Parisuhde, koti ja perhe
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Parisuhde, koti ja perhe
Parisuhde, koti ja perhe aiheet
Kaikki aihealueet
Olen 33 vuotias nainen.Tarvitsen vertaistukea uskottomuuden jälkeen eroon ja miten selviää kun rakkaus toista kohtaan on vahvaa edelleen. Eli tarinani on, että miehellä oli puolitoista vuotta sitten 2 vuoden seksisuhde toiseen naiseen. Sen jälkeen elämä on todella vaikeaa ja ei ole palautunut suhde ennalleen sen jälkeen. Kävimme terapiassa tapahtuneen jälkeen.…
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: Muutin loppua
En tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Meillä on kaksi lasta, toinen syntyi kuukausi sitten. Harrastettiin eilen seksiä, mies ei nauttinut siitä tarpeeksi vaan alkoi puhumaan siinä yhtäkkiä kuinka olen niin laiskanpulska ja se on todella epäviehättävää. Ei kuulemma ihmekään ettei hän nauti. Sitten alkoikin puhumaan, kuinka suhteen alussakin hän ei…
Hei,, aikuinen jo itsenäisesti asuva poikani kokee korona-asiat vahvasti. On lukenut netistä koronarokotteista ja on ahdistunut siitä, kun me kuusikymppiset vanhemmat olemme ottaneet koronarokotuksen. Poika on aivan sekaisin ja ahdistunut ja käyttäytyy menemällä täysin sekaisin. Ei halua keskustella asiasta, vaan on lukenut ”salaliittoteorioista”. Olemme yrittäneet jutella rauhallisesti, mutta siitä ei…
Siinäpä se kysymys otsikossa olikin….Meillä 4 lapsinen perhe. Miehen alkoholi-ongelma selätetty, nyt useamman vuoden ollut siitä ”parantuneena”. Ennen kaikki hoitamattomat asiat menivät juomisen ja juhlimisen ja vuorotyön piikkiin, ja jaksoin kun uskoin että sitten kun parantuminen tapahtuu, niin tavat muuttuu. Olin valmis silloin lähtemään, jos juominen ei lopu (oli muutaman…
Olen naimisissa jo kolme vuotta mutta ajan kuluessa huomaan enemmän että en oikeastaan pysty tuntemaan mitään. Olen ollu kiinostunut seksistä ja parisihteista ennen mutta se oli vain just sitä, kiinostusta eikä mitään muuta. Olen tullu ajattelemaan että olen aseksuaalinen, mutta se aiheuttaa paljon ongelmia mieheni kanssa. Kävimme seksiterapeutin luona keskustelemassa…
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: Typing virheitä
Haluaisin kysyä, onko teillä ikinä käynyt niin, että puoliso on mennyt esim. väkivaltatyöhön tai terapiaan/pariterapiaan ja sen jälkeen asiat olisivat menneet paljon paremmin…? Eli löytyykö tällaisia ”onnistumistarinoita”? En itse ole ainakaan kuullut ja hyvin epätoivoinen olo tällä hetkellä…
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: Selkeytys
Olen käynyt viime vuosien aikana läpi monta eroa, ja yritän pohtia, miten ensinnäkin pääsen viimeisemmästä erosta (tapahtui eilen illalla) eteenpäin ja voinko itse tehdä vielä jotakin sen eteen, ettei tätä tapahtuisi jatkuvasti. Yritän olla itselleni mahdollisimman rehellinen. Uskon, että vain niin pystyn pääsemään eteenpäin ilman katkeruutta ja kaunaa muita ihmisiä…
Ehkä ruikutan ihan aiheetta, onhan meillä hellyyttä, koskettelua, suudelmia, läheisyyttä. Sanoo rakastavansa minua.Vuosi mennyt enkä ole kertaakaan saannut häntä laukeamaan. Itse kyllä saan hänen kanssaan, suuseksiä. Alussa kokeiltiin erilaisia asioita, nyt se on yhtä ja samaa kerta toisensa kanssa, hän nuolee minua ja minä imen häntä, välillä tuntuu että nyt…
Olemme olleet mieheni kanssa reilut 20v yhdessä. Viime aikona mieheni on alkanut epäilemään rakkauttaan minua kohtaan eikä ole varma haluaako jatkaa liittoamme. Hän kaipaa enemmän läheisyyttä ja yhdessä tekemistä. Ne on jäänyt valitettavan vähiin näinä ruuhkavuosia. Kaipaan niitä itsekin enemmän. Itse olen enemmän kuin valmis yrittää pelastamaan suhteemme ja löytämään…
Olen täällä jo pettämiseen liittyviä keskusteluja katsellutkin läpi, mutta halusin avata oman ketjun, kun mikään ei ihan sopinut omaan tilanteeseeni. Olemme puolisoni kanssa olleet yhdessä 18 vuotta joista naimisissa 8. Lapsia löytyy kaksi ala-asteikäisiä. Sain tietää, että miehelläni on ollut suhde ainakin vuoden verran toiseen naiseen. Tämä nainen on mieheni…
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: Muokkasin tunnistettavia osia