Eläväinen kirjoitti 5.7.2008 22:35

Fugace, olet nuori, eikä sinun ole aika luovuttaa. Monet haluavat olla vierelläsi. He eivät ehkä täysin ymmärrä, mitä käyt läpi, mutta välittävät sinusta. Oletko ajatellut, miten onnekas olet tässä suhteen? Jotkut ovat aivan yksin pulmiensa kanssa. 🙂

Sinulla on poikkeuksellisen kovia paineita. Miksi pohjimmiltaan tunnet tarvetta vahingoittaa itseäsi? Mitä tarkoitusta itsesi vahingoittaminen palvelee? Entä mitä ajattelet silloin, kun tunnet tarvetta viillellä? Ehkä koet henkisen tuskan pahemmaksi kuin fyysisen kivun. Itsesi vahingoittaminen voikin auttaa sinua - hetkellisesti. Se ei opeta sinulle ongelmanratkaisutaitoja.

Olisiko sinun hyvä oppia pukemaan tuskasi yhä paremmin puheeksi? Toivon sinulle rohkeutta avautua etenkin terapiassa. Jos puhuminen on liian vaikeaa, kuinka olisi kirjeen kirjoittaminen? On tärkeää, että sen sijaan, että pohtisit psykiatrin reaktioita, kertoisit, miltä sinusta TODELLA tuntuu. Älä itse estä avun saamistasi. 🙂👍

Eläväinen, en tiedä miksi haluan satuttaa itseäni. Ehkä tosiaan ajattelen niin, että fyysinen tuska jotenkin sivuttaa henkisen tuskan, hetkellisesti. Mitä tarkoitusta itseni vahingoittaminen palvelee? Pääsyä pois, pois siitä tuskasta, kivusta, epätoivosta mitä pääni sisällä tunnen. En ajattele mitään järkevää, kun satutan itseäni. Ajattelen vain, että henkinen tuska on hirviö joka on saanut vallan minusta. Tämä hirviö sanoo minulle, että 'satuta itseäsi, niin pääset minusta eroon'. Olen yrittäny kaikkeni, etten satuttaisi itseäni, mutta se on niin vaikeaa. Mikään ei tunnu auttavan enää siinä vaiheessa, kun tuo hirviö on saanut vallan.
Minusta tuntuu, että minä en vain osaa selittää ihmisille miltä minusta tuntuu. Eivät he kuitenkaan ymmärrä, koska selitän epäselvästi. Näin siis ainakin silloin, kun kasvotusten puhun jonkun kanssa. Ehkä minä itse koen itseni niin epätoivoiseksi ja toivottomaksi tapaukseksi, että ajan itseni sellaiseen tilanteeseen missä estän itse avun saamisen. Psykiatrilleni olen kirjoittanut kaksi kirjettä, antanutkin ne hänelle. Se kyllä auttoi, koska ne asiat olivat sellaisia joista en todellakaan olisi pystynyt puhumaan. Tekstinä kaikki asiat on helpompi ilmaista, hieman helpompi..

Tuossa viikonloppuna oli Ruisrock. Perjantaina pääsin eturivistä katsomaan Nightwishiä. Vetivät mahtavan keikan. Lauantaina taas oli pientä episodia tarjolla, kun lähdin kaverini kanssa ryypiskelemään ja ihmiset jotka minun piti majoittaa kämpilleni, jäivät ilman yöpaikkaa koska eivät halunneet hakea avainta pienen kävelymatkan päästä. Olivat sitten kuulemma turvakodissa yötä ja nyt he ovat minulle vihaisia. Tosin ne ihmiset eivät olleet mitenkään erityisen läheisiä minulle, niin minua ei sinänsä haittaa se että minulla meni välit heidän kanssaan.
Kohta pitäisi lähteä poliisiasemalle kuulusteluihin rattijuopumuksesta. En vain ymmärrä, että miksi minua pitää vielä kuulla kun siitä kerran on tehty jo päätös. No, kait sen näkee sitten.

Koko päivän ahistanu liikaa. Kaikki ajatukset kiertää kehää, alaspäin. Olen niin väsynyt, mutta en saa unta. En jaksaisi tehdä mitään, en jaksaisi ajatella. Rauhoittavatkin loppuivat, ehkä pitää huomenna sanoa psykalleni että varaa lääkäriajan jotta saisin rauhottavia. Eihän tästä tule mitään, taaskaan. Haluan nämä ajatukset pois, mutta en saa niitä pois. Ne tulevat aina vain takaisin, teen mitä hyvänsä. Tiedän, että itsensä vahingoittaminen tässä tilanteessa ei ole mitenkään hyväksi, mutta en näe muutakaan vaihtoehtoa nyt. Katseeni on kapea, liian kapea, nähdäkseni muita vaihtoehtoja..

Joo, psykalla oli erittäin mukavia uutisia. Hän siirtyy kuulemma toiseen alueeseen ja meidän pitää miettiä, että miten tehdään.. Hän sanoi, että siellä toisessa alueessa ei välttämättä saa niin usein aikoja ja minä tarvitsen usein aikoja. Minulle ei riitä se, että minulla on kerran kahdessa viikossa 45min aika puhua asioistani. Toisaalta tämä nykyinen psykani on erittäin mukava, en haluaisi menettää häntä. Ajattelin kuitenkin kysyä ensi kerralla, että jos olisi mitenkään mahdollista järjestää sellainen keskustelu missä olisin minä, nykyinen psykani ja mahdollinen tuleva psyka jolle sitten kartotettaisiin alustavasti minun tilanteeni ja asiani.. Toivottavasti kaikki menee hyvin.. Itkettää hieman.

Olet itse tuominnut itsesi toivottomaksi tapaukseksi. Siksi tuntuu, että olet itsesi pahin vihollinen. Mistä tiedät, ettet ole toivoton? Myönnät avun tarpeesi ja olet valmis vastaanottamaan tuen - pohjimmiltasi. Mielestäni on tärkeää, että löydät ITSELLESI sopivimman keinon avautua. Oletko ajatellut, että kirjoittamisellasikin voi olla tärkeä tehtävä? Kirjoittamalla sinun saattaa olla helpompi jäsentää tilannettasi mielessäsi.

Ehkä tunnet, että sinulta riistetään kaikki apu, mitä sinulla on. Toivottavasti annat kuitenkin uudelle terapeutillesi mahdollisuuden. Hän ei ehkä korvaa nykyistä psykiatriasi, mutta se ei tarkoita, etteikö hänkin kykenisi auttamaan.

Paljon voimia sinulle!

Eläväinen, vaikka kuinka yritän, että edes jostain tulisi jotain, epäonnistun siinä. Siksi olen toivoton tapaus. Ei minusta ole mihinkään. Vähiten auttamaan itse itseäni. En jaksa sitä enää, en pysty siihen enää. Kirjoitanhan minä tässä juuri nyt, että saisin oloni hieman paremmaksi, että saisin asiat päästäni purettua johonkin, ja se auttaa. Tämä on ristiriitaista mielestäni. Toivoton tapaus, joka ei mielestään pysty auttamaan itse itseään, kirjoittaa kuitenkin foorumille jonka hän kokee pieneksi avuksi. Olen sekaisin.

Haluaisin itkeä, mutta en pysty siihen.

Fugace kirjoitti 9.7.2008 11:55

Eläväinen, vaikka kuinka yritän, että edes jostain tulisi jotain, epäonnistun siinä. Siksi olen toivoton tapaus. Ei minusta ole mihinkään. Vähiten auttamaan itse itseäni. En jaksa sitä enää, en pysty siihen enää. Kirjoitanhan minä tässä juuri nyt, että saisin oloni hieman paremmaksi, että saisin asiat päästäni purettua johonkin, ja se auttaa. Tämä on ristiriitaista mielestäni. Toivoton tapaus, joka ei mielestään pysty auttamaan itse itseään, kirjoittaa kuitenkin foorumille jonka hän kokee pieneksi avuksi. Olen sekaisin.

Fugace, älä unohda, että paha olosi vaikuttaa ajattelutapaasi. Masentuneena näet koko elämäsi epäonnistumisina. Olisiko mahdollista, että olisit sivuuttanut onnistumisesi? Voidessasi huonosti et ehkä ole ajatellut selkeästi vaan tehnyt asioita, joita kadut. Se on inhimillistä. Et kuitenkaan ole robotti, joka olisi tarkoitettu epäonnistumaan. Sen sijaan sinulla on valinnanvapaus. Vielä kerran: sinulle ei ole annettu diagnoosia "toivoton tapaus". Kaikesta sinun ei edes pidä yrittää selvitä yksin. 🙂👍

Todellisuuden raja on häipynyt.

Eläväinen, varmastikin sivuutan onnistumiset. Ne ovat jotain epätodellista minulle. En minä edes tiedä enää, että mikä on todellista ja mikä ei. Minä itse olen antanut itselleni diagnoosin: toivoton tapaus. Minä en jaksa enää yrittää.

"Minulla on vain tämä likainen parketti, ei muuta todellisuutta"

Kävin tuossa päivystyksessä taas. En muista paljoa, että mitä tarkalleen ottaen tein, mutta suihkussa vetelin nähtävästi kättäni auki.. Laittoivat päivystyksessä tuollaisen vetolaastarisysteemin. En minä tiedä mikä sen oikea nimi on, mutta tuollainen mikä vetää haavan kiinni. Hyvin huono olo tällä hetkellä. 😞

Kosketuksen kadottamisesi todellisuuteen ja paha olosi on huolestuttavaa. Jos sinulla ei ole yhteyttä itseesi, et myöskään voi olla oma itsesi. Kuvaile itsesi ja läheistesi vuoksi psykiatrillesi masennuksesi syvyyttä. Sanat tuskin riittävät kertomaan tätä. On kuitenkin tärkeää, että psykiatrisi havaitsee jatkuvan avun tarpeesi. SINÄ voit huolehtia siitä, että näin tapahtuu. 🙂👍

Huomenna on psyka-aika. Pyydän, että hän pistää minulle kriisipaikkaoikeuden seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Viime päivät ovat menneet kuin unessa.

Tuntuuko susta, etä olet jotenkin "sekaisin". Siis on sellainen epätodellinen olo ja tekee mitä huvittaa,kun tuntuu ettei millään ole väliä?
Itse karkasin keväällä tunneilta ja harhailin ties missä, oli tosi sekava olo. Nyt olen viillellyt, kun pääsin osastolta. Toivon että sun asiat tulee kuntoon.

sin-sa, kyllä tuntuu. Pelottavaa, että olen päästänyt itseni tähän tilanteeseen. Pelottavaa, että en enää tiedä mitä olen tehnyt, mitä teen ja mitä tekisin.

Sanoin psykalleni, että en tiedä enää että missä menee todellisuuden ja epätodellisuuden raja. Tuon kertominen helpotti huomattavasti oloa. Ei tarvitse enää yksin miettiä, että mikä on vialla. Hän myös laittoi minulle kriisipaikkaoikeuden, jos vaikka tulee sellainen olo että täytyy päästä puhumaan jonkun kanssa.
Luulin äsken, että joku tuli tänne sisälle. Kuulosti siltä kuin ovi olisi laitettu kiinni. Ja tunsin kuinka joku olisi raskaasti hengittänyt jossain täällä asunnossa. Olin aivan paniikissa.. Otin käteen veitsen ja lähdin sen kanssa tarkistamaan tätä pikkuista asuntoani. Eihän täällä tietenkään ollut kukaan muu kuin minä itse. Äänien kuuleminen ei ole mitenkään mukava lisä tähän nykyiseen tilaani.

Hyvä, että pystyt kertomaan asioista ja tunteista. Koitan itsekin.
Välillä on sellainen olo, ettei tiedä, mitä tekee. Millään ei ole väliä. Ja musta tuntuu, että satutan läheisiä, kun olen tällainen...
Mulla on onneksi niin, että saan mennä perhetukikeskukseen, jos en voi olla kotona.
Onko sulla nyt lääkityksiä? Jos on, niin toivottavasti ne auttaa. Mulla itselläni on Efexor 150mg ja Seroquel 50 ja 150 mg. En kyllä tunne niiden auttavan, mutta onneks on lääkäri ensi viikolla

Voimia ja jaksamista!