Parisuhde, koti ja perhe

2 päivää sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3781
Käyttäjä Mousy aloittanut aikaan 15.03.2008 klo 21:35 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Kuudes vuosi on lähtenyt suhteessa käyntiin, mutta uskoni tähän suhteeseen on ollut jo puoli vuotta mennyt. Kaikki mitä mies on tehnyt ja mitä ei ole tehnyt. En edes osaa nimetä yksittäisiä tekoja kuin pari, kaikki muu – en edes tiedä mitä ne ovat. Ensimmäisen kovan kolauksen suhde kärsi 1½ vuoden…

Käyttäjä carrot aloittanut aikaan 20.03.2008 klo 13:15 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olin viisi vuotta naimisissa väkivaltaisen, luonnehäiriöisen miehen kanssa. Oli hyviäkin hetkiä,liitosta on kaksi ihanaa lasta. Kaikki päättyi siihen pahimpaan eli pahoinpitelyyn.josta syystä jouduin lapseni (4v.) kanssa sairalaan. Tästä eteenpäin seurasi turvakotia 8viikkoa, kriisiapua, tukihenkilöitä, lastensuojelu, poliisit ja paljon muita yhteityötahoja joita me uhreina saimme. Hain eroa ja lähestymiskieltoa. Tein rikosilmoitukset…

Käyttäjä Heidelberg_73 aloittanut aikaan 07.03.2008 klo 10:29 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Mä olen yrittänyt ja taas yrittänyt. Reilu kuukausi siitä kun vaimo ilmoitti eroavansa. Edelleen asutaan yhdessä kun en pysty lähtemään vaikka se on mitä vaimo multa odottaa. Olen pompannut heti ylös kun vaimo on näyttänyt siltä että se tarvii jotain. Olen siivonnut, pessy lattioita, tehny ruokaa ja ollut lasten kanssa…

Käyttäjä Monica_79 aloittanut aikaan 15.02.2008 klo 13:41 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei! Onko muita jännittäjiä? Tuntuu, että mulla menee välillä mieli nurin tämän jännittämiseni kanssa. Tuntuu, että on kaksi vaihtoehtoa, joko turruttaa tunteensa kokonaan ja masentua tai sitten kestää ajoittain sietämätöntä jännittämistä ja pelkotiloja. Heti jos joku asia tuntuu minusta tärkeältä niin alan jännittämään. En tiedä onko se epäonnistumisenpelkoa vai johtuuko…

Käyttäjä Aikuinen nainen aloittanut aikaan 14.03.2008 klo 16:51 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Vastaus Violalle: Olipa raskasta lukea viestiäsi.- Olen itse ollut n.30 vuotta parisuhteessa jossa mies on ollut väkivaltainen ja paha. Henkinen väkivalta on tosi raskasta kantaa, mustelmat häviävät aikanaan mut jos sydän särkyy sitä ei noin vaan korjatakkaan. Minä toivon sinulle jaksamista ja vointia että pysyt pystyssä joka päivä. Toivottavasti olet…

Käyttäjä Tuulantei aloittanut aikaan 03.03.2008 klo 13:01 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Kiltti, ylitunnollinen ja hyvin koulussa menestynyt poikani alkoi näyttää väsymyksen merkkejä runsas vuosi sitten 11 vuotiaana. Me vanhemmat opettajan lisäksi yritimme puhua hänelle, ettei vaatisi itseltään täydellisiä suorituksia koulussa. Pian hänellä alkoi ilmetä ns. pakko-oireita; jatkuvaa valojen ja ovien lukkojen tarkistelua sekä käsien pesua. Lisäksi hänellä oli koko ajan ”murheita”…

Käyttäjä kaistapää aloittanut aikaan 06.03.2008 klo 21:20 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Kaikki tuntuu taas kaatuvan päälle. Vähän päälle parikymppinen tyttäreni on vakavasti sairastastunut eikä pärjää päivittäisissä askareissa ilman apuani ja hän kun on pikkuisen lapsen yh-äitikin, niin apuni on enemmän kuin tarpeen. Mieheni ei tunnu sitä ymmärtävän, että auttelen aikuista lastani..hänellä ei itsellään ole lapsia, eikä hän ymmärrä tilannettani yhtään. Hänen…

Käyttäjä Sylvi aloittanut aikaan 06.03.2008 klo 19:19 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Ei sitä tajunnutkaan kuinka hyvin taloudelliset asiat on kun oli aviossa. Nyt kun ero on vireilla ja aletaan sopimaan taloudellisista asioita sitä huomaa mitä eläminen ihan oikeasti maksaa kun joutuu yksin hoitamaan kaiken. Meillä mies oli paremmin ansaitseva ja hänen palkallaan pidettiin talouttamme pystyssä. Nyt kun minun pitää yksin omasta…

Käyttäjä rusinante aloittanut aikaan 25.02.2008 klo 08:53 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen ollut pitkässä liitossa, lapsiakin on siunaantunut 3 tyttöä. Olemme olleet 12 vuotta naimisissa ja 14 vuotta muuten yhdessä. Ongelmaksi on muodostunut että tiedän liittomme olevan ohi, mutten uskalla lähteä. Kuvioon ei liity väkivaltaa eikä alkoholia ja mieheni on kovasti kyllä muuttunut avioerouhkaukseni jälkeen, mutta kauanko sitä kestää? En vaan…

Käyttäjä Kaisu85 aloittanut aikaan 19.01.2008 klo 15:02 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei taas.. Olenkin kertonut jo raiskauksestani ja veljeni itsemurhasta.. Tälle kauhunäytelmälleni ei näytä tulevan ikinä loppua ja jatkankin nyt kertoen perheestäni.. tätä tarinaa en pysty viemään vielä loppuun asti sillä en itsekään tiedä miten tämä päättyy, sillä elän tällä hetkellä keskellä sitä.. Voisin alkaa nyt siitä kuinka tämä syksy tuntui…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: