Yleistä turinaa, mitä kuuluu tänään?

Yleistä turinaa, mitä kuuluu tänään?

Käyttäjä Lukossa aloittanut aikaan 14.02.2016 klo 23:02 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Lukossa kirjoittanut 14.02.2016 klo 23:02

Hei kaikille!

Kirjoitinkin jo johonkin viestiin, että viihdyin vuosia sitten täällä Tukinetissä ja nyt koin tarpeelliseksi tulla takaisin. Keskustelut ovat nykyään täällä erilaisia. Minua ilahdutti huomata, kuinka paljon täällä on kirjoittajia, mutta samalla ahdisti huomata kuinka paljon ja vaikeita ongelmia monilla on. Yritän kommentoida aina silloin tällöin teidän omiin ketjuihinne, mutta minun on tunnustettava etten voi lukea niitä kauheasti, etten itse ahdistuisi lisää.

Ajattelin, että onnistuisikohan avata tällainen uusi ketju, johon kaikki saavat kirjoittaa vaikka kuulumisiaan. Saa kirjoittaa, vaikka olisi paha olo, mutta olisi mukava lukea positiivisistakin asioista.

Toivon kaikille hyvää, tai edes siedettävää, tätä päivää! 🙂🌻

Käyttäjä Lukossa kirjoittanut 24.02.2016 klo 14:34

Liiza2 kirjoitti 24.2.2016 12:23

Hei kaikki! Olen uusi täällä mutta ajattelin jotain ajatuksia kirjoittaa. Itse saan piristystä päiviini myös matkojen suunnittelusta, nytkin tilasin matkaesitteitä, joistakin tv-ohjelmista esim Doc Martin oli hyvä, Noin viikon uutiset, Uutisvuoto ja Ummikot ulkomailla. Ei muuta tule mieleen. Ei niitä kyllä kovin monta ole. Koiriani rakastan ja näyttelyt ovat jääneet pois koska ilmoittautumismaksut on niin kalliita ja ei huvita enää käydä niissä. Uutta rotuakin olen mietiskellyt mutta nämä nykyiset taitavat olla sopivimpia kuitenkin. Välillä toivoisin että näistä olisi hieman turvaakin pimeinä iltoina mutta ei nämä viitsi edes haukkua saati puolustaa jos lenkillä joku hyökkäis kimppuun. Koiraihmisten kateuden ja kilpailunkin olen kokenut kun olen niissä piireissä ollut jo niin pitkään. Koko ajan vaan huonompaan suuntaan on menossa ja hirveitä riitoja nettipalstoillakin.
Kuinka moni on facebookissa? Olen pettynyt siihen aina välillä, juuri kukaan ei viitsi kommentoida tai tykätä kuvistani ja jutuistani. En sinne kirjoitakaan joka viikko.
Tässäpä jotain. Kaikille mukavaa päivää
🙂🌻

Tervetuloa mukaan. Minäkin olen kuullut, että koirapiireissä on riitaisaa joskus. Ehkä ihmiset ottavat joskus sen harrastuksen vähän liian tosissaan. Koirista on kyllä paljon seuraa ja iloa, joten siinä mielessä olet onnekas. Facebook on vähän oma juttunsa. Minä olen sellainen, etten paljon tykkäile enkä kommentoi toisten juttuja, kun niitä tulee niin hirveästi. Parempi ettei kommentoi oikein kenellekään mitään, kun sekin voi olla vähän sellaista kilpailua.

Käyttäjä Pompula kirjoittanut 24.02.2016 klo 15:18

Ahdistus pitää pinseteissään. Ei ole hyvä olo. Ehkä mun pitäis kokeilla sitä suihkua. Kunhan ahdistuslääke edes hieman alkaa tehota. Mistä oikeasta ja väärästä "minästä" Lukossa puhuit? Oli varmaan joku jota en ollut lukenut kunnolla. 😴

Väsyttää tää ahdistus, kun ajattelin että vähän helpottaa ja nyt olen taas ihan suossa.

Käyttäjä Lukossa kirjoittanut 24.02.2016 klo 15:45

marmoriikki kirjoitti 22.2.2016 17:3

Jostain syystä se aamupäivä on pahin, tietää että ehkä normaalina ihmisenä silloin olisi jossakin muualla, ainakin muut ovat ja on pitkä päivä edessä yksin. Nimenomaan yksin. Se on aamuisin paha, jostain syystä öisin on helpompaa valvoa yksinään ja hyvällä omatunnolla kotona vain. Siksi tulee valvottua ja sitten nukuttua pahimman ohi. Sitten voikin herätä myöhään ja todeta että on huono omatunto silloinkin, oivoi.

Siivottua kun sais, edes tiskattua. Se on odottanut tekemistään pari viikkoa mutta en vaan saa aloitettua.

Minulle heräämishetki ja ihan varhaisin aamu ovat pahimpia. Siitä selvittyä aamupäivä on ihan ok. Mutta ymmärrän hyvin, että haluaa nukkua ohi. Nyt ymmärrän paremmin tuon yökukkumisen logiikkaa 🙂 Lähetän tsemppiä tiskaukseen. Jos edes osan tiskeistä saisit tiskattua...

Käyttäjä Lukossa kirjoittanut 24.02.2016 klo 15:52

Pompula kirjoitti 24.2.2016 15:18

Ahdistus pitää pinseteissään. Ei ole hyvä olo. Ehkä mun pitäis kokeilla sitä suihkua. Kunhan ahdistuslääke edes hieman alkaa tehota. Mistä oikeasta ja väärästä "minästä" Lukossa puhuit? Oli varmaan joku jota en ollut lukenut kunnolla. 😴

Väsyttää tää ahdistus, kun ajattelin että vähän helpottaa ja nyt olen taas ihan suossa.

Voi harmi, että sulla on ahdistuspäivä. Mua auttaa lämmin suihku. Sekin auttaa, kun puuhailen itselleni lämmintä juomaa (kaakao tai tee), koska siinä tulee vähän käsille tekemistä ja muuta ajateltavaa, mutta homma ei ole liian raskas. Ja se lämmin juoma on sitten kiva juoda rauhalliseen tahtiin. Harmi, että Mieli maasta live-chatkin peruttiin tältä illalta. Aiheena piti olla ahdistus.

Oikea ja väärä minä viittaa siis siihen, että sairastunut minä ei ole mun oikea minä. Väärä minä = sairas minä. Oikea minä = terve minä. Eihän se noin mustavalkoista ole, mutta noin voi karrikoiden asiaa selventää.

Lähetän sulle peukkuja ahdistuksen taltuttamiseen 🙂👍

Käyttäjä Pompula kirjoittanut 24.02.2016 klo 16:32

Ei sinun ole Desper pakko pelätä yöllä. Mikä sinua pelottaa? Etkö saa unta?

Kiitos olisiko ollut Rina, joka sanoi, että ole itse itsesi paras ystävä 🙂

Käyttäjä Rina kirjoittanut 24.02.2016 klo 16:57

Heippa taas kaikki, te uudet, vanhat ja semisellaiset! Hyviä vinkkejä täältä saa ahdistuksenhallintaan, kiitos niistä. Kaakao on minunkin lemppari, keitän sitä joka päivä. Iltamaidon sanotaan rauhoittavan, mutta lämmin kaakao toimii minulla paremmin 🙂. Tänään on ollut eilistä parempi päivä, kummaa, että joka toinen päivä tuntuu paremmalta. Eilen alkoi ahdistaa puolen päivän jälkeen, ja illalla oli surkean masentunut olo. Silloin vain pitää hokea itselleen, että asioita tarkastelee nyt vain masennuksen läpi, ja että totuus piilee jossakin masennuksen tuolla puolen. Sitä voi mainiosti kuvata tuolla väärä ja oikea minä -käsitteellä. Ehkä, en ole varma: tuntuu vain siltä, että jos ahdistuspäivänä jaksaa tehdä joitain juttuja, niin se luo seuraavasta päivästä paremman. Jos ahdistus on tosi voimakasta, niin silloin ei se ei kylläkään helpota millään vippaskonstilla ellei rauhoittavia oteta lukuun. Kävin taas kuntosalilla, ja jaksoin tehdä ihan kunnolla. Huonona päivänä salilla rehkiminen tai lenkki jäävät ihan vajavaisiksi. Ihan kuin ei kehossa olisi yhtään voimaa, vaikka eihän sekään ole totta. Yritän silti huolehtia kunnostani voimieni mukaan. Pyrin myös ruokailemaan kunnolla, vaikka ei aina maistuiskaan. Syön myös ns. terveysjuttuja, vihersmoothieta ja marjoja. En usko, että niistä haittaakaan on. Ja jos kerta stressihormonit on koholla, niin kaipa niidenkin haittavaikutuksia voi jotenkin lieventää terveellisellä safkalla. Toimii ainakin lumelääkkeenä 🙂. 🙂👍. Ja peukkuja kaikille, jälkikäteen ja etukäteen. Mulle joskus psykiatri suorastaan vannoi, että se parempi päivä tulee, vaikka en millään tahtonut uskoa. Mutta tulihan se, otti vain sietämättömän pitkän aikansa. Ja vaikka masennukseni nyt onkin uusiutunut, niin sellainen vahva muistijälki edellisestä kerrasta jäi, että vielä se paistaa risukasaankin.. 🙂🌻.

Käyttäjä Paladin kirjoittanut 24.02.2016 klo 19:03

Mitä kuuluu tänään... mietin olisiko pitänyt aloittaa uusi keskustelu, mutta kait sitä voi vastata tännekin. Tämä päivä on ollut aika yksinäinen, niin kuin usein päiväni ovat. Onnistun olemaan yksinäinen tuttujen ihmistenkin keskellä! On muutama vanha hyvä ystävä, mutta heitäkin näkee harvoin. Ja uusien ystävien saanti vaikuttaa varsin vaikealta... kaikilla tapaamillani uusilla ihmisillä on jo omat elämänsä ja en ole ihan nuorikaan enää. Ja muutenkin elämäni on aika solmussa, olen opiskellut, mutta koulutusta vastaavan työn saanti tuntuu todella vaikealta... on ollut näin jo vuosia, mutta en kestänyt vanhassa duunissani, joka ei mitenkään vastannut taitojani ja koulutustani, joten lähdin opintovapaalle opiskelemaan ihan uutta alaa.

Sitten yli vuosi sitten tuli vielä avioero... kaiken muun lisäksi. Siitä lähtien olenkin ollut yksinäinen, vaikka nykyään olen n. ½ vuotta ja risat käynyt tanssitreeneissä (salsa yms), olen silti yksinäinen. Ja nyt olen muutamana päivänä "lintsannut" tanssitreeneistäkin, kun on sellainen tunne että en sovi porukkaan. Nyt tällä hetkellä on vaikea päästä aamuisin ylös sängystäkin, ja synkät ajatukset pyörii mielessä, kun kaikki vain loppuisi... en todellakaan oikeasti halua kuolla, mutta en vain jaksaisi enää tälläistä elämää... on parempiakin hetkiä, mutta saan jatkuvasti taistella että jaksaisin tehdä asioita. Ja on päiviä että en jaksa, ulos lähteminenkin on vaikeaa. Että näin tänään(kin)... 😳😞😐

Käyttäjä Pixa kirjoittanut 24.02.2016 klo 19:07

Lukossa kirjoitti 24.2.2016 9:39

Pompulalle kiitos pitkästä viestistä ja lukuisista ahdistuksen hallintakeinoista. Jäin myös pohtimaan, mikä minulle tällä hetkellä tuottaa mielihyvää. Ei oikein tule mitään mieleen paitsi jo mainitsemani suihku, kaakao ja tee. Se "oikea minä" kyllä tykkää vaikka mistä asioista 😋

Nukuin yön paremmin ja vähemmillä lääkkeillä kuin viime päivinä. Aikaisin aamulla heräsin ja olin aika ahdistunut. Joka tapauksessa uskon, että kun sain eilen tehtyä tuon tärkeän homman/projektin, se helpotti heti oloani. Tänään ei onneksi tarvitse mennä minnekään eikä tehdä mitään. Taidan kyllä tiskata ja tehdä sellaista tavallista arkista puuhaa.

Kiinnostava ajatus tuo "oikea minä" ja "väärä minä". Nyt sairaana väärä minä hallitsee, enkä tunnista itseäni. Oikea minä on ihan erilainen tyyppi. Haluan pitää kiinni oikeasta minästä, ettei se unohdu ja korvaudu pysyvästi väärällä minällä.

Ihana kuvaus tuo oikea ja väärä minä. Olen itsekkin puhunut/ajatellut samoin ja nyt tällä hetkellä en ole oikea minä.. Oikea minä ja oikea minun elämä ei ole tällaista mitä se nyt on 😭.
Joku ja moni täällä on kirjoittanut viisaita ja mielenkiintoisia asioita liittyen masennukseen ja ahdistukseen ja kiitos teille siitä 🙂🌻.
Tuntuu niin hyvältä lukea ja saada ideoita tähän miten voi toimia kun on "väärä minä" kausi päällä.
Joogakin etenee niin että kroppa oli aivan kipeä eilen edellisillan joogatunnista... Tämä masennus on koetellut myös minun kroppaa niin että olen ollut aivan tukossa/lukossa aivoja myöten... Ei kiva tunne☹️ .
En tiedä alkaako minulla aukeamaan nuo lukot kun nyt minulla on tullut ns. uusi oire, se että en saa kunnolla happea tai siis tuntuu että ylihengitän tai alihengitän ja alkaa ahdistaa... Se ahdistus tuntuu erilaiselta kuin ennen. Ennen se oli sellainen epämääräinen isomöykky koko kehossa. Mene ja tiedä sitten kun nämä päivät on yhtä vuoristorataa nykyään... Yhtenä päivänä ihan ok fiilis ja toisena ihan
peestä...😑❓
Ja aivan oikein tuo että kun yön kukkuu niin aamuherätys menee pitemmäksi eikä tarvii kohdata sitä ahdistavaa oloa heti aamusta klo. 7, muuten tulee pitkä päivä...😉
Illanjatkoja ja jaksamisia 🌻🙂🌻

Käyttäjä Lukossa kirjoittanut 25.02.2016 klo 08:20

Pixa kirjoitti 24.2.2016 19:7
Ja aivan oikein tuo että kun yön kukkuu niin aamuherätys menee pitemmäksi eikä tarvii kohdata sitä ahdistavaa oloa heti aamusta klo. 7, muuten tulee pitkä päivä...😉

Joo, tunnistan tuon ahdistavan olon heti klo 7 (tai 6, tai 5). Pääsisinpä siitä jotenkin eroon. Täytyy miettiä yökukkumisen vaihtoehtoa, vaikka minä menen ajoissa nukkumaan usein jotta pääsen pakoon uneen... Tänä aamuna oli mukavaa, kun moderaattori oli ollut aikaisin hommissa ja tänne oli päivittynyt paljon uusia viestejä. Kiitos kaikille kirjoittajille. Tervetuloa mukaan Paladin.

Käyttäjä Lukossa kirjoittanut 25.02.2016 klo 08:31

Pompula kirjoitti 24.2.2016 16:32

Ei sinun ole Desper pakko pelätä yöllä. Mikä sinua pelottaa? Etkö saa unta?

Minäkin luin eilen vanhempia viestejä ja mietin Desperin yöpelkoa. Itsekin uniongelmaisena kammoan öitä ja herään monta kertaa yössä ahdistuneena. Toivottavasti Desper saat jotain apua...

Käyttäjä Lukossa kirjoittanut 25.02.2016 klo 08:43

Huomaan että moni täällä jaksaa pitää fyysisestä kunnostaa huolta (jooga, tanssi, kuntosali, lenkkeily) paljon paremmin kuin minä. Minulta ei suju nyt tuo terveellisesti syöminenkään kuin suurinpiirtein. Olkaa tyytyväisiä itseenne, että saatte aikaiseksi liikkua, vaikka ei aina huvittaisikaan tai onnistuisi niin hyvin 🙂🌻
Minä haluan tulla jossain vaiheessa perässä ja aloittaa säännöllisen liikunnan.

Käyttäjä Lukossa kirjoittanut 25.02.2016 klo 11:43

Aargh... Aamuahdistus muuntautui suoraan aamupäiväahdistukseksi. Toivottavasti ei jatku samaa rataa iltaan asti. 😞

Käyttäjä Pompula kirjoittanut 25.02.2016 klo 12:45

Lukossa kirjoitti 25.2.2016 11:43

Aargh... Aamuahdistus muuntautui suoraan aamupäiväahdistukseksi. Toivottavasti ei jatku samaa rataa iltaan asti. 😞

Voi Lukossa, niin täälläkin. Ihan hirveä ja odottelen vaan, että ahdistuspilleri alkaa toimia. Lueskelin muidenkin kirjoituksia ja haluaisin niihin vastata, mutta tuntuu, että pää ei taas toimi ollenkaan. Taisit mainita jotain ahdistus chatista. Miten se chatti toimii? Siis tänne kirjautuneetko keskustelee toistensa kanssa? Kertoisiko joku jolla on kokemusta edellä mainitusta?

Käyttäjä Ylläpitäjä 3 (Työntekijä) (MIELI Tukitalo mielenterveys ry) kirjoittanut 25.02.2016 klo 13:31

Hei Pompula ja muutkin kirjoittajat,

Ahdistus olisi ollut teemana eilisessä Mieli Maasta Liveryhmässä, joka valitettavasti jouduttiin peruuttamaan sairaustapauksen vuoksi.

Tukinetissä toimii lähes joka arkipäivä Liveryhmiä, jotka siis käytännössä ovat ryhmächatteja, joihin kaikki Tukinettiin kirjautuneet voivat osallistua. Monet ryhmistä on tarkoitettu tietylle kohderyhmälle, kuten juuri nyt käynnissä oleva VAMLAS-chat, jossa keskustellaan liikuntavammaisuudesta. Tämä tietenkin rajaa osallistumista, mutta toki jokainen on tervetullut Liveryhmiin, joiden teema omaa elämää jollakin tavalla koskettaa.

Liveryhmien lisäksi kannattaa muistaa Net-tuki Live, jossa pääsee chattailemaan tukihenkilön kanssa ma-to klo 15-19. Huonoina päivinä pieni juttuhetki voi hyvinkin auttaa!

Ystävällisin terveisin
Tukinet ylläpito

Käyttäjä kirjoittanut 25.02.2016 klo 13:49

Eikö ole hieman outoa järjestää opiskelijoille chatti keskellä päivää jolloin he ovat koulussa?