Tänään on tasan kaksi viikkoa siitä kun jouduin tänne. Sunnuntaina on kaksi viikkoa siitä kun minulla viimeksi kävi vieraita. Ja huomenna on se päivä kun PÄÄSEN LOMALLE!!!!!!!!! Viikonlopuksi! 😀😀😀 Nyt on hyvä mieli!

Tosi hienoa, että olet oivaltanut tuon, että osastohoito ei kuitenkaan pidemmän päälle tee hyvää. Se, että haluaa omaan elämään on jo todella hyvä merkki. Sinulla on kuitenkin jotain mitä odotat. Syömishäiriöiden taustalta voi löytyä jokin kehitysvaihe. Se ei siksi tavallaan kyllä olekaan mielestäni sairaus. Tätä ei vain vielä oikein tajuta. Omasta mielestäni ruumiinpainon mukaan minuuden ja identiteetin määrittely tuntuu vieläkin ikävältä. Ihmiset näkevät ihan omiaan kyllä. Ruumiinpainon mukaan määrittely muistuttaa minua alitajisesti siitä ajasta, kun olin näkymätön sosiaalisesti. Olen nykyään onneksi näkyvä itselleni. Olen sosiaalisesti olemassa.

Erittäin tärkeä ohje mielestäni siinä, että oppii hyväksymään tuon reaktiotavan on se, että ei vertaile muihin naisiin. Ei ole kuitenkaan olemassa toista samanlaista tapausta kuin sinä. Sinulla on yksilölliset syyt omaan reaktioosi, ja siksi on turha vertaillla muihin. Kuitenkin kaikki joutuvat kohtaamaan oman reaktiotapansa täysin itsenäisesti. Kieltäydy kuitenkin sosiaalisissa tilanteissa olemasta ihmisenä syömishäiriöinen. Sinulla on persoona ja muitakin määritteitä olla olemassa ja kasvaa aikuiseksi. Toista kaltaistasi ei ole. Olennaista on näyttää sosiaalisesti kuka olet ihmisenä ruumiinpainostasi riipuumatta.

Ihanaa että olet onnistunut siinä White princess 2! 🙂
Mää en oo kokenu että mun ystävät määrittelis mua mun ruumiinpainon mukaan.
Mää jäin miettiin että miten sää sitte aattelet vaikkapa masennuksen? Koska aluksi syömishäiriö voi olla pelkkä kehitysvaihe, mutta kyllä se mielikin voi sairastua ja siinä vaiheessa se on sairaus. Ja masennuksessa sama juttu. Voi olla masentuneisuutta ja huonoja päiviä, mutta siitä voi myös tulla sairaus jos mieli sairastuu. Mieli voi sairastua. Ja mieli voi sairastua monella tavalla. Myös syömishäiriöön.

Nyt oon ollu lomalla ja on ollu ihana olla välillä pois sairaalasta. Silti aika väsyttävää ku on pitäny kaikkia ihmisiä nähä ja on ollu sosiaalisesti aika rankkaa. Tavallaan ootan jo sitä ku palaan sairaalaan. Ja yritän taas ens viikolla puhua siellä. Toivon kyllä että pääsisin piakkoin pois.

Ja sitte yks juttu mikä mua hävettää. Mää en jaksa tätä mun kehoa ku lihon vaan. Mulla on aika kauhee olo siitä. Oikeesti en tiiä mitä teen. Kait mää silti yritän vaan syyä... Mutta ku en tiiä. Mua hävettää ku aina vaan ja aina vaan valitan samasta asiasta. Anteeksi.

Hienoa, kun olit lomalla jo.

Kysyit masennuksesta mielipiteeni. Hyvä kysymys ja aina ajankohtainen. Masennus voi mielestäni olla pettymyksen tunne johonkin asiaan, kun yrittää paljon, eikä palkita tai ole tarpeeksi motivoitunut johonkin asiaan. Ihmisen mieli ei edes kestä jatkuvaa "highta", vaan alakuloisiakin päiviäkin pitää olla. Masennus voi johtua myös arvomaailmasta, joka ei ole oman näköisesi, tai miksei jopa vääränlaisesta seurasta. Pääasia tämän tunteen ratkaisussa on kuitenkin että elää oman näköistä elämää. Sillä tavalla masennuksen voi oikeasti ratkaista. Ei siihen riitä pelkkä pilleri, vaikka näin väitetään nykylääketieteessä. Kaikilla ihmisillä on masentuneita päiviä. Myös se, että ihmiseltä vaaditaan liikaa voi aiheuttaa masennuksen. Tietysti myös se, että vaaditaan liian vähän tai että ei arvosteta. Tärkeintä on tietää, mitä haluaa tehdä elämällään ja että on ihmisiä joille olet ihmisenä arvokas ilman yhtään suoritusta. Ja mikä tärkeintä se, että arvostaa valintojaan.

Kysyit masennuksesta mielipidettäni. Masennus on kaikilla yksilökohtainen asia, joten en voi millään sanoa mitään yleistä totuutta, koska en kuitenkaan tunne sinua. Olen itse kuitenin huomannut, että yhteys masennuksella ja sillä, että kokee itsensä arvokkaaksi ja tarpeelliseksi tässä yhteiskunnassa on yhteys. Myös sillä, miten ihmiset kohtelevat sinua ja näkevät arvosi on yhteys masennukseen. Masennukseen ei aina kuitenkaan auta se, että tietää syyt, koska aina ei voi vaikuttaa siihen, että tilanne ratkeaisi ja masennus sillä tavoin poistuisi luonnollisesti. Kuitenkin tällaisinä hetkinä, joita ihan kaikilla ihmisillä kyllä on olen itse huomannut, että parasta olla itselleen rehellinen. Esim. eläimet ovat tällaisiin hetkiin kyllä usein parempi keino kokea itsensä tarpeelliseksi kuin ihminen, joka on usein niin itsekäs ettei edes tule huomanneeksi toisen tunteita. Esim. koira on kiitollinen olemassa olostasi eikä luokittele sinua mihinkään ryhmään jossa kokisit olevasi jotenkin epänormaali. Koiralle et ole koskaan arvoton ja se ei koskaan kohtele sinua huonosti, jos itse kohtelet sitä hyvin. Koira on kiitollinen. Eläin ei myöskään pyöri turhien asioiden ympärillä. Eläin lisäksi vaistoaa usein asioita, joita monella ihmiselle menee omissa suurissa elkeissään täysin ohi. Koira ei koskaan asetu yläpuolellesi eikä ole välinpitämätön. Koira ei myöskään ole äänensävyillään ylimielinen sinua kohtaan eikä petä luottamustasi jos et itse petä sen luottamusta. Muistan itse oman ahmimishäiriöni aikoina saaneeni eniten apua eräältä koiralta juuri siksi, koska se ei koskaan hylännyt eikä luokitellut. Se ei pettänyt kertaakaan luottamusta. Se kuitenkin vaistosi, että sitä tarvitaan tärkeässä tehtävässä. Koiran ja ihmisen suhde on haastava tässä problematiikassa, jota ei mielestäni kyllä aina asiantuntija pysty ratkaisemaan. Koira ei kritisoi.

Mitäs sulle kuuluu nyt? Oletko palannut sairaalaan?

Maanvaiva, todellakin hienoa että pääsin lomalle! 🙂
Ja nyt oon palannut takas jaksa en jaksa enää olla täällä. Ihan oikeesti ei vaan jaksa. Kukaan muu hoitaja ei ikinä tuu jutteleennku omahoitajat jos ne on iltavuorossa. Eli mää vaan käyn käsitöissä ja istun omassa huoneessa. Käyn syömässä. Ja ei mulla kyllä oikeestaan mitään puhuttavaa ees oo. Tässä vaiheessa meinaa kilahtaa ku joutuu täällä olemaan. En nää tässä mitään järkee. Että tästä olis hyötyä niin mun pitäs saada jutella paljon useemmin ku muutaman kerran viikossa. Ja ei tässä muutenkaan oo järkee. Suljetulla osastolla pakkohoidossa kun pärjäisin kotonakin. Tekee vaan pahaa mulle tää paikka. Täällä ei oo yhtään hyvä olla.

White princess2 kirjoitti 4.11.2013 3:27

Kysyit masennuksesta mielipidettäni. Masennus on kaikilla yksilökohtainen asia, joten en voi millään sanoa mitään yleistä totuutta, koska en kuitenkaan tunne sinua. Olen itse kuitenin huomannut, että yhteys masennuksella ja sillä, että kokee itsensä arvokkaaksi ja tarpeelliseksi tässä yhteiskunnassa on yhteys. Myös sillä, miten ihmiset kohtelevat sinua ja näkevät arvosi on yhteys masennukseen. Masennukseen ei aina kuitenkaan auta se, että tietää syyt, koska aina ei voi vaikuttaa siihen, että tilanne ratkeaisi ja masennus sillä tavoin poistuisi luonnollisesti. Kuitenkin tällaisinä hetkinä, joita ihan kaikilla ihmisillä kyllä on olen itse huomannut, että parasta olla itselleen rehellinen. Esim. eläimet ovat tällaisiin hetkiin kyllä usein parempi keino kokea itsensä tarpeelliseksi kuin ihminen, joka on usein niin itsekäs ettei edes tule huomanneeksi toisen tunteita. Esim. koira on kiitollinen olemassa olostasi eikä luokittele sinua mihinkään ryhmään jossa kokisit olevasi jotenkin epänormaali. Koiralle et ole koskaan arvoton ja se ei koskaan kohtele sinua huonosti, jos itse kohtelet sitä hyvin. Koira on kiitollinen. Eläin ei myöskään pyöri turhien asioiden ympärillä. Eläin lisäksi vaistoaa usein asioita, joita monella ihmiselle menee omissa suurissa elkeissään täysin ohi. Koira ei koskaan asetu yläpuolellesi eikä ole välinpitämätön. Koira ei myöskään ole äänensävyillään ylimielinen sinua kohtaan eikä petä luottamustasi jos et itse petä sen luottamusta. Muistan itse oman ahmimishäiriöni aikoina saaneeni eniten apua eräältä koiralta juuri siksi, koska se ei koskaan hylännyt eikä luokitellut. Se ei pettänyt kertaakaan luottamusta. Se kuitenkin vaistosi, että sitä tarvitaan tärkeässä tehtävässä. Koiran ja ihmisen suhde on haastava tässä problematiikassa, jota ei mielestäni kyllä aina asiantuntija pysty ratkaisemaan. Koira ei kritisoi.

Kiitos. En osaa nyt vastata mitään järkevää. Mutta siis sitä enemmän tarkoitin että onko masennus sun mielestä sairaus jos kerran syömishäiriö ei ole? Entä muut mielen sairaudet? Mutta kiitos tuosta mielipiteestä.

En vastaa kysymykseesi, koska minusta ei kannata edes keskittyä siihen onko masennus sairaus vai eikö se ole. Se on epäolennaista. Tärkeintä on keskittyä siihen, miten ei enää olisi masentunut. Sanoisin kysymykseesi vaan, että jostain se kertoo. Mielensairauksista sanoisin vain sen, että kaikilta ihmisiltä voidaan mielestäni löytää sellaisia piirteitä. Eri asia sitten on, että ovatko he sellaisia oikeasti. Itse en edes pyöri tämän maailman ympärillä. Se ei ole minun maailmani. Olen joskus ollut syömishäiriöinen kuitenkin, joten voin jotenkin ymmärtää problematiikkaa. Kuitenkin kaikki ovat yksilöitä. Asiantuntijaksi minusta ei kuitenkaan sillä alalla olisi.

White princess2 kirjoitti 5.11.2013 15:43

En vastaa kysymykseesi, koska minusta ei kannata edes keskittyä siihen onko masennus sairaus vai eikö se ole. Se on epäolennaista. Tärkeintä on keskittyä siihen, miten ei enää olisi masentunut. Sanoisin kysymykseesi vaan, että jostain se kertoo. Mielensairauksista sanoisin vain sen, että kaikilta ihmisiltä voidaan mielestäni löytää sellaisia piirteitä. Eri asia sitten on, että ovatko he sellaisia oikeasti. Itse en edes pyöri tämän maailman ympärillä. Se ei ole minun maailmani. Olen joskus ollut syömishäiriöinen kuitenkin, joten voin jotenkin ymmärtää problematiikkaa. Kuitenkin kaikki ovat yksilöitä. Asiantuntijaksi minusta ei kuitenkaan sillä alalla olisi.

Minunkaan mielestä siihen ei kannata keskittyä. Eikä siihenkään että onko syömishäiriö sairaus vai ei. Kysyin koska minua hämmentää se ettei syömishäiriö ole mielestäsi sairaus. Että ajatteletko sitten samoin muistakin mielen sairauksista vai onko syömishäiriö vain joku erityinen?

Mulla aina vaan ahistaa täällä oleminen. Haluan kotiin. Haluan kotiin. Haluan kotiin.

Eläin se vasta pyöriikin turhien asioiden ympärillä. Jopa oman häntänsä ympäri saattaa pyöriä niin kauan, että pyörtyy hetkeksi. Tollottaa puuta, katselee ylös ja alas vaikkei puussa tapahdu mitään. Tietenkin ihminen on vielä turhempi, kun seuraa mitä tuo eläin puuta tuijottaa tai pyörii oman häntänsä ympäri.
Eläin myös kritisoi asioita. Ei lähe lenkille, jos sataa räntää, kissa ei syö kuin tiettyä ruokaa jne.

Syömishäiriö on sairaus, siihen sairastutaan ja siitä parannutaan tai kuollaankin pahimmassa tapauksessa.
Masennus on sairaus, siihen sairastutaan ja parunnutaa.
Tietenkään ei mene noin, jos ei itselleen myönnä sairauttaa vaan haluaa aina olla masentunut tai syömishäiriöinen.
Jokaisesta ihmisestä ei löydy mielensairautta, paitsi, jos katsoja itse on mielensairas.

maanvaiva kirjoitti 6.11.2013 4:36

Eläin se vasta pyöriikin turhien asioiden ympärillä. Jopa oman häntänsä ympäri saattaa pyöriä niin kauan, että pyörtyy hetkeksi. Tollottaa puuta, katselee ylös ja alas vaikkei puussa tapahdu mitään. Tietenkin ihminen on vielä turhempi, kun seuraa mitä tuo eläin puuta tuijottaa tai pyörii oman häntänsä ympäri.
Eläin myös kritisoi asioita. Ei lähe lenkille, jos sataa räntää, kissa ei syö kuin tiettyä ruokaa jne.

Syömishäiriö on sairaus, siihen sairastutaan ja siitä parannutaan tai kuollaankin pahimmassa tapauksessa.
Masennus on sairaus, siihen sairastutaan ja parunnutaa.
Tietenkään ei mene noin, jos ei itselleen myönnä sairauttaa vaan haluaa aina olla masentunut tai syömishäiriöinen.
Jokaisesta ihmisestä ei löydy mielensairautta, paitsi, jos katsoja itse on mielensairas.

Kiitos maanvaiva. Nyt minä en enää edes mieti onko ne sairauksia. Ne on, niinku oon aina ajatellelutkin ja sillä piste. Helpottavaa kuulla että olet sitä mieltä.
Haluan parantua kokonaan.