Täälläkö taas..

Täälläkö taas..

Käyttäjä dahliakukka aloittanut aikaan 02.04.2019 klo 13:00 kohteessa Moniääniset
Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 02.04.2019 klo 13:00

Yhä olen aikalailla hukassa tämän sivuston kanssa ja en löydä ihmisiä, joiden kirjoituksia luin. Kaunis ilma ulkona, tuulee kuitenkin. Kukkiin vaihdoin vähän multia ja sain kateille tilattua eläinlääkärin. En sitä, jonka lomalta paluuta odottelin kk kaupalla. Maanantaina soitin, niin vastaajassa oli viesti, että sairaslomalla, toistaiseksi..Otti pannuun kunnolla, koska olisin voinut viedä katit jo aikoja sitten toiselle eläinlääkärille. No, Torstaina mennään rokotuksille ja Masterin peukkukyntä tarkistamaan, joka kasvanut ihon alle ja en uskalla epävarmoilla kourillani leikata, kun ukko kiskoo käpälää pois..Äänestämässäkin pitäisi käydä, ennakkona. Ei ole epäilyä puolueesta.

Laittaako kukaan rairuohoja pääsiäseksi? Antakaa hyviä vinkkejä kuinka saisin nousemaan paria kortta enenmän?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 07.03.2022 klo 13:12

Okei Masha, kiitos mielipiteestäsi. Minuun kyllä osui ja upposi. Saisi varmaan vaikka aakkosia luetella Sorjosena ja olisin ihan myyty. Pikkuisen kyllä jätti hämmentyneeksi juoni minutkin, mutta jospa selkiäisi tuosta.

Labra meni hyvin. 11 putkea verta, mutta sama mahtava ottaja kuin viime kerralla. Ei tarvinnut kaivella onnettomia suoniani. Nyt odottelen tohtorin pirautusta, että onko kaikki hyvin.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 08.03.2022 klo 13:54

Pikkuisen taas vointi parantunut. Sain tankattuakin. Se on aina haaste osua tarpeeksi lähelle bensapumppua, että pystyy tankkaamaan. En pysty kauhean hyvin hahmottamaan pieniä etäisyyksiä. Vaan onnistui kuitenkin.

On se kauheaa tuo sota ja se kuinka epäreilusti Venäjä sitä käy. Kuinkahan lienee käy, jossakin jo väläytettiin, että olisi tulossa mahdollinen vallankaappaus? Ja entäs Suomi ja Nato?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 09.03.2022 klo 13:26

Iso parvi tukkalintuja/tilhiä kävi taas ruokintapaikalla. Kaivelin pakkasesta vanhoja viinimarjoja heille, josko tulisivat uudelleen syömään. Jos ei sitten pupunen nassuta ensi yönä. Kauniita lintuja. Olen koittanut lintuoppaan kanssa tunnistaa yhtä lintupariskuntaa, kun eilen ilmestyivät. Saattavat olla hemppoja. Ihanaa seurata lintuja. Heavenkin katseli sylistäni, että jopas on seurakuntaa syömässä.

Olo taas aavistuksen parantunut. Ei kuulu tohtorista. Jos on vaikka talvilomalla. Soittaa sitten, kun kerkiää.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 10.03.2022 klo 13:06

Aivan ihana aurinko paistaa ulkona ja +3. Jos kevät alkaisi edistyä tästä.

Sain käytyä kirjastossa tänään. Se on minulle aivan kakarasta ollut ihana paikka ja luen kovasti. Koitan lukea hiukkasen muutakin, kuin dekkareita. Aukaisee rikkaan maailman.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 11.03.2022 klo 13:10

Kaunis päivä jälleen. +5 mittarissa. Oltiin Heavenin kanssa kuistilla keräilemässä terveiset. Joka aamu on jokin katti poikennut kuistilla, kun näkee tuoreet tassunjäljet. Talitintti veti kiireistä titityytä sydämensä kyllyydestä ja jokin muukin lintu tirskui. Ihan tuntui keväältä vaikka lunta aivan helkkaristi.

Olen miettinyt sellaista asiaa, että pitäisikö kaappeihin varata kuivaelintarvikkeita, wcpaperia ja pakkaseen syötävää? Ja varata rahaa? Jotenkin kuulostaa ylimitotukselta, mutta kuulin ihmisten jo varautuvan? Jos tulee pankkiin palvelunestohyökkäys milläs maksat?

Ja se mietityttää, että Suomessa on tekeillä jotakin isoa, mistä ei vaan kansalaisia infota? Enkä tarkoita nyt Natoa. Miksi aletaan lisätä kertausharjoituksia ja jatkuvasti ministerit tapaamassa kuka mitäkin ja pressa soittelee Putinille. Minusta ei pitäisi yhtään muistuttaa Putinia Suomen olemassaolosta mitenkään. Venäjän hyökkäykset levinneet uusille alueille. Mutta miksi Nato ei tee mitään? Ei sotaa pakotteilla voiteta.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 12.03.2022 klo 13:27

Aivan ihana ilma ulkona. +7 mittarissa. Yöllä tosin pakasti sen verran, ettei ala lumi painumaan sitä vauhtia, kuin toivoisi. Mutta ainakin puutarhassa aivan huomattavasti lumen pinta madaltunut. Sitä vaan on niin malttamaton kevään odotuksen kanssa.

Pikkuisen sain autosta suurimpia kuria pestyä. Taitaa olla turhaa, kun kura lentää heti keskustassa. Mutta tulipahan jotakin tehtyä. Kauan tuotakin mietin.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 13.03.2022 klo 13:10

Alkaa sota tulla jo uniinkin. Vaivaa niin kovasti, kun en vaan ymmärrä miksi Nato ei tee mitään lopettaakseen sodan? Siksikö, kun Ukraina ei kuulu Natoon? No, sehän on sitten sama Suomella, kun Putin hyökkää niin omillaan ollaan mekin. Ja Venäjä sotii hyvin ala-arvoisesti hakemalla siviiliuhreja. Tietäen, ettei koskaan joudu vastuuseen. Ja tämä ydinlaitoksiin sotiminen pelottaa. Kun olen apteekissa käynyt on kuullut, kuinka ihmiset kyselee joditabletteja, jotka tukustakin loppu. Kaupungin sivuja katsoin sen verran, ettei niillä kerrottu missä väestönsuojat sijaitsevat, vaikka mainitsivat saaneensa paljon yhteydenottoja ihmisiltä.

Paljon on Suomessa meneillään, mutta ei kansalle kerrota mitä. Aika turhaa sanoa, ettei kohdistu mitään vaaraa meihin ja olisi keinoja estää se. Joo, mutta jos kuitenkin kerrottaisiin ihan puhdas totuus kerrankin missä mennään? Juuri tälläinen käytös saa ihmiset rakentelemaan päässään vaikka mitä skenaarioita. Ja samaan aikaan jälleen Venäjä varoittaa menemästä Natoon.

 

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 14.03.2022 klo 13:30

Taas Maanantai..loppumattomien Maanantaiden ketjussa..

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 15.03.2022 klo 13:32

Eilen tohtori soitti tosi pitkän puhelun. Ja totesi ettei löytynyt selittävää syytä, miksi vointini huononi osastokuntoon? Nyt arvot olivat normaaleilla tasoilla. Päätettiin tankata ferritiiniä minuun kaksi kertaa ja sitten labrat. Ei ole kummoinenkaan toimenpide, mutta kauhu nousi kattoon saakka. Hoitaja jo soitti minulle ajan ekaan tankkaukseen ensi viikolle. Huh.

Tilasin Heavenille lääkärin huomiselle. Otetaan uudet verikokeet, yleistarkastus ja katsotaan onko yhä terveellistä rokottaa. Onneksi päästään tutulle lääkärille, josta Heaven kovasti tykkäsi. Sama lääkäri nukutti Masterin. Ei mahda mitään, pelkkä tuon kirjoittaminen itkettää. En vaan pääse surusta ylitse koskaan.

Jännittää aivan kauheasti huominenkin. Varmasti uneton yö edessä. Oli aikamoinen se viime käynti, eri paikassa. Traumoja nousi.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 16.03.2022 klo 12:40

Kenellekkähän tuli pahimmat traumat eläinlääkärillä käynistä? Minulle, Heavenille vai eläinlääkärille? Oikeesti. Kaikki meni ok, kunnes olisi otettu verikoe. Neidin sisäinen saatanan tytär heräsi kerrasta. Ärisi, murisi, sähisi ja huitoi käsillä, vaikka pidin kiinni. Ei auttanut. Kokeili kissojem kuonokoppaa, ettei saisi purtua. Ei kauhistus paheni. Antoi aivan pienesti rauhoittavaa. Onnistui verinäyte vaikka osa verta roiskui pöydälle. Ja sittenhän tuli oksennus kuin manaajassa konsanaan. Kyllä nolotti, mutta ei kuulemma oltu kaikkein pahin tapaus kuitenkaan. Nyt sitten kotona alkaa rauhottava vaikuttamaan ja on muissa sfääreissä. Itsellä tipahti sokerit, mutta en tajunnut, miksi väpätti joka paikkaa.

No, kotona ollaan ja huomenna kuullaan labrat. Paino oli pysynyt samana, mikä hyvä asia. Sydän ja keuhkot ok. Kukaan, joka on nähnyt Heavenin ei osaisi ajatella kummoinen raivotar oli.. Mutta niin ihana eläinlääkäri.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 17.03.2022 klo 13:34

Sain mailiini Heavenin labrat, mutta ei ole tohtori vielä kerinnyt tulkita. Varmaan tässä iltapäivällä. Mitä vertasin tammikuun lopulla otettuun, niin yksi arvo oli huomattavasti laskenut lähenmäksi viitearvoja. Mutta ei nuolaista ennenkuin tipahtaa.

Ihana ilma taas ulkona ja katolta nolppasee vettä. Jospa alkaisi pikkuhiljaa sulattamaan.

Heaven toipui tokkurastaan jo iltapäivällä ja ruoka alkoi maistua. Pikkuisen huomaan, että stressaa, joko taas lähdetään.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 17.03.2022 klo 13:48

No niin, arvot ovat parantuneet. Joko, kuten epäilen vahvasti se edellinen eläinlääkäri mokasi oikein 100000% antamalla lääkettä, jota ei saisi antaa Heavenin sairaudesta kärsivälle ja vasta sitten otti labrat. Seuraavana päivänä soitti, että Heaven kuolee ihan hetkessä... Nyt on mennyt reilu 2 kk ja Heaven kukoistaa ja labrat kertoo aivan toista. Paljon pitää juoda ja ottaa tätä lääkettä, kuin nyt on käytössä. En tiedä itkeäkö vai nauraa.. Tärkeintä, että Heavenilla paremmin asiat kuin luultiin. On sentään ikää kertynyt.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 18.03.2022 klo 13:39

Vaihteeksi harmaa päivä, hädintuskin +2. Pikkuisen heitteli räntää, ei jäänyt maahan mitään. Sellainen yleisväsy, ettei jaksa keskittyä mihinkään. Kai alkaa jo oma pikku operaatio kammottamaan tulevalla viikolla. Oli se osastolla niin kauheaa kaivelua suonten kanssa.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 19.03.2022 klo 13:30

Nyt kävi tuuri aamulla. Tasan klo 6 Pumpernikkeli/meidän rusakko istui kaikessa rauhassa mutustelemassa lintujen kauroja. Ei huomannut omppujaan, varmaan joku häiritsi. Oli todella isokokoinen ja kaunis. Pitkät korvat. Ihan halittavan näköinen. Oli myöhään syömässä, kun oli jo aivan valoisaa.

Kaunis päivä, +8, mutta tuulee, että sukat lepattaa. Pikkuisen istuttiin Heavenin kanssa nauttimassa, kun aurinko paistoi.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 20.03.2022 klo 13:34

Aivan huikean kaunis päivä. Lumi sulaa ainakin katolta, kun rännit roplottaa varjossakin. Ja sellainen pieni kevään tuoksu tuulenhenkosessa. Olisi pitänyt mennä lumia nakkelemaan, mutta laiskuun voitti. Pitää hakea apteekista se uusi astmalääke/vahvempi, ennenkuin menee rehkimään. Ei lumikasat karkaa mihinkään. Kumpa karkaisikin. Voisin laittaa ne tuonne Venäjälle rauhoittamaan liiallisilla kierroksilla käyvää johtohahmoa. Taas oli jotakin otsikkoa, että sota saattaa levitä Ukrainan ulkopuolelle pian. Ahdistavaa uutisointia. Ja en ymmärrä pommitusta siviileitä kohtaan. Ehkä ukkeli tietää, ettei koskaan joudu vastuuseen sotarikoksistaan.

Heaven nautti kun ulkoiltiin. Oli joku mennyt tiellä ja jättänyt tuoksun ilmaan. Sitten piti tarkastaa maton ja tuolin tuoksut. On kyllä idea, kuka kissa siinä on käynyt. Vaaraton.

Tulee vika jakso Sorjosesta tänään. Mitä minä sitten intoilen?