Nuupahtanut salaatti
Hieno otsikko 😀 mutta en keksiny parempaa niin saa luvan kelvata
Tää voi olla sellanen ketju jossa minä kerron kuulumisia. Oon kohta 18-vuotias tyttö, asun yksin yksiössä ja aloitin lukion tänä vuonna. Koko kevään ja kesän taistelin syömishäiriön kanssa kaloreita ja lihomista vastaan. Laihdutin. Laihduinkin vähän, kymmenisen kiloa. Mutta arvaatkaan mitä, noin 6-7 niistä kiloista on tullut takaisin. Eikö oo ilouutinen? Vihaan itseäni kun en edes siinä sitten onnistunut. Ja nyt kumminkin haluan parantua. Ja syön nykyään tavallisten ihmisten tavoin. Epäonnistuin tuossakin.
”Jos on mahdollista että onnellinen, elämää rakastava tyttö sairastuu niin että haluaa nääntyä hengiltä, on oltava mahdollista että sama tyttö selviää ja paranee.”
Yks minua ”pahemmin” syömishäiriöinen tyttö oli kirjottanu noin yhteen tekstiinsä ja ku eilen luin tuon niin rupesin itkemään. Varmaan se on mullekin mahollista.
Mutta nyt ku menee syömisvammailun kans paremmin niin menee sitten muuten huonommin… Minun itsetunto laski niin alas tuon paranemispäätöksen takia ettei varmaan koskaan. En osaa yhtään arvostaa itteäni. Kaikki mitä teen ja sanon on väärin. En ihmettele tuota it:n laskemista ku onhan se iso juttu ku yhtäkkiä tärkein asia itselle, rakkain unelma ikään ku kaatuu, kuivuu käsiin. Ku oman arvon ihmisenä on jo kauan määrittäny laihuus, ja yhtäkkiä pitäisi oppia elämään ilman sitä. Ja keksiä uusi tavoite ja uudet unelmat elämälle.
Niin tämä kaikki ja nämä muutokset tänä syksynä on syöny paljo mun voimia. En oo koskaan ollu näin väsyny. Minä joka oon aina tarvinnu tosi vähän unta. En tiiä toista ihmistä joka voi nukkua yhtä vähän ja silti ei nuku liian vähän. Minä en saa koskaan riittävästi unta ja tuntuu että ku aamulla herään niin oon yhtä väsyny ku illalla. Ja tuo sama onnettomuuden tunne on edelleen. En minä oo onnellinen ollu tänä syksynä, kuin harvoin harvoin on se tunne vähän aikaa. Nyt vaan on monesti huonoja päiviä ja tosi matalalla mieliala sillon. Koulua on mielettömän raskas käydä. Ihan lyhyt päivä koulussa tekee minut todella väsyneeksi.
Kävin eilen perjantaina kuraattorilla, mutta koska en uskaltanu puhua muusta ku tuosta väsymyksestä niin ei hän varmaan ymmärtänyt ihan kokonaan miten rankkaa tää nyt on. Tuntuu etten selviä edes ens viikosta kun pitäs olla joka ikinen päivä koulussa. Mutta kyllä silti on paljon paljon eteenpäin että kävin siellä. Oikeasti on aika ihme että laitoin viestiä. Olin aika sekaisin ku laitoin sen.
Vihjeitä vielä siihen, kun pääset kotiin: Hyvä vihje perheessä ja muualla jotta arki sujuisi on, että ruoista ei tehdäkään mitään sen suurempaa numeroa. Niihin ei siis keskitytä. Jos olet vaikka äidin ja isän luona syömässä niin keskitytään ihan normaaliin elämään. Kuulumisiin yms. Sillä tavalla syömishäiriösi (jos se nyt sitten edes sellainen onkaan) ei rasita normaalia elämääsi eikä ympäristöäsi. Siten myös normaaliutesi vahvistuu ja oikeastaan kukaan ei edes kauheasti tule ajatelleeksi sinua syömishäiriöisenä vaikka eivät välttämättä täysin tajuaisi miksi oireilet. Ethän kuitenkaan perheelleesi yms. ole mikään potilas. Sinulla on muitakin määreitä ihmisille jotka tuntevat sinut. Ei ihminen voi millään kokoajan elää syömishäiriöisenä, ei siitä mitään tule, vaikka sellainen diagnoosi nyt sattuisikin tulemaan ja sitä toitotettaisiin joka paikassa. Opinnoissakin kannattaa esiintyä ihan normaalina nuorena. Tuo on hyvin tavallinen opintojen yms. aloitukseen liittyvä reaktio, kun on itsenäistyminen haasteena. Kun keskityt opintoihin ja muuhun normaaliin, niin saat normaaliuskokemuksia.
Minä kyllä koko ajan enempi ja enempi aattelen kertovani jollekin hoitajalle kun ahistaa niin paljon aina välillä. Tänään taas... Liian lihava olo vaikka en ole syönyt liikaa, vai olenko...? Aivan liian sekaisin kaikesta. Siksi olisi helpompi jos kertoisin ja joku voisi sanoa että tuon verran kuuluu syödä. Mutta en uskalla.
Piti siis kirjoittaa, että sinulla on muitakin määreitä ihmisiltä, jotka tuntevat sinut.
Koet itsesi siis lihavana. En usko, että se on kovinkaan epätyypillistä naisille. Toiset vain luokitellaan. Mulla on taas jäänyt kauhea hätä nuoruuden anorexia-ajoilta sillä tavoin, että kun vaaka näyttää tietyn rajan liian vähän, niin hätäännyn. En siedä anorektikkona kohtelua, koska tiedän että olen nytkin liian laiha. Koen anorektikkona kohtelun kehityksen pysähdyttämisyrityksenä. En yleensäkään siedä sitä, että samaa ihmistä kohdellaan eri painoisena eri tavoin. Vähän jakautunutta kohtelua musta. Jos ahdistaa, niin puhu hoitajalle vaan.
White princess 2, perheeni ei siitä edes tiedä. Enkä aio kertoa. Vain ystävistäni osa ja heidänkin kanssa koetan ottaa syömisen normaalina asiana. Mutta jos en halua syödä niin koitan senkin aina saada sanottua. En minä tiiä onko mulla mitään syömishäiriötä, ainakaan enää. Mutta sillä nimellä sitä on helpompi nimittää ku joka kerta selittää erikseen.
Ja kyllä, mulla toivottavasti on myös muita määreitä lähipiirissä mutta oon ite niin hukassa itteni kans että mulla ei oo itelle mitään määreitä ja se on ahdistavaa.
Ja koen itteni todella lihavana. Oon ihan valtava kun katon peiliin. Ja pelkään koko ajan että lihon jostain pikkujutuista ihan räjähdysmäisesti. Mulla oikeesti nytkin melkeen paniikki iskee. Oikeesti on hätä. Oon syöny ihan liikaa oon lihonu ihan järkyttävän paljo. Mua pelottaa. En tiiä mitä teen tää on ihan kauheeta. Oon niiiin läski ja läski ja läski ja syön vaan ihan liikaa ja apua. En pysty syömään tänään enää toista ruokaa. Ihan järkyttävä olo. Mua pelottaa niin paljo että painan ihan järkyttävän paljo. En tiiä tajuaako kukaan tätä oloa. Mulla on ihan järkyttävä olo. Söin ihan liikaa äskettäin ruualla. Miten saatoin? Hyihyihyi. Apua. 😭😭
Salaatti kirjoitti 23.10.2013 18:20
Kyllä yleensä tiiän ruokien kalorit mutta täällä en ☹️ Ja täällä on liian vähän proteiinia ruuassa. Varsinki ku en oikeen hyvin pysty lihaa syömään. Tiiän kyllä aika hyvin että miten mun kannattais syyä. Voisin joskus koittaa tehä itelle kunnon syömissuunnitelmat mutta täällä vähän turha ku ruuat on valmiiksi valittu. Tänään mulla on taas tosi lihava olo.
Osastollaollessa kannattaa kertoa peloistaan (ja ajatuksistaan) syömistä kohtaan, niin ne voivat laatia sinulle ruokavalion, josta tiedät tasan tarkkaan kalorit yms.
Itse aikoinaan, viitisen vuotta sitten, kun olin pidempään osastolla ja kerroin tuntevani itseni läskiksi ja etten haluaisi syödä kahta ns. normaalia lämmintä ruokaa päivässä, niin minulle laadittiin oma ruokavalio, jossa päivällisen tilalla oli kevyempi keittoruoka ja iltapalan sain korvata proteiini- tms. pirtelöllä, jolla lähti nälkä, mutta jossa ei ollut paljoakaan kaloreita yms.
Ja se helpotti ainakin minun oloani paljon, vaikka vieläkään ruokailutottumukseni eivät täysin normaalit ole.
sasutäti kirjoitti 24.10.2013 11:8
Salaatti kirjoitti 23.10.2013 18:20
Kyllä yleensä tiiän ruokien kalorit mutta täällä en ☹️ Ja täällä on liian vähän proteiinia ruuassa. Varsinki ku en oikeen hyvin pysty lihaa syömään. Tiiän kyllä aika hyvin että miten mun kannattais syyä. Voisin joskus koittaa tehä itelle kunnon syömissuunnitelmat mutta täällä vähän turha ku ruuat on valmiiksi valittu. Tänään mulla on taas tosi lihava olo.
Osastollaollessa kannattaa kertoa peloistaan (ja ajatuksistaan) syömistä kohtaan, niin ne voivat laatia sinulle ruokavalion, josta tiedät tasan tarkkaan kalorit yms.
Itse aikoinaan, viitisen vuotta sitten, kun olin pidempään osastolla ja kerroin tuntevani itseni läskiksi ja etten haluaisi syödä kahta ns. normaalia lämmintä ruokaa päivässä, niin minulle laadittiin oma ruokavalio, jossa päivällisen tilalla oli kevyempi keittoruoka ja iltapalan sain korvata proteiini- tms. pirtelöllä, jolla lähti nälkä, mutta jossa ei ollut paljoakaan kaloreita yms.
Ja se helpotti ainakin minun oloani paljon, vaikka vieläkään ruokailutottumukseni eivät täysin normaalit ole.
Kiitos neuvosta! 🙂 Uskaltaisinkohan... Jos uskallan niin sanon. Olis tosi hyvä jos saisin vaikka iltapalaksi jotain proteiinipitoista. Ahdistaa niin paljon syyä kaikkee ja varsinki ku niin paljo hiilareita. Helpottaisi oloa jo paljon nuo pienet muutokset. Minä yritän saada sanottua.
Rakas salaatti <3 sä et todellakaan ole lihava, mä tiedän sen. Sä oot hoikka ja kaunis, usko pois.
Joskus ruuan kanssa on vaan niin h******** vaikeaa. Ei se ole itsestään selvyys et pystyy syömään mitä vaan ja varsinkin jos tekee itselle listan kielletyistä ja sallittuvista ruuista niin sillon sitä kiellettyä on vaikea laittaa suuhun.
Tsemppiä rakas <3
Tai en tiedä kumpi on parempi sana; hoikka vai laiha, mutta olet molempia. Usko mua.
SCIM,
Kiitos oot ihana ku sanot noin<3
Mutta en jaksa uskoo. Tai ainaki lihon heti hetkessä jos jotain syön. Mut en kyllä oo ees mikään hoikka tai laiha.
Ja jep, kun on niin vaikea laittaa sitä suuhun!!!! Voi että inhoan sitä tunnetta. Ja sitä sitte jos/kun laittaa sitä kiellettyä suuhun niin sen jälkeistä tunnetta!!!
Jee, onnistuin sit hukkaan yhen sukkapuikon 😀 sairaalan puikon. Jospa se joko löytyisi huomenna tai saisin vielä yhen sieltä lainaan...
Tänään sain vapaakulun ja luvan käydä käsitöissä! 🙂 Aloitin siis villasukat mutta matkalla takas osastolle vissiin kadotin yhen niistä puikoista. Eli en nyt tänä iltana voi jatkaa vaikka niin ensin aattelin. Tänään mun huonekaveri lähti jatkaan elämää. Ikävä, kun se on niin ihana, mutta oon ilonen hänen puolesta! Oon nyt ainaki pikkusen aikaa yksin tässä. Ja kävin yhen opiskelijan kanssa ulkona kävelemässä. Miettikää!! Kävin ulkona kävelemässä!! 🙂 Olisin tietenki saanut yksinki(!!!) mutta kun se tuli kysyyn ja olihan se ihan mukava käydä jonku kanssa. Sairaslomaa mulla on nyt aluksi ainaki marraskuun loppuun.
Jossain vaiheessa halusit kuolla. Siksi olet siis osastolla. Olisiko kenties niin, että joku sinusta ihmisenä oli kuolemassa henkisesti? Itse koin tietynlaiset maailmat oikeasti lähellä kuolemaa olevana maailmana. Sitä ei vain yleisesti saanut sanoa ääneen. Koin nämä maailmat olevan kaukana ihmisyydestä ja siitä, mikä saa minut tuntemaan elämäni arvokkaaksi. Se, että ihminen haluaa kuolla, voidaan nähdä toisinkin. Ihminen voi kokea itsensä kuolleeksi, jos maailma jossa elää ei ole oma arvomaailma. Pitää etsiä itselleen sopiva maailma, jossa on hyvä olla. Ruoka voi symboloida henkiin jäämistä, ja siksi sen ympärillä on turvallista olla. Onkoha siinä mitään pahaa? Onkohan syömishäiriöisiä edes olemassa? Vai omaa elämäänsä ja suuntaansa etsiviä nuoria?
Eihän se ole turvallista oloa ruuan kanssa, jos luulee, että kaikesta lihoo tai ei mistään nauti.
Minusta se on syömishäiriötä, jos joka viestissä miettii söinko liikaa ja lihoin.
Tiesitkö salaatti, että ravitsemusterpan kanssa saa puhua millaista ruokavaliota haluaa noudattaa.
Esim just, että haluaa syödä enempi proteiinia ja vähempi hiilareita.
Mullakin on sellainen ruokavalio, rasvaa myös enempi eikä sellainen mitä diabetesliitto suosittelee. Nytkin kun on jotain perseen uupumusta enkä jaksa miettiä ruokaa, syön just ohjeiden mukaan.
Muuten olikin kiva lukea viestiäsi ja siitä, että jaksat tehdä käsitöitä ja käydä ulkona. Ehkä pian pääset pelamaan sählyäkin. Marraskuu menee kohta, sehän alkaa jo ensi viikolla. Kyllä siihen asti hyvin jaksat hoitaa itseäsi.
Näissä ongelmissa voi olla myös taustalla ihan normaali kehitysvaihe, eli se ensimmäinen kunnollinen ja turvallinen poikaystävä. Minut ajoi 14 vuotta itsemurhan partaalle ratkaisevalle nuoren hetkelle naureskelu. Olin ollut vastuuntuntoinen itsestäni, ja juuri kun olin uskaltamassa etsiä siinä mielessä itselleni uutta poikaystävää, häpäistiin seksuaalisesti. Olin nätti nuori, joten ei ollut ulkonäöstä kysymys. Jäin henkiin onneksi, vaikka paljon mitään en vieläkään muista tästä hetkestä. Menin vain täysin lukkoon, koska minut seksuaalisuutenihan oli oma asiani. Tätä viestiä ei kuunneltu. Sen jälkeen kyllä oli poikaystävä, mutta valitettavasti kauneimmillani en sitä poikaystävää sitten saanut. Kyllä ovat opiskelijat sitten todella julmia ajattelen vieläkin siitä ,mitä minulle tapahtui. Ei otettu sillä tavalla joukkoon että olisi voinut tutustua normaalisti. Kysyin siksi, mitä tunteita koet. Oliko kyse vain kenties ihan naiseudesta? Seksuaalisuushan on oma asiasi. Kuuluukohan se edes sille mieshoitajalle? Mieshoitaja tai lääkäri voi joskus haavoittaa aika pahasti naiseutta, vaikka eivät sitä tarkoitakaan. Siksi en käyttäisi sanaa syömishäiriö, vaan haava naiseudessa. Onkohan heilläkään sittenkään lupaa kysyä sinulta ihan kaikkea?
maanvaiva kirjoitti 25.10.2013 14:19
Eihän se ole turvallista oloa ruuan kanssa, jos luulee, että kaikesta lihoo tai ei mistään nauti.
Minusta se on syömishäiriötä, jos joka viestissä miettii söinko liikaa ja lihoin.Tiesitkö salaatti, että ravitsemusterpan kanssa saa puhua millaista ruokavaliota haluaa noudattaa.
Esim just, että haluaa syödä enempi proteiinia ja vähempi hiilareita.
Mullakin on sellainen ruokavalio, rasvaa myös enempi eikä sellainen mitä diabetesliitto suosittelee. Nytkin kun on jotain perseen uupumusta enkä jaksa miettiä ruokaa, syön just ohjeiden mukaan.Muuten olikin kiva lukea viestiäsi ja siitä, että jaksat tehdä käsitöitä ja käydä ulkona. Ehkä pian pääset pelamaan sählyäkin. Marraskuu menee kohta, sehän alkaa jo ensi viikolla. Kyllä siihen asti hyvin jaksat hoitaa itseäsi.
Maanvaiva, oikeessa oot siinä ettei siinä ruuan ympärillä oo mulla turva. Kaikkea muuta. Ja periaatteessa mulle on ihan sama että onko mulla syömishäiriö vai ei. Joka tapauksessa mun syömisiin liittyvät ajatukset ja tunteet on samat. Riippumatta siitä että sanoko niitä syömishäiriöksi vai kehitysvaiheeksi. Mulla ei oo koskaan ollut poikaystävää, eikä kukaan oo mun naiseutta loukannut. Tietääkseni.
Ehkä mää vielä joskus meen johonki ravitsemusterapeutille. 🙂
Niin. Enää reilu kuukausi. Saa nähdä joudunko olla osastolla sinne marraskuun loppuun vai uskalletaanko mut siirtää avohoitoon jo ennen sitä. Olis mukavaa. Mutta nyt selviän vaan tän osastojakson ensin ja sitte mietin sitä. Niinpä vainkin on mukavaa ku on tekemistä ja jaksaa tehä🙂
Tänään on ollut väsynyt päivä. Eilen illalla oli ensimmäinen unilääke ja nukuin paljon. Ainaki yheksän tuntia ja se on paljon. Ja tänään olen sitte ollu ihan väsynyt. Tottuisimpa pian siihen lääkkeeseen. Tänään mulla myös on ollut tavallista kovempi ikävä. Ikävä kotiin. Ikävä parasta ystävää ja vapautta. En edes meinannut mitään jaksaa, mutta sitten yhdeltä ystävältä tuli kirje ja se piristi niin paljon että jaksoin kutoa vaikka ei niin hyvä päivä olekaan ollut. Ensimmäinen villasukkia on valmis ja toisessa olen kantalapussa menossa. Kävin pienen lenkin kävelemässä ulkonakin. Ja hyppäsin muutamaan lätäkköön parkkipaikalla. Mutta edelleen vähän tympeä olo ja ikävä kotiin. Tuntuu ettei jaksa tätä kun kaikki täällä on vain niin tylsää ja sääntöjen mukaista. Ja on jotenki hylätty olo. Vaikka tiiän että kukaan ei oo mua hylännyt. Ja asioista puhumisessa en oo edistynyt. En saa puhuttua mitään. Huhhuijaa. Kun pääsis täältä pois...
Sitäpaitsi syön koko ajan vaan enemmän. Tänään jo kaksi ylimääräistä näkkäriä yhteensä. On siitä vähän paha olo. Varsinki ku oon oikeesti lihonu. Oikeesti. Tää ei nyt oo mitään luuloa vaan totuus.
No okei, mie uskon, että olet lihonut pari kiloa. Koska et pääse siellä liikkumaan kunnolla etkä varsinkaan pelamaan sählyä. Kun sulla nyt on vapaa liikkuminen, etkö voi kysyä saisitko käydä sählyharkoissa? Vai onko ne kovinkin kaukana.
Nyt kun pääset ulos, niin kävele rivakasti ainakin. Voithan leikkiä, että olet harkoissa ja teet kaikenlaisia hyppelyjä ja spurtteja. Ei kai siellä katota, että tuo taitaa olla hullu?
Alettiinko sulle joku lääkitys? Nekin kai voi lisätä ruokahalua tai nesteiden keräääntymistä. Kai sie nyt ainakin juot runsaasti vettä?
Kaikenkaikkiaan olen kyllä sitä mieltä ettei pari näkkäriä ketään lihota mutta mitä panet sen päälle? Jos siellä on kunnon päälliset, kuten voita, juustoa, makkaraa ja vihanneksia, niin syö vaan ne ja jätä se näkkäri pois.
Onko siellä aina tarjolla näkkäriä? Varmaan joku uusi terapiamuoto, koska kun mie olen ollut sairaalassa, siellä alussa kysyttiin mitä leipää haluaa ja kun sanoi, että ei leipää kuin aamulla vaan, ei sitä muulloin tullut.