Eilen kuului koputus ovelta illalla klo 18 jälkeen. Olin wcssä niin kuulin sen. Vedin pöntön ja ajattelin, jos jollakin asiaa koputtaa varmasti uudelleen. Eipäs koputtanutkaan. Ikkunoista ei näkynyt mitään liikettä. Nousi kaikki hiukset pystyyn ja meni kylmiä väreitä selässä. Minusta on tullut kauhean säikky. Kun ulkona alkaa olla pimeää jo klo 16 maissa. Nyt siellä tosin satelee suht märkää räntää, josko hiukan jää maahan ja tuo valoa?
Taas on niin ärsyyntynyt olo, ettei mitään rajaa.. ties kuinka monta kertaa olen tarjonnut autokyytiä, jos tarvitsee. Kunhan vaan sanoo. Taas sain textarin kuinka olisi pitänyt päästä apteekkiin, mutta sisko, jolla auto keksii aina omia menoja juuri silloin ja he ei voi äitiään jättää yksin kotiin. En viitsi edes kommentoida tuohon, olen niin monta kertaa tullut nollatuksi, etten jaksa vaivautua. Minä tunnun olevan olemassa vain siksi, että voi valittaa omasta elämästään. Minä olen nolla, minun tunteet ovat nolla tai minun kokemukseni.
Olen koittanut antaa hyviä neuvoja, mutta kun ei kelpaa niin miksi minunkaan pitää vaivautua. Valittaa esim. että äitiä vaikeaa raahata vessaan, kun ei äidin jalat pidä alla yhtään. Kuitenkin heillä on jo asunnossa wctuoli lainassa. Miksi ihmeessä sitä ei voi käyttää? Tai, kun kohta ne influenssarokotukset..ajan saa varattua hyvällä syyllä, ettei tarvitse tunteja jonottaa. Vaikka kuinka menevät invataksilla, niin ei se tarkoita, että saa kiiltata muiden jonottajien ohitse. Ja minusta invataksi ei saa jäädä odottamaan...saattaa hyvin mennä tuntikin...Jos tilasi ajan niin koko jutussa menisi muutama minuutti. Mutta kun ei käy, kun minä neuvoin ja annoin numeron, josta ajan olisi saanut tilattua. Ja kotisairaanhoito tulisi kotiin antamaan piikin 4.12. Muutama hassu päivä siihenkin. Minä en ymmärrä aikuisia ihmisiä, miksi tehdä elämästään vaikeaa? Ei minunkaan sympatia veny mihin vaan, kun olen koittanut neuvoa helpoitusta asioihin.
Ja kun minulla paha ja itsetuhoinen olo, ei sanallakaan huomioida. Minäkö se paha tässä olen?