moi.
huh, suurin urakka takana, eli reaali. vapaa olo kun ei tarvi lukea.
kävin juttelemassa yhden tyypin kanssa tiistaina. se auttoi kyllä että sai puhuttua. mut se melkein patisti mut puhumaan vanhempieni kanssa... en oo puhunut niille mitään, ne ei tiedä. enkä osaa kertoa. onks kellään jotain neuvoja? oon nyt kotona käymässä.
ja mun pitäis päättää haluanko lääkityksen. tai siis lääkärihän sen varmaan päättää, mut... toisaalta en haluais niitä, mut en tiedä jaksanko ilman.
oon laihtunut taas, mutta sille ei vaan voi mitään että tuntee ittensä läskiks edelleen.
...vaik oon mä syöny. aivan liikaa. siis suklaata ja muuta, mut sit syön vähemmän ruokaa.
alkaa ahdistaa tää ainainen ruuan ajattelu...

🙂maertsu, mäkin oon hankkinut ittelleni syömishäiriön.
ärsyttää kun se valtaa koko elämän pikkuhiljaa.ykskin päivä jouduin lähtee koulusta kesken kun kävin syömäs ja tuli niin kauhee morkkis etten vaa nähny mitää muuta vaihtoehtoo ku lähtee... ja oon aina myöhässä kun oon sopinut jonkun kaverin kans jotain kun mietin liian kauan et mis vaatteis en näyttäisniin lihavalta. joskus kun en lvaan löydä sellast vaatetta niin en lähe ollenkan. ennen mä harrastin teatteria ja nyt ahdistaa ihan törkeesti kun on vähänkin enemmän ihmisiä, joudun jäämään väärällä pysäkillä pois ainakin kokuus kertaa viikosa. mietin vaan et kuka mun elämää nykyään elää?😐
ootko ajatellu kirjottavas kirjettä sun vanhemmille tai sähköpostii jos puhuminen tuntuu pahalta?
en mäkään ole kertonut äidille mitään eikä se voi huomata vahingossakaan kun en enää asu kotona. isä tuskin edes tajuis et mistä puhun.
ja psykologiin luotin kerra ja se petti eli toista kertaa en ehkä mene.
toivottavasti se reaali meni hyvin!!!🙂🙂🙂

Maretsu,eihän se kotona kertominen koskaan ole helppoa.Itse en kertonut ja sitten saivat kuulla etten oo ihan kunnossa,kun tulivat sairaalaan katsomaan ensimmäisen itsariyrityksen jälkeen.Edellisestä yrityksestä on nyt kaks ja puol kuukautta.Mä ainakin sain omat vanhempani ihan hermoromahduksen partaalle.
Kannattaa varmaan ensin vähän "tunnustella",miltä niiden asenteet vaikuttaa..ja sitten sanoa vaan,että on ollut aika rankkaa ja tuntuu ettet jaksa yksin.Ja toivoa,että vanhemmat ymmärtää.Ensireaktiot voi olla vähän ihmeellisiä,mutta anna niillekin aikaa tottua ajatukseen.Helpompaa on varmaan aloittaa puhuminen sen läeisemmän vanhemman kanssa.

Tiedän kyllä mitä tarkoitat sillä syömisellä.Haluatko sä saada onnistumisen elämyksiä ja pystyt siihen laihduttamalla?Vai pidetäänkö sua parempana ihmisenä jos oot hoikempi?Siis toisin sanoen,mitä sä haet sillä?

taas kirjotan.... puhuin mun äidin kanssa. kerroin että oon masentunut. en kuitenkaan uskaltanu kertoa että oon viillelly ja ajatellu itsaria. enkä sanonut syömisestä. vaikka päivällä,ennen kun kerroin, äiti sanoi että oon ihan anorektisen laiha, varo ettet sairastu. en sanonu siihen mitään.
se otti tän aika rauhallisesti, mutta musta tuntuu ettei se ihan täysin ymmärtäny tilannetta - tosin, en kyllä kertonutkaan kaikkea.

Tuskin kukaan ymmärtää,mitä on olla masentunut,jos ei oo itse käynyt sitä läpi.En mäkään ymmärtäisi,jos en olisi niin kauan tapellut näiden ongelmien kanssa.Vieläkään en pysty menemään kouluun,muilla loppuu pian koeviikko ja "kaverit" on kyselleet tuunko kouluun. Mutta kun on ollut sairaslomalla,niin ei oikein kukaan pidä yhteyttä.Tuntuu,ettei ne tiedä mitä sanoa.Luulee mun hajoavan tai jotain jos mulle puhuu normaalisti.

Syöminen tuntuu nyt monella tökkivän.Eihän se mitään helppoa olekaan päästä eroon syömishäiriöstä,koska ilman ruokaa et voi kokonaan olla ikuisesti.Jos pitää päästä vaikka alkoholismista eroon,niin on mahdollista elää loppuelämänsä ilman alkoholia,mutta ruoan kanssa sama ei onnistu.Se syyllisyys,mikä syömisestä seuraa,on ehkä pahin tunne.Ja vaikka olisi pyörtymässä,on pakko olla syömättä.Jotenkin se on niin hienoa kun ei anna itsensä olla täysinäinen.Ja mä ainakin pelkään,että jos aloittaisin syömään,niin turpoaisin heti.

Ja Maretsu,tosi hienoo,että sait edes jotain kerrottua äidilles.

Angelah ja tee toisetkin jotka joskus olette itsemurhaa yrittäneet. Olitteko aivan kuin muissa maailmoissa ennen yritystä.
Minä olen yrittänyt ymmärtää itseäni. Miksi vedin ranteeni auki vaikka todellakaan en halua kuolla.En muista tapahtumasta mitään. Aivan kuin heräsin vasta sitten,kun tikkejä neulottiin. Ja hämmästyin tosi paljon, kun lääkäri kysyi, että miksi aion itseni tappaa. En minä kyllä aikonut. Mutta ei se vahinkokaan ollut, koska olin hakenut puukon jostain, ei minulla ole huoneessani puukkoa.

Nyt sitten pelkään, että yritän uudelleen vaikka en haluaisi.Juodakaan en haluaisi mutta kyllä kännissä oli elämä helpompaa.
Maanantaina menen kouluun, sitten saa pelätä, että ne huomaavat siteen ranteessani. Ja haukkuminen alkaa ja sitten varmaan juominen.

niin, se on totta ettei sellanen ihminen voi ymmärtää mitä on masennus jos ei oo ite sitä kokenut.

taas kun tulin käymään kotona, niin äiti huomautteli siitä että oon laihtunut...se on aika ärsyttävää. ja ku ite kuitenkin tuntee ittensä läskiks ja muut huomauttelee että on liian laiha. mua ei sillä ainakaan saa syömään enempää. vaikka nyt oonkin syönyt karkkia... 😞
en mä tiedä miks mä laihdutan, mutta aion jatkaa vielä sitä.

mulla on maanantaille varattu aika psykiatrille. mua vähän pelottaa mennä sinne. mut ehkä se voi olla hyväkin käydä siellä...

Mulla on erittäin hämärät mielikuvat ajasta ennen itsariyritystä.Ei silloin tosiaankaan ole oma itsensä,mulla on vaan "napsahti" päässä ja se oli sitten menoa.
Nytkin tuntuu ettei mistään tuu mitään.Mun elämä on yhtä tyhjän kanssa.En mä käsitä miksi vielä yleensä olen täällä,kai mä vaan odotan,että olo käy niin tuskaiseksi ettei vaan kestä. Mun elämä menee aina vaan enemmän ja enemmän sekaisin ja enää en jaksa välittää mistään.Ihan sama mitä mulle tapahtuu.

angelah,miksi sä oot valmis luovuttaan?mä toivoisin,ettei kukaan luovuttaisi vaan yrittäisi. sillä joku on joskus sanonut,ettei ihmiselle anneta enempää kuin jaksaa kantaa, vaikka välillä tietysti tuntuu ihan muulta.kyllähän mustakin välillä tuntuu,että maailma hajoo ja ei tässä oo mitään järkeä,mutta aina yritän ajatella,että ehkä se elämä huomenna helpottaa.ja mä uskon,että niin vielä käy.meille kaikille.ja kaikki jotka on kokennet hankalia ja vaikeita asioita elämässään,niillä on paljon annettavaa muille.voi vaikka kertoa omaa tarinaansa ja rohkaista muitakin konttaamaan sinne ylös.eihän se ole helppoa nousta ylös,mutta on se sen arvoista. 🙂👍

Maretsu,miten sun käynti psykiatrilla meni?

Mä sitten onnistuin jo pilaamaan välit yhteen kaveriini,miespuoliseen.Olin ihan umpikännissä keskellä päivää ja sitten tapahtui mitä tapahtui.Torstaina se taisi olla.Eipä kai mulla parempaakaan tekemistä ole,kun kerran oon vaan kotona.Ei musta oikein vielä kouluun olisikaan.Tänään oon peräti tunnin ollut ylhäällä,muuten oon vaan maannut ja tuijottanut kattoa.Torstaina pitäisi sitten mennä psykologille "avautumaan",huomisen ajan peruin.Kiinnostaa turhan paljon mennä,kuitenkin yrittää taas selittää,kuinka osasto olisi mulle parempi paikka.Kun pistän vaan kuulemma vauhtia alamäkeeni,mutta eihän mua voi kukaan osastollakaan auttaa,jos en itse sitä oikeasti halua.Ja mä en halua.Sattuu liikaa,kun hetken menee paremmin ja sitten huomaa kierivänsä samassa tuskassa uudelleen.En halua kokea sitä uudestaan ja uudestaan.Ennemmin menen tasaisesti alamäkeä,kunnes oon pohjalla.Sitten onkin jo hyvä syy luovuttaa. 🤔
Vaikka en mä sitäkään halua,mutta tuntuu,etten voi muuta.En vain enää jaksa taistella paremman huomisen puolesta.Kai mä oon sitten luuseri,joka on valmis luovuttamaan.Mutta tällä hetkellä en jaksa toteuttaa yhtään mitään.Sitten kun jaksan tehdä jotain vähän vaativampaa,teen sen,siihen asti odotan jotain ihmettä.

Samoja sanoja minulta. Haluaisin juoda itseni känniin. Minun kaikki voimani menevät siihen, että yritän pysyä pois kaljapullosta. Olenkin pysynyt. Mutta en sitten mitään muuta jaksa. Tenteistä olen käynyt vaikka minulla on sairaslomaa. Ei tämä ole mitenkään helppoa ja aina mun terapeutti on sairas. Pelkään, että joku päivä taas viillän ranteeni auki.

Juoja,kuinka usein käyt terapiassa?
Mä oon siinäkin sitten varmaan joku poikkeus,kun mulle on ihan yhdentekevää kuinka usein ne käynnit on.Ei ne keskustelut muuta mun oloa mihinkään.Kai se on sitten sitä kun en luota, niin en myöskään kunnolla puhu.Mutta miten voisin luottaakaan,kun aina on käynyt huonosti jos on luottanut.En muista ketään,joka olisi ollut luottamuksen arvoinen.
Tällä hetkellä mulla on oikeastaan yksi kaveri,jota jaksan nähdä.Toista en jaksa ollenkaan, en kestä muiden sääliä.Tiedän ilman surkutteluakin oman tilanteeni,ennemmin haluan ymmärrystä.Ja oon huomannut,että itsariyrityksen jälkeen kolme kaveria lopetti täysin yhteydenpidon.Kai mä sitten oon niin syvällä tässä omassa pikku maailmassani,että muhun on vaikea saada kontaktia.Mutta jos on ihan tuskasen paha olla,on vaikea keskittyä muuhun kuin itsensä kasassa pitämiseen.Ja ei tässä tilanteessa jaksa kovinkaan monelle asialle nauraa. Ainakaan aidosti.

juoja,sehän on jo paljon kun oot juomatta. 🙂👍
pystyisinpä mäkin olemaan ilman aineita,mutta aina repsahtaa uudelleen.en mä mitenkään kunnolla oo koukussa,yleensä oon ainakin pari päivää selvänä.
poikakaverin kanssa meillä on ongelmia.se on taas uhkaillut ja muuta.kai mä sitten pian joudun taas kärsimään sen aggressiivisuudesta,mutta ei se enää niin paljon satu.siihen turtuu.

En minä käy ollenkaan terapiassa. Kävin kaksi kertaa ja se meni selkäleikkaukseen ja on sairaslomalla ainakin vielä kuukauden. Ei mulle ketään sijaista ole löytynyt.
Onhan se hienoa, että pystyn olemaan juomatta. Mutta, kun kaikki ajat vaan ajattelen kaljaa. Haluaisin juoda ja sammua.
Aika kiva, kun toiset miettivät kirjoituksia ja minä kaljapulloa.

Jokainen päivä ilman alkoholia on aina vaikea.Mun kaveri käytti huumeita ja nyt on ollut pian vuoden kuivilla,mutta kyllä sekin joka päivä ajattelee niitä.Ihan niinkuin mäkin mietin joka päivä,jos mä sitten tänään lopettaisin tän kaiken.Ei ajatuksiaan kuitenkaan voi hallita.
Kai tulevaisuus sitten riippuu siitä,miten itse asennoituu.Uskooko vielä saavansa paremman huomisen vai ajatteleeko ettei tämä tästä enää parane,mitä turhaan yrittämään.Mä oon tse pikkuhiljaa luopunut toivosta,en vaan jaksa uskoa,että mulle olisi olemassa jotain parempaa.