Yleistä turinaa, mitä kuuluu tänään?

Yleistä turinaa, mitä kuuluu tänään?

Käyttäjä Lukossa aloittanut aikaan 14.02.2016 klo 23:02 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Lukossa kirjoittanut 14.02.2016 klo 23:02

Hei kaikille!

Kirjoitinkin jo johonkin viestiin, että viihdyin vuosia sitten täällä Tukinetissä ja nyt koin tarpeelliseksi tulla takaisin. Keskustelut ovat nykyään täällä erilaisia. Minua ilahdutti huomata, kuinka paljon täällä on kirjoittajia, mutta samalla ahdisti huomata kuinka paljon ja vaikeita ongelmia monilla on. Yritän kommentoida aina silloin tällöin teidän omiin ketjuihinne, mutta minun on tunnustettava etten voi lukea niitä kauheasti, etten itse ahdistuisi lisää.

Ajattelin, että onnistuisikohan avata tällainen uusi ketju, johon kaikki saavat kirjoittaa vaikka kuulumisiaan. Saa kirjoittaa, vaikka olisi paha olo, mutta olisi mukava lukea positiivisistakin asioista.

Toivon kaikille hyvää, tai edes siedettävää, tätä päivää! 🙂🌻

Käyttäjä Tyttönen vaan kirjoittanut 26.11.2017 klo 12:22

Tänne kuuluu huonoa, koska suunnittelib alkuviikosta itsemurhaa ja sen takia oon nyt hoidossa. Huomenna vissiin meinataan päästää kotia vaikka olo on vielä epävarma.

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 26.11.2017 klo 15:20

Huoh..

En ole puhunut mitään puhelinnumeroista tai että norkoilisin tämän ko. henkilön oven takana. Satuin vain näkemään hänet ohimennen tulevan kaupasta, kun itse olin menossa kauppaan. Pienessä kaupungissa nimittäin voi ihan hyvin törmätä tuttuihin/tuttaviin muutenkin kuin norkoilemalla oven takana (jota todellakaan en ole tehnyt), kuten esim. kaupassa.

Mutta enpä kuitenkaan saanut asiaani sanottua hänelle niinkuin oli tarkoitus, oli tarkoitus pahoitella että häiritsen häntä nyt ja saada siinä samalla yksi asia sovittua..
Mutta joo.. eipä siitä sen enempää.. (Toivottavasti tulee uusi mahdollisuus sopia asiat kunnolla..)

Niin ja jos itse olisin asiakaspalvelu ammatissa töissä ja jos minulle asiakas tulisi puhumaan vapaa-ajalla esim. kaupassa, niin ei se minua häiritsisi.. (mutta tiedän, ehkä joitakin voi häiritä)

Tyttönen vaan, voimia ja jaksamisia sulle.

Käyttäjä Tammyka kirjoittanut 26.11.2017 klo 17:19

Etkö voisi ottaa yksilövalmentajaan yhteyttä työpaikalla ja pyytää aikaa asiasi selvittelyyn. Se voisi onnistuakin. Ei kaupan ovella kukaan voi alkaa mitään selvittämään. Jos on ollut pitkään töissä noinkin kuormittavassa työssä ei halua vapaa-ajalla niitä ruveta selvittämään. Ihminen,joka ei ole työelämässä ollut voi kuvitella muuta,mutta totuus on kyllä ihan toisenlainen.

Käyttäjä kirjoittanut 26.11.2017 klo 18:17

Kun mulla oli terapeutti ja häneen törmäsin kaupassa, niin saatoin kyllä asiani sanoa, jos se tuntui tärkeältä silloin. Hän taas sanoi, että puhutaan siitä ensi kerralla kun tulet.
Terapeutista oli mukavaa, kun hänen kanssaan puhuin, koska hänellä oli paljon asiakkaita jotka eivät olleet tuntevinaan häntä vapaa-ajalla. Ja ainakin hällä oli sellainen sääntö ettei saanut ekana tervehtiä asiakasta.

Käyttäjä Dione kirjoittanut 26.11.2017 klo 19:09

Tyttönen vaan kirjoitti 26.11.2017 12:22

Tänne kuuluu huonoa, koska suunnittelib alkuviikosta itsemurhaa ja sen takia oon nyt hoidossa. Huomenna vissiin meinataan päästää kotia vaikka olo on vielä epävarma.

Moikka,
Mikä sinulla on fiilis nyt illasta? Oon itse ollut samanlaisessa tilanteessa ja kieltämättä tulin osastolta kotiin hieman horjuvin jaloin, epävarmana, miten suunnittelisin elämää eteenpäin.

Käyttäjä Tyttönen vaan kirjoittanut 26.11.2017 klo 21:10

Dione kirjoitti 26.11.2017 19:9

Tyttönen vaan kirjoitti 26.11.2017 12:22

Tänne kuuluu huonoa, koska suunnittelib alkuviikosta itsemurhaa ja sen takia oon nyt hoidossa. Huomenna vissiin meinataan päästää kotia vaikka olo on vielä epävarma.

Moikka,
Mikä sinulla on fiilis nyt illasta? Oon itse ollut samanlaisessa tilanteessa ja kieltämättä tulin osastolta kotiin hieman horjuvin jaloin, epävarmana, miten suunnittelisin elämää eteenpäin.

Illan fiilis on kyllä huono, et saa nähä miten käy nyt huomenna sitten. En oo kyllä valmis kotiin mut täytyy sanoa lääkärille se.

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 27.11.2017 klo 16:03

Miksi kaiken pitää olla niin vaikeaa..
Eräs ihminen sai mulle kyllä taas kerran pahan mielen aikaiseksi..

Välillä vaan mietin että mitä tässä elämässä enään on syytä elää..
Mutta yritän ajatella että itsemurha ei ole mikään ratkaisu.. Koska onhan mulla nuo koirat, jotka on ehkä se isoin syy mikä saa mut jotenkin pitämään itteni edes vähän kasassa..

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 29.11.2017 klo 10:28

Onhan se hyvä,että koirat pitää elämässä kiinni. Apua voi pyytää ja sitä saakin. Jos haluaa ihmisarvoisen elämän on alettava toimimaan sen saavuttamiseksi vaikka pienin askelin. Kun näkee edistystä ja huomaa,että alkaa pärjätä omillaan on jo saavuttanut paljon.