Parisuhde, koti ja perhe
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Parisuhde, koti ja perhe
Parisuhde, koti ja perhe aiheet
Kaikki aihealueet
Tilanteeni on se, että puolisoni jäi loppuvuodesta kiinni uskottomuudesta uuden tuttavuuden kanssa. Heillä on samantyylinen elämäntilanne ja olivat tutustuneet sitä kautta. Luulin heidän olevan hyviä kavereita. Nyt tilannetta hiertää se, että puolisoni ja tämä tuttavuus haluaisivat kuitenkin jatkaa edelleen kavereina, kun tapauksen ilmitulosta on mennyt jokunen kuukausi. En voi edes…
Hei! Kaipaisin kokemuksia (joko omakohtaisia tai ns. ”sivusta seuranneena”) otsikon mukaisen diagnoosiyhdistelmän omaavan ihmisen kanssa ystävä/sukulais/ parisuhteesta tms. tai millaista tällaisen diagnoosiyhdistelmän kanssa eläminen ihmisellä itsellään on.
Elän itse uskottomuuskriisin vaihetta, jossa sen paljastumisesta on kulunut vajaa 1/2 vuotta. Värit elämässä vaihtelee kovasti. Välillä tuntuu kuin kaikki olisi hyvin ja hetkittäin palaan johonkin maakuoppaan, jossa valoa ei ole näkyvissä. Olen 4-kymppinen, takana vajaa 20-vuotinen parisuhde, josta 14 vuotta avioliitossa. Ei lapsia. Kaikki vuodet eivät todellakaan ole olleet…
Hei! En oikein tiedä mistä kohtaa aloittaa, mutta yritän. Olemme olleet mieheni kanssa 10 vuotta yhdessä ja meillä on lapsi. Olen aina kokenut puolisoni turvallisena ja hyvänä miehenä itselleni. Kuitenkin ajoittain suhteemme historiassa olemme keskustelleet siitä, mikä merkitys läheisyydellä ja huomioimisella meille on. Minä olen sitä aina janonnut enemmän…
Hei. Minua on petetty, ja yritämme miehen kanssa päästä asiasta yli ja jatkaa suhdetta. Yksi asia kummittelee silti edelleen, ja haluaisin kysyä jos täällä on joku joka on ollut pettäjän roolissa, ja pystyisi avaamaan sen tunteita. Mies väitttää että pettämisen aikana rakasti minua eikä olisi halunnut satuttaa, mutta ei osaa…
Tilanne alkoi hiljalleen,kun vaimo löysi uuden ystävän johon ihastuin.Keskusteltiin somessa yötä myöten ja odotin tapaamista porukalla.Vaimoni on jollakin tavoin epävakaa ja seksielämä on takkuaa..Asutaan alueella,jossa onnellisen perheen kulissi on tärkeä.Tuntuu,että minulla on yhä joitakin tunteita vaimon ystävään .Kaipaan yöllisiä keskusteluja samoista mielenkiinnonkohteista ja elämän kipupisteistä kuin halaisin häntä etäältä.Välillä kielsimme…
Minulla on paha mieli siitä kun minun sukulaiset eivät hyväksy puolisoani. He syyllistävät kaikesta häntä ja vaativat täydellisyyttä. He eivät luota häneen ja joidenkin tyhmien huhujen perusteella mitä jotkut ihmiset on kiusaamismielessä hänestä nettiin kirjoittaneet. Mitkä ei pidä paikkaansa ja ole lainkaan totta. Jos minulla sattuu olemaan huono päivä he…
Hei ja tiedoksi kaikille 📣 Ryhmäkeskusteluiden, ryhmächattien ja yksilöchattien lisäksi Tukinetissä on tukisuhdepalveluita, joiden kautta saa itselleen oman tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken ja luottamuksellisesti. Tukisuhdepalveluita Tukinetissä tarjoavat useat eri organisaatiot ja ne on suunnattu eri kohderyhmille. Tukisuhteiden kestot ja muut käytännöt vaihtelevat tukisuhteittain. Tässä joitakin esimerkkejä Tukinetissä toimivista tukisuhdepalveluista…
Miehelläni on psyykkisiä ongelmia, on menossa vihdoin psykiatrille ensi viikolla. Oireilua on pahentanut tietysti aiemmin tänä vuonna sattunut väkivaltarikos hänen perheenjäseneensä. On onneksi hengissä. Mutta asiaan: Tilanne on nyt eskaloitunut. Tein muutama viikko sitten virheen, joka loukkasi häntä. En pettänyt tms. Minun poistuttua kotoa mieheni oli hakannut päätään seinään niin,…
Tukinet on avoinna vuoden jokaisena päivänä, myös juhlapyhinä! Uudenvuodenpäivänä ke 1.1. klo 15-19 on aikuisille suunnattu kahdenkeskinen MIELI Kriisichat. Kahdenkeskistä hieman pidempiaikaista keskustelutukea löydät monista tukisuhdepalveluista. Lisäksi voit osallistua ryhmäkeskusteluihin. Hyvää vuotta 2025 kaikille! 🌟