Räjähdysaltis mies

Räjähdysaltis mies

Käyttäjä Siipimaassa aloittanut aikaan 30.11.2016 klo 16:13 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Siipimaassa kirjoittanut 30.11.2016 klo 16:13

Pää on taas aivan sekaisin. Toissa iltana kysyin mieheltä, lähdetäänkö kävelylle. Ei, hän on kipeä ja haluaa katsoa yhden ohjelman (tallennetun). Lähdin yksin, koska oli huono olo raittiin ilman puutteesta ja olin ollut koko päivän sisällä. Puhe oli lyhyestä kävelystä, mutta sitten kaveri alkoi viestitellä ja raitis ilma tuntui niin hyvältä, että kävelin tunnin verran. Loppuajasta mieheltä tuli viesti, että se siitä lyhyestä kävelystä ja hän alkaa katsoa sitä ohjelmaa. Vastasin vain, että raitis ilma olisi tehnyt kärttyisellekin hyvää. Kotiin tultuani rupesin ripustamaan pyykkejä, joita mies ei ollut pyynnöstä huolimatta ripustanut. Vein hänelle kaksi paitaa makuuhuoneen sängylle ja sanoin, että saat itse ripustaa pyykkisi. Selvennykseksi, että ripustan kauluspaidat aina makkariin henkarille. Menin olohuoneeseen ripustamaan muut pyykit telineelle, myös hänen. Hän tuli perässä ja vaati minua ripustamaan hänen paitansakin. Sanoin, että ripustin jo kaiken muun ja henkarit ovat makkarissa, joten voit ripustaa ne kaksi paitaa itse. Hän vain intti ja kun kieltäydyin, hän raivostui ja repi kaikki pyykit paitsi joitakin omiaan lattialle, missä ne ovat edelleen kaksi päivää myöhemmin. Hän on pitänyt mykkäkoulua siitä asti ja jättää jälleen likaiset vaatteensa ja astiansa mielenosoituksellisesti minne sattuu. Hän on 30-vuotias eikä mikään teini. Olen yrittänyt keskustella sähköpostilla, mutta minun käytökseni on kuulemma pöyristyttävää ja olen itsekäs paska ja hän ei rupea tällaista sietämään.
Itken silmät päästäni, mutta hän ei mitenkään myönnä toimineensa väärin, ei pyydä anteeksi vaan syyttää minua, koska aloitin riidan.
Olenko tullut aivan hulluksi, vai onko miehen käytös kohtuutonta? Tämä ei ole mikään yksittäistapaus, vaan hän saattaa rähjätä tällä tavalla joka viikko, joskus useamman kerran viikossa. Tuntuu vaikealta elää sellaisen aggressiivisuuden varjossa. Hän kiroaa ja solvaa, joskus aivan hirvein sanankääntein. Aina olen itsekäs kusipää ja pihi paska, kun sanon, etten halua maksaa kaikkia kustannuksiamme yksin, viimeisimpänä autovakuutusta. Auto on minun, mutta hän ajaa sillä joka päivä, kun menee töihin, mutta ei silti kuulemma pysty maksamaan vakuutuksesta osaa ja olen taas pihi itsekäs paska ja vain nöyryytän häntä. Oikeasti tuntuu, että lähtee järki.

Käyttäjä pikkumyyyy kirjoittanut 01.12.2016 klo 10:23

Minun mies suuttuu myös ihan oudoista asioista. Tänään viime ksi kun olen kuumeessa pyysin häntä olemaan lapsen kanssa että ei lähtisi omille menoilleen. Suuttui todella paljon ja käski minun häipyä pois omaan asuntooni. Otti kuitenkin tytön. Ja minussa on aina vain vika, hänen kanssa on turha keskustella ☹️

Käyttäjä Iocobus kirjoittanut 02.12.2016 klo 18:17

Siipimaassa, tuo käytös kuulostaa hyvin samalta kuin oman vaimoni. En ole ihan varma heittäisikö hän noin pyykkejä lattialle, mutta vastaavia aika dramaattisiakin kohtauksia on nähty. Draama on juuri sitä mistä nämä ihmiset elävät, voi liittyä siihen että heille arki on todella tylsää ja heillä on se ikuinen tyhjyys sisällään. Tappelukin on parempi kuin tylsyys. Epävakaa persoona ei pysty kontrolloimaan tunteitaan kuten terveet, joten hän pyrkii sen sijaan kontrolloimaan kaikkea ympärillään. Mukaanlukien sinua. Jos et laita hänen paitojaan kuivumaan, hän näkee sen samoin kuin sanoisit: "En välitä sinusta ja aion jättää sinut". Siksi hän tarttuu ja yrittää korjata ongelman ainoalla tietämällään keinolla. Toisaalta epävakaa persoona käyttäytyy kuin lapsi. Joskus kuin 3-vuotias ja joskus kuin vaikea teini-ikäinen. Lapsi voisi hyvinkin kiukuksissaan repiä vaatteet lattialle. Itse olen välillä yrittänyt suhtautua puolisooni kuin samassa taloudessa asuvaan adoptoituun teiniin. Eihän se tervettä ole, mutta auttaa itseäni pysymään rauhallisena jos ei juuri silloin jaksa riidellä. Ihan oikein teit kun jätit pyykit lojumaan. Teidän tilanne on paha, mutta vielä pahemmaksi se muuttuu jos alat hänen kotiorjakseen ja siedät kaiken mitä hän sinun suuntaasi heittää. Onneksi teillä ei ilmeisesti ole lapsia, koska niitä ei voi jättää samoin lojumaan vaan sen suhteen vastuullisemman osapuolen on pakko ne lattialta poimia, syöttää ja pistää nukkumaan.

Näissä tapauksissa aina kiinnostaa millaiset hänen vanhempansa ovat ja millaiset heidän väliset roolinsa? Auttaa ymmärtämään miksi ihminen kenties on tuollainen kuin on. Aina ei vastauksia toki löydy sieltäkään.

Pikkumyyyyn mies taas vaikuttaa enemmän narsistilta. Hänen elämänsä pyörii vain hänen itsensä ympärillä ja hän pyytää anteeksi vasta siinä vaiheessa kun huomaa taas tarvitsevansa sinua. Siinä ei ole kyse siitä että hän katuisi mitään mitä sinulle on tehnyt tai sanonut. Narsistit eikä epävakaat kummatkaan kykene näkemään itsessään vikoja, joten anteeksipyytäminen palvelee jotain täysin muuta tarkoitusta. Oma puolisoni on ehkä pari kertaa pyytänyt anteeksi tämän 12 vuoden aikana. Normaalisti hän vain jatkaa elämää kuten mitään riitaa tai välikohtausta ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Olettaa ilmeisesti että hänen käytöksessään ei ole mitään epänormaalia ja hänellä oli siihen täysi oikeus.

Pahoittelut jos joku "diagnosoitu" pahoittaa mielensä kun täällä heitellään taas amatöörien toimesta diagnooseja ihmisistä joita ei tunneta. Jollain nimillä asioista on kuitenkin puhuttava. Ei se ICD-luokitus muuta alistavaa käytöstä sen paremmaksi tai huonommaksi. Samalla tavalla siinä läheinen kärsii.

Käyttäjä toivotar84 kirjoittanut 14.12.2016 klo 20:59

itse olen ollut 14v saman miehen kanssa,tämä on meidän toinen avioliitto,ekaksi oltiin 5v naimisissa tuli oikeestaan turhan helposti avioero nyt 2v uudestaan namisissa.miehelläni on väkivalta tausta,ollut vankilassa 3 kertaa,hyvin räjähdysaltis,puhun nyt miehestä ennenkun hän muuttui,hän osasi henkisen ja fyysisen väkivallan,kesti 10v enenku aloin tehdä rikosilmoituksia,hampaita lähtenyt väkivallan takia 2 melkeen kasvoleikkaukseen joutunu yms.oli ihan sama mitä saatoin miehelleni sanoa,hän räjähti agressiivisella tavalla,hänellä on myös narsisti diagnoosi,nämä vuodet on olleet yhtä helvettiä,hyviäkin aikoja ollut.olin 18v kun mieheni tapasin olen nyt 32v,hän 38v,kummallakin päihdetausta,joka pahentanut asiaa,mutta niinku hän on sanonut hän on selvinpäin raaimmillaan,monien mutkien ja vuosien kunnolla puhumattomien aikojen jälkeen hän näytti ja sanoi vilpitöntä katumusta.olen aina rakastanut miestäni ja ettinyt hänestä hyvää.on ollut myös toki vihan tunteitakin mutta ne on olleet ohimeneviä.2vuotta sitten menetin äitini,hänellä oli syöpä ja kuoli n.2kk diagnoosin jälkeen 52vuotiaana,mieheni ei ollut tukena,siskoni ja hänen mies oli.mieheni ei tullut uhkailujen takia edes äitini hautajaisiin vaikka olivat tosi läheisiä.mieheni alkoi muuttua kun oli 7kk nyt vasta katkolla 200klm päässä minusta ja minäkin opin olemaan yksin,olen myös läheisriippuvainen,tajusin ettei mun tarvitse väkivaltaa kestää tai muuta huonoa kohgtelua enkä ole itsekkään mikään enkeli,osaan ärsyttää jne mutta se ei oikeuta väkivaltaan.mieheni kanssa meni sitten pikkuhiljaa välit kun hän oli katkolla.kun hän tuli pois ja vihdoin minun tykö,hän oli silmin nähden muuttunut,häpesi,katui tekojaan,puhui tunteistaan,tunnelukkoja hänellä on paljon.monet tuomitsee kun olemme yhdessä mm.kun väkivaltaa on ollut.mutta sama mikä ns.ero meille tulee,päädymme aina yhteen mutta nyt eri pelisäännöin,ei väkivaltaa,agressiivista tai loukkaavaa käytöstä.riitoja toki tulee ja menee mutta vihdoin normaalin rajoissa.nyt sitten tasan kuukausi sitten isosiskoni 35v kuoli yhtäkkiä,päihdetausta hänelläkin oli,ja juomisen takia pakkokatkolla 5pv,samana päivänä kun pääsi katkolta aloitti rankan juomisen,elimistö ei kestänyt.tälläkertaa mieheni on ollut tukena,eihän minulle jäänyt enään perheestäö kun mummu ja pappa ja siskoni poika 15v joka on sijaiskodissa,äitini kasvatti häntä 13vuotta.voisin sanoa että pahasta pojasta joka oli täysi narsisti,tulikin sydämellinen,huolehtiva,ihana aviomies joka puhuu ja pussaa.olemme myös yrittäneet hakea hänen väkivalta ongelmaan mtt.tä apua,ohjaavat vaan a-klinikalle,täysin idioottimaista,olen karjunut puhelimeen aikaa varatessani että te olette sitten vastuussa mitä minulle tapahtuu,näillä taustoilla meitä kohdellaan melkeen joka paikassa kuin uitettua koiraa,ei ihmisarvoa ollenkaan.en voi edes sanoin kuvailla miten mieheni on muuttunut,se on sydämessäni.mutta muistan kyllä ne helvetillisetkin ajat,mutta en niitä halua ajatella sen kummemmin,haluan vaan sanoa että jos me selvittiin siitä perhehelvetistä on monilla toivoa.haluan toivottaa kaikille rauhaa ja rakkautta.