Masennus,syömishäiriöt,itsetunto-ongelmat..

Masennus,syömishäiriöt,itsetunto-ongelmat..

Käyttäjä Angelah aloittanut aikaan 20.06.2004 klo 15:17 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Angelah kirjoittanut 20.06.2004 klo 15:17

Oma tarinani on varmaankin monelle tuttu..Mutta kerron näin tiivistetysti ja olis kiva kuulla muidenkin ajatuksia..

Kuudennella luokalla kehitin itselleni syömishäiriön,anoreksian..ja samoihin aikoihin menetin kaikki ystäväni ja koulukiusaus alkoi.Olin yksin,ongelmieni kanssa.

Vuotta myöhemmin asiat tuntuivat hetkeksi paranevan,mutta sitten koulukiusaus alkoi uudelleen.. 😭 Sen jälkeen olen aina vihannut omaa kuvaani ja itseäni.

Kasilla panostin täysillä kouluun..Halusin olla kaikessa paras,myös laihduttamisessa.Uskoin olevani onnellinen.Olihan minulla kaikki mitä onneen mielestäni tarvittiin.Koulu sujui hyvin,olin laiha,seurustelin ja oli peräti yksi kaverikin.Mutta sitten tilanne romahti.Oma rakas poikäystäväni raiskasi minut ja siitä alkoi usein toistuva lyöminen.Maailma romahti.Ainut jonka olisi ainakin pitänyt välittää,näytti teoillaan,että kaikki oli rakentunut valheelle. 🤕

Ysiluokan alkaessa en enää välittänyt mistään.Istuin koulussa jos sattui huvittamaan,viiltelin käsiäni,vedin viinaa ja lääkkeitä sekaisin.Millään ei yksinkertaisesti ollut väliä.Halusin vain hitaasti tuhota itseni..Pikku hiljaa maailma alkoi muuttua täysin mustaksi.Tuntui,ettei tilanteeseen ollut mitään ratkaisua tai mahdollisuutta parempaan.Menetin myös ainoan kaverini.

Sain uusia,joista yksi muodostui erittäin tärkeäksi.Sonjan kanssa suunniteltiin yhdessä itsaria ja tuhottiin itseämme.

Yritinkin tappaa itseni mutta epäonnistuin.Jouduin hoitoon,kerran viikossa psykologilla.Ja se jatkuu edelleen.Lukiossa ensimmäinen vuosi on takana.Todistusta vihaan katsoa, epäonnistuin täysin,olisin pystynyt parempaankin.Käteni ovat arpiset,mutta sisälläni on paljon isommat arvet.

Elämä tuntuu vieläkin niin tuskaiselta.Ja toivottomalta.En halua enää elää syksyyn asti.En halua kokea enää yhtäkään painajaismaista vuotta.Haluan herätä tästä painajaisesta,paeta sitä oman käden kautta.Ennen syksyä.Vielä en tiedä koska,mutta en vain jaksa enää taistella.Joskus ne voimat vain loppuvat kesken. ☹️

Käyttäjä JusT Me vol,2 kirjoittanut 13.09.2004 klo 18:46

jee jee,maanantaina sitten on se psykologi.jännittää.se on kuulemma mies,joku toni tai jotain.
en kuitenkaan pysty puhumaan siellä mitään,on niin vaikea luottaa silleen ihan tuntemattomaan.pitäis mennä sinne istuun ja avautua sille.ihan outo ajatus mulle.
mitä maretsulle kuuluu?entä angelahille?

Käyttäjä jellonamieli kirjoittanut 14.09.2004 klo 23:36

moi! onpas jotenkin lohduttavaa lukea että muillakin on samanlaisii ongelmii (älkää väärin käsittäkö, en mä kellekkään pahaa toivo).
mul oli kanssa väkivaltanen poikaystävä ja jätin sen kun pelkäsin että asiat vaan pahenee koko ajan. mut nyt en sit tiiä oliko se hyvä ratkasu meinaa siit on nyt yli puol vuotta ja se on yhtäkkiä alkanu uhkailee että vetäis kuulemma piriä niin että vähintään henki lähtis, jos en ota sitä talkas. ja kun se oikeestikkin on käyttänyt mitä sattuu jo jonku aikaa nii ei voi tietää koska se tekee ja mitä..

toinen juttu että koska tietää varmasti että on sairastumassa syömishäiriöön. kun musta tuntuu että voisin olla mut en haluu myöntää enkä haluu apua ainakaan ennen kun olen tarpeeksi tyytyväinen itteeni, toisaalta haluisin et se huomattais ja saisin apua edes kerran elämässäni... mä en joka päivä edes ahmi mut silti oksennan joka päivä vaik olisin syönyt vaan yhen leivän. mut jotenkin must tuntuu et voin viel lopettaa enkä luultavasti ole montaa kiloo laihtunu.
must tuntuu etten voi hakea apuu sen takia koska pelkään et mulle sanotaan ettei oo tarpeeks vakavaa ja sen takii oonki ajatellu et en tee mitään ennen kun on pakkohoito edessä. miten te uskalsitte lähtee hakemaa apua?
koittakaa kaikki jaksaa !

Käyttäjä Amygirl kirjoittanut 15.09.2004 klo 20:27

Hei vaan kaikille!
Luin 3/4 osaa keskustelusta. En jaksa keskittyä mihinkään. Syömishäiriöt. Anoreksia, bulimia, ortoreksia, BED.. ja monet muut. Omaa elämääni ovat kuisanneet anorexia nervosa n. kolmen vuoden ajan. Olin n. vuosi sitten sairaalahoidossa masennuksen ja syömishäiriön takia. Laihduin lahtumistani ja lopussa tilanne oli sen verran paha että olin letkuissa vähän aikaa. Hoitosopimukset ja taulukot olivat elämäni silloin. Pääsin siitä yli, nyt tosin yritän laihduttaa takaisin samoihin mittoihin. Olen aina tavoitellut täydellisyyttä. Kaikessa ja aina. Kilpailin 12-vuotiaana 16-vuotiaiden sarjassa ja harjoittelin 8 kertaa viikossa. Anoreksian myötä tuli pakkomielteet mukaan. Kuulostaa tyhmältä, mutta on paljon asioita jotka hankaloittavat elämääni. Pakkomielteet, jos niitä voi siksi kutsua, ovat vielä suht lieviä, mutta joka päivä menen niiden kanssa aina enemmän yli. Olen lakkaamaton terveysintoilija jolle hygienia ja täydellisyys on kaikki kaikesta.

Syömishäiriön voi määritellä mm. siten että kun ruoasta tulee pakkomielle, mietit liikaa omaa ulkonäköäsi ja sitä kuinka paljon syöt. Valikoit syömisiäsi, paino on sinulle pakkomielle.

Anoreksian mukana tuli monia muitakin ongelmia, osa niistä seruaa mukana lopun elämää. Minulla on ääreisverenkierrossa häikkää ja sydän ei pelaa kunnolla. Olen aika nuori vielä, vähän harmittaa, mutta lihavuutta kammoan. Älkää antako tilanteen mennä liian pitkälle, vaan hakeutukaa hoitoon. Pyydän, tehkää se! Minun elämästäni tuli taulukot, vaaka, kalorit, paino, urheilu yms. painotteinen liian pitkäksi aikaa. Voitte auttaa itseänne, tehkää se!

En ole yltiöpositiivinen, mutta tässä asiassa yritän tosissani kannustaa muita. Anoreksia on pahempi sairaus, kun miltä se näyttää.

Käyttäjä Angelah kirjoittanut 15.09.2004 klo 21:13

Mun entinen sanoi monta kertaa kans tappavansa itsensä tai alkavansa taas käyttää kamaa,jos jätän sen.Mutta päätin kerrankin lopettaa uskomisen sen sanoihin,koskaan se ei mitään vakavaa tehnyt.Ja enhän mä voi olla syyllinen YKSIN jos sillä menee huonosti.Siihen meni vain aikaa tajuta.Ja nyt on vieläkin kipeitä haavoja siihen ihmiseen liittyen.Tuntuu jälkeenpäin uskomattomalta,että jaksoin niin kauan.Ainakin oon jotain oppinut,enää soitellaan silloin tällöin ja oon sanonut,etten jaksa sen touhuja.

Ja mä en hakenut apua,yritin ensimmäisen kerran itsemurhaa ja määrättiin psykologille. Ja ei siellä kuitenkaan arvostella millaisia ongelmia kenelläkin on.Ei niiden ongelmien "suuruudella" tai "pienuudella" oo väliä,tärkeintä on se kärsimys,mitä ne aiheuttaa ihmiselle.Ja nimenomaan siihen kärsimykseen ja tuskaan pitää hakea apua ja silloin tietysti puututaan siihen,mikä niitä aiheuttaa.Eihän avun hakeminen koskaan ole helppoa,tuskin olisin koskaan hakenut apua,jollei olisi pakotettu ottamaan apua vastaan.
Ja vieläkin on vaikeaa ottaa sitä vastaan.Välillä huomaa istuvansa ja puhuvansa yhdentekevistä jutuista,vaikka olisi paljon tärkeämpiäkin asioita puhuttavana.

Mutta jos selviää mielenterveysongelmistaan,on paljon vahvempi kuin moni muu.Jos itse saan hoidettua itseni kuntoon,niin aion psykologiksi.Kaiken tämän jälkeen muiden auttaminen kiinnostaa..
Jellonamieli,rohkeutta ja voimia.

Käyttäjä Annika N (Työntekijä) (Sastamalan seudun mielenterveysseura ry) kirjoittanut 16.09.2004 klo 09:00

Just me vol, 2, hienoa kuulla, että pääset psykologille. Tokihan ensimmäinen kerta saa jännittää eikä heti pystykään ehkä avautumaan, mutta sekin tapahtuu pikku hiljaa. Anna itsellesi aikaa. Kun pystyt kertomaan asioistasi, vaikka vain pieniä pätkiä kerrallaan, menet koko ajan eteenpäin ja huomaat, että puhuminen helpottaa ja vastassasi oleva ihminen on vain sinua ja ongelmiasi varten, ja hänen tarkoituksenaan on auttaa sinua taas elämässä eteenpäin. Luottamuksen voittaminen on tärkeä asia ja se voi viedä jonkun aikaa. Toiset löytävät yhteisen sävelen hetikin. Mene rohkealla mielellä, olet mennyt hakemaan apua ja sitä nyt saat. Tsemppiä 🙂👍!

Käyttäjä Amygirl kirjoittanut 16.09.2004 klo 11:28

Haluaisin kirjoittaa jotain, mutta sitten pyyhin sen pois. Miksi minä puhuisin? Ei mun jutullani ole väliä. Kirjoitan jotain, luen sen ja mietin kuinka turhanpäiväistä se asia onkaan. Tämänkin teksin olen pyyhkinyt monesti pois. Ihmiset nauravat onegelmilleni jos niistä puhun. Niistä isommista sellaisista. Turhuus.

Olen uusi täällä ja ajattelin kysyä vaan että mitä teille kuuluu?

Käyttäjä kirjoittanut 17.09.2004 klo 12:05

Hei Amygirl. Mie teen just niinku sie. Mie kirjotan ja pyyhin pois. Tai voin mie jopa lähettää sen mutta laitan perään, että et julkase. Mulle on käynyt niin, että kun luen muiden mun ikäisten juttuja niin mie tunnen itteni aina vaan lapsellisemmaksi. Tuo mun seksijuttu taisi olla viiminen niitti. En ole kyllä ikinä niin paljon hävennyt omaa tyhmyyttäni. Sitten mulla on niin idiootti ongelmia ettei kellään muulla ole. Äiti ja isä-ongelmia, täällä paljon muut enää vanhemmista puhu, mie vaan koko ajan. Kun en edes osaa olla kotona pois viikonloppua, etten ikävää kuolisi. Mun pitäsi varmaan mennä lasten foorumiin.

Siinä mie, nyt sie Amygirl voit kirjottaa sun ongelmista, ei kukaan varmaan naura. Mulle kuuluu joka toine hetki hyvää, joka toinen hetki huonoo.

Käyttäjä maretsu kirjoittanut 17.09.2004 klo 14:51

moi taas pitkästä aikaa.
en mä nyt tiedä mitä kirjottaisin... kaikenlaista on ollu. edelleen yritän laihduttaa, mut täällä koulussa mulla ei oo vaakaa, en siis tiedä oonko onnistunut.
olin jopa kaks viikkoa viiltelemättä, kunnes taas tuli aivan kamala olo. nyt pari päivää on ollu aika kauheita. inhoan ja vihaan itteäni. monestakin syystä.
ja pitäis lukea kirjotuksiin viikonloppuna. en saa aikaiseks alottaa. ja sit tulee vaan lisää stressiä.

musta tuntuu että mun pitäis mennä jollekin psykologille tai vastaavaa... mut jotenkin mun on vaikea soittaa mihinkään. tai jotain... äh, en jaksa enää. miks elämän pitää olla niin vaikeeta!? ☹️

mitä teille kuuluu?

-maretsu

Käyttäjä Angelah kirjoittanut 19.09.2004 klo 10:41

Mä oon huomannut laihtuvani,vaikken oikeastaan edes yritä.
Ja ei täällä kenenkään ongelmille naureta,jokaisella on ihan omat ja yksilölliset ongelmansa,joiden oikeat mittasuhteet vain itse tietää.
Ensimmäistä kertaa hetkiin oon ylhäällä,makasin tossa pai päivää,en vain pystynyt tekemään mitään.Olisi pitänyt käydä lukiolla ja siivota..mutta en pystynyt.
Maretsu,eihän sun pakko ole soittaa,kerää rohkeutta ja mee käymään terkkarilla.Jokainen ihminen nimittäin kokee ainakin lievää masennusta jossain vaiheessa elämäänsä ja about 1/3 (jos en väärin muista) vakavaa masennusta.
Masennus ei ole mikään hieno kaveri.Mitä aikaisemmin siihen puututaan,sen helpompi sitä on hoitaa.Vakavan masennuksen paranemisesta mulle väitettiin että vuosi ja kuukausi jokaista sairasta vuotta kohden.Ei pidä mun kohdalla ainakaan paikkaansa,mutta ehkä sitten,jos on kova halu parantua.
Voimia.

Käyttäjä Annika N (Työntekijä) (Sastamalan seudun mielenterveysseura ry) kirjoittanut 19.09.2004 klo 15:29

Amygirl, kirjoittele vain rohkeasti, kaikkien jutuilla on täällä suuri merkitys. Kirjoittaminen helpottaa sekä omaa oloa että mahdollisesti myös joku muu saa paljon kirjoituksestasi irti ja turhanpäiväisiä asioita täällä ei tunnetakaan. Kaikkien kirjoitukset ovat tärkeitä. Jos kirjoittaminen tuntuu aluksi vaikealta niin kannattaa kirjoittaa lyhyitä tekstejä ensin, jotain aivan pientä sanottavaa. Pian saattaa huomata että kirjoittaminen helpottuu ja pystyy avautumaan.

Ongelmista kannattaa aina puhua, täällä vertaistuki on todella hyvää ja saatat löytää jonkun, jolla on samoja ongelmia ja pystyt niistä pikku hiljaa kertomaan. Yhdessä tuemme toisiamme, keskustelemme asioista, jaamme ilot ja surut, välillä huumorikin lentää, mutta tärkeintä on, että jokainen saa sanoa sanottavansa ja kokee saavansa apua ja tukea ongelmiinsa.

Tervetuloa mukaan keskusteluihin.

Käyttäjä Angelah kirjoittanut 21.09.2004 klo 16:24

Amygirl ja Maanvaiva,monenlaiset tyypit täällä kirjoittelee.Oon aiemminkin sanonut,ettei ongelmien "koolla" ole väliä.
Ja hienoahan olisi,jos täältä vois löytää kohtalotoverin tai muuten vaan purkaa ajatuksiaan. Koska mulle itselle kirjoittaminen on ainakin helpompaa kuin puhuminen.Helpommin tänne tulee kasvottomana kirjoitettua kuin puhuttua psykologilla.
Huomenna sinnekin pitäisi mennä,ei jaksa kiinnostaa.Mun pitäisi tietää mistä haluan vielä puhua,mutta en saa vain sanottua.Kai mä yritän huomenna jotain siellä sanoa.
Pari päivää meni taas makoillessa,nyt on vähän asiallisempi päivä menossa.
Odotan jo silti valmiiksi seuraavaa pahaa päivää,vaikkei varmaankaan kannattaisi.
Mutta hei,rohkeesti kaikki kirjoittelemaan ongelmista.
Maretsu,olis kiva kuulla susta jotain..

Käyttäjä JusT Me vol,2 kirjoittanut 21.09.2004 klo 16:34

jees,olin maanantaina sitten ekaa kertaa psykologilla.ihan kiva tyyppi se oli,mutta tietysti aika pinnallista se keskustelu oli.puhuttiin just syömisestä ja mun seurustelusuhteesta.viis kertaa käyn alussa,kerran viikossa.en vaan tiedä pystynkö puhumaan. tänne on niin paljon helpompi kertoa asioistaan,etenkin jos joku vielä kommentoi jotenkin tai kertoo omia kokemuksiaan.mutta mua myös pelottaa,pelkään,että tuun riippuvaiseks siitä psykologista.että en osaakaan lopettaa siellä käyntejä,sitten kun pitäisi. 😟 kun en mä halua enempää riippuvuus suhteita.oon jo riippuvainen mun poikakaverista.en osaa lähteä täältä,kun se tarjoaa mulle kämpän ja jonkinlaista turvallisuutta.ei mulla oo mitään asiaa kotiin.äidillä on uusi mies ja se on sanonutkin vihaavansa mua.siis äiti.ja se mies on ihan kamala. 😞 eli pakko kai sinnitellä tässä hienossa suhteessa.no tavallaan tiedän eläväni,kun se pystyy vieläkin satuttamaan mua teoillaan ja sanoillaan.
mitä muille kuuluu?

Käyttäjä Angelah kirjoittanut 23.09.2004 klo 12:24

Just me,vol 2, terapian tarkoitus on tehdä itsensä tarpeettomaksi.Se kuuluu lopettaa vasta sitten kun varmasti selviät omillasi.

Maailma tuntuu taas hajoavan.Jotenkin niin epätodellinen olo taas.Vaikea keskittyä mihinkään ja hankalaa pitää ajatukset koossa.Mieluiten vaan jumittautuisin peiton alle pariks päiväks.Mutta kun pystyy,on pakko yrittää olla vähän ylhäällä.
Helpoin ratkaisu tuntuisi olevan itsemurha.Tuntuu vaan niin kestämättömältä tää kaikki.Ihan kuin seinät kaatuisi päälle tai jotain.

Käyttäjä JusT Me vol,2 kirjoittanut 24.09.2004 klo 20:19

no toivottavasti mun ei tarvi kauaa käydä terapiassa. 😉
mikä olo sulla angelah?toivottavasti parempi. 🙂🌻
mä oon ihan ok.poikakaverin kanssa ollaan ihan ok väleissä,se on taas jollain kaverillaan, tulee kai kymmeneltä ja sitten mennään yhdessä johonkin bileisiin tai jotain.ei paljon innosta,mutta pakko mennä.muuten tulee riitaa ja en jaksa tapella. 😝
kotona kävin eilen kääntymässä,moikkasin siskopuolta.mutsi taas raivosi mulle ja isäpuoli oli suunnilleen valmiina lyömään.äh. 🤕
päivä kerrallaan tässä pitää ottaa.mä elän tätä päivää,huominen tulee jos on tullakseen ja mennyt on mennyttä.
parempia vointeja.

Käyttäjä Tuisku kirjoittanut 24.09.2004 klo 21:13

mulle löyty parin viikon mahdollinen terapeutti. ens viikon perjantaina pitäis haastatteluun mennä. saa nähdä sitten, miten kemiat pelaa ja oisko tämä terapeutti "sopiva". en oikeen tiiä mitä ajatella. kai pitäis olla tyytyväinen et asiat menee eteenpäin. jos olis parempaa tulossa. alamäki ei kuitenkaan voi kauheen kauaa enää jatkua. kroppa pistää jo vastaan 😞