Hei Riikka!
olen todella pahoillani, että sinullekin on käynyt näin, että olet joutunut petetyksi ja pettynyt pahasti elämässäsi 😔 tunnistan tilanteessasi paljon samantyyppisiä elementtejä/asioita kuin mitä itse olen viime vuosien aikana joutunut kokemaan...ja ymmärrän, jos et halua yrittääkään jatkaa tuollaisen kovan kolauksen ja suuren pettymyksen sekä luottamuspulan takia. Mutta oletko tästä nyt kuitenkin ihan 100% varma? Kannattaisiko sinun kuitenkin yrittää selvittää tilannetta miehesi kanssa vielä yhdessä eli siis yrittää puhua hänen kanssaan niin paljon kuin mahdollista (jos tämä siis vielä onnistuu...) ja yrittää päästä ”jyvälle” mitkä syyt ajoivat miehesi tekemään tuollaista. Yleensä aina pettämisessä pettäjältä on puuttunut jotain omasta elämästään/parisuhteesta, jota on lähtenyt sitten hakemaan muualta. Voi olla täyttymättömiä toiveita, arvostuksen puutetta, seksin puutetta...kyseessä voi olla myös ihan pettäjän oma henk.kohtainen kriisi, jolloin sillä ei välttämättä ole edes oman kumppanin kanssa oikeasti tekemistä (kuulostaa todella hullulta, mutta voi ihan hyvin olla näin). Jos saisit siis selviteltyä tilannetta, se joka tapauksessa tulisi auttamaan sinua eteenpäin omassa kriisissäsi eroatpa tai et. Vaikka eroaisit heti, joudut joka tapauksessa käsittelemään asian itsesi kanssa ja käymään läpi kaikki sen mukanaan tuomat tunteet. Prosessi tulee olemaan joka tapauksessa pitkä. Näin on valitettavasti 😔 puhun siis omasta kokemuksestani. Olen tullut kaksi kertaa petetyksi mieheni osalta 🙁 mutta toinen kerta itse asiassa “tahattomasti” ns.alkoholimyrkytystilassa (ihan oikeasti niin, ettei ole tiennyt itsekään mitä on tapahtunut ja tästä yhdestä kerrasta valitettavasti vielä kaiken kukkuraksi syntyi lapsi, jonka ko.nainen salasi 12 vuotta täysin (!!!) tiedän, tämä koko stoori on kuin elokuvista...) Eli siis tiedän kyllä, mistä puhun 😩

Mutta me ollaan edelleen yhdessä ja ollaan ihan mielettömästi puhuneet ja käsitelleet asioita ja käyn terapiassa kerran viikossa. Askel ja päivä kerrallaan. Ja meillä itse asiassa parisuhde on päässyt ihan totaalisesti uudelle tasolle. Se on syventynyt ihan erilaiseksi ja välitämme ja kunnioitamme toisiamme enemmän kuin koskaan ennen ja tunnemme toisemme sata kertaa paremmin. Ikinä ei olisi tälle tasolle päästy ilman näitä kovia kriisejä. Ja siis 20 vuotta ollaan yhdessä tänä vuonna oltu ja meillä on 2 lasta. Eli siis tahdoin sulle vaan sanoa, että kyllä pahoistakin vaikeuksista voi parisuhteessa selvitä, jos molemmat sitä aidosti haluaa...mutta paljon työtä se vaatii. Kaikkea hyvää sinulle ja oikein iso voimahalaus!!

Hei

Olen hieman samankaltaisessa tilanteessa kuin Riikka2020 olet. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 20vuotta. Kaksi kertaa olen auttanut hänet masennuksen yli. Ollut tukena ja kannustanut. Olen elättänyt meitä ja mahdollistanut hänelle opiskelut. Ajoittain omat tarpeeni ovat jääneet kaiken muun jalkoihin. Tammikuussa mieheni jäi kiinni pettämisestä. Joulukuussa hän tapasi työpaikan kautta tämän naisen joka tyrkyttäytyi miehelle. Mieheni teki ratkaisun lähteä tähän suhteeseen. Epäilin joulukuussa ettei kaikki ole kunnossa ja siinä vaiheessa hän sanoi ettei rakasta minua niinkuin puolisoa pitäisi. Kiinni jäämisen jälkeen hän valitsi eron ja toisen naisen.

Jos miehesi haluaa jatkaa yhdessä ja selvittää ongelmat parisuhdeterapiasta olisi varmasti hyvä aloittaa. Toivoa kuitenkin on yhteisestä elämästä, jos molemmat sitä haluavat. Itse en saanut tätä valintaa tehdä.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 1 kuukausi sitten. Syy: Muutin viestin sisältöä

Kiitos vastauksestasi! Vastaan hieman myöhässä, viesti oli hukkunut.

Tiedän ja ymmärrän, että kaikesta voi selvitä jos tahtoa on tarpeeksi. Yli kaksi vuotta kestänyt kaksoiselämä on minun sietorajani ylittävä asia, jonka rinnalla lyhyt parin viikon sivusuhde tuntuisi lastenleikiltä. Olemme puhuneet, puhuneet paljonkin ja tiedostan syitä asioiden taustalla. Ymmärrän ns. oman osuuteni, suhteemme osuuden mutta ennen kaikkea sen, etteivät ne oikeuta tai selitä tapahtunutta. Mieheni teki sen kaiken itse, minä en ole tehnyt mitään väärää.

Minä pettäisin itseni, jos uskottelisin että minun on mahdollista luottaa 100 % kaiken tämän jälkeen. Se joku mitä oli ennen, ei koskaan palaudu, ja minun on hyväksyttävä se. Ja luottamusta itseeni en halua menettää.

Harmi, että sinäkin olet joutunut kokemaan noin kovia. Onneksi olet ja olette saaneet terapiasta apua ja on kunnioitettava aika, jonka olette yhdessä olleet! Ei ole reilua tuo kaikki, mitä sinulle on käynyt.

Arvostan viestiäsi kovasti ja toivottavasti et tulkitse, että hyökkään vastaan,se ei ole tarkoitus. Haluan vaan että ymmärrät, että päätökseni ei ole äkkipikaisuuksissa tehty vaan pitkän harkinnan tulos. Olemme keskustelleet asioista juurta jaksain. Tiedostan, että reitti jonka valitsin on pitkä ja kivinen, eikä oikotietä onneen ole. Kivisempi se olisi, jos päättäisin yrittää jatkaa. Särkisin itseni matkalla. 

Ihanaa, että on ihmisiä jotka vaivaantuvat auttamaan tuntemattomia ja jakamaan ajatuksia ja vinkkejä. Kiitos sinulle kovasti, arvostan sinua.

Toivon sinun elämääsi kaikkea hyvää ja onnea. Olisi kiva kuulla ajatuksiasi jatkossakin!

Kiitos viestistäsi!

Miten jaksat tänä päivänä? Rumasti tehty miehesi temppu. Millaiset välit teillä on tällä hetkellä?

Hei Riikka,

en tiedä, olitko lukenut tai kommentoinut tuota mun viestiä ollenkaan, nähtävästi kommenttisi oli tarkoitettu tuolle mun jälkeen kirjoittaneelle...tuo mun kommentti siis 27.2.

Ymmärrän ratkaisusi ja tilanteesi ja tuon 2v kaksoiselämän hyväksymisen vaikeuden. Mun kohdalla mieheni suhde reilu 4v sitten kesti n.4-5kk ja se ei ollut ns.tarkoituksenhakuista eli hän ei itse tavallaan “etsinyt” mahdollisuuksia tavata häntä vaan kohtaamiset tapahtuivat enemmän tilaisuuden tullen. Mieheni myös yritti lopettaa suhteen heti 1kk päästä, muttei sitten päässyt siitä irti. Tuo toinen hänen tekemä “paukku” on mielestäni eri juttu (samaa sanoi terapeuttini, hän sanoo myös,  että se voisi tapahtua kenelle tahansa! Ei se ollut mikään kännipano, vaan oikeasti tiedostamattomassa tilassa tapahtunut...jolloin aivojen etulohko lakkaa toimimasta eikä mitään harkintakykyä enää ole). Surullista ja erittäin satuttavaa silti! Elämä ei ole tietenkään helppoa millään lailla tämän jälkeen 😔 mutta jos vaakakupissa toisella puolella nyt ihanat ja tasapainoiset lapset, hyvä elämä yhdessä muuten sekä paljon, paljon parempi ja läheisempi parisuhde vaikkakin vaikeuksien kanssa, niin en vaan vieläkään voi luovuttaa.

Kiitos viestistä,

Luin kyllä alkuperäisenkin, mutta vastaus tuli väärään kohtaan.

Kamppailen jatkuvasti tietyn ristiriitaisuuden viidakossa: rakastan miestäni ja meidän yhteistä elämäämme, yhteisiä juttuja ja suunnitelmia. Häntä kaikin puolin. Samalla tiedän, että menisin itse vähintään rikki kun yrittäisin jatkaa suhdetta, jossa mihinkään en voi luottaa. Jos nytkään en arvannut mitään, miten jatkossa? Entä jos se tapahtuisi toisen kerran? Tulisin petetyksi taas? Kaksi vuotta on niin pitkä aika meidän elämästämme, että lyhyt syrjähyppy ts. kännipano, olisi pikkujuttu tämän rinnalla. Toki nyt en usko, että selviäisin siitäkään.

En toivo tällaista kenellekään ja harmi, että meille kaikille ketkä näitä tarinoita täällä jaamme, on käynyt näin.

Ihanaa, että sinulle on käynyt asiassa ns. hyvin ja perheenne on koossa. Olet sitkeä!

Hei Riikka,

ymmärrän niin täysin nuo sinun ristiriitaisuuden tunteet! Niitä minullekin tulee välillä edelleenkin. Meillä on kuitenkin mieheni kanssa molemmilla ollut koko tämän reilun 4v ajan halu ja tahto pysyä yhdessä, selvittää ja selvitä tästä yhdessä. (Kyllä siitä huolimatta joskus ero on käynyt mielessä ja käy edelleenkin, mikä on kyllä ihan luonnollistakin...) Kuten jo kerroin, molemmat ymmärrämme myös syvästi, mitä me menettäisimme, jos tämän perheen rikkoisimme ja myös parisuhteemme. Olemme huimasti oppineet tuntemaan toisiamme paremmin, toistemme tunteita ja toiveita sekä kunnioittamaan toisiamme ihan eri tasolla. Mieheni on tästä kaikesta tapahtuneesta vilpittömän pahoillaan, aidosti...ja tällainen “aito katumus” kumppania kohtaan vaaditaankin, että petetty saa todellista myötätuntoa osakseen, jotta suhteessa voidaan päästä eteenpäin. Tie on pitkä ja kivinen...mutta takeita siitä, että esim.toinen, uusi mies ei samalla tavalla voisi pettää, tuottaa muita pahoja pettymyksiä, jättää tai olla vaikka narsisti ym.ei ole 🙁 elämä on arvaamatonta ja aina riskien ottamista.

Ihailen silti kovasti päättäväisyyttäsi ja sitä vahvuutta, millä pystyt tuon raskaan päätöksen tekemään. Ja olet niin nuori vielä, hyvin ehdit tulevaisuudessa kohtaamaan uuden rakkauden ja uskon, että käsiteltyäsi tämän eron ja suuren pettymyksen kunnolla, pystyt myös myöhemmin luottamaan uuteen ihmiseen 🙂 olin juuri sinun ikäinen, kun vasta tapasin mieheni!
Mukavaa viikonloppua sinulle!!

Kiitos lohduttavista sanoistasi. Uskon että töitä on tehtävä paljon, ettei tämä syvä haava onnistu pilaamaan mahdollisuuksia täyteen rakkauteen myöhemmin, sitten kun sen aika on. En aio katkeroitua ihmisiä tai elämää kohtaan vaikka tämä tapahtui. Tiedostan kuitenkin, että taakkani on raskas ja minun on se kannettava.

Hei! Ikävän tuttu tarina ja hieman vastaava täälläkin löytyy. Itse sain kuukausi sitten tietää mieheni suhteesta joka oli jatkunut 4kk selkäni takana. Suhde Alkoi kun odotin meidän toista lasta. Lähtipä naisen luo viikko tyttömme syntymän jälkeen.

Hänkin väittää ettei etsinyt mitään sen kummempaa, tilaisuus teki varkaan meiningillä.

Arki jatkuu kutakuinkin ennallaan, itkuja ja puhumista. Meillä  terapiaan hakeuduttiin ja juhannuksena on päivämäärä lyöty lukkoon jolloin tehdään päätökset suhteen jatkosta.

Tsemppiä meille kaikille💜

Olen pahoillani puolestasi Miijja. Kuinka sinä jaksat? Hyvä, että olette menneet terapiaan. Onko se auttanut sinua?

Tunteiden vuoristorata ei ota laantuakseen, ja minua harmittaa meidän kaikkien puolesta, ketkä tällaista joutuvat kestämään. Tuntuu niin epäreilulta.

Hei kaikki,

Haen epätoivoisesti vertaistukea tilanteeseen, jossa 1,5kk sain tietää mieheni pettäneen minua 2,5 vuoden ajan 😥 Tuntuu niin epätodelliselta edes kirjoittaa tuota.  Kirjoitin jo toiseen viestiketjuun, mutta siellä ei kukaan kommentoi. Kauhea tarve olisi saada keskusteluyhteys johonkin, joka tietää mitä käyn läpi. Ystävien ja terapeutin kanssa olen puhunut, mutta ystäviä ei viitsisi kuormittaa ja kaikkia säästöjä  en haluaisi käyttää viikottaiseen terapiaan.

Laitan tähän sen toiseen ketjuun kirjoittamani viestin:

Ensimmäistä kertaa kirjoitan tänne, vaikka lukemassa olen käynyt kohta kuukauden päivät. Kuukausi sitten nimittäin paljastui, että miehelläni on ollut suhde yli kahden vuoden ajan.  Sain tietää tästä, kun toinen nainen otti minuun yhteyttä. Nainen lähestyi minua vajavaisin tiedoin, joita sitten mieheni alkoi täydentämään tämän kauheuden paljastuttua. Naiselle oli yllätys, että mieheni kertoi minulle heti kaiken.

Mieheni mukaan, hän oli halunnut päättää suhteen jo jonkin aikaa, mutta nainen oli uhannut kertoa minulle eikä mieheni halunnut sitä. Jonkin aikaa sitä jatkui ilmeisesti painostuksen alla, kunnes lopulta mieheni otti "riskin", että nainen totetuttaa uhkauksensa. Ja niin hän teki.

Elämä on ollut tietenkin yhtä helvettiä nyt tämän ajan. Minulle tuli aivan puskista se, että mieheni on pettänyt minua. Hän ei ole ikinä antanut mitään aihetta epäilyille. Olemme olleet pitkään yhdessä mieheni kanssa, lähes 20 vuotta ja meillä on lapsia.

Ennen ajattelin, että jos toinen pettää, niin se on siinä. Nyt en näe sitä niin musta-valkoisena. Rakastan miestäni yhä todella paljon. Ja hän sanoo rakastavansa minua. Olemme itkeneet yhdessä tätä tapahtunutta. Ja hän on silmin nähden rikki ja häpeissään. Sanoo olevansa toisaalta helpottunut, että tämä paljastui. On ollut kuulemma raskasta kaikki valehtelu ja peittely. Ja nainen on kuulemma ollut ainakin loppuajasta aika ikävän oloinen.

Mieheni kertoo hakeneensa naiselta pelkkää seksiä. Ja heillä oli tästä jonkinlainen sopimus. Että kumpikin saa halutessaan lopettaa seksisuhteen. Nainen kuitenkin ajan myötä alkoi haluamaan enemmän ja enemmän. (Tätä on aivan kauheaa kirjoittaa).

Haluan uskoa miestäni. Hän haluaa, että menemme yhdessä terapiaan (itsenäisesti olemmekin jo käyneet tapahtuneen osalta). Hän näkee, että meidän on mahdollista korjata avioliittomme ja saada se paremmalle tasolle, kuin ennen tätä kaikkea. Lasten myötä unohdimme toisemme. Meillä oli kyllä hauskaa yhdessä ja teimmekin asioita yhdessä, mutta intohimo hiipui. Mies tuli torjutuksi usein minun puoleltani. Äidiksi tultuani näin itseni vain äitinä, en enää vaimona. Mieheni on kuitenkin painottanut, että tämä ei ole minun vikani, ja hän ottaa kaiken vastuun tapahtuneesta. Mutta olemme pystyneet keskustelemaan, että mitkä asiat tähän johti.

Ongelmani on, että sorruin viestittelemään sille toiselle naiselle, koska halusin saada vahvistuksen mieheni kertomalle. Ja osittain sainkin. Kerrottakoon vielä, että mieheni on kyllä avoimesti vastannut minulle joka ikiseen kysymykseen, joita olen hänelle esittänyt.  Mutta naisen kertomukset olivat osittain ristiriitaisia, jo hänen itsensä kertomina. Ja saivat minulle tietenkin todella pahan mielen. Mieheni sanoo, ettei tuntenut mitään muuta kuin seksuaalista halua naista kohtaan. Nainen sanoi myös näin, mutta myöhemmin sanoi, että kyllä mieheni oli sanonut, että suhde on muutakin kuin pelkkää seksiä. Mieheni tietenkin sanoo, että nainen valehtelee ja kuvitellut kaiken, mutta toisaalta on antanut naisen ymmärtää tiettyjä asioita, jotta seksisuhde voisi jatkua.

Emme ole hakeneet eroa. Mutta olemme kyllä nyt puhuneet siitä. Tapahtuneen jälkeen olemme ottaneet yhteen, minä hyökännyt ja mies puolustautunut (verbaalisesti). Mutta toisaalta olemme myös lähentyneet. Suutelemme intohimoisesti, halailemme, istumme käsi kädessä sohvalla lasten mentyä nukkumaan. Olemme harrastaneet intohimoista seksiä useamman kerran. Haluaisin sitä koko ajan! Tunnen palavaa rakkautta miestäni kohtaan. Kuulostaako hullulta??

MUTTA samalla en saa mielestäni niitä naisen viestejä minulle. Hänen kertomaansa. Hetkittäin ahdistun suunnattomasti ja uskon, että mieheni on hakenut uutta kumppania naisesta, mutta jokin on mennyt pieleen, alkuhuuma kenties loppunut... Mutta onko sillä merkitystä? Mieheni on nyt tässä hetkessä minun kanssani ja sanoo katuvansa jne. Tietenkään en voi luottaa mieheeni sillä tavalla kuin ennen, en vielä enkä välttämättä enää ikinä.

Sellasta. Aikaa tuosta yllä olevasta tekstistä on mennyt parisen viikkoa. Kerromme yhä rakastavamme toisiamme. Emme ole vielä ehtineet pariterapiaan. Emmekä ole puhuneet syvällisemmin siitä, mikä mieheni johti pettämään. Sain terapeutiltani ohjeen, että sitä ei kannata enää miettiä/vatvoa, että mitä he ovat tehneet, missä ja milloin. Vaan todellakin keskittyä siihen, että mitä ja miksi meille mahdollisesti tapahtui ,mikä johti tähän tilanteeseen. Ja kohdistaa katseita enemmän tulevaisuuteen. Ymmärrän terapeuttia.

Mutta hemmetin paljon helpommin sanottu kuin tehty. Mietin useita kertoja päivässä, millaisin sanavalinnoin he ovat tapaamisista sopineet, ovatko suudelleet, onko nainen päässyt mieheni kainaloon seksin jälkeen 😰😰😰 Nuo ajatukset saavat minut aivan ihmisraunioksi. Vaikka meillä on mieheni kanssa nyt lämpimät välit, en uskalla kertoa näistä ajatuksistani. Hän katuu tapahtunutta. Tosin en ole varma katuuko hän enemmän sitä, että nainen osoittautui lopulta "myrkylliseksi" vai todella koko 2,5 vuotta. Minun on niin vaikea uskoa etteikö mieheni olisi ollut naiseen ihastunut aina siihen asti, kunnes nainen alkoi uhkailemaan.

Tiedän ettei kukaan voi kertoa minulle kauanko ajatukset palaavat vielä menneeseen ja pettämisen paljastumiseen. Jos saisin ne kauheat mielikuvat päästäni pois, voisin olla taas onnellinen mieheni kanssa. Suunnittelemme kesää ja tulevaa. Sanomme, että me saatamme selvitä tästä. Mutta ajatuksissani kärsin. En joka hetki, mutta liikaa. Vihaan sitä naista, vaikka ymmärrän ettei se ole hänen syynsä. Mutta vihaan silti. Hän tiesi, että miehelläni on vaimo ja pieniä lapsia.

Onko siellä ketään, joka ymmärtää minua ja voisi tarjota virtuaaliolkapään?

Moikka! Ensinnäkin, olen tosi pahoillani, että sulle on käynyt näin. Täällä olisi sulle vastaavassa tilanteessa oleva virtuaaliolkapää, mutta oma tilanne on niin arka, että en uskalla siitä näin julkisesti tunnistamisen pelossa puhua eikä täällä pysty laittamaan yksityisviestiä :/

Et ole yksin!

Porridge kirjoitti:
 

Onko siellä ketään, joka ymmärtää minua ja voisi tarjota virtuaaliolkapään?

On! En uskalla omaa tarinaani kirjoittaa, sillä pelkään että joku tunnistaa minut. Törmäsin viestiisi sattumalta ja en voinut jättää vastaamatta sinulle, sillä tunnistan niin tuon epätoivon ja tiedän aivan täysin tuon tuskan mitä nyt käyt läpi ja nuo kaikki päässä piinaavat kysymykset, joilta ei saa rauhaa. Mielestäni voisit kyllä avautua niistä miehellesi, ei sinun tarvitse olla voimakas häntä varten. Hän voi tuntea katumusta ja häpeää, mutta hän oli kuitenkin se, joka sinua satutti. Kaikki tuntemuksesi ja myös tuo intohimoisuuden palaaminen ovat täysin normaaleja reaktioita. Jotkut kohdat tarinastasi kuulostavat pelottavankin paljon samanlaisilta, kuin mitä minulle kävi. Täällä olisi sinulle virtuaaliolkapää, mutta harmi ettei täällä voi laittaa yksityisviestejä.

Hei,

Kiitos kun kommentoit 🤗 Olisi kyllä hyvä, kun voisi laittaa yksityisviestiä. Minulla ei ole ketään, joka olisi ollut vastaavassa tilanteessa. Haluasin puhua jonkun sellaisen kanssa, joka on käynyt saman läpi.

Otin ajatukseni mieheni kanssa puheeksi. Mieheni kyllä ymmärsi. Ei tätä asiaa voi eikä pidä unohtaa parissa kuukaudessa.

Voimia sinulle Prudence💔

Kiitos, kun vastasit 😊 Ymmärrän tuon tunnistautumisen pelon täällä. Itsekin sitä mietin, mutta toisaalta he, jotka tietävät, tietävät.

Voimia sinullekin 🤗