja hänellä on jotain ollut joskus, eikä…
Nyt vaan tuntuu että tarvin tukea tai edes päästää ulos tunteeni niin jos se helpottaisi. Ystäviä ei silleen oikeasti ole, exä oli narsisti eikä oikein antanut mahdollisuutta. Tämä on vaikeaa, olen aina ollut kuin sulkeutunut simpukka..niin vaikka olisi ystäviä, en tiedä kertoisinko mitään. Kolmas parisuhde meneillään, kohta kolme vuotta pidetty…