Vertaistukea petetylle?

Vertaistukea petetylle?

Käyttäjä Rikka2020 aloittanut aikaan 08.02.2020 klo 10:55 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Rikka2020 kirjoittanut 08.02.2020 klo 10:55

Olen uusi täällä, ja kahlannut läpi miltei kaikki pettämisaiheiset keskustelut. Niistä on ollut suuri apu, kun omaa tilannettaan on pohtinut. Harmillisen yleinen ilmiö lopulta. 

 

Haluaisin kuitenkin kirjoittaa oman tarinani tänne, ja jos vertaistukea täältä saisin, se varmaan olisi hyväksi. 

 

Olen 30 vuotias nainen, ja miehelläni ja minulla on takana 10 vuotinen taival. Siihen mahtuu paljon: seksittömiä aikojakin, toiseen ihastumista ja sen käsittelemistä, mutta suuri määrä unelmia, yhteistä aikaa ja yhteisiä harrastuksia, rakkautta, yhteenkuuluvuuden tunteita, yhteisiä arvoja ja yksinkertaisesti ihanaa yhdessäoloa. Olemme olleet toinen toistemme parhaat ystävät, sielunkumppanit ja rakkautemme on ollut tiivistä. Mieheni on aina halunnut minulle vain parasta, rakkaus hänen teoissaan on näkynyt päivittäin ja olen aina kokenut hänen osaltaan suurta rakkautta. Huomaan ajatelleeni aina hänestä, ettei hän koskaan tekisi minulle mitään pahaa. Hän ei pettäisi. Tiedossa on alusta asti ollut hänen taipumuksensa ilahtua naisten huomiosta, mutta se ei ole koskaan häirinnyt minua niin, että se olisi muodostunut ongelmaksi. Asiasta on aikoinaan puhuttu. 

 

Mieheni masentui, koki tulevaisuuden osalta ikäviä tunteita, kamppaili ahdistuneisuutensa ja vaikeiden olojensa kanssa. Aloitti terapian. Minä tuin ja seisoin rinnalla, jaksoin lukemattomat raskaat keskustelut siitä miten masennus saa joskus parisuhteenkin näyttämään heikolta, valoin uskoa ja muistutin rakkaudesta. Mies totesi aina, että tätä hän toivookin: muistutusta rakkauden voimasta. Tein kaikkeni mieheni vointini vuoksi ja siinä sivussa meinasin unohtaa itsenikin. Panostin parisuhteeseen niillä keinoilla, mitä mieheni toi ilmi, että saattaisi hänen oloaan parantaa.

 

Kunnes pari viikkoa sitten mieheni tiputti pommin, joka tiputti minut korkealta ja kovaa. Kaksi vuotta näihin päiviin saakka kestänyt salarakkaus ja lisäksi muutamia muita kertoja, kun hän on pettänyt minua menemällä sänkyyn toisten kanssa. Siihen päälle muutama pusuttelu baarissa joidenkin tuntemattomien kanssa.

Vaikka rakkauden voima on valtava enkä halua miehelleni mitään pahaa, en kaiken tämän jälkeen ole valmis jatkamaan parisuhdetta enää. Se joku on nyt rikki, ja tiedän ettei se koskaan tule olemaan entisensä. Minä särkyisin yhä enemmän yrittäessäni. 

Yhtenä surun aiheena on eroaminen tässä iässä, lapsettomana kolmikymppisenä. Minä olen aina haaveillut lapsesta. Ja nyt edessä avautuva tie näyttää hirmu kiviseltä: miten voin koskaan luottaa kehenkään tarpeeksi. 

Käyttäjä Retrotyttö kirjoittanut 27.02.2020 klo 23:43

Hei Riikka!
olen todella pahoillani, että sinullekin on käynyt näin, että olet joutunut petetyksi ja pettynyt pahasti elämässäsi 😔 tunnistan tilanteessasi paljon samantyyppisiä elementtejä/asioita kuin mitä itse olen viime vuosien aikana joutunut kokemaan...ja ymmärrän, jos et halua yrittääkään jatkaa tuollaisen kovan kolauksen ja suuren pettymyksen sekä luottamuspulan takia. Mutta oletko tästä nyt kuitenkin ihan 100% varma? Kannattaisiko sinun kuitenkin yrittää selvittää tilannetta miehesi kanssa vielä yhdessä eli siis yrittää puhua hänen kanssaan niin paljon kuin mahdollista (jos tämä siis vielä onnistuu...) ja yrittää päästä ”jyvälle” mitkä syyt ajoivat miehesi tekemään tuollaista. Yleensä aina pettämisessä pettäjältä on puuttunut jotain omasta elämästään/parisuhteesta, jota on lähtenyt sitten hakemaan muualta. Voi olla täyttymättömiä toiveita, arvostuksen puutetta, seksin puutetta...kyseessä voi olla myös ihan pettäjän oma henk.kohtainen kriisi, jolloin sillä ei välttämättä ole edes oman kumppanin kanssa oikeasti tekemistä (kuulostaa todella hullulta, mutta voi ihan hyvin olla näin). Jos saisit siis selviteltyä tilannetta, se joka tapauksessa tulisi auttamaan sinua eteenpäin omassa kriisissäsi eroatpa tai et. Vaikka eroaisit heti, joudut joka tapauksessa käsittelemään asian itsesi kanssa ja käymään läpi kaikki sen mukanaan tuomat tunteet. Prosessi tulee olemaan joka tapauksessa pitkä. Näin on valitettavasti 😔 puhun siis omasta kokemuksestani. Olen tullut kaksi kertaa petetyksi mieheni osalta 🙁 mutta toinen kerta itse asiassa “tahattomasti” ns.alkoholimyrkytystilassa (ihan oikeasti niin, ettei ole tiennyt itsekään mitä on tapahtunut ja tästä yhdestä kerrasta valitettavasti vielä kaiken kukkuraksi syntyi lapsi, jonka ko.nainen salasi 12 vuotta täysin (!!!) tiedän, tämä koko stoori on kuin elokuvista...) Eli siis tiedän kyllä, mistä puhun 😩

Mutta me ollaan edelleen yhdessä ja ollaan ihan mielettömästi puhuneet ja käsitelleet asioita ja käyn terapiassa kerran viikossa. Askel ja päivä kerrallaan. Ja meillä itse asiassa parisuhde on päässyt ihan totaalisesti uudelle tasolle. Se on syventynyt ihan erilaiseksi ja välitämme ja kunnioitamme toisiamme enemmän kuin koskaan ennen ja tunnemme toisemme sata kertaa paremmin. Ikinä ei olisi tälle tasolle päästy ilman näitä kovia kriisejä. Ja siis 20 vuotta ollaan yhdessä tänä vuonna oltu ja meillä on 2 lasta. Eli siis tahdoin sulle vaan sanoa, että kyllä pahoistakin vaikeuksista voi parisuhteessa selvitä, jos molemmat sitä aidosti haluaa...mutta paljon työtä se vaatii. Kaikkea hyvää sinulle ja oikein iso voimahalaus!!

Käyttäjä iitu1 kirjoittanut 08.03.2020 klo 19:17

Hei

Olen hieman samankaltaisessa tilanteessa kuin Riikka2020 olet. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 20vuotta. Kaksi kertaa olen auttanut hänet masennuksen yli. Ollut tukena ja kannustanut. Olen elättänyt meitä ja mahdollistanut hänelle opiskelut. Ajoittain omat tarpeeni ovat jääneet kaiken muun jalkoihin. Tammikuussa mieheni jäi kiinni pettämisestä. Joulukuussa hän tapasi työpaikan kautta tämän naisen joka tyrkyttäytyi miehelle. Mieheni teki ratkaisun lähteä tähän suhteeseen. Epäilin joulukuussa ettei kaikki ole kunnossa ja siinä vaiheessa hän sanoi ettei rakasta minua niinkuin puolisoa pitäisi. Kiinni jäämisen jälkeen hän valitsi eron ja toisen naisen.

Jos miehesi haluaa jatkaa yhdessä ja selvittää ongelmat parisuhdeterapiasta olisi varmasti hyvä aloittaa. Toivoa kuitenkin on yhteisestä elämästä, jos molemmat sitä haluavat. Itse en saanut tätä valintaa tehdä.

 

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 6 kuukautta, 2 viikkoa sitten. Syy: Muutin viestin sisältöä
Käyttäjä Rikka2020 kirjoittanut 15.03.2020 klo 22:35

Kiitos vastauksestasi! Vastaan hieman myöhässä, viesti oli hukkunut.

Tiedän ja ymmärrän, että kaikesta voi selvitä jos tahtoa on tarpeeksi. Yli kaksi vuotta kestänyt kaksoiselämä on minun sietorajani ylittävä asia, jonka rinnalla lyhyt parin viikon sivusuhde tuntuisi lastenleikiltä. Olemme puhuneet, puhuneet paljonkin ja tiedostan syitä asioiden taustalla. Ymmärrän ns. oman osuuteni, suhteemme osuuden mutta ennen kaikkea sen, etteivät ne oikeuta tai selitä tapahtunutta. Mieheni teki sen kaiken itse, minä en ole tehnyt mitään väärää.

Minä pettäisin itseni, jos uskottelisin että minun on mahdollista luottaa 100 % kaiken tämän jälkeen. Se joku mitä oli ennen, ei koskaan palaudu, ja minun on hyväksyttävä se. Ja luottamusta itseeni en halua menettää.

Harmi, että sinäkin olet joutunut kokemaan noin kovia. Onneksi olet ja olette saaneet terapiasta apua ja on kunnioitettava aika, jonka olette yhdessä olleet! Ei ole reilua tuo kaikki, mitä sinulle on käynyt.

Arvostan viestiäsi kovasti ja toivottavasti et tulkitse, että hyökkään vastaan,se ei ole tarkoitus. Haluan vaan että ymmärrät, että päätökseni ei ole äkkipikaisuuksissa tehty vaan pitkän harkinnan tulos. Olemme keskustelleet asioista juurta jaksain. Tiedostan, että reitti jonka valitsin on pitkä ja kivinen, eikä oikotietä onneen ole. Kivisempi se olisi, jos päättäisin yrittää jatkaa. Särkisin itseni matkalla. 

Ihanaa, että on ihmisiä jotka vaivaantuvat auttamaan tuntemattomia ja jakamaan ajatuksia ja vinkkejä. Kiitos sinulle kovasti, arvostan sinua.

Toivon sinun elämääsi kaikkea hyvää ja onnea. Olisi kiva kuulla ajatuksiasi jatkossakin!

Käyttäjä Rikka2020 kirjoittanut 15.03.2020 klo 22:37

Kiitos viestistäsi!

Miten jaksat tänä päivänä? Rumasti tehty miehesi temppu. Millaiset välit teillä on tällä hetkellä?

Käyttäjä Retrotyttö kirjoittanut 20.03.2020 klo 07:47

Hei Riikka,

en tiedä, olitko lukenut tai kommentoinut tuota mun viestiä ollenkaan, nähtävästi kommenttisi oli tarkoitettu tuolle mun jälkeen kirjoittaneelle...tuo mun kommentti siis 27.2.

Ymmärrän ratkaisusi ja tilanteesi ja tuon 2v kaksoiselämän hyväksymisen vaikeuden. Mun kohdalla mieheni suhde reilu 4v sitten kesti n.4-5kk ja se ei ollut ns.tarkoituksenhakuista eli hän ei itse tavallaan “etsinyt” mahdollisuuksia tavata häntä vaan kohtaamiset tapahtuivat enemmän tilaisuuden tullen. Mieheni myös yritti lopettaa suhteen heti 1kk päästä, muttei sitten päässyt siitä irti. Tuo toinen hänen tekemä “paukku” on mielestäni eri juttu (samaa sanoi terapeuttini, hän sanoo myös,  että se voisi tapahtua kenelle tahansa! Ei se ollut mikään kännipano, vaan oikeasti tiedostamattomassa tilassa tapahtunut...jolloin aivojen etulohko lakkaa toimimasta eikä mitään harkintakykyä enää ole). Surullista ja erittäin satuttavaa silti! Elämä ei ole tietenkään helppoa millään lailla tämän jälkeen 😔 mutta jos vaakakupissa toisella puolella nyt ihanat ja tasapainoiset lapset, hyvä elämä yhdessä muuten sekä paljon, paljon parempi ja läheisempi parisuhde vaikkakin vaikeuksien kanssa, niin en vaan vieläkään voi luovuttaa.

Käyttäjä Rikka2020 kirjoittanut 20.03.2020 klo 09:20

Kiitos viestistä,

Luin kyllä alkuperäisenkin, mutta vastaus tuli väärään kohtaan.

Kamppailen jatkuvasti tietyn ristiriitaisuuden viidakossa: rakastan miestäni ja meidän yhteistä elämäämme, yhteisiä juttuja ja suunnitelmia. Häntä kaikin puolin. Samalla tiedän, että menisin itse vähintään rikki kun yrittäisin jatkaa suhdetta, jossa mihinkään en voi luottaa. Jos nytkään en arvannut mitään, miten jatkossa? Entä jos se tapahtuisi toisen kerran? Tulisin petetyksi taas? Kaksi vuotta on niin pitkä aika meidän elämästämme, että lyhyt syrjähyppy ts. kännipano, olisi pikkujuttu tämän rinnalla. Toki nyt en usko, että selviäisin siitäkään.

En toivo tällaista kenellekään ja harmi, että meille kaikille ketkä näitä tarinoita täällä jaamme, on käynyt näin.

Ihanaa, että sinulle on käynyt asiassa ns. hyvin ja perheenne on koossa. Olet sitkeä!

Käyttäjä Retrotyttö kirjoittanut 28.03.2020 klo 00:28

Hei Riikka,

ymmärrän niin täysin nuo sinun ristiriitaisuuden tunteet! Niitä minullekin tulee välillä edelleenkin. Meillä on kuitenkin mieheni kanssa molemmilla ollut koko tämän reilun 4v ajan halu ja tahto pysyä yhdessä, selvittää ja selvitä tästä yhdessä. (Kyllä siitä huolimatta joskus ero on käynyt mielessä ja käy edelleenkin, mikä on kyllä ihan luonnollistakin...) Kuten jo kerroin, molemmat ymmärrämme myös syvästi, mitä me menettäisimme, jos tämän perheen rikkoisimme ja myös parisuhteemme. Olemme huimasti oppineet tuntemaan toisiamme paremmin, toistemme tunteita ja toiveita sekä kunnioittamaan toisiamme ihan eri tasolla. Mieheni on tästä kaikesta tapahtuneesta vilpittömän pahoillaan, aidosti...ja tällainen “aito katumus” kumppania kohtaan vaaditaankin, että petetty saa todellista myötätuntoa osakseen, jotta suhteessa voidaan päästä eteenpäin. Tie on pitkä ja kivinen...mutta takeita siitä, että esim.toinen, uusi mies ei samalla tavalla voisi pettää, tuottaa muita pahoja pettymyksiä, jättää tai olla vaikka narsisti ym.ei ole 🙁 elämä on arvaamatonta ja aina riskien ottamista.

Ihailen silti kovasti päättäväisyyttäsi ja sitä vahvuutta, millä pystyt tuon raskaan päätöksen tekemään. Ja olet niin nuori vielä, hyvin ehdit tulevaisuudessa kohtaamaan uuden rakkauden ja uskon, että käsiteltyäsi tämän eron ja suuren pettymyksen kunnolla, pystyt myös myöhemmin luottamaan uuteen ihmiseen 🙂 olin juuri sinun ikäinen, kun vasta tapasin mieheni!
Mukavaa viikonloppua sinulle!!

Käyttäjä Rikka2020 kirjoittanut 31.03.2020 klo 22:45

Kiitos lohduttavista sanoistasi. Uskon että töitä on tehtävä paljon, ettei tämä syvä haava onnistu pilaamaan mahdollisuuksia täyteen rakkauteen myöhemmin, sitten kun sen aika on. En aio katkeroitua ihmisiä tai elämää kohtaan vaikka tämä tapahtui. Tiedostan kuitenkin, että taakkani on raskas ja minun on se kannettava.

Käyttäjä Miijja kirjoittanut 30.04.2020 klo 13:51

Hei! Ikävän tuttu tarina ja hieman vastaava täälläkin löytyy. Itse sain kuukausi sitten tietää mieheni suhteesta joka oli jatkunut 4kk selkäni takana. Suhde Alkoi kun odotin meidän toista lasta. Lähtipä naisen luo viikko tyttömme syntymän jälkeen.

Hänkin väittää ettei etsinyt mitään sen kummempaa, tilaisuus teki varkaan meiningillä.

Arki jatkuu kutakuinkin ennallaan, itkuja ja puhumista. Meillä  terapiaan hakeuduttiin ja juhannuksena on päivämäärä lyöty lukkoon jolloin tehdään päätökset suhteen jatkosta.

Tsemppiä meille kaikille💜

Käyttäjä Rikka2020 kirjoittanut 02.05.2020 klo 18:09

Olen pahoillani puolestasi Miijja. Kuinka sinä jaksat? Hyvä, että olette menneet terapiaan. Onko se auttanut sinua?

Tunteiden vuoristorata ei ota laantuakseen, ja minua harmittaa meidän kaikkien puolesta, ketkä tällaista joutuvat kestämään. Tuntuu niin epäreilulta.