Muisti ja muistisairaudet
Muisti ja muistisairaudet aiheet
Kaikki aihealueet
Viimeisen parin vuoden aikana äitini näkö ja muisti ovat huonontuneet melkein kuin käsikädessä samaan aikaan. Ensin ei muistanut mihin laittoi puhelimen tai jonkun esineen mitä oli juuri kädessä pitänyt. Sitten alkoi talousasiat mennä puihin kun ei kuulema nähnyt kunnolla ja ei myöskään uusien asioiden opettelu onnistunut kovin helpolla ja jouduin…
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 5 kuukautta sitten. Syy: kirjoitusvirhe
Äitini kuoli 77vuotiaana ja oli viimeiset vuodet palvelutalossa ja pahasti muistisairas. Siitä on jäänyt minulla pelko, että sairastun myös muistisairauteen. Täytän kohta 68v. Minulla on lapsia mutten halua heidän elämänsä menevän siihen, että joutuvat miettimään pärjäämistäni. Pelkään myös, että joudun laitokseen ja lapseni käyvät katsomassa enkä muista keitä he ovat.…
Mieheni sairastui Alzmeimeriin kohta kahdeksan vuotta sitten. Hän on nyt vasta 68 vuotias. Itse olen vielä työelämässä. Mitään apua emme ole pyytäneet. Kaikki käytännön asiat ovat vastuullani – enne eivät olleet. Digilaitteiden käyttäminen on käytännössä mahdotonta. Arki sujuu jotenkuten, elämme suhteellisen aktiivista elämää ja meille tapahtuu kivoja asioita Syömisen kanssa…
Omaiseni on ollut ympärivuorokautisessa palveluasumisessa nyt 10 kuukautta. Oli pakko ottaa se paikka, jonka sai koska olo suhteellisen lähellä ja helppo bussimatka, koska en aja autoa. Omaiseni ei ole viihtynyt. Haluaisi asua kanssani, mikä ei ole mahdollista. Hoitokotiin ei saa kontaktia puhelimitse, muutenkin tiedonkulku on erittäin huonoa. Huoneen siisteydessä on…
Onko samassa tilanteessa olevia?
- Kiinnitetty
Täällä olet tervetullut antamaan ja saamaan vertaistukea. Tässä osiossa voit keskustella harvinaisiin muistisairauksiin liittyvistä asioista. Yst. terv. Mailis
- Kiinnitetty
Hienoa että löysit Muistiliiton ylläpitämän keskustelupalstan. Keskustelut on tarkoitettu kaikille, joita muistihuolet tai muistisairaudet koskettavat – joko läheisen tai itse sairastavan ominaisuudessa. Että keskusteluista hyötyisi mahdollisimman moni ja keskusteluista olisi helppo löytää itseä koskettava osio, niin suosittelemme kirjoittamaan sitä koskevaan osioon. Keskustelukentästä löytyy valmiit osiot eri muistisairauksista, muistipulmista, sairastuneiden oma…
hei pääsin vihdoin pään magneettiin jatkuvien muistihäiriöiden vuoksi,no tulokset tuli perjantaina aivoaineen vaskulaarinen degeneraatio ja bilat temporoparietaalinen kortikaalinen atforia….tehtiin myös hoitajan luona muistitesti ja lääkäri sanoi, ettei ole muisti häiriöitä. No kotona usein unohtuu monikin asia ja jää siis tekemättä….vaikea masennus ollut jo 3 vuotta,jalat on erittäin kömpelöt ja kipeät….en…
Olen Alzheimeria sairastavan naisen puoliso ja haluaisin teiltä vinkkejä siihen, mitä pieniä kotona tehtäviä harrastuksia voisin keksiä hänelle. Tällä hetkellä hän täyttää kryptoristikoita ja kuuntelee kirjoja, mutta tulisiko teille mieleen, mitä muuta voisi tehdä? Kuulostaisiko palapelit liian ”lapselliselta”? Keksisikö joku vielä muuta tekemistä? Minkäänlaiset käsityöt esimerkiksi eivät enää onnistu, kun…
Hei! Epäilen omaisellani muistisairautta. Hän kuulee naapurista yöllä ääniä, jotka häiritsevät häntä ja hän ahdistuu, kun kukaan ei häntä usko. Hän uskoo, että naapurit tekevät hänelle kiusaa ja kuunntelevat, kuinka hän siihen reagoi. Hän puhuu naapurilleen yöllä omassa asunnossaan ja pyytelee anteeksi, jos on kuorsannut, mutta kertoo naapureille, ettei häntä…