Nuupahtanut salaatti
Hieno otsikko 😀 mutta en keksiny parempaa niin saa luvan kelvata
Tää voi olla sellanen ketju jossa minä kerron kuulumisia. Oon kohta 18-vuotias tyttö, asun yksin yksiössä ja aloitin lukion tänä vuonna. Koko kevään ja kesän taistelin syömishäiriön kanssa kaloreita ja lihomista vastaan. Laihdutin. Laihduinkin vähän, kymmenisen kiloa. Mutta arvaatkaan mitä, noin 6-7 niistä kiloista on tullut takaisin. Eikö oo ilouutinen? Vihaan itseäni kun en edes siinä sitten onnistunut. Ja nyt kumminkin haluan parantua. Ja syön nykyään tavallisten ihmisten tavoin. Epäonnistuin tuossakin.
”Jos on mahdollista että onnellinen, elämää rakastava tyttö sairastuu niin että haluaa nääntyä hengiltä, on oltava mahdollista että sama tyttö selviää ja paranee.”
Yks minua ”pahemmin” syömishäiriöinen tyttö oli kirjottanu noin yhteen tekstiinsä ja ku eilen luin tuon niin rupesin itkemään. Varmaan se on mullekin mahollista.
Mutta nyt ku menee syömisvammailun kans paremmin niin menee sitten muuten huonommin… Minun itsetunto laski niin alas tuon paranemispäätöksen takia ettei varmaan koskaan. En osaa yhtään arvostaa itteäni. Kaikki mitä teen ja sanon on väärin. En ihmettele tuota it:n laskemista ku onhan se iso juttu ku yhtäkkiä tärkein asia itselle, rakkain unelma ikään ku kaatuu, kuivuu käsiin. Ku oman arvon ihmisenä on jo kauan määrittäny laihuus, ja yhtäkkiä pitäisi oppia elämään ilman sitä. Ja keksiä uusi tavoite ja uudet unelmat elämälle.
Niin tämä kaikki ja nämä muutokset tänä syksynä on syöny paljo mun voimia. En oo koskaan ollu näin väsyny. Minä joka oon aina tarvinnu tosi vähän unta. En tiiä toista ihmistä joka voi nukkua yhtä vähän ja silti ei nuku liian vähän. Minä en saa koskaan riittävästi unta ja tuntuu että ku aamulla herään niin oon yhtä väsyny ku illalla. Ja tuo sama onnettomuuden tunne on edelleen. En minä oo onnellinen ollu tänä syksynä, kuin harvoin harvoin on se tunne vähän aikaa. Nyt vaan on monesti huonoja päiviä ja tosi matalalla mieliala sillon. Koulua on mielettömän raskas käydä. Ihan lyhyt päivä koulussa tekee minut todella väsyneeksi.
Kävin eilen perjantaina kuraattorilla, mutta koska en uskaltanu puhua muusta ku tuosta väsymyksestä niin ei hän varmaan ymmärtänyt ihan kokonaan miten rankkaa tää nyt on. Tuntuu etten selviä edes ens viikosta kun pitäs olla joka ikinen päivä koulussa. Mutta kyllä silti on paljon paljon eteenpäin että kävin siellä. Oikeasti on aika ihme että laitoin viestiä. Olin aika sekaisin ku laitoin sen.
Olet nuori ja elämäsi on edessä. Nuoret voivat nykyäänkin ilmeisesti tosi huonosti tässä kilpailuyhteiskunnassa.Elämä on kuitenkin ihan itsessään arvokas. Varmasti pääset pian pois.
maanvaiva kirjoitti 18.10.2013 16:44
Mitä, jos rauhoittuisit olemaan siellä hoidossa. Sinä selkeesti sitä nyt tarvitset, voisit sen itsellesi myöntää.
Vaikka sulla nyt sattuu olemaan hyvä päivä, niin et tiedä onko sulla huomenna huono päivä eli riskipäivä jolloin kai ajattelet satuttavasi itseäsi jollain tavalla. Ja ammattilaiset sen huomasivat.Eikö sinusta itsestäsi kuullosta omituiselta kirjoittaa riskipäivä. Mie olen tätä kirjoitustani kauan ähertänyt enkä millään saa sopivaa. Kun koko ajan jään kiinni riskipäivä-sanaan.
Etkö pelkää riskipäivää? Maanantai, tiistai, riskipäivä, torstai, perjantai, riskipäivä, sunnuntai.
Vai onko sulla joku eri järjestys?
Sinä et ole siinä kunnossa niin kauan, kun sulla on noita riskipäiviä viikossa, usko vaan ammattilaisia.Minä olen sun puolesta onnellinen, kun sait ajoissa hoitoa. Olet sen verran tärkeäksi jo tullut mulle.
Voi apua maanvaiva. En minä uskalla myöntää. Täälläkin nuo hoitajat aina kyselee että onko mulla itellä huoli itestä tai ymmärränkö toisten huolen. Ja oon aina vähän sekaisin että mitä vastaan. Voin koittaa rauhottua ottamaan apua vastaan mutta aika ahistavaa täällä kyllä on.
Riskipäivä. Ei sitä riskipäivien järjestystä tiiä. On kait se vähän outo sana. Pelkkä huono päivä on ehkä parempi. Kyllä ne huonot päivät olis hyvä varmaan olla turvassa. Vaikka ei täälläkään sataprosenttisesti ole turvaa. Mutta minimi riskit täällä mulla on kun en edes ulos voi mennä ilman hoitajaa. Kyllä kait minä vähitellen voin koittaa uskaltaa rauhottua tänne. Alussa oli vaan niin iso ahdistus ja hätä kun tapahtu niin paljo ja niin nopeaa. Kyllä vieläki ahistaa ja haluaisin pois ja minä aina siitä hoitajillekin sanon mutta ne sanoo vaan ettö niin, varmasti sinä haluaisit olla kotona.
Minäki koitan silti olla kiitollinen että olen saanut hoitoa ihan ajoissa. Se vaan on vaikeaa ku en jaksa aatella että mun elämällä olis väliä. En jaksa uskoa että vielä jokin muuttuis niin paljo että elämä olos elämisen arvosta. Kiitos maanvaiva<3
On silti tänään tapahtunu hyvääkin. Mulla on ihana mies omahoitajana ja sille on aika helppo jutella niin uskon että saan kerrottua hänelle paljo asioita. Toista omahoitajaa en oikeen vielä tiiä. Nyt mun on jo helpompi olla täällä vaikka vielä ahistaakin.
White princess, kiitos. Niin, nykymaailma. Toivotaan että pääsen pian kotiin.
Jäin miettimään, että olisiko itsemurhariskitilanteesi johtunut osittain siitä, että olit niin kauan yksin? Yksin oleminen voi tuntua vähän samalta kuin kuolema, ja kääntyä itseään vastaan, jos kukaan ei sano sinulle, että olet tärkeä ja arvokas ilman suorituksiakin. Maailma voi myös oikeasti tuntua rakkaudettomalta ja kohtuuttomalta vaatimuksineen. Se ei kuitenkaan johdu sinusta. Etsi elämääsi hyviä asioita, niin että oma maailmasi on hyvä. Et ole vastuussa toisten pahoinvoinnista. Yhteiskunta vaatii aina ja luokittelee sen lahjakkaimmankin aina. Se ei vain yksinkertaisesti suostu näkemään pahoinvoinnin todellisia syitä saatika sitä, että se murtaa monet lahjakkaat nuoret ennenkuin he edes kerkeävät työelämään tai opiskelemaan. Ainut mitä voi tehdä, on luoda oman näköinen elämä ja lakata välittämästä kohuuttomista vaatimuksista, johon niin moni oireilee ruoalla, koska ei ole muuta keinoa hallita tilannetta. Kun olet tehnyt parhaasi, et todellakaan voi syyttää itseäsi siitä, ettet pystynyt parempaan. Voimia opintielle!
Minusta on turha syytellä omasta pahasta olostaan yhteiskuntaa tai edes itseään. Voisi vaan ajatella, että nyt on paha olo ja tarvitsen apua.
Todellisuudessa ei yhteiskunta nykyisin juuri mitään vaadi. Jos pokka pitää, voi aivan helposti jäädä yhteiskunnan tuilla eläjäksi. Mutta useimmat kuitenkin haluavat muuta ja vaativat itseltään enemmän. Yhteiskuntakin antaa opintoihin aika paljon aikaa ja vielä enemmän sitä saa, kun välillä on sairaslomalla.
Tuollaiseen syyttelyyn ei ainakaan nuoren kannata mennä mukaan. Siitä ei synny muuta kuin katkeroitunut aikuinen ja muistatko, salaatti, mitä siitä seuraa? No ihminen ei kuole vaan siitä tulee kummitus.
Minusta oli helpotus lukea nyt kirjoituksesi. Kävin aamulla hiihtämässä ja koko ajan mietin mitä sulle kuuluu. Oikein tuli hyvä olo sun puolesta ja vähäsen omasta puolestakin.
Mie taas suljen koneen pariksi päivää. Mulle tulee kissani kylään, mies ne tuo. Ja niihen kanssa pitää seurustella.
Juttele sie sille mieshoitajalle vaan.
Ja minusta tuo riskipäivä taitaa sittenkin olla hieno oivallus. Voisin sitä käyttää fyysisiin sairauksiini, että tajuisin levätä.
Viikonloppua vaan sulle.
Hei salaatti!
Kiitokset kiitoksistasi. Tuo sana kiitos tuntui hyvältä. Osoitit siten, että arvostit. Olen kokenut saman tyyppisen reaktiotavan, enkä tule koskaan toipumaankaan. Minulla osasyynä syynä julma sosiaalinen kohtelu, joka ei sitten vain loppunut. Tulen aina reagoimaan, mutta enää ei luokitella syömihäiriöiseksi. Älä odotakaan, että kukaan asiasta tietämätön ymmärtäisi, miksi ihminen voi sairastua noin. Jotkut voivat olla todella julmia tuota reaktiotapaa kohtaan. Jotkut julmimmat puhuvat päänsisäisestä ongelmasta. Ei se sitä ole. Joskus on hyvä päästä kyllä pakoon vaikka juuri osastolle tätä julmaa maailmaa, koska kuitenkin sinulla on halu parantua. Eivät ihmiset ymmärrä syömishäiriöitä. En tiedä onko niitä koskaan ymmärretty. Opettele itsekkääksi. Se ei ole sama kun olla täynnä itseään. Se on sitä, että arvostaa itseään. Jos sinua pidetään epäonnistujana, tai seuraasi ei haluta normaalina, niin älä välitä. Jos sinua pidetään outona, niin ajattele vaan että Suomi on suvaitsematon maa, jossa ei muka vieläkään saisi olla oma itsensä. Totuushan on se, että kyllähän kaikki ihmiset ruokavaliotaan nykyään tarkkailevat. Itse sairastuin aikoinaan siitä, että ruoalla reagointi ei muka olisi tervettä.
maanvaiva kirjoitti 19.10.2013 11:7
Minusta on turha syytellä omasta pahasta olostaan yhteiskuntaa tai edes itseään. Voisi vaan ajatella, että nyt on paha olo ja tarvitsen apua.
Todellisuudessa ei yhteiskunta nykyisin juuri mitään vaadi. Jos pokka pitää, voi aivan helposti jäädä yhteiskunnan tuilla eläjäksi. Mutta useimmat kuitenkin haluavat muuta ja vaativat itseltään enemmän. Yhteiskuntakin antaa opintoihin aika paljon aikaa ja vielä enemmän sitä saa, kun välillä on sairaslomalla.Tuollaiseen syyttelyyn ei ainakaan nuoren kannata mennä mukaan. Siitä ei synny muuta kuin katkeroitunut aikuinen ja muistatko, salaatti, mitä siitä seuraa? No ihminen ei kuole vaan siitä tulee kummitus.
Minusta oli helpotus lukea nyt kirjoituksesi. Kävin aamulla hiihtämässä ja koko ajan mietin mitä sulle kuuluu. Oikein tuli hyvä olo sun puolesta ja vähäsen omasta puolestakin.
Mie taas suljen koneen pariksi päivää. Mulle tulee kissani kylään, mies ne tuo. Ja niihen kanssa pitää seurustella.Juttele sie sille mieshoitajalle vaan.
Ja minusta tuo riskipäivä taitaa sittenkin olla hieno oivallus. Voisin sitä käyttää fyysisiin sairauksiini, että tajuisin levätä.
Viikonloppua vaan sulle.
Kiitos maanvaiva. Ja hyvät viikonloput myös sulle. 🙂 Ku et nyt ehi niin vaikka jo ens viikkoa ajatellen.
Oot ihana ihminen<3 Hyvä jos helpotti huoli minusta. Ei kannata olla huolissaan ku mulla on ollu ihan hyviä päiviä nyt. Ja oon aika turvallisessa paikassa. Hyvä kun tuli hyvä olo!! Sulje vaan konees rauhassa. Ja nauti kissojen seurasta!!
Mulla on itsemurhariskipäiviä ja sulla muita. Itsemurhariskipäivä on kyllä vähän outo. Mutta käytä sää vaan ja muista sitte kans levätä!! Voihan minäki sitä käyttää. Tänään ei oo ollu itsemurhariskipäivä. (On se outo.) Tänään on ollut hyvä päivä....sen jälkeen kun sain pikkuisen tehtyä haavaa itelleni... Sitä ennen oli tosi ahistava ja sekava ja omituinen olo. Sitte ku vähän tein tuhojani niin parani olo huomattavasti. En oo tänään jutellu sille mun omahoitajalle. Sairaanhoitajaopiskelijalle vaan. Kyllä se mun omahoitajakin kävi kysymässä että haluanko vielä hänen kanssa jutella mut en sitte menny ku en tienny mitä oisin sanonu.
Oon varmaan liikaa miettiny sitä puhumista. Että mitä mää puhun ja mitä en että ne varmasti päästäis mut kotia. Tuntuu niin kauheelta jos joudun vielä jäämään. Varsinki ku mun huonekaveri luultavasti ens viikolla pääsee pois niin jos ite joutuisin vielä pidemmäksi aikaa jäämään niin se oli ihan kauheeta!!! Mutta yritän silti saada puhuttua sen verran että auttaa mua ja pystyn hyvin taas asumaan kotona. Ja enköhän saa sittenkin jotain avohoitoa.
En minä haluakaan yhteiskuntaa syyttää. Minun kohalla ainakaan ei oo ollu liian vaativa. Enkä halua kummitukseksikaan 😉 Mutta oikeesti musta yhteiskunta kyllä auttaa ja antaa aikaa jos sitä oikeesti tarvii. Ite vaan saatan olla itelleni liian vaativa ja asetan sen vaatimuksen että on pakko jaksaa. Muut sitten sanoo kun uuvun että ei ole pakko jaksaa. Täälläkin mulle on sanottu niin. Että vahvinkin saa joskus väsyä.
White princess2 kirjoitti 19.10.2013 18:3
Hei salaatti!
Kiitokset kiitoksistasi. Tuo sana kiitos tuntui hyvältä. Osoitit siten, että arvostit. Olen kokenut saman tyyppisen reaktiotavan, enkä tule koskaan toipumaankaan. Minulla osasyynä syynä julma sosiaalinen kohtelu, joka ei sitten vain loppunut. Tulen aina reagoimaan, mutta enää ei luokitella syömihäiriöiseksi. Älä odotakaan, että kukaan asiasta tietämätön ymmärtäisi, miksi ihminen voi sairastua noin. Jotkut voivat olla todella julmia tuota reaktiotapaa kohtaan. Jotkut julmimmat puhuvat päänsisäisestä ongelmasta. Ei se sitä ole. Joskus on hyvä päästä kyllä pakoon vaikka juuri osastolle tätä julmaa maailmaa, koska kuitenkin sinulla on halu parantua. Eivät ihmiset ymmärrä syömishäiriöitä. En tiedä onko niitä koskaan ymmärretty. Opettele itsekkääksi. Se ei ole sama kun olla täynnä itseään. Se on sitä, että arvostaa itseään. Jos sinua pidetään epäonnistujana, tai seuraasi ei haluta normaalina, niin älä välitä. Jos sinua pidetään outona, niin ajattele vaan että Suomi on suvaitsematon maa, jossa ei muka vieläkään saisi olla oma itsensä. Totuushan on se, että kyllähän kaikki ihmiset ruokavaliotaan nykyään tarkkailevat. Itse sairastuin aikoinaan siitä, että ruoalla reagointi ei muka olisi tervettä.
Kyllä mulla toisaalta on pieni ongelma tämän kanssa. Juurikin päänsisäinen ongelma. Ei mikään iso ongelma mutta on se silti ongelma. Enkä ole varma onko minulla halua parantua. Olen täällä syönyt oikeaa ruokaa. Mutta välillä on tosi läski olo ja ahdistaa. Varsinki ku en täällä pääse liikkumaan juuri yhtään. Arjessa liikun niin paljon enempi. Kukaan ei oo mulle sanonu että oisin epänormaali. Mutta kyllä, se on totta että kaikki ihmiset omaa ruokavaliotaan nykyisin tarkkailevat. Itsekkääksi minä en halua oppia. Vaikka se ei tarkoittaisi että on itseään täynnä niin mun on helpompi olla niin epäitsekäs kun osaan. Jos olen itsekäs (liian usein olen) niin tunnen itseni epäonnistuneeksi.
Anteeksi sekavaa vastausta!!
Tajusin. Ymmärsin. Käsitin. Tää kaikki on jotain virhettä. Mun ei kuuluis olla täällä. Kaikki on oikeesti hyvin ja oon jonku väärinkäsityksen takia täällä. En tajua miten niin on päässy käymään.
Inhottava olo ku en tiiä oonko lihava vai vaan vähän lihava. On niin läski olo mutta toisaalta vaatteet on jännästi väljiä. En pääse puntarille ja joudun syömään ihan LIIIKAAA. Ja tuntuu niin läskiltä olo. Ja isolta maha ja saastaiselta ku on niin täynnä ruokaa koko ajan ja ihan vääränlaista ruokaa. Koko ajan syön oikeeta ruokaa ja se on ällöä. Tiiän ettei se oikeesti oo mutta se tuntuu pahalta. Ja se tuntuu vielä pahemmalta kuin vähän saan liikkua.
Mulla ahistaa olla täällä ku oon ihan terve. Ihan kauheeta olla täällä ihan terveenä ihmisenä ku kuuluis olla kotona.
Tottakait siis akuutissa tilanteessa täytyy hakea hoitoa, koska itsemurhariskitilanne on aina hyvin vakava tilanne. Ole kuitenkin itsellesi rehellinen siitä mistä on oikeasti kyse. Jokin sietämätön tunne, josta et välttämättä itsekään saa otetta vielä voi tosiaan kääntyä itseään vastaan. Viha, loukkaantuminen, yksinjättäminen, hylkäys, maailma pahuus etc. Periaatteessa ihan mikä tahansa voi kääntyä itseään vastaan, jos ei ole keinoja käsitellä tunteita tai tunteita ei nähdä sinun näkökulmastasi. Itselleen ei kuitenkaan saa tehdä mitään. Siksi olet siellä. Itse en nää syömishäiriöitä päänsisäisenä ongelmana, mutta se näyttää olevan vieläkin yleinen vanhakantainen käsitys, joka kyllä on aikamoisen ymmärtämätön. Itse käyttäisin sanaa kehitysvaihe. Pidä itseäsi hyvää huolta! Varmasti selviät!
Kuoleman laakso
Varjojen polku,
tie jota kuljen.
Auringon silta
Toivon tie,
piilotan, muistoihin suljen.
Toivo tuikahtaa
ja hiljalleen hiipuu.
Kuolema varjoissa odottaa,
koska liekki kokonaan sammuu.
On taas niin vaikea olo. Olen hukassa aivan kokonaan, en löydä itseäni. Ja ymmärrän etten ole olemassa. Miksi siis tahtoisin elää, jos minua ei ole? Miksi en tahtoisi kuolla? Salatessani salattua, hukkasinkin kaiken. Ja hukassa ollessaan kaikki kuihtuu ja kuolee. Olen ollut niin kauan hukassa että olen kuihtunut ja kuollut. Siksi en enää edes voi löytää minua.
Sekavaa...liian sekavaa, liian ahdistavaa. En enää koskaan ole ehjä.
Huomenna pitäisi päästä kotiin...mutta pelkään etten pääse.
White princess2 kirjoitti 20.10.2013 16:11
Tottakait siis akuutissa tilanteessa täytyy hakea hoitoa, koska itsemurhariskitilanne on aina hyvin vakava tilanne. Ole kuitenkin itsellesi rehellinen siitä mistä on oikeasti kyse. Jokin sietämätön tunne, josta et välttämättä itsekään saa otetta vielä voi tosiaan kääntyä itseään vastaan. Viha, loukkaantuminen, yksinjättäminen, hylkäys, maailma pahuus etc. Periaatteessa ihan mikä tahansa voi kääntyä itseään vastaan, jos ei ole keinoja käsitellä tunteita tai tunteita ei nähdä sinun näkökulmastasi. Itselleen ei kuitenkaan saa tehdä mitään. Siksi olet siellä. Itse en nää syömishäiriöitä päänsisäisenä ongelmana, mutta se näyttää olevan vieläkin yleinen vanhakantainen käsitys, joka kyllä on aikamoisen ymmärtämätön. Itse käyttäisin sanaa kehitysvaihe. Pidä itseäsi hyvää huolta! Varmasti selviät!
Miksi en saa tehdä itselleni mitään? En ymmärrä sitä. Koska ei minulla ole väliä.
Varmaan on vanha käsitys mutta en tajua miksi se ei olisi päänsisäinen ongelma. Koska voin syödä ja syönkin, mutta omassa päässäni minua ahdistaa se ja lihavuuteni.
Kiitos🙂 En silti jaksa pitää itsestäni huolta. Tahdon vain kotiin.
Salaatti kirjoitti 20.10.2013 13:40
Inhottava olo ku en tiiä oonko lihava vai vaan vähän lihava. On niin läski olo mutta toisaalta vaatteet on jännästi väljiä. En pääse puntarille ja joudun syömään ihan LIIIKAAA. Ja tuntuu niin läskiltä olo. Ja isolta maha ja saastaiselta ku on niin täynnä ruokaa koko ajan ja ihan vääränlaista ruokaa. Koko ajan syön oikeeta ruokaa ja se on ällöä. Tiiän ettei se oikeesti oo mutta se tuntuu pahalta. Ja se tuntuu vielä pahemmalta kuin vähän saan liikkua.
Mulla ahistaa olla täällä ku oon ihan terve. Ihan kauheeta olla täällä ihan terveenä ihmisenä ku kuuluis olla kotona.
Suoraan sanoen et sinä kuullosta olevan mitenkään terve ihminen. Vaikka kuinka minun käsitykseni ehkä on vanhakantainen tms mutta ei terve ihminen ajatttele koko ajan puntaria tai että syö liikaa. Sie olet sairaalassa, hoks ja siellä ei varmaan anneta liikaa ruokaa kelleen ja ruoka on terveellistä vaikka ehkä paskanmakuista.
Minutkin muuten on otettu pakkohoitoon aika usein, joko sen kerroin. Olen tänne tukinettiin silloin kirjoitellut mutta siitä on kohta kymmenen vuotta. Osaksi pakkohoidettiin siksi, kun yritin itsaria pari kertaa. Ne oli aika surkeita yrityksiä, esim seisoin junaradalla vaikka juna tuli vasta seuraavana päivänä. Kuitenkin ne yritykset otettiin vakavasti.
Mutta sitten keksin, että voin kuolla kun leikin ruualla ja insuniilla. Mutta olin sairaalassa ja ei sitä sitten kuollut. Vähän tuo minusta on kuin syömishäiriö mutta ei tietenkään sitä ole nykykäsityksen mukaan.
En minä tiedä miksi tämä on tälläistä eli että sie olet pakkohoidossa ja sinä yrität selittää ettet ole sairas. Ja toivotaan, että pääset kohta kotiin.
Ensin täällä joka toisessa ketjussa valitetaan, kun ei saada hoitoa. Sitten, kun joku sitä saa, niin aletaan toivomaan, että se pääsee nopeasti kotiin siitä hoidosta.
Helvetti, etten jaksa ymmärtää tätä kaksinaamaisuutta mikä täällä vallitsee.
maanvaiva kirjoitti 21.10.2013 6:25
Salaatti kirjoitti 20.10.2013 13:40
Inhottava olo ku en tiiä oonko lihava vai vaan vähän lihava. On niin läski olo mutta toisaalta vaatteet on jännästi väljiä. En pääse puntarille ja joudun syömään ihan LIIIKAAA. Ja tuntuu niin läskiltä olo. Ja isolta maha ja saastaiselta ku on niin täynnä ruokaa koko ajan ja ihan vääränlaista ruokaa. Koko ajan syön oikeeta ruokaa ja se on ällöä. Tiiän ettei se oikeesti oo mutta se tuntuu pahalta. Ja se tuntuu vielä pahemmalta kuin vähän saan liikkua.
Mulla ahistaa olla täällä ku oon ihan terve. Ihan kauheeta olla täällä ihan terveenä ihmisenä ku kuuluis olla kotona.
Suoraan sanoen et sinä kuullosta olevan mitenkään terve ihminen. Vaikka kuinka minun käsitykseni ehkä on vanhakantainen tms mutta ei terve ihminen ajatttele koko ajan puntaria tai että syö liikaa. Sie olet sairaalassa, hoks ja siellä ei varmaan anneta liikaa ruokaa kelleen ja ruoka on terveellistä vaikka ehkä paskanmakuista.
Minutkin muuten on otettu pakkohoitoon aika usein, joko sen kerroin. Olen tänne tukinettiin silloin kirjoitellut mutta siitä on kohta kymmenen vuotta. Osaksi pakkohoidettiin siksi, kun yritin itsaria pari kertaa. Ne oli aika surkeita yrityksiä, esim seisoin junaradalla vaikka juna tuli vasta seuraavana päivänä. Kuitenkin ne yritykset otettiin vakavasti.
Mutta sitten keksin, että voin kuolla kun leikin ruualla ja insuniilla. Mutta olin sairaalassa ja ei sitä sitten kuollut. Vähän tuo minusta on kuin syömishäiriö mutta ei tietenkään sitä ole nykykäsityksen mukaan.En minä tiedä miksi tämä on tälläistä eli että sie olet pakkohoidossa ja sinä yrität selittää ettet ole sairas. Ja toivotaan, että pääset kohta kotiin.
Ensin täällä joka toisessa ketjussa valitetaan, kun ei saada hoitoa. Sitten, kun joku sitä saa, niin aletaan toivomaan, että se pääsee nopeasti kotiin siitä hoidosta.
Helvetti, etten jaksa ymmärtää tätä kaksinaamaisuutta mikä täällä vallitsee.
Minä lihon kyllä varmasti siitä sairaalan ruuasta vaikka muut ei lihois. Mussa on joku semmonen vika.
Et oo kertonu. Minä oon tosi ilonen ettet ole kuollut!! Tuo nykyinen syömishäiriökäsitys on tosi lokeroitunut. Sehän ei aina tarvi olla samanlainen kaikilla ja tosi monenlaisia voi olla.
Maanvaiva, minäkään en tiiä miksi tämä on tällaista. En tiiä enää mistään mitään. En tajua miksi mun pitää olla täällä. Oon ihan terve. Mitä väliä vaikka haluaisin tappaa itteni? Ei siinä oo mitään outoa koska minä oon minä.
Minäki oon niin ällöttävän kaksinaamanen. Siksi kait minä nyt valitan ku tuntuu niin pahalta olla suljetulla osastolla ilman vapaakulkua. Varsinki ku itestä tuntuu että on turhaan täällä. Mutta pitäis varmaan jaksaa olla tyytyväinen että saa hoitoa. Ihan sama.
Minulle on niin monesti sanonu hoitajat ja psykologit ja sen semmoiset ihmiset, että koska minä en välitä itestäni niin en voi välittää muista ihmisistäkään. Ja koska en hyväksy itseäni niin muutkaan ei hyväksy. Muiden ei mun mielestä tarvi mua hyväksyä enkä sitä vaadikaan. Ja jos kerran on niin etten osaa muista välittää niin selvä, ei sitten. Minä en välitä kenestään. Mulla ei oo tärkeitä ihmisiä.
No niin. Nyt minä varmaan teen silleen että en lähe vaikka nuo päästäisikin. Etten tee itsemurhaa ainakaan vielä. Sanon niille etten uskalla lähtä.